tiistai 21. joulukuuta 2010

TOIVON JOULULAHJAKSI...

Toivon itselleni joulua, jossa ei ole yhtään tavaralahjaa. Haluan nyt näin. Hengitän paremmin. Silitän pienen hevosen samettihuulia ja hän hamuilee ja hörähtelee...Siinä on onni.

Toivon itselleni aineetonta joululahjaa, että jaksan jatkaa tätä blogiani. ne jotka ovat olleet mukana alusta asti tietävät, että olin pakotettu ottamaan kommenttivalvonnan noin puolivuotta aloittamisesta ja se oli hyvä ajatus. Toivon jokaisen muistavan käyttäytyä myös netissä. Jos on erimieltä jostakin, voi pysähtyä hetkeksi ja miettiä, miten sanoisi asian toista loukkaamatta. Ja ellei millään osaa olla hienotunteinen, voi vaikka jättää kommentoimatta.

Valitsin vuoden parhaaksi kirjaksi Pakistanissa syntyneen, mutta teininä Englantiin muuttaneen Nadem Aslamin kirjan Elävältä Haudatut (Wasted Vigil, Like 2010). Kirjan keskiössä on brittiläinen, muslimiksi kääntynyt 70-vuotias Marcus, joka on avioliitossa  afganistanilaisen naisen, Qatrinan, kanssa. Qatrina joutuu talebanien kivittämäksi ja...Tämä kirja on rankka ja kaunis. Ja jos lumikurjet osaisivat itkeä niin Afganistan hukkuisi kyyneliin.

Kirjaansa varten Aslam matkusti useita kertoja Afganistaniin ja Pakistaniin ja teki laajoja haastatteluja. Kysymykseen, onko Elävältä haudatut poliittinen romaani, kirjailija toteaa: "Äänestän, joka kerta kun kirjoitan lauseen." (Hesari 13.6.2010/ Nina Paavolainen)

Minäkin äänestän joka kerta kun kirjoitan lauseen tai annan jonkun kirjan tatuoitua sisälleni.

Leena Lumi

PS. Minulla on teille vielä pari joulujuttua, mutta ei enää kirjoja tänä vuonna, vaikka luenkin edelleen hyvin, hyvin myöhään.

kuva Soolis

29 kommenttia:

  1. Meillä ei aikuiset juurikaan enää lahjo toisiaan jouluna, vaan lahjat ostetaan lapsille. Meilläkin on omien lisäksi yhdeksän kummilasta, joten siinä piisaa jo;)

    Itselle tärkeintä on se joulurauha sydämessä, että saisi hetken olla ilman huolta ja kiirettä, murhettakin ja nauttia tästä taianomaisesta suuresta juhlasta, jonka kynnyksellä juuri olemme.

    Ihanaa joulunaikaa sinullekin ja erittäin hyvä päätös, ettet nyt kirjoita kirjapostauksia vaan keskityt itse nyt hengähtämään, nauttimaan!

    VastaaPoista
  2. Juuri niin, Susa! Hetken 'flow' ja 'slow' ei liene liikaa toivottu.

    Kiitos samoin sinulle, Susa♥

    Minulta tulee vielä yksi murrejuttu. Odota vain;-)

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua koko teidän perheelle (huom. jopa Reimalle!!)! Blogisi on pelastanut monta väsyttävää päivääni ja antanut paljon uusia lukuelämyksiä, iso kiitos näistä!

    Rakkaudella, Piltsu

    VastaaPoista
  4. Joulurauhaa sinulle siis, Leena! Nautitaan ja hengitetään hiljaa ja syvään.

    Ja luetaan myöhään. Minä odotan ja toivon lahjakirjoja, jotta saisin jotain luettavaa, olen vähän kirjapulassa ollut viime aikoina.

    Jään kuolaamaan tuota lohta taikinakuoressa. Voi että se olisi nyt hyvää, ja meillä on vain köyhää ja kevyttä kanakeittoa. ;)

    VastaaPoista
  5. Hei Piltsu!

    Astuit elämääni jälleen juuri oikeana päivänä. Kaikki päivät eivät ole yhtä auvoisia, mutta olen aivan onnessani, jos olen piristänyt sinua väsyttävinä aamuina ja onnistunut vielä tarjoamaan lukuelämyksiäkin.

    Sinun piti tuoda niitä 'magic cookies', mutta tänä vuonna ei käy ainakaan 23.12. Kuvittele, me ollaan oltu neljännesvuosisata yhdessä! Tiedän, että naurat nyt niin kuin vain pilvet osaavat nauraa...siis Reiman kanssa 25 vuotta;-)

    Kerron Reimalle, että lähestyit jopa häntä joulutervehdyskellä ja varmaan vanhoja juttuja makeasti nauraen....

    Sinulla on joku outo vaisto tietää, milloin tarvitsen sinua...

    Suloista joulua sinulle ja perheellesi♥

    ♥:lla
    Leena

    VastaaPoista
  6. Ilse, kirjoja ja sukalaata ei lakseta;-) Ne ovat ilma, jota hengitämme!

    Kiitos Ilse, rauhaa kaipaankin, mutta vastaan vielä siihen Mian haasteeseen ja sitten...Kiitos samoin♥

    Tee sinäkin se lohijuttu. Minä en ole leipomusihminen, mutta kyllä minä tuon meinaan selvittää...

    VastaaPoista
  7. Olen tulossa Muuratsaloon 26.12, joten jos teille sopii, voisin silloin piipahtaa :) Täytyy vain toivoa, että äiti on leiponut lemppareitasi (itse en jaksa ajatustakaan uhrata leipomiselle) ;)

    Haikeudella muistelen kaikkia teillä vietettyjä hetkiä.. Lämpimänä kesäyönä kortin lätkimistä, prinssinnakkien paistamista lumihankeen tehdyssä nuotiossa, lauantain saunaa ja katkarapusalaattia.. Huoh, välillä on ihan tyhmää olla näin vanha :D

    Piltsu

    VastaaPoista
  8. Tunnelmallista, lämmintä ja rauhaisaa joulumieltä. Hyvää joulumieltä parempaa lahjaa ei olekaan ♥

    Nyt jouluviikolla onkin ehkä paras pitää kirjat ihan itselleen. Itse olen lukenut yhtä ihanuutta, mutta en ainakaan vielä tuo sitä blogiini. Jouluilen nyt vaan.

    Minä palailen vielä blogien ääreen huomenna ja ylihuomenna. Taianomaisia joulunalusjan päiviä, Leena!

    VastaaPoista
  9. Pilvi, tule 26. pnä. Meri & muut ovat myös silloin täällä.

    Sinä saatat muistella erästä asiaa vähemmän ikävöiden, mutta meillä oli enimmäkseen huikeita hetkiä ja niitä on paljon naurettu.

    Älä tule koskaan aikuiseksi!

    sun Varamami

    VastaaPoista
  10. Hieno lause tuo Aslamin "Äänestän, joka kerta kun kirjoitan lauseen" Se pitää paikkansa ja niin juuri pitäisi olla.

    Kolme yötä jouluun on, jos oikein laskin.
    Mukavaa tiistai-iltaa:)

    VastaaPoista
  11. Minä olen täällä onneksi päässyt eroon lahjaruljanssista, mutta jo pari viimeistä vuotta Suomessa sovin parin läheisen kanssa,että ei vaihdeta enään lahjoja,ja se oli suuri helpotus. Tuo Aslamin kirja on varmasti sellainen ,joka jääkin hyvin mieleen,tarinansa vuoksi.Ja nyt kun tapasin dinka-Williamin,niin se arvostelemasi kirja,joka kertoo dinkoista,alkoi myös kiinnostamaan,joten olen pistänyt sen korvan taakse.
    Ihanaa joulunaikaa,Leena,ja nyt lähdenkin tästä suomalaisten joululaulutilaisuuteen....

    VastaaPoista
  12. Ihan hyvä ajatus tuo tavaralahjojen pois jättäminen. Meillä ei aikuisille ole moneen vuoteen annettu muuta kuin kirja tai mielimusiikkia cd-levy. Ja lapsenlapsilla on tavaraa paikat pullollaan, joten annan vähän taskurahaa. Ja VILLASUKAT. Usko tai älä, olen täällä Vuokatissa pukannut pian 12 paria villasukkia. Olenkohan ihan järkimummelikaan enää!

    VastaaPoista
  13. Minäkin olen tälle joululle jo saanut parhaimman joululahjani: kun olin töissä, olivat tyttäret sillä aikaa siivonneet koko asunnon! Vastapaistetut tortut odottivat pöydällä kun tulin kotiin.
    Jo ovella tuoksui mäntyinen tolu ja joulutortut. Pidin itseni kasassa, mutta myöhemmin illalla tirautin pienen onnenkyyneleen.

    Ihanaa joulunodotusta meille kaikille!

    VastaaPoista
  14. Jos saat liikaa lahjoja, lähetä meille, erityisesti pullo- ja herkkulahjoista tykkään, musiikki ja kirjat otetaan myös vastaan :)

    VastaaPoista
  15. Vasta jokin aika sitten sinut löysin, ja mikä runsauden sarvi blogisi onkaan! Toivon siis pitkää ikää blogillesi, joka antaa paljon niin monelle.

    Joulurauhaa!

    VastaaPoista
  16. "Ei tavaralahjaa", hyvä ajatus.
    Tyttärenpoika 15 v. ilmoitti myös, että ei mitään materiaa lahjaksi. Olen kuitenkin kutonut kaikille villasukat, nehän eivät ole ylellisyyttä tällaisena talvena. :-)

    VastaaPoista
  17. Lumiomena, minäkin olen blogeissa vielä huomenna! Käyn ystävilläni, teen viimisen postaukseni ennen lomaa etc. Varmaan illalla, sillä tänään oli ystävä kylässä ja huomenna tulee eräs toinen.

    Jouluillaan♥

    Tuure, Nadeem on kirjoittanut minuun tatuoiden....

    'Kolme yötä jouluun, laskin aivan äsken...', tätä meillä laulettiin Merille;-)

    Kiitos samoin!

    Jael, kiva kuvitella sinua laulamassa suomalaisia joululauluja.

    Se dinkakirja on siis Sade lankeaa.

    Meidänkin suvussa aina sovitaan monenmoista...serkku juuri lähti ja jätti tänne jotakin;-)

    Kiitos samoin, Jael!

    Hannele, unohdinko mainita kirjojen ja suklaan lisäksi, että myös viinipullot pidän itse;-) Mukavaa joulun odotusta!

    Kiitos Mirka♥ Miten juuri tänään osasit noin sanoa...Päiväni alkoi rankasti, mutta sitten näin valoa ja valossa luki: Tsemppiä Mirkalta!

    Kiitos samoin, Mirka!

    Unelma, jotenkin villasukat ja -vanttuut ovat aina kuin lämmin halaus. Eivät 'tavaraa'. Nytkin jalassa eräät ihanat marjapuuron väriset, jotka on kutonut/neulonut eräs unelmainen...♥

    VastaaPoista
  18. Tuo Aslamin kirjan on nyt kyllä MUST tai on ollut jo pitempääkin.
    Leppoisaa joulun odotusta tai siis teillähän on 23.12. se toinen tärkeä (huh, meinasin kirjoittaa tÖrkeä) juhla.

    VastaaPoista
  19. Allu, juu se on. Afganistan itsessään uuvuttaa, mutta jos tositen täytyy se elää, miksi me emme siitä lukisi. Ja kukaan ei kerro sitä tarinaa taitavammin kuin Nadeem Aslam.

    Kiitos samoin, mutta yritän vielä aamulla piipahdella ja myös vastailla viimeisiä ja iltapäivästä laitan toivotukset ja sitten: loma!

    No, KAIKKI valmistelut on tehty niin jouluun kuin siihenkin, josta jo sanoit pahan sanan;-)

    VastaaPoista
  20. toi hevonen on kiva! ja iloisen värinen viltti takkina :D

    VastaaPoista
  21. Oikein paljon iloa ja valoa jouluusi !

    VastaaPoista
  22. Akissfromthepast, ihana issikka ja et ikinä arvaa kuka ei-käsityöihminen tuon loimen on väkertänyt! Hän on kuin perulainen pikkuhevonen tuossa asussaan...eksoottinen...ja suloinen.

    VastaaPoista
  23. Isopeikko, ei minulle vielä riittävästi. Täällä Keski-Suomessa vasta about parikymmentä senttiä, vaikka alemmasta eilen otetusta kukkakuvasta voisi muuta luulla.

    VastaaPoista
  24. Mahtavaa joulunaikaa myös Sinulle! En ole paljoa täällä kuluneen vuoden aikana kommentoinut (ei vaan aina ole järkevää sanottavaa :) ), mutta ahkerasti käynyt lukemassa kylläkin. Paljon olet saanut kirjoja luettua, ihan kateellisena listaustasi katselin ja mietin mihin oman vuoteni tuhlasin..
    Kiitokset myös joululahjavinkeistäsi, sain monta hyvää ideaa vielä viime metreillä! Minä kun olen niitä kummitätejä/siskoja/tyttäriä/tätejä/kavereita, joilta saa lahjaksi aina vaan kirjoja ;)
    Joten rauhaisaa joulu aikaa ja voimien keräystä ensi vuoden haasteisiin!

    VastaaPoista
  25. Teresita-hyvä, älä välitä, minulla on sama juttu. Ensinnäkin olen tehnyt kirjoja niin liikaa, että muut käyvät minulla enemmän kuin ehdin heillä käydä. Ja sitten toisilla käyn, mutta on asioita, joihin en osaa sanoa mitään. En mitään.

    Kuka sanoo, mikä on tuhlattu vuosi...sinun vai minun tai ei kummankaan vai...


    Minäkin olen jo omille lapsilleni se, jolta aina tiesi saavansa 'vain' kirjoja. Nyt kummipoika kokee samaa kohtaloa...toki suostun sekä synttärinä että jouluna ostamaan myös lelun kirjojen lisäksi.

    Kiitos samoin! Mitäpä enempää voikana toivotta kuin voimia. Ehkä vielä sitä rauhaa ja kykyä ottaa kaikki 'slow' ja 'flow'.

    VastaaPoista