tiistai 3. elokuuta 2010

RAKKAALLE TYTTÄRELLE


Ennen kuin sinä tulit elämääni, mietin usein millaista olisi saada tytär. Yritin nähdä hänet edessäni. Olisiko hän hauras ja hento kuin keijukainen vai pulppuavan iloinen tytöntyllerö? Tomera määräilijä vai helläsydäminen huolenpitäjä? Kenties molempia? Mutta sinä olet ylittänyt villeimmätkin unelmani. Olet ihmeellinen, ihastuttava, hämmentävä, arvaamaton ja ainutlaatuinen.

Olet usein mielessäni, rakas tyttäreni: Kun huomaan t-paitasi värjänneen pesukoneessa kaiken muun pyykin; kun huoneessasi pauhaava jyrä hukuttaa alleen kaikki muut äänet; kun hankaan ammeesta kylpyöljysi jättämää vaaleanpunaista rantua tai ongin pitkiä hiuksiasi viemäristä; kun löydän vuoteestasi puoliksi syödyn ja sulaneen suklaalevyn; kun viimeinenkin jäätelötuutti on salaperäisesti kadonnut pakastimesta; kun yöpöydälläni on lasissa valkovuokkoja...Minä rakastan sinua.

Tyttäriltä saa usein kuulla tyrmääviä uutisia: Lähden au pairiksi Australiaan. Liityn elämäntapaintiaaneihin. Teetän tatuoinnin käsivarteeni. Olen rakastunut arabialaiseen sheikkiin. Muutan pois kotoa. Rupean nunnaksi. Värjään tukkani vihreäksi. Muutan takaisin kotiin. Kun olen nähnyt auringonnousun Mount Everestillä, aion asettua aloilleni. Tyttäret ovat paras vakuutus ikävystymistä vastaan. Meri, sinä olet synonyymi sanoille 'täyttä elämää'. Vakuutan myös, että kenenkään kanssa en ole ikinä nauranut ja naura niin kuin sinun kanssasi!

En eniten arvosta sellaista, mikä on sinulle helppoa, en myöskään sitä, minkä olet saanut jo syntymässäsi. Ei, ylpein olen kaikesta siitä, minkä eteen olet joutunut sisukkaasti ponnistelemaan. Sinä et ole täydellinen - suo anteeksi jos joskus lapsuusvuosinasi tunnuin sitä sinulta odottavan. Sen tein, mutta myös ihailin ja kannustin loputtomasti. Sinä olet ainutlaatuinen ihminen, virheinesi ja puutteinesi. Etsijä joka aina hämmästyttää minua keksinnöillään ja haaveillaan. Olen kiitollinen siitä, että osa minua elää sinussa, että sinä viet minua edelleen tulevaisuuteen, jota minä en saa kokea. Minä  elän sinussa - ja silti sinä olet vain oma itsesi.

Meillä on erilainen maku, erilaiset taidot, eri tavoitteet. Mutta me seuraamme toistemme elämää, opimme toisiltamme, iloitsemme yhdessä. Kaikkien mielestä emme ehkä vastaa sovinnaista kaavaa äidistä ja tyttärestä, mutta ehkä juuri siinä on suurin rikkautemme.


Ajan mittaan sinä valitset itse uskosi ja johtotähtesi. Yhtä pyydän sinulta: kunnioita kaikkea elämää. Älä murskaa ketään tai mitään jalkoihisi paitsi pakon edessä ja silloinkin avoimin silmin. Muista että me kaikki kuulumme yhteen, koko luomakunta.

Sinun on käytävä elämässä omat kamppailusi, Meri, mutta muista, että seison kehän nurkassa sangon ja sienen kanssa.

Tekniikan ihmeiden täyttämässä nykymaailmassamme on vielä tarjolla aivan uskomattoman vanhanaikaista viihdettä, josta toivon sinulle olevan iloa: kirjojen lukeminen. Aivan tavallisten kirjojen, joista välittyy ajatuksia ihmiseltä toiselle, ajasta ja paikasta riippumatta.

Toivon sinulle hiljaisuuden rauhaa, auringonpaistetta, hämärän mystiikkaa, liekin hohdetta, veden voimaa, puhdasta ilmaa, maan hiljaista mahtia. Toivon sinulle elämän ihmeitä. Toivon sinulle intohimoa!

Ja jos joskus kuitenkin tulet äidiksi, vaikka muuta olet päättänyt, minkä senkin hymyillen ja todesti ymmärrän; jos kuitenkin muutat mielesi, toivon sinulle tytärtä - samanlaista kuin sinä♥

Rakkaalle tyttärelle (To a very special Daughter by Pam Brown, Kolibri 2006, suomennos Laila Rauhamaa) & mukaellen Leena Lumi

perhoskuva Iines

23 kommenttia:

  1. Jos sinä olet onnellinen, että sinulla on tuollainen tytär, Meri saa olla onnellinen, että hänellä on tuollainen äiti!

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa aika viisaalta kirjalta, joten viisas on sen kirjoittajakin.

    Itselläni ei ole tytärtä, mutta näitä sanoja olisin itsekin halunnut silloin muinoin kuulla ja lukea. Mummon nuoruudessa arvot ja odotukset olivat toisenlaiset tyttärien kohdalla, varsinkin täällä maalla tyttäriä ei arvostettu; pojille, pojille piti maat ja mannut, samoin rahatkin, säästää. Sanottiin: "Tyttö syntyi, tyhjä syntyi". Ispiroivaa, eikös vain ;=/

    VastaaPoista
  3. Aili, tiedän tuon sanonnan ja melkein en sitä kestä...,mutta totta se oli. Muistan vielä kotikylästäni, miten kovat paineet oli etenkin isoilla tiloilla saa MIESpuolinen perillinen. Sinä arvaatkin,´että olen ikäni taistellut tuota asennetta vastaan! Sanon vieläkin kaikille, että kouluttakaa edes tytöt! Ja minun kummilapseni Ghanasta on tyttö. Sielläkin koulunpenkille pojat pääsevät itsestään selvästi, tytöistä ei niin väliä ellei muu maailma siihen puutu.

    Meri lähtee nyt pois jopa Keski-Suomesta, sillä hän pääsi teologiseen ja muuttaa Hesaan. Taas napanuora venyy ja paukkuu;-), mutta ei ole vielä koskaan katkennut.

    Tuon Pam Brownia esiin myöhemminkin...sopivassa kohdin.

    VastaaPoista
  4. Nyt minulta pääsi itku :) Luin tekstisi pariin kertaan, miten viisas ja samalla tunnepitoinen se onkaan! Miten onnellisia olette, Meri ja sinä, että saatte olla äiti ja tytär.

    Lukiessani mietin tai peilasin tietenkin omaa elämääni. Millainen tie A:lle tulee, mitä kaikkea meidän elämässämme on. Olen joka päivä kiitollinen omasta pikkutytöstäni (toki ihanasta pojastanikin), joka nyt joulukuussa täyttää jo (!) viisi vuotta.

    Äidin ja tyttären sidos kestää aina, uskon.

    Ja se napanuora - se ei katkea koskaan!

    VastaaPoista
  5. Miten kauniit sanat tyttärelle Leena! Meri varmaan on onnellinen lukiessaan tämän postauksen:-)

    VastaaPoista
  6. Lumiomena, siis tämä oli Pam Brownia ja lisäsin vain muutaman lauseen. Anteeksi Kolibri! Jos olisin kirjoittanut itse, siitä olisi kuitenkin tullut liian henkilökohtainen ja tunnepitoinen ja olisin unohtanut ne pitkät hiukset ja sulaneet suklaat...Olen aika herkillä nyt, kun likka muuttaa niin kauas. Nyt minä voisin sitten yhtä hyvin muuttaa sinne Englantiin...

    Minullakin on poika, esikoinen, mutta niin paljon kuin olen ikäni kaivannut veljeä, yhtä paljon olen aina kaivannut tytärtä. Sille ei vain voi mitään!

    Lumiomena, sinä sait mut poraamaan. Siihen asti tämä meni vielä tolkuissa;-) Ei se napanuroa mihinkään katkea...ei edes kuolemaan. A. ja sinä olette tavallaan aina yhdessä, mutta joudut tottumaan välillä sanomaan pitkiksi ajoiksi: Hei!

    Kiitos, Jael♥ Meri kyllä tajuaa arvostaa tätä...hän tajuaa...tietää...

    VastaaPoista
  7. Jo näistä sinun teksteistä sen näkee, aistii, miten voittamaton pari te äitinä ja tyttärenä olette. Kaksi eri ihmistä, mutta kuitenkin sydämet ikuisesti kiedottu lähelle toisiaan kiinni.

    Juuri tänä aamuna tuolle miehelle pohdin, että millaistahan se olisi olla äiti myös tytölle, nyt kun kokemusta on "vain" kahden pojan äitiydestä;)

    ps: No nyt sitä saa, sitä vettä ja teidän puutarha tykkää ja varmaan se alfauroskin kun ei tarvitse tänä iltana kastella;)

    VastaaPoista
  8. Kauniisti kirjoitettu!
    Ihania olette sekä sinä että tyttäresi!:)

    VastaaPoista
  9. Minulle on kaksi ihanaa tytärtä..
    Toinen on aurinko , toinen kuu...
    vaikka he ovat jo aikuisia, he ovat aina tyttäriäni. Kaikki ne muistot, jokainen päivä ovat sydämessä..
    Olen niin kiitollinen!

    VastaaPoista
  10. Susa, meillä on aivan erityinen suhde, joka on vain meidän juttu eli siihen on muiden vaikea päästä väliin tai sitä edes ymmärtää. Olemme myös molemmat tilantarvitsijoita eli osaamme tarpeen tullen antaa sitä myös toisillemme.

    Alfauroksen ensimmäiset sanat heti herättyä olivat: Tänään ei tarvitse ainakaan kastella!

    Susa, kolmas kerta toden sanoo;-) Mulla on aivan ihania nimiehdotuksia tytölle...

    Susanne, kiitos♥ Sarvet kuitenkin molemmilla, sillä minä härkä ja Meri kauris.

    Hanne, olen huomannut, että nautit tyttäristäsi ja aika paljon myös toisen tyttäresi hurmaavasta koiruudesta, joka on melkein ryövännyt jo minunkin sydämeni.

    VastaaPoista
  11. Ihana kirjoitus ihanalta äidiltä ihanalle tyttärelle! Mitä me olisimmekaan ellei tyttäremme olisi meitä kasvattaneet ;) (tai me heitä) vai miten se olikaan.. "ei hän karttaa tarvitse, vain tiedon että kaikki tiet vievät lannistumattoman etsijän perille. Ei hän kestä yhtä ainoaa reittiä ja tarvitsee tiedon että hän on itsenään, epäonnistuvanakin ja epävarmana itsenään se jota odotetaan se jota rakastetaan.."

    VastaaPoista
  12. Anne, ja olen varma, että siellä kehän nurkassa seisoo sienen ja vesisangon kanssa tyttären äidin lisäksi hyvin tarmokas ja topakka haltijatarkummi;-)

    VastaaPoista
  13. Parasta mitä voi naiselle toivoa, on että hän saa tyttären! Näin olen sen itsekin kiitollisena kokenut.

    Kaunis ja koskettava kirje. Joskus vaikeksien kautta voittoon on se arvokkain ja arvostettavin asia. Tytär kasvattaa äitiään ihanasti - saa äidin tuntemaan ylpeyttä itsestään. Näin se juuri tulisi toimia ja parhaimmillaan toimiikin.

    VastaaPoista
  14. Rita, aivan samaa mieltä!

    Tätä on varmaan hiukan uskaliasta sanoa, mutta eikö äideissä, joilla on tyttäriä, olekin jotain ihan erilaista kuin äideissä ilman;-) Tytär on äidille elinikäinen peili, jonka kanssa mikään ei ole itsestään selvää, vaan kehityksen kaari jatkuu sateenkaaren tuolle puolen.

    VastaaPoista
  15. Onnea Merille opiskelupaikan johdosta ja vanhemmille myös.....

    VastaaPoista
  16. Leena, paljon kiitoksia♥

    (Tiedät, että odotan kovasti sinulta uutista eräästä asiasta...)

    VastaaPoista
  17. Leena, tiedän, että tiedät♥

    VastaaPoista
  18. Kauniisti sanottu!

    Olet kirjoittanut blogissasi jonkin verran Meristä, mutta esikoisestasi et ole paljoa kertonut. Jossain vanhassa tekstissä kerroit, miten elämäsi oli hyvin erilaista, kun sait esikoisesi, sen jälkeen olet löytänyt elämänkumppanin, muuttanut kauniiseen saareen, saanut tyttären. Tuo teksti oli minulle erityisen koskettava ja kuulosti siltä, että "aiempi elämäsi" ei ollut aivan helppoa, mutta olet upeasti matkannut unelmiasi kohti. Olisi mielenkiintoista lukea enemmän noista elämänmuutoksista, ja nykyisestä suhteestasi esikoiseesi ja menneisyytesi, jos aihe ei ole sinulle liian vaikea kirjoittaa. Siitä tulisi varmasti koskettava teksti!

    T. Lukija etelästä

    VastaaPoista
  19. Lukija etelästä, esikoiseni, Jaakko, en ensimmäisestä avioliitostani. Kun tapasin nykyisen mieheni eli Merin isän, minulta jäi kaikki, valitettavasti myös poikani. MINÄ olin se, joka halusin lähteä traumaattisesta liitosta ja exäni laittoi minkään sujumisen ehdoksi, että hän saa pojan. Hän sanoi, mitä hän tekee, ellei saa lasta. Olin niin naiivi, etten uskaltanut kertoa uhkailua kenellekään. En tuomarilleni, en vanhemmilleni, en nykyiselle miehelleni, ennen kuin vuosien kuluttua. Kaikki vain ihmettelivät miksi niin tein. Toki kerroin myöhemmin, mutta se oli silloin jo myöhäistä sillä 'maito oli jo maassa.'

    Varmaan huonoa omaatuntoani sitten lahjoin poikaani, niin että hän oli mukanammme pitkät ulkomaanmatkat ja sai matkan myös 10-vuotislahjaksi. Silloin kirjoitin Kodin Kuvalehteen jutun, jossa lokin kuva liidossa ja kerroin, mitä tunnen poikaani kohtaan ja miten haluan antaa hänelle liitoa siipiin. Kun ja jos löydän sen jutun, voin sen julkaistakin. Se on jossain kymmenistä ja taas kymmenistä albumeistamme. Jaakko oli paljonkin esillä aikanaan lehtijutuissani ja myös kuvilla. Mutta hän on nyt aikuinen ihminen, jota ei varmaankaan kiinnosta olla blogini julkisuudessa. Merihän vasta muutti kotoa, mutta asuu vielä kuukauden likellä, muttaa sitten Helsinkiin aloittaakseen teologian opinnot.

    Varmaan arvaat, että aihe on minulle rankka, sillä väistämättä siihen liittyy exäni, jota en halua enää muistaa himpun vertaa. Tapaamisjärjestelyvaikeudet olivat superluokkaa ja saman aikaisesti minulla oli pieni tyttö, jolla oli erittäin vaikea ruoka-aineallergia, astma ja muitakin allergioita, joiden seurauksena jouduin 'lääkärin määräyksestä' jäämän kotiin hoitamaan lasta, sillä silloin ei ollut mitään allergiapäiväkoteja ainakaan tällä seudulla.

    Jaakko ja minä nyt? Tapaamme pari kertaa vuodessa lounaan merkeissä ja muistamme toisiamme jouluisin. Hän asuu eri paikkakunnalla, mutta piipahtaa silloin tällöin saarellamme muutamia päiviä luonamme.

    Olen käynyt läpi niin lapsen vaikean sairauden, kuin oman syöpäni ja pari muuta leikkausta. Muutama vuosi sitten äitini sairastui vaikeaan ja levinneeseen syöpään ja olin häntä auttamassa rankkojen hoitojen aikana. Nyt jaksan olla kiitollinen, että hän selvisi ja saan tehdä näitä omia juttujani, puutarhaa,kirjoittamista, koiruuksia ja ratsastusta. Joskus tuntuu, että nyt on vihdoinkin minun vuoroni ja että olen sen myös ansainnut. On ollut rankempaa kuin koskaan olisin voinut kuvitella, mutta sitten tunnelin päähän syttyi valo. Kiitos siitä!

    Lukija etelästä, toivotan sinulle suloista loppusuvea ja antoisaa elämää Tabermannin Road Mapin kera:
    "Jotka tulevat suorinta tietä,/ saapuvat tyhjin taskuin,/ Jotka ovat kolunneet kaikki polut,/ tulevat säihkyvin silmin,/ polvet ruvella, outoja hedelmiä/ hauraassa säkissään./ Niin se ystäväni on, niin se on,/ että eksymättä et löydä perille."

    Lukija etelästä, olisi ollut upeaa, jos olisit esiintynyt omalla nimelläsi!

    VastaaPoista