maanantai 5. heinäkuuta 2010

LIEKKISYDÄN

Tässä kirja, joka on tämän vuoden suomalainen yllättäjä. Olen kranttu runoilijoideni suhteen, mutta nyt sain sydämeeni L. Onervan♥

Hannu Mäkelän L. Onerva Liekkisydän (Tammi 2010) esittelee meille runoilija Hilja Onerva Lehtisen, jonka useimmat tuntevat hänen elämänsä miesten, etenkin runoilija Eino Leinon sekä säveltäjä Leevi Madetojan kautta. Teoksessa on Onervan runoja kuudenkymmenen vuoden ajalta ja kokoelma on täten kattavin. Myönnän heti, että olen runojen harrastaja, joka en ole koskaan lukenut tätä teosta ennen yhtäkään Onervan runoa. Hannu Mäkelä toteaakin, että L. Onerva oli paljon enemmän kuin muusa, hieno runoilija, joka yhä odottaa löytymistään.

Teoksen alussa Hannu Mäkelä esittelee runoilijan tyylillä ja tunteella otsikon L Onerva: Liekkisydän ja elämän muukalainen alla. Harvoin saa lukea niin järkyttävää elämänkohtaloa kuin oli runoilija Onervan. Hän kirjoitti yli satatuhatta runoa ja jokaiseen hän musteella taltioi elämänsä menetysten virran, joka alkoi jo silloin kun hänen äitinsä ’kuoli’, Hiljan ollessa vasta seitsenvuotias. Todellisuudessa Serafiina suljettiin mielisairaalaan ja isä Johan Lehtinen ilmoitti äidin kuolleen. Kohta Hilja menettää myös isoäitinsä ja sitten isänsä ja päätyy vieraiden huomaan, kunnes aikuisena yllättäen joutuu ’kuolleista heränneen’ äitinsä holhoojaksi. Nämä tapahtumat laukaisivat Onervassa kehityskaaren, jossa hänestä tuli ikiorpo ja elämän muukalainen, jonka ainoat pitkospuut olivat runot.

Valo kaunehin on, kun tummin on varjo,
kun yöhyt päivälle taustan tarjoo,
maa taittavi taivahan tarhan.
Elo ihanin on, kun pohja on mustin,
tie riemujen täplätty tuhansin tuskin.

L. Onervan menetysten sarja jatkuu, vaikka me kaukaa näemmekin siinä outoa hohtoa, mutta me katsommekin kaukaa ja ihailemme järkeä vailla Eino Leinoa. Sillä vaikka mitä sanotaan, niin Eino Leino oli Onervan elämän suuri rakkaus, Einolle hän kirjoitti runonsa, Einolle hän paloi, Einon takia hän jaksoi elää. Kaikesta huolimatta Onerva avioitui ensin Väinö Strengin kanssa, josta avioliitosta sitten lähti 1908 Leinon palvonnan ja rakkauden kohteeksi. Vaan lukki kutoo seittejään ja niinpä alkoi triangelidraama, jossa mukana Onerva, Leino ja Madetoja. L. Onerva irrottautui Leinosta vasta 1913, mutta solmi avioliiton Madetojan kanssa vasta 1918. Yhteys Leinoon kuitenkin säilyy ja ilmiselvästi Onerva murtui rakkaudesta Leinoon vuosi vuodelta…


Laupias Klotho,
liekeistä huokaan
yöhön ja jäähän.
Nosta jo polttava
elämän seppel
toisten päähän!


Onervan menetysten sarja vain jatkuu, sillä hän ei saa koskaan lasta. Onervan syvin osa on orpous. Mutta orpoja olivat myös Leino ja Madetoja ja miten sen sanookaan Hannu Mäkelä: ”Sekä Leino että Madetoja olivat orpoja Onervan lailla ja orpo on itsekäs, jos jotakin. Kaksi orpoa ymmärtää alkuun hyvinkin toisiaan, ja sielujen nopea ja suuri yhteys voi syntyä, mutta arjessa orpous ei enää samalla tavoin yhdistä, vaan alkaa pikemminkin erottaa. Näin ainakin jos Onervaa ja hänen rakastettujaan ajattelee.”


Voisi ajatella, että Leinon kuolema toi helpotusta pariskunta Madetojan elämään, vaan toisin kävi. Madetojat alkoholisoituivat ja lopulta talvisota ja toinen maailmansota suisti pariskunnan täysin raiteiltaan. Säveltäjäprofessoria hoidettiin alkoholistiparantolassa, jonka nimi oli Huvitus, mutta L.Onervaa miehensä tahdosta mielisairaaloissa! Niistä hän ei ilman miehensä lupaa voinut poistua. Ellei Madetoja olisi kuollut, olisi Onervan kohtalo ollut ikuinen suljettu sairaala kuolemaansa asti.


En rauhaa saa.
Mua vetää veren pakeneva luode
halk’ elämän,
niin turha kuin on yössä ajo tuulen
maailmaa kiertävän.
Jo katsoi kaiken, pyytää enemmän….


Onervan elämä oli suuri tragedia ja sen tragedian hän kutoi tummaksi runoseitiksi, johon minä olen tarttunut kiinni kuin hyönteinen… . Onervan runot eivät aukea yhtä helposti kuin monen muun runoilijamme, sillä niissä soi outo musiikki…intohimoa ja Klothon kosketusta…Silti, esimerkiksi Sielujen sota syttyi minussa heti ja tajusin: Tässä on nainen, jolle Leino omisti huikeimman runonsa! Ei ollut vailla hohtoa L. Onervan elämä, eikä syyttä syttynyt upea Leino rakastetulleen, sillä runosoittoon, rakkauden kauneimpaan kieleen pystyi myös intohimoinen Onerva:


Kuu kattojen harjoilla kimmeltää.
Yön hermot on seittiä lukin.
Himon pantteri nälkähän havahtuu
ja hiipii silkkisin sukin…


Oi!, kuka, kuka tämän surun ja intohimon soiton säveltää paremmin! L.Onerva kirjoittaa sieluuni tulisella hiilellä…Olen tatuoitu yön tummalla.


Eino Leino, Suomen kansan sydämissä maamme kansallisrunoilija, Onervan elämän Suuri Rakkaus! Hänelle Onerva kirjoitti, hänestä Onerva syttyi, hänestä Onerva murtui...

5 kommenttia:

  1. Hieno selostus L. Onervasta.

    Hannu Mäkelä julkaisi romaani ja kaksoiselämäkertaromaanin Nalle ja Moppe - Eino Leinon ja L. Onervan elämä v. 2003. Vuonna 2004 ilmestyi L.Onervan elämäkerta Uponnut pursi, joka on myös Hannu Mäkelän käsialaa.

    L.Onervan kohtalo on todella traaginen, ja sietää tulla tunnetuksi koko kansan keskuudessa!

    Hyv' yötä nyt tv. Aili-mummo!

    VastaaPoista
  2. Hei Leena minäkin olen lukenut äskettäin ensimmäistä kertaa Onervan runoja ja hänestä kertovaa hirveän paksua elämäkertaa, joka siis on vielä kesken... Olin Ateneumissa http://www.ateneum.fi/ Onerva-näyttelyssä ja siitä lähti innostus Onervaan. Menen vielä uudestaan Ateneumiin, kun saan nuo teokset luettua, ehkä postailenkin sitten jotain.

    VastaaPoista
  3. Aili-mummo, sain juuri ja vihdoinkin lahjaksi Nalle ja Moppe kirjan. Kiva, että pidit selostuksestani;-) ja eihän haitanne, vaikka visiteeraan, vaik nyt sanommekin jo Hyv' yötä sulle, uinuos helmas lempeiden unten...liikun ihan hiljaa...

    Sara, olen lukenut paljon tuosta Ateneumin näyttelystä, mutta kun asun täällä Keski-Suomen saarella Päijänteen ympäröimänä niin pitää tyytyä useiden lehtien kertomaan. Mahdatkohan lukea nyt tuota Uponnutta purtta, josta Aili-mummo edellä mainitsi?

    Onerva uskalsi olla, mitä halusi, mutta sen aikainen ahdasmielinen elämä rankaisi. Mutta Leinon runoista kuultaa syvä intohimo 'hänen somaan petoonsa'.

    VastaaPoista
  4. Kirja on Anna Kortelaisen Naisen tie, joka sis on valtava "järkäle", mutta todella kiinnostava tietokirja. Sitä ei jaksa lukea koko ajan, välillä muuta. Kortelainen ja Mäkelähän olivat naimissa ja kummatkin kirjoittivat Onervasta.

    VastaaPoista
  5. Sara, se on siis se kirja, josta lehdet ovat kirjoittaneet juuri tämän Ateneumin näyttelyn yhteydessä.

    Älä ota paineita 'järkäleestä', vaan nauti se RAUHASSA. Jos on blogipainetta, tee välillä joku ohut ja/tai 'ohut'...;-)

    Minulla ei ollut aavistustakaan tästä Mäkelän ja Kortelaisen edesmenneestä avioliitosta. Tässä aina viisastuu. Ja heillä sama kiinnostuksen kohde: Onerva!

    VastaaPoista