keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

AURINKOISTA VAPPUA!


LOS VERSOS DEL CAPITÁN


KAPTEENIN LAULUT

Olen vailla kykyä sanoa mitään omaperäistä Pablo Nerudasta, sillä on vaikea puhua omaperäistä hänestä, joka on oman sielun kuva. Sen sijaan minä osaan puhua nerudan kieltä. Tulette blogihistoriani aikana sen vielä huomaamaan!

Neruda on herkkä juttu meille, jotka hengitimme hänen Andien maininkiensa (1972) vaahdossa. Nyt on kuitenkin kustannettu hänen aikaisemmin suomentamaton teoksensa Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, Dark Oy, 2008) ja olen kykenemätön olemaan tuomatta tätä teosta esille, vaikkakin majakat vilkuttavat hätämerkkejään ja valkoinen kimalainen surisee sielussani. Ensimmäisen kerran käytän kirjan liepeitä ja kääntäjä Jyrki Lappi-Seppälää, joka on uskomattomalla tunteella tavoittanut Nerudan hengen. Kiitos Jyrki!

Chileläisen Pablo Nerudan (1941-973) yli neljäkymmentä teosta käsittävä tuotanto muistelmateoksineen sekä poliittisine, rakkausaiheisine ja surrealistisine runoineen on monille 1900 –luvun kirjallisuudesta merkiittävintä.

Laajimmin hänet muistetaan silti yhteiskunnallisena toimijana: kirjailijana, Salvador Allenden tukijana ja kommunistipuolueen poliitikkona. Nobelin kirjallisuuspalkinnon Neruda sai vuonna 1971.

Jyrki Lappi Seppälä:" Vuonna 1952 Napolissa ilmestyi tunnetun kustantajan Paolo Riccin julkaisemana anonyymi espanjankielinen runokokoelma. Esipuheen mukaan sen oli kirjoittanut muuan keskiamerikkalainen pakolainen, joka oli osallistunut Espanjan sisällissotaan ja kuului kommunistipuolueeseen. Hänen peitenimensä oli Kapteeni. Siitä runokokoelman nimi.

Alkuaikojen anonyymiyden virallisena syynä oli se, että Neruda oli kirjoittanut runot rakastajattarelleen Matilde Urrutialle, jonka kanssa hän oleskeli maanpakolaisena Caprilla 1950-luvun alkupuolella. Nerudan mukaan hän julkaisi kokoelman nimettömänä, koska ei halunnut loukata silloista puolisoaan Delia del Carrilia. Vuonna 1955 pariskunta erosi virallisesti, ja Neruda avioitui Matildensa kanssa.”


Kaikin puolin arka tilanne, niin poliittisesti kuin avioliiton kannalta, synnytti sarjan hienoimpia koskaan kirjoitettuja rakkausrunoja. Anonyymiys antoi Nerudalle tilaa kirjoittaa tämän teoksen voimakkaat säkeet, kauniit mutta peittelemättömät kuvat rakkauden tuskasta ja hellyydestä. Jyrki Lappi-Seppälän suomennos tavoittaa Nerudan tunteen hehkun. Lukija syttyy tuleen!

Poissa

Tuskin olen sinut jättänyt,
kun olet taas sisässäni
kirkkaana tai värisevänä,
rauhattomana, sanojen satuttamana,
taikka täynnä rakkautta kuten silloin
kun suljet silmäsi tajutessasi
millaista elämänlahjaa
kannan sinulle lakkaamatta.

Rakkaani,
kohtasimme janoisina,
imimme kaiken
veden ja veren toisistamme,
kohtasimme nälkäisinä,
ahmimme toisiamme
tulenlieskojen lailla
kunnes kumpikin jäi nuolemaan haavojaan.

Mutta odota minua,
säilytä minua varten suloisuutesi.
Jonakin päivänä tuon sinulle
ruusun.




Olen loukannut sinua, rakkaani,
ja repinyt rikki sydämesi.

Koeta ymmärtää.
Kaikki tietävät
millainen minä olen,
mutta silti olen

sinua varten luotu.

VAPPU ON KEVÄÄN JA YLIOPPILAIDEN!


PÄIVÄT PÄÄSTÄÄN LEIKIT...

Päivät päästään leikit kaikkeuden valolla.
Saavut hentona, verhoudut kukkiin ja veteen.
Olet enemmän kuin tämä pieni valkea pää
jota pidän kuin rypäleterttua käsissäni joka päivä.

Siitä pitäen kun rakastan sinua et muistuta ketään.
Anna kun lasken sinut keltaisten kukkaköynnösten lomaan.
Kuka piirtää nimesi savukirjaimin etelän tähtien keskelle?
Oi salli minun muistuttaa millainen olit silloin
kun ei sinua vielä ollut.

Pian ulvoo tuuli ja pieksee suljettua ikkunaani.
Taivas on verkko täynnä synkkiä kaloja.
Täällä ryntäävät vastakkain kaikki tuulet, kaikki.
Sade riisuutuu.

Pakenevia lintuja suhahtelee ohi.
Tuuli. Tuuli.
Minä voin taistella vain ihmisten voimaa vastaan.
Tuulispää nostaa pyörteeseen hämärät lehdet
ja irrottaa kaikki illalla taivaaseen kytketyt laivat.

Sinä olet tässä. Et pakene, et.
Viimeiseen kutsuunikin sinä vastaat.
Kyyristy rintaani vasten kuin pelkäisit.
Sillä outo varjo kulki kerran läpi silmiesi.

Taaskin, pikkuinen, tuot kuusamakimpun
ja povesikin on tuoksua täynnä.

Kun surullinen tuuli laukkaa perhosia surmaten
rakastan sinua, ja riemuni pureutuu sinun suusi luumuun.

Millainen piina sinulle totuttautua minuun,
sieluuni joka on yksinäinen ja villi,
nimeeni jota kaikki pakenevat.

Niin monesti olemme nähneet kointähden hehkuvan
silmiämme suudellen
ja päittemme ylle on hämärä kiertynyt auki kuin viuhka.

Minun sanani satoivat yllesi hyväilevinä.
Jo kauan olen rakastanut ruskeaa helmiäisruumistasi.
Olet minulle suorastaan kaikkeuden valtiatar.
Minä tuon sinulle vuorilta iloisia liljoja,
tummia pähkinöitä, koreittain metsän suudelmia.
Haluan tehdä kanssasi saman

minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään.

- Pablo Neruda -

HEDELMÄINEN VAPPUSIMA

Hedelmäinen sima maistuu niillekin, jotka eivät simasta yleensä perusta. Tee kuten tavallinen sima eli ämpäriin vesi, fariinisokeri ja hiiva, mutta laita kuorittuina lohkoina 3 sitruunaa, 3 greippiä ja 3 appelsiinia. Sitten vain vuorokauden muhitus, pullotus kera rusinoiden ja pullot kellarin hyllyille 'kypsymään'. Maistuu taatusti!

KOHTAAMINEN

Kadun humu ja kiire on haihtunut. Avaruus,
syvä, laulava kirkkaus läikähti ylitseni.
Kiven rinnasta versoo ruusujen ihanuus.
Olen jonnekin kauaksi jättänyt kurjuuteni.

Jokin kuolematon lie hipaissut multaa maan.
Avaruuksien laulu on vallannut aistimeni.
Kuka lien? Mitä kaipasin? Unohdin kokonaan.
Sinun jalkasi on tanssinut kadulla ohitseni.

- Kaarlo Sarkia-

HENRY MILLERIN KUMOAMINEN

Räävittömyyksien mestari, hillitön kirjailija ja väsymätön nussija Henry Miller viljeli kirjallisuutta, jolle on leimallista hurjastelu ja kiihko. Erään kirjansa eräässä kohdassa hän kuvaa, kuinka hän pimpin ylimaallisen olemuksen haltioittamana ottaa lyhdyn ja vaatii prostituoitua, jonka kanssa on paraikaa joogaamassa, levittämään reitensä, avaamaan pyhättönsä ovet hänelle.

Niin Henry Miller tutkii taskulamppu kädessään pimpin maantiedettä, pehmeitä maakerroksia, jotka vetäytyvät sivuun hänen sormiensa pyynnöstä, kunnes paljastavat kätköistään klitoriksen kukan, joka (olettaen että nainen, joka suostuu toimimaan koekaniinina, on prostituoitu) on luultavasti ylikukkinut ja liian punertunut ollakseen taiteen kaikkien sääntöjen mukainen.

Lopulta Henry Miller löytöönsä tyytyväisenä sammuttaa lampun ja palaa toimiinsa, kirjallisiin vai puhtaasti nautinnollisiin, sitä en tiedä. No niin, nyt on aika, nyt kun Henry Milleriä on muutenkin alettu arvioida uudelleen, paheksua tuota käytöstä.

Kuulkaa minua, herra Miller: te olette sika! Ääliö, se te olette, ettäs tiedätte! Pimppiä tulee lähestyä tulitikku kädessä, ja jos mahdollista, lyhyt tulitikku, niin että se palaa nopeasti loppuun ja tutkimuksessa voidaan siirtyä arvailemaan (paremminkin kuin katselemaan) pimpin fysionomiaa, mikä mitä ilmeisemmin käy helposti sen avautuessa vastaan panematta sammuneen tulitikun nukuttavan savun edessä.

Pimpin luolatutkimus vaatii käsityöläisen asennetta, hienovaraisia keinoja, jotka kasvattavat entisestään sormien kuumeista vapinaa niiden astuessa puikkomaisella ja pylväsmäisellä tippukivellä vuorattuun onkaloon, jota kosteutta ja häveliäisyyttä tihkuvien häpykarvojen lämmin sammal pehmentää.

Pimppiä tulee lähestyä kuin erakkomajaa, herra Miller, sitä joka pitää suojissaan rakkainta pyhimystämme, palava kynttilä kädessä ja sydän pamppaillen kuin pikkupojalla, joka on lähdössä aarteenetsintään. Pimppiä tulee lähestyä vanhanaikaisin työkaluin varustautuneena, herra Miller, tulitikku ja kahvallinen kynttilänjalka kädessä, ei koskaan sähkövalon kanssa.

Pimppi on arkeologinen jäänne, luola, joka kätkee nautinnon ehtymättömän suonen, fossiilien ja halkeamien kirjoman, hauraan ja korvaamattoman kuin trilobiitti, ja sen luona tulee vierailla hansikoiduin käsin, niukasti valaisevan tulitikun kanssa, varovasti, jotta häpykarvat eivät kärvenny, tai kahvallisessa jalassa seisovaa kynttilää kantaen, jotta vahakyyneleet sekoittuvat kaikkien niiden mehujen ja nesteiden kanssa, joita pimppi pitää sisällään.

Pimpin malmien etsintä vaatii homon räätälin luonteen, herra Miller, ja te, herra Miller, olette siihen liian macho.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

KURJENMIEKKOJEN ROMANSSI


JUAN MANUEL DE PRADA

Juan Manuel de Pradan kirja Pimpit (LIKE, 2007) on hulvattoman hauska kirja. Se on myös kunnianosoitus kahdelle asialle, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista: naisille ja kirjallisuudelle. Teoksen 52 naiskuvausta vaihtelevat runollisesta absurdiin, koomisesta ironiseen, hulluttelusta herkkyyteen.

Yhteistä niille kaikille on loistelias kielenkäyttö, kielikuvien rikkaus, ihanat naiset sekä tietysti näiden salaperäiset, lumoavat pimpit.

Rohkeasti de Prada lähestyy naista kaikkein intiimeintä tietä ja löytää tästä verratonta kauneutta ja suloa.

Mikäli olet unohtanut kuinka hauska de Prada on, vilkaiseppa blogiani helmikuu 2009...

Huomenna tarjoan teille vappumielen kohottamiseksi de Pradan kirjasta luvun Henry Millerin Kumoaminen. Hauskuus ja erotiikka on aina odottamisen arvoista!

VAPPU LÄHESTYY...


NÄYTÖNSÄÄSTÄJÄNI: IRIS SIBIRICA


PUUTARHAN NELJÄ KAUNISTA VUODENAIKAA




Jotkut ovat ihmetelleet, miksi vaivaudumme talvisin luomaan polut puutarhaamme ja miksi vanhan, kivisen leikkimökin terassilla on kaksi isoa rottinkituolia ympäri vuoden, kuin ne olisivat aina käytössä?

Vastaus löytyy Taina Koivusen kirjasta Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa (Gummerus, 2009). Meillähän on tämä neljän vuodenajan rikkaus, miksi emme hyödyntäisi ja nauttisi siitä myös puutarhassamme!

Taina Koivunen on puutarhuri ja puutarha-agronomi, jolla on kolmenkymmenen vuoden kokemus puutarha-alalta. Kirjasta huomaa, että Taina on tehnyt puutarha-alan oppi- ja tietokirjoja, mikä takaa paitsi asiantuntevuuden myös sen, että lukija tajuaa kuvien ja kerronnan viestin. Upea kuvitus herkuttelee sekä tunnelma- että yksityiskohtaisilla askarteluohjekuvilla. Monipuolinen kuvitus on Taina Koivusen ja Matti Pietarisen kaunista yhteistyötä.

Kirja on puutarha-aloittelijallekin helposti ymmärrettävä, mutta antoi uutta myös minulle, kymmeniä vuosia puutarhaa rakentaneelle. Jäsentely on oppikirjamaisen selkeää, tietoiskut on viety omiin ’neliöihinsä’ ja saatu tekstit mukavasti esille värijäsentelyllä. Heti alussa on selkeä sisällysluettelo ja sen jälkeen Taina alkaa viedä lukijaansa Pohjan tähden alla.

Ensin käsitellään ilmastovyöhykkeet, ilmaston lämpenemisen hyödyt ja haitat sekä kasvien valitseminen vyöhykkeiden ja maaperätekijöiden mukaan, kuin myös kasvien alkuperä. Ja vihdoinkin tärkeä pienilmasto, jonka olen havainnut olevan monille ihan outo juttu. Tähän voi vaikuttaa omilla istutusvalinnoillaan!

Ja nyt Taina pääsee tarjoamaan meille neljää vuodenaikaamme puutarhassa. Aloitamme ihanalla puutarhakesällä, jossa liikumme pihan viehkeimpien puiden joukossa, käväisemme kivikkopuutarhassa, huokailemme ihastuksesta kukkivan onnenpensaan äärellä, sijoitamme ulpukoita ja lumpeita vesialtaaseen ja tulemme runollisiksi kuunliljojen äärellä. Kärhöjen kohdalla tajuamme, mihin kaikkeen niistä on puutarhan tunnelmanluojina ja siperiankurjenmiekkojen kohdalla muistan kertoa, että tämä sininen iirislajike on minun lempikukkani.

Perhoset siirtävät meidät syyskesän tunnelmaan, jossa kerätään kukkien siemeniä talteen, istutetaan kukkasipuleita ja aletaan nauttia alkavasta ruskasta. Sen runsaampi ruska, mitä enempi ruskakasveja! Ihailemme japaninpihlajan syysväriä ja pohdimme keinoja, joilla saamme kasvit selviämään talvesta.

Puuhakkaissa istutustalkoissa istutamme uusia pensaita ja puita sekä siirrämme taimia otollisempiin paikkoihin. Syysistutusten etu on aina varmempi selviäminen ja vähempi kastelu!

Teemme koristeita ja käyttöesineitä pajuista, pohdimme perennojen talvipulmia ja alamme rakentaa talvista puutarhaa. Ripustamme lyhtyjä ja valaisemme puutarhan kulkureittejä. Ja se, mikä monen puutarhassa on talvella rumin eli tuoksuvatukko, muuttuu Tainan käsittelyssä pihan kauneimmaksi valaisimeksi! Askartelemme myös jäätauluja sekä opettelemme jään nimiä. Kuka tietää, mikä on uhku?

Ja mitä me sitten teemme talvisessa puutarhassamme? Seisomme kuun ja tähtien valossa ihaillen kuuraisten puiden ja talventörröttäjien viehkeyttä. Tai tarjoamme ystävillemme glögit hedelmäpuihin ripustettujen lyhtyjen katveessa. Joskus istumme pation rottinkituoleille juomaan termosmukeista kuumat kaakaot seuraten vitilumessa vilistäviä pieniä jalanjälkiä ja nauraen punaista noutajaa, josta yhtäkkiä tulee Suuri Jälkikoira.

Toivon kaikkien löytävän puutarhan vuodenajat viimeistään Taina Koivusen Puutarhan neljän vuodenajan avulla. Ja muistakaa lumen lumo! Tainalla On mm. otsikko Ihmeellinen lumi…

Nyt lähestyy kuitenkin vappu, joten en uskalla lopettaa tätä juttua lumeen;-), siksipä otan esille pari asiaa Taina Koivusen kirjan keväästä. Nythän jo aikaiset kukkijat ovat Suomessakin kukassa tai ainakin alkamassa riippuen, missä päin Suomea asuu. Minulla kukkivat Keski-Suomessa Muuratsalon saarella sinivuokot, pinkit scillat ja osa esikoista. Koivunen tuo kirjassaan Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa esille myös ilmaston lämpenemisen hyötyjä sekä haittoja.

Ilmaston lämpeneminen tarkoittaa sitä, että kasvillisuusvyöhykkeet pitänee määrittää uudelleen. Saatamme kohta kasvattaa magnolioita, persikoita ja viinirypäleitä. Tällöin upeakukkainen magnolia voisi olla yksi pihapuistamme. Arvio on, että hellepäivät jopa nelinkertaistuvat. Mallinnusten mukaan Etelä-Suomen ilmasto muistuttaisi vuosisadan lopulla nykyistä Keski-Eurooppaa. Mutta jo nyt on todettu keväiden varhentuneen 150 vuoden aikana niin, että lehdet puhkeavat noin 12 vuorokautta aikaisemmin.

Haitoiksi voidaan lukea talvipäivien pilvisyys ja sateisuus. Runsaat sateet aiheuttavat savimaiden tiivistymistä, eivätkä sadevedet johdu pois pelloilta. Leudontuvat syksyt puolestaan hidastavat puuvartisten kasvien karaistumista pakkasta vastaan, mikä lisää pakkasvaurioita. Myös lumettomuus voi lisääntyä, jolloin kasveilta puuttuu luontainen talven ’suojapeite’.

Nyt lopetamme kuitenkin lukuun Pihan viehkein puu:

”Kukkiva ja jopa hedelmiä tuottava puu tekee pihasta oikean puutarhan. Näyttävästä puusta kehkeytyy usein oman pihan rakas tunnusmerkki. Varttunut pihapuu antaa varjoa, puun alle voi sijoittaa penkin, sen oksille voi ripustaa lyhtyjä, ja latvukseen lapset voivat kiipeillä tai rakentaa majan.”

Vaihtoehtoja on paljon ja tässä muutamia: japaninmagnolia, kotipihlaja, paratiisiomenapuu, pilvikirsikka, purppuraomenapuu, purppuratuomi, rusokirsikka, sirotuomipihlaja, syreenit…

Mikä on sinun pihasi viehkein puu?

VILLA RONI


UNELMIEN HUVIMAJAT


Lystimaja, paviljonki, kesähuone, puutarhamaja, puistomaja, temppeli, turhamaisuus…ovat vain muutamia huvimajoille annetuista nimityksistä. Temppeli kuulostaa äkkiseltään oudolta, mutta siten kutsuttiin huvimajaa, joka muistutti antiikin temppeliä pylväikköineen. Nimitykset punssipaviljonki ja näköalapaviljonki taas viittaavat suoraan huvimajan käyttötarkoitukseen. Virolahtelaiset nimesivät erään huvimajan lystpytyksi ja turkulaiset kutsuivat huvimajoja lysthuoneiksi. Nimitykset juontuvat ruotsin sanasta lusthus.

Arja Paasion kirja Unelmien huvimajat (Atena, 2009) on täydellinen teos huvimajasta haaveilevalle. Itse asiassa kirja on niin herkullinen ja houkuttava että minä aloin sen luettuani kaivata omaa lystpyttyä! Ihan jo näen, miten sateellakin viihdymme omassa majassamme suvisateen ropistessa lasikatolle, kynttilät palavat ja me luemme kirjaa ja maistelemme viiniä nauttien pesämäisestä tunnelmasta. Haluan sinne korikalujen lisäksi sivustavedettävän talonpoikaisvuoteen täyteen tyynyjä. Syksyllä kaikkialle lyhtyjä ja luonnollisesti uudenvuoden samppanjat nautitaan huvimajan kuurankukkien ympäröimänä.

Unelmien huvimajan valokuvat ovat Arja Paasion lukuun ottamatta erikseen mainittuja, joita ovat mm. kuvat menneen maailman huvimajoista. Huvimajoilla on todellakin kiinnostava ja pitkä historia, joka tuodaan kiinnostavasti esille kirjan alussa. Kukapa uskoisi, että renessanssin aikana 1500-luvun alkupuolella sijaitsi Turun linnan luona temppeli ja vuodelta 1556 löytyy maininta turkulaisesta ryytitarhassa olleesta ’kesätalosta’.

Minua Romanov -harrastajana kiinnosti kovasti eräs keisarillinen vierailu Virolahdella 1908. Patruuna Anton Mäkelä osti Pyterlahden hovin eli kartanon Virolahdelta vuonna 1872 ja rakennutti näköalapaikkana toimivalle lehtokumpareelle puisen huvimajan. Hän perusti myös torvisoittokunnan, joka soitteli huvimajassa hovin väkeä viihdyttäen. Kuten tunnettua on keisari Nikolai II vietti usein kesiä Virolahden saaristossa. Kerran hän kulki mainitun huvimajan ohi seurueensa kanssa ja jäi kuuntelemaan huvimajasta kantautuvaa soittoa, jolloin hänelle soitettiin asiaankuuluva ’fanfaari’.

Kirjaa lukiessa ei voi olla tempautumatta mukaan Arja Paasion ilmiselvään innostukseen. Paasio on ottanut runsaasti lumoavia kuvia toinen toistaan houkuttavimmista huvimajoista taaten näin paitsi takuuvarman hurmoksen myös sen että jokaiselle löytyy se ’oma salainen paikka’, jota tekee mieli ryhtyä rakentamaan heti. Erityisen ilahduttavaa oli lukea, kuinka usein majat tehdään kierrätysmateriaalista. Tämä on sekä ekologista että tuo huvimajaan ripauksen rappioromantiikka, menneen maailman tunnelmaa.

Unelmien huvimajat sisältää täydelliset Markku Norsin piirustukset, jotka minä aion tarjota miehelleni vaivihkaa. Koska minun ei tarvitse rakentaa, herkuttelen kirjan huvimajaesittelyjen parissa: Salmiakkiruutujen suojassa, Villa Roni, Hömpsylä heinikossa, Loisto, Valoisa Huvari, Lusthuset kalliolla, Rappioromantiikkaa Ullan Villassa, Villa Humala, Adalmiinan helmi…

Ja meidän huvimajassa nautitaan sitten Huvimajalikööriä, joka valmistuu omien kirsikkapuiden marjoista, kirkkaasta viinasta ja sokerista. Likööri valmistuu lasipurkissa hartaudella vaalittuna niin että loppusuven kirsikkasatoa nautitaan seuraavana kesänä huvimajakauden avajaisissa. Kiitos Arja Paasion Unelmien Huvimajat, minulla alkoi nyt korkea huvimajakuume!

maanantai 27. huhtikuuta 2009

TIUKUKÄRHÖ


OMA SALAINEN PAIKKA


KÄRHÖJEN LUMOA!


IHANAT KÄRHÖT


Ihanat kärhöt Yi 100 klematis-lajia (Klematis - över 100 utvalda sorter, Minerva, 2009) on Andromeda Matzin ja Krister Cedergrenin humalluttava kirja kärhöistä. Ken on joutunut kärhökärpäsen pistämäksi lukee tätä kirjaa kuin jännittävää dekkaria. Humallus tulee kirjan aivan uskomattomista kuvista ja jännitys tulee kärhöjen salaisuuksien paljastumisista. Ja sitten tulee aivan kestämätön himo päästä istutuspuuhiin, sillä kirja paljastaa lajikkeita, joista en ole koskaan kuullutkaan. Mielikuvituksella ei myöskään ole mitään rajaa, kun kärhölle valitaan istutuspaikkaa.

Muutama fakta on kärhöihin ihastuneen kuitenkin syytä tietää ja niitä ovat esimerkiksi maaperän laatu, istutussyvyys, veden tarve ja ilmastollinen kestävyys. Monet miettivät, pitääkö kärhöjä leikata vai ei? Kärhöjen leikkaaminen ei ole välttämätöntä, sillä ne eivät lakkaa kasvamasta tai kukkimasta, vaikka niitä ei leikattaisi. Leikkaaminen voi kuitenkin olla hyödyksi, jos kasvi näyttää huonokuntoiselta tai on kasvanut vaikka liian suureksi.

Itse tein viime vuonna sellaisen ratkaisun, että istutin valkoisia ja sinisiä alppikärhöjä kiipeämään luumu- ja kirsikkapuita. Yksi luumupuista oli niin huonokuntoinen, puolikuiva, että mieheni oli sitä jo kaatamassa, mutta minä julistin kuolevan puunkin alppikärhöjen uudeksi ’kodiksi’. Istutin kärhöjä kiipeämään myös mongolianvaahteran oksia ja yksi ’Jackmanii’ viihtyy sitkeästi talomme seinän vieressä, vaikka olin varma, että Keski-Suomen pakkaset sen vievät. Ihanat kärhöt –kirja kertoo kärhöistä puita köynnöstämässä näin:

”Omenapuu, joka on täynnä punaisia omenoita, on kaunis jo sellaisenaan, mutta se voi tulla vieläkin koreammaksi, jos sen oksistossa kukkii suurikukkainen valkoinen tai tummanvioletti kärhö. Vai istuttaisitko punaisen tai valkoisen kärhön kiipeämään siniviolettien luumujen keskelle?

Puut, joiden juuristo on liian vahva kärhöille, ovat muun muassa koivu, saarni, vaahtera ja pyökki.

Kun kärhöjen halutaan kiipeävän puihin, ne saattavat tarvita apua yltääkseen alimmille oksille. Aseta bambukeppejä nojaamaan puunrunkoa vasten tai ripusta naruja/lankoja roikkumaan puun alimmista oksista ja kiinnitä ne puun juurelle.”


Kirja on täynnä mitä mielikuvituksellisimpia vinkkejä siitä, mihin kärhöjä voi istuttaa. Myös lajikerunsaus on niin kattava, että ainakin minun puutarhurini on keväällä ihmeessä tilausteni kanssa. Haluan säilyttää vanhat vänkyräiset puut, sillä ’puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle’, ja tässä asiassa kärhöt tulevat avuksi. Kirjasta sain myös uusia ideoita siihen, mihin uusiin paikkoihin kärhöjä voidaan laittaa kasvamaan saadakseni puutarhastani villimmän ja romanttisemman. Nyt minulta eivät lähde roskiin enää edes käyttökelvottomiksi kuluneet rottinkituolit! Uusiokäytössä rottinkituoli tulee toimimaan kärhöjen kiipeilyalustana ja puutarhakävijän katseen vangitsijana.


Matzin, Cedergrenin ja Minervan yhteistyönä Ihanat kärhöt –kirjasta on tullut painoasultaan laadukas. Taitto on erinomainen taaten asiapuolen selkeyden, mutta säilyttäen upeiden kuvien lumouksen. Tästä kirjasta on sekä iloa, että hyötyä loputtomasti. Ainakin minun puutarhassani alkaa nyt kärhöjen vallankumous romanttisella lopputulemalla!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

PESUHUONEEN TUNNELMAA


SANIAINEN KIVELLÄ


BOORDI


LAUTEET


SAUNATONTTU


SAUNA- JA PESUHUONEREMONTTI

Kun olimme nippa nappa selvinneet keittiöremontistamme, aloitimme saunaosastoremontin. Tarkoitus oli remontoida sauna, pesuhuone ja takkahuone. Takkahuoneen ranskalaiset ovet kummittelivat jo unissani, mutta niin paljon ylitimme omia rajojamme keittiön kanssa, että tyydyimme vain saunan ja pesuhuoneen remonttiin.

Meillä oli Aito –kiuas, jota monet palvovat, koska kun ensin jaksat lämmittää sitä puilla tunteja, voit saunoa vielä aamullakin. No, hui ja hai, sanon minä, kaksikymmentä vuotta Aito –kiuasta riitti minulle loppuelämäksi. Tiedän niin paljon kiinnostavampaa tekemistä kuin saunan puilla lämmittely tunteja viikossa, että valitsimme Ristomatti Ratian Saunatontun, joka on Hetivalmis.

Tähän liittyy se tarina, että olimme aina kertoneet tyttärellemme lauteiden alla asuvan Nippe Nokinokan, saunatontun. Kyseessä siis sama tonttu, joka on Mauri Kunnaksen Suomalaisessa tonttukirjassa. Siis meillä piti edelleen olla saunassa Saunatonttu.

Lauteet hankimme Sun –saunalta ja mieheni teki paikoilleen asennuksen. Tuli kuituvaloa lauteiden yläosaan ja alahelmaan. Saunatontun nurkan mieheni muurasi Stonestin verhoilukivellä. Kivinurkkauksesta tuli niin upea ja rosoinen, että se ansaitsi omat ’taidevalonsa’. Minä aina muistankin sanoa saunavieraillemme, että kotimme arvokkain taideteos on mieheni muuraustyö Saunatontun takana.

Pesuhuoneeseen olisimme voineet asentaa kaksi suihkua, mutta olen intohimoinen paksujen Marimekon kylpypyyhkeiden harrastaja ja halusin sähkökäyttöisen pyyhkeiden kuivaustelineen ja tyylikkään sellaisen, joten kakkossuihkun seinän luovutimme tälle elämän pienelle, mutta hyödylliselle, ylellisyydelle.

Pesuhuoneen päätyyn muurasimme tason suihkuaineille ja aidoille pesusienille, mutta tason leveysmittana käytimme raskaita, taottuja kynttilänjalkoja, sillä haluamme peseytyä tunnelmallisesti kynttilöiden valossa. Tosin ko. huoneeseen tuli himmennettävät valot, mutta harvoin niitä on tullut käytettyä.

Seinä- ja lattialaatat tulivat Italiasta. Seinälaatta oli helppo juttu, sillä löysimme heti murretun valkoisen laatan, johon liittyi juuri meille sopiva boordi- ja koristelaatta. Kummassakin toistuu sama kuvio: kivi, jonka päällä makaa iso saniaisen lehti tai vain kivi ilman kasvia. Sopii sikäli että lehtomme on täynnä saniaista ja pidämme sekä kasveista että kivestä. Isoäitini sukunimi oli kaiken huipuksi Sten eli Kivi. Minä määritin boordin kohdan ja Meri sai vapaat kädet koristelaattojen asemoinnin suhteen.

Ainoa katastrofi meinasi tulla siitä, että emme löytäneet mieleistä lattialaattaa. Se oli sikälikin kovin tärkeä, koska halusin sen nousevan lattiasta paitsi suihkun taakse myös ’nousevan mattona peittämään pesuhuoneen päätytason’. Idea oli suoraan Hvitträskistä, jossa Gallen-Kallelan upea Liekki –ryijy nousi maasta peittämään istuinrahia.

Tiesin millaisen laatan halusin: sen piti olla kuin maata, siitä piti nousta antrasiittia ja muuta, mitä maaperä sisältää…Etsimme ja etsimme ja alkoi jo olla paineita, sillä saunan ja pesuhuoneen laatoitukseen oli tilattu ulkopuolinen laatoittaja. Ihan toivottomana astuimme taas yhtenä lauantaiaamuna sisään uuteen laattaliikkeeseen. Juuri kun astuin ovesta sisälle käänsin katseeni vasemmalle ja siinä se oli liimattuna sellaiseen levyyn, josta ihmiset voivat telineessä katsella laattoja. Nopeasti myyjä ’kiinni’ vain saadaksemme kuulla, että ’laattaMALLI on juuri saapunut uudelta, pieneltä toimittajalta Gardalta, mutta tavara makaa vielä satamassa odottamassa tullausta. Siitä alkoivat sitten kitupäivät, mutta onneksi nyt ei tapahtunut mitään takaisin palautuksia, kuten kerran yhden italialaisen tapetin kanssa, vaan kaikki sujui kuin tanssi ja saimme unelmalaattamme, joka oli kuin maata.

No, löylyt uudessa saunassa ovat maistuneet ja olemme olleet tyytyväisiä, että jätimme laittamatta pesuhuoneen ulkoseinän lasitiilestä. Nyt siinä on alkuperäinen ikkuna, josta talvella näkyvät omat lumen koristamat puut ja pensaat ja suvella valkoiset syreenit.

ORVOKKEJA ROMANTIKOLLE


JA KÖYNNÖSHORTENSIA TÄÄLLÄ


KÖYNNÖSHORTENSIA SIELLÄ...


PÖNTTÖ LUUMUPUUSSA


OLGA, LUMI JA GREEN HOUSE


GRILLIKAUSI ALKOI NYT!


RYHDY PLANKUMMIKSI

Paras ystäväni ja minä toteutimme viime vuonna suuren haavemme: otimme kummilapsen Afrikasta. Hän on Mary, 7 vee, Ghanasta. ME halusimme ehdottomasti tytön, koska haluamme pelastaa edes yhden naisen köyhältä, julmalta afrikkalaiselta kohtalolta: ei koulutusta ja pakkonaittaminen lapsena. Haluamme antaa Marylle koulutuksen ja vapauden päättää aikuisena itse omasta elämästään. Meillä on Sininen Unelma matkustaa kerran tapaamaan kummityttöämme...

Ryhdy sinäkin PlanKummiksi. Ole elämän tuki apuasi tarvitsevalla tytölle tai pojalle. Jos tunnet, että tämä on juuri se, mitä olet aina halunnut tehdä, ilmoittaudu PlanKummiksi osoitteessa www.plan.fi

PlanKummius antaa enemmän kuin ikinä uskotkaan!

perjantai 24. huhtikuuta 2009

AUDREY HEPBURN


LUMOUS: AUDREY HEPBURNIN ELÄMÄ


Omistan tämän kirja-arvostelun ystävälleni, joka ansiokkaasti ja tunteella vie meitä elokuvien kiehtovaan maailmaan blogissaan nimellä Sooloilija.


Rakastin lukea yhdysvaltalaisen filosofian tohtori Donald Spoton kirjaa Lumous – Audrey Hepburnin elämä (Enchantment: The Life of Audrey Hepburn, Ajatus Kirjat, 2009) ja syy on se, että Spoto on kuin magneettikuvauslaite: hän viipaloi Audreyn ja hänen elämänsä millin tarkasti taustoittaen ja kartoittaen pienimmätkin yksityiskohdat kuitenkin tähteään kunnioittaen, mutta voimatta olla paljastamatta enemmän kuin mitä ehkä haluaisikaan paljastaa.

Audrey Hepburn syntyi 4.5.1929 Belgiassa varakkaaseen englantilais-hollantilaiseen perheeseen. Hänen lapsuutensa oli kuitenkin täynnä varjoja, jotka saattavat selittää sen oudon surun tunnon, joka tarttui minuun lukiessani Spoton pilkun tarkasti ja hyvin kiinnostavasti esille tuomia aikuisen Audreyn elämän kuvioita.

Audreyn äiti oli Ella van Heemstra, paronitar, joka kasvatti tytärtään varsin tunteita osoittamattomasti ja opetti: ”Älä puhu paljon itsestäsi. Sinä et ole kiinnostava, vaan muut ovat tärkeämpiä.” Ella ja miehensä Joseph Ruston keräsivät rahaa natsimielisille englantilaisille ja jopa kävivät Münchenissä lounastamassa Hitlerin kanssa. Sitten isä hylkäsi perheen ja Ella lähti lapsineen asumaan isänsä luo Hollannin Arnheimiin. Aluksi sodan käsi ei tuntunut yltävän rauhaisaan paikkaan ja Audrey sai aloittaa jopa balettitunnit. Hän ei halunnut mitään niin kovasti kuin tulla ballerinaksi!

Joseph isä asui kuitenkin nyt Englannissa ja Ella päätti lähettää tyttärensä englantilaiseen sisäoppilaitokseen myös ehkä toivoen, että isä näin joskus tapaisi tytärtään. Näin englannin kielestä tuli yksi tärkeä Audreyn kieli. Kaikki muuttui kuitenkin ilman ennakkovaroitusta, kun natsit tunkeutuivat 10.5.1940 Alankomaihin. Nyt Audrey ei saanut puhua englantia vaan hänen piti äkkiä opetella sujuva hollanti.

Audrey kertoo: ”Puhuin hollantia kahdeksan kehitysvuoteni ajan. Äitini oli hollantilainen ja isäni englantilainen, mutta synnyin Belgiassa. Olen siis kuullut kotona englantia ja hollantia, kodin ulkopuolella ranskaa. Ei ole olemassa sellaista puhetapaa, jota voisin väsyneenä vain kuunnella rentoutuneesti, sillä korvani ei ole tottunut mihinkään tiettyyn puhemelodiaan. Minua on arvosteltu oudosta puhetavasta, sillä minulla ei ole varsinaista äidinkieltä.”

Juuri se, että Audrey vietti lapsuutensa monikielisessä ympäristössä, selittää hänen omalaatuisen äänenkäyttönsä: aikuisena hänen englannin ääntämiselleen oli tyypillistä sananloppujen hienostunut nieleminen, musiikin tavoin aaltoileva puhemelodia ja sanojensisäisten vokaalien venyttäminen. Hänen puhetapansa oli aivan omaa luokkaansa, eikä sitä voinut verrata mihinkään tunnettuun murteeseen. Kenenkään toisen ääntä ei voinut erehtyä luulemaan Audreyn ääneksi.

Sotavuodet Hollannissa olivat rankat ja käänsivät koko perheen myötätunnon ja tuen Hollannin vastarintaliikkeen puolelle. Audrey oli 174 senttiä pitkä ja painoi vain 41 kiloa. Hän näki juutalaisiin kohdistuvia julmuuksia ja jopa murhia. Hän luki Anne Frankin päiväkirjan ja koki elämänsä ensimmäisen depression.

Sodan päätyttyä perhe siirtyi Lontooseen ja Audrey jatkoi tanssiopintojaan vain saadakseen kuulla, että oli liian pitkä, lihaskunto oli heikko ja hän oli aloittanut liian myöhään. Pitkä, hoikka, hieman etäinen olemus ja tyyni arvokkuus olivat kuitenkin juuri muotikuvaajien unelmaa.

Donald Spoton kirjan mukana saamme seurata Audreyn uraa Hollywoodin yhdeksi kuuluisimmaksi näyttelijäksi. Muistamme varmasti elokuvat Loma Roomassa, Kaunis Sabrina, My Fair Lady, Nunnan tarina ja Aamiainen Tiffanylla. Viime mainittu elokuva teki Audreysta todellisen tyyli-ikonin, mutta itse hän tuntui pitävän tärkeimpänä roolinaan Sisar Luken roolia Nunnan tarinassa. Väitetään jopa, että Hepburnin Sisar Luken roolisuoritus on yksi elokuvahistorian upeimmista!

En voi olla mainitsematta erästä tragikoomista asiaa, joka kohtasi Hepburnin filmi filmin jälkeen. Audrey oli nuori ja näytti vielä ikäistään nuoremmalta, mutta hänen vastanäyttelijäkseen ei millään tunnuttu löytävän muuta kuin vanhoja miehiä. Huippu oli Arianen lemmentarina, johon pyydettiin Cary Grantia, mikä olisi vielä ollut suhteellista, sillä Grant oli hyvin ’säilynyt’. Hän kuitenkin kieltäytyi ja rooliin tuli Gary Cooper, 55 –vuotias känkkäränkkä näyttelijä, joka näytti ikäistään kymmenen vuotta vanhemmalta. Mitkään suodattimet eivät kätkeneet ensirakastaja Flannaganin elämän tyhjyyden katkeroittamaa ja holtittoman nautiskelun riuduttamaa vanhusolemusta. Bogartin kanssa oli ollut sama ongelma kauniissa Sabrinassa, mutta silloin rakkauskohtaukset voitiin ottaa etäältä. Niinpä Cooper kuvattiin lähikuvissa täysvarjossa tai takaapäin tai harson läpi tai niin, että ensirakastaja oli osittain piilossa lavasteen, seinän, verhon tai oven takana!

Audrey Hepburnin yksityiselämä oli kaukana unelmasta. Sitä varjostivat avioerot, keskenmenot, depressiot, joita siihen aikaan kutsuttiin ’hermoromahduksiksi’. Audrey tupakoi paljon. Hän painoi välillä 36 kiloa ja se on todella vähän 174 sentin pituiselle naiselle. Lukiessani kirjaa sain jo puolessa välissä ylleni surun varjon, sillä Audrey oli niin hauras ja herkkä ja sensitiivinen, että oli pakko tajuta hänen kaipaavan jotain suurempaa ja merkityksellisempää.

Kirjan ansioista mainitsin jo Donald Spoton tarkkuuden, hän kirjoittaa kuin tiedemies. Teksti on kuitenkin kuin seikkailukertomusta, sillä hän tarjoaa lukijalle koko värikkään Hollywoodin kuuluisasta ohjaaja Fred Zinnemannista jumalaiseen Grace Kellyyn. Kirjan lopussa on täydellinen viiteluettelo ja sen jälkeen vielä nimihakemisto.

58 –vuotiaana Audrey halusi elämäänsä jonkin uuden ja syvemmän tarkoituksen. Hän antoi nimensä ja maineensa Unicefin käyttöön. Audrey Hepburnista tuli 1988 Unicefin hyväntahdonlähettiläs. Hän matkusti Itä-Afrikkaan, Etiopiaan, Guatemalaan, Salvadoriin ja Meksikoon. Vietnamin ja Thaimaan slummit tulivat hänelle tutuiksi eikä hän suinkaan matkustanut ykkösluokassa, vaan sotilaskoneissa istuen riisisäkkien päällä.

Varjo väistyy, näen valon, näen Audreyn viimeinkin toteuttavan ominta sisintään. Näen hänet Somaliassa vuonna 1992 pitämässä sylissään kuolevaa lasta ja kuulen hänen sanansa: ”Antaminen merkitsee elämistä. Jos ei enää halua antaa, ei ole enää mitään, minkä vuoksi elää.”

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

PIENI PAUSSI: FORGET-ME-NOT


ELÄMÄNI MUSIIKKI: 25 TOP

WALKING IN THE AIR/ TARJA TURUNEN

SUMMER WINE/ NANCY SINATRA JA LEE HAZELWOOD

THESE BOOTS ARE MADE FOR WALKING/ NANCY SINATRA

MUN TÄHTENI/ TEHOSEKOITIN

LEVOTON TUHKIMO/ DINGO

SUZANNE/ LEONARD COHEN

SWEET SIXTEEN/ BILLY IDOL

THE WINNER TAKES IT ALL/ ABBA

MYSTERIET/ LISA NILSSON JA AKI SIRKESALO

AVE MARIA (LUCCI)/ JOHANNA RUSANEN

LOVE STORY/ (tunnari samannimisestä leffasta, en tiedä esittäjää)

SUMMERTIME/ BILLY HOLIDAY

CON TE PARTIRO/ ANDREA BOCELLI

EAGLES/ HOTEL CALIFORNIA

VALOT/ RAULI BADDING SOMERJOKI

YÖ SUN KANSSAS/ RAULI BADDING SOMERJOKI

SURRENDER/ ELVIS

SEALED WITH THE KISSES/ (parasta esittäjää en tiedä nyt, koska minulla vain Brian Hylandin biisi ja se ei ole hän; saattaa olla Bobby Vinton...)

KIELLETYT LEIKIT/ TAPANI KANSA

VALSE TRISTE/ SIBELIUS

LA BOHEME/ CHARLES AZNAVOUR

WHEN A MAN LOVES A WOMAN/ MICHAEL BOLTON

BEIJO DE SAUDADE/ MARIZA

PEQUENAS VERDADES/ MARIZA

UNFORGETTABLE/ NAT KING COLE

LISTALEIKKI

Meillä on useimmiten viikonloppuisin syöty hartaudella ja ajan kanssa. Pöytään ovat aina olleet tervetulleita myös tyttäremme ystävät, jotka usein viettivätkin meillä viikonloppujaan. Puhelimet ovat kiinni. Kynttilät palavat. Keskustelua. Nuorten äänten kuuntelua. Ja niitä raikkaita mielipiteitä! Meri, Hanna, Tuuli, Laura, Pilvi...kaipaan teitä! Laura tekee lähtöä Amerikkaan, Pilvi asuu Anttinsa kanssa Tampereella, Meri, Tuuli ja Hanna ovat vielä Jyväskylässä - toistaiseksi.

Pitkiin sunnuntai-iltapäiviin on kuulunut myös kaksi leikkiä. Toinen on sanaleikki, jossa sanotaan alkukirjain ja sitten pitää keksiä niin monta substantiivia kuin mahdollista, jotka alkavat tuolla kirjaimella. Siitä ei kannata jättää pois helppoja sanoja, sillä leikin on voittanut se, jolle jää eniten sanoja, joita muilla ei ole, mutta sitä ennen pitää saada 'kumitettua' toiselta ne helpotkin pois. En nyt viitsi mainita, kuka on lajissa suveriini...

Toinen leikki on listaleikki. Jokainen kirjoittaa paperille vaikka 20 suosikkibiisiään tai elokuvaa ja lopuksi yliviivataan ne, jotka ovat päässeet toistenkin listoille. Tässä voi hakea joko samaa makua/tyyliä tai sitten näyttää, kuinka uskomattomia löytöjä on tehnyt leffamaailmassa tai kirjojen parissa etc.

Kolmas 'leikki' on ollut Master Mind, johon meillä ei taida kyllästyä koskaan kukaan.

Laitan vielä yhden listan tämän jälkeen. Nyt on listaviikko, sillä lähden hetkeksi paussille lukeakseni teitä varten yhden kirjan. Kirjan 'arvostelu' saa nyt ensi kertaa osoitteen, sillä aion omistaa sen eräälle yhteiselle ystävällemme.

Tarvitsen siis nyt vähän lukuaikaa, mutta sitä ennen minun viimeinen lista - toistaiseksi.

HELEN IS THE QUIEEN!


NAISNÄYTTELIJÄT ELÄMÄSSÄNI:KYMPIN KÄRKI


Helen Mirren

Julianne Moore

Meryl Streep

Nicole Kidman

Jessica Lange

Kate Winslet

Sara Paavolainen

Sally Field

Diane Keaton

Linda Henry

tiistai 21. huhtikuuta 2009

KEISARINPIKARILILJA


MYYRIEN KARKOTTAJAKASVI

Monet pelkäävät näinä päivinä, mitä tuhoa myyrät ovat saaneet aikaan puutarhassa. Löysin vuosia sitten tehokkaan myyräkarkotteen: keisarinpikarililjan (Fritillaria imperialis). Se on kukkivana aivan liian korea minun makuuni ja etenkään en pidä siitä oranssin värisenä. Olenkin alkanut nyt istuttaa keltaista, joka sopii hyvin sinisten idänsinililjojen (scillojen) ja helmililjojen (muscarien) joukkoon.

Kyseessä on siis sipulikukka, joka istutetaan syksyllä, asumisvyöhykkeestä riippuen syys-marraskuussa. Minä istutan Keski-Suomessa lokakuussa nämä tehokukat. Kukka ja siis myös sen sipuli on hyvin myrkyllinen, joten istutuspuuhissa on käytettävä kunnon puutarhakäsineitä ja silti kannattaa pestä kädet heti puuhan jälkeen.

Kukkivana kasvi on pahanhajuinen, mutta se taitaa olla monien vanhojen puutarhojen menestymisen salaisuus, sillä joku lapsi sanoi, käydessään meillä keisarinpikarililjojen kukinta-aikana, että 'täällä haisee mummolan pihalta'. No, mitäpä sitä ei kärsisi (puutarhan) kauneuden tähden!

HUHTIKUUN NOITA


Majgull Axelsonin Huhtikuun noita (Aprilhäxan, WSOY, 2000) on aiheeltaan ja tarinankuljetukseltaan traaginen, maaginen ja hämmentävä kirja. Tarina antaa pääosan ja suurimman vallan sille, jolta on viety kyky liikkua ja puhua. Hänelle, jolta elämän viime metreillä viedään jopa kyky niellä. Hänen nimensä on Desirée, joka tarkoittaa kaivattua. Hän syntyy vaikeasti vammaisena 50 –luvun Ruotsiin, kansankotiin, jossa tuolloin jopa kampurajalkaiset hävitettiin laitoksiin, pois silmistä, pois mielestä, pois pilaamasta maisemaa.

Se, miksi Ellenille syntyy vammainen lapsi, on köyhyyden syytä. Mutta Ellen selviää köyhyydestä pystypäin, saa kunnon miehen ja haluaa elää ’säällisen’ elämän saaden siistin kodin ja ihania lapsia. Ellen ei tiedä, mitä tuhoja ’nälkämato' on hänessä tehnyt ja niin syntyy Desirée, joka piilotetaan ja unohdetaan Hubertssonin johtamaan sairaskotiin.

Kohtalo on kuitenkin päättänyt tasoittaa ja antaa Desiréelle yliluonnollisia kykyjä. Hän pystyy näkemään ajan läpi, leijumaan ja ottamaan ihmisen haltuunsa. Hän voi asettua lokin tai variksen silmään ja kulkea näin paikasta toiseen Hän voi levätä sadepisarana puunoksalla samanaikaisesti, kun hänen fyysinen olomuotonsa vääntelehtii epileptisten kohtausten kynsissä.

Huhtikuun noita on toisenlainen. Hän tietää mikä on. Ja opittuaan tuntemaan kykynsä hän pystyy näkemään ajan läpi ja leijumaan tilassa, hän pystyy piiloutumaan vesipisaroihin ja hyönteisiin yhtä helposti kuin ottamaan haltuunsa ihmisiä. Mutta omaa elämää hänellä ei ole. Hänen ruumiinsa on aina ohut, epätäydellinen ja liikkumaton.

Desirée saa tietää, että Ellen on ryhtynyt kasvattiäidiksi kolmelle eri kodeista ja eri olosuhteista tulleille tytöille: Christinalle, Margaretalle ja Birgitalle. He kaikki ovat jo aikuisia ja nyt Desirée haluaa kirjeellä tehdä kaikille tiettäväksi, kuka oli Ellenin oikea lapsi, sillä eiväthän tytöt tienneet. Ellen istui visusti synkän salaisuutensa päällä ja täytti kunnialla roolinsa kolmen huostaan otetun tytön äitinä.

Christina vetää keittiölampun lähemmäs, pitelee sitä oikeassa kulmassa roosanvärisen paperin yllä ja lukee:

”Minä olen se jota on kaivattu
Minä olen se joka ei koskaan tullut
Minä olen unohdettu sisar”

Ja pari senttiä alempana kiemuraisella miniatyyritöherryksellä:

”Minäkin istuin Ellen-tädin kirsikkapuussa.
Vaikkette te sitä huomanneet!
Ellen-täti, tant Ellen, tantellen, tarantella!
Hämähäkki vai tanssi?
Hämähäkki!”


Niin, kolme tyttöä kirsikkapuussa. Kerran tytöt kiipesivät kaikki sinne, vaikka Christinaa pelotti ja hän jäikin alimmalle oksalle ja korkeimmalle kiipesi tietenkin Birgitta ja Margareta jäi puoliväliin. Ellen oli tuomassa tytöille tarjottimella mehua ulos, kun näki ’tyttönsä’ puussa. Hän juoksi hakemaan kameran ja sai ihastuttavan kuvan, joka sen ajan mukaisesti väritettiin valokuvausliikkeessä. Birgitta sai haluamansa roosan värisen mekon, Margareta keltaisen ja Christina joutui tyytymään vihreään, vaikka rakasti roosaa.

Tuo kuva seisoi vuosikausia Ellen tädin piirongin päällä tarjoten Ellenille hauskan, tytöille ristiriitaisen muiston. Surullisin kuva oli Desiréelle, jolle se oli kuin huutomerkki hänen osattomaksi jäämisestään.

Majgull Axelsonin tarina on kiehtova, mutta se olisi ollut liian yksipuolinen ja rankkakin ellei hän olisi ottanut Desiréen rinnalle mukaan Ellenin kasvattityttöjä, jotka huomattavassa erilaisuudessaan tuovat arjen liikettä sairaskodin ahdistavaan, aikataulutettuun laitoselämään ja Desiréen maagisiin suorituksiin.

Lukija alkaa väistämättä kiinnostua lääkäri Christinasta, fyysikko Margaretasta ja alkoholisti Birgitasta jääden pohtimaan, voivatko geenit aiheuttaa näin kovat erot kasvattisiskojen välille, sillä kotihan oli kuitenkin Ellenin hellyydellä ja huolella vaalima. Jokainen tytöistä kantaa kuitenkin omaa raskasta tunnevammalastiaan mukanaan ja näin heidän tiensä kulkevat toisistaan pois ja kohtaamista tuskin olisi tapahtunut ilman Desiréen asioihin puuttumista.

Kirjassa on hieman mielipuolista, mutta toki kyseenalaista kepeyttä, sillä Birgitta on todellakin kaikkea sitä, minkä hän kirjan loppupuolella viinakahjuissaan tuo esille: ”Äpärä. Lehtolapsi. Räkänokka. Saatanan penska. Sottapytty. Viemärirotta. Paskiainen. Ällö. Kauhukakara. Ongelmalapsi. Kännärikersa. Letukka. Lutka. Huora. Kinkku. Panopuu. Rassi. Narkkaripimu. Doupparihoratsu. Diilerihuora. Yhteishyvä. Kurahaara. Noita-akka. Kyykäärme. Eukkorähjä. Alkis. Dokuämmä. Bluffari. Fuskupelaaja. Sosiaalitapaus. Kerjääjä. Homssu. Petturi. Varas. Tappaja. Murhaaja. Valehtelija.”

Minä pidin kirjassa eniten Desiréen asettumisesta kauniiseen naiseen ravintolassa, sillä silloin hän sai viettää yön rakastamansa tohtori Hubertssonin kanssa. Sai maistaa, mikä on Hubertssonin iho ja sai kokea mikä on rakkauden ilo. Se oli yhtä kaunista kuin lepääminen vesipisarana puun oksalla.

Kaunista olisi lopettaa vesipisaraan, mutta en saata olla tarjoamatta teille kirjan viimeisessä luvussa olevaa Stig Dagermanin runoa, sillä se soi tummasti:

”Niin pian jo valkenee poski.
Vesihuuliltas suutelon saan.
Katso liidulla piirtää lokki
runon yöhön mustimpaan.”

KAUNEIN KIRJAN KANSI


RUNOILIJAT ELÄMÄSSÄNI: KYMPIN KÄRKI


Edith Södergran


Pablo Neruda


Lauri Viljanen


Kaarlo Sarkia


Paul Eluard


Rainer Maria Rilke


Aila Meriluoto


Tommy Tabermann


Eino Leino


Emily Dickinson

PINKKI 'TÄHTIKAKTUS'


KIRJAT ELÄMÄSSÄNI: KYMPIN KÄRKI

John Irving: Leski vuoden verran

Philip Roth: Ihmisen tahra

Mika Waltari: Turms kuolematon

Bo Carpelan: Axel

Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen

Axel Sandemose: Kadonnut on vain unta

Paul Coelho: Portobellon noita

Thomas Mann: Taikavuori

Richard Powers: Laulut joita lauloimme

Amin Maalouf: Samarkand

maanantai 20. huhtikuuta 2009

MARKKU-KUUTTI BY JUHA TASKINEN


SAIMAANNORPPA


Meinasi aamulla mennä Robert'sin herkullinen kahvi ns. väärään kurkkuun, kun luin maakunta-aviisistani STT:n seuraavan uutisen:


HENKI VOI OLLA KIINNI YHDESTÄ VERKOSTA


Markku-kuutti kuoli toissa keväänä vain kuuden ahvenen tähden. Sen enempää saalista ei mökkiläispariskunnan verkkoihin ollut koko keväänä tarttunut, mutta verkot laksettiin silti joka ilta, sillä se oli mukava tapa.
(Ei mene jakeluun minulla, että on olemassa ihmisiä, jotka laskevat verkkonsa norppa-Saimaaseen vain siksi, että: se on niin mukavaa!)


Suru-uutinen särki norppavalokuvaaja Juha Taskisen sydämen; tuttu kuutti oli ollut hänen sylissään vain hetkeä aikaisemmin. Taskinen yritti lohduttautua ajatuksella, ettei Markun kuolema ollut turha: sen ansiosta voitaisiin pelastaa muita saimaannorppia.


Markun elämää oli seurattu radiolähettimellä, jotta kuuttien liikkeistä saataisiin lisää tietoa. Sen ja muiden kuuttien seuranta paljasti, että nuoret norpat liikkuvat keväisin isolla alueella. Näin ollen tarvittiin myös aiempaa laajempia suojelutoimia.


Tänä keväänä Taskinen joutui pettymään katkerasti. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (keskusta) päätti, ettei keväistä verkkokalastusta Saimaalla edelleenkään kielletä norppien suojelemiseksi.


Norpille 30 viime vuotta elämästään omistanut valokuvaaja on vakuuttunut siitä, että kielto olisi ollut tarpeen.


- Ilman lainsäädäntöpäätöksiä norppa ei pelastu, se on ihan selvä asia.


ENEMMISTÖN TAHTO?


Anttilan mielestä suojelun täytyy perustua vapaaehtoisuteen, sillä Saimaan alueen asukkaat pahastuisivat verkkokalastuskiellosta ja menettäisivät halunsa pelastaa norpat. Hän sanoo päätöksensä noudattavan alueen asukkaiden toiveita.
(Hohhoijaa! Kyllä on hirveätä, kun joku voi PAHASTUA, mutta ei ollenkaan hirveätä, kun ainutlaatuiset Saimaan norpat KUOLEVAT! Mahtaisiko maailma kaatua, jos pari huvikalastajaa vähän pahastuisi?)


-Höpö höpö, Taskinen kuittaa.


Hän on itsekin Saimaan rantojen asukki, ja hänen käsityksensä mukaan verkkokalastuskieltoa vastustavat lähinnä muutamat iäkkäät vapaa-ajankalastajat, joilla on valtaa joissakin vesialueiden omistajien osakaskunnissa.


-Ministerit kuuntelevat niin sanottua maakunnan ääntä, joka on todellisuudessa pieni vähemmistö.


Norppakuvaaja huomauttaa, että Suomen luonto -lehden tänä talvena teettämässä mielipidemittauskessa suomalaisten selvä enemmistö kannatti verkkokalastuskieltoa. Vahvinta kannatus oli nimenomaan Itä-Suomessa.


VERKOT KATISKOIKSI


Katiskalla kalastaminen ei aiheuta norpille vaaraa. Jos Taskinen saisi päättää, yhdellä katiskalla kalstamisesta tehtäisiin lupamaksuton jokamiehenoikeus, jotta mahdollisimman moni innostuisi nostamaan verkkonsa naulaan.


-Jotkut ajattelevat, ettei katiskalla saa kalaa, mutta nykyiset laitteet ovat tosi hyviä.
(Elleivät saa katiskalla kalaa, menkööt ostamaan kalansa kaupasta!)


Verkoilla kalastamisen norppakuvaaja kieltäisi keväisin ja alkukesästä koko Saimaalla. Vesialueiden omistajille hän antaisi rahabonuksen jokaisesta alueella syntyvästä kuutista. Saimaan rannoille rakentavilta hän puolestaan perisi luonnonmenetysveroa, joka käytettäisiiin järviluonnon suojeluun.
(Kukaan ei voi omistaa vettä, Saimaan vesi on yhtä hyvin minun kuin jonkun himoverkkokalastajan!)


Näitä suojelutoimia Taskinen ehdottaa tänä keväänä, WSOY:n kustantamassa valokuvateoksessaan Paluu Saimaalle. Kirjassa hän kertoo myös Markusta ja muista kuuttiystävistään.


- Norpan henki voi olla yhdestä verkosta kiinni, Markkua yhä lämmöllä muisteleva norppakuvaaja muistuttaa.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

LEMMEN HURMAA NAUVOSTA


HAVUKAUNOTAR


KARTIOVALKOKUUSEN HAASTE


Kartiovalkokuusi (Picea glauca) on sellainen sokeritopan näköinen kaunis ja haasteellinen havuistutus. Se kasvaa hyvin hitaasti, mutta voi kasvaa jopa 2 metrin mittaan. Mitä iäkkäämpi, sen viehättävämpi havu on, sillä siitä tulee hyvin persoonallisen mallinen riippuen monista eri seikoista. Yksi muotoon jännästi vaikuttava asia on se, että jos siitä pääsee vaikka yksi oksa kevätahavan takia ruskettumaan ja leikkaat sen pois, minkä voi tehdä, kasvi pyöristää vähitellen oksansa peittäen leikkauskohdan. Näin syntyy myhkyröitä ja persoonallisia muotoja.

Kasvin haaste on se, että havu alkaa kevätauringossa ja tuulessa haihduttaa kosteutta, mutta se ei saa mistään uutta kosteutta, koska maa on vielä roudassa, joten kasvi alkaa ruskettua ja pahimmillaan se kuolee. Monet eivät tämän takia uskalla hankkia tuota persoonallallista kaunotarta ollenkaan. Mutta pelastus saapuu nyt!:

Minulla on noita kasveja nyt kymmenen! Kaikki ovat eri-ikäisiä ja valon ja maan suhteen aivan erilaisissa paikoissa tontillamme. Yksikään ei ole kuollut. Tosin kerran istutin kartiovalkokuusen likelle valkoisen kivitalomme seinää ja se oli minun mokani. Kasvi alkoi kuivua ja suutuin niin, että revin sen maasta ja viskasin takametsään. Iltapäivällä saapui naapurin rouva kahville ja ihmetteli, että 'missä se sun upea kartiovalkokuusi on tuosta seinän vierestä'. Johon minä: 'Se makaa juuret ilmassa takametsässä!' Tomerana Tuula lähti hakemaan 'reppanaa' ja kaivoi sille kuopan kaarisiltamme varjon puoleiseen nurkkaan. Kastelin sen kerran ja sanoin: Kuole, jos haluat! Eikö mitä, siinä se vain paisuu ja kasvaa ihan komeana.

Ja syy, miksi nyt julkaisen tämän jutun on se, että jos sinulla on pihallasi kartiovalkokuusia, suojaa ne nyt puutarhaliikkeistä saatavalla hallaharsolla tai juuri tähän tarkoitukseen valmistetulla hupulla. Huolehdi, että kasvi saa ilmaa eli huppu ei saa olla mikään ilmatiivis pussi. Tämän huputuksen lisäksi kastele kasvin juuristoa huoneenlämpöisellä vedellä, millä nopeutat juuriston sulamista.

Minä laitan huput noin huhtikuun alussa ja otan pois vappuna. Mutta sen lisäksi tuuletan kartioita aika ajoin ottamalla suojat pois varjoisina päivinä.

Kartiovalkokuusen menestymisvyöhykkeet ovat I-III, mutta olen kaatanut jo tämänkin teorian, sillä asumme IV vyöhykkeellä kymmenen hyvin viihtyvän Picea glaucan kanssa. Myönän kyllä, että saareme saattaa olla III-vyöhykettä, sillä Päijänne ympäröi meitä hyvin.

Muistathan, että tämä kaunotar ei pidä siitä, että jokin toinen kasvi hipelöi sitä. Itse olen esimerkiksi nyt istuttanut yhden kartiovalkokuusen liian likelle kaunista jalosyreeniä ja aion hoitaa asian niin, että leikkaan syreenistä pois sen oksan, joka uskaltaa koskettaa haasteellista havuani. Syreeni kestää moisen pikkuleikkauksen hyvin.

Olen huomannut, että kartiovalkokuuset pärjäävät niin auringossa kuin puolivarjossa. Jos kysyt tätä puutarha-alan liikkeestä, saat joka kerta eri vastauksen. Minun tietoni perustuu käytännön kokemukseen 28 vuoden ajalta. Jos edellä kerrottu tuntuu kovin työläältä niin voin luvata, että iän myötä kasvin sietokyky kevätahavan suhteen paranee. Minulla on jo nyt neljä kartiovalkokuusta, joita en peitä ollenkaan, korkeintaan kastelen pari kertaa huhtikuun puolivälin jälkeen.

Tähän kauniiseen havuun tulee melkein riippuvuus. Syksyllä kun kaikki alkaa jo olla kuollutta, nämä 'sokeritopat' näyttävät hyvin viehättäviltä. Ja talvella, kun ne ovat saaneet lunta päälleen, ne ovat todellisia lumipatsaita. Ja ihan kohta, kun nostan huput pois, kartiovalkokuuset ovat ensimmäiset kevään katseenvangitsijat. Nämä kaunottaret ovat vaivan väärti!

Katso täältä pääjuttu ja kuvia tästä viehättävästä ikivihreästä!

Leena Lumin puutarhassa

JYVÄSKYLÄ BY NIGHT


NÄKYMÄ MUURATSALON SAARELTA LEHTISAAREN RANTAAN


RAKKAUDELLA JYVÄSKYLÄ - RAKKAUDELLA MUURATSALO

Olen kiinnostuksella seurannut Suur-Jyväskylä -lehden sarjaa, jossa haastatellaan tunnettuja jyväskyläläisiä ja sitten he myös mainitsevat, mikä heidän mielestään on Parasta Jyväskylässä. Kaikki minunkin jo ihailemat kohteet Lyseosta siltojen valoihin ja paljon niiden väliltä on tullut mainittua. Kuitenkin vasta Laatikaisen haastattelu suisti minut tähän vuodatukseen Jyväskylästä ja Muuratsalosta.

Olen vuonna 1985 tuulten pienestä merenrantakylästä Luvialta tänne tuoma. Lukio-, toimitusharjoittelija- ja henkilöstösihteeriurakaupunkini oli Pori. Siellä ovat vieläkin ystävät 40 vuoden takaa. Olin niin rannikkolainen, että mieheni epäili, että muutamme täältä pikaisesti takaisin, koska jokainen hiusjuurenikin oli Luvian saviperäisessä maassa. Nyt on paljon vettä virrannut ja vielä enemmän multaa puutarhaamme, sillä pelkästä ikävästä merenrantakylääni loin kiinnostavan puutarhan. Sitten aloimme rankan remontin, jossa ylitimme niin omat voimavaramme kuin budjettimme, mutta onneksi myös unelmamme! Viime vuonna, kun sitten istuimme uuden uutukaisen saunamme lauteilla mieheni taiteilemia kiviseiniä ihaillen, sanoin yllättäen: En koskaan jätä Jyväskylää, olen sielultani pikkukaupunkilainen ja tänne jään. Mieheni oli äimänkäkenä, koska tuntee rakkauteni mereen. Siis, mitä oli tapahtunut.

Oli tapahtunut Jyväskylän kasvu keskieurooppalaistyyppiseksi kaupungiksi. Olin rakastunut yliopiston valkeisiin rakennuksiin Jyväsjärven rannalla, olin rakastunut kaupunkimme siltoihin ja uusiin valoihin kävelykadulla. En voi elää ilman Ranskalaisten korkojen korvasienikeittoa ja saman paikan pöytää numero kolme: Pöytä kahdelle, pöytä rakastavaisille! Lyseo on niin kaunis, että voisin sitä halata ja kirkkopuistossa istun jäätelöllä joka kesä. Olen salaa kosketellut kaupungin vanhoja mukulakiviä ja ajatellut: Mitä, jos olisinkin syntynyt tänne, onhan äitini suku kuitenkin Keuruulta...Olen pienten putiikkien vakiasiakas ja mikään ei ole liian kaukana kävellä. Kun ajan Viherlandiaan kuin kotiin, saan ihailla matkalla Kuokkalan kaunista kartanoa.

Oli tapahtunut myös Muuratsalo-ilmiö. Talviset hiihdot ympäri saaren, patikoinnit metsissä jyrkkien, suoraseinäisten kallioiden välissä, romanttiset yöuinnit, puutarhani synty, suvet kuin Tahitilla, maailman paras ja kaunein kirjasto ja tietenkin Päijänne, joka on riittävän suuri tällaiselle meri-ihmiselle.

Oli myös tapahtunut ikimuistoisia tapahtumia: veneilysuvet Lokki-veneellämme pitkin Päijänteen selkiä, jolloin todeksi koimme 'vöin hopeisin hohtelee'; ystäviemme kokoontuminen pyöreille synttäreilleni ja yllätysristeily Rhea -veneellä, jolloin kovimmatkin merikarhuystäväni vakuuttuivat järvemme ainutlaatuisuudesta; teatterikokemuksia, joista kirkkaimpina helminä Gabriel, tule takaisin ja Alvar Aallosta kertova Maestro; Johanna Rusasen joulukonsertti Taulumäen kirkossa ja hänen uskomattomat Ave Maria -tulkintansa; tyttäremme painoi valkolakin päähänsä maineikkaassa Jyväskylän Lyseossa ja riemuylioppilaat ilahduttivat; ystävämme häät Pihlajaveden korpikirkossa ja monta muuta ikimuistoista tapahtumaa, joista viimeisimpänä hevosen selkään nousu Petäjävedellä 30 vuoden tauon jälkeen.

Jyväskylä rakkaani, Muuratsalo rakkaani, sylissänne olen riemulla pyryt ja tuiskut, helteet ja suvisateet. Toivon, että suhteemme on 4-ever ja edelleen elämyksiä täynnä. Ehkäpä minäkin olen antanut teille jotain kiintoisaa niin kritiikeissäni kuin kiitoksissani, sillä ainahan nyt jotain sanottavaa löytyy satakuntalaishämäläiskarjalaiselta, kynä toisessa kädessä, kirja toisessa kädessä syntyneeltä merensuolatuulissa kasvaneelta naiseläjältä. Jos olen jossain lyönyt yli, sanon sitä vain tyylikeinoksi tai syytän vilkasta varttikarjalaisuusosuutta itsessäni. Uskon, että erilaisuus on rikkautta ja vain lisää intohimomme syvyyttä!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

TOMMY TABERMANN

Arvoisat lukijani, olen jo aiemmin kirjoittanut teille Tommy Tabermannin Eroottisista runoista (Gummerus, 2009). Alla näette muutaman makupalan kyseisestä kirjasta. Jos haluatte enemmän erotiikka, menkää kirjakauppaan, mutta älkää lukeko näitä runoja yksin, vaan yhdessä Kumppanin kanssa, mielellään kynttilöiden valossa, malvanvärisessä lasissa kuohuviiniä ja pukeutuneena kuun valoon tai tähtipölyyn.

Tähän kohtaan oli tarkoitus tulla Tommyn kuva isona, mutta koska en ole tekniikan ihmelapsi, se kuva ei onnistunut suurentumaan postimerkkiä isommaksi. Sitä en laita, sillä Tommyn kuvan pitää tulla isona: ne ihanat kiharat hiukset etc. Ja tiedättekö, Runoilija Tabermann osaa pukeutua: miehellä pitää olla joko housut tai takki vakosamettia! Tulee mieleen ihan hurja, romanttinen nuoruus ja: Make Love Not War.

Toivotan teille Villiä, Eroottista Viikonloppua!

AISTIEN ALAMAINEN

Minä olen sinun silmäsi
verkkokalvosi ripsesi
Minä olen sinun kielenpääsi
ja vesi sillä, minä nuuhkin sinussa
kätkettyjä niittyjä
Minä virtaan sinussa
näkymättömänä jokena

Minä olen aistit, sinä olet alamainen
Kun etsit omia kasvojasi, etsit
minua, kun etsit nimetöntä kadonnutta
etsit minua
Minä olen aistit
ja sinä olet niiden alamainen
Yhdessä olemme
täydellinen
Me olemme sileäkarvainen eläin
joka silittää itsensä näännyksiin,
me olemme peto,
meitä ei kesytä kukaan
Minä olen aistit ja sinä olet alamainen,
sinun on nuoltava
minut kiihkoon
jalkoja kielenpäätä
sielun pimeää puolta
kätkettyä niittyä
sinun on nuoltava,
oltava minun ehdoitta

Minä olen sinun kätesi,
kosketusten merkitys
ja yhdessä meidän on kavuttava
korkeille vuorille
nelinkontin, ihanat haavat sormissamme,
nuoltava ihanat veripisarat
nuuhkittava ihoa
ohutta kuin ilma

Me olemme sileäkarvainen eläin,
täydellinen ja kesyttämätön
Minä olen sinun veresi,
jokainen miljoonista soluista,
sinä purjehdit minua pitkin
merta kohti
Minä kihisen sinussa,
minä murisen ja nuolen,
minä huudan ja vaadin,
minä en anna rauhaa

Minä olen aistit
minä olen verkkokalvot ripset
kielenpäät,
niityt, joet,
minä olen peto ja veri
Minä hiivin sinussa
enkä jätä sinua rauhaan,
sinun on nuoltava minut
kiihkoon, polvillasi, ehdoitta

Minä olen se
jota sinä pelkäät
Minä olen se
jota ilman et voi olla
Minä olen se joka
juottaa sinulle
oman veresi, vie
sinut merelle
Minä olen aistit, sinä olet alamainen
Yhdessä olemme täydellinen

EROOTTISET RUNOT


keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

PIENI PAUSSI: FORGET-ME-NOT


IKÄ

Ikä on vain mielentila. Mitä siitä, jos on kremppaa ja vaivaa, kun sielu liitää haukkana taivaalla.
Kolotus ja jomotus on vain luontoäidin viehko varoitus, ettemme kevään hurmoksessa,
aamun autereessa, ryntäisi alasti puutarhaamme, liukastuisi kastehelmiin, löytäisi itseämme
maasta rähmällään, kasvot sinivuokkojen mättäässä, hurmiossa lurittamassa mustarastaan huiluna.


- Leena Lumi -

RUUSUJA ÄIDILLE


Ruusuja Äidille (Minerva, 2009) on esteettisesti ’syötävän’ kaunis runokirja, joka sisältää runoja rakastetuilta suomalaisilta runoilijoilta kuten Aale Tynniltä, L.Onervalta, Edith Södergranilta, Eino Leinolta, Immi Helléniltä ja Saima Harmajalta. Sanon ’syötävän’ kaunis siksi, että kirjan kuvat ottanut Seppo J.J. Sirkka on todellakin vanginnut ruusun olemuksen, sielun, ikimystiikan. Ken on nähnyt Sirkan kuvan runoon Valon valvattia, on humalluttanut iiriksensä ylimaallisesta! Kuvitelkaa valon ja kerrotun valkoisen ruusun kuohuva vaahto ja kuulkaa, miten sen sanoittaa J.H Erkko:

Sinikukkasesta syntyi perho,
Sinivärinsä se siltä otti;
Punahtava punakukan luota
Heräsi ja purppuraisna lensi;
Tumma perho
Tumman orvonkukan
Povelt’ aivan synkeäksi syntyi;
Päivänperho valkea se liljan,
Valkokielon huulilt’ ilmaan lähti.
Jokainen ne toukkina jo joivat
Itsehensä värin ympäriltään.

Minä synnyin, piennä uinaelin
kaikkivärisien kukkain luona,
Ilon, toivon, tuskan tuutimana:
Siks on kaikki kukat kultiani,
Värit kaikki värjyy mielessäni,
Tunnossani kaikissakin kukkasissa
Minä valvon valvattia lemmin:
Valohan on kukkasien äiti.


Oih!, voiko mitään kauneimmin sanoa! Tämän uskomattoman sielukkaan ja kauniin, Kirsi Pekosen toimittaman kirjan, toivon löytävän mahdollisimman monen äidin tykö. Onko mitään niin ikikaunista kuin ruusu!: sen huumaava tuoksu, sen salattu syli, sen terälehtien kaino, mutta itsetietoinen avautuminen melkein auki, tuskin koskaan ihan…ruusun salaisuus säilyy iäti.

Ja runon kieli on Rakastajien, mutta myös Rakastavien kieli. Näin Edith Södergran ja Öinen Madonna:

Kun ne mustat pilvet vaelsivat tietään,
valvoi eräs äiti, nukkui lapsonen.
Joku enkeleistä lauloi ylistystä
maailmoiden kaikkien.

Ja se nuori äiti kuuli sisimmässään
ylistyksen yölle, kai’un hiljaisen:
miten avartuikaan silloin maailma,
kun nukkui lapsonen.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

TURKOOSI HUONE


KUN MERI MUUTTI KOTOA...


Kun tyttäremme Meri muutti kotoa, teimme hänen huoneestaan vierasmakuuhuoneen varsin pienellä vaivalla ja rahalla. Sinne oli vähän aikaisemmin uusittu punapyökkiparketti, joten lattialle ei tarvinnut tehdä mitään. Meri tosin vei mukanaan oman 120 cm:ä leveän runkopatjasänkynsä, joten samanlaisen ostimme tilalle. Siinä nukkuu yksi leveästi ja kaksi yön tai pari. Varsin uusi vaatekaappi vetolaatikoilla, peileillä ja valoilla jäi myös paikalleen. Suuri kysymys oli, mitä teemme alakerran kulmahuoneen tummalle mäntypaneeliseinälle. Loppujen lopuksi piti myöntää, että olemme varsin innokkaita valokuvaajia ja suvussa on myös oikea luontokuvaaja, joten se jäi kuvaseinäksi, jota ei tarvinnut 'sääliä', vaikka kuvat välillä laitetaan uuteen muodostelmaan.


Ja sitten näin jossain aikakauslehdessä seinän, jossa unelmatapettini: kananmunan valkoinen pohja, turkoosia köynnöstä ja siellä täällä valkeita kukkia. Se oli Laura Ashley ja huimaava tarjous: soitin siitä paikasta ja tilasin rullat ja vielä yhden päälle varoiksi. Tuo tapetti määritti sitten vierasmakkarin värit, se määritti myös värejä lähellä olevaan takkahuoneeseen ja kun täytän seuraavat pyöreät, minulla on vierasmakkarin vieressä turkoosi toalet, jossa istun juomassa synttäripäivänä kuohuviiniä malvanvärisestä retrolasista!


Sängyn päälle hankittiin valkea päiväpeitto sinisillä koristeilla. Kivituikut rottinkipöydällä ovat turkoosit ja verhot ylipitkät ja luonnonvalkoiset. Tuoli on Lumikenkä -rottinkituoli ja ikkunalaudalla ovat ympäri vuoden kotilot ja merenrannan kivet. Talviaikaan myös pieniä kirkkaita lamppuja, joiden valossa on kiva levätä tai nukahtaa tms. Tumma pajukori sisältää varatyynyt ja ruskea tuoli on kodin peruja ja siihen voi laskea vaikka huovan. Ikkunassa on myös tummat, kirsikkapuiset sälekaihtimet, mutta niitä ei ole laskenut alas kukaan muu kuin jetlagista kärsinyt Kanadan vieraamme.
Laura Ashleyn tapetti yllätti hauskasti: Lehtikuvasta en nähnyt kuviosta kaikkea ja saimme lisäbonuksena köynnöksen lomassa lentelevät valkeat perhoset!

HÄRKÄ 20.4.-20.5.


Härkä on järkkymättömän määrätietoisuuden ja tahdonvoiman merkki. Jos olet syntynyt Härän merkissä, tiedät todennäköisesti jo elämäsi varhaisessa vaiheessa mitä haluat. Pääset ehkä hitaasti alkuun mutta olet päättäväinen ja itsepintainen, ja kun olet kerran asettanut itsellesi päämäärän, tuskin mikään voi estää sinua saavuttamasta sitä.

Pohjimmiltasi sinä arvostat aineellisia asioita - rahaa, turvallisuutta ja joskus jopa valtaa; olet luonnostasi varovainen eivätkä sinua kiinnosta keinotteluun vivahtavat uhkayritykset, joiden avulla voi rikastua nopeasti. Sinä et usko onneen etkä kohtalon oikkuihin - sitkeästi uurastaen pyrit päämäärääsi ja kärsivällinen luonteesi on ihanteellinen apu hitaan mutta varman menestyksen saavuttamiseksi.

Merkkisi hallitsee rahaa ja yleensä tulolähteitä; sinä pidät maallisista hyvyyksistä ja ne ovat yleensä kalliita. Vaikka olisit omistautunut liikeasioillesi tai työllesi miten täydellisesti tahansa, sinun on saatava saavutuksistasi myös aineellisia todisteita.

Härkä on kiinteä merkki, ja olet ehkä tyytyväinen kun voit tehdä juuri sitä mitä olet aina halunnutkin tehdä. Sinun on tosin vaikea mukautua uusiin tilanteisiin ja oloihin, mutta ihmisen jolla on sinun merkkisi edellytykset ei pitäisi rajoittua vain yhteen toimintapiiriin eikä luopua yhdestäkään mahdollisuudesta ilmaista itseään.

Monet härät havaitsevat, että heillä on kykyjä sellaisellakin alalla, jota he ovat pitäneet vain harrasteena. Sinun merkkisi edustajat kaipaavat usein purkautumista taiteen keinoin, ja koska hallitseva planeettasi Venus merkitsee ilmaisun kauneutta huomaat todennäköisesti, että jokin taiteenala - maalaustaide, musiikki tai näyttämötaide - tyydyttää tuon tarpeen.

Kiinteissä merkeissä syntyneillä on usein ristiriitainen luonne, eikä Härkä ole poikkeus. Olemuksesi on viehättävä ja puoleensavetävä, ja silloin kun olet rakastettava ja auttavainen, sinun on helppo miellyttää ihmisiä ja saada sopivia tilaisuuksia. Miinuspuolellasi sinulla on sokea pilkku: sinun on vaikea eritellä itseäsi. Et pidä vastaväitteistä etkä arvostelusta - vaikka ne tarkoittaisivat pelkkää hyvää. Muutut helposti kerrassaan riitaisaksi ja omaksut jyrkän "hyväksy-minut-sellaisena-kuin-olen" -asenteen.

Härkä on maamerkki, ja sinä olet luja, kestävä ja luotettava. Tarvitaan melko paljon, ennen kuin luja luonteesi horjuu tai luovut aikeistasi. Tavallisesti olet rauhallinen ja hillitty, mutta kun kärsivällisyyttäsi on koeteltu äärimmilleen tai tunnet joutuneesi petetyksi, toisten on parasta varoa, sillä silloin sinusta voi tulla raivostunut härkä.

Härkä-Venus -yhdistelmän ansiosta sinulla on niin monia hyviä ominaisuuksia, että sinun on pyrittävä voittamaan ne huonot puolet, jotka voivat vähentää mahdollisuuksiasi. Sinun ei tarvitse muuttua yhtäkkiä kokonaan toisenlaiseksi vaan sinun on käytettävä hyväksesi päättäväisyyttäsi ja sinnikkyyttäsi, jotta pääsisit sellaisista epämiellyttävistä piirteistä kuin aineellisten arvojen ihaileminen, itsepäisyys ja uppiniskaisuus.

Olet sangen fyysinen olento ja pidät maallisista nautinnoista. Kaikki mikä ei sinua miellytä jättää sinut kylmäksi ja välinpitämättömäksi etkä yritäkään esiintyä muunlaisena. Härät arvostavat yleensä aistillista mielihyvää tuottavia asioita kuten hajuvesiä, tyylikkäitä vaatteita, hyvää ruokaa, kauniisti sisustettua kotia ja fyysistä vastakaikua.

Avioliitto, koti ja perhe merkitsevät sinulle paljon ja haluat hankkia perheellesi sitä ylellisyyttä, jota itse pidät niin tärkeänä. Olet ystävällinen ja uskollinen niille joita rakastat, mutta sinulla on taipumus muuttua kovin omistushaluiseksi. Toisaalta jos mielesi jostakin syystä muuttuu, voit katkaista suhteen ehdottoman lopullisesti.