sunnuntai 17. tammikuuta 2010

PARIISISSA, SATTUMALTA

Valeri Tong Cuongin kirja Pariisissa, sattumalta (Providence, Tammi 2009, suomennos Lotta Toivanen) on kuin hurmaava aikuisten satu, jonka kaikki tulevat kirjan luettuaan haluamaan nähdä myös elokuvana. Onneksi kirjan elokuvaoikeudet on jo myyty, joten tulemme näkemään myös filmillä, miten yhden päivän aikana toisilleen vieraiden ihmisten elämä suistuu täydellisesti radaltaan vain viedäkseen uhrit lopulta uskomattomista vaikeuksistaan selviytyneinä samaan rauhan satamaan.

Valerie Tong Cuongin kirjassa oli samaa viehättävää, uskallanko sanoa ranskalaista kepeyttä kuin Muriel Barberyn Siilin eleganssissa (Gummerus 2009). Tarina veti heti imuunsa ja kirjailija oli pitänyt viisaasti huolen siitä, että koska juonessa kuljetetaan kuuden ihmisen traagista kohtaloa, lukijaa ei pudoteta ’kyydistä’, mutta finaalissa jokainen tajuaa inhimillisen tekijän yhdistävyyden mahdollisena toteutua. Valerien kieli on kaunista, osin rohkeaa kadottamatta silti yhtään eleganssiaan. Jokainen lukija löytää tästä kirjasta henkilön, johon samaistua. Erikoista on tarjota henkilöt lyhyellä esittelyllä kirjan kannen liepeessä. Teko on tyylikäs, uusi ja tarpeellinen, sillä minä myönnän heti kurkkineeni välillä, kun otsikointi ei heti suoraan ilmoittanut kenen ajatuksissa oltiin, vastausta liepeestä. Minäkin esittelen heidät, mutta hieman toisin:

Marilou, luvussa Goodbye Marylou

Olen jo aikaa sitten hyväksynyt, että alistettujen luokassa on oma hierarkiansa. Minä seison sen alimmalla puolalla. ”Mutta kuitenkin tikkailla”, korosti Farkas sen ainokaisen kerran, kun kymmenen vuoden aikana olin pyytänyt palkankorotusta. ”Mitä te kuvittelette, missä maailmassa te oikein elätte? Luuletteko te kuuluvanne vähäosaisiin? Kuulkaahan nyt, kun teillä on minimipalkka ja yksinhuoltajalisät, tienaatte kuukaudessa enemmän kuin ammattityömies! Varokaa vain, riittää kun potkaisen seinää, niin viisitoista teidän kaltaistanne putoaa katosta syliini.”


No, voi!, ehkäpä mahtava Farkas olisi ollut ihan hiljaa, jos olisi osannut lukea ennustuksia, sillä ennen iltaa kaikki on toisin. Vaan miten selviää seitsemänkymmentäkahdeksanvuotias Albert, joka on juuri saanut kuulla sairastavansa syöpää ja elinaikaa vain muutama kuukausi. Voisiko olla, että hän kokee sattumalta Pariisissa vielä suuremman järistyksen kuin on saada tietää kohta kuolevansa syöpään?

Albert, luvussa Royal Albert Hall


Vedä henkeä, Albert. Et kai sinä nyt tähän kupsahda? Ei veikkonen, sinulla on taatusti parempaakin tekemistä. Kymmenen minuuttia sitten koit olevasi yksin maailmassa. Nyt tiedät olevasi yksin maailmassa. Tilanne on muuttunut.

Ja sitten Prudence, urhea Prudence, jonka kohtalo oli saanut aivan uuden ja kuolemanjanoisen suunnan hänen ollessaan vain yksitoistavuotias. Prudence, joka joutuu vielä taistelemaan asian kanssa, jonka ei pitäisi olla enää tästä päivästä.

Prudence, luvussa Dear Prudence

Oikein odottamalla odotan loukkauksia. Sinä olet musta, Prudence. Kaikki valkoihoiset ajattelevat, että kuulut orjasukuun. Vähät kauneudestasi, älykkyydestäsi, tinkimättömyydestäsi, ammattitaidostasi. Olet musta, siis alempiarvoinen. Peräisin ihmistä alemmasta rodusta, jostain eläin- ja kasvikunnan väliltä.

Toivottavasti en paljasta jutun juonta, mutta en voi olla kertomatta vähäisimmästä tulevan urheimman ennen kuin aurinko laskee. Siinä ei silloin kysytä ihonväriä vaan ihan muuta: rohkeutta.

Tarina vasta tekee alkuaan ja jäljellä on enää kahden roolin esittäjät, joista vähäisimpänä ei menestynyt elokuvatuottaja Tom, joka on huumaantunut sokeasti oikuttelevaan Libbyyn. Voi!, kerrankin tunsin suurta myötätuntoa miesparkaa kohtaan…

Tom, luvussa Ground Control to Major Tom

Haaveilin mielelläni hänestä istumassa yksin tietokoneen ääressä kädessään tupakka, vielä puoliksi alasti. Menehän nyt jo, Tom. Tiedät, että muuten kaikki päättyy huonosti. Muuten Libby kääntyy ja sinkoaa sinuun kovan, veitsenterävän sanansa. Kymmenen minuuttia myöhemmin saat tietysti kännykkääsi viestin, runon, hienovaraisen sukkeluuden joka vavisuttaa sinua. Siinä hän on erityisen hyvä: pois pyyhkimisessä. Yhdellä lauseella hän pyyhkii pois valheet, ilkeydet, ikävät muistot. Sellainen on Libby. Ensin hän tappaa uhrinsa, sitten hän herättää tämän henkiin vain pois pyyhkäistäkseen. Libby on kaikkivoipa. Jumaloin häntä.

Nyt olen tarjoillut teille Valerie Tong Cuongin kirjan hänen ’hengessään’: sattumanvarainen joukko toisilleen vieraita ihmisiä, mutta jossain lymyää yhteinen nimittäjä. Viimeistä roolihenkilöä en esittele, hän jääköön mustaksi hevoseksi, kääntämättömäksi kortiksi. Ei sikseen, että tiedän näiden lukunäytteiden vain sotkeneen teitä ja kaikki ihan tarkoituksella, sillä en koskaan halua tarjota liian helppoa. Pariisissa, sattumalta on paitsi viihdyttävä satu, myös opettavainen tarina, sillä usein unohdamme, kuinka pienestä kaikki on kiinni: inhimillisestä tekijästä, sattumasta ja joskus vain yhdestä minuutista.

Vaan miksi ylimielinen Clélia matkustaa Ruotsiin aina seitsemäntenätoista elokuuta ja hiljentyy vastentahtoisesti kukkakimppu mukanaan sellaisen ihmisen haudalle, joka ei koskaan merkinnyt hänelle mitään?

14 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi mieelnkiintoiselta kirjalta!!

    VastaaPoista
  2. Tämä onkin ja mukana Pariisin päivän oudoissa sattumuksissa myös miehiä aina 78-vuotiaasta nuorempiin. Minua on aina kiinnostanut se hetki, kun joku pieni sattuma, yksi minuutti, inhimillinen tekijä tms. muuttaa kaiken toiseksi.

    VastaaPoista
  3. Tämänkin haluaisin lukea. Saapa nähdä mitä kirjoja saan tänä vuonna luettua.
    Ja elokuvaversiota odotellaan tietenkin.

    VastaaPoista
  4. Soolis, aika merkillistä, että juuri kun ihmettelin, että miten vähän tulee Ranskasta kirjoja, tämä onkin jo toinen tänä vuonna. Tietenkään ei voi unohtaa, että viime vuoden parhaiden kirjojen kolmen kärjessä blogissani oli libanolinais-ranskalaisen Maaloufin kirja Samarkand.

    Tämä on hyvin toivoa antavava kirja kuten Siilin eleganssikin. Tässä täydellinen Happy end, mistä voidaan olla ensin mainitussa eri mieltä.

    VastaaPoista
  5. Minuakin rupesi kirja kiinnostamaan!

    VastaaPoista
  6. Jael, sinä ja te kaikki olette niin ihania, kn jaksatte lukea mun kanssa samat kirjat;-)

    Miten sulla meni sen Kirjan kansan kassa? Saitko sen?

    VastaaPoista
  7. (Sattumalta kerran jouduinkin Pariisiin, melkein ilman rahoja, en oikeestaan tykänny koko kaupungista. Ne halvan hotellin sängytkin, kun kaks keskellä.. Jännä tilata ruokaa, kun ei osannut sanaakaan :)

    VastaaPoista
  8. Heräsi mielenkiinto. Ja tekstipätkätkistä vaikutelma, että minun makuun. Yleensä, jos on outo kirjailija itselleni, luen kirjasta sieltä täältä pätkiä. Siitä kyllä heti tuntuu omalta. Siinä vaiheessa juonellakaan ei niin merkitystä. Tekstistä pitää samanlaisten mieltymysten mukaisesti kuin musiikistakin,uskoisin.

    VastaaPoista
  9. Rita, minulla on sama menetelmä. Kirjakaupassa luen aina kirjasta ensin alusta ja sitten jotain keskeltä. Kyllä sen sitten tuntee, onko tyyli omaan makuun. Onneksi myös kustantajat ovat alkaneet antaa netissä ja muualla enempi lukunäytteitä.

    VastaaPoista
  10. Ei vaikuta välttämättä minun kirjalta ensiksi, mutta mielenkiinto kyllä heräsi ja tämä täytyy lukea! Sinä osaat kyllä houkuttaa lukemaan. :)

    VastaaPoista
  11. Hannele, me mentiin Reiman kanssa ekana vuotenamme huhtikuussa Pariisin, mutta ihan mielellämme jatkoimme sieltä pois ja Sveitsiin.

    VastaaPoista
  12. Anne, mun on tarkoitus huumata kaikki lukemaan;-) Tässä on vaikka mitä, minkä pitäis kiinnostaa just sinua.

    VastaaPoista
  13. Leena, oletko lukenut Andrei Makinen Ranskalainen testamentti?? Se on minusta ihana.

    VastaaPoista
  14. Kiitos vinkistä, Allu! Se meni nyt mun kirjastolistalle, jonne juuri kirjoitin myös Sylvia Plathin proosateoksen Lasikellon alla. Vinkit tervetulleita♥

    VastaaPoista