sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

SEIKKAILUN SUOLAINEN MAKU


Haluan tulla suljetuksi Kari ”Ruffe” Nurmen kanssa hänen purkkariinsa Ruffe ja määrätyksi purjehtimaan Irlannin merelle, jonne pääsy minulta viimeksi estyi myrskyn takia. Luin Kari Nurmen ja Matti Murron Seikkailun suolaista makua (Minerva 2009) kuin janoinen, sillä voiko olla mitään suurempaa vapautta kuin lähteä merille. Onko elämyksellisempää onnea kuin joutua merivirtojen ja myrskyjen armoille, nousu-ja laskuvesien vangiksi tai kohdata jättimäinen sillivalas, joka luulee venettäsi parittelukumppaniksi ja henkesi on yhtäkkiä kevyt kuin merilinnun höyhen.

Kirjan täydellinen nimi on Seikkailun suolainen maku/Nuori kippari, pieni purjevene, suuri valtameri. Kirjan pääsankari on nuori Kari Nurmi ja kirjan tapahtumien ylösmerkitsijä on ollut Matti Murto, entinen Vene-lehden päätoimittaja. Mutta Murtokaan ei voi mitään sille, että Karin nuori, innokas höpötys kuuluu kaiken aikaa lävitse painomusteen, lävitse suolaisten pärskeiden, lävitse tappavien Portugalin sotalaivojen…Ihanaa Kari!

Tämä kirja on ykköslahja miehelle/naiselle, jonka suonissa kiertää suolainen merivesi. Joka näkee unia valtameriseikkailuista tai lottovoitoista, jotka mahdollistaisivat purjeveneen oston sekä hyppäämisen ulos elämästä, jota määrää kello. Tämä sopii myös hyvin nuorelle Suuren Unelman herättäjäksi, sillä Karillakin lähti ehkä unelma lentoon Walt Disneyn lauseesta ”If you can dream it, you can do it” tai sitten sirkuksen ennustajan tylyistä sanoista: ”Elämäsi on hyvä, mutta lyhyt”.

Toisaalta Karin viimeinen sytytyslangan palo alkoi, kun hän oli asepalveluksessa Rannikkojääkäripataljoonassa ja pääsi siellä veneenkuljettajakurssille. Se oli ikään kuin viimeinen sinetti. Ja sieltä löytyi myös Karin erikoislaji, joka on navigointi, joka taito sitten myöhemmin olikin isoilla vesillä kovaa valuuttaa, kun kaiken maailman hienot gps-paikantimet pettivät.

Kun Kari sai viimein Ruffensa, Bavaria 300:n kaikkien mutkien kautta ja äidin avustuksella, hänen piti liittyä johonkin venekerhoon. Hän ositti NJK:hon ja esitti asiansa reippaasti, kuten teki kaiken. Puhelimeen vastannut naisääni ilmoitti heti, että olisi syytä soittaa jonnekin muualle, sillä jo lähtökohta, että hakija puhuu asiasta väärällä kielellä (eli Suomessa suomeksi!), oli jäsenyyspyrkimyksiä ajatellen mahdoton. Kari löysikin sitten venekerhokotinsa Kipparilahden Venekerhosta, josta Ruffelle järjestyi venepaikka.

Loppu onkin suloista suolaista seikkailua! Ensimmäinen suuri lähtö oli purjehdus Itämeren yli Kieliin, jonne hän lähti ystävänsä Esan kanssa. Ja pieni ote lähtöpäivästä menee näin:

Illalla kello 20 palasin veneelle äitini saattamana ja tunnin odottelun jälkeen Esa, hänkin äitinsä kyydillä. Äideillä piti pokka hyvin, vaikka koko laituri tihkui tiettyä äidillistä haikeutta. Kumpikin äiti oli joutunut tilanteeseen., jossa poika on kirjaimellisesti lähdössä täysin tuntemattomille vesille. Nähtyään oudot kartat huoneessani äidistäni oli välittynyt, ettei hän nyt ihan tuota tarkoittanut; Esa oli saanut pitkään vakuutella vettä pelkäävälle äidilleen, ettei tässä mihinkään surman suuhun olla lähdössä.

No, pojat irrottivat köydet ja aloittivat ensimmäisen seikkailun, jolla kohtasivat mm. meriampiaisten hyökkäyksen, oppivat kylkikiinnityksen sekä tutustuivat Düsternbrookin satamassa neuvostoliittolaisen aluksen kapteenin, joka hukutti monenmoisia murheitaan liikaan vodkaan. Kohteliaat pojat ymmärsivät, että kapteeni kaipasi ymmärtäjää ja siinä ymmärtäessä kului vodkaakin hiukan liian runsaasti, joten ensimmäinen sukellus tapahtui veneelle palatessa. Esa oli niin ilkikurinen, että ei auttanut kaveria, vaan haki kameran ja sille kuvalle on takuulla naurettu monet jälkinaurut ensimmäistä isoa seikkailua muistellessa.

Seuraava haaste vuoden päästä olikin jo Färsaaret, jossa kaverina mukana Ipa. Veneen varustusta oli hiukan kokemuksesta paranneltu, mutta nyt piti uutena oppia sulkuihin ajaminen. Uutta oli myös se, että nyt veneen pohja piti maalata punaisella myrkkymaalilla, sillä Bavaria 300 on kooltaan ja kölinsä sekä peräsimensä puolesta vene, jota usea valas saattaa pitää mahdollisena parittelukumppanina.

Lopulta Kari ja Ipa kiinnittyvät Calais’n satamaan ja levättyään lähtevät junalla Ranskan pääkaupunkiin, jossa tietty ekaksi tilaavat isot tuopit. Kumpikaan ei osaa yhtään ranskaa ja yllätys on iso, kun mykistävä lasku saapuu, sillä tuoppi maksaa 100 markkaa kappale. Nälkä ajaa pojat sitten ravintolaan, jossa ruokalistat ovat kuin riimukirjoitusta, mutta pojat tilaavat sitten umpimähkään. No, ruoka oli lammasta ja erittäin hyvää ja sen kanssa meni pullo punaviiniä. Tunnelma on loistava ja olo kuin kuninkailla, kunnes saapuu lasku, mikä menee yli järkytysrajan, sillä viivan alla lukee Suomen tuhatta markkaa vastaava summa. Käteisvarat eivät riittäneet ja jostain syystä Karin Visa ei toiminut, mutta onneksi Ipan toimi. Laivalle palasi kaksi hiljaista poikaa, nuorta merten urhoa, jolle tuli yhtäkkiä kova hinku päästä Britannian puolelle, jossa kaikki olikin sitten kohtuuhintaista ja myös äärettömän ystävällistä.


Kirjan seikkailut jatkuvat aina Atlantin ylityksen sisältäen. Matkoilla kohdataan kuuluisuuksia, seurataan Kolumbuksen reittiä ja kohdataan Portugalin sotalaivoja, jotka ovat tappavia meduusoja. Niiden ilmarakkulat toimivat kuin purjeina ja ne ajelehtivat tuulten ja virtojen mukana ympäri meriä. Limamaisen eliön alla roikkuu metrin tai puolentoista pituinen siima, jossa on polttavaa myrkkyä. Kaulan ympärillä se voi olla hengenvaarallinen. Pojat onnistuivat saamaan tappajasta erinomaisen kuvan, joka kirjassa mukana. Myös 40 tonnia painava valas käy kosiskelemassa Ruffea, mutta siitäkin selvitään…


Kirjan paras anti on Karin rento höpötys eli suu käy tosi vilkkaasti ja sen lisäksi hänen positiivinen ja ilmeisen huumorintajuinen asenteensa. Toisena tulevat tietty nuo kaikki ihanat yöpurjehdukset tähtitaivaan alla myötäisessä ja uskomattomat kuutamot, mutta myös huikeat vaaratilanteet, jolloin aallon suunta iskeekin ihan muualta kuin piti ja kaikki, ihan kaikki on suolaisella merellä kasteltua…ei voi myöskään unohtaa iloisia delfiinejä, jotka Irlannin merellä peesaavat Ruffea iloisesti hyppien ja päästäen kimeitä huutojaan…

Kirjasta löytyy videomateriaalia täältä, mutta minä jään unelmoimaan pääsystä gastiin edes Irlannin merelle…sinne Aransaarille.

PS. Eräs raumalainen  ystäväni soitti minulle eilen ja kysyi: "Kummankohan hankkisin, harrikan vai isomman paatin?" Minä siihen, että 'miten voit tuollaista edes kysyä! Veneily menee kaiken ohi.'

Sailing by Rod Stewart

11 kommenttia:

  1. Kiitos Leena kirjan esittelystä ja linkistä Ruffe.fi sivuille!
    Olen aina tykännyt noista kirjoista missä seilataan merillä. Ja lukenutkin niitä melkoisen määrän.
    Taidankin alkaa heti tutkimaan noita Ruffe.fi sivuja:)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Susanne, eipä kestä!, ilo oloi minun.

    Meriseikkailu on aina eri seikkailu♥ Tyttäremmekin on Meri ja olemme aikanaan veneilleet paatilla, joka ei ollut ihan pieni. Iso haave olisi myös kiertää rahtilaivoilla maailmaa...

    Susanne, katso minkä ilmoituksen teen tänään myöhemmin. Kiinnostaa sinua!

    VastaaPoista
  3. Gast tarvitsee hyvät mahalihakset, treenaamaan heti :)

    VastaaPoista
  4. Jos tunnen tämän raumalaisen soittajan, on parempi ehkä, että hän ostaa oikeesti paatin..... Harrikalla hän ei koskaan uskalla ajaa.... korkeintaan mopolla.....

    VastaaPoista
  5. Jukan kommentti: se on 50-50..... olis se iso motarikin kiva.....tähän pyörä/vene keskusteluun...Ei välttämättä harrikka.... Triumf Rocket 3:kin on kova sana......

    VastaaPoista
  6. Leena, älä nyt;-) Ehkä hän ei lue blogiani, sinun onneksesi. Ja tunnet sinä hänet. Onko hän vieläkin yhtä suloisen 'arka'.

    Leena, täysin eri mieltä Jukan kanssa! Mutta tämä on vain mun mielipide. Kasvoin moottiropyöristä ulos. Veneistä en ikinä! Voisin muuttaa veneeseen asumaan ja vain kiertää maailmaa. En ole koskaan ollut merisairas. Nukun huonosti, paitsi veneessä, jossa olen ihan kuin toinen ihminen. Vesi on minun elementtini, vaikka olenkin horoskoopissa härkä, mutta nouseva merkkini on rapu, joka on myös Reiman päämerkki. Hänen nouseva merkki taas on härkä;-)

    Sinä voisit saada O:n tajuamaan, että vesillä kaikki on kiinnostavampaa ja haastellisempaa ja kaikkea...Niinku tämä nyt olisi mun asia;-)

    VastaaPoista
  7. No me mennään sinne meren äärelle 1.5- 31.8. O: ehkä tulee joskus meidän kans viettämään aikaa sinne..... meillä molemmilla J:n kans kuitenkin se mopohulluus ja venehulluus.... nyt on vaan toi asuntovaunu toistaiseksi.Ja merimaisemia haettiin, kun etsittiin sitä kausipaikkaa....Mulla joskus nuorena kova hinku saada oma motari, mut en saanu, kun vanhemmat väitti, et tapan itteni, jos hankin sellaisen...... ehkä joskus.
    PS. Haettiin Pojalle moposkootteri viime torstaina..... perjantaina kone laukes ja nyt se on jo täällä legendaa.... eipä poitsun tarvii enää viritellä, kun kaverit jo peloissaan sen tehoista....(toivottavasti hän säilyy hengis sen kans, niinkun isänsä).

    VastaaPoista
  8. Ja siitä O:sta: Harrikkaa ei koskaan tule pihalle, mut joku paatti varmaan jossain vaihees löytyy.... Se harrikka tuli hänen ajatuksiin siitä, kun ex-vaimon veli osti itelleen harrikan 50-vuotislahjaks.... O:lle tuli olo, et joskos minäkin....K. kun halus harrikan kyytiin....

    VastaaPoista
  9. Ja ei mulla oo hävettävää näissä kommenteissa...... henkilö tuntee mut ja mun suorasukaisuuteni.

    VastaaPoista
  10. Leena, teille on tulossa ihana suvi meren äärellä.

    Mun on tosi vaikeeta kuvitella O:ta ajamassa harrikka. Tämä on takuulla joku stereotypia.

    Eihän sulla olekaan!, mutta mulla voi olla, sillä pitäähän mun sulle vastata;-) Ja siinä 'älä nyt' oli hymiö, joka on viesti, että älä ota vakavasti. Minäkin olen suorasanainen, mutta HIEMAN loiventunut paitsi jos kyseessä mulle tulentärketä jutut kuten vaikkapa eläinsuojelu tai naisten ja lasten kaltoin kohtelu.

    VastaaPoista