torstai 10. joulukuuta 2009

MUISTO TYTTÄRESTÄNI

Kim Edwardsin Muisto tyttärestäni (The Memory Keeper’s Daughter, Bazar, 2008) on yhtäaikaisesti sekä lohduton että lohdullinen kirja täynnä suruvaippojen siipipölyä. Kirja on äärettömän kaunis ja kiinnostava ja sisältää uskomattoman tarinan, joka itse asiassa on tapahtunut. Luin kirjaa kuin Maevy Binchyn parhaiden aikojen Ystävyyden piiriä eli koko ajan odottaen, että edes joku oikeus tapahtuisi tai vääryyden aiheuttaja tulisi niin koviin tunnon tuskiin, että tunnustaisi. Sitä lohtua ei suotu, mutta tarinalla on silti onnellinen loppu.


Aloitan siitä, mikä minua ärsytti. En ole elänyt Down-lapsen kanssa ja tiedän, että he ovat etenkin pienenä todella viehättäviä, iloisia ja halailevia ja että myös heistä löytyy odottamatonta lahjakkuutta, kuten kävi tässäkin kirjassa Phoeben kohdalla. Silti. Ei se näin auvoista ole. Olen lukenut heistä paljon ja tiedän, mitä rankkaa työtä on elää kehitysvammaisen lapsen kanssa. Minusta on suuri vääryys jo Carolinea kohtaan, että lapsesta tehtiin näin helppo. Tässä on jostain syystä haluttu kaunistella totuutta, vaikka kerrotaankin kuin sivulauseessa, miten usein Down-lapset kuolevat nuorina sydänvikoihin yms.

Ja sitten siihen muuhun eli kirjaa ei kädestään laske ennen kuin sen on lukenut! Kim Edwards kuuluu eittämättä luokkaan Suuret Kertojat! Hän lataa tarinan ja kuljettaa sitä vaihdellen kunkin kirjan päähenkilön avulla, mutta juonisiiman katkeamatta. Hyvän, pitkän tarinan kertojan merkki on juuri tämä. Ja intensiteetti ei onnu kertaakaan!

Kentuckyssa on vuosisadan lumimyrsky, kun Norah alkaa synnyttää. Hänen lääkärimiehensä lähtee ajamaan vaimoaan kohti sairaalaa, jossa odottaa jo sairaanhoitaja Caroline Gill ja jonne myös pitäisi saapua synnytyslääkärin. Lumimyrskyssä lääkärin auto kuitenkin ajaa katolleen, eikä hän saavu ollenkaan. Näin lumi oli ratkaisijan roolissa sille, mistä sai alkunsa valheen ja vuosikymmenien salaisuuden ja vaikenemisen loputun suo, jonne sitten joutuu imaistuksi eräs onnellinen avioliitto.

Yllättäen David joutuu synnytyslääkärin rooliin ja Caroline avustaa. Norah saa ilokaasua kipuihinsa ja Davidin merkistä Caroline antaa sitä erityisen paljon hetkellä jolloin on jo syntynyt terve poikalapsi, mutta jälkeisten sijasta syntyykin Down-tytär, jonka ammattisilmällä heti huomaavat sekä David että Caroline. Muutamassa minuutissa, lumimyrskyn saartamassa sairaalassa David tekee päätöksen, joka tulee muuttamaan heidän kaikkien kolmen ja myös vastasyntyneiden elämän dramaattisesti ja peruuttamattomasti. Tämän yön jälkeen heistä kukaan ei saa enää mahdollisuutta olla sama. Kun ensimmäinen valinta valheen tielle on tehty, paluuta entiseen ei ole. David-parka, hän luulee toimivansa oikein, mutta maksaa hyväntahoisesta teostaan vielä kalliin hinnan…


En vesitä teiltä kirjan juonta kertomalla tarinaa, sillä tätä lukee kuitenkin henkeään pidätellen. Sen sijaan sanon, että vuosikymmenien salaisuus avioliitossa voi aiheuttaa ihmisten muuttumisen aivan toisiksi. Esimerkiksi ilman valhetta Norahista olisi tullut kahdelle lapselleen täysin omistautunut onnellinen kotiäiti, mutta suruperhosten leikki hänen ympärillään esti häntä olemasta enää oma itsensä. Hänestä tulee timantinkova liikenainen ja miehensä pettäjä.

Nyt annan yllättäen kirjan suomentajan Helinä Kankaan tiivistää kirjan Muisto tyttärestäni:

Mutta kuten Muisto tyttärestäni hienovaraisella tavalla osoittaa, elämä on liikkuva kuva, joka kehittyy ja muuttuu koko ajan paeten hallintaamme. Vaikka haluaisimme pysäyttää jonkin hetken tai palata menneisyyteen, aika työntää meitä vääjäämättä eteenpäin. Kim Edwardsin sydäntä raastava, mutta toivoa herättävä romaani tutkii surun ja rakkauden vaikeasti tavoitettavia mysteerejä ja totuuden voimaa, joka sekä särkee että eheyttää.

***

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Sanna

15 kommenttia:

  1. Kirja vaikuttaa äärimmäisen kiinnostavalta, sellaiselta, jonka haluan lukea. Samalla luulen, että "Muisto tyttärestäni" vaatii tietynlaisen mielentilan lukemiseensa. Joskus ainakin itse saatan olla liian herkkä jollekin kirjalle, mutta tämän romaanin lisään lukulistalleni.

    VastaaPoista
  2. Lumiomena, tämä on todellakin kiinnostava ja tässä ei ole mitään sellaista, joka olisi herkällekään liikaa, sillä Edwards 'suojelee' lukijaansa pienellä romantiikan hunnulla.

    VastaaPoista
  3. (Niillä joilla Down-lapsi, eivät sitä vaihtaisi.
    Itse en ottanut mitään kokeitaa raskaana ollessani... En tykkää maailmasta, missä kaikki olisi täydellistä.
    Ja olen tehnyt töitä vammaisten nuorten parissa.
    Myös lapseni sellaisessa töissä.)

    VastaaPoista
  4. Tässä kirjassa, joku halusi päästä eroon Down-lapsestaan.

    Puhuin tänään tutun sairaanhoitajan kanssa, joka on ollut myös vammaistyössä ja hänen mielestään kirja jättää monta aukkoa siihen, miten rankkaa voi olla. Esimerkiksi Down-lasten raivonpurkauksia joudutaan joillakin tasaamaan lääkkeillä etc. Tämä on hyvin kaunis ja hieman romantisoitu kirja.

    VastaaPoista
  5. Raivokohtaukset eivät sinänsä ole Down-lasten piirre, mutta voihan lapsella olla monta eri oiretta, joilla ei sinänsä toistensa kanssa tekemistä.

    VastaaPoista
  6. Pidän tuon kirjan kannesta, mutta en ole varma haluaisinko juuri nyt lukea tuota kirjaa. Herätti kyllä mielenkiinnon aiheellaan. Olen joskus todella herkkä joillekin tämänkaltaisille aiheille.

    VastaaPoista
  7. Soolis, luota minuun: sinä haluat tämän lukea! Tässä ei mässäillä millään kärsimyksellä, vaan kukin valitsee tapansa selviytyä ja se takuulla kiinnostaa sinua.

    VastaaPoista
  8. Tämä olisi ollut hyvä joululahja mummille. Harmi että ehdin ostaman jo lahjan!

    VastaaPoista
  9. Siis tämä voisi kiinnostaa joa sinua...kasvaahan Paul -poika ilman siskoaan, jonka luulee kuolleen...Sain tämän kirjan vinkin tosin monen lapsen isoäidiltä, joka minun kanssa oli samalla luokalla ja nyt opettaja.

    (Minä en mummi, enkä isoäiti tms.)

    VastaaPoista
  10. Annan taiteilijamummille Raakel Liehun romaanin Helene, joka kertoo mummin suosikkitaiteilijan Scherfbeckin elämästä. Ja myös vahaliituja, hänen omansa olen kuluttanut loppuun kun olen harjoitellut piirtämistä mummin opastuksella. Tämä asia on vielä top secret!

    VastaaPoista
  11. Tuure, kukaan ei paljasta mummille!

    Minunkin suosikkitaiteilija on Helene Schjerfbeck. Ehkä minusta kuitenkin tulee 'taiteilijamummi'!

    VastaaPoista
  12. No nyt käytin hakua;)

    Luin kirjan joskus viime vuonna ja pidin valtavan paljon! Kaikessa sydäntäsärkevyydessään kuitenkin kaunis kirja.

    Olen itse koulutukseltani vammaistyöhön suuntautunut sosionomi ja ennen "kauppa-alaa" työskennellyt sillä saralla. Kieltämättä se oli jännä piirre, että Edwars ei juurikaan tuonut esille sitä, että jos ei terveen lapsen vanhemmuus aina ole helppoa ja auvoista, ei se ole sitä todellakaan down-lapsenkaan kanssa. Ja siis eihän kukaan varmaan lasta pois antaisi (toki tässäkin on aina harvoja, outoja poikkeuksia..), mutta kyllä silti varmasti varsinkin vammaisten lasten vanhemmat joutuvat pohtimaan ja kokemaan kiperiä kysymyksiä. Down-lapset ovat usein niin hyväntahtoisia, että siinä on vanhemman sydän syrjällään koittaa opettaa, että elämässä on tietty varovaisuus hyväksi jne jne.

    Toisaalta itse kirjan juoni oli aika rankka, ehkä Edwards ei halunnut tuoda liikaa kipeitä, vakavia asioita tähän ja siksi korosti vain lapsen helppoja, kauniita puolia. Ja itse asiassa..niinhän sitä vanhemapana taitaa tehdä lapsen kuin lapsen kohdalla itsekin;)

    Tämä oli Suomalaisen alessa viimeksi ja harmitti todella paljon, kun menin kysymään, oli heti mennyt.

    VastaaPoista
  13. Susa, on se hyvä, että edes joku käyttää hakua;-)

    Siis jos näkisin tämän alessa, ostaisin. Lukisin tämän myöhemmin uudestaankin.

    Paras ystäväni on sosionomi ja tiedän jotain kehitysvammaisista ja olen lukenut myös paljon. Joten edelleen arvostelen kirjan 'auvoa', mutta sehän on myös vanhemmille selviytymiskeino sekä tässä kirjassa kuin myös kirjan lukijoissa.

    Kirja oli kuitenkin kiinnostava, joten vaikka luin tämän 'ylimääräisenä' ystävän suosituksesta, sain enemmän kuin menetin. (Menetys tarkoittaa minulle aikaviivettä. Elämä on liian lyhyt lukea huonoja kirjoja. Jos on päättänyt lukea kaikki maailman parhaat kirjat, on kiire, kiire...)

    VastaaPoista