keskiviikko 2. joulukuuta 2009

KIRJALLISUUDEN FINLANDIA LEENA LUMI 2009

Kirjallisuuden Finlandian Leena Lumi 2009 saa Satu Koskimies teoksestaan Hurmion tyttäret (Tammi 2009). Teoksen ansiot ovat luettavissa arvostelustani, jonka löydät hakukoneella, mutta nyt myös vähän rollaamalla, sillä tein uusinnan teoksesta vastikään. Hurmioituneen arvosteluni lisäksi en voi olla mainitsematta, että teos kantaa uskomattoman taidokkaan rakenteen viittaa. Ei ole mitenkään itsestäänselvyys saada toimivaa, houkuttavaa ja lukijan mukanaan pitävää tekstiä aikaan tarinassa, jossa liikutaan eri vuosikymmenillä ja jossa myös päähenkilöiden, Katri Valan ja Elina Vaaran, nimet muuttuvat monasti. Satu onnistuu ja hurmion virta vie lukijaa pysähtymättä juoksussaan kertaakaan.

Onnea ja menestystä Satu! Ja nyt jäämme odottamaan, kuka on seuraavan kirjasi henkilö...suloisinta on fiktion ja faktan sekoitus, kuten Hurmion tyttärissäkin, myös mennyttä maailmaa, shimmyä, tunteen paloa, Tulenkantajien sanojen ja elämän janoa...

Blogini alkoi eräästä Oscar Wilden sitaatista ja Hurmion tyttärien ensilehdellä on Wildeltä sitaatti:

"Kukapa ei olisi täysin onnellinen, jos hänellä on vapautta, kukkia, kirjoja ja kuutamoa!"

5 kommenttia:

  1. Wau, tämä on loistojuttu!
    Roihuava Soihtu palkitsee Tulenkantajan/Hurmion tyttären, sillä niitä molempiahan Satu Koskimies on yhtälailla kuin kirjansa päähenkilöt.
    Lämmin onnentoivotus Sadulle!!!

    VastaaPoista
  2. Eve, nyt Satukin saa tietää, että olemme perustaneet Roihuavat Soihdut ja palamme tunteella kuin muinoin Tulenkantajat!

    Ja kiitos innostuksestasi, Sinä Roihuavien Soihtujen Kirkkain Soihtu!

    VastaaPoista
  3. Ei kukaan voi! K-listaa voisi vielä jatkaa koiria, kahvia..

    VastaaPoista
  4. Juu, Anne, nyt taidat muistella sitä erään rouvan pikkutuhmaa K-listaa...;-)

    VastaaPoista