keskiviikko 30. joulukuuta 2009

FRAUEN, DIE LESEN SIND GEFÄHRLICH


Elämyksellistä Uutta Vuotta Kaikille Rakkaille Lukijoilleni!


♥:lla Leena Lumi

LEENA LUMI KIRJAELÄMYKSIÄ 2009

Niin ajanlaskullinen kuin kirjavuosi on kääntymässä nyt lopuilleen. Alla näette kirjaelämykset, jotka olen teille tehnyt tämän vuoden aikana. Löydät haluamasi kirjan arvostelun kirjoittamalla kirjan nimen hakukoneeseen.


Kiitän suurenmoisesta mielenkiinnosta ja jatketaan ensi vuonna, mutta uskon, että tyydymme jatkossa määrällisesti vähempään laatua kohottaen. Tiedän, että monella on vielä lukematta näiden lukuelämysten helmet…Olen aina valmis käymään debattia kaikista kirjoista uudelleen. Minua kovasti kiinnostaisi kuulla lukijoideni mielipiteitä vaikka kirjoista Kirjan kansa, Hurmion tyttäret, Seikkailun suolainen maku, Kaikki mitä rakastin, Omenansiementen maku, Ihmisen tahra, Samarkand etc. Minä käännyn nyt kohden ensi vuoden kirjoja, kiitän ja kumarran♥


SAMARKAND
PEKKA TÖPÖHÄNTÄ
IN THE FRAME HELEN MIRREN
VAN GOGHIN VIIMEINEN RAKKAUS
TAHTO TAHTOJEN
VEDEN LUMO
UNEN KELLUVA SILTA
PORTOBELLON NOITA
EUROOPPALAINEN
VAARALLISTA KOKEA
MISTÄ PUHUMME KUN PUHUMME RAKKAUDESTA
VEREN SOKERI
CAMILLE CLAUDEL
MUISTOJEN HUONEET
EDITH
LAULUT JOITA LAULOIMME
IHMISEN TAHRA
KUNNES VIHASI ASETTUU
MRS. DALLOWAY
AXEL
VIIDES LAPSI
TOSCANAN AURINGON ALLA
HOPEAHÄÄT
TIIMALASI
ENNEN SARASTUSTA
MAAN LAULU
VIIMEINEN TSAARI
ANNA VIRUBOVA – KEISARINNAN HOVINEITI
PIHASTA METSÄÄN
BERLIININ POPPELIT
AKVAVIITTI
NANCY
SATTUMUKSIA BROOKLYNISSÄ
PIMPIT
KERRON SINULLE YSTÄVYYDESTÄ
IHANAT KÄRHÖT
REVOLUTIONARY ROAD
KAIKKI MITÄ RAKASTIN
PUUTARHAN NELJÄ KAUNISTA VUODENAIKAA
SOPRANOS KEITTIÖSSÄ
ERAKKORAVUT
HARRIET KROHNIN MURHA
KRYPTA
KADONNUT ON VAIN UNTA
MARIGOLDIN LUMOTTU MAAILMA
ONNI
VALOA JA VARJOA
HYLYNRYÖSTÄJÄ
MALJA SINULLE
PAKOLAINEN YLITTÄÄ JÄLKENSÄ
EROOTTISET RUNOT
UNELMIEN HUVIMAJAT
LOL. V. STEININ ELÄMÄ
TUSKA
KIRJOITAN
KAUNEIMMAT KLASSIKOT
VINTAGEA
KISSA JOKA EI KUOLLUT
JUOKSIJA
MAAILMAN IHANIN TYTTÖ
SUDEN HETKI
RUUSUJA ÄIDILLE
KAPTEENIN LAULUT
HUHTIKUUN NOITA
LUMOUS: AUDREY HEPBURNIN ELÄMÄ
MARILYN MONROEN MONTA ELÄMÄÄ
K18
UNELMIEN KESÄKOTI
VIHREÄT NIITYT
IRLANTILAINEN AAMIAINEN
IURIMA ULTIMA
HÄPEÄNAAMIO
MALJA SINULLE
VARJOMADONNA
KUVANVEISTÄJÄ
INGRID: INGRID BERGMANIN ELÄMÄ
NELJÄS TEKIJÄ
LAULAISIN SINULLE LEMPEITÄ LAULUJA
WINTERIN VIIMEINEN TALVI
RANNALLA
LAUANTAI
KERRON SINULLE RAKKAUDESTA
LOHDUTTAJA
YÖMYRSKY
SOVITUS
HÄMÄRÄN HETKI
LESKI VUODEN VERRAN
HURMION TYTTÄRET
SISUSTA TILDAN TAPAAN
HENKIVARTIJA
SELLO&PALLO
VIIRU KATEISSA
KARJALAINEN KEITTOKIRJA
SYDÄNFILMI
KIRJAN KANSA
KUU HUONEESSA
MEREN JA IKÄVÄN KIERTOLAISET
OMENANSIEMENTEN MAKU
SEITSEMÄN VELJESTÄ
BEULAHIN KUKKULALLA
NAARAS
BUNNY MUNRON KUOLEMA
NOJOUD, 10 VUOTTA, ERONNUT
ELÄKÖÖN PEKKA TÖPÖHÄNTÄ
TRIPTYYKKI
LUMOUS
PYSÄHDY - OLET JO PERILLÄ
ENSILUMI
SATEENKAAREN TAA
PIENET SUURET SUOMALAISET
UNOHTUMATON ANSA IKONEN
TORSTAINA NÄHDÄÄN, SINTTU
HIENO HYPPY, SINTTU
112 RUUTUIKKUNAA
WILLA SUKKA
ISÄN KASVATUSOPPI
MATALA MAA
SYDÄNELÄIN
KRISTALLIYÖ
IHMINEN ON ISO FASAANI
VANHAN KARTANON PAT
NUORALLATANSSIJA
SATU KUKKAMERI JA LUMEN IHME
KAMMIO
KOIRAN UUSI KOTILÄÄKÄRI
MUISTO TYTTÄRESTÄNI
SEIKKAILUN SUOLAINEN MAKU
ELÄINTEN JOULU
KYLÄTONTUN JOULULINNUT
JOULUPUU ON RAKENNETTU

ILMAN KIRJOJA MINUN OLISI VAIKEA ELÄÄ. NE TARJOAVAT...


Ilman kirjoja minun olisi vaikea elää. Ne tarjoavat minulle koko elämän rikkauden, ihmisajatusten rannattoman valtameren. Uupuneina hetkinä ne tarjoavat paon mielikuvituksen maailmaan, huumausaineen, jonka jälkeensä jättämä kohmelo on kohmeloista viattomimpia. Mutta oman kehityksen juuttuessa tavan ja ajatustottumusten kuolleeseen pisteeseen ne tarjoavat räjähdyspanoksia, jotka laukaisevat kehitystä sulkevan ruuhkan ja katkovat mielestä ennakkoluulojen ja auktoriteettiuskon sitkeät kahleet. Ihminen kasvaa henkisesti lukemiensa kirjojen mukana. Kirjat ovat tarjonneet minulle rajattoman vapauden, määrättömän onnen, etsimisen ja löytämisen rajun riemun. Siksi rakastan jokaista kirjaa, joka saa minut tuntemaan, etten vielä ole valmis, että edessäni on yhä määrättömästi etsimistä ja löytämistä, erehtymistä ja ymmärtämistä, hylkäämistä ja omaksumista hengen maailmassa.

Mitä kirjat ovat minulle merkinneet/Vallaton Waltari

tiistai 29. joulukuuta 2009

MIEHET TAHTOVAT AINA OLLA NAISEN...


"Miehet tahtovat aina olla naisen ensirakkaus. Naisten suhtatuminen on järkevämpää: he tahtovat olla miehen viimeinen romanssi."

"Naisen elämässä on vain yksi tragedia: Se että hänen menneisyytensä on aina hänen rakastajansa ja että hänen tulevaisuutensa on poikkeuksetta hänen aviomiehensä."

"Epätavallinen intohimo nautintoon on nuorena pysymisen salaisuus."

- Oscar Wilde -

ONNEA MERI♥


♥:lla mami, papi & Olga
http://www.youtube.com/watch?v=-5Yx2TnN9mc&feature=related
ja rajua biletystä! (kohta ette jaksa;-) http://www.youtube.com/watch?v=YfoIF8zpVCw&feature=related
kuva Lauri Lempiäinen
Klikatkaa kuva isoksi!

maanantai 28. joulukuuta 2009

AIKA ALOITTAA UUSI PAREMPI ELÄMÄ ELI LUPAUKSISTA


Muutama vuosi sitten äitini, about 80 vee, sairastui vakavasti syöpään. Ennuste oli masentava. Päätin, että jos äiti selviää, aloitan joka vuosi koko loppuelämäni ajan joka vuosi kolme uutta asiaa. Tämä ei tarkoita, että raahaisin noita asioita/päätöksiä hampaat irvessä mukanani loppuelämän, ei toki!, mutta varmasti parhaat niistä jäävät.

Ihme tapahtui ja äiti parani täysin ja minä otin härkää eli itseäni sarvista kiinni.

Nyt kaikki sitten odottavat, että minä kertoisin niinkuin uuden vuoden lupauksena, mitkä kolme uutta asiaa aloitan ensi vuonna. Ehei! Sitä en tee, vaan kirjoitan ne ylös, josta voin ne sitten vuoden päästä tähän aikaan teille kertoa.

Koska kuulen ihan pettymyksen huminaa lukijoissani, niin kerron, mitä olivat lupaukseni vuonna 2008 ja 2009. Tässä ne tulevat nyt eli kuusi uutta asiaa yhteensä:

1) aloitin ratsastuksen uudelleen 30 vuoden paussin jälkeen
2) opin sanomaan 'ei'
3) otin kummitytön Afrikasta
4) liityin Daamien Kuukauden Ravintolaan
5) lakkasin miellyttämästä epämiellyttäviä ihmisiä
6) aloitin kirjallisen blogin

En kerro julkisesti etukäteen siksi, että asiat ovat vasta muhimassa ja toisaalta, minulla on pari luottoystävää, jotka saavat tietää ja he vahtivat etten fuskaa. Minusta tuntuu, että tällä menetelmällä  pysyn virtana, eikä minusta tule koskaan sitä rauhallista metsälampea, joka joskuns haluaisin olla. Mutta se on vain joskus;-)  Ja Bessukin sanoo, että seisova vesi haisee...

kuva Hannu Hautala (Ensilumi, Minerva 2009)

MUTTA MICHELE MAHER OLI JACKILLE SEKÄ VAARALLISEMPI ETTÄ...


"Mutta Michele Maher oli Jackille sekä vaarallisempi että unohtumattomampi, koska hän oli ollut mahdollinen suhde. Ja eivätkö ne ole niitä kaikkein tuhoisimpia?"

"Moni nainen tulee hulluksi siksi ettei pääse yli ensirakkaudestaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?"

"Eläkää sovinnossa menneisyyden kanssa. Älkää unohtako sitä, mutta antakaa sille anteeksi."

John Irving/Kunnes löydän sinut (Until I find you, Tammi)
kuva Hannu Hautala/Ensilumi (First Snow, Minerva)

ÄLÄ TEE MUA HALUAMAAN





Oli suvi ja juhannus. Oli vuosi 1969, vapaa rakkaus ja me kukkaislapset. Oli Sweet Sixteen ja harmaasilmäinen poika vakosamettihousuissa ja maiharitakissa. Silmämme kohtasivat yli juhannustanssien ja sen jälkeen mikään ei ollut kuten ennen. Poika kiehui nuoren miehen janosta ja tyttö oli kuuma kuin kekäle. He olivat toistensa extreme, ensirakkaus ja unohdus. Kerran he ajoivat hiekkatietä pitkin lujaa ja tyttö imi munaa ja ajatteli – ei mitään. He kirjoittivat satoja kirjeitä. Jompikumpi piti toisen hengissä yli teinivuosien. ’Smells like the teenspirit’ by Nirvana. 34 vuoden jälkeen tytöllä on takapuolessaan Unescon suojelukohteen lautaseinästä tikkujen raapimat. Ehkäpä kohtalo johdatti ja eivät kuuluneet toisilleen ja kaikki ratkesi vanhassa maalaistalossa kaukana poissa. Poika itki, tyttö kirjoitti jotain…

14.1.2006

”Oli tammikuu ja sadetta ja kylmää. Minä olin yksin ja pelkäsin yötä. Sen tähden sanoin, että hän saisi tulla luokseni, mutta että minulla oli vain yksi vuode. Ja jottei hän käsittäisi minua väärin, lisäsin, että olen pyrkinyt jossakin määrin olemaan gentlemanni. Ja vielä ollakseni rehellinen, että minun ei ole koskaan täysin onnistunut olla sellainen.”

Perjantaina huomasin sähköpostillani viestin Koulukavereista. Olin joitakin kuukausia aiemmin ilmoittanut tietoni vanhan koulukaupunkini lukion Koulukaverit –tiedostoon. Nyt sieltä oli yksi viesti, jossa lyhyesti: sanooko mitään nimi Harri Rahikka, Ainolan tanssilava, juhannus 1969, Rahikka etsii Leena Kalliolaa?


Hän oli olemassa. Hän oli elossa. Hän oli löytänyt minut 34 vuoden jälkeen. Tällaista ei tapahdu minun täydellisesti järjestetyssä elämässäni. Harri oli ensirakkauteni, jonka olin tavannut Ainolan lavalla juhannustansseissa 1969. Elimme yhdessä muutamia kuumia suven viikkoja viettäessäni lomaa isovanhempieni luona Keski-Suomessa. Meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia, sillä olin vain kuudentoista, vasta aloittanut lukion ja täysin vanhempieni tahdonalainen. He päättivät ettemme voi olla toisillemme.


Vei vain hetken tehdä päätös: Vastasin Harrille ja allekirjoitin: Sweet Sixteen, sillä sitä olin ollut vain hänelle ja olisin aina.

Mutta olin ollut myös muuta. Muistin kirjeen, joka alkoi: Dear Nefernefernefer! ”Kärpässieni poltti ruumistani ja noidankukan mehu nytkäytteli jäseniäni kaislaneitojen kahlatessa alastomina kuunpaisteessa tummassa vedessä nuorin, notkein vartaloin.” sinun Sinuhe.

Aloitimme runsaahkon kirjoittelun, joka heitteli molempia tunteiden äärilaidoista toiseen. Olimme tahoillamme onnellisesti avioliitoissa ja etenkin minä koin aluksi, että idylliini oli tullut häirikkö. Myöhemmin samoin koki Harri. Elimme kriisistä toiseen. Pohdimme mitä oli tapahtunut ja miksi. Välillä myös jopa ärsyynnyimme toisen mielipiteistä ja silloin annoimme palaa. Salaa nautin, sillä Harri oli vertaiseni verbaaliakrobaatti ja vain hänen kanssaan tämä miekkailu oli juhlaa!

Koitti tietenkin päivä, jolloin hän halusi tavata. Lupasin, mutta asetin ehdoksi: Vain lounas ja keskellä kaupunkia olevassa ravintolassa. Mitä pelkäsin? Päätin olla paikalla ensin. Olin silloin kuin vahvemmilla. Käteni tärisivät. vaikka oli lounasaika tilasin gintonicin. Olin kauhusta jäykkä ja kaduin jo tulemistani.

En olisi tuntenut häntä. Ulkoisesti hän ei ollut minun maiharipoikani. Miten olisi voinutkaan!, olimmehan jo molemmat yli 50 vuotiaita.

Kaikki oli vaikeaa. Jopa ruoan tilaaminen. Olin varma, etten saa palaakaan alas. Hän piti minua kädestä kiinni ja itki. Ärsytti. Eikö tuo mies voi tajuta, etten siedä miesten melankoliaa! Sitten hävetti, sillä enkö juuri minä ollut aikoinaan jättänyt hänet hyvin rumasti. Tilasin toisen gintonicin ja annoin ruoan jäähtyä. En välittänyt, vaikka taivas olisi pudonnut päälleni. Miksi hän itki? Voiko hän olla sama, joka ajoi sataa hiekkatietä pitkin samalla, kun minä otin häneltä suihin? Oliko hän sama, joka oli nainut minua erään rakennuksen lautaseinää vasten niin, että sain tikkuja takapuoleeni? Kuka minä olin silloin? Miksi hän halusi tavata minut ja oikein etsimällä etsi käsiinsä, jos oli muka onnellisessa avioliitossa? Kuvitteleeko hän, että jätän elämäni miehen ja lähden pettämään henkilön kanssa, jonka luulin hukkuneen Saharan hiekkaan.?

Erosimme kevyellä suukolla ja lupasimme jatkaa yhteydenpitoa. Huomasin, ettei minulta syntynyt enää novellia, ei pakinaa, vain muutama runo. Olin kuilun partaalla.


Syyskuu 2007

Iltapäivää herra Insinööri! Voisitko hetkeksi pudota vuosiin 69-72! Joudun nyt peuhimaan näissä vanhoissa, koska tiedän, että aion kirjoittaa uuden novellin. Ihmettelin, kun sinulla oli mailissa –70—71? Luulin/muistin, että kaikki oli jo silloin ohi. Ei kuitenkaan. Löysin tänään vihkoja, joissa oli paitsi runoja, myös eräänlaisia päiväkirjamerkintöjä PÄIVÄMÄÄRILLÄ (kts. niitä!) ja kirjeitä, joista otan tähän otteita, vaikka ne eivät todellakaan minua imartele. Muista, että olin lukion lääkäriltä saanut rauhoittavia lääkkeitä, sillä hän ymmärsi, mitä pakkoero sinusta minulle aiheutti: oli suuri ihme, että yleensä selvisin kirjoituksista. Toisaalta kirjoitin aineesta laudaturin ja pääsin suoraan toimittajaksi erääseen lehteen. Siis minun on pakko selvittää tämä sotku alta pois, että pääsen jatkamaan elämääni. En halua joutua vaarallisen virran viemäksi, vaan löytää suvannon. Hyvä on kuitenkin, että pääsen taas kirjoittamaan novellia, sillä edellisestä on aikaa. Täältä nyt pesee. Koita kestää! Armoa! Älä itke!


20.2.1970

Hänen ihonsa oli auringosta punainen, kuuma koskettaa ja hän käveli oudon veltosti jalkojaan raahaten. Usein katsoin häntä ja ajattelin hänen ajatuksiaan, joita en tuntenut. Mitä sisälsivät katseet, sanat, joita en ymmärtänyt. Oli hämmentävää ja niin suloisen pelottavaa, kun hän kosketti. Hänen kovat ja pehmeät polvensa, joihin nojasin ja samettihousut. Huulet huulillani. Kovat ja vaativat, hellät, mutta janoiset. Oli ilo avata huulensa noihin suudelmiin. Oli ilo antaa hänen lumota minut.


”Näin on hyvä, kun olemme sylityksin, kun vavahtavana hetkenä ahmaisen omaan suuhuni hänen hehkuvan henkäisynsä nyyhkäisyn kaltaisena.”


3.4.1970


Olen onneton. Olen vanki. Olen sanojen, tekojen, olosuhteiden vanki. Voi ihmisten kovuutta! Minun ei sallita enää tulla luoksesi. Vihaan jokaista hengenvetoa täällä. Vihaan jokaista sekuntia keväästäni.


Olin väärässä, olin väärässä!: Ei ole unohdusta sinusta.


”Värisyttävä huhtikuinen ilta, joka teki katot kirkkaiksi ja pihat pimeiksi. Siinä oli jotakin niin kuin jonkun jätkän karkeassa lähentelemisessä myöhäisellä kadulla (tai panossa nostettuna vasten karkeaa lautaseinää) – hirveää vaaraa, säikähdystä, uhmaa ja…ja…viettiä. Sellaista, että kuitenkin jollakin tavoin teki mieli lähteä, mennä minne vain, niin häpeällistä ja katalaa kuin se olikin.”


25.7.1972


Harri, silloin tällöin löydän itseni istumasta lattialta ympärilläni tuhanteen ja miljoonaan kertaan luetut kirjeesi ja sisälläni suuri raskasmielisyys tai vuoteeltani kirjoittamasta ’never-ending-lovestorya’, joka kertoo kuusitoistavuotiaasta tytöstä ja harmaasilmäisestä pojasta. Sinusta!


Tänään löysin itseni lukemasta erään alokas Rahikan kahta kirjettä Klaus Wunderlichin taustalla säestäessä luonnotonta tuskaani siitä, että en koskaan ollut vastannut juuri noihin harmaissa hikoilevan alokkaan synkkiin viesteihin. Anna minulle anteeksi.


Lohtunani ovat ainoastaan Waltarin Sinuhe ja Turms. Elämäni miehet!


Kenelle minä kirjoitan? Kuka sinä olet? Haluaisin oppia tuntemaan sinut uudestaan. Onko sinun hyvä olla? Luetko vielä runoja? Entä Waltaria? Oletko sinä vielä minun Sinuhe ja minä sinun Nefernefernefer?


11.8.1972


Olin hänen kanssaan kolmen vuoden eron jälkeen! Typertyneenä istuin hänen vierellään autossa. Kaikki tuttuus putosi ylleni tuossa arkipäiväisessä toiminnossa: istua autossa jonkun vierellä. Ei jonkun, vaan Hänen! Unohdin valtavan katkeruuteni näistä eron vuosista ja minun rakastunut olemukseni halusi vain koskettaa. Janosi suudella noita rakkaita huulia vuosien ohitse ja rakkauden tuhannet sanat anoivat juosta huuliltani rakastuneen ihmisen klassisina kuiskauksina, tuhatvuotista historiaa kertaavina perhosen kevyinä henkäyksinä.


Hän ei ollut sama. Poissa olivat maiharitakki, pitkät hiukset, poissa olivat pasifistinen ideologia ja tietynlainen epävarmuus. Mutta kun raskaasti laskin pääni hänen kädelleen, hitaasti kuljetin sormeani pitkin samettihousujen verhoamaa reittä pitkin tai onnellisena painoin huuleni kaulallensa, tuntui ihmeen tutulta ja polttavalta ja vahvalta. Nyt tiesin olevani yön kuningatar ja mieheni kuuman unen valtiatar. Minä halusin juoda maljan loppuun, halusin juoda niin syvälti ettei minun enää koskaan olisi jano. Tule virta ja hukuta minut! Ja virta oli minun!


elokuu 1972


Se tapahtui eilen. Kaukana asutuksesta. Entisessä maalaistalossa, idyllisen maiseman keskellä. Takana ryypätty ilta ja valvottu yö. Minä olin hyvin rauhallinen ja lepäsin kädet niskan alla suuren tuvan lattialla. Kuuntelin Chydeniusta: Sinua, sinua rakastan. Ja minä olin ihan tyhjä. Kaikki rakkaus valui minusta. Katselin itkevää miestä ja ihmettelin: Missä ovat minun kyyneleeni? Hän kompastui minuun vieläkin, kuten minä hukuin häneen vuonna 1969. Hän rakasti minua vielä siinä vanhassa talossa. Voi, kunpa minä olisin voinut tehdä samoin! Mies itki kauan. Minä halusin nukkua. Joskus herättyäni minä puhuin ja puhuin itsestäni kaikki sanat. Ojentelin paperinenäliinoja. Hän lähti kymmenen junalla. Kuuntelin junan surullista huutoa ja vihdoinkin kyyneleet tulivat.


”Lopulta, kun hän vertasi Raoulia ja Oskaria, kallistui kaikki Oskarin eduksi, - Raoul oli kuin lämmin, haalea kylpy. Oskar, Oskar oli niin kuin pyörremyrsky, väkevä, valtava, tukehduttava. Ja oli paljon voitokkaampaa hallita pyörremyrskyä, saada se huohottamaan heikkouttaan ja rukoilemaan vavahtelevin käsin.”


elokuu 1972


Hän poikkesi luonani vielä ennen lähtöäni Vaasaan. Istuimme hämärässä huoneessa ja hän puhui mielettömiä sanoja ikuisesta rakkaudesta ja näin, että hämärässä huoneessa hänen silmänsä vieläkin rakastivat minua samalla kun suu jo lausui jäähyväisiä elokuun yössä. Yökiitäjät pilkuttivat ikkunoita ja valkeat reiteni tärisivät tuskasta.


Rukoilin itkien: Älä tee mua haluamaan, älä tee mua haluamaan!


Sweet Sixteen


PS. Olitko sinä täysin viaton eroomme? Oliko meillä mitään mahdollisuuksia? Oletko sinä vielä minun Sinuhe ja minä sinun Nefernefernefer?


”Värisen jälleen hänen kätensä kosketusta niin kuin joskus äärettömän kauan sitten. tyydyttämätön, nälkäinen värähdys saavuttamattoman edessä, - en ikävöi häntä, ikävöin entistä itseäni”.


Aika huuhtoo ylitsemme. Halla hyväilee pois kuunliljat, meidän ihojemme muistot, syysrakkautemme ruskan. Vanhan kirkon penkeillä vainajien nöyrät varjot vaikenevat vuosisadasta toiseen. Yön sylissä nostat minut varjooni. Hellästi suostun, mihin minut halusit. Ylimielisenä vaiennan kuolleiden paheksuvat kuiskeet. Hurskaitten kauhuksi, ensirakkauden muistoksi, jään varjosyleilyksi vanhan kirkon ulkoseinälle, ajan ja hallan hyväiltäväksi: mitä ikinä sinä halusit, näin on hyvä!


Epilogi


Juhannuksena –69 herra R ei siis tunkeutunut 16 vuotiaan neiti X:n sisälle, vaan tyytyi jostain tuntemattomasta syystä ja huolimatta neiti X:n halusta, vähempään. Tämän valossa saatamme olettaa, että mikäli, siis huom!, mikäli herra R. tapaisi neiti X:n (,joka nyt varmaan olisikin jo rouva X) 30 tai 40 vuoden kuluttua kaupungissa X, mitään ei edelleenkään tapahtuisi. Herra R ottaisi kunniallisesta hotellista huoneen ja kunniallinen rouva X saapuisi hotellin ravintolaan päivälliselle herra R:n kutsusta. Syötyään ja hieman viiniä juotuaan, herra R haluaakin esitellä kunnialliselle rouva X:lle huoneessaan jotain kiinnostavaa, ehkäpä vain ikkunastaan näkyvän kirkon tornin. He menevät huoneeseen viivähtääkseen siellä vain hetken, mutta viinin ja ehkä vanhojen muistojen kunniaksi rouva X yllättäen tönäisee täysissä pukeissa olevan herra R:n vuoteelle ja sinkoutuu itse hänen päälleen, myös täysissä pukeissa. Herra R häkeltyy tästä kovin, mutta rouva X naurahtaa ilakoiden ja kuiskaa herra R:n edelleen hieman höröllään olevaan korvaan: Älä pelkää, eihän me tehty silloinkaan mitään!


Voidaan myös tehdä oletus, että tapaaminen sattuisikin vasta 40 tai 50 vuoden kuluttua, jolloin herra R on jo hieman vatsakas, eläkettä nauttiva mieshenkilö ja rouva X, on puolestaan vanha lady, joka kärsii osteopaniasta. He nauttivat päivällisen ja jo kaksi lasia viiniä juotuaan päihtyvät. Pöydällä palaa kynttilä ja valot ovat niin himmeät, että vanhat ystävämme näkevät toisensa rypyttöminä ja hoikkina. He taantuvat vuoteen –69. Rouva X käyttää edelleen korkokenkiä, vaikka lääkäri on kaatumisvaaran vuoksi ne häneltä kieltänyt. Siitä seuraa seuraava paheellinen tapahtuma. Humalan ja tapaamisen kiihdyttämänä rouva X pudottaa kengän jalastaan ja työntää sen hivelemään herra R:n ensin nilkkaa, sitten pohjetta. Tämä olisi vielä ollut kohtuullista, mutta sitten rouva X nostaa säärtänsä ylemmäs ja hivelee jalallaan herra R:ä paikasta, jota emme tohdi tässä mainita. Arvoisat lautamiehet varmaankin arvaavat, mikä kohta miehen vartalosta on kyseessä. Nyt herra R joutuu tolaltaan, punastuu ja kuiskaa: Älähän nyt, eihän me olla koskaan tehty mitään!


Sain käteeni juuri viestin, jossa eräs lautamies ehdottaa, että kolmaskin mahdollisuus olisi olemassa: Mainittu pariskunta tapaisi päivällisen merkeissä samassa hotellissa. Herra R odottaa jo pöydässä hyvin vakavan näköisenä, sillä hän on kuullut, että nyt rouva X on leski. Rouva X saapuu pukeutuneena mustiin ja vain yksi ainoa koru koristaa hänen asuaan. Rannerengas. Kädet ovat sormuksettomat ja suonet näkyvät selvästi, kuten vanhemmilla ihmisillä yleensäkin kaikista hoitoyrityksistä huolimatta. Herra R tilaa heille aperativit. Itselleen hyvää saksalaista olutta ja rouva X:lle gintonicin. Herra R esittää surunvalittelut ja rouva X nyökkää kiitokseksi. Ravintola on pieni ja intiimi. Rouva X on käynyt siellä usein edesmenneen aviopuolisonsa kanssa. Henkilökunta tietää rouvan menetyksestä ja taustamusiikkina soi hyvin hiljaisesti vain Sibeliusta, rouvan lempimusiikkia. Yllättäen rouva X ilmoittaa herra R:lle aikovansa juoda itsensä humalaan. Kauhistuneena herra R miettii seuraamuksia, mutta ei tohdi sanoa vastaankaan rouvan suruajan vuoksi. Rouva X tilaa pullollisen kuohuviiniä ja herra R alkaa tuntea olonsa varsin tukalaksi. He nauttivat viiniä vaieten. Ruoka viipyy ja yllättäen rouva X pyytää herra R:ää tanssimaan. Taustalla soi Valse Triste. Herra empii, sillä ravintola ei ole tanssipaikka. Hän vilkaisee ympärilleen ja huomaa helpotuksekseen, että heidän lisäkseen ei ole muita asiakkaita. He tanssivat ensin kömpelösti, toisiinsa tottumattomina, mutta äkkiä he todistajaksi haastetun hovimestarin mukaan ikään kuin sulavat yhdeksi. He näyttävät viehättäviltä. Toki iäkkäiltä, mutta viehättäviltä. Tällaista kutsutaan syysrakkaudeksi, kuiskaa liikuttunut ja iäkäs hovimestari nuoren tarjoilijan korvaan. ja sitten tapahtuu jotain odottamatonta: herra R, hyvin pidättäytyväinen herra R, kutsuu hovimestarin paikalle ja ilmoittaa, että he jättävät ruokailun kesken rouva X:n yllättävän uupumuksen takia. He lähtevät rappuja ylös herran tukiessa rouvaa, jonka polvi on juuri leikattu nivelrikon takia.


Myöhemmin todistajiksi kutsuttiin hotellin kerrossiivooja, joka vielä illalla siivosi herra R:n huoneen viereistä huonetta. Hän vannoo valan tehneenä, että huoneesta kuului kummallisia ääniä ja jopa ilakointia, mikä ottaen huomioon rouvan suruajan lienee mahdotonta. Toinen kerrossiivooja kuitenkin todisti, että vähän ennen puolta päivää, kun hän meni siivoamaan ko. huonetta, sieltä löytyi paitsi paljon kertovasti peuhatut vuodevaatteet, myös tyhjä Viagra-purkki (arvoisat valamiehet tuntenevat ko. tuotteen käyttötarkoituksen!) ja hyvin intiimi tuoksujen sekoitus, jossa ylätuoksuna ehkäpä rouva X:n ranskalainen, hyvin hienostunut talkki, mutta keskituoksuna jotain sellaista, joka yleensä leijuu vain hääsviitin tienoilla ja alatuoksuna rouvan 60 vuotta käyttämä Oscar de la Renta Naturel.

Jätän asian valamiesten harkittavaksi. Pyydän kuitenkin ottamaan huomioon lieventävät asianhaarat, kuten: 1) he olivat toistensa ensirakkaus ja sellainen voi vaikuttaa yllättävästi kymmenien vuosienkin jälkeen 2) he olivat viettäneet täysin kunniallisen elämän ennen tätä iltaa 3) rouva saattoi hetkellisesti olla mielenhäiriössä rakkaan miehensä poismenon johdosta 4) rouvaa oli varmasti kovasti rasittanut vaikea polvileikkaus, jota ei ihme kyllä voinut huomata heidän valssatessaan surumielistä valssia 5) he ovat varsin iäkkäitä ja joissain kulttuureissa tällaista syysrakkautta jopa ihannoidaan, muistakaapa vain vaikka amerikkalainen elokuva Kultalampi 6) saattaa olla kansantaloudelle edullista, että ikääntyneet, yksinäiset ihmiset eivät erakoidu, vaan jopa löytävät tällaisen syysrakkauden 7) ja nyt pyydän vielä lopuksi arvoisia valamiehiä kuuntelemaan Andy Williamsin laulun Do you remember once in September. Oikeudenpäätös julkistetaan iltapäivällä.


”Nauramme yhdessä. Nuoruus muuttuu niin kipeäksi ja tuskalliseksi sen tähden, että siltä puuttuu kaikki tekniikka. Sen rakkaus on aina tyydyttämätön ja turha. Sitten vähitellen tekniikka kehittyy, mutta kiihkeys ja todellinen tunne häviävät häviämistään, ja tekniikan muututtua täydelliseksi on sisällys hävinnyt kokonaan. Kumpi on parempi – sisällys vai tekniikka?"


Nefernefernefer


(Sitaatit Mika Waltarin eri teoksista.)

KAURIS 22.12. - 20.1.


Kauriin merkissä syntyneenä olet hyvin vanhoillinen; henkilökohtainen maine ja asema ovat sinulle tärkeitä etkä todennäköisesti vaaranna missään tilanteessa uraasi tai ihmisten sinusta saamaa kuvaa. Kaipaat miltei pohjattomasti aineellista turvallisuutta, mikä kannustaa kunnianhimoasi. Olet eteenpäin pyrkivä, käytännöllinen ja uuttera, haluat aloittaa pohjasta ja raivata tiesi huipulle, minkä elämänuran sitten valitsetkin.



Saturnusplaneetta, avaruuden vaativa työnantaja, hallitsee sinun merkkiäsi, etkä saavuta mainetta yhtä helposti kuin jonkin muun merkin edustajat. Kauris joutuu yleensä pyrkimään päämääräänsä ja haluamaansa menestykseen vaikeaa tietä. Sinä et pakoile vastuuta ja työskennellessäsi toisen alaisena olet tunnollinen ja luotettava. Olet myös omavarainen ja pystyt aina huolehtimaan perheestäsi ja itsestäsi. Olet aina tosissasi ja toimit johdonmukaisesti kaikessa mitä teet etkä alistu epäonnistumiseen.


Koska turvallisuus on sinulle kovin tärkeää, sinusta tulee helposti oikea itsesi kiduttaja; pelkosi ja ongelmasi paisuvat usein valtaviin mittasuhteisiin. Kuvitellut pelot ajavat sinua yhä suurempiin ponnistuksiin ja harkitset huolellisesti jokaista toimenpidettä – sen etuja ja siinä mahdollisesti piileviä vaaroja.


Olet synnynnäinen järjestelijä ja pystyt laatimaan suunnitelmia. Osaat kuvitella mielessäsi jonkin suunnitelman lopputuloksen ja ymmärrät, mitä hyötyä on tahdikkuudesta, diplomatiasta ja järjestelmällisyydestä, kun jotakin halutaan saada aikaan. Sinä vaadit tekoja ja tehokkuutta itseltäsi ja muilta. Tämä tiukkuus ja vaativaisuus vieroittaa helposti läheltäsi sellaiset ihmiset, jotka ottavat elämän rennommin kuin sinä. Et kuitenkaan suhtaudu välinpitämättömästi toisten ponnistuksiin tai ongelmiin, ja vaikka saatat vaikuttaa ajatuksiisi vaipuneelta ja välinpitämättömältä, yrität todellisuudessa olla avulias ja ymmärtäväinen.


Sinulla on monia merkittäviä ominaisuuksia joiden avulla voit päästä päämäärääsi. Käytä jokaista voittoa tai tappiota astinlautana menestykseen, mutta älä kohtele säälimättömästi toisia äläkä muutu opportunistiksi, joka ohittaa ne jotka eivät ehkä ole yhtä kyvykkäitä.


Merkkisi edustajilla on syvä rakkauden ja toveruuden tarve, mutta sinun on usein vaikea lähestyä ihmisiä ja sinulla on pikemminkin muutamia hyviä ystäviä kuin paljon yhdentekeviä tuttavia. Julkisuudessa saatat esiintyä optimistisesti ja huolettomasti, mutta sinulla on oltava ainakin yksi uskottu ystävä ja kotona joku joka kuuntelee huoliasi myötätuntoisesti ja ymmärtävästi.

Vaikka et ole yhtä seurallinen kuin joidenkin muiden merkkien edustajat, voit olla asiantunteva ja loistava keskustelija. Jos esität seurassa kiistanalaisen ajatuksen tai mielipiteen, se on yleensä tarkoitettu piristämään keskustelua ja innostamaan toisia vastaväitteisiin.


Kauriin merkissä syntyneiden joukossa on myös sellaisia, jotka eivät koskaan unohda ystävänpalvelusta eivätkä saa rauhaa, ennen kuin ovat palkinneet toisen hyväsydämisyyden. Toiset Kauriit taas saattavat ystävänsä kiitollisuuden velkaan antamalla heille kalliita lahjoja tai kertomalla heille arvokkaita tietoja toivoen saavansa vuorostaan jonkin vastapalveluksen.

Et ehkä ole tähtimerkkien edustajista kaikkein avomielisimpiä ja herkimpiä osoittamaan tunteitasi, mutta otat hyvin auliisti huomioon toisten tarpeet ja suhtaudut vakavasti vastuuseen. Kauris omaksuu usein isällisen tai äidillisen asenteen toisiin ja uhrautuu varsinkin lastensa hyväksi. Keskitason Kauriit eivät ole hilpeitä eivätkä huolettomia ja heidän on usein vaikea olla autuaallisen onnellisia.


Sinulle sopii parhaiten aviopuoliso, joka ei ole komenteleva eikä ylettömän tuhlaavainen ja joka ymmärtää vakavaa mutta hiukan hajanaista luonnettasi. Tutki oman merkkisi ja toisten merkkien luonteenomaisia piirteitä, niin tiedät, mitkä merkit sopivat parhaiten omasi kanssa.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

WITH DINA IN THE SNOW PARK


JACKIN TODELLISUUS


Todellisuudessa Jack-parka on vihannes, joka haahuilee erään sairaalan käytävillä muita potilaita pelotellen. Kuvassa häntä yrittää epätoivoinen avustaja saada menemään omaan huoneeseen ja pois muitten silmistä. Välillä putoaa ihan kyynel, kun muistan hänet nuorena ja vielä joksus jopa hauskana, mutta ehdottomasti outona jo silloin! Nyt minulle jää tämä muisto ja voi itku!, tieto siitä, että exboyfriend kulkee vaipoissa.

Jackin sairaus on suuruudenhulluus, jossa hän kokee olevansa suurikin seksipeto ja etenkin viehättävänsä parikymppisiä tyttöjä. Olen kuitenkin säälivä luonne, joten taidan kutoa hänelle ensi jouluksi villasukat ja ostaa Reino-tossut!

Kaikkea hyvää kuitenkin sinulle, Jack ja kiitos joululahjasta♥

JACKIN KOOTUT SELITYKSET!



VANHA ROMANSSINI JACK;-)


Saanko esitellä expoikakaverini Jackin, jonka kanssa minulla oli romanssi muinaisuudessa. Jack on hieman onneton tapaus. Hän kyllä kulkee ns. täyspäisten kirjoissa, mutta minä aina jaksan ihmetellä, eivätkö muut huomaa ettei hänen kuuluisi;-)

Meidän kauniisti alkaneen teinirakkautemme Jack möhli tempulla, jota en aio teille kertoa, mutta pidän tarkan vaarin, että HÄN ei ikinä sitä saa unohtaa. Toisaalta, en usko hänen edes tajuavan tehneensä mitään hölmöä/tyhmää/peruuttamatonta/kohtalokasta.

Vaan mitä tekee Jack nyt, juuri juhlapyhien aikana: lähettää  itsestään hölmöjä kuvia meiliini. Sain sarjan Jackin koottuja selityksiä, joissa hän munaa itsensä vielä syvemmin. Ja mikä raivostuttavinta: Mikä omahyväisyys!

Luulen, että hänen tunneälyttömyydellään varustettu henkilö pitää kuvasarjaa ja selityksiään liikuttavana joululahjana...

lauantai 26. joulukuuta 2009

TUNTEELLINEN KATSAUS MENNEESEEN JA TULEVAAN



Te kaikki!

Vuosi hiipii kohden loppua ja tuli mieleen tässä kynttilöin valaistussa työhuoneessa, kun ulkona pyryttää kauniisti, mainita muutama asia. Kirjavuosi on ollut kuin omenavuosi: yhtä satoisa niin määrässä kuin laadussa. En muista kummassakaan vastaavaa! Intohimoiselle lukijalle siitä voi tulla ähky. Hevonen saa helposti ähkyn liiasta määrästä omenoita. Lukija saa sen liiasta määrästä kirjoja. Mitä enemmän ähkyä sen enempi hamuaa kirjoja. Kirjabulimia? Itse asiassa oli muutama aika uupunut päivä, sillä luen yöt ja yhtäkkiä mikään ei tuntunut enää miltään. Yritin soittaa Evelle, joka on pelastanut minut mitä hulluimmista tekniikan ynnä muista sotkuista, mutta hän ei ollut paikalla. Sitten meilasin Jaelille ja sain semmoista palautetta, että päätin siirtää äkkinäistä ratkaisua, jota olisin voinut katua. Sen jälkeen tein joulupostauksen, johon sain paljon aivan ihania vastauksia, mutta yksi oli ylitse muiden: Rita! Hänen adjektiiveistaan kudoin itselleni nyt voimaviitan, johon kietoutuneena jatkan entistä innostuneempana ja voimaantuneena.

Rita mainitsi kaiken mitä tarvitsin. Hän kertoi, että olin onnistunut juuri siinä, mihin tähtäsin, kun aloitin blogini Ystävänpäivänä 2009. Rita kertoi, että blogini on innostava, tarjoaa kirjaelämyksiä, herättää lukuhaluja, on myönteinen, räväkän rohkea, positiivinen, tarjoaa lumen valoa ja häikäisyä ja blogin ote on persoonallisen voimakas. Mitä muuta enemmän voin tarvita! Kiitos sinulle, Rita! Ja kiitos teille kaikille monista ihanista asioista, joita olen teiltä saanut monessa eri muodossa. Sooloilijalle kiitos yllätyslahjasta, joka oli tietenkin elokuva. Elokuva kirjasta, jonka olen arvostellut eli Ian McEvanin kirja Sovitus filminä. Katsoimme eilen elokuvan Sovitus (Atonement) ja se tarjosi ikimuistoisen hetken. Harvoin leffa pärjää huippukirjalle, mutta nyt elokuva palvoi kirjaa! 

Allulle kiitos teoksesta Frauen, die lesen sind gefährlich (Naiset, jotka lukevat ovat vaarallisia). Loistava teos, joka kertoo kuvataiteen ja historiallisen kerronnan avulla, miten vaarallisena lukevaa naista on pidetty kautta aikojen! Jaelille, kiitos upeista Concha Buika hetkistä ja Hannelelle kiitos Levottoman Tuhkimon hopeakengästä. Tuurelle kiitos, että on blogielämäni aurinko, kuu ja tähdet eli piristää juuri kun sitä tarvitsen ja silloin tällöin jopa haastaa eli heiluttaa punaista vaatetta härän edessä;-) Ja kiitos Evelle, että olet olemassa♥

Kiitos ihanille kustantajilleni, jotka antavat minule mahdollisuuden levittää uusien kirjojen lukemisen iloa ja kiitos siitä, että minua ei yritetä aikatauluttaa, sillä haluan aina tuoda mukaan myös vanhoja kirjoja, rakkaita lukuelämyksiäni menneestä.

Kiitos kuva-avusta Iinekselle, jonka huippukuvat nostavat blogini kuvallista tasoa tavanomaisen yläpuolelle. Olen vieläkin järisyttynyt kuvasta Joulukuu kukkii...Kiitos myös Pekka Mäkiselle, Tuure Niemelle ja Reimalle sekä kuvista että kuvien salojen selvityksestä. Mielenkiintoisesta kuva-avusta kiitän myös Soolista;-)
Viimeisin, vaan ei vähäisin kiitos miehelleni Reimalle, joka on hyvin kestänyt sen, että vaimosta on tullut tietokoneen jatkumo, kuin koneeseen kiinni kasvanut. Nytkin on joulun pyhä ja hän lukee ja minä tässä koneella... Kiitos, Reima

Jatkosta sen verran, että vietän tässä nyt muutamia löysiä päiviä, mutta taidan laittaa jotain vähän hulvatonta, sillä muuten eivät täyty Ritan sanat: räväkän rohkea! Pysykää linjalla! Ja vuoden lopetan toistamalla vielä kerran kaikki tänä vuonna lukemani kirjat ja sen jälkeen onkin jo vuosi 2010 ja uudet tuulet, uudet kirjat!

♥:lla Leena Lumi

perjantai 25. joulukuuta 2009

LUMIKARPALOMAINEN ILMOITUS


Muutamien epäselvyyksien takia ilmoitan nyt, että minulla on myös blogi nimellä Lumikarpalo ja sen osoite on http://lumikarpalo.blogspot.com/ Lumikarpalo syntyi sisäisestä tarpeesta saada hiljaisuuden blogi. Menen sinne välillä lepäämään. Vien sinne vain sitä, mikä miellyttää minua. Sitaatteja, kuvia, runoja. Sinne saa mennä, mutta siellä ei ole mitään erikoista. Lumikarpalo ei edes hae suosiota. Se vain on.  Jos joku muu saa sieltä rauhaa tai inspiraatiota niin hyvä on. Se on hyvin hiljainen virta, jos edes sitä. Ehkä vain metsälampi, jossa vesi seisoo. Se ei ole lumivyöry, kuten on Leena Lumi. Sinne pelastaudun joskus omalta itseltäni etten kokonaan huku virtaani tai hautaudu vyöryyni. Sallikaa minulle retriittini!

kuva Hannu Hautala
Ensilumi (Minerva 2009)

ON THE SNOW BRIDGE


SNOW ANGEL


And now everybody go out and make some snow angels!

SNOW FUN


Make the picture bigger one and watch Dina;-)

MAKSAPATEE ANSAITSEE SINILINNUT

Rosolli on meillä vaihtunut tomaatti-mozzarellasalaattiin ja iso kinkku vain pieneen kinkkurullaan. Sen sijaan graavia merisiikaa ja myös lohta löytyy sekä suurena herkkuna maksapatee, josta tässä sekä maalais- että viherpippuripatee. Näissä pateissa, jotka tulevat Belgiasta EI ole epäeettisesti kasvatettua hanhea, eikä hanhea ollenkaan. Jos joku on ihastunut hanhenmaksaan, ostakaa suomalaiselta hanhifarmilta hanhenmaksaa, jota ei ole aikaansaatu pakkosyötöllä. Suomessa hanhien pakkosyöttö on lailla kielletty.

This is NOT 'foie gras!

*****

Olen yrittänyt valmistaa maksapateeta itse, mutta en ole vielä yltänyt niihin makusfääreihin, joita voi ostaa kaupasta, joten...

*****

Keittokirjat Leena Lumissa

SNOW IS THE BEST ARTIST


THE WINTER WONDERLAND


tiistai 22. joulukuuta 2009

I WISH YOU ALL WHITE, MAGICAL CHRISTMAS


AND SOME FEELING


CHRISTMAS RED


AND THEN A LITTLE BIT MORE..


THEY ARE RELAXING FIRST A LITTLE..


CHRISTMAS CARDS WITH ♥


BEAUTIFUL WHITE CHRISTMAS BY TUURE



Thankshttp://www.youtube.com/watch?v=1HrAy5xqzOs

WINTER SUNRISE


maanantai 21. joulukuuta 2009

WALKING IN THE AIR BY JOHANNA RUSANEN



Ja nyt vauhtia arktisiin iloihin niin lumiukoille kuin lumikoirille http://www.youtube.com/watch?v=vvmIBcY_HlQ

MÄÄ LÄHRE VIEL TÄNÄM MARKKINAHUMU


JOULUNEREL


Nykyä Joulust on teht ihan kauhiam markkina. Jo marraskuum pualvälis joulunkellor ruppeavas soiman. Postluukust lykkä mainost yhten köyten. Valuv vilkku, rummup pärise ja torvet toitotta:
- Ostaka sitä, ostaka tätä! Ko Joul tule!

Kaikil o nii jumalatoin kiiru. Täyty tehr sitä ja tätä. Täyty pan koko huushol mulli mallin. Pest ja kraappij joka nurk ja kolo. Täyty keittäj ja paistas se seittämäs sorti. Täyty ostaj ja tehr lahjoi koko suvul, kumminkaimoi myären. Kauppain kassoil om pitkäj jono jaihmise ovat kiukkusi ja väsynnyi.

Kaiken kohinan keskel minu miälen tule haikkiaks, ko mää muistele Wahlströmmin piänes pirtis viättämiäin Joului ja Joulunaluspäivi. Kyl Joul sillon tul paljo vähemmäl vähtil.

Joulunerel hakatti hankes tuva ja pirti matto ja pantti nep pestyl lattial puhras pual ylöspäin. Leevottiin kakko ja nisust. Joulaatton pantti räätikäsloora ja sualane sianlihankappal uunin kypsymän. Tehti sallatti ja keitettin ohrankryynivellinki. Pirttin tuattin kus ja se koristelttin färillisist apteekimpapareist leikatuil rimpsuil. Pari kolm piänt kynttilä naijatti narunkans kuusen oksil. Kuuse larvam panttin täht. Se ol nii van ja kulun, ettei siit ol enä jälil muut, kon tyhi ruato. Mut kaunis se ol, eik ilma sitä kuus olis mikkä Joullkuus ollukkan. Siin olivaj Jouluvalmistelu.

Mut kon kaik ol reeras, ni äit virit pirtim pessä valu, knapsaut sähköm pois lampust ja sanoi:
- Piretä vähä hämynaikka ja kuulustellan, KO JOUL TULE.

- Kyllikki Wahlström -
Uut ja Wanha Luvialt

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

VUODEN 2009 KIRJALLINEN ELÄMYSTUSINA

Geraldine Brooks/ Kirjan kansa (People of the Book, Tammi 2009)

Satu Koskimies/ Hurmion tyttäret (Tammi 2009)

Amin Maalouf/ Samarkand (Samarcande, Gummerus 2009)

Jussi Siirilä/ Juoksija (Gummerus 2009)

Katharina Hagena/ Omenansiementen maku (Der Geschmack von Apfelkernen, Minerva 2009)

Nick Cave/ Bunny Munron kuolema (The Death of Bunny Munro, LIKE 2009)

Linda Olsson/ Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs, Gummerus 2009)

Tommy Tabermann/ Eroottiset runot (Gummerus 2009)

Reginald Hill/ Beulahin kukkulalla (On Beulah Height, Gummerus 2009)

Heli Slunga/ Varjomadonna (Minerva, 2009)

Anna Gullichsen, Cara Knuutinen/ Satu Kukkameri ja lumen ihme (Saga Blom och snöflickan, Tammi 2009)

Hannu Hautala, Tuomo-Juhani Tapio/ Ensilumi (First Snow, Minerva 2009)


Siis tämä vuosi on ollut aivan mielettömän satoisa niin omenista kuin kirjoista. Olen lukenut teille tänä vuonna noin 140 kirjaa, mutta huomatkaa, että tässä listassa ovat nyt tämän vuoden kirjat. Tässä eivät myöskään ole uusintapainokset, siksi ette näe Herta Mülleriä listalla. Hän olisi muuten ollut, sillä olen joskus samaa mieltä Nobel-komitean kanssa ja tänä vuonna olin: Herta Müller on runoproosallisin kirjoittaja, johon olen ikinä törmännyt. Ja nyt minun täytyy mainita Müllerin kirjojen kääntäjä Raija Jänicke, sillä lukiessani kirjat Ihminen on iso fasaani, Matala maa ja Sydäneläin, vaikutuin ja ihmettelin suomentajan kykyä mennä kirjailijan 'nahkoihin'. Loistotyötä Raija!

Jonkun aikuiskirjan poisjäänti teitä saattaa ihmetyttää, mutta halusin antaa tilaa myös edes yhdelle lastenkirjalle. Pidän myös kovasti runoista, mikä näkyy. Toisaalta olen suuri ja vannoutunut dekkarien ystävä ja niistä todellakin tiedän ja osaan sanoa, joten olkaa varmoja, että se ainoa dekkari, joka mukaan mahtui eli Beulahin kukkulalla on takuulaatua. Ne, jotka tietävät kiintymykseni kirjan tv-sarjaan Yorkshiren etsivät, älkää vain luulko, että Dalzielin karismaattinen ruokkoamattomuus vaikutti valintaani;-)


Ketä listassani joku ärsyttää, muistakoon, että arvostelu on vain henkilön subjektiivinen mielipiteen ilmaus. Ei yhtään sen enempää, eikä vähempää.

Järjestyksestä sen verran, että kolmen kärki on ollut selvillä jo tovin, muut ovat sitten satunnaisjärjestyksessä, mutta mukana.

Kirjan kansa on niin uskomaton kirja, että…en pysty sanomaan, sillä nyt taas…kyynelehdin. Niin kauan kuin tehdään tällaisia kirjoja kannattaa elää!

teidän
Leena Lumi

PS. Jos/kun luette Kirjan kansan, tämän kirjan kansikuvakin avautuu teille täydesti. Kannessa on kirjan tarina. Siksikin laitoin sen suurimmalla koolla.

NYKYTUOTANTOA LAUSCHASTA


Perinteistä nykytuotanota Lauschasta: Hopeakoriste Krebs Glas Lauscha, lasikuitukoriste Gisela Karl, joutsen Walter Hähnlein, saksanhirvi Helmut Greiner-Petter.

JOULUPUU ON RAKENNETTU


Joulupuu on rakennettu (Tammi 2009) on syväperusteellinen tietoteos suomalaisen joulukuusen historiaan aina 1800 –luvulta meidän päiviimme. Kirjan tekijät Kaisa Koivisto, Hannele Nyman ja Marjo-Riitta Saloniemi ovat olleet liikkeellä tutkijoiden tarkkuudella ja perusteellisuudella, kuitenkaan unohtamatta ilahduttaa lukijaa, missä hyvänä apuna ovat olleet graafikko Tuija Kuusela ja valokuvaaja Reetta Tervakangas. Ansiota lankeaa myös erikoistoimittaja Tuula Kousalle sekä tietty itse kustantajalle eli Tammelle.


Minussa kirja osuu otolliseen maaperään, sillä kiinnostaa niin historia kuin joulu ja aivan mielettömästi! Sen jo tiesinkin, että joulukuusi oli ensin vain yläluokan ilona, mistä sitten vähitellen laskeutui koko kansan kuuseksi. Jo 1930 –luvulla joulukuusi oli milteipä Suomen kansan symboli, mistä oiva osoitus on Helsingin Sanomissa 1930 esitetty arvio Senaatintorille pystytetystä joulukuusesta:

Tunnuskuva osoittaa usein voimakkaammin kuin mikään muu niitä erilaisuuksia ja vastakohtia, jotka sisältyvät eri ihmisten ja kansojen elämään. Sellainen tunnuskuva on meidän pääkaupunkimme keskeiselle paikalle näiksi päiviksi pystytetty joulukuusi. Se juhlistaa toria, jota eri puolilta reunustavat maanhallituksen, oikeudenhoidon, tieteellisen opetuksen ja uskonnon rakennukset.”

Joulupuu on kuitenkin ennen kaikkea joulukuusi, joka myös koristellaan arvoisellaan tavalla. Koristeet havisevat aikakausiensa historiaa, niiden ylenpalttisuutta tai köyhyyttä, sotien tuomaa puutetta tai vauraan kansakunnan loistoa. Monet antiikista innostuneet ovat huomanneet kuusen koristeet kiinnostavaksi keräilykohteeksi ja huomanneet tietty, että mitä vanhempi sen kalliimpi.

Pula-ajan koristeet olivat paperia, kreppipaperia ja sellofaania. Kuusenkaramellien sisuksetkin tehtiin puusta ja pahvista. Toisaalta jo sitä ennen eli 1800 –luvun puolivälissä, kun joulukuusi yleistyy Suomessa ei ostokoristeita edes ollut saatavilla. Ja lävitse aikain on ollut miltei ’kunniakasta’ tehdä koristeet itse. Oli pujoteltuja sydänkoristeita, lankatonttuja, paperiketjuja ja –kukkia, nisuäijiä sekä kultapaperitähtiä. Vielä lisäksi 1900 –luvun alkupuolella lippunauhoja, pumpulipalloja ja joulukuusenkaramelleja, joihin usein liimattu kiiltävän paperinpäälle kiiltokuvaenkeli. Alakouluissa 1930-40 –luvuilla myös opettajat pitivät huolen, että hallittiin taito tehdä olkikoristeita. Oljesta valmistettiin tähtiä ja olkipaperitähtiketjuja.

Aarikan ensimmäiset puiset kuusenkoristeet tulivat markkinoille 1970 –luvun puolivälissä ja tähän kohtaan sopii minulta yksi tunnustus: Minun kuuseni koristeet saavat olla vain hopeisia, paitsi yhdet Aarikan puiset punaiset pikkutontut ja –linnut.

Olen aina suuresti ihaillut lasisia joulukuusenkoristeita ja niiden valmistuksessa on suuri ansio pienellä Lauschan kylällä, joka sijaitsee Thüringenin vuoristossa. Hans Greiner ja Cristoff Müller perustivat sinne lasitehtaan jo 1597! Jos haluttiin värillisiä lasikoristeita, ulkopinta maalattiin gelatiinivärillä. Pinnalle voitiin myös sulattaa lasijauhetta tai niin sanottuja venetsialaisia kastehelmiä (ballotiini) eli pienen pieniä lasikuulia, jotka kimaltelivat kauniisti kynttilän valossa. Minusta ballotiini on erittäin kaunis sana ja nyt minusta tuntuu, että minun pari vuotta sitten hankkimat hopeiset kävyt, jotka kauniisti valossa väläyttävät punaista rubiinia, ovat täynnä venetsialaisia kastehelmiä! Tähän asti olen kutsunut niitä Fabergén muniksi;-), mutta kiitos tämän kirjan, nimi oikaistui nyt.

Joulupuu on rakennettu on kirja hänelle, joka rakastaa historiaa, joulua ja kauneutta. Kirja on toimitettu erittäin huolellisesti ja tämän takia minun kirjalistani ykkösiä ovatkin usein tutkijoiden kirjat. Kun tutkijat kirjoittavat kiinnostavasta aiheesta kiinnostavasti ja kuvia unohtamatta on jälki kirjan lukijaa arvostavaa.

Kirjassa on historiaa perusteellisesti ja paljon kuvia, jotka varttuneimmille lukijoille tuovat takuulla mieleen heidän omia joulumuistojaan. Myös eritasoisista ja -aikaisista koristeista on kuvia kiitettävästi ja kuvatekstit ovat perusteelliset. Itse ihastuin ikihyviksi kahteen asiaan Joulupuu on rakennettu kirjan lopussa: joulusanasto ja joulukirjallisuus.

Kirjassa on joulusanasto, josta löytyy kaikki mahdollinen. Koska suomen kieli oli vielä 1800 –luvulla vakiintumatonta, kuusenkoristeet tunnettiin saksan- tai ruotsinkielisillä nimillä. Mutta nimiä toki suomennettiin kielen yleistyessä.

Enkelinhiukset (Engelhaar) oli nimitys, jota 1800-luvulla käytettiin lametasta. Se oli vielä 1800-luvulla lasivillavanua, mutta nykyisin lamettaa tehdään muovifoliosta. Lamettaa on kutsuttu monilla eri nimillä, kuten välkkylanka, kiille ja välke. Koska lametta sanana näyttää suomen partitiivilta, on suomen kieleen nominatiiviksi vakiintunut lame.

Kirja on myös kädentaitajan kirja, sillä sieltä täältä putkahtaa ohjeita, miten tehdään vanhoja koristeita. Mukana on mm. taikataikina, josta voi tehdä mm. traganttikuvioiden tyyppisiä joulukuusenkoristeita. Ja vastaus siihen, mikä on tragantti, löytyy myös monipuolisesta kirjasta…

Ja sitten!: Ihan kirjan lopussa on mahtava lista joulukirjallisuutta, josta joulu-, historia-, kirja- ja jouluihmisenä aion runsaasti ammentaa loppuelämäni.

Täydellinen Joulukirja!

TÄMÄ HÄNELLE, JOKA ARVOSTAA VAIN PARASTA


Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin (What I loved, Otava, 2008) on romaani, joka täyttää vaativan lukijan kovimmatkin kriteerit. Kirja on verbaliikan huippua, kiinnostava, intohimoinen, surumielinen, rankka, mahdollinen tapahtua ja ehdottomasti yllättävä. Siri Hustvedt on kirjailija, jolta voi odottaa ehkä enemmän kuin keltään toiselta nykykirjailijalta.



Kaksi taiteilijaperhettä asuu päällekkäisissä huoneistoissa New Yorkissa. Kertojaääni on taidehistorian professori Leo Herzbergin ja hänen vaimonsa on Erica, englanninkielen apulaisprofessori. Heidän taustansa on:


”Erica ja minä olimme kadonneen maailman pakolaislapsia. Meidän vanhempamme olivat assimiloituneita keskiluokkaisia juutalaisia, joille juutalaisuus oli heidän isovanhempiensa vanhempien harjoittama uskonto. Ennen vuotta 1933 he olivat pitäneet itseään saksanjuutalaisina, mutta sitä käsitettä ei enää ollut olemassa missään kielessä.”

Yläkerran huoneistossa asuvat taiteilija Bill ja hänen runoja kirjoittava vaimonsa Lucille. Viisi rakkauskirjettä myöhemmin Bill ja Violet. Bill on mielestäni sivussa ollessaankin kaiken huomion kiinnittävä persoona. Täysin boheemi, taiteelleen antautunut Bill, joka haluaisi täyttää maailman lapsilla, ui savuke suussa, pitkä, komea Bill, jonka suorastaan maaninen työtahti ei estä huomaamasta hänen ympärillään kiertävää lumouksen kehää. Minut Bill sokaisi niin, että luin kirjan kahdesti ennen kuin sain muista henkilöistä mitään tolkkua!


Perheet viettävät houkuttelevalta tuntuvaa boheemielämää täynnä pitkiä keskusteluja taiteesta, kirjallisuudesta, runoudesta, maailman menosta…juodaan viiniä ja syödään hyvin, istutaan pöydässä pitkään. Melkein yhtä aikaa perheet saavat lapsensakin. Leo ja Erica Matthewin ja Bill ja Lucille Markin.

Elokuun hellettä perheet pakenevat Vermontista vuokraamaansa 150 vuotta vanhaan maalaistaloon. Aamupäivät aikuiset työskentelevät ja sisälle kuuluvat lasten iloiset leikit. Leo kirjoittaa kirjaansa, Erican sähkökirjoituskone naputtaa, Violet tekee tutkielmaansa bulimiasta ja anoreksiasta, Bill maalaa tai tekee tilataidettaan. Suloiset suvipäivät soljuvat kuin unena…iltapäivisin levätään, tehdään aterioita, keskustellaan ja luetaan tarinoita, joita kaikki kuuntelevat. Öisin saatetaan maata ulkona huovilla ihaillen tähtikuvioita luontoäänenä mustakarhujen huhuilut…


Mutta näiden Vermontin leppeiden suvipäivien jälkeen Matt ja Mark lähtevät ympärivuorokautiselle kesäleirille Pennsylvaniaan. Molemmat perheet lähtevät viemään poikia ja kun paluumatka alkaa, Leo istuu autossa takana ja kääntyy katsomaan poikaansa ja katsoo niin kauan kuin näkee hänet. Matthew vilkuttaa ja näyttää pieneltä pojalta, jolla on liian isot shortsit. Ja tuuli pyyhkii hiustupsun pois hänen kasvoiltaan.

Kahdeksan päivää myöhemmin Matt hukkuu kanoottiretkellä Delawarejokeen. Ja nyt kirjan rehevä tarina saa satuttavat ja muistijälkensä jättävät piikit. Keskiöön nousee luonnollisesti Leon ja Erican suru, jolla on omat kohtalokkaat seurauksensa, mutta yllättäen Mattin kasvukumppanista Markista, tuleekin tragedian täydentäjä, itse asiassa kuilu, josta muut eivät enää jaksa selvitä ylös.


Lopulta sokeutuva Leo jää yksin New Yorkiin. Koskettelee kirjoituspöytänsä laatikkoon keräämiään talismaaneja: kopioita Violetin Billille lähettämistä rakkauskirjeistä, keskitysleireillä tapettujen sukulaisten valokuvia, Matthewin linkkuveitseä, varastettujen donitsien pahvilaatikkoa...

Leo: ”Liikun niin kuilun partaalla että tunnen putoavani, ikään kuin olisin heittäytynyt rakennuksen katon reunalta. Syöksyn maata kohti ja pudotessani katoan johonkin muodottomaan ja korvia huumaavaan. Ikään kuin astuisin sisälle huutoon – kuin minusta itsestäni tulisi huuto.”

Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin on enemmän kuin kirja, sillä siitä kasvaa tarina, joka ei salli lukijansa unohtaa eli liikumme erittäin pitkän jälkimaun lähteillä.

lauantai 19. joulukuuta 2009

BORN TO RIDE!


He is still alive and even want next time three hours ride! It was -12 degrees, but unbelievable beautiful, when we rode through the frosty, snowy forest.

HAVE A NICE WEEKEND WITH OR WITHOUT HORSES!


Today I'll be 'high'!
And my husband is riding his first time...;-)

perjantai 18. joulukuuta 2009

HYVÄSTI TÄYDELLISET JOULUT!

Kyläkauppiaan tyttärenä muistan joulusta sen, että oli hirveän kiire ja paljon töitä. Ihan varhaislapsuudesta muistan isän ja äidin olleen aina töissä aattona ja omaa joulua päästiin alkamaan myöhään ja väsyneinä. Vanhempamme kyllä yrittivät kaikkensa, mutta mahdoton on mahdotonta. Vähän isompana muistikuvat tarkentuvat ja niissä minä siivoan koko aaton. Edelleen jouluilta saapuu myöhään ja väsyneenä. Ja sitten tulivat aatot, jolloin olin jo itse kaupan tiskin takana töissä. Minulla ei ollut joulumielestä hajuakaan. Vain asiakkaiden ostokset muistuttivat joulusta. Ehkä sen takia mieleeni ovatkin jääneet niin huumavina muistoina tallin joulut Sammy -ponin luona.

Päätin, että kun minulla on oma perhe, joulu alkaa heti aattoaamusta eli kuusi tuodaan sisään jo aatonaattona. Tein myös perinteisen joulukaavan, jossa aamulla lapsille Välikaton Feetun paketti odotti kuusen juurella jo aattoaamuna, haudutettu riisipuuro mantelilla klo 11 ja sitten kuunneltiin perinteinen joulurauhan julistus Suomen Turusta. Sitten joululenkki koiruuden kanssa ja sen jälkeen niin huoneet kuin piha täyteen kynttilöitä ja saunaan varhain vanhaan maalaistapaan. Joulupöytään pukeuduimme kuin linnan juhliin ja pöydässä syötiin kauan ja kuusen juurella paketit valmiina. Kun oli aika avata paketit. niitä ei revitty hulluina auki, vaan paketti kerrallaan ja välillä Stille Nacht, Heilige Nacht, Meri säesti pianolla ja kaikki lauloivat niin saksaksi kuin suomeksi. Hidastettu nautinto, paras nautinto! Televisio ja elokuvat eivät kuuluneet aattoomme kuin Lumiukon ja Samu Sirkan joulutervehdyksen verran. Tämä sujui hyvin niin kauan kuin lapset pieniä. Sitten teini-ikäiset alkoivat marista äidin (lue: minun) perinnejouluista ja etenkin joulupöydän perinnelaatikoista: lanttu, porkkana, maksa, imelletty perunalaatikko etc.

No, vanhakin koira oppii uusia temppuja ja jo muutama vuosi sitten jätimme porkkanalaatikon pois, koska sitä ei syönyt edes koira. Kahdentoista kilon viljasika, jota 15 vuotta valmistettiin joka aaton vastainen yö omassa leivarissa vaihtui pieneen kinkkurullaan ja tilalle tulivat saksalaiset maksapateet, kalan mäti, graavi merisika ja lohi, kalkkuna, vihreä salaatti etc. Vain hämäläinen imelletty perunalaatikko vielä tehdään joka aatto ja perinteinen riisipuuro. Lipeäkalasanaa en voi edes mainita Merin kuullen...

Meillä piti olla kahdenkeskinen ns. villasukkajoulu, mutta Meri tuleekin kotiin ja tuo villin villakoiransa Dinan. Meillä on sitten erittäin nuori koira ja erittäin vanha koira, joilla aivan eri tarpeet. Mutta heille on pakattu molemmille ihan samanlaiset pehmoporot, joita voivat sitten retuuttaa mukanaan...Ja meillä on tietty meidän Meri, jonka takia aion tänä vuonna rikkoa joulukaavamme. Räiskis! Siinä se meni ja joutikin mennä! Ei Meri jaksa olla ja kuunnella meidän kanssa ihanaa Johanna Rusasen Joulun valoa. Me voimme kuunnella sitä vaikka minä muuna jouluna tai vaikka uutena vuotena. Me aiomme viettää filmijoulun. En edellytä enää pöytään iltapukua;-) Ja kun lahjat on avattu kauniisti, voimme aivan hyvin katsoa ystävältäni lahjaksi saamani Holidayn, seuraavana päivänä Atonementin ja Tapaninpäivänä vaikka Lukijan. Aiomme siis rentoutua, tehdä mitä huvittaa ja ihan vain relata. Sounds great to me!

Silti me ehdimme mieheni kanssa istua lemmikinsinisellä sohvalla aattona ja kuunnella Rusasen kaikki Ave Mariat niin Caccini kuin Lucci sekä myös Walking in the air ja lempijoululauluni Oi Jouluyö.  Ja siitä tuleekin mieleeni, että  joulustani ei puutu muuta kuin keskiyön kävelý Luvian hautausmaalla, joka on meidän perinne silloin kun olemme äitini luona joulun vietossa. Hautuumaan jouluöinen juhlallisuus on vuoden suuri kohokohta ja sitä ei vähennä yhtään se, että samalla voi sytyttää isälle vielä yhden kynttilän lisää, sillä minulla on hirveä ikävä isää - etenkin jouluna.

KYLÄTONTUN JOULULINNUT

Matti Kapasen Kylätontun joululinnut (Minerva 2009) on aidon joulumielen tervehdys, jossa muistosi heräävät eloon reen jalasten lumeen piirtämissä viivoissa, varpusten sirkutuksessa, vasta aattona noudetussa kuusessa sekä pienessä kyläyhteisössä, jossa kaikki tuntevat toisensa.



Kylätontun joululinnut kirja perustuu yhdeksääntoista Kapasen tekemään joulukorttiin. Kortit kertovat pienestä Naavamäen kylästä, jossa on asukkaita vajaat sata. Se ei haittaa, sillä mikä määrässä menetetään, löydetään läheisyydessä, jonka tuovat vuosisataiset tiedot ja tavat kyläyhteisössä.

Kirjan sivuille piirtyy lintuja, jotka tarvitsevat talvisin niin ihmisen kuin kylätontunkin apua, Suomen kylmästä selvitäkseen. Vain tontun kanssa täysikuusta lumoutunut pyy selviää ilman tontun apua. Mukana ovat myös varpuset, joita meistä jokainen näki ja etenkin kuuli lapsuuskylissään ja myös kaupungeissa runsaasti. Nyt varpusen väitetään kuuluvan jo uhanalaisiin lintulajeihin!



Kerroin teille jokin aika sitten viirupöllöstä, jota pidimme yön yli, kunnes pääsimme aamulla sitä viemään asiantuntijan turviin. Kerroin valvoneeni yölinnun kanssa aamuun, mutta unohdin kertoa miksi. Kapanen sanoo sen varpuspöllöstä kertoessaan: ”Siinä se hauskasti päätään pyörittäen tarkastelee tuikeailmeisesti ympäristöään napatakseen saaliin…” No, minä nauroin sitä pöllöä, joka pyöritti päätään ympäri. Se oli ihan uskomatonta! Mutta meidän pöllöparka ei nähnyt mitään herkullista saalista, minut vain…

Matti Kapasen kirjan kohderyhmä ovat kaikki, sillä tämä kiinnostaa takuulla niin lapsia, sillä seuraahan lintuja kylätonttu, joka onkin oikean tontun näköinen, kuin myös aikuisia, jotka ainakin jouluna putoavat muisteluksiin. Kirjassa on hauskaa antia myös lintuharrastajalle, sillä onhan aina kiinnostavaa peilata omia kokemuksiaan toisen vastaaviin. Minulla kovasti kolahti kauniisti piirretty pyrstötiaiset, joskin join myös karvasta kalkkia, sillä oma valokuvani siitä kun kymmenen pyrstötiaista roikkui talipötkössä epäonnistui. Se olisi ollut napakymppi, sillä kuten Kylätontun joululinnuissa sanotaan: ”Ne ovat kuin pitkävartisia lumipalloja.”


Kapasen kaunis kirja on tietysti myös kuiskaava kehotus ruokkia talvilintujamme. Ja etenkin niitä muutamia yliurhoollisia, jotka jäävät uhmaamaan pohjoisen kylmää talvea ja ovat vaarassa menehtyä. Minulla tämä uhkarohkea on mustarastas ja kylätontulla tunnetun joululaulun Sylvia, mustapääkerttu.

Kirjan ulkoasu on viehättävän vanhahtava. Kapasen kauniita piirroskuvia tukee koko kirjan ulkoasu, josta kiitos Kalevi Nurmelalle. Jokainen lintutarinan otsikko on tehty erittäin kauniilla tekstityypillä, kuin vanhanaikaisesti tekstaten ja kertomuksen alun ensimmäinen kirjain on vanhanajan kaunokirjoitusta lisäkoristelulla. Kuvat ovat kuin kansakoulun puuvärikynillä piirretyt ja maalaismaisemakuvat vievät meitä aikaan jota ei enää ole kuin muistoissamme.


Matti Kapasta kiinnostavat tontut, jotka liittyvät vanhaan kansanperinteeseen kodin haltijoista. Onneksi tontut eivät ole kadonneet. Välikaton Feetu kollaa nytkin, että ’paas lähtee siitä kirjoittamasta ja leivinuunin tulet, mul o vilu’. Matti kiinnostui tontuista Viktor Rydbergin tunnelmallisen Tomten-runon myötä. Runosta on useita suomennoksia, mutta niin minä kuin Matti pidämme Yrjö Jylhän suomennosta erittäin onnistuneena: ”Tuima talven on pakkanen, / tähdet kiiluvat yössä./ Kansa kartanon hiljaisen/ nukkuu jo,/ uupunut työssä…”

UUSI SCRIPTOR MYYNNISSÄ


Uusi Scriptor myynnissä Helsingin keskustan Akateemisessa. Nouda uuden sukupolven kirjallisuuslehti, jota toimittaa kirjallisuusklubi Prinsipatus Litterae. Varmista, että pysyt kyydissä!

torstai 17. joulukuuta 2009

NEVER FORGET THIS!


This picture is by SS-killer Jürgen Stroop, who overthrew Jews in Warsaw ghetto 1943. Please, never forget!

"Those who cannot remember the past are condemned to repeat it."

- George Santyana -

JUUTALAINEN KULTTUURI


Tapani Harviaisen ja Karl-Johan Illmanin Juutalaisen kulttuurin (Otava 1998) takaliepeestä poimittu teksti:

Juutalaisella kulttuurilla on yli kolmentuhannen vuoden mittainen historia. Valtaosan tästä ajasta he ovat eläneet hajaantuneina lähes kaikkialle maailmaan.

Juutalaisen kulttuurin kirjoittajat ovat maamme parhaita aiheittensa tuntijoita, kirjoittajina on myös kansainvälisiä asiantuntijoita.

He kertovat niin juutalaisten historiasta, uskonnosta, kielistä, juutalaisesta perinteestä, mystiikasta ja kansanperinteestä kuin juutalaisten eri ryhmittymistä. Nykypäivän juutalaisuuden keskusalueiden lisäksi kerrotaan myös Suomen ja Skandinavian juutalaisista.

Esittelynsä saavat juutalaiset ja tiede, juutalainen huumori, juutalainen nainen, teatteri ja muut taiteet sekä kirjallisuus. Juutalaisia on sanottu kirjan kansaksi; lukutaito on ollut yleinen heidän keskuudessaan ainakin parin vuosituhannen ajan.

KAIKKIEN RAKKAITTENI PUOLESTA JA SELITYSTÄ ETC.



Tein teille vähän aikaa sitten arvostelun Mitchell G. Bardin kirjasta Kristalliyö/ Holokaustin alku silminnäkijöiden kertomana (48 Hours of Kristallnacht. Night of Destruction/Dawn of the Holocaust. An Oral History, Minerva 2009) ja sain silloin teiltä kommentteja, että enkö ole lukenut Martin Grayn kirjaa Kaikkien rakkaitteni puolesta (Au nom de tous les mines); kirjaa, jonka on merkinnyt muistiin Max Gallo ja joka ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran Otavan julkaisemana 1972. Minä vastasin etten ole kuullutkaan, mutta olisihan jo tuon vuosiluvun pitänyt laittaa hälytyskellot soimaan...No, tilasin kirjan nyt kirjastosta ja olen lukenut sitä pari yötä ja viime yönä about klo kaksi tai kolme eli suden hetkellä, tajusin, että tämän olen kokenut ennenkin, mutta ymmärryksen asteelle totuus ei päässyt. Tänään puhuin sisareni kanssa ja kun sanoin, mitä kirjaa olin lukenut ja kerroin siitä vähän, hän heti muisti, että olin ehdottomasti vannottanut häntä lukemaan ko. kirjan. Siis minä olin lukenut kirjan heti sen ilmestyttyä!

Nyt minun pitäisi arvostella se teille, mutta en sitä tee. Minä vain suosittelen kaikkia lukemaan kirjan. Kirjassa ollaan paljon Varsovan ghetossa ja Martinin perhe asuu ja sitten piileskelee Mila 23:ssa. Minä olen lukenut monia sekä puhtaasti historiallisia että fiktiota ja faktaa sekoittavia kirjoja Varsovan ghetosta ja sen kansannoususta, joten sikäli tämä ei enää ollut minulle uutta. Mutta 1972 se oli vielä varmaan aikamoinen järkytys lukiolaistytölle. Martinin koko perhe kuolee keskitysleirillä ja isä gheton taisteluissa. Martin selviää kuitenkin niin ghetosta kuin Treblinkasta kertoakseen maailmalle silminnäkijäkertomuksensa ja aloittaakseen uuden elämän Amerikassa, jossa hänellä on ainoa elossa oleva sukulainen, vanha isoäiti. Kirjan dramatiikka huipentuu siihen, että salama iskee kahdesti samaan henkilöön: Martin saa perheensä vain menettääkseen lapsensa ja vaimonsa 1970 Cannesin metsäpalossa.

Miten arvostella tuskan mittaa? Miten arvostella ihmisen pedon luonnetta toista ihmistä kohtaan? Mitä yleensä on tekemistä sanalla arvostella näin suuren tuskan äärellä? Ei yhtikäs mitään! Meidän ainoa velvollisuutemme on lukea kaikki nämä kirjat ja olla koskaan unohtamatta mitä tehtiin miljoonille ihmisille mukaan lukien vastasyntyneet lapset ja raskaana olevat naiset. Mikään ei ollut natseille pyhää! Meissä kaikissa elää natsi, jota pitäkäämme loitolla muistamalla mitä niin sanottu ihminen teki miljoonille juutalaisille. Jo nyt joku uskaltaa kieltää tapahtuneen. Se on merkki ja kehoitus todistaa kaikki uudestaan. Ja vieläkin joukossamme on heitä, jotka kantavat kädessään keskitysleirin numerosarjaa, heitä, jotka voivat kertoa, mitä et halua uskoa.

Lukusuosituksena annan edellisten lisäksi Leon Urisin kirjan Mila 18 (Gummerus 1962), Marcel Reich Ranickin Eurooppalainen (Mein Leben, Otava 2001) ja Tapani Harviaisen ja Karl-Johan Illmanin Juutalainen kulttuuri (Otava 1998) sekä jos haluaa päästä itse yhden pääsyyllisen elämään sisälle niin Ephraim Katzin ja Zwy Aldoubyn Kuoleman asiamies/Adolf Eichmannin tarina (The Adolf Eichmann Story, Karisto 1979). Viime mainitun kirjan omistus kuuluu näin: Niille Israelin miehille ja naisille, jotka päättivät olla unohtamatta, että oikeus tapahtuu niille, jotka sitä etsivät, on tämä kirja omistettu.