tiistai 13. heinäkuuta 2010

LUONTOPIHA

Vuoden puutarhakirja♥

Tunnen itseni nyt aika hurjaksi, sillä vaikka olinkin äskettäin puutarhaohjelmassa, silti julistan hieman perinteisistä puutarhakäsityksistä eriäviä oppeja. Olen aina sanonut, että puutarhani on luonnonmukainen, mutta ei luonnonvarainen, sillä niin paljon tunteja saan pihatöissä kulumaan, että laiskuudesta tai hoitamattomuudesta ei ole kyse. Rakastan myös lausetta: Hallittua hoitamattomuutta puutarhassa. Ja kaiken huipuksi sain pienen taulun, jossa digitaliksen kukkia ja teksti: Villin Naisen Villi Puutarha. Olen aina halunnut että perhoset ja yökiitäjät löytävät pihani, olen lumoutunut lumikosta, joka asuu kalliomme kolossa, saan iloita oravien leikeistä lehmuksissamme ja pöntöissämme pesii nyt puutarhani terveyspoliiseja eli pikkulintuja, jotka ovat tehokkaita hävittämään tuhohyönteisiä.

Tunnen myös melkein syyntakeettomuutta, kun jo julistan vuoden 2010 puutarhakirjaa, sillä saatuani lukuun Riku Cajanderin teoksen Luontopiha – Ympäristöystävällinen piha ja puutarha (Minerva 2010) tunsin tulleeni kotiin! Nyt ei puhuta ollenkaan siitä, kuinka hienoja ja upeita kasveja voimme pihallemme istuttaa ja miten saada ne säilymään hengissä, vaan käsittelyssä on, miten saisimme niin monimuotoisen ja ympäristöystävällisen pihan, että siellä viihtyisivät myös linnut, oravat, päivä- ja yöperhoset, erilaiset liskot ja jopa ketut.

Kukaan ei voi tajuta, mikä hurmio on istua hämärissä pihalla ja odottaa lepakkoja. Ja sitten ne tulevat: Suih! Suih!Suih! Meillä on mieheni kanssa oikein Lepakkojen Öitä. Ne alkavat heinäkuun hämärinä iltoina. Ja ketun jäljet pihalla. Kärsivällinen sielu näkisi itse ketun, sillä kettu ei kaihda edes pihavaloja. Ja entäs sitten yökiitäjät!

Riku Cajanderin kirjassa kerrotaan mitä kasveja pitää pihalle istuttaa ja millaisiin ryhmiin, että saamme myös eläimet viihtymään pihallamme. Mitä kasveja pitää olla, että perhoset viihtyvät. On laskettu, että yksi harsokorennon toukka voi syödä kasvukauden aikana ainakin 5000 lehtikirvaa. Ja kun puutarhaan on saatu hyönteisiä, niitä seuraavat linnut, puutarhan parhaat terveyspoliisit. Olen huomannut, että kirjosieppo on yksi ahkerimmista tuholaishyönteisten syöjistä. Pensaita esimerkiksi ei kannata istuttaa sinne tänne, vaan ryhmiin, jolloin eläimillä on parempi suoja.


Cajanderin Luontopiha on tietokirja. Kiinnostava sellainen! Ja hyvin ajankohtainen, sillä vuosi 2010 on nimetty luonnon moninaisuuden eli biodiversiteetin vuodeksi sekä maailmalla että Suomessa. Minä aion tästä hetkestä istuttaa hitaasti mutta varmasti kasveja, puita ja pensaita tämän kirjan mukaan. Osin olen jo vaistomaisesti osunut oikeaan paitsi en ole tiennyt mitään perhosten houkuttelijakukista. Epäilen kuitenkin että lehtooni istuttama ja siellä hyvin leviävä lehtosinilatva on tässä asiassa yksi parhaimmasta päästä. Se on kasvi, jota kansan suussa nimitetään hunajakukaksi sen hunajaisen tuoksun takia.

Luontopihan runsas ja houkutteleva kuvitus on Riku Cajanderin, Olavi Niemen, Antti Kolin, Pentti Alangon sekä Benjamin Pönttisen ansiota. Valokuvista oppii paljon sekä kasveista että hyönteisistä. Ja pidän siitä että kuvia on paljon ja teksti kuin tiedettä, mutta lähestyen aihetta lämmöllä ja suojellen ja todeten, että puutarhat, joita Suomessakin on arviolta ainakin puoli miljoonaa, jo sinänsä rikastuttavat luontoamme. Kirja tuo kuitenkin tehokkaasti esiin, miten kasvivalinnoilla voimme entisestään parantaa luontopihaamme niin että kauniit koristekasvit, pensaat ja hoidetut puut elävät sovussa hallitun hoitamattomuuden kanssa samalla turvaten eläinten kuin kasvienkin edut.


Hyvältä luontopihalta pitää löytyä neljä asiaa: ruokaa, lisääntymis- ja suojapaikkoja, vettä ja lajitovereita. Tässä kohtaa aivan kehräsin, sillä suuri kalliomme toimii koloineen hyvänä vedenkeruupaikkana ja kalliomme kolot tarjoavat suojaa jo ties mille eläimille. Pihalla on hyvä olla myös hieman hoitamatonta osaa, joka toimii etenkin siilien suojapaikkana.


Riku Cajanderin Luontopiha luettelee kiinnostavasti, ei luetteloiden, vaan lukuina, ne kasvit, jotka pitäisi luontolähtöiseltä pihalta löytyä. Ja tässä kirjassa ei villikaneja laiteta pataan, vaan todetaan, että niin metsäjänisten kuin kanienkin kanssa voi tulla toimeen. Ja minä todistan tämän, sillä lehdossamme pesi muutaman suven iso rusakko, jota kovasti toivon takaisin! Cajanderkin mainitsee luontopihan olevan lapselle erinomainen elämys:


Oman lisämausteensa eläinten tarkkailuun antavat pimeänä vuorokaudenaikana tehdyt havainnot. Yökkösten saapuminen yöllä perhosvalon lakanalle, kerääntyminen joukoittain perhosbaariin tai surisevien kiitäjäperhosten vierailut illakon kukilla ovat elämyksellisiä, jopa hieman jännittäviä tapahtumia.


Tähän minä lisään, että luontopiha päihittää mennen tullen kaiken maailman puuhamaat. Meidän Meri sai kasvaa luontopihalla ja sen seurauksena hän tiesi tarkkaan jo hyvin pienenä selittää, miten muurahaiset lypsävät kirvoja, liian pienenä söi kastemadon ja kehui lihaa hyväksi (sic!) ja paras ystävänsä Tuuli kuvattiin kerran pikkusammakko nenän päällä. Likat myös kiipeilivät puissa ja rakensivat majoja ja syöttivät siilejä sekä oravia.



Ja kiitos Cajanderin luontopihan minä vihdoinkin istutan tänä vuonna varjoliljaa, joka on kummitellut mielessäni jo kauan ja ihan vain sen tähden, että puutarhassamme on runsaasti siimeksiä. Nyt tiedän enemmän!: Varjolilja on yöperhosten unelmaa!


Suosittelen Luontopiha –kirjaa vuoden ykköstuliaiseksi niin koteihin kuin mökeille kaiken maailman lasiastioiden sijasta. Hyödyllinen kirja myös lapselle ja nuorelle, mutta kiintoisa kaiken ikäisille. Julistetaan suviyötkin seikkailuiksi ja kuhkitaan puutarhassa nauttimassa yökiitäjien tarjoamia nektareita!


Tämä viimeinen kuva on minun lehmuskiitäjistäni. Kaduin jo koko pilarimaisen marjakuusen ostoa, mutta nyt se saa jäädä, sillä lehmuskiitäjät 'pyhittivät' sen;-) Kuva ei kerro ollenkaan, miten suuria nämä kiitäjät ovat...ehkä otin väärän kuvan...syytän hellettä.

10 kommenttia:

  1. No, nyt nappasi, taidan kuulua luontopiharotuun ihan luonnostaan! Ilmankos meillä kaikki pikkueläimet viihtyvät.

    VastaaPoista
  2. Pilviharso, tämä on napannut aika monelle. Myös uusherääneitä löytyy;-)

    Minullekin tämä on luontaisempaa kuin kukkapenkit, muotoillut puut ja pensaat. Tietyt kukat saavat estiä itse paikan, missä viihtyvät parhaiten: digitalikset, akileijat, puna-ailakit, esikot, lehtosinilatvat, kissankellot...

    VastaaPoista
  3. Tuntuu olevan mahdottoman hieno kirja, joka kiinnostaa ainakin minua kovasti.

    Ostin kerran kirjan nimeltä Luonto pihallesi, tekijät Per Bengtson ja Maria Lewander, suom. Tuula syvänperä; kustantaja Nemo (2006), mutta ainakin minulle se oli pettymys.

    Hienoa Leena, että sinä tuot aina uusia, upeita kirjoja esittelyyn :)))

    VastaaPoista
  4. Aili-mummo, kiitos kiitoksista: Minähän elän vain tätä varten;-)

    Osta tämä kirja ennen kuin loppuu. Minun on tarkoitus myös ostaa, sillä annan joululahjaksi eräälle pariskunnalle. Kauppaan en kyllä lähde ennen kuin tämä helle helpottaa. Onneksi kohta saapuu lounaani eli mansikat!

    Lupaan, että tämä kirja ei ole pettymys! Päinvastoin alat hankkia uusia maatiaiskasveja saadaksesi pihallesi perhosten ja kiitäjien lumoa!

    VastaaPoista
  5. Onpa hienoja lehmuskiitäjiä.

    Ja mielenkiintoinen kirja, tuo pitää lainata, saada tai ostaa.

    Tänä kesänä tullut itsekin seurattua, kuinka paljon meillä Suomessa onkaan upeita luonnonkukkia. Varsinkin autoteiden varsilla näkyy valtava kukkien kirjo, kun vaan välillä katsoo niitä.

    Mäkitervakot, kissankellot, harakankellot, maitohorsmat ja jopa koiranputket saavat teiden varret puhkeamaan kukkaloistoon.

    Monella luonnonkukalla vaan kukinta-aika on niin kovin lyhyt, varsinkin näillä helteillä.

    Luonnonkaunista kesää!

    VastaaPoista
  6. Allum, olisitipa nähnyt millä nopeudella noudin kameran, kun näin tuon viehättävän pariskunnan;-)

    Luulen, että tämä kirja pitää ostaa. Itse luen tätä nyt hitaasti nauttien uudestaan ja etsin niitä luonnonkasveja, joita pihalleni pitää vielä saada. Nyt kiinnostavat illakko ja tuo edellisen postauksen kellopeippi.

    Puna-ailakit, vuohen-, peuran -ja harakankellot, niitty- eli ojakellukat, kämmekät...ja maitohorsmaa sain nyt 'luvan' pitää ison pihamme yhdessä nurkassa. Päämies laittoi minut sen yhtenä vuonna kitkemään! Kaikkeen minäkin olen suostunut;-)

    Tämä helle tekee tuhoa putarhassa ja etenkin minulla, jolla on sattuneesta syystä nyt paljon uusia istutuksia. Vain ruusut nauttivat.

    Kiitos samoin sinulle, Allum!

    VastaaPoista
  7. Tämän kirjan innoittamana pelastimme pihallemme illakon ja valkoisen raunioyrtin, niistä jo kerroinkin aikaisemmin. Viimeisin löytömme tienvarsipöheiköstä oli suopayrtti, nämä kaikki kolme ovat lähteneet hyvin kasvamaan pihallamme.

    VastaaPoista
  8. Allium! Sorry nimivirhe;-) Tuo kasvihan on...joku laukka...ehkä.

    Unelma, sinähän olet ollut tomerana. Etsippä vielä tuo kellopeippi! En ole yhtään ehtnyt sitä nyt 'tsekata', kun tämä helle...ajaa minut ja olgan taas viileään alakertaan eli pois 'toimistostani'.

    VastaaPoista
  9. Eilen illalla Riku Cajander esiintyi televisiossa puutarhaohjelmassa.
    Hän kertoi niistä kukista, joita perhoset suosivat.
    Oli kiintoisa ohjelma.

    VastaaPoista
  10. Unelma, varmaan olisi ollut kiinnostava nähdä, mutta meillä ei ole televisio auki oikeastaan ollenkaan. Minä seuraan Perhesitet (rother&Sisters), en muuta. Joskus harvoin valitsemme jonkun elokuvan, jonka katsomme. En tiedä, miksi en saa luettua tv-ohjelmia...

    Luen nyt Luontopihaa hiiiitaaaasti...

    VastaaPoista