keskiviikko 14. lokakuuta 2009

PIENET SUURET SUOMALAISET/ MILLAISIA HE OLIVAT LAPSINA JA NUORINA?

Vauvana Gustaf oli rauhallinen ja hauska, mutta alkoi puhumaan opittuaan komennella ympäristöään niin kovalla äänellä, että se herätti ”vakavaa huolestumusta”. Poika itsenäistyi eikä pitänyt asioihinsa puuttumisesta.

Kerrankin Gustafin johtama joukko ajoi koulun pihalta isommat pojat kadulle lumipallosateella. Innoissaan pieni sotapäällikkö ei huomannut lähestynyttä hevosrekeä, kierähti hevosten jalkoihin ja sitten reen alle. Lumikinoksesta kömmittyään hän heitti vielä lumipallon vihollisen perään. Silminnäkijöille ylpeä Gustaf ilmoitti: ”Nimeni on Mannerheim ja minä olen ensimmäisen luokan kenraali.” Hän oli silloin ensimmäisellä luokalla.


Luin yömyöhään Markus Similän Pienet suuret suomalaiset/ Millaisia he olivat lapsina ja nuorina? (Minerva, 2009) ja olin AIVAN VIEHÄTTYNYT! Tätä kirjaa on odotettu. Yksiin kansiin on koottu kertomuksia suomalaisten merkkihenkilöiden lapsuudesta ja kuinkas nyt sattuikaan, henkilövalinnat ovat napakymppi. Ketä nyt ei kiinnostaisi tietää, kuinka villi marsalkka Mannerheim oli lapsena, miten käytös jo tuolloin kertoi tulevasta tiestä tsaarin ratsuväkikaartiin. Tai kuka ei haluaisi tietää, miten saattoi Juhani Ahosta, pietistisen lapsuuskodin vekarasta tulla suuri kirjailija, kun kotona sallitut lukemiset olivat vain Genoveva ja Turmiolan Tommi. Ja kukapa ei haluasi tietää, kuka suurnimistämme kasvoi täysin naisten hellimänä, josta saattoi syntyä osa herran tulevasta charmista:

Isän kuolema muutti kaiken. Leskeksi 27-vuotiaana jäänyt Maria Sibelius omisti koko loppuelämänsä lapsilleen, joista nuorin ei ollut vielä syntynyt. ”Äitini oli kodin hyvä enkeli”, Jean Sibelius kiittää. ”Tuntui siltä kuin hänen ainaisena ajatuksenaan olisi ollut, ettei hänen kärsimänsä menetys saa synkentää isättömien lapsuutta.” Perhe muutti äidinäidin, leskiruustinna Catharina Borgin taloon Hämeenlinnassa. Kesät vietettiin ruustinnan huvilalla Sääksmäellä tai Loviisassa, missä isän suvun taloa emännöi isänäiti Catharina Sibelius yhdessä tyttärensä Evelinan kanssa. Janne varttui siis naisten hellässä huomassa.

Kirja on taidolla tehty, sillä mikään kohta ei petä: kerronnan viehkeys vei minua, piirroskuvat liikuttivat ja ihastuttivat, vanhat valokuvat kiinnostivat ja olivat ennen näkemättömiä ja kullekin henkilölle oli annettu oma lukunsa täydelliseen tietokirjatyyliin: kunnon pää- ja väliotsikot, selkeä, kursiivilla kirjoitettu ingressi, itse kertomukset ja lopussa tietoisku, mihin nämä villit tai kovan kohtalon vekarat olivat ehtineet elämän tikkailla kivuta, mitä suuria saavutuksia, ikuisia merkkejä Suomen historiaan jättää. Myönnän, että kirja liikutti minut kyyneliin ja kyynelehtien kirjoitan nyt tätäkin…Siis kirja ei ole surullinen vaikka Aleksis Kiven kouluajan nälkä kauhistuttikin, kun kohta taas saat jo nauraa Minnan ja miehensä lehtori Ferdinard Canthin yhteiskuvaa, jossa nuorella neidolla näkyy niin uhmakas ilme, että ihme oli koko avioliitto! Minna kun ei olisi ollenkaan halunnut avioliittoon! Tässä kirjassa on nyt vain Se Jokin!

Mikäli Markus Similä, tunnettu kirjailija, lehtimies sekä radio- ja TV-toimittaja on teoksen henkilöt valinnut, on hän nero, sillä tästä kirjasta tulee isänpäivä- ja joululahjahitti. Kirja kertoo seuraavien henkilöiden lapsuudesta, nuoruudesta ja myös myöhemmistä saavutuksista: Aleksis Kivi, Jean Sibelius, Minna Canth, Paavo Nurmi, Juhani Aho, Oskar Merikanto, C.G.Mannerheim, Tauno Palo, Eino Leino, Tove Jansson ja Urho Kekkonen.

Tauno Palo oli järkyttävän komea jo hyvin varhain, eikä hänestä näkynyt lyhyt lapsuus, joka oli siihen aikaan työläisperheissä enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Mutta lahjakkuus lyö itsensä läpi vaikka kallion, mistä ehkä selvin esimerkki on Aleksis Kivi. Tauno Palon näyttelijänlahjat eivät voineet jäädä piiloon, sillä tähdeksi ei opiskella eikä tähteä voi tehdä: Tähdeksi synnytään.

Eino Leino on kansan sydämissä Suomen kansallisrunoilija. Siinä missä prinsessa Diana oli Sydänten Prinsessa, Eino Leino on Suomalaisen Sielun tulkki. Pienelle Einolle koulunkäynti oli helppoa, vaikka hän käyttikin aikaansa enemmän kaunokirjalliseen lukemiseen kuin koulukirjoihin.

Valojen sammuttua hän ahmi kirjoja salaa oven raosta tulevasta hämystä ja aamuisin ennen muiden heräämistä. Nuori mies paukutteli silloin Walter Scottin ja Dumasin historialliset romaanit ja Topeliuksen Välskärin kertomukset. Myös runouteen hän tutustui oppilaskirjaston valikoimasta, jossa oli tuolloin 450 kirjaa.

Tämäkin kolahti, sillä minä luin talvet taskulampun valossa peiton alla venäläisiä klassikoita ja suvella ison vaahteran oksien piilossa Välskärin kertomuksia...ja Dumasia. En mitään kuullut, kun minua huudettiin, sillä olinhan ihan muualla... seikkailuissa.

Mutta ah!, Janne, tuo meidän kansallissäveltäjämme, joka ensin vain rakasti näyttelemistä, kunnes viulu vei nuoren miehen. Kova oli kuitenkin opiskelujen alku, sillä äidinäiti ei olisi antanut mitään ymmärtämystä, jos olisi poika posetiivariksi ryhtynyt, niinpä aloitti Janne opintonsa yliopiston lakitieteellisessä tiedekunnassa, jotta perhe ei pettyisi. Hän kuitenkin kirjoittautui myös ylimääräiseksi oppilaaksi musiikkiopistoon, jossa opiskeli viulunsoittoa ja musiikin teoriaa. Ja seuraamukset me tiedämme: hänestä tuli maailmalla tunnetuin suomalainen säveltäjä, joka sai taiteilijanimensä 1860-luvulla Havannassa kuolleelta merikapteenilta!

Minulle Suomen kansallislaulu on Finlandia, jonka soittamisen venäläiset yrittivät kaikin tavoin kieltää sorron vuosina. Suomalaiset kuitenkin janosivat kuulla juuri Finlandiaa, jolle sitten keksittiinkin peitenimi. Konserttisalit olivat täynnä ja venäläisiä tarkkailijoita jaksoi hämmästyttää, että aina tietyn kappaleen jälkeen suomalaiset nousivat seisomaan…

Kiitos Janne Finlandiasta ja Valse Tristestä, maailman kauneimmasta ja surumieleisimmästä valssista, jonka siivittämänä Susanna Rahkamo ja Petri Kokko luistelivat kultaa. Kiitos Markus Similä ja Minerva, että annoitte meille mahdollisuuden mennä rakastamiemme taiteilijoiden ja muiden suuruuksien lastenhuoneisiin ja leikkitanhuville. Kultamitali tuli!

12 kommenttia:

  1. Varmaan jännä kirja.

    P.S.
    Mieheni tekee kuin sinä ;)

    VastaaPoista
  2. Viehättävä, liikuttava, lahjakkuuden ja sinnikkyyden ylistys...

    PS. Siis liikuttuu upean taide-elämyksen äärellä vai kiipeää vaahteraan lukemaan kirjoja? Vai peräti et salli hänen valvoa myöhään ja hiipii toiseen huoneeseen ja lukee peiton alla taskulampun valossa...;-)

    VastaaPoista
  3. Hannele, nyt ymmärrän, mitä tarkoitit, että miehesi tekee samaa...;-) Ei siitä sen enempää, sillä minun mieheni lukee blogiani joskus, enkä halua, että hän löytää sinun blogiisi ja keksii, mitä minä puuhailen...

    VastaaPoista
  4. Oi nyt tekeekin mieli lukea tätä!Osaat kyllä niin hyvin kertoa kirjoista,että aina tekee mieli lukea niitä....

    VastaaPoista
  5. Jael, olen sitten onnistunut tehtävässäni, sillä intohimoni on levittää lukemisen autuutta. Kuitenkin kerron aina, miten kirja on MINUUN vaikuttanut ja annan myös tekstinäytteitä, joten niistäkin jo saa jotain irti, kuin myös juonikuviosta tai siitä, mitä aihe käsittelee. Tämä kirja yllätti minut...

    VastaaPoista
  6. Hei, en ole ennen nähnyt blogiasi enkä sitä lukenut. Nyt sattumalta näin sen käydessäni Yaelian blogissa. Olen myös himolukija kun satun sille päälle, ja nyt näyttää siltä että sain sinulta monta lukuvihjettä yhdellä kertaa. usein tyttäreni, jolla tuntuu olevan kovin sama maku kuin minulla, suosittelee minulle kirjoja - hän on vielä kovempi lukemaan kuin minä nuoresta iästään huolimata. Mutta nytpä täytyy kirjoittaa Suomen joulupukille toivelista joulukirjoista - niitä kun ei muuten Suomesta tule hankittua, kun asun itse Norjassa. Hauska blogi sinulla. Toivotan hyvää syksyn jatkoa! Tulepa vastavierailulle! toivoo Rosmariini

    VastaaPoista
  7. Tiedänkin mitä toivon joululahjaksi ... :)

    Kun olin pieni (olette varmaan jo kyllästyneitä kuuntelmaan pieneysjuttuja, mutta ne vaan tulee mieleen :) ) äiti kirjoitti lahjatoiveet ylös ja laittoi hyllyn päälle ... '' tontut löytävät sen täältä '' sanoi. Ja minä pähkäilin aina, lukuisat vuodet, miten tontut lyhyinä ja pieninä sinne hyllyn päälle pääsisivät. Ainoa vastaus tähän rationaalisuudesta kumpuavaan kysymykseen oli maailmankaikkeuden irrationaalisin : ajattelin että tontuilla oli hissi, joka taittui sopivasti pieneen koloon...

    että näin :)

    VastaaPoista
  8. (PS! minustakin Finlandiaveisu olisi kansallislaulu. Maamme-laulun varteenotettava puoli on kylläkin se, että se tehtiin kun Suomi syntyi esivanhempiemme mielissä.)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi, kiva että löysit vinkkejä lukemiseen. Vierailen aina mieluusti uusissa blogeissa, onkohan sun osoite nyt sitten vain www ja Rosmariini ja sitten ne blogspotit perään...Tuure, älä naura!!!

    Finlandia on suomalaisille se ainoa oikea kansallislaulu. Oletko edes kuullut Finladian sanoituksen? Kuin yö ja päivä versus epäsuomalaiseen maamme-lauluun.

    VastaaPoista
  10. Olen laulanut sitä vaihtelevalla menestyksellä ala-asteella...

    VastaaPoista
  11. Ovat!! paljon paremmat kuin kansallisveisussamme.

    VastaaPoista