keskiviikko 25. marraskuuta 2009

ANNA MIEHELLE LAHJAKSI NAURUA

Suhteeni suomalaisiin mieskirjailijoihin on ongelmallinen: Waltarin jälkeen on vain muutama poikkeus, joka heistä on päässyt suosiooni. Tiedostan itse ongelman, sillä siitä on minulle todellista haittaa, mikäli hakeudun toteuttamaan unelmaani kirjallisuuden opinnoista. Nyt elämääni tuli mies nimeltä Jussi Siirilä, jonka kirja Juoksija (Gummerus, 2009) on saanut minut nauramaan vedet silmistä tirsuen. Tiedättehän sanonnan: Mies, joka saa sinut nauramaan on se oikea!

Luen öisin. Mieheni nukkuu vieressäni. Kun luin Juoksijaa yritin pidätellä nauruani ja purin poskiani, mutta minulta pääsi kuulemma pieniä ulvahduksia, jotka pelästyttivät mieheni. Onneksi hän heräsi, että sain nauraa ääneen.

Juoksija on yhtä hulvaton kuin Irvingin Garpin maailma, mutta sillä erolla, että minä pystyn heti näyttämään teille muutaman ’markkina-analyytikko’ Matti Järven, joka on päättänyt rakentaa imagonsa uusiksi ja joka putoaa omaan kaikkivoipaisuuteensa.

Matti Järvi on oikeasti Oula Näkkäläjärvi Kittilästä. Hän asuu nyt luonnollisesti Helsingissä ja hallitsee elämäänsä mielestään saumattomasti. Hän asuu kerrostalossa, joka hänen markkinatutkimuskäsityksellään on arvossa nouseva ja etenkin ’Ahmed-vapaa’. Matti harrastaa juoksua ja kaikkein vaikeimpia jättipalapelejä. Hän tiedostaa, miten monta kertaa päivässä voi virtsata, mitä pitää syödä ja ennen kaikkea, miten luokitella ihmiset sosioekonomisesti. Luokkien yläpäästä löytyvät Kultahampaat, Rivitalohienosto, Paritaloeliitti ja Erkkeriväki. Puolivälissä ovat Virastohiiret, Palkkakuoppahoitsut ja Corolla-miehet. Perää pitävät Tenuveivarit, Karaokekuninkaat, Avohoitosakki, Mokkakorvat ja Tangorainerit. Nimitykset on tarkoitettu yrityksen sisäiseen käyttöön ja luottoasiakkaille, mutta luonnollisesti työlle täysin antautunut mies on työnsä käyntikortti sieluaan myöten.

Matti Järven elämässä on kuitenkin pieni, sitkeä, rakastava harmi: Hänen kittiläläinen äitinsä. Itsevarmasti äiti istuu tasaisin välein junaan ja matkustaa eläkeläiskortillaan tapaamaan ainoaa poikaansa pääkaupunkiin. Hän haluaa nähdä kaikki nähtävyydet, voivottelee kun Oula ei löydä naista ja luonnollisesti haluaa aina tutustua Oulan työpaikkoihin. Matti järvi katsoo parhaimmaksi viedä äidin nykyiseen työpaikkaansa lounastunnilla, jolloin kaikki ovat lähiravintolassa nauttimassa curryherkkuja:

Kävelemme peräkkäin kohti hissejä, kun tiellemme osuu toimitusjohtaja Thomas Örn, joka on näköjään jälleen jättänyt lounaan väliin. Hänen silmissään palaa kuumeinen, korkeasta motivaatiotasosta kertova tuli. Välillämme on aina ollut tietynlainen sielunyhteys, mutta tällä kertaa en ilahdu hänen näkemisestään.

Thomas katsoo äitiä kiinnostuneen näköisenä, ja äiti mulkoilee takaisin riidanhaluisesti. Olen tuskallisen tietoinen hänen marjastussaappaistaan ja niiden varsiin katoavista sukkahousuista. ”Tämäkö on lähettipoika?” hän kysyy minulta Thomasiin päin nyökäten.

Kauhukseni huomaan hänen laskevan kätensä Thomasin hihalle ja madaltavan äänensä luottamukselliseksi. Thomas näyttää kiusaantuneelta, mutta äiti roikkuu kiinni kuin naava. Kun hän kertoo imettäneensä minua viisivuotiaaksi asti, teen kuten olen tämänkaltaisissa tilanteissa aina tehnyt. Kuvittelen irtautuvani kehostani ja liitäväni ulos lähimmästä ikkunasta.

Äiti pyytää päästä pesuhuoneeseen, jota hän nimittää kotoisasti riu’uksi. Odotamme Thomasin kanssa wc:n ulkopuolella. Keskustelu ei kulje. Äiti toimittaa asioitaan äänekkäästi oven takana. Epäilen hänen tekevän sen tahallaan.

Matti Järven yksityiselämä on varsin epäsosiaalista. Vain juoksu, palapelit ja päiväkirjanomainen blogi, johon ainoa kommentoija on sitkeä äiti Kittilästä. Sinne äiti kirjaa aivan kaiken peräpukamistaan alkaen. Mutta sitten Matin Täydellinen Elämä saa aivan uuden ja odottamattoman suunnan. Hänen alapuolelleen muuttaa somaliperhe. Matin luokitukset sekoavat ja samoin sekoaa hänen järkensä ja aivan tyynenä hän tekee uskomattoman siirron, jota mielikuvituksellisten, mutta mahdollisten tapahtumien jälkeen itsekin hämmästelee ja jopa katuu.

Matti Järvi päättää häätää Ahmedit hinnalla millä hyvänsä ja sen seurauksena alkaa ajo läpi Euroopan kohti Afrikkaa. Matin vierellä istuu somalipoika Osman ja Kia kuljettaa paria sveitsiläisen kurdiperheen luota Egyptin aavikoille ja takaisin sitä vauhtia, että Matti Järvi on Suomeen palattua ihan toinen Matti. Jopa Oula saa tulla hänestä esiin ja orastava rauhan tunne saavuttaa hänet samaa vauhtia kuin kyky empatiaan ja halaamiseen kehittyy. Pohjakosketus Napolissa on niin väkivaltainen, että sieltä ei voi tulla ylös kuin uutena Mattioulana, jolle maailma näyttää ihan toisen väriseltä kuin pelkälle Matille. Osana pelastusta ovat suolihuuhtelu, juoksuharrastus ja mieletön kyky tehdä nopeita siirtoja. Ja mokkapintainen Osman ei toki ollut vähäisin syy kyynisen markkina-analyytikon muutokseen.

Suurkiitos Gummerukselle, että sain tutustua herraan Jussi Siirilä ja Jussille terveisiä, että ainakin yhden naisvakilukijan hän sai nyt valtaansa! Jussin ote ei herpoa tarinan kuljetuksessa ja parasta on heittäytymisen uskallus: flow-tilasta pitää joskus uskaltaa hypätä pimeään, että saavuttaisi valon. Haluan kuitenkin osoittaa kunnioitusta Matin juoksuharrastukselle (,joka muuten esti napolilaisen kuoleman) ja lopetan Matin juoksua kuvaavaan otteeseen:

Kehoni toimii ongelmitta ja vatsakin on kunnossa. Rullaan eteenpäin kevyesti, jalat ja kädet löytävät rytmin itsestään. Oloni on eheä ja perhosmaisen ilmava, mikä on ollut viime aikoina harvinaista.

Olen kohottanut frekvenssin syksyn aikana pysyvästi sataan yhdeksäänkymmeneen askeleeseen minuutissa. Pystyn nyt juoksemaan vakioreittini läpi viisi minuuttia nopeammin kuin kesällä, ilman syketason nostoa.


Viime aikoina olen pohtinut, kuinka korkealle askeltiheyden voi nostaa. Mikäli esteitä ei olisi, riittävän tiheän frekvenssin saavuttanut juoksija kohoaisi lopulta lentoon.


21 kommenttia:

  1. Minäkin mielelläni valitsen naiskirjailijoita. Joskus nauran unissani, silloin mies luulee, et olen tullut hulluksi :)

    VastaaPoista
  2. Tätä kirjaa nauraa sekä nainen että mies. Kertoo miehen kaikkivoipaisuuden harhaluulosta, mutta hauskasti ymmärtäen.

    VastaaPoista
  3. "Kehoni toimii ongelmitta ja vatsakin on kunnossa. Rullaan eteenpäin kevyesti"

    Minä olen sellaista tylsää tosikkoluonnetta välillä, ainakin kun kuvaillaan vanhenevaa naista, se ei naurata...
    Aikuisilla pojillnikin hieno kunnioitus vanhoja kohtaan, kaikki olleet (ja osaksi nytkin) töissä vanhojen kanssa, kotihoidossa.

    Keskimäinen poikani on joulun jälkeen valmis sairasvoimistelija, ja hän mielelään auttaa vanhoja naisia ja mummoja taas pääseen likkumaan.

    Lapseni eivät koskaan hävenneet minua, pyhänäkin kuopus iloinen, kun tulin katsomaan, miten hän tyttöystävän kanssa laittoi ruokaa jakeluun aineista, jotka kaupat heittää pois..
    Konserttiikin kuopus halusi vanhan äitinsä mukaan.

    VastaaPoista
  4. Hannele, tässä ei ollenkaan naureta ikääntymiselle, vaan sille, kun NUORI mies kuvittelee voivansa määritellä millin tarkasti koko elämänsä.

    VastaaPoista
  5. joo, kenen kustannuksella..

    Mä oon tylsä.

    VastaaPoista
  6. Eniten kaikki nauravat tuota nuorta miestä, mutta jos tarkoitat äitimuoria, niin hän tässä on todellinén selviytyjä.

    (Katso postausta Oprah ja auta minua hirveässä tietokoneongelmassa!)

    VastaaPoista
  7. Juuri siitä asenteesta äitimuoriin en tykännyt.

    Lukemattahan ei mub pitäisi kirjoja kommentoida..

    VastaaPoista
  8. Äiti ei piitannut mistään mitään. Hänen itsetuntonsa timanttia kovempaa ja Oula saa kirjassa opetuksen, jonka kautta hän alkaa hyväksyä kaikki.

    VastaaPoista
  9. Totta kait äitimuorit aina selvityy.
    Silti en tykkää asenteesta.

    VastaaPoista
  10. Enpä ole koskaan ajatellut kirjailijoita sukupuolittain. Luen tasaisesti molempia, ehkä kuitenkin enemmän miehiä, kun maailmankirjallisuus on ollut historiansa aikana sellainen, joka ei ole antanut naisille välttämättä mahdollisuuksia. Jhumpa Lahiri on naiskirjailija, josta pidän eniten. Hagena, Lessing, Vala, Munro ovat myös mieleenpainuvan hyviä. Miehet: Waltari, Calvino, Perec, Tsehov, Roald Dahl, Burnett, Doctorow, Saramago ... heitä vain on enemmän.

    VastaaPoista
  11. Et ole vielä tais itten olet niin perusmies. Kun on nainen ja lukee suomalaista mieskirjailijaa, joka kirjoittaa tarinaa, jossa juoni katoaa ja henkilöt katovat SUPOON ja kaksoisagentteihin ja miesten typeriin stereotypioihin (esim. jos nainen on huonolla tuulella, hän on puutteessa!!!), sinä takulla erotat, onko kírjailija suomalainen mieskirjailija. Ulkomaiset kirjailijahuiput, myös miehet ja tietty Waltari, ovat omaa luokkaasa. Muutama poieekus on nyt tullut, mutta ne tänään jo luettelinkin. Voisin kirjoittaa tästä aiheesta kirjan!!!

    VastaaPoista
  12. Joo, ymmärrän. Mutta minäpäs en kovastikaan lue dekkareita yms, Saramagon ja Waltarin kirjoissa tuskin pahalla päällä olevat naiset ovat puutteessa! Olen kyllä samaa mieltä, suomalainen dekkarikirjallisuus on melkoisen yksitoikkoista.

    VastaaPoista
  13. No, sinulla on tuota vajetta tuossa, voisit vähän laajentaa. Nykyään monet kirjat ovat niin, että ero muun romaanin ja dekkarin välillä on kuin veteen piirretty viiva. Tästä on erinomainen esimerkki hieno teos Brooksin Kirjan kansa, jota luin hirväesti jännittäén.

    Kuule, kyllä ne suomalaiten mieskirjailijoitten MUUT teokset ovat taas sitä yhtä ja samaa äijä- keskeistä itsesääliä ja valitusta ja vonkunaa tai sitten tyhmää rehvakointia. He eivät sytytä minua kuten Bellow, Irving, Waltari (suom.),Hesse, Böll, Powers, Mason etc. he sammuttavat minut kuoliaaksi. Kirjoittavat kai toisilleen. No, nyt on löytynyt Siirilä ja sitten on Joel Haahtela myös kiinnostava.

    Mutta runoilijoina suomalaiset tummien tunteiden raskaat miestulkit ovat aina minua viehättäneet.

    VastaaPoista
  14. käytin äsken ehkä tyhmästi dekkari-sanaa. sillä kyllähän dekkari voi olla hyvä, eikä dekkari välttämättä ole vain viihteellistä. täytyy paljastaa, että pidän remeksen kirjoista...

    ymmärrän.

    VastaaPoista
  15. Voi Tuure, nyt kaikki minun mieslukijani sanovat: Sinähän olet luvannut tehdä Remestä...Olen lukenut yhden Remeksen ja siitä pidin kovasti. Kirjan nimi oli muistaakseni Pahan perimä. Se oli älyttömän hyvä, joten pitäisköhän tuonne blogin listaan lisätä Remes...Kunpa vuorokaudessa olisi enempi tunteja! Remes kirjoittaa niin, että lukijoiden sukupuolella ei väliä. Hän on kiinnostava!

    VastaaPoista
  16. Juuh niin on! mutten minä lue häntä kuin silloin kun olen todella väsynyt enkä jaksa muuta kuin jännitystä. olen lukenut pahan perimän. se oli minustakin hyvä, mutta olen lukenut häneltä parempaakin.

    VastaaPoista
  17. Mikä on parmepi Rems kuin Pahan perimä, jonka aihepiiri jo oli kiinnostava?

    VastaaPoista
  18. No mä just mietin. 6/12 oli todella mielenkiintoinen ja jännä.

    VastaaPoista
  19. Kiitos tiedosta!

    Apua!, missä sun kiva kuva on. Mikä tuo neliö on?

    VastaaPoista
  20. Ai joo nyt ymmärrän! Olin katsomassa prinsipatuksen spostia ja sitten kommentoinkin prinsipatus litteraena... hupsis. kuvani on kyllä takaisin :)

    siivottu vessa jo ...

    VastaaPoista
  21. No hyvä juttu, että maailma on taas paikoillaan!

    Hieno juttu tuo sun siivoaminen. Hannelekin tykkää varmaan...

    VastaaPoista