keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Rakkaudesta Jyväskylään, Muuratsaloon ja lumeen


Olen vuonna 1985 tuulten pienestä merenrantakylästä Luvialta tänne tuoma. Koulu- ja urakaupunkini oli Pori. Länsirannikolla on vieläkin ystäviä yli 40 vuoden takaa. Olin niin rannikkolainen, että mieheni epäili, että muutamme täältä pikaisesti takaisin, koska jokainen hiusjuurenikin oli Luvian saviperäisessä maassa. Nyt on paljon vettä virrannut ja vielä enemmän multaa puutarhaamme, sillä pelkästä ikävästä merenrantakylääni loin oman Salaisen Puutarhan. Sitten aloimme rankan remontin, jossa ylitimme niin omat voimavaramme kuin budjettimme, mutta onneksi myös unelmamme! Istuessamme uuden uutukaisen saunamme lauteilla mieheni taiteilemia kiviseiniä ihaillen, sanoin yllättäen: En koskaan jätä tätä saarta. Olen sielultani saarelainen ja pikkukaupunkilainen: tänne jään. Mieheni oli äimänkäkenä, koska tuntee rakkauteni mereen. Siis, mitä oli tapahtunut?

Oli tapahtunut Jyväskylän kasvu keskieurooppalaistyyppiseksi kaupungiksi. Olin rakastunut yliopiston valkeisiin rakennuksiin Jyväsjärven rannalla, olin rakastunut kaupunkimme siltoihin ja uusiin valoihin kävelykadulla. En voi elää ilman Ranskalaisten korkojen korvasienikeittoa ja saman paikan pöytää numero kolme: Pöytä kahdelle, pöytä rakastavaisille! Lyseo on niin kaunis, että voisin sitä halata ja kirkkopuistossa istun jäätelöllä joka kesä. Olen salaa kosketellut kaupungin vanhoja mukulakiviä ja ajatellut: Mitä, jos olisinkin syntynyt tänne, onhan äitini suku kuitenkin Keuruulta...Olen pienten putiikkien asiakas ja mikään ei ole liian kaukana kävellä. Ajan Viherlandiaan kuin kotiin ja saan ihailla matkalla Kuokkalan kaunista kartanoa. Kerran minulla oli sovittu tapaaminen kaupungissa, mutta kun pysäytin auton, huomasin olevani Viherlandian parkkipaikalla;-)

Oli tapahtunut myös Muuratsalo-ilmiö. Talviset hiihdot ympäri kotisaaren, patikoinnit metsissä jyrkkien, suoraseinäisten kallioiden välissä, romanttiset yöuinnit, puutarhani synty, suvet kuin Tahitilla, maailman paras ja kaunein kirjasto ja tietenkin Päijänne, joka on riittävän suuri tällaiselle meri-ihmiselle.


Oli myös tapahtunut ikimuistoisia tapahtumia: veneilysuvet Lokki-veneellämme pitkin Päijänteen selkiä, jolloin todeksi koimme 'vöin hopeisin hohtelee'; ystäviemme kokoontuminen pyöreille synttäreilleni ja yllätysristeily ravintolalaivalla, jolloin kovimmatkin merikarhuystäväni vakuuttuivat järvemme ainutlaatuisuudesta; teatterikokemuksia, joista kirkkaimpina helminä Gabriel, tule takaisin ja Alvar Aallosta kertova Maestro; Johanna Rusasen joulukonsertti Taulumäen kirkossa ja hänen uskomattomat Ave Maria -tulkintansa; tyttäremme Meri painoi valkolakin päähänsä maineikkaassa Jyväskylän Lyseossa ja riemuylioppilaat ilahduttivat; ystävämme häät Pihlajaveden korpikirkossa ja monta muuta ikimuistoista tapahtumaa, joista viimeisimpänä hevosen selkään nousu Petäjävedellä 30 vuoden tauon jälkeen.

Jyväskylä rakkaani, Muuratsalo rakkaani, sylissänne olen riemulla pyryt ja tuiskut, helteet ja suvisateet. Toivon, että suhteemme on 4-ever ja edelleen elämyksiä täynnä. Ehkäpä minäkin olen antanut teille jotain kiintoisaa niin kritiikeissäni kuin kiitoksissani, sillä ainahan nyt jotain sanottavaa löytyy satakuntalaishämäläiskarjalaiselta, kynä toisessa kädessä, kirja toisessa kädessä syntyneeltä merensuolatuulissa kasvaneelta naiseläjältä. Uskon, että erilaisuus on rikkautta ja vain lisää intohimomme syvyyttä!

Ja vielä on semmoinen ilmiö kuin lumi! Lumi on semmoista valkeaa, kaunista, pehmeää, puhdasta, josta voi iloita ja joka mahdollistaa monenmoista ihanuutta: lumienkeleitä, lumilyhtyjä, lumipuutarhoja, lumiukkoja, lumilinnoja, lumivaelluksia, lumiratsastusta…Lumi ei ole itsestään selvyys, sillä länsirannikolla lumi oli aina suuri ihme. Enimmäkseen oli vain floskaa. Täällä Keski-Suomessa lumi on kuin luonnon suuri pukujuhla, jossa ankea marraskuu muuttuu Talven Ihmemaaksi. Rakastan puuterilunta ja pyryä ja kinoksia niin, että sitä ei koskaan tiedä, milloin minä muutun kokonaan lumeksi. Tai Lumiksi.

♥:lla Leena Lumi
kollaasi Soolis

PS. Jyväskylä -fanit voivat lukea  blogistani Maria Pecoraron kirjan Schaumanin linna - Tehtaanjohtajan koti Jyväskylässä.

12 kommenttia:

  1. Ihana kertomus, sinä ja saari olette juurtuneet yhteen..

    VastaaPoista
  2. Hienoa ylistystä Jyväskylälle ja Muuratsalolle!

    En ole koskaan tuntenut mitään paikkaa kohtaan noin suuria tunteita. Enkä usko enää kiintyväni mihinkään paikkakuntaan noin vahvasti.

    VastaaPoista
  3. Home is where the heart is. Kiva, että viihdyt.

    VastaaPoista
  4. Soolis, meitä on semmoisia, jotka eivät laita juuriaan maahan ja sitten niitä, jotka juurtuvat. Sinä olet ensimmäistä lajia ja minä sitä toista. Kun juureni revittiin Luviasta irti, tunsin itseni ihan sairaaksi ja yli 20 vuotta vei ennen kuin uusi juurtuminen onnistui.

    Anne, Muuratsalon taikaa ja saunan seinää;-)

    Allu, äitini, joka on kahdesti joutunut kotinsa jättämään itärajan taakse, sanoo aina, että koti on siellä, missä sydän. Minusta tähän voisi tulla kaksi tulkintaa...Äitini on käynyt siellä rajan takana jo 18 kertaa! Silti hän sanoo, että koti on siellä, missä sydän ja tarkoittaa Luviaa, jossa on elänyt jo kohta 50 vuotta.

    VastaaPoista
  5. Kivasti kirjoitit!
    Meidänkin lyseomme on muksu :)

    VastaaPoista
  6. Leena: aivan ihana kirjoitus <3 Tiedätkö, tunnen ihan samalla tavalla Joensuuta kohtaan. En ollut ennen vuotta 1992 ja pääsykokeita käynyt lainkaan Pohjois-Karjalassa, mutta niin vain rakastuin siellä asumiseen ja koen itseni henkisesti joensuulaiseksi. Kävelen mielessäni usein Pyhäselän rannoilla, istun muutamassa tietyssä kahvilassa, nautin auringosta joen varrella, kuljen kohti ortodoksista kirkkoa (en ole ortodoksi - tai olen "varttiortodoksi"), olen kampuksella kotonani jne. Kaipaan sinne ihan kauheasti enkä usko koskaan voivani kotiutua tänne pääkaupunkiseudulle.

    Olen onnellinen, että Muuratsalon saari ja sinä olette löytäneet toisenne!

    VastaaPoista
  7. Hieno oodi Jyväskylälle ja Muuratsalolle.Jyväskylä oli nuorempana hieman tuttu,Muuratsalo vain blogisi kautta,mutta ihana saari tuntuu olevan.Itse olen vähän juureton.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa ihanalta ja juuri sinun paikalta. Jos milloin Suomen matkoilla eksyn sinnepäin, nähtävyys numero yksi tulee olemaan puutarhasi. :-)

    VastaaPoista
  9. Lumiomena, minulle meinasi käydä just kuten sulle, sillä olin jo 19 vuotiaana Jyväskylän yliopiston historian pääsykokeissa. Kaikki muut ihmettelivät, että miksi juuri Jyväskylään! Se oli sisäinen juttu. Jäin vain muutaman pisteen päähän ja varmaan aikomus oli yrittää vuoden päästä uudelleen, mutta minulla oli niin monta asiaa vireillä, että joku muu vei. Nyt otin varmaan revanssin, vaikka sattumalla oli sormensa pelissä mieheni saatua täältä varteenotettavan työpaikkatarjouksen.

    Tiedätkö istuin kerran yksin Kirkkopuistossa töttöröjäätelöllä ja tietysti viskelin niitä vohvelimuruja puluille ja yhtäkkiä niitä lintuja oli olkapäillä ja yksi hiuksissani. Ohitse meni tuttu vossikakuski, jolla olin kuljettanut vieraitani ihailemassa Jyväskylää ja hän pysähtyi ja sanoi: Tätä en unohda ikinä! Olisipa ollut kamera. Puluja ei saa muka ruokkia, mutta sukupolvi, joka osaa laulaa "ei saa syöttää apinoita, ei saa talloo nurmikoita" moisesta vis veisaa!

    Me olemme sitten molemmat pikkukaupunkilaisia. Siinä on jotain vanhaa maailmaa, helppoa tavoitettavuutta, tuttuja torimyyjiä, mukulakivikatuja ja Jyväskylässä vielä se, että näen järven melkein koko ajan kauppungissakin. Se ainoa parkkipaikkakin, johon osaan parkkeerata, on niin, että autosta noustessa näen ensimäiseksi Päijänteen!

    VastaaPoista
  10. Prinsipatus Litterae: Meidänkin lyseo on muksu;-)

    Jael, Muuratsalo on Suomen Tahiti, sanoi arkkitehti Alvar Aalto, jolla on saarellamme kuuluisa huvilansa. Meiltä on noin kilometri tuohon kiinnostavaan paikkaan, joka on suurimman osan vuotta esille turisteille sovitusti ja suvlla vain keskikesällä.

    Minä uskon, että myös siirtokarjalaiset ovat elämän evakkoja. Sellianen juurettomuus tulee varmaan helposti ainakin jos on joutunut lähtemään kotoaan ilman omaa halua. Aavistan, mistä sinulle tulee tuo juurettomuus...

    S., tervetuloa! Mutta hienoa ei ole, vain kiinnostavaa. Haluaisn niin kovasti nyt kolmessa tasossa olevaan puutarhaamme kunnon järeät kiviraput tasolta toiselle, mutta ehkä emme saa niitä toimeksi. Se on sekä aika- että rahakysymys. Kunpa olisin päässyt Ihana piha -ohjelman siihen kohtaan, jossa kyseessä putarhan muutos, niin olisin ehdottanut noita rappuja.

    VastaaPoista
  11. Mulle tuli ikävä syntymä, koulukaupunkiani...
    Olen aina ikävöinyt sinne, Muuramen harjuille, kangasmetsien syleilyyn...Jyväskylän puistokadulle..

    Kaunis kirjoitus, täynnä aitoja tunteita...

    VastaaPoista
  12. Hanne, kun aloimme 'tuntea', luuulin ensin, että olet vieläkin Muuramessa. Meidän olohuoneen ikkunasta näkyvät Muuramen Riihivuoren laskettelurinteen valot.

    Ah!, Jyväskylän kadut syysiltoina...tai aamupäivisin, kun pieni pakkanen on jo nipistänyt kävelykadun pilvikirsikoita...

    Hanne, en voisi enää viihtyä Porissa...sen Jyväskylä minulle teki. Rauma on sitten ihan oma lukunsa ja eri juttu.

    VastaaPoista