keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

LOHDUTTAJA


Arvoisat lukijani kiinnittäkää laskuvarjot, sillä kohta on teidän hyppyvuoronne. Ei se ole ollenkaan niin pelottavaa kuin miltä saattaa tuntua, mutta minulla ei nyt ole mitään muuta keinoa saada teidät tajuamaan…ja minäkin selvisin siitä…huolimatta sylkevästä laamasta ja miehestä, joka ei meinannut panna toimeksi.

”Mitä vähemmän miehellä on tukkaa, sitä vähemmän sitä pitää olla.”

A…anteeksi kuinka?” Charles ähkäisi.

”Ajellaan kaikki pois!” Kate ehdotti nauraen. ”Poistetaan koko pulma kerralla ja lopullisesti!”

”Tuota…Entä miehisyys. Kun Dalila ajelee Samsonin pään, mies menettää kaikki voimansa, ja hänen päänahkansa…”

”Come on , Charlie! Teistä tulee monin verroin seksikkäämpi!”

”No…Jos te niin sanotte.”

Voi itku. Kaksikymmentäviisi vuotta hän oli kanaemon lailla vaalinut heiveröisiä haituviaan, ja nyt tuo tyttö aikoi tuhota kaiken kertaheitolla…

…..

Toivoi, ettei hänen tukkansa ikinä loppuisi, ja oli valmis menettämään kaiken miehuutensa, kunhan jalkovälin suloinen kramppi jatkuisi ikuisesti.

…..

”Ja mitä tulee Nedran adoptointiin, en halua loukata teitä, mutta se olisi paljon helpompaa, jos voisitte osoittaa, että…että teillä on rinnallanne jonkin sortin mies, vaikka vain kuvitteellinenkin. Pelkään, että virastoissa ollaan vielä varsin vanhanaikaisia, etten sanoisi naisvastaisia.”

”Niinkö luulette?” Kate oli pahoittelevinaan.

”Kyllä, valitettavasti.”

”Ja te tekisitte sen Nedran vuoksi?”

”Nedran. Samin. Itseni…”

”Miten niin itsenne?”

”No tuota…Sieluni pelastuksen vuoksi kai. Päästäkseni varmasti paratiisiin teidän kanssanne.”

Kate työskenteli vaitonaisena, ja Charles antoi päänsä painua yhä alemmas ja odotti tuomiota.

Charles ei nähnyt sitä, mutta partaveitsen terällä väikkyi pyövelin hymy.

…..

Lukijani, etenkin naislukijani, huomaatte kohta, miksi teidän piti hypätä. Yllä oleva ote on Anna Gavaldan kirjasta Lohduttaja (La Consolante, Gummerus, 2009). Puheenvuorossa, jonka juuri luitte, 47 –vuotias arkkitehti Charles Balanda kosii, siis uskokaa tai älkää, tuo keskustelu on kosinta ja se tapahtuu kirjan sivulla 588!!! Mikä nyhverö, mikä 'hämäläinen' hituri, mikä saamattomuuden kuningas! Minulla nousi verenpaine tuohon sivuun mennessä niin, että oli pakko sitoa varjo selkään ja hypätä ja huh: helpotti! Ja aika paljon tyydytti tuo: …mutta partaveitsen terällä välkkyi pyövelin hymy;-) Tästä lauseesta pitää jo ymmärtää, että Anna Gavalda ei alun alkaenkaan halunnut tarjota Charles Balandalle Ykkösrakastajan roolia, vaan odotettavissa oli...hieman enemmän - tai sitten vähemmän. Kanta on lukijan.

Onneksi Gavalda on vauhdissa ja verbaalinen ilotulitus ja huumori loistossaan, sillä saammehan jo sivulla 537 tietää miksi Charles ei ole Rhett Butler ja toimen mies nostaen Katensa olkavarsilleen kantaakseen lemmen pesään:

Muisti Mathilden kertoman vitsin: ”Tiedätkö, miksi etanat etenevät niin hitaasti?”

”No?”

Siksi, että niiden kuola on tarttuvaa.”

Charles raukka sovelsi tuota itseensä ja lakkasi kuolaamasta, jolloin edes toimen Katella ei ollut mitään merkkiä, josta lukea miehen aatoksia ja ryhtyä itse toimeen. No, minä en olisi perustanut Charlesista edes sivulla 5888, mutta kirjoissa tapahtuu outoja juttuja…

Kun aloitat Lohduttajan tapaat miehen, Charlesin, jonka elämässä on liikaa aikaeroja, liikaa hotelleja, levottomia öitä ja valheita. Elämä on tasapaksua, ylellistä, mutta vauraudessaankin köyhää. Puuttuu ’tatsi’. Mies tietää, että häneltä puuttuu jotain oleellista ja puutetta korvatakseen hän aloittaa terveellisen elämän, jossa vyö menee aina vain tiukemmalle häipyvien kilojen myötä. Hän myös tajuaa, että tupakkalakko on yksi tapa sekoittaa puutteen luonnetta…

Tasapaksuun ja tunneköyhään elämään tulee suuri muutos, kun Charles saa lapsuudenystävältään kirjeen, että Anouk, pojan äiti, nainen menneisyydestä, on kuollut. Tapahtuma ajaa Charlesin paitsi muistamaan outoa lapsuuttaan ja suhdettaan etenkin Anoukiin, myös hakeutumaan lapsuudenystäväänsä tapaamaan Ranskan maaseudulle.

Ranskan maaseutu on hyvät lukijat, teidän laskeutumispaikkanne. Lupaan että tulette viihtymään. Esittelen teille Katen, hyvin sanavalmiin Katen, joka viihtyy 70 –luvun mekossa ja jota ympäröivät laskematon määrä adoptio-ja kasvattilapsia, koiria, kissoja, kanoja, aaseja ja jopa kiukkuisesti sylkevä laama. Suuri, rapistunut, villiviinin peittämä talo on ehkä epäsiisti, mutta täynnä tarinoita, ääniä, ruoan tuoksua, pihalla syömistä, uimista, alituista aurinkoa, nukkumista paljaan tähtitaivaan alla, takkatulta, piipahtavia vieraita, suurta suvaitsevaisuutta…Ja tänne sitten vilkkaan Katen likelle saapuu maailman hitain mies, joka ei saa toimeksi ennen kuin naisella on kädessään partaveitsi…ja Charles on kolmen millin sängessä.

Ihailen Anna Gavaldan sujuvaa kynää, mutta ihmettelen alun vetkuttelua, tosin myönnän usein törmänneeni samaan tyyliin ranskalaisessa kirjallisuudessa. Kirjan alku piirtyy vahvasti sille, mitä Charles Balanda koki lapsuudessaan lähinnä tunnetasolla ja nykyisyyteen siinä, että nykytila oli lähinnä kulissiavioliitto. Mutta paljon kerrotaan ennen kuin päästään tositoimiin ja ensimmäiseen kahdenkeskiseen yöhön:

”Sujautti pullon yhteen takintaskuun (niin kuin Bogart Kauniissa Sabrinassa) (mutta siis hiuksettomana) ja piirustusvihon toiseen.”

ja Kate lausuu T.S.Eliotia:

”I will show you something different from either
Your shadow at morning striding before you
Or your shadow at evening rising to meet you
I will show you your fear in a handle of dust.”



Oi!, olen niin onnellinen siitä vihaisesti sylkevästä laamasta!, ja myös, te kunhan olette lukeneet kirjan.

2 kommenttia:

  1. ..Mutta hitaat alut kirjoissa ovat kauhistus.. Jos 20 ensimmäistä sivua ei vakuuta, en jatka koskaan pitempään. Tässä tapauksessa siis pitäisi. No, täytyy jossain vaiheessa kokeilla.

    Anna Gavalda on mielenkiintoinen persoona, olen jonkun lehtihaastattelun lukenut.

    VastaaPoista
  2. Sooloilija, minäkin valitsen kirjakaupassa kirjan lukemalla ensimmäiset sivut (olin lukiossa lukunopeudeltani koulun kovin!), mutta sitten annan armoa ja lukaisen pari viimeistä ja se ratkaisee kirjan oston. Joskus tuntuu kuin jotkut kirjailijat lämpenisivät oman juttunsa myötä ja sitten tarina betraa lujaa. Toisaalta ranskalainen tyyli on ihan oma lajinsa...

    Gavalda on valtavan suosittu, joten sämpylän välistä täytyy löytyä pihvi. Niin monet eivät voi olla väärässä!

    VastaaPoista