tiistai 24. elokuuta 2010

LUEN LIIKAA, NUKUN LIIAN VÄHÄN, RAKASTAN...

Sain Lumiomenalta Tunnustuksen ja Haasteen, Kiitos♥ Minä en nyt haasta ketään erityisesti ja tunnustuksia en kerää, enkä jaa, sillä olen muutenkin innostunut linkittäjä, joten kaikki, jotka haluavat/innostuvat kertokoon itsestään seitsemän paljastusta. Olen tämän tehnyt ennenkin, mutta 25  asiaa minusta facessa ja sitten Lumiomenan yllytyksestä 100 asiaa!, joten ans' katsoa, saanko tähän mitään uutta aikaiseksi:

1) Olen tehnyt Hoitotahtoni/My Last Will ja se löytyy myös blogistani täältä.  Siitä näkee herkkuruoat yms.

2) Minulla on suorastaan addikti tv-sarjaan Brothers & Sisters. Olen ostanut jo ensimmäisen ja toisen tuotantokauden ja ostan kolmannenkin. Tänään tulee kolmannen tuotantokauden toistaiseksi viimeinen osa, sillä sarja siirtyy tauolle. Kun huomasin tuon asian tänään lehdestä, sairastuin välittömästi rankkaan flnnssaan, joten en ole nyt oikein vireessä. Ehkä pidän sarjasta siksi, että elän ikuisessa veljen kaipuussa. Veli, jota en koskaan saanut, taitaa olla Kevin...


3) Luen liian paljon eli yli sata kirjaa vuodessa, mikä aiheuttaa, että nukun liian vähän, mutta tämä on aivan luonnollista, sillä elän lukeakseni. Onneksi ehdin rakastaakin: intohimolla.

4) Näen enneunia, jotka ovat toteutuneet niin romantiikassa kuin kuolemassa.

5) Olen aina heikompien puolella, siksi olen naisten, lasten ja eläinten puolesta.

6) Voin ostaa vaatteen hintaa katsomatta, mutta käytän sen sitten myös loppuun. Suosin laatua, en määrää.

7) Olen yltiörehellinen, romanttinen, tunteellinen, kranttu, itsepäinen, esteetikko...ja mottonikin on Armi Ratialta:  Ainoa todellisuus on uni. Ainoa velvollisuus on kauneus. Ainoa voima on rakkaus.

kuva 1 Morten Holtum/Kodin kuvalehti

12 kommenttia:

  1. Näitä on aina niin kiva lukea,sillä aina oppii jotain lisää bloggaajasta.Kohta 4 ja 5 sopivat myös minun kohdalleni,ihan noinkin.
    Leena,en lue kirjoja edes kymmenyksen vertaa siitä,mitä sinä ehdit lukea, mutta en ole nukkunut viime viikkoina lainkaan kuumuuden vuoksi,vaikka tuuletin surraa vieressä koko yön.
    Ja toivottavasti ei nyt flunssa tule päälle,paranemisiin!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että otit haasteen vastaan ja että olet ainakin osin samanlainen listafriikki kuin minäkin :)

    Luin joskus hoitotahtosi. Se on perusteellinen, tunteikas ja viisas.

    Addiktiosi Brothers ja Sisters-sarjaan vertautuu omaan ideaaliohjelmaani Gilmoren tyttöihin, joka on ainoa sarja, jonka olen ostanut dvd:llä. Ehkä joku kaipuu tai pelkkä tunne sisimmässä saa meidät kiintymään johonkin viihdemaailman tuotteeseen niin, että tekee melkein kipeää. Pikaista paranemista flunssasi kanssa.

    Heikompien puolella oleminen on oikein ♥ Aina.

    VastaaPoista
  3. Jael, en tiennytkään, että sinäkin näet enenunia. Se kertoo paljon. Niitä eivät kaikki näe.

    No, mun valvominen ei ole ihan lukemisenkaan syytä, vaan elän rytmikierrossani kuin muinaissuomalaiset, joiden vuorokausi jakaantui kuuten osaan. He heräsivät puhdetöihin puolilta öin ja valvomisjaksot olivat siis aina neljä tuntia...Kuulin tästä kerran tosi mielenkiintoisen esitelmän ja silloin tajusin, että kun ylitän tietyn ajan illasta, käyn taas sataa, MUTTA minä en olekaan nukkunut neljää tuntia ennen puolta yötä...

    Jael, helteellä ei voinut tehdä mitään!

    No, nyt tuli flunssa semmoisella rytinällä, että en ole moista kokenut. Reima reissussa taas viikon, mutta vilahtaa onneksi viikonlopuksi kotiin. Hänen Majesteettinsa on hyvin närkästynyt, kun en ole jaksanut mitään ja nytkin tunnen, miten kuume nousee. Tänään piti poimia kantarelleja Olgan kanssa...

    Kiitos, mutta en minä vielä parane, tämä menee ihan toiseen suuntaan nyt. Leider!

    VastaaPoista
  4. Lumiomena, etkö ole vielä tajunnut, että olen YLLYTYSHULLU;-)

    Hoitotahto kannattaa kaikkien tehdä.

    Mun uskottavuus menee, jos kerron, miten kova juttu B&S on mulle;-) Olen antanut eräitä määräyksiä kirjallisesti...lue rivien välit.

    Äiti jo lohdutti, että nyt alkaa lauantaisin tulla Yorkshiren etsivät. No, kyllähän minä mielelläni katson Dalzielia ja Pascoeta, mutta ei se ihan sama juttu ole.

    En tämä tunnu paranemiselta, vaan pahalta. Kiitos kuitenkin toivotuksesta ja toki: Aina heikompien puolesta♥

    VastaaPoista
  5. Heippa leena!
    Minustakin on mielenkiintoista sekä lukea toisten että tehdä omia listoja, ties mistä..

    Aavistuin, että luet paljon mutta että 100 kirjaa vuodessa...upeaa..
    Sinulle on rikas mielikuvitusmaailma, sanavarasto, tarinavarasto ja ties mitä..

    minä luen ehkä 20-30 ja hyvin kausiluonteisesti..tänä kesänä olen lukenut paljon ( siis min un paljon =))

    minä myös olen heikompien puolella aina...myös luonto kuuluu joukkoon..

    Sain myös lumiomenalta jonkun haasteen, todennäköisesti tämän..menen kohta kurkkailemaan..eli itsekin sit listailen seitsemän jotain..

    VastaaPoista
  6. Heippa Hanne!

    Olen piipahdellut kyllä, mutta muistaakseni viikonloppuna jälkeä jättämättä. Oli vähän kiirusta...ja Meri muutti sitten tänään Hesaan.

    Sait tämän haasteen, sillä kävin nimet läpi ja siinä oli monta, jolle minäkin olisin lähettänyt, joten pääsin ilman pähkäilyä, kun ratkaisin näin ja kaikki saavat olla yhtä paljon mukana.

    Ei kaikkien Hanne, tarvitse olla IHAN näin kirjatoukkia, kuin minä olen;-)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut tunnustuksesta!!

    Oli mielenkiintoista lukea 7:n listaasi.
    Näet enneunia, se on varmaankin enemmän kuin jännittävää.

    Minä näen joka yö unia läheisistäni, jotka ovat kuolleet. Ne ovat ihan tavallisia unia, joissa on mukana myös "eläviä" tuttuja ja sukulaisia.
    Joskus olen huomannut, että unissa toistuu sama teema erilaisena perättäisinä öinä. Monenakin yönä.
    Joku sanoi, että minulla on selvittämättömiä asioita edesmenneiden henkilöiden kanssa, mutta niin ei ole.
    Minä en pelkää näitä unia ja ne ovat välillä tosi hauskojakin ja kuin tavallisesta elämästä.

    Toivottavasti flunssasi hellittää pian!

    Mukavaa tiistai-iltaa sinulle!!

    VastaaPoista
  8. Ulla-Kristiina, tietäisitpä. Kaikki alkoi kuun olin 10 vee ja se tarina on tietenkin liian pitkä tähän. Ja seuraavakin on sitä. Mutta on aivan pakko lisätä, että en vain näe enneunia, vaan koen myös 'auroja'. Kerran näin paljastui kavaltaja!

    Kohtaloikkaissa unissa minulle ei näytetä kuin perhe, ei kehen kohdistuu. En voi jatkaa. Tämä leviää kaikille. Hauskat ovat ihan eri juttu...Ehkä teen joskus kohtalokkaan postauksen , jossa kerron kaiken, kaiken...

    Osallistu sinäkin tunnustuksiin! Jos olen huomenna parempi, kiertelen katsomassa, mitä muut ovat kertoneet;-)

    Alkoi vasta tänään ja rajusti, mutta nyt on sentään taloon tuotu jotain lääkettä. Yritän nukkua piiiitkän yön.

    Kiitos samoin, Ulla-Kristiina!

    VastaaPoista
  9. Hei! Kävin kurkkaamassa hoitotestamenttiasi/-tahtoasi. Näin uskoinkin sinun haluavan. Itse olen samoilla linjoilla, vaan on vielä ylöskirjoittamatta.

    Olen nähnyt monta enneunta. Joku selitys on, että uni purkaa ihmisen alitajuntaa. Kun monet unistani ovat toteutuneet, enkä usko alitajuisesti niitä etukäteen ajatelleeni, en oikein usko siihen. Muutama vuosi sitten (kun ei ollut blogia!) kirjoittelin aamuisin uneni vihkoon. Jälkeenpäin tuntui hassulta niitä lukea, niin monta yhtymäkohtaa niissä oli jälkikäteiseen todellisuuteen.

    Eräs reikihoitaja, kuin shamaani, sanoi minun olleen entisessä elämässäni pohjoisen kolttana. Varmaan olinkin, sillä siihenkin on löytynyt yhtymäkohtia. Siis todellista on se, minkä tiedämme, mutta kaikkea emme kuitenkaan tiedä. Jännää.

    VastaaPoista
  10. Anja, tee se nyt heti!

    Minua tämä on joskus vähän pelottanutkin...Alitajunta ei selitä kaikkea! Olen hyvin intuitiivinen, ja varmaan sinä myös. Se on lähtö/tunniste ja siitä se sitten vain jatkuu. Kuvittele, miten tietää kunnialllisessa seurueessa, että pöydässä istuu tuleva rahakavaltaja! Onneksi kerroin senkin Lumimiehelle heti, muuten ei kukaan olisi uskonut...Tämä oliis kiinnostava aihe jatkaa, mutta menetän viimeisenkin katu-uskottavuteni, kun nämä mitä tänne kirjoitamme leviävät maailmalle. Pitäis puhua kasvokkain. Tuot mulle sitä valkoista varjoliljaa sitten ajan kanssa;-)

    Jos sinä olet ollut koltta, minä olen takuulla ollut Portobellon noita!

    VastaaPoista
  11. Tuttuja asioita,mutta aina jotain uuttakin.

    Katsoin B&S:n viimeisen jakson ja nyt uutta kautta odottelemaan! Kuulemma jo ensi viikosta alkavat heti näyttää tätä kulunutta kautta uusintana eli heillekin, jotka jäivät paitsi tätä sarjaa, on pikauusinta tästä kaudesta !

    t. Sooloilija

    VastaaPoista
  12. Soolis, tuskin mitään uutta sulle;-)

    Tämä viimeinen jakso ei ollut paras. Olisi pitänyt lopettaa tosi hyvään, että jano vain kasvais. Juu, tajusin, että ma alkavat uusinnat kolmoskaudelta, mutta mistä hiivatista saa tietää, koska alkavat uudet jaksot. Reima oikein yritti - mun takia - vaan ei löytynyt vastausta. Minähän olen huonolukemaan ohjelmatietoja.

    Hirveen jännää, että Rebecca onkin ihan muuta kuin mitä yrittää näyttää. Ja ah!, Kevin...Ja en tajua, miksi pidän Calistasta nyt, kun en pitänyt hänestä Allyna...

    VastaaPoista