perjantai 1. toukokuuta 2009

AURAJUUSTOPERUNAT

Nyt kun uutta, ainakaan kotimaista perunaa ei vielä saa, syödään vanhat perunat kellarista pois. Muistin herkullisen perunareseptin, joka olikin niin kielen vievä, että söimme tänään elämämme ensimmäisen kerran grillattujen roseepippuribroilerfileiden ja fetasalaatin kanssa perunaa! Eilen grillasimme pihvit ja valmistin niiden kanssa aurajuustoperunat, sitä jäi ja täänään söimme herkun loppuun. Tämä voi jonkun rasvan välttäjän mielestä olla liian kermaista, mutta onneksi rasva ei ole mun ongelma, vaan sokeri. Ja jos olisi, siltikään en luopuisi homejuustoista! Tässä tulee:

AURAJUUSTOPERUNAT

Kuori noin 10-13 perunaa. Leikkaa noin puolen sentin viipaleita. Lado viipaleet voideltuun uunivuokaan pystyyn, viipaleet toistensa lomaan riviin. Purista perunoiden päälle 5 lihavaa valkosipulin kynttä. Sekoita kulhossa noin 4 desiä ruokakermaa (minä käytän 10 % ja hylaa), 1 tl suolaa ja näppituntumalla reippaasti maustepippuria. Kaada maustettu kerma perunaviipaleiden päälle. Ripottele pinnalle Aura Goldia maun mukaan. Minulta meni 2/3 pakettia ja loput broilerfileiden päälle. Perunavuoka 200 asteen uuniin tunniksi ja herkku on valmis. Sietää hyvin lämmityksen mikrossa seuraavana päivänä.

2 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta, tämä on ehdottomasti kokeiltava. Ja samoilla linjoilla, juustoista en luovu!

    VastaaPoista
  2. Anne, sitten kun kaiki muu nautinto on ohi, kerron slle ilouutisen: jäljellä on vielä juustot ja viinit.

    VastaaPoista