lauantai 2. toukokuuta 2009

GREEN HOUSE AAMU-USVASSA


8 kommenttia:

  1. Hannele, ei toki! Minä toimin kuten puutarhalehdet: munkin pihasta käytiin ottamassa kuvat vuotta ennen kuin ne julkaistiin. Ja vuodethan eivät ole veljiä keskenään, tuohon kauniiseen pihasyreeniin tuli viime suvena joku tauti tai lahosieni tai mikä lie...,joten taitaa tulla uusi ja pieni tilalle.

    VastaaPoista
  2. Vahinko hienoa syreenia, monet sanovat,että kestää mitä vaan ja miten vaan.... Syreeni leikataan hellästi, joka 3:s oksa joka 3:s vuosi. Esimerkisksi. Silloin kukkii koko ajan. Koskaan ei pensaita leikata maahan... (Ehkä pensashanhikin tai muun sellaisen, joka kukkii uusista oksista, voi JOSKUS leikata alas). Puutarhatyö ei saa näkyä.

    VastaaPoista
  3. Hannele, minulla on kymmeniä syreeneita ja alkaen aroista kääpiösyreeneistä aina Holger Isabellaan, josta pidän nykyään eniten. Tämä on ensimmäinen kerta, kun minulta kuolee syreeni. Minulla on ystävä, joka on oikea puutaruri ja hän oli yhtä hämmästynyt kuin minä. Sanoit aivan oikein, että puutarhatyö 'ei saa näkyä'. Mitä tulee pensashanhikkeihin, niin kiskoin ne kaikki ylös ja hakkasin kirveellä säpäleiksi. Ainoa kasvit, jota en voi sietää ovat vuorenkilvet ja pensashanhikit!Äitini muten leikkaa syreenit alas viiden vuoden välein, minä en koskaan.

    Jatketaan tietojen vaihtamista, saatamme aina oppia jotain uutta!

    VastaaPoista
  4. Englannissa ei vuorenkilpiä sorreta, näytän joskus kuvia. Ei ole tylsiä kasveja, vain tylsiä puutarhamestareita :)

    Viiden vuoden välein voi joka 5:s syreenioksa leikata, ei matalaksi. Siitä kasvaa vain suuret määrät vesiversoja..

    VastaaPoista
  5. (siis ei koko pensas matalaksi, vanhat oksat maahan matalaksi)

    VastaaPoista
  6. Just Hannele, olen tehnytkin noin syreenien kohdalla, paitsi kaksi alasleikkuuta, kun halusimme siirtää värin takia (sic!) toiseen kohtaan. En suosittele alasleikkuuta.

    Minä en kestä Vuorenkilpiä, kun en pääse niistä ikinä eroon! Tiedäthän, että jos on vaikeita rinteitä, mitä sinne laitetaaan maata sitomaan: vuorenkilpiä! Vuorenkilpien kohdalla minä aina levitoin itseni toiselle tasolle puutarhaa;-)

    Esittele sitten tarkasti puutarhaasi, olen todella kiinnostunut!

    VastaaPoista