keskiviikko 6. lokakuuta 2010

RAKKAUDELLA JYVÄSKYLÄ, RAKKAUDELLA MUURATSALO

Olen vuonna 1985 tuulten pienestä merenrantakylästä, Luvialta, tänne tuoma. Koulu- ja urakaupunkini oli Pori. Länsirannikolla on vieläkin ystäviä yli 40 vuoden takaa. Olin niin rannikkolainen, että mieheni epäili, että muutamme täältä pikaisesti takaisin, koska jokainen hiusjuurenikin oli Luvian saviperäisessä maassa. Nyt on paljon vettä virrannut ja vielä enemmän multaa puutarhaamme, sillä pelkästä ikävästä merenrantakylääni loin oman Salaisen Puutarhan. Sitten aloimme rankan remontin, jossa ylitimme niin omat voimavaramme kuin budjettimme, mutta onneksi myös unelmamme!  Istuessamme uuden uutukaisen saunamme lauteilla mieheni taiteilemia kiviseiniä ihaillen, sanoin yllättäen: En koskaan jätä tätä saarta. Olen sielultani saarelainen ja pikkukaupunkilainen: tänne jään. Mieheni oli äimänkäkenä, koska tuntee rakkauteni mereen. Siis, mitä oli tapahtunut.
Oli tapahtunut Jyväskylän kasvu keskieurooppalaistyyppiseksi kaupungiksi. Olin rakastunut yliopiston valkeisiin rakennuksiin Jyväsjärven rannalla, olin rakastunut kaupunkimme siltoihin ja uusiin valoihin kävelykadulla.  En voi elää ilman Ranskalaisten korkojen korvasienikeittoa ja saman paikan pöytää numero kolme! Pöytä kahdelle: pöytä parhaan ystävän kanssa, pöytä rakastavaisille!  Lyseo on niin kaunis, että voisin sitä halata ja kirkkopuistossa istun jäätelöllä joka kesä.  Olen salaa kosketellut kaupungin vanhoja mukulakiviä ja ajatellut: Mitä, jos olisinkin syntynyt tänne, onhan äitini suku kuitenkin täältä läheltä...Olen pienten putiikkien asiakas ja mikään ei ole liian kaukana kävellä.  Ajan Viherlandiaan kuin kotiin ja saan ihailla matkalla Kuokkalan kaunista kartanoa. Kerran minulla oli sovittu tapaaminen kaupungissa, mutta kun pysäytin auton, huomasin olevani Viherlandian parkkipaikalla;-)
Oli tapahtunut myös Muuratsalo-ilmiö.  Talviset hiihdot ympäri saaren, patikoinnit metsissä jyrkkien, suoraseinäisten kallioiden välissä, romanttiset yöuinnit, puutarhani synty, suvet kuin Tahitilla, maailman paras ja kaunein kirjasto ja tietenkin Päijänne, joka on riittävän suuri tällaiselle meri-ihmiselle.
Oli myös tapahtunut ikimuistoisia tapahtumia: veneilysuvet Lokki-veneellämme pitkin Päijänteen selkiä, jolloin todeksi koimme 'vöin hopeisin hohtelee'; ystäviemme kokoontuminen pyöreille synttäreilleni ja yllätysristeily ravintolalaivalla, jolloin kovimmatkin merikarhuystäväni vakuuttuivat järvemme ainutlaatuisuudesta; teatterikokemuksia, joista kirkkaimpina helminä Gabriel, tule takaisin ja Alvar Aallosta kertova Maestro; Johanna Rusasen joulukonsertti Taulumäen kirkossa ja hänen uskomattomat Ave Maria -tulkintansa; tyttäremme Meri painoi valkolakin päähänsä maineikkaassa Jyväskylän Lyseossa  ja riemuylioppilaat ilahduttivat; ystävämme häät Pihlajaveden korpikirkossa ja monta muuta ikimuistoista tapahtumaa, joista viimeisimpänä hevosen selkään nousu Petäjävedellä 30 vuoden tauon jälkeen.
Jyväskylä rakkaani, Muuratsalo rakkaani, sylissänne olen riemulla pyryt ja tuiskut, helteet ja suvisateet.  Toivon, että suhteemme on 4-ever ja edelleen elämyksiä täynnä.  Ehkäpä minäkin olen antanut teille jotain kiintoisaa niin kritiikeissäni kuin kiitoksissani, sillä ainahan nyt jotain sanottavaa löytyy satakuntalaishämäläiskarjalaiselta, kynä toisessa kädessä, kirja toisessa kädessä syntyneeltä merensuolatuulissa kasvaneelta naiseläjältä. Uskon, että erilaisuus on rikkautta ja vain lisää intohimomme syvyyttä!
Ja vielä on semmoinen ilmiö kuin lumi! Lumi on semmoista valkeaa, kaunista, pehmeää, puhdasta, josta voi iloita ja joka mahdollistaa monenmoista ihanuutta: lumienkeleitä, lumilyhtyjä, lumipuutarhoja, lumiukkoja, lumilinnoja,  lumivaelluksia, lumiratsastusta…Lumi ei ole itsestään selvyys, sillä länsirannikolla lumi oli aina suuri ihme. Enimmäkseen oli vain floskaa.  Täällä Keski-Suomessa lumi on kuin luonnon suuri pukujuhla, jossa ankea marraskuu muuttuu Talven Ihmemaaksi. Rakastan puuterilunta ja pyryä ja kinoksia niin, että sitä ei koskaan tiedä, milloin minä muutun kokonaan lumeksi. Tai Lumiksi.

Lumimies ja rakas, edesmennyt punaturkkimme, suuriruhtinatar Olga♥


31 kommenttia:

  1. Olipas mukava lukea Muuratsalon ylistystä pursuava teksti:) Itse olen vakaasti kaupunkilaistunut, mutta äitini on Muuratsalosta kotoisin ja siellä on tullut vietettyä yksi jos toinenkin loma. Mummon talokin on vielä tallessa vuoren juurella:) Kaikenlaiset kuvat ja jutut Muuratsalosta ovat enemmän kuin tervetulleita jatkossakin.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, minulla oli kaksi paperia, joihin olin merkanut kuvat. Toisessa oli vain yksi kuva koiruudesta. Toisessa kuvia jäältä, Lehtisaaren rannoilta täältä päin katsottuna, Kontinvuorelta ja tietysti Paljaspäältä ja sitten vielä Aallon kirjasto, mutta koiruusasia ohitti nyt muun. Niitä maisemakuvia olen julkaissut viime talvena ja julkaisen jatkossakin, mutta en minä niitä upeita jääkuvia vielä kai voi laittaa, kun nyt pitäisi ruskaa...ja semmoista. Silti: Olen minä tainnut laittaa lumikuvan jo kuukausi sitten, kun piti paljastaa rakkain kuva. Se oli teitysti minä ja koirat lumihangessa!

    Toivo nyt sinäkin, että joulun tonttu tuo minulle uuden kameran! Alan sitten oikein paljon kuvata Muuratsaloa. Nyt vielä vain puutarhaa, joka oli muuten tänä suvena televisiossa, joten on tätä saanut kuvata jo vuosia. Nyt ei tähän joukkoon mahtunut enää suven parhaita kukkaotoksia.

    Tykkään molemmista, sekä Muuratsalosta että Jyväskylästä, mutta nyt tässä on luonto ja sen eläimet ihan 'iholla'.

    Kiva kuulla, että joku likeltä lukee minua, kun paljon on muualta ja myös tosi, tosi kaukaa. Olisikohan Mia Chilestä kaukaisin lukijani...Mukavaa syksyn jatkoa, Anonyymi.

    VastaaPoista
  3. Olet siis löytänyt oikean paikkasi, sinä onnellinen. (En kyllä itsekään onneton taida olla)

    VastaaPoista
  4. Allu, juuri niin. Tätä tässä olen itsekin ihmetellyt, mutta saaren taika, saaren taika...

    VastaaPoista
  5. Jaan kanssasi täydellä sydämellä rakkauden Jyväskylään ♥ Meillä tulee miehen kanssa täällä ensi helmikuussa 10 vuotta täyteen ja tämä on niiiiin rakas kaupunki, KOTI. Kävin juuri viikonloppuna ns. kotikaupungissa, jossa asuin ikävuodet 9-19, eli aika lapsuuteni..mutta niinpä vain siellä kaduilla jo iski kaiho tänne kotiin!

    Olen suunnitellut, että lähtisin joku päivä pyörällä ajelemaan tätä Kuokkalan ja Jyväsjärven seutua kameran kanssa ja kuvaisin näitä Jyväskylän tärkeitä paikkoja, tärkeitä minulle. Juurikin iso silta valoineen jne.

    VastaaPoista
  6. Miten ihanaa lukea sinun tekstiäsi Muuratsalosta ja Jyväskylästä, lapsuuden maisemistani..
    Tuli ihan hirmuinen ikävä, sanoisinko hinku sinne...

    No , eihän mikään estä tiestenkään muuttam sta juurilleen muutaman vuoden päästä..
    olen sitä useastikin miettinyt..Turkuun vai keski-Suomeen...aika näyttää...

    VastaaPoista
  7. Susa, niin, eihän tälle voi mitään. Kuvittele, asuin Luvialla 25 vuotta ja nyt on sitten täällä mennyt jo enempi. En millään uskoisi...

    Tuo kuvaaminen. Tee sinä se! Minulla on niin puutarhakeskeistä, että jos siellä tapahtuu jotain pitää kuvata. Tätä saarta voin alkaa kuvata, kun aikaa jostain putoaa lisää, nyt en ehdi.

    Tuo siltakuva mua harmittaa, kun se olisi ollut täydellinen, jos sen ottaja olisi hieman keskittynyt. Se on siis huitaisten otettu töistä tullessa etc. Ja istten oli pari upeaa kuvaa Jyväskylästä, jotka olen onnistnut kadottamaan. Annan aina kuvilleni ja kansioilleni ylettömän hienoja nimiä, joita itse Marigoldin Patkaan ei olisi voinut muistaa. Lehmusten vartija on tuo kuva, jossa Olgaa näkyy vain vähän. Viimeinen kuva on Arktinen hurmio...Sitten on semmoisia nimiä kuin 'hortensioiden syleily','kiitäjien hetki', 'kahdestaan'...;-)

    Kun menen nykyään Satakunnan latteuteen, viihdyn ensin, mutta jo kolmantena päivänä se tasaisuus alkaa ahdistaa. Kun ajame takaisin kotiin ja alkavat Keski-Suomen ylänköt ja alangot, edes meren suolatuulet eivät saisi minua kääntymään!

    VastaaPoista
  8. Hanne, sinä asuit ennen siellä, mistä meidän kotikadulta näkyvät laskettelurinteen valot. Olen muutaman kerran sinne hiihtänytkin.

    Katso mitä vastasin yllä Susalle länsirannikon latteudesta...Minua se ahdistaa. Rauma on kuitenkin kaupunki, josta pidän. Siltikin.

    VastaaPoista
  9. Leena!

    Tosi ihanaa ja hienoa, kun olet löytänyt ikioman paikkasi maailmassa ja Suomessa<3

    VastaaPoista
  10. Niin kuin olen aiemminkin sinulle sanonut, Muuratsalo on jäänyt mieleen sellaisena paratiisina, etten yhtään ihmettele, että olet sinne juurtunut.

    Omakin nostalgia puskee pintaa Kuokkalan siltaa katsellessa: sen juurella on tullut asuttua. Vaikka täällä Savossa viihdynkin, en vielä sen vertaista lenkkeilyreittiä ole löytänyt kun Jyväsjärven rantaa lampaiden ohi ja kartanolle... huoh, tulen ihan sentimentaaliseksi! Aika aikaansa kutakin :)

    VastaaPoista
  11. Aili, otaksun, että sinä myös! Nauttikaamme onnestamme, eikä tätä tarvitse kätkeä, vaikka runoilija sanoikin 'kel onni on, se onnen kätkeköhön'. Tämä on ollut maakuntalehdessä jo pari vuotta sitten, sillä halusin tehdä julistuksen, koska kaikki tiesivät (lue: luulivat), että olen muuttamassa takaksin länsirannikolle. Ilse toi sen tänään mieleeni ja ajattelin, että kun on uusia lukijoita, niin tehdään uusinta.

    VastaaPoista
  12. Amma, minäkin putoaisin nostalgiaan, jos täältä pitäisi lähteä. Jyväsjärven reitti on upea, vaikka itse sitä harvemmin käytän, koska asun täällä uomen Tahitilla, mutta Kuokkalan kartanon ohi ajan harva se viikko...Viherlandiaan. Ajan siinä vielä kerran kolarin, sillä ihastelen aina sitä aitaa ja rakennsuta. Olent osin jo käynyt sisälläkin, mutta silti.

    Jyväskylän valot ovat huikeat!

    VastaaPoista
  13. Mikä kaunis oodi Muuratsalolle ja Jyväskylälle.Olet alunperin niin kauniilta alueelta;Länsirannikolta,mutta olet onnistunut luomaan nykyiseen kotipaikkaasi todellisen paratiisin:-)

    VastaaPoista
  14. Kauniisti kerroit uudesta kotiseudustasi. On ihanaa, jos pystyy työntämään juurensa uuden kotiseutunsa multaan syvälle. Tuo satumainen puutarhasi on varmaankin auttanut asiassa.
    Minäkin olen onnellinen uudella maalla, mutta sydämeni on aina synnyinkaupungissani, siitäkin huolimatta, että suurimman osan elämästäni olen asunut muualla.
    Onnellista elämää sinulle edelleenkin. :)

    VastaaPoista
  15. Jael, länsiraannikolla on kaunsita vain meri. Ne saviset pellot, joilla yritin lapsena hiihtää, vaikka ei ollut lunta...apua, ei! Ja kun olemme joskus äidin luona siellä jouluna, varustaudumme joulukirkkoon sadevarustein, sillä jos taivaalta tulee jotain, se on räntää. Saaristo on aivan eri juttu kuin manner. Yyterissä yritän käydä meressä uimassa kerran suvessa. Ja nyt asumme todellakin paratiisisaarella, jota arkkitehti Alvar Allto, jonka huvila on kivenheiotn päässä meiltä, kutsui Suomen Tahitiksi.

    VastaaPoista
  16. Unelma, mieheni väittää, että hän ei ole ikinä tavannut yhtä syvään maahan juuria tunkevaa ihmistä kuin minä. Ja se tuli todistetuksi, kun kiskoin itseäni irti Luvian savipelloista. Olin ensimmäsiet vuodet täällä todella onneton ja ostinkin kotipitäjästäni tontin paluuta varten. Paluuaika alkaisi olla nyt, mutta juureni ovat yhtäkkiä ja yllättäen hiusjuuria myöten tämän taikasaaren maaperässä.

    Puutarha on varmaan lopullinen niitti sille, etten pysty täältä lähtemään. Kun tuntee jokaikisne kasvin ja kiven ja puun...sinä tiedät!

    Äitini joka joutui kaksi kertaa lähtemään Karjalasta, sanoo, että ihminen on kotona siellä, missä sydän on. Tuo lause ei aukene mulle, eikä etenkään siksi, koska hänkin tekee intona puutarhaa ja silti aina puhuu vain Valkjärvestä ja on käynyt siellä 18 kertaa. Minä olen kotona siellä, missä minun juureni yhtyvät puutarhani puiden juuriin.

    VastaaPoista
  17. PS. Ja kiitos samoin sinulle, Unelma♥

    VastaaPoista
  18. Hymyilevä eläkeläinen6. lokakuuta 2010 klo 19.50

    Suosittelen siis nykyjyväskyläläisen kirjailijan Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjaa Harjukaupungin salakäytävät.
    Vanhana jyväskyläläisenä luin kirjan nostalgiaa tuntien, vaikka kaupunki onkin muuttumassa persoonattomaksi pikkukaupungiksi. Rohkeita, nuoria kirjailijoita siellä kuitenkin tuntuu olevan. Yliopisto antaa eloa!

    VastaaPoista
  19. Hymyilevä eläkeläinen, katso alempi postaus ja klikkaa siitä Ilsen blogiin. Hän on juuri lukenut tämän kirjan ja kertoo siitä.

    Miten niin persoonaton pikkukaupunki! Etkö ole huomannut niitä vanhoja puutaloja. Mehän ollaan kohta kuin Raumalla!

    Yliopisto nimenomaan on Jyväskylän pippuri ja basilika.

    Minä ainakin rakastan Jyväskylää sitten sunkin puolestas!

    VastaaPoista
  20. Jyväskylä on kotikaupunki, juuri sopivan pieni mutta kuitenkin tarpeeksi suuri. Muuratsalo, kotisaari jonka kallioissa syvällä on juuret. Ihanaa että sinäkin kotiuduit sinne, etkä enää lähtisi.. Koti on siellä missä ystävä <3. Hieno kirjoitus :)

    VastaaPoista
  21. Hei Leena, olipas lämmin ja eläväinen kuvaus asuinseudustasi! Minä en ole koskaan käynyt siellä suunnalla ja Jyväskylästä olen aikaisemminkin kuullut paljon kehuja, mutta ehkäpä jonain päivänä...

    VastaaPoista
  22. Anne, täysin samaa mieltä!

    Koti on siellä, missä ystävä ja yhteinen uima-allas...

    Kiitos♥

    VastaaPoista
  23. Sara, et ole käynyt Jyväskylässä! Kyllä Jean Rhysin haamu nyt kummittelee sinulle, kunnes tuo virhe on korjattu. Pohditaan messuilla toteututsta...apua, minulle olet Jean Rhys!

    VastaaPoista
  24. Hieno kirjoitus kotiseudustasi! Upea!

    Jyväskylän lyseo on ainoa suomenkielinen koulu joka voittaa meidän koulun vanhuudessa... : )

    VastaaPoista
  25. Ihana ylistyslaulu KODILLE. Kyllä Keski-Suomessa on omat ihanuutensa, mutta liputtaisin silti myös länsirannikon puolesta. Siellä on suorastaan ruotsalaisen kaunista. Siis niitä rapsipeltoja ja isoja kartanoita ja kaikkea.

    Voi tuota Olgaa. Ihana. <3

    VastaaPoista
  26. Siellä Porissa on minultakin 25 vuotta kulunut. Tokalle luokalle kansakouluun sinne tulin ja kaikki koulut siellä tuli käytyä. Luviallakin tuli paljon oltua, kun kavereiden mökit olivat siellä ns. miljoonatien varrella. Pirskerissä on monia kesiä vietetty ja niillä uloimmilla kallioluodoilla monia juhannuksia juhlittu.
    saattaapi meillä olla samoja tuttujakin, Pori on niin pieni kummiskin.
    Itse olen vähän juureton sielu, koti on mulla siellä missä sydän on.
    Mitään haikua sinne tasamaalle en kyllä tunne ja ne "talvet" vasta kamalia olivat ja se ainainen tuuli.Täällä Tampereen ympäristössä viihdyn, maasto on mukavan kumpuilevaa.
    Ihmisistä täytyy sanoa, että Porilaisiin oli helppo tutustua ja on edelleen. Ventovieraat alkavat luonnikkaasti jutusteleen vaikka kauppajonossa.Porilainen ei koskaan käytä ihmisestä se sanaa, vaan aina hän sanaa vaikka muutoin se murre on kamalaa kuunneltavaa.
    Hienostit kirjoitit asuinpaikastasi...

    VastaaPoista
  27. Nyt vasta ehdin kommentoida tätä, mutta parempi myöhään jne... Jyväskylä on minulle tuttu ja vieras. Lapsuudenkodistani on sinne matkaa vain 90 kilometriä, mutta koska Kalakukkokaupunki (sekin hieno ja vilkas paikka, saari itse asiassa, Minna Canthin kaupunki) sijaitsee lähempänä, suuntasimme usein sinne asioille ja kaupunkielämää kokemaan. Jyväskylässä kuitenkin asuvat niin kuopukseni kummi kuin hyvä ystäväni ja sen vuoksi ajattelen kaupunkia erityisellä lämmöllä.

    Vaikken Muuratsalossa olekaan käynyt ja Jyväskylä on kuitenkin enimmäkseen vieras, tunnistan niin paljon sinun tekstistäsi! Minäkin olen hyvä juurtumana jonnekin. Omin kaupunkini on Joensuu, jonka rantoja ja saaria (!), jokivarren puistoa, puutaloja, Eliel Saarisen suunnittelemaa kaupungintaloa sekä pohjoiskarjalaisten kieronlempeää huumoria rakastan. Etenkin nyt syksyllä kaipaan sinne - ruska siellä voittaa tämän etelän ruskan mennen tullen, vaikka tänä vuonna täälläkin on harvinaisen komeaa.

    Sinä olet löytänyt paikkasi saarelta. Ja se on yksi hienoimmista asioista, mitä olla voi ♥

    VastaaPoista
  28. Tuure, minulla on jossain niin upea kuva lyseeosta, mutta sitä juuri en löydä. Vai voittaa vanhuudessa, mutta ei sitten muussa;-) No, ei Waltari kyllä Jyväskylän lyseota käynytkään...

    Ja kiitos!

    Ilse, on länsirannikolla omat puolensa, joita ovat esimerkiksi viljameret, kun vilja on tuleentunut, loppusuven rypsipellot, eräät rakennukset, hyvä merikalan saatavuus (tätä puutetta kärsin Keski-Suomessa)sekä tietysti meri, joka minulla ohittaa aina järven. Merta olen kaivannyut täällä, mutta ehkä lumi on korvannut sen - osin. Tyttäremmekin on Meri.

    VastaaPoista
  29. Hienosti kirjoitit Jyväskylästä ja Muuratsalosta.
    Minäkin asuin Porissa 15 vuotta ja sitten aloitin kiertämisen ja oman paikan etsimisen.
    Jämähdin Jyväskylään, joka näytti heti niin kauniilta. Nyt täällä on asuttu 23v.
    Muuttaisinko pois? Saattaisin muuttaakin johonkin isompaan paikkaan tai vaikka ulkomaille jos olisi mahdollisuus. Tai ehkä muuttaisin maalle pieneen taloon keskelle ei mitään.
    Kuka tietää??

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!!

    VastaaPoista
  30. Hanne, takuulla on yhteisiä tuttuja, sillä Pori on todellakin pikkupikkukaupunki. Luvian saaristo on kivikkoista, mutta kaunista ja monia muistoja kantavaa. Kirjoitin joskus oikein ylistyslistan ja myös koulussa aineen Luvialle. Kun muutimme sinne, sánoin isälle: Eihän ikinä muuteta täältä pois, tämä on minun kotini, meri ja tuuli. Minä rakastan tuulta ja tänne tunsin ensin tukehtuvani, mutta näköjään kaikkeen tottuu. Luvialla on vielä äiti, sitten on sisko, muutama ystävä ja paljon tuttuja. Ja toki isän hauta. Ainoa kirkko minulle on oma rippikirkkoni eli Luvian kirkko. Se on aivan erityislaatuinen. Kun olemme välillä äidillä joulun, käymme aaton joulukirkossa ja sieltä lähdemme kynttiläkulkueena kylän väen kanssa haudoille. Mutta se ei riitä, vaan jouluyönä minut löytää sieltä kynttilämerestä vielä vaeltamasta...Joskus ikävöin syksyisiä lainehtivia viljapeltoja...

    Porista en ikävöi mitään tai jos jotain niin hyvää kalatarjontaa Porin torilla.

    Hanne, mieheni on Nokialta ja hänelle Tampere on Se Kaupunki, Viivana muuttaisi sinne, jos suostuisin;-)

    Jouluna julkaisen aina joulutarinan Luvian murteella ja se vasta jotain onkin!

    VastaaPoista
  31. Lumiomena, tänne asti tunnen aina kaihosi sinun kaupunkiisi. Ja lähdet sine mielelläsi ja olet silloin oikeesti poissa koneelta, mikä on mahtavaa ja kadehdittavaa. No, kyllä minäkin lähden mielelläni Luvialle, mutta en halua enää jäädä sinne, kuten oli vielä joitakin vuosia sitten. Juurtumiseni kesti todella kauan.

    Olen päättänyt, että löydät vielä Muuratsaloonkin! Tämä on kokemus, jota ilman et voi jäädä.

    Taidamme olla vähän nostalgisia ja romanttisia, mutta sehän on vain kaunsita tässä kovassa maailmassa. Eläköön koti ja juuret, Lumiomena♥

    Ulla-Kristiina, joskus asuminen jossain kaukana, ei missään, houkuttaa, mutta sitten tulee järki käteen, jopa minulle;-) Mihin sinä nyt muuttaisit uudesta, kauniista kaupunkikodistasi! Minulle on nyt käynyt selväksi, etten voi elää ilman vettä. Ikkunasta pitää näkyä vettä! Ehkä olen syntynyt saarelaiseksi. Voisin muuttaa saarelta sarelle, mutta minun puutarhani...

    Kiitos samoin, Ulla-Kristiina!

    VastaaPoista