torstai 30. joulukuuta 2010

ONNELLISTA JA ELÄMYKSELLISTÄ VUOTTA 2011!

Rakkaat Lukijani & Ihanat Kustantajani!

Lähdemme nyt kohti vuoden vaihdetta ja haluan kiittää menneestä vuodesta niin teitä kaikkia, jotka olette sulostuttaneet käynneillänne Leena Lumi blogia kuin myös uskomattomia kustantajiani, joilta on riittänyt niin kirjoja kuin kannustusta ja kiitosta. Kiitos♥

Vaihdoin blogini vuoden viimeisten päivien postaukset toisiksi Even poismenon takia, vaikka hän itse varmaan jostain nyt minua katsookin ja viestittää, että 'Leena, mehän sovittiin...' Niinpä, mutta minusta ei ole nyt bilettämään. Olen pahoillani ja haluan siirtyä uuteen vuoteen hiljaa, mutta kauniisti Even kääntämillä runoilla, jotka laitan teille tänä iltana tai huomenna. Runoja siis sekä Lumikarpalossa että Leena Lumissa ja Eve Rehnin suomennoksina.

Erityisesti kiitän Tuurea eilisestä: Ei ihme, että Eve aina ilostui sinusta, sillä sanasi osuvat just aina kohdilleen ja Lumimieskin väitti, että aivan muutuin, kun vähän vaihdoin kanssasi ajatuksia. Sinä tajusit Eveä ja tajuat nyt minua. Voin jo paremmin. Kiitos♥

Ensi vuodesta sen verran, että aloitan kirjailijalla, jonka edessä olen aina autuudesta antautuneena, mutta silti suuria odottavana lukijana. Hän yllättää minut aina, aina vaan... Aloitan Ian McEwanilla! Myös vuoden viimeinen kirja Vieraan turva tuli McEwanilta.

Luen vähemmän ja siirrän hiukan painopistettä kauniiseen turhuuteen eli sisustukseen. Tämä vuosihan on ollut keittokirjoista yltäkylläinen, seuraava ehkä sisustuskirjoista. Olen myös etsimässä kivoja sisustusblogeja, joissa patinaa, rosoa, kiveä, countrya, ripaus ranskalaisuutta, tanskalaisuutta ja myös brittiläistä hipaisua voisi olla. Ei liikaa valkoista tai jos sitä on, niin värejä mukaan mausteeksi. Seuraan jo paria, joista pidän, mutta otan vastaan suosituksia, joista muutamia voisin alkaa seurata.

Intohimoisena puutarhurina lupaan puutarhakirjoja edelleen. Niissä onkin tekijöillä pohtimista miten uudistua eikä velloa vain samassa ja liian tutussa. Juuri erilaisuuden takia valitisn vuoden parhaaksi puutarhakirjaksi Luontopihan.

Tällä hetkellä menossa jo uutuusromaani, jossa olen jälleen idässä! Ja 1200 -luvulla. Nautin joka hetkestä!

Ystävänpäivänä blogini täyttää kaksi vuotta ja silloin on tietysti juhlan kunniaksi arvonta, jossa palkintona kirjoja.

Kohta saapuu kummipoika Karri, 6 vee, ja meillä on nyt pari päivää vauhtia. Lumimieskin pääsee vähän pelaamaan lätkää. Karri aikoo aloittaa myös tenniksen, joten hän mitä ilmeisemmin on tuleva tennisvalmentajani...Karri harrastaa myös golfia, sillä isänsä pelaa sitä monilla Euroopan kentillä ja sen lisäksi Karri...;-)

Siis koska enää tulee pari postausta, joista toinen blogini luonteen kannalta ehdoton ja toinen pyhitetty molemmissa blogeissani runoille Even muistoksi, toivotan teille kaikille jo nyt Onnellista ja Elämyksellistä Vuotta 2011!

kiittäen
Leena Lumi

kuva Ina Agency/Toivekoti & Puutarha

39 kommenttia:

  1. Leena, oikein onnellista uutta vuotta sinulle, vaikka sen surullisissa tunnelmissa joudutkin ottamaan vastaan:( Osanottoni ja voimia surun keskelle!

    Omat ehdottomat suosikkini sisustuksen saralla ovat Elämää Villa Honkasalossa ja Kaunis Pieni Elämä. Mikäli et ole näihin vielä tutustunut, suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
  2. Amma, en ehdi ajatella mitään, kun Karri saapuu. Kiitos♥

    Käynpä tänään heti ehtiessäni vilkaisemassa suosituksiasi.

    Kiitos samoin sinulle, Amma!

    VastaaPoista
  3. Olen ollut onnekas kun tänne blogimaailmaan eksyin viime talvena(kiitos neljännen tyttären:)).Kiitos sinulle upeasta blogistasi Leena!ja niin monesta kirjoituksesta joita miettimään olen jäänyt.
    Kaikkea hyvää tulevaan vuoteen Sinulle lämpimästi ja voimia jaksaa surunkin keskellä.
    ♥Maria

    VastaaPoista
  4. Maria, vahingossa minäkin tämän aloitin;-)

    Kiitos sinulle, Maria, monista upeista postauksistasi.

    Kiitos samoin sinulle, Maria♥

    Eve haluaisi, että ei jäädä suruun makamaan, joten lähden nyt koiruuden kanssa kohta lumitöihin ja Lumimies lähtee noutamaan kummipoikaamme. Vauhtia luvassa;-)

    VastaaPoista
  5. Hyvää ja onnellista uuttavuotta! Olkoon siinä ystävyyttä, elämyksiä, rauhaa, yllätyksiä, rakkautta ja voimaa. Kiitos kuluneesta vuodesta Bestis, en olisi selvinnyt ilman sinua. Rakas valonkantajani, nyt sytytän lyhdyn tuomaan valoa sinulle, Eveä muistelleen. Tulkoon uusi vuosi ja uudet leppeät tuulet jotka vievät eteenpäin lempeästi kannatellen ja välillä puhurin tavoin pyöritellen. Ilman myrskyä kun ei ole auringonpaistetta, sanoi muumipappakin. Ja muumit ovat viisaita :)Ja me ollaan joskus vannottu... mutta seisova vesi haisee. Toivotaan vuodelta siis sopivasti toimintaa, mutta myös taitoa hidastaa ja vain olla.

    VastaaPoista
  6. Ja mikä ihana kuva! Kaunis kattaus ja sisustus.

    VastaaPoista
  7. Anne, kiitos samoin kaikkeen♥

    Kyllä pieni myrsky on parempi kuin alituinen tyven...;-)

    Vuonna 2011 sinä ja minä opettelemme 'slow lifen' eikä se ole ollenkaan synonyymi tylsyydelle, jota molemmat mitä ilmeisemmin kammoamme, koska olemme tulisieluja. Lue nyt se yksi 'slow-kirja', kohta laitan blogiini toisen. Minä ihan oikeesti aion muuttua silleen, että tulee intervelleina ihan hidasta ja sitten nopeaa.

    Niin...tuo kattaus ja nuo raput ovat siitä mun unelmasisustuksesta hyvin vanhasta ranskalaisesta maalaistalosta. Elin funkkista yli 20 vuotta ja sen aika on nyt ohi.

    Ja keväällä, kun routa on sulanut, tulen ja istutan sinulle puun...

    VastaaPoista
  8. Onnellista uutta vuotta 2011!!

    Osanottoni vielä ystäväsi poismenon johdosta. Tälläisellä hetkellä on vaikea löytää lohdutuksen sanoja. Ehkä runon keinot voisivat tässä osata olla avuksi... mutta sen sinä ja ystäväisesi osaatte paremmin.

    VastaaPoista
  9. Voimaa surusiipiisi, Leena Lumi! Surun sinisiin hetkiin hiljaisuutta ja helliä käsiä, jotka pitävät kiinni.

    Kiitos monesta hienosta kirja-arviosta tämän syksyn osalta - Ian Mc Ewania en olisi ehkä löytänyt ilman blogiasi :)

    Valkoinen kirahvi

    VastaaPoista
  10. Anne, kiitos samoin♥

    Kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa laudaturin aineesta Runous ilon ja lohdutksen lähteenä. Runous auttaa aina.

    Odotan kiinnostuneena sinun ensi vuottasi;-)

    Valkoinen kirahvi, kiitos♥ Löytyy syliä ja löytyy koirannuolaisuja ja kynttilöitä ja kaikkea.

    Ihanaa, että sain tutustuttaa sinut Ian McEwaniin. Huomasin, että herra vei sinua kuten minuakin. Eikä suotta!

    Elämyksellistä vuotta 2011, Valkoinen kirahvi!

    VastaaPoista
  11. Ihana kattaus, olisi suloista joskus saada nauttia riemullisen pöytäseurueen kanssa mahtavasta ateriasta ja keskustelusta...

    Sinun syystäsi olen nykyään kirja sylissä, kainalossa, pöydällä..ihana maailma ja aina turvallisesti kurkkailen sinun listojasi, jos olen ihmeissäni, mikä seuraavaksi..
    ihania uuden Vuoden odotuksia, elämän kaiken antamien asioiden sylissä..

    VastaaPoista
  12. Leena,oikein ihanaa ja hyvää Uutta Vuotta sinulle,ja toivottavasti se alkaa paremmin kuin mihin tämä vuosi niin surullisesti päättyi.

    VastaaPoista
  13. Hanne, sinussa asuu runoilija! Toivotan sinun omilla sanoillasi ja myös kiittäen: Sinulle ihania uuden vuoden odotuksia, elämän antamien asioiden sylissä!

    Minä neuvon sinulle aina, mitä lukea ja taidan jo tuntea makusi...senkun kyselet vain. Toivon, että pidät siitä, mitä nyt luet...

    VastaaPoista
  14. Jael, kiitos samoin sinulle! Olen kyllä kovasti vielä tulossa merelliseen pöytääsi, mutta lykkään ensin kaukun uuniin, tsekkaan leivarin, sijaan yhden vuoteen ja otan hammasharjan pois suustani;-) Slow ei toimi ainakaan vielä...

    VastaaPoista
  15. Muuta en osaa sinulle Leena,kiitokseksi tästä vuodesta ja toivotukseksi tulevalle sanoa kuin Omar Khaijamin säkein:

    Jos turvapaikan löydät, jossa saa
    elämän meno hetkeks seisahtaa
    ja jossa sydän, unohtaen murheet,
    iloon ja riemuun ratki uppoaa:

    niin älä salli tuokionkaan pois
    niin salaa mennä, ettet maljaa jois
    myös silloin, jotta aivan joka hetki
    elämän hurma huulillasi ois.

    VastaaPoista
  16. Oikein paljon onnea uudelle vuodelle 2011.

    On ollut ilo löytää tämä blogisi. Paljon on luettavaa ja katsottavaa. Elämä vie mukanaan.

    VastaaPoista
  17. Hyvää uutta vuotta myös sinulle, Leena!:)

    VastaaPoista
  18. Kiitos samoin sinulle, Aila♥ Ja satunpa juri lukemaan kirjaa, jossa paljon Omarin säkeitä. Ja oli viisas mies, kun tajusi, että 'älä salli tuokionkaan pois/ niin salaa mennä, ettet maljaa jois/ myös silloin, jotta aivan joka hetki/ elämän hurma huulillasi ois.

    Birgitta, kiitos samoin sinulle♥ Ja on ollut ihanaa löytää sinun galleriasi...Elämä todellakin vie.

    Sanna, kiitos samoin♥

    VastaaPoista
  19. Oikein hyvää uutta vuotta ja kaikkea hyvää ensi vuonna, nauti nyt pojan seurasta, siinä varmasti riittää vipeltämistä, jään odottelemaan puutarhakirjasaldoa :)

    VastaaPoista
  20. Oikein hyvää uutta vuotta ja voimia suruun! Ja kiitos kaikista ihanista kirjoista, joista olet kirjoittanut ja jotka olen omalle lukulistalleni poiminut sen myötä! :)

    VastaaPoista
  21. Kiitos sinulle Leena myös tästä vuodesta! Ja toivon sinulle ihanan voimaannuttavaa, kaunista tulevaa vuotta niin tuttujen kuin uusienkin asioiden parissa <3

    Eve vaikutti niin valovoimaiselta persoonalta, että hänen tähtensä varmasti valaiseen öisen taivaan!

    VastaaPoista
  22. Sarppu, ai sinua kiinnostavat ne puutarhakirjat...pitäisikö mun lisätä lukua;-)

    Kiitos samoin sinulle, Sarppu♥

    Kuutar, kiitos itsellesi ja ihanaa vuoden vaihdetta Ystäväni Kirjoissa♥

    Susa, kiitos itsellesi♥ On ollut huimaa nähdä miten äkkiä 'otit homman haltuun'. Raivaa joskus kalenteriisi tilaa, käydään vaikka syömässä tai vain kahvilla tai jotain. Ja muista kirjamessut! suilloin Roihuavat Soihdut kokoontuvat Jyväskylässä ja lähtevät messujen jälkeen ulos syömään. Varmista sinä Lumiomena;-)

    Eve vaikutti kaikkeen ja kaikkiin, jopa tähtitaivas on nyt ihan erilainen...siellä on muuttunut vähän järjestys ja tullut yksi ylen kirkas tähti lisää.

    VastaaPoista
  23. Leena, Hyvää ja ennen kaikkea onnellista uutta vuotta! Nyt vuosi päättyi surullisissa merkeissä ihanan Even poismenon aikana, mutta paljon elämyksiä, ihmeellisyyttä, kauneutta ja ennen kaikkea erinomaisia kirjoja on tähän vuoteen mahtunut.

    Oli ilo tavata sinut kirjamessuilla ♥ Ja muutenkin olen nauttinut blogistasi, saanut täältä paljon innoitusta niin kirjojen saralta kuin muutenkin.

    Sisustusjuttuja odotan innolla. Pidän tyylistä, jossa romanttinen ja moderni yhdistyvät. Amman mainitsemista blogeista etenkin Kauniissa pienessä elämässä tyyli on eleganttia, jotenkin suomalaiseen makuun sopivasti pohjoismais-ranskalaista.

    Iloa, onnea ja rakkautta, Leena!

    VastaaPoista
  24. Lumiomena, kirjavuosi oli todellakin kovaa luokkaa. En muista vastaavaa.

    Oli ilo tavata ja ON ilo tavata Jyväskylän kirjamessuilla, Lumiomena♥ Rupea nyt raivaamaan tilaa kalenteriisi. Me olemme olleet toistemme hurjimmat innoittajat mitenkään sulkematta pois joukosta ketään, sillä jokainen on tavallaan antanut niin paljon ja on monta, jotka haluaisin tavata. Roihuvavat Soihdut on ovet auki odottamassa intohimoisia ja innottuneita kirjan ystäviä.

    Niin...minulle tuli nyt sellainen sisustusvirus pitkästä aikaa. Ehkä enteilee jotain omasta tuelvaisuudesta, mutta ei ihan huomisesta. Sisustus on ainoa asia, jossa kykenen harkintaan ja olen huomannut, että pieni kypsyttely tekee hyvää. Haluan nyt lukea sisustuskirjoja vähän enemmän ja seurata blogejakin. Kiitos vinkistä. Käyn kaikki ehdotukset läpi.

    Oikein Onnellista Vuotta 2011, Lumiomena, Ystäväni Lumessa♥

    VastaaPoista
  25. Ihanaa ja onnellista vuotta 2011 teillekin kaikille ja jaksamista...

    VastaaPoista
  26. Kiitoksia Leena :)

    Mukavaa vuodenvaihdetta!

    PS: ystävyydestä ei minun mielestäni tarvitse kiittää :)

    VastaaPoista
  27. Leena, ihan sitä kaikkea samaa teille vuodelle 2011 ja myös sitä jaksamista...♥

    Tuure, näinhän sen koin. Ole hyvä.

    Kiitos samoin♥

    PS. Jos nyt tämän kerran;-)

    VastaaPoista
  28. Leena, olen lukenut blogiasi elokuusta lähtien ja onni, että löysin tänne. Monet ovat ne kirjat, joihin olen saanut oivalluksen täältä. Sydämelliset kiitokset!

    Suosittelen tutustumaan sisustusblogiin Sanctuary.

    Oikein antoisaa aikaa Karrin kanssa sekä tietenkin onnellista vuotta 2011! Ihanaa, ensi viikko on lomaa. Nyt nukkumaan, sillä huomenna on työpäivä!

    VastaaPoista
  29. Marjatta, kiitos kovasti! Nyt en millään muista oletko jo lukenut Geraldine Brooksin Kirjan kansan...ellet, ryhdy toimeen. Pitäisit myös Cecilia Samartinin Señor Peregrinosta sekä Punaisesta morsiamesta, jonka on kirjoittanut...;-)

    Kiitos sisustusblogivinkistä. Sain jo tänään muutaman todella hurmaavan...Toivottavasti en unohda oleellista eli olen kirjablogi;-)

    Nyt on laskettu pulkalla mäkeä, pelattu lätkää, katsottu Olipa kerran elämä, syöty ruokaa ja sitten hirmuisesti jälkkäriä...ja sovittu kaksi eri juttua suvelle. Sitä ennen kummisetä lähtee rinteeseen Karrin kanssa. Minä näen haaveunia, että ehtisin kutoa...

    Elämyksellistä Vuotta 2011 Marjatta♥

    Ja kiitos kiinnostuksesta...minun seurassa ei yleensä tule aika tylsäksi...väittää eräs, joka minut tuntee.

    VastaaPoista
  30. Yritin kommentoida jo eilen, mutta tämä hidas yhteys ei jaksa toimia kuin yöllä. Surullista lukea ystäväsi poismenosta.

    Olen iloinen, että olen tutustunut blogiisi ja Sinuun ja samalla moniin kirjoihin, joihin en olisi ilman tätä tarttunut.

    Onnellista uutta vuotta ja ihania hetkiä rakkaittesi kanssa! Pidä hauskaa uutena vuotena, minäkin teen niin - romskujen seurassa.

    VastaaPoista
  31. Onnellista ja antoisaa tulevaisuutta!

    VastaaPoista
  32. Haluan toivottaa Sinulle Ihanaa Uutta Vuotta ja samalla lämpimät osanottoni ystäväsi poismenon johdosta!

    Kiitos ihanasta blogistasi johon olen saanut tutustua ja toivottavasti hieman hidastat tahtiasi ja suot aikaa itsellesi ja siinä sivussa myös Lumimiehellesi.
    Näissä kymmenissä itsestä huolehtiminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin, tulee korkojen kanssa takaisin. ( tais olla huono vertaus kun nuo korot ovat nykyään niin surkeita, mutta kumminkin.)
    Nähdään ensi vuonna uusien kirjojen merkeissä:>

    VastaaPoista
  33. Ihmeellinen, kummallinen, surullinen, mutta myös vähän iloinen oli tämä vuosi.
    Kaikkea Onnea ensi vuodelle !!!

    T. Soolis

    VastaaPoista
  34. Tuhatluvun ensimmäinen vuosikymmen on takanapäin. Miettikääpä hetki millaista oli elämä vastaavana ajankohtana edellisellä vuosisadalla..ei ollut itsenäistä kotimaata eikä oikein mitään muutakaan, meidän näkökulmastamme katsoen - mutta vahvasti elettiin! Pappani oli 10-vuotias nassikka ja mammani tyttäreni ikäinen (4).. Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

    VastaaPoista
  35. Helena, ja minä olen iloinen, jos olen tuonut elämääsi romskuja;-)

    Tekniikka on sekä kirous että siunaus, riippuu mikä päivä on menossa...

    Helena, Ihanaa ja Elämyksellistä Vuotta 2011♥

    Minulle vuoden vaihtuminen on vain kalenteriasia, sillä ainoa juhla, jota todella rakastan, on joulu. Toki hieman parempaa herkkua tänään syömme, mutta niinhän me tehdään aina myös viikonloppuisin.

    Miranda, kiitos samoin♥

    Kiitos Hanne♥ No nyt sää alat säälii Lumimiestä...;-)

    Kun siellä yhdessä paikassa tanssahtelet, niin muista, että olen samassa paikassa elänyt villejä teiniajan suviöitä...

    Koko ajan yritän hiljentää, mutta et ikinä tajuu, mitä tapahtu tänään: Luulin, että on vasta 30.12.! Mun piti lähteä kummipojan kanssa puulkkamäkeen ja postata kaikessa rauhassa vasta illlalla tai aamulla. En ole ehtinyt edes lehtiä lukea...ja yhtäkkiä Lumimies sanoo, että 'miten sulla ei tunnu olevan yhtään kiire sinne erikoisherkkupuotiin?' Siis tänään onkin jo aatto! Jouduin ottamaan sekä verenpainelääkkeen että yhden vatsalääkkeen, sillä huimasi pahasti ja vatsasta sattui. Siis, jos tämä ei tästä rauhoitu, muuta Hanne mulle vähäksi aikaa rauhoittamaan mut vihannekseksi!

    Ihanaa Uutta Vuotta ja ensi vuonna uusien kirjojen kera tavataan!

    Soolis, täysin yhdyn adjektiiveihisi...Suloista Vuoden Vaihdetta♥

    Nette, juuri mietin sitä ja tajusin, että elämä oli silloin paljon yksinkertaisempaa ja kaikki turha, stressaava vouhotus oli poissa. Kaipaan niin rauhaa!

    Hyvää Uutta Vuotta, Nette♥

    VastaaPoista
  36. Hyvää Uutta Vuotta Leena sinulle!

    VastaaPoista
  37. On ollut ilo ja onni löytää luoksesi ihanaisen blogisi kautta -kiitos jakamisesta!
    Voimia surussasi ja kaikkea hellää, hyvää tälle uutukaiselle vuodelle Sinulle Leena-ystäväinen♥

    Halaten, Hannah

    VastaaPoista
  38. Kiitos Sinulle Kiinnostuksesta ja Iloa, Elämyksiä, Intohimoa Alkaneelle Vuodelle, Hannah♥

    VastaaPoista