sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Tommy Hellsten: Pysähdy, olet jo perillä


Olen ammatiltani terapeutti, kirjailija, mentori ja luennoitsija. Olen jonkinlainen ammatti-ihmettelijä. Ihmettelen työkseni tätä ihmisenä olemista, miksi toimimme niin ja tunnemme näin. Yksi uteliaisuuteni kohde on luonnollisesti minä itse.

Näin esittelee itsensä Tommy Hellsten kirjassaan Pysähdy, olet jo perillä/12 oivalluksen polku (Minerva, 2009). Luin kirjan hyvin nopeasti, vaikka etsin koko ajan levollisuutta ja hitautta. Samaa levollisuutta on kirjassa etsimässä Tommy, joka on kokenut nuorena, että hän on olemassa vain suorittamisen ja menestymisen kautta, Tommy joka on ollut vakavasti työuupunut, Tommy, jonka isä oli alkoholisti ja äiti teki itsemurhan, Tommy, joka on itse käynyt terapiassa parisenkymmentä vuotta. Tommy, joka on oiva esimerkki siitä, että vain itse syviin vesiin hukkunut, pirstaleiksi särkynyt, on kykenevä auttamaan toista vajoamasta samaan pohjaimuun.

Tommyn pelastus oli Utön saarella asunut isoäiti Agnes, jonka ympärillä leijui aina vahva läsnä olon tunne. Kun hän perkasi kampeloita, hän perkasi kampeloita. Hän ei perannut kampeloita mahdollisimman nopeasti päästäkseen käsiksi verkkoihin, vaan hän perkasi kampeloita. Oli läsnä siinä hetkessä mikä oli. Hän ei tuntenut kiirettä. Kiirettä, joka on sitä, että on aina väärässä paikassa väärään aikaan.


Miksikö luin kirjan niin nopeasti? Siksi, että olen Levoton Tuhkimo, joka janoaa levollisuutta niin, että tämä kirjakin piti juoda nopeasti. Miksen voinut juoda sitä hitaasti! Oi, miksi en!

Nyt ainakin tiedän, että matka on pitkä ja vaivalloinen, mutta ehdottomasti kannattaa kiivetä vuorille ja siirtyä saarelta saarelle, se on pelastuksen kartta. Haluan mennä vuorille kuuntelemaan susia ja vain maata siellä tähtien suudeltavana. Haluan aina olla veden ympäröimä, sillä vielä ei ole sitä löydetty, kuka ei vedestä rauhoittuisi. Haluan myös katsella takkatulta, sillä tuleen katsominen hävittää aikeet, tarpeen olla tehokas ja saada jotakin aikaan. Tehokkuus haihtuu savuna ilmaan, sielu rauhoittuu ja on ihmeen hyvä vain olla. Tulessa on taikaa!


Nyt teidän on jo täytynyt hoksata, että Hellsten tietää, mistä kirjoittaa. Näistä asioista, mistä hän kirjassaan kertoo, voisi ajatella, että ne ovat itsestäänselvyyksiä, vaan kun ne eivät sitä ole! Tämä kirja on viimeinen varoituskello olla hukkaamatta omaa itseään markkinatorilla, sillä mitä muuta meidän vöyhkäämisemme on kuin markkinatorilla pellenä pelehtimistä ja ikuista menemistä, ettemme vain joutuisi kohtaamaan omaa itseämme, sitä minää, joka sisällämme asustaa. Tämä on inhaa tekstiä, mutta hei!, tämä on sitä mitä me kutsumme elämäksi:

Levollisuuden ja identiteetin puute kuuluvat yhteen. Ne selittävät toisiaan. Kun ihmiseltä puuttuu identiteetti, hän alkaa kuumeisesti etsiä sitä. Identiteettiä yritetään kyhätä lomamatkoilla, kesämökeillä, joissa on mikro, sähkösauna ja valtavan kokoinen terassi. Mökille, joka ei enää ole mökki vaan huvila, mennään citymaasturilla, jossa on niin paljon hevosvoimia, että sillä liikkuisi jo valtamerialus. Citymaasturilla ajetaan pontevasti oikeanmerkkiset aurinkolasit päässä. Ajettaessa vastataan, ei enää puhelimeen, vaan communikaattoriin, sovitaan seuraavasta golf-matkasta ja varataan liput näytelmään, joka on pakko katsoa, koska muuten ei pysy työpaikan intelligensseissä keskusteluissa mukana. Identiteettiä etsitään olan takaa, mutta turhaan, sillä se ei ole meidän ulkopuolellamme. Se on meidän sisäpuolellamme.

Käännä kasvosi itsesi puoleen
Tässä kirjassa on 12 rappua levollisuuteen, joista ensimmäisessä noustaan vuorelle ja viimeisessä suostutaan luotavaksi. On hirveän helppo huomata, että Tommy Hellsten tietää omakohtaisuuden kautta, mistä hän puhuu. Paikka, jossa ollaan paljon on Jurmon saari, josta olen blogissani tarjonnut teille Sandy Pimenoffin Iurima Ultima –teoksen. En ole vielä päässyt tälle Suomen kauimmaiselle saarelle, mutta toivoa on. Jurmossa Tommy käy sekä yksinään että vaimoineen. Jouluna on mukana myös tytär sulhasensa kanssa. Hellsten suorastaan kehottaa ihmisiä olemaan myös yksin. Minä sain luvusta Käännä kasvosi itsesi puoleen siunauksen viikon erakkoretriiteilleni, jotka ovat minulle suorastaan hengissä pysymisen ehto.

Kaikki eivät kuitenkaan uskalla olla kahden itsensä kanssa. Monilla on niin kiire, että he eivät mahdu omaan kalenteriinsa. Monet seisovat elämänsä oven takana koputtamassa päästäkseen sisälle. Arkemme on siis niin aikataulutettua ja ylivirikkeistettyä, ettemme mahdu enää omaan elämäämme! Mutta on myös heitä, jotka tarvitsevat humua ja kiirettä voidakseen olla kohtaamatta itseään. Ei haluta kohdata muistoja ja niihin liittyviä tunnejälkiä. Ne on suljettu visusti tuhannen salvan taakse.


Uskalla ulos rooleista

Ruotsalaisen ja suomalaisen palvelukulttuurin välillä on eroja. Kun Ruotsissa menee kunnan rakennustarkastajille hakemaan rakennuslupaa, virkamies yrittää selvittää, miten sen saisi. Suomessa tuntuu joskus siltä, että virkamies tekee kaikkensa, jotta asiasta tulisi mahdollisimman hankala. Näin hän tekee itseään tärkeäksi ja pönkittää asemaansa. Tapahtuman keskipisteessä ei olekaan asiakas vaan virkamies. Suomenkielisestä sanasta ”virkamies” puuttuukin sana palvelu, kuten se on ruotsinkielisessä ”tjänsteman”-sanassa, palvelumies. Virkamies on ihmistä varten, eikä ihminen virkamiestä varten.

Lehmäksi laitumelle

Tommy Hellsten tiesi jo varoa suorittamista ja työuupumusta, mutta niin vain kävi, että hän taas kerran putosi täydelliseen uupumukseen. Sitä lähdettiin moottoripyörällä pakoon lomalle. Laitumella oli lehmiä, raukeita lehmiä märehtimässä ja olemassa omissa maailmoissaan. Yhtäkkiä uupunut terapeuttimme oli lehmille niin kateellinen, että halusi niiden joukkoon, halusi lehmäksi. Kaipasi joutilaisuutta vailla aikataulua enemmän kuin mitään muuta elämässään.

Hellstenin mukaan nykyajan ihminen on työnarkomaani, joka ei osaa olla tekemättä töitä. Hän mittaa arvonsa sillä mitä tekee. Työnarkomaani samastuu saavutuksiinsa ja rakentaa identiteettinsä niiden varaan. Hän on Human Doing.

Yhteistyössä väistämättömän kanssa
Tommya ja hänen vaimoaan odotti täydellinen ja kaivattu neljän viikon loma. He lähtivät ensin moottoripyörällä Etelä-Ruotsiin, mutta jo Kehä kolmosella alkoi sade. Se jatkui perille asti ja siitäkin eteenpäin. Myös pyörä hajosi. Piti olla mökissä, kun ulkopuolella alkoi tulvia. Viikkokausia mökissä ja sitten toisessa. Kotimatkalla poikkesivat syömään pizzat, jotka maistuivat oudoilta. Ruokamyrkytys, joka kesti 1,5 viikkoa! Sitä seurasi flunssa…, mutta jo aikoja sitten Hellstenit olivat alkaneet tehdä yhteistyötä väistämättömän kanssa, hankkineet mahtavan kasan kirjoja ja loikoilivat sängyssä huopien suojissa kerrankin vailla mitään kiirettä. Todellisuuden myötäily on viisautta!

Suostun luotavaksi

Olemisen kautta löydän luovuuteni, sen tiedän. Luovuus tarvitsee tilaa, väljyyttä, tyhjyyttä. Mitään uutta ei voi syntyä, ennen kuin syntyy tyhjä paikka, jonne se voi tulla. Tänä vuonna teen levollisuudesta päätavoitteeni. Tahdon sitä ja sitoudun siihen.


Minä myös, sillä olen jo aikaa sitten tajunnut, että tämä on kaikki niin pinnallista ja turhuuden turhuutta vain. Putoaako taivas, jos en tee mitään viikkoon? Irtoaako sinun pääsi, jos jäät kolmeksi päiväksi vatupassiin kuuntelemaan unelmiasi? Ellei opi tarttumaan hetkeen ei elä. Selviää vain hengissä.

Kampelat ovat perattavissa vain nyt!

30 kommenttia:

  1. Tommy tosiaan tietää mistä kirjoittaa, ja hyvä niin..

    Mieleeni nousi paljon ajatuksia esim. siitä miten elämäntilanne ja juuri työtilanne vaikuttaa kiireen tuntuun.. Työttömyys on sellainen vitsaus, että silloin ihmisellä on aikaa, mutta energia menee hengissä säilymiseen ja kaikki raha menee asumiseen ja syömiseen. Ei voi lähteä kesälomille moottoripyörällä kun ei ole lomaa eikä sitä moottoripyörää..

    Mietin, ovat työttömät tänä päivänä niitä, jotka hallitsevat elämänsä parhaiten - ovat kenties oppineet ottamaan löysästi, olemaan hötkyilemättä.. Mutta kuinka kauan sellainen olotila tuo tyydytystä? Kun ei ole työkavereita, työyhteisöä eikä kukaan kaipaa sinua tuolla ulkomaailmassa. Olen kokenut tämän. Ja tulen vielä kokemaankin. Olenhan pätkätyöläinen.

    Minulla henkilökohtaisesti ei ole koskaan kiire. Mutta se on sisäsyntyistä minussa: olen rauhallinen enkä ulkoisesti kiihkoile.. (Sisäisesti kylläkin!). En ole kauheasti koskaan suorittanut enkä työuupunut. Onko se sitten kunnianhimottomuutta, vai mitä, mutta mä oon tämmöinen.. Joten kaikki Tommyn opit pyyhkii omalla kohdallani hieman yli, koska en niitä tarvitse..

    Mutta ehdottomasti mielenkiintoinen kirja nykyihmiselle.

    VastaaPoista
  2. Soolis, tämä kirja oli niin antoisa, että en voinut tuoda siitä esille kaikkea. Siinä käsitellään myös heitä, jotka eivät ole työelämän kiireessä etc. Kiire on monella, kuten sanoit, omassa itsessä ja vaatimukset, mitä itseltään odottaa. Monsterimaasturikuskit ovat sitten juuri tuo oma lukunsa.

    Kirjassa on hauska tarina siitä, kuinka vaikeaa on nykyään asioida jättimarketeissa, ja kuinka Tommy selvittia sian, kun ei löytänyt millään jauhopussia...Hän lopetaa kertomuksen marketkokemuksesta lauseeseen: Näin ei voi jatkua.

    Reima muuten lukee tämän seuraavaksi...

    VastaaPoista
  3. Mikä on ihmisillä se, joka ajaa kiireeseen ja ihmisen loppuun? Vaikka itse olen monen mielestä ärsyttävänkin tunnollinen ja "työ ensin, sitten leikki" -tyyppi, olen aina osannut asettaa rajat. Esim. valtavasta määrästä tilaisuuksia on vain yksinkertaisesti karsittava.
    Illalla en koskaan esim. korjaa kokeita enää klo 8 jälkeen, kuten moni kollega. En hötkyile joka asiasta kattoon, tutkailen ensin tilanteen enkä haaskaa energiaa turhan vouhkaamiseen.

    Kummallisinta, että ihmiset sitten kuitenkin vain tuhahtelevat "viisaille" neuvoille ja odottavat jotain Hellstenin tapaista gurua sanomaan sama asia. Loppuunpalamisen ennaltaehkäisyä ei arvosteta, vain sitä arvostetaan, että joku on palanut loppuun ja jonkun gurun avulla siitä selvinnyt, se se vasta on jotakin.

    VastaaPoista
  4. Kirlah, totuuden sanoit! Sehän minua kirjassa ihmetyttikin, että itse guru putoaa jälleen kerran uupumukseen. Inhimillistä, myönnän, mutta silti.

    Kirlah, olet kadehdittava ihminen. Minä tulen puolikarjalaisesta perheestä, mutta en tiedä onko tämä syy siihen, että niin äitini, 82 vee, kuin sisareni, minä ja tyttäreni, olemme koko ajan kuin tulessa. Meri, tyttäreni sanookin lakonisesti, että koko porukka on yhtä ADHD:ta mummo mukaan lukien. Itse en vöyhkää ja pidän myös erakkojaksoja, mutta kun teen jotain projektia, lähden siihen sataa, eikä mitään rajaa. Tämän kirjan laitoin koneelle viime yönä paljon puolen yön jälkeen...

    On the other hand: Tämä on sinulle kerrottava, koska olet opettaja, että järkkäsin aikanaan tyttärnei luokalle kahdella kirpputtoripäivällä 10 000 markan leirikoulurahat. Se ylitti maakuntalehden uutiskynnyksen. Minä olin primus motor ja osasin valita juuri oikeat henkilöt oikeisiin tehtäviin. Laadin asiasta klappitaululle kaavion, jossa kullkein henkilölle heidän vastuualueet etc.

    Kun aloin tehdä salaista puutarhaa, se olikin viidessä lehdessä ja ensi keväänä televisiossa!

    Olen miettinyt kyllä sitäkin, että onko tämä niin paha juttu ellen olisi välillä tosi väsynyt JÄLKEENPÄIN, mutta tunnen samalla kiduttavan ihanaa tyydytystä.

    Luin kuitenkin Hellsteniä tosimielellä, sillä minun on aika taas luoda rajat ja näköjään en ymmärrä asiaa ennen kuin toinen sen minulle osoittaa.

    Kirlah, toisilla on sisäsyntyinen kiire. Hellsten kertoi omasta lapsuudestaan, miten se synnytettiin: Mikään ei riittänyt vanhemmille ellei ollut paras!

    Minä pääsin oppikouluun toiseksi parhaalla pistemäärällä. En ikinä unohda poika, joka ohitti minut yhdellä pisteellä, sillä äitini sanoi: Mikset sinä voinut saada kaksi pistettä enenmmän! Pojan nimi oli Tauno Perkiö;-) Muiden nimiä en sieltä enää muistakaan...

    Kasvatusalan ammattilaisena sinä nyt ymmärrät, mistä on oikeasti kysymys!

    VastaaPoista
  5. Leena:
    Minä olen aina ollut suorittaja ja sairastuin aikoinani työuupumukseen. Paranin - osittain kiitän Tommia osittain omaa järjenkäyttöäni.
    Tommyn kirjat ja artikkelit ovat juuri sitä, mitä ihmiset tarvitsevat. Eri asia sitten, osaavatko - ne pahimmat monsterimaasturikuskit - ottaa ohjeet onkeensa.

    Sooloilija:
    Entä Sinun sisäinen kevottomuutesi? Onhan sekin oire jostakin. - Ja se, ettei ole suorittaja, ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi kunnianhimoton...

    VastaaPoista
  6. Eve, minä voin kuvitella sinut yrityksesi aikoihin...takulla olit exhausted.

    Se on kumma, miten se vain pitää saada nähdä kirjassa painettuna ja vielä aika osuvasti sanottuna, ennen kuin menee perille. Tätä kirjaa luen uudestaan ja uudestaan...

    Hyvä huomio Eve, levollinen ei tarkoita kunniahimotonta.

    VastaaPoista
  7. Uskon, että aika moni on sisäisesti levoton.. Ainakin jonkinlaisissa kriiseissä vellova, avioeron läpikäynyt, murkkuikäisen lapsen vanhempi.. Koskaan ei ole ihan tyyntä, aina on jotain, joka herättää sisäisen levottomuuden.

    Juu, kun oikein ajattelee niin kunnianhimo ei liity ehkä mitenkään suorittamiseen.

    Tommy Hellstenin kirjaa voi oikeastaan siteerata vain omien kokemusten pohjalta. Jokaiselle kunnianhimo, suorittaminen, ja jopa kiire on erilainen. Minä esim. koen olevani kiireinen jos joudun tekemään useampaa asiaa lähes yhtäaikaa. Toisille se on täysin normaalia..

    Minussa on vain ja ainoastaan pohjoisen juuria, ei karjalaisia, ei hämäläisiä eikä pohjalaisia.. Ehkä sekin kertoo minusta jotain..
    Toivottavasti kertookin.

    VastaaPoista
  8. Kertoo se: sinä olet Nainen Pohjoisesta, Polarmainoksen Nainen, Seita...

    Sisäisestä levottomuudesta ei pelasta kuin kuolema!

    Minä olen häiriöherkkä ja tarvisen paljon tilaa ja myös ehdottoman työrauhan, siksi ehkä krijoitin Hellstenin viime yönä, sillä hämäläinen mieheni on tullut ylen puheliaaksi...

    VastaaPoista
  9. Tähän täytyy kyllä pysähtyä.

    VastaaPoista
  10. Läsnäolon taito, toinen guru on Owe Wikström, joka kirjoittanut Långsamhetens lov, hänen luennollakin, kun kaverini halusivat..

    "Suurin este todelliselle elämälle on odottaa huomista mutta menettää tämä päivä. Miksi sisimmässä kaihertaa kaipaus johonkin enempään.."

    VastaaPoista
  11. Anne, eikö sun olis syytäkin!

    Hannele, kenen tuo viimeinen sitaatti on? Owe Wikströmin?

    Näinhän se on, että ihmisen elämä menee ajaessa takaa virvatulia...

    VastaaPoista
  12. Kyllä olisi!!! Jonkilainen välitilinpäätös ja asioiden pohtiminen ihan kaikessa rauhassa on nyt enemmän kuin tarpeeseen. Uuden vuoden alussa otan aikaa itselleni ja tutkiskelen tuntojani. Minuuden retriitti ja pysähtyminen, tämä kirjakin..

    VastaaPoista
  13. se on Owen ajattelutapa, kerran häntä kuunnellut.

    VastaaPoista
  14. Kirjoitit tästä vetävästi ja kirja kyllä kiinnostaa.
    Silti en voi olla ajattelematta kuten joku toinenkin kommentoi: miksi emme ITSE tajua näitä asioita, miksi emme pidä arvossamme näitä samoja asioita jonkun nimettömän tyypin sanomana (vaikkapa ystävältä saatu vinkki, ohje...) vaan vasta
    "gurun" sanat menevät tajuntaan....

    Toisaalta ymmärrän tuon efektin hyvinkin ja myönnän että olen itsekin taipuvainen uskomaan että tämä tuo ja se nyt vaan tietävät asioista enemmän. Mutta sittenkin.

    VastaaPoista
  15. Äitini sanoi kerran esimerkkinä omasta levottomuudestaan, että hän saattaa kaivata johonkin kauniiseen paikkaan lomalle, mutta välittömästi ollessaan siellä, hän kaipaa takaisin kotiin.
    Minusta juuri tuo on sitä sisäistä levottomuutta, josta puhutte. Sitä taaas EIVÄT ole normaalit rahahuolet tai lasten koulujutut. Ne ovat ihmisen sitä ihmisen arkea - elämää vain, asioita, jotka aikuisen ihmisen tulee hoitaa omilla edellytyksillään niin hyvin kuin taitaa.

    Virvatulien takaa-ajo taas on levottomuutta, jollaista ei ainakaan enää itsessäni tunnista.
    Virvatulet eivät ole suinkaan mihinkään kadonneet, mutta minä olen nähtävästi viisastunut, ja ymmärrän, etten saa niitä kiinni. Nautin siis katselemisesta...

    VastaaPoista
  16. Anne, sun on korkee aika...ja mun kans' Omalta osaltani olen ryhtynyt toimiin tänään - ihan konkreettisesti.

    Hannele, kiitos infosta!

    Violet, se on geeneissä ja/tai kasvatuksen tulosta, että on tehtävä koko ajan, on suoritettava elämää ja oltava koko ajan parempi ja parempi.Minä nyt olen niitä ihan mahdottomia, jotka uskovat painettuun sanaan eli toisen on se minulle KIRJOITETTAVA. Otin tämän Hellstenin kirjankin ihan konkreettisesti ja ehkä illalla kerron, miten alkoi minun uusi elämä...

    Virvatulet ovat ikuinen jano, joka ei juomalla sammu. Siis Eve, näin minulla.

    VastaaPoista
  17. Voi teittii, mä en kaipaa mihinkään ;)

    VastaaPoista
  18. Well, Hannele, tämä ei ehkä nyt ole niin konkreettista kaipausta...vain sielun levottomuutta. Kaikki valittavat, kun en haluasi lähteä täältä saarelta mihinkään ja leikin Monte Criston kreivitärtä.

    VastaaPoista
  19. Mun ystävä yks on sellanen, ettei koskaan tyytyväinen, aina jossain muualla on parempaa... Lomalta kaivataan kotiin, kotoa kaivataa kotia jossain muualla.

    VastaaPoista
  20. Niin, toisille aina jossain on kirkkaampi aurinko, upeampi kuu, syvemmät vedet...

    Hannele, ethän vain luule, että levottomuus on synonyymi sanalle tyytymätön? Sinä olet ollut niin kauan Rotsissa, että ihan hyvin voit käsittää tämän niin.

    VastaaPoista
  21. Ei ihan synonyymi, mutta kohdin samanlaista.
    Kyl Ruattiskin levottomii, mut mä en sitä tyyppiä ;)

    VastaaPoista
  22. No, minä en ole tyytymätön, vain levoton...osaan kovasti arvostaa kaikkea mitä kaunista ympärilläni on ja myös läheisintä ihmissuhdettani, josta ei kipinää uuvu...

    Sun viimeinen lause on yliveto;-)

    VastaaPoista
  23. Olen kovasti kiinnostunut tuosta kirjasta. Viime keväänä alkoi ns. henkinen kasvu osaltani ja tuolloin aloin lukea kaikenlaisia itsekasvatusoppaita. Samana keväänä luin myös Tommy Hellstenin kirjan "Saat sen mistö luovut" mistä kyllä on ollut melkeinpä elämää auttava opas minulle. Esim. eilen muistin taas yhden asian sieltä ja se rauhoitti mieltä.

    Olen ehkä välillä liiankin levoton. Olen hieman yli 30-vuotias ja nuori vielä mutta elämästä puuttuu ne kaksi asiaa, mitkä joskus lapsena olen haaveillut saavani; mies ja perhe. Pitkään sinkkuna olo on tehnyt minut vain entistä levottomammaksi tällä saralla ja kun miessuhteeni menevät mönkään, niin vaivun kunnon epätoivoon. Koska en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessa olisihan minun parempi vain elää tässä päivässä eikä murehtia, että "entäs jos jäänkin yksin, ". Mutta tuo asia on helpommin sanottu kuin tehty, onneksi sisältäni löytyy vielä toivoa ja tuntuu että parin kuukauden takaisen pettymyksen jälkeen, voin kohta taas hengittää rauhallisemmin. Ehkä tämä kirja olisi juuri sopiva luettavaksi. Kiirettä voi olla monenlaista, ehkä oma kiire-tilani liittyy menestymiseen ja suorittamiseen ja tämän vuoksi olen levoton, koska olen vielä vailla niitä kahta asiaa.

    Mukavaa kevättä! :)

    VastaaPoista
  24. Anonyymi, seisoin eilen Jyväskylän kirjamessuilla sen pöydän ääressä kauan, jossa tätä kirjaa vielä myytiin. Mietin kauan ja sitten otin kuitenkin Ihanat kärhöt...

    Olen lahjoittanut oman kappaleeni sitä kovasti tarvitsevalle, mutta minunkin olisi taas syytä pysäyttää itseni. Blogini toisen kuukauden aikana kirjoitin vielä tällaistakin Bessulle eli parhaalle ystävälleni http://leenalumi.blogspot.com/2009/03/levottomalle-tuhkimolle.html

    En tiedä, löytyykö sinulle rauha parisuhteesta. Minusta on alkanut tuntua, että mikään ei rauhoita lopullisesti muuta kuin hauta;-) Älä pelästy: harrastan mustaa huumoria!

    Levottomuus on tavallaan myös voimavara, sillä kun on koko ajan kuin ylitse tulviva virta, saa aikaiseksi, mutta itse alkaa kaivat suvantoja yhä enemmän. Mietin, miksi en muista vain perata niitä kampeloita, kun perkaan kampeloita, miksi silloin jo mietin kolmea seuraavaa projektia ja synnätän samalla viittä muuta.

    Olet nuori. Jos osaisitkin nyt kuunnella sydämesi ääntä, joka ei ole klisee, vaan totta, niin löytäisit ihmisparisi. Minulle niin kävi juuri kun olin täyttänyt 30 vuotta ja selvinnut exän kassa talon rakentamisesta sekä melanoomasta. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja sen jälkeen mikään ei ole ollut kuin ennen - paitsi levottomuus. Ei se katoa. Saan hetekllisiä rauhan satamia, mutta sitten ne taas ajelehtivat pois...

    Nyt minun on aivan pakko antaa sinulle yksi neuvo ja sanon sen Aksel Sandemosen sanoilla:

    "Rakkaus on älyllinen tapaaminen sen kanssa, jota kohden veresi kiehuu."

    eli toivotan tulevaan suhteeseesi intohimoa, intohimoa, intohimoa, sillä ilman sitä on kylmä.

    Yritetään selvitä, me levottomat tuhkimot;-)

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  25. Kiitos vinkeistä ja rohkaisevista kommenteista! :) On vain tuo sydämen äänen kuunteleminen minulle hankalaa. Kun en oikeastaan tiedä, mikä on sydämeni ääni. Olen sitä jo vuoden yrittänyt harjoitella. Sydämeni ei nimittäin puhu näissä rakkausasioissa minulle mutta ehkä muissa asioissa kuitenkin. Esim. talvella tuli mututuntuma yhdestä toisesta arkiasiasta ja tein päätökseni tuon tunteen mukaan. Pian sitten selvisikin, että intuiitioni (tai sydämeni ääni) oli oikeassa. Mutta rakkaudessa, ei pihahdustakaan vaikka kuinka kyselisin tai fiilistelisin jotain asiaa. Vai liittyykö sydämen ääni kenties siihen, että esim. eräässä pieleen menneessä suhdeasiassa, en muiden neuvojen mukaan vain jättänyt asiaa selvittämättä, vaikka suhde oli ohi vaan lähdin asiaa selvittämään kuitenkin, koska siltä tuntui... ja vastaus yllätti täysin, vaikka asia onkin vielä kesken. Ehkä se oli sydämen äänen kuuntelemista...who knows kaipa tämä sydämen äänen kuunteleminen helpottuu, mitä enemmän kasvussani etenen :)

    VastaaPoista
  26. Ole hyvä! Minä paraskin neuvomaan, kun on sattunut vaikka mitä, mutta taidan nyt antaa sinulle konkreettisen esimerkin muutamalla lauseella. Siis nyt puhumme parisuhdeasioista. Sanotaan, ett hän, joka saa sinut ´nauramaan on oikea.

    Minun mielestäni oikea on hän, jota ilman et voi elää, jonka kosketus vaikkapa ihan vain kädelle on sähköä ja jonka kanssa on paitsi hyvä keskustelu, myös hyvä hiljaisuus. Hyvä keskustelu minulla on ollut monen kanssa, mutta nuo muut vasta tässä 'oikeassa' avioliitossa, joka on minun mielestäni tähtiin kirjoitettu.

    Minullakin on hyvin vahva intuitio. Näen enneunia ja tiedän etukäteen, mitä tulee tapahtumaan etc.

    Minulle on myös outoja teitä tullut kirja, jossa on mainittu, mitkä tähtitaivaan merkit sopivat toisilleen. Olisipa se kirja ollut minulla nuorena...Aina ihastus kaksosmiehiin, mutta ei sovi härkänaiselle. Härkänaisen ykkönen on rapu ja sitä eletään nyt todeksi.

    Mihin sinulla on kiire?

    VastaaPoista
  27. Kiitos kaunis taas. Tuli niin hyvä mieli, kun luin vastauksesi. Näin se onkin, en kiinnostu kenestä tahansa (olen kalat) ja sitten kun kiinnostun se ihminen on juuri sellainen kuin kuvailit. Mutta olen mennyt jo monta kertaa tässä harhaan, luullut että se toinen on jotenkin erityinen ja sitten hups jotain tapahtuu ja koko juttu kääntyy väärinpäin. Nyt kuitenkin on taas paljon parempi olla ja voin keskittyä löytämään sen oman juttuni ilman parisuhdeongelmia. Elämässäni on myös tulossa paljon uutta, muutan väliaikaisesti työni perässä ulkomaille (tämä oli se asia mistä intuitioni kertoi) eli sekin on jännittävää. Voin taas nauttia pienistä asioista ja tutustua uuteen kulttuuriin uudessa maassa. Olla onnellinen itsekseni. Kyllä se seuraava sitten taas tulee vastaan ja ehkä seuraavalla kerralla asiat sujuvatkin paremmin. Toivon niin. Mutta nyt keskityn taas elämään päivä kerrallaan ja nauttimaan keväästä.

    Olet niin oikeassa, eihän tässä mikään kiire olekaan. :)

    VastaaPoista
  28. Ole hyvä! Jotenkin niin ihanaa, että voit juuri nyt muuttaa ulkomaille, saat etäisyyttä, alat nähdä metsää puilta eli kokonaisuutta. Kun keskityt muhun kuin parisuhteeseen, Mr. Oikea kävelee elämääsi ihan missä tahansa...Minulle se tapahtui ratsastusnäytöksessä mielettömän kylmänä päivänä, kun mereltä puhalsi kylmä viima.

    Uusi kulttuuri, uudet tuulet ja uudet ystävät tuovat nyt elämääsi ihan mitä vain, joten ole valmis ja odota mitä nurkan takaa ilmestyy;-)

    Koitin nopeasti katsoa kalanaiselle sopivia ehdokkaita, mutta se ei tapahdu nopeasti, sillä tämä kirja on vaativa. Wau, minähän olen kuin joku Portobellon noita! Mutta jos haluat lukea, mitä kirja kertoo luonteestasi, googlaa Kalat Leena Lumi

    Päivä kerrallaan menen nyt minäkin, joka yleensä tähyän kauemmas. Koiruutemme on kovin vanha ja tarjoan hänelle maailman parhaita eläkevuosia, nyt olen ollut hänen omaishoitajansa jo 5 vuotta, sillä nivelrikko vaatii omansa: lenkit pois, mutta paljon puutarhassa vapaana, lääkkeet, sopivat ruoat, viisi nivelvuodetta, mutta hän valitsi olkkarin sohvamme: otimme siitä jalat pois, sillä Hänen Majesteettinsa ei enää saisi hyppiä etc. Kerrankin keskityn täysillä jokaiseen päivään. Minulle pitää tapahtua jotain ennen kuin pysähdyn.

    Aika!, mikä ihmeellinen mahdollisuus...

    Lumoavaa kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  29. Voi kiitos, on ihana kuulla, nimittäin jännittää paljon, vaikka vielä onkin muuttooni muutama kuukausi aikaa ja ensin pitää selvittää paperiasiat. Olen tuohon maahan taas lähdössäkin työmatkalle ensi viikolla ja ottaa matkasta ja kulttuurista mahdollisimman paljon irti. Tuossa maassa nimittäin on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että ei voi elää muuta kuin hetkessä. :)

    Päivä kerrallaan on hyvä mennä ja liian usein unohdan sen kun pitkästyn. Koiruudet ovat lähellä sydäntä ja toivon teille ihania ja arvokkaita hetkiä eläkepäivillä. Ne pienet hetket ovat todellakin nyt tärkeitä. Vanhemmillani on myös koira ja kaksi koiraa on ollut sitä aikaisemmin. Ne tulivat mieleen, kun kerroit päivistä koiruuden kanssa. Molemmat koiruudet ovat tuoneet niin paljon iloa elämään että joskus olen miettinyt johtuuko oma pitkästyneisyyteni, siitä että kotona ei ole kissaa tai koiraa, kun kuitenkin olen koko ikäni kasvanut eläinten parissa.

    Aika on ihana mahdollisuus, nyt se on mahdollisuus viettää mukavia hetkiä koiruuden ja kissan kanssa kotona vanhempien luona...katsella mitä kumpikin puuhailee ja miten hauskuuttaa meidän lomapäiviämme, he kun ovat molemmat aikamoisia persoonia.

    Oikein mukavaa pääsiäistä koiruuden kanssa!:)

    VastaaPoista
  30. Minäkin pitkästyn helposti. Tai siis sanon suoraan, että tuntuu 'boring'. Ehkä siksi minulla on aina ollut koira ja olen aina lukenut todella paljon. Nyt myös iso puutarha vie niin paljon aikaani, että ikinä vuorokauden tunnit eivät riitä. Voin siis olla paikallani, mutta vain nukkuessa ja lukiessa. No, joskus hyvä leffa, joskus pitkä, antoisa keskustelu hyvän ruoan äärellä.

    Otaksun, että et voi kokea ikävystymistä enää muutettuasi uuteen maahan. Tämän takia minäkin haluaisin vielä asua vähän aikaa ulkomailla...Aika näyttää.

    Minulla on nyt täällä meidän vanhan Noutajakuningattaremme lisäksi tyttären kääpiövillakoira Prinsessa Dina, joka on ikiliikkuja. Öisin hän käpertyy 'iskän', mieheni kainoloon, ja viis veisaa minun ostamista prinsessavuoteista.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista