INTOHIMOLLA PUUTARHASTA - KAIKKINA VUODENAIKOINA

Jos jokainen ihminen saisi kipinän puutarhaan ja maisemointiin, olisi enemmän kauneutta, iloa, terveyttä, yleistä hyvinvointia. Kaunis maisema ei ole itsekäs ilo, vaan yhteinen mielihyvän lähde. Ahkeralla puutarhurilla on kuitenkin omat salaiset, orgastiset hetkensä, jolloin luonto palkitsee. Vaikkapa: Sinitiainen rakensi jälleen pesänsä kotimme räystäslaudan alle, jossa aamukahvin äärellä on helppo seurata perheen touhuja ja myös nähdä poikasten lähtö. Talventörröttäjät toivat pihallemme urpiaisia. Orava kulkee päivittäin yli kaarisillan, jonka rakensimme ylitse lehtomme läpi juoksevan vesipuron. Sata unikon kukkaa aukeaa uhkeaan punaan avaten silkkisen sylinsä sinimustan salaisuuden. Juhannusyö. Minä ja mieheni juhannusruusun vierellä kyhjöttämässä kahdestaan. Niin hiljaista. Odotusta. Ja sitten heikko ‘rits’. Siinä vierellämme, hiljaisuuden sylissä, olemme synnyttämässä satakielen laulua. Ihmeelliset laulajat kuoriutuvat. Finlands vita ros tuoksuu ja juuri, kun puistossa alkaa satakielen kiitossoitto, kaikki sulaa ihmeelliseen suudelmaan.

Sanon satakuntalaisen suoraan, että puutarhahulluus on virus uskomattomine seurauksineen. Minut ja mieheni Reiman se sai ostamaan valkoiset syreenit valkoisella talolla Muuratsalon saaresta, Suomen Tahitilta, kuten edesmennyt arkkitehti Alvar Aalto on paikkaa kutsunut. Aallon huvila sijaitseekin vain kivenheiton päässä kodistamme. Olohuoneen ja keittiön ikkunoista siintelee Päijänne.

Ympärillämme onkin sitten 3000 neliön, kolmessa tasossa sijaitseva puutarhamme, oleskelupihamme ja puistomainen lehtomme. Pihamme on luonnonmukainen, mutta ei luonnonvarainen. Luonnonvaraisuus ei voisi tuottaa niitä lajikkeita ja satoja, joita puutarhaltamme saamme. Samoin se ei voisi teettää meillä niitä työtunteja, joita sille annamme. Luonnonmukaisuus puolestaan on meille sitä, että esimerkiksi unikot, lemmikit ja akileijat saavat kukkia, missä ikinä haluavat,
siis myös muiden ‘hienompien’ kukkien penkeissä. Luonnonmukaisuutta on myös se, ettei luonnon puita koskaan leikata, taikka muotoilla. Luonnonmukaisuutta on myös se, että pyrimme rakentamaan pihapolkujamme meren rannan laattakivistä. Ystävämme tietävät aina, mitä tuoda meille tuliaisiksi!

Puutarhaa
ympäri vuoden

Muutettuamme länsirannikolta Luvialta Muuratsaloon, jäin monien asioiden summana kotiin. Sain siis etuoikeuden hoitaa iltatähtemme Merin itse. Parin vene- ja myöhemmin parin mökkikesän jälkeen annoin puutarhavirukselle täyden vallan ja aloin toteuttaa omaa salaista puutarhaani.

Ulkomaanmatkoilla, etenkin Irlannissa ja Keski-Euroopassa ihastuin monenlaisiin puutarhavaihtoehtoihin. Alpeilla kaivoin melkein pelkin sormin taikka autonavaimella kasveja, jotka siirsin puistooni. Talvet luin puutarhakirjoja sekä lehtiä. Keväisin, heti roudan sulettua, istuttelin jo taimia.

Ensimmäiset vuodet menivät vielä perinteisesti hyötypuutarhaa pitäessä. Oli satoisia suvia kera mansikoiden ja vadelmien, runsaita syksyjä kera sipulien ja juureksien. Viisitoista vuotta kuitenkin kypsytti minut ja annoin periksi luovuudelleni.

En halua enää pitää kasvimaata. Kasvimaan tilalle istutimme hedelmäpuutarhan. Omatekoinen kirsikkamehu onkin aina ystäviemme syystoivomuslistalla. Kirsikoista valmistuu myös kiisseliä, kotiviiniä sekä likööriä. Ranskalaisen ohjeen mukainen kotiliköörin valmistus vie kolme vuotta, mutta on sen väärti. Omenoista tulee helposti uunissa Vanhan ajan omenahilloa, josta saa kauniin pikkutuliaisen kun laittaa hillon kauniiseen lasipurkkiin ja upottaa joukkoon pari kolme kanelitankoa.

En myöskään halua mitään pientä piiperrystä, vaan suuria, reippaita perennoja, jotka sopivat isolle, runsaasti kosteikkoja käsittävälle tontillemme. Suosin kurjenmiekkoja, päivänliljoja, ritarinkannuksia, valtikka- ja kallionauhuksia, kuunliljoja. Mutta myös unikkoa, lemmikkejä, akileijoja, lehtosinilatvaa, malvoja, sormustinkukkia, metsäkurjenpolvea, puna-ailakkia, sanikkaita sekä lemmikkiä. Yrtit ja salaatit kasvatan ruukuissa, näin vältyn rikkaruohoilta ja etanoilta. Itse asiassa esim. basilika tai tilli on kauniissa ruukussa paitsi helpompi myös viehättävämpi kuin kasvimaassa.




Orvokkeja
armaalleni

Koska romanttinen mieheni on hulluna orvokkeihin, istutan jo vappuna yksivuotisia, suuria orvokkeja runsaasti ruukkuihin. Ruukut laitan heti ulos. Niissä ne sitten sulostuttavat alkusuveamme ja ovat hyvin näyttäviä, koska mikään muu ei vielä kuki tai pärjää ulkona. Joskus juhannuksen jälkeen, mahdollisesti oltuamme vielä itse poissa pari viikkoa, kyllästyn niihin totaalisesti ja istutan kaikki maahan. Sen jälkeen niitä vain kastellaan, mutta ei nypitä kuolleita kukkia pois. Näin orvokit, myös yksivuotiset, saadaan siementämään ja ne leviävät kuin kulovalkea kaikkialle. Usein vielä marraskuulla meillä lykkää orvokkia niin laatta- kuin luonnonkivien rakosista. Kerran orvokkeja kukki vielä joulukuussakin. Siis aina orvokkeja rakkaalleni, mutta satakuntalaisissa väreissä, keltaista ja sinistä. Suuri ilo minullekin!

Villiviiniä
ja kivipuroja

Koska pihallamme on noin 300 kasvilajia puut ja pensaat mukaan luettuna, myös työ on valtaisa. Mieheni esimerkiksi hoitaa kaikki pensasruusut ja useimmat puut. Hän myös leikkaa nurmikot ja ‘kähjää’ bio- ja avokompostorit niin usein, että ne todella toimivat tehokkaasti. Teemme multaa kaikesta ruokajätteestä, myös kananluista. Viime syksynä saimme 17 kottikärryllistä tätä ravintorikasta tuotetta.

Joka vuosi päätämme, ettemme enää aloita mitään projektia, emme siis hurahda. Vaan annas olla! Viime suvena istutettiin jaloritarinkannuksia ja useita villiviinejä ja taisi olla yksi jalokärhökin. Niille sitten tehtiin kehikoita ja piti alvariinsa kastella. Tänä vuonna tilasin jo maaliskuulla kymmeniä leimukukkia, jotka istutin heti, kun pakkaset sen sallivat. Pihalle ilmestyi myös erään Itävallan matkan innoittamana kartiovalkokuusia, joita hups!, nyt onkin jo kymmenen.

Uusin hurahdukseni on kärhöt. Istutin niitä jo viime suvena kiipeämään mongolianvaahteran runkoja ja vanhoja luumupuita, mutta luettuani kirjan Ihanat kärhöt (Matz-Cedergren, Minerva, 2009) pato hajosi ja virta vie...Vanha korituoli odottaa jo saavansa peittyä kärhöihin ja Tiukukärhön on paras selvitä Muuratsalon talvista...

Juhannuksena emme joskus keksineet muuta tekemistä kuin hävittää yksitoista tuntia pihaltamme tuoksuvattua varsin vaikeasta rinteestä. Siihen olemme nyt rakentaneet kivipuroja asianmukaisine kasveineen. Pieni ripaus japanilaisuutta.

Viimeinen projektimme oli kaarisillan teko puistoamme halkovan ojan ylitse. Kun seisoo sillalla, sielu rauhoittuu ja mielessä soi Aale Tynnin kaunis lause "Ja Jumala sanoi: Toisille annan toiset askareet, vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet."

Sanomattakin lienee selviö, että monet kasvimme, esimerkiksi kasvupaikkaolosuhde tai muista syistä siirtyvät usein uuteen paikkaan. Mieheni kestovitsi on ehdotus hankkia satoja kottikärryjä, joihin kasvit voisi istuttaa. Näin työ kävisi helpommaksi ja minäkin pystyisin niitä sitten siirtelemään miten huvittaa.

Seuraava projektimme on rakentaa lehtomme kosteimpaan kohtaan pumppukaivo. Kaivon renkaat ovat jo hankittuna, enää puuttuu toimeen tarttuminen ja sen sinisen, käsikäyttöisen pumpun löytäminen.

Syksy on parasta

Leikin joskus ajatusleikkiä, että muutamme meren rannalle ja että tonttimme on vain luonto. Saan sitten valita vain parikymmentä kasvia uuteen pihaan. Mitkä valitsen? Listani ei ole ollenkaan valmis, mutta selviö lienee ettei sipulikukkia lasketa. Joka syksy istutan niin paljon krookuksia, valkonarsissia, scillaa ja muscaria kuin vain sielu sietää.
Myöskin iirikset, unikot,lemmikit, akileijat ja malvat seuraavat minua, minne menenkin.

Toisaalta ilman syyshortensiaa ja mongolianvaahteraa minulla ei pihaa ole. Valkeat, uhkeat syyshortensiat pimeissä, lämpimissä syysilloissa ihan huumaavat sielun. Tai entäs sitten mongolianvaahteran ruskavärit! Itselläni on sattunut sikäli tuuria, että niissä löytyy väriä joka lähtöön: on oranssia, keltaista, tumman viininpunaista ja punaista.. Uskon myös villiviinin tulleen elämääni jäädäkseen. Asun nyt onnellisesti valkoisessa kivitalossa, joka jonain vuonna täysin peittynee villiviinin syliin, suvella vihreään ja syksyllä punaiseen. Uusi kilpailija villinviinille on köynnöshortensia, joka on huomattavasti aikaisempi ja syleilee nyt isoa kiveä, kiipeää männynrunkoa ja koristaa talomme kiviseiniä.

Tämä koti voisi sijaita meren rannallakin. Monet upeat, vaativat kasvit vain vaihtuisivat silloin vaikkapa tyrniin. Ne kaunottaret, jotka viihtyvät Muuratsalon kunnon suvessa ja talvisin saavat ylleen paksun lumisuojan, eivät ehkä viihtyisikään länsirannikon karuimmissa oloissa. Mutta se onkin sitten jo toinen ja varsin tyrnimäinen juttu.

Keväälle

Kevään vuoksi paljastan nyt kuitenkin puutarhani viehättävimmän puun: se on pilvikirsikka. Ihastuin tuohon kaunottareen Jyväskylän kävelykadulla ja viime suvena istutimme jo kaksi. Aika näyttää löytyykö minulta malttia, kun näen ne pihallani kukkimassa…olla hankkimatta lisää. Toisaalta: kohta kukkivat valkeana vaahtona luumu-, kirsikka- ja omenapuut, joten eiköhän hurmiossa löydy!