tiistai 25. tammikuuta 2011

TUNNUSTUS JA TUNNUSTUKSIA



Sain Assarilta blogitunnustuksen, johon sisältyy haaste tehdä seitsemän tunnustusta itsestä. Kiitos Assari♥ Olen jo aikaisemmin tehnyt 99 asiaa minusta haasteen, joten en ole varma löytyykö mitään, mitä ette tietäisi...

Minä tunnustan, että:

1) En pidä ihmisistä, jotka riitelevät elääkseen! Myös inttäjät kuuluvat sarjaan, jota kartan 'kuin ruttoa'.

2) Minun elämässäni vaikuttaa kolme kovaa K-kirjainta: Kirjat, Koirat ja Kukat. Ilman näitä elämä tuntuisi jotenkin vajaalta...
 3) Näen enneunia, jotka ovat kaikki toteutuneet. Tämä on joskus hiukan pelottavaakin...

4) Olen päästänyt boheemiuteni irti ja alan vihdoinkin olla 'minä itte'. Meidän kotiapulainen kutsui minua 'minä itteksi', sillä en helposti huolinut apua.

5) Olen ollut 25 vuotta vuotta avioliitossa Elämäni Miehen kanssa, jonka tapasin eräässä ratsastusnäytöksessä. Rakastuimme 'yli väen' ensi katseesta. Olin juuri selvinnyt melanoomasta, oli maaliskuu ja mereltä puhalsi kylmä viima...

6) Olen liian perso herkuille, joten toivon, että Geisha-suklaata ei olisi ikinä alettu valmistaa. Olisin täydellinen tähti ko. suklaan mainokseen, sillä kuka muu pitää ympäri vuoden jääkaapissa Geisha-suklaapatukkaa 'hätätilanteiden' varalta;-)

7) Olen aina heikompien puolesta! Tämä on isäni perintö minulle.

Haastan edelleen Ilsen, Saran, Lumiomenan, Susan, Almafiinan ja Opuscolon!

Lumoavaa tiistaita♥

I Will Survive

31 kommenttia:

  1. Leena!

    Kiitos haasteesta. Olen tainnut tähän joskus vastatakin - täytyypä kaivella syksyn kirjoituksia :) Eiköhän sitä aina seitsemän asiaa keksi...

    VastaaPoista
  2. Valkoinen kirahvi, 7 on helppo keksiä! Minut kerran haastettin sataan asiaan ja jätin tarkoituksella sen 99:än. Samassa luvussa on nyt naiskirjailijalistani...vielä.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olin lapsena "minä itte".

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon tunnustuksesta ja olikin kiva lukea taas myös sinusta.
    Kivoja tunnustuksia,sitä aina löytää näistä jotain itsestä.
    Ja se Geisha on parasta ♥♥

    VastaaPoista
  5. Seijastiina, kiitos! Jossain löytyy 99 asiaa minusta...ehkä julkaisen sen uusintana otikolla MINÄMINÄMINÄMINÄ...;-) -joskus.

    Eikö vain löydäkin. Kun sitä pidempää tunnustusta pyöri täällä, niin huomasin heti, että kenen kanssa on paljon yhteistä.

    Se Geisha pitäisi lailla kieltää, koska se on♥♥♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos tunnustuksesta, palaan siihen blogissani heti kun saan täältä sairastuvalta pienen sopivan raon keskittyä!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut tunnustuksesta ja kiitos sinulle sen sekä haasteen lähettämisestä suuntaani ♥ Tuumailen näitä aikani ja palaan omien tunnustusteni kanssa huomenna tai viimeistään ylihuomenna.

    Elämäsi kolme K:ta ovat kaikki sellaisia, joita ilman olisi vaikea elää. Ja sinun ja Lumimiehen rakkaustarina on huikea. Teidät on selvästi tarkoitettu toisillenne!

    Sinulla tuo kohta 7 kertoo ihmisestä, jolla on sydän paikallaan ♥

    VastaaPoista
  8. Näitä tunnustuksia (otteita elävästä elämästä) on aina hauska lukea. Minä olin "minä ite". Äidistä se oli hieman rasittavaa.

    Vuosisadan rakkaustarina tuo teidän. Aijai. Ihana juttu! ♥

    VastaaPoista
  9. Ihania tunnustuksia, sinä olet reipas ja räväkkä.
    Enneunia minäkin olen nähnyt, niillä ei ole mitään tekemistä meedioiden kanssa. Arvasin, että meillä löytyy jotain yhteistä. :)
    Minulta meni koko aamupäivä, kun rusnasin omia tunnustuksiani. Kun elää kauan tulee paljon tunnustettavaakin.

    VastaaPoista
  10. Susa, ole hyvä. Ei mitään paineita, ei ollenkaan. Paranemisiin♥

    Lumiomena, katso yllä;-) Sitten kun sinulle sopii♥

    En voi kieltää: Löysin ihmisparini, hänet, jota olin kauan kaivannut ja sitten tapahtui kuin elokuvissa...

    Niin...haluan olla Valonkantaja - siinä missä rahkeeni riittävät.

    Anne, sinulle on tulossa erityistunnustus! Myöhemmin. Mietin sitä äsken lumitöitä tehdessä. Voitko ikinä uskoa, että minä sanoisin: Nyt saisi lumi riittää;-)

    Minunkin äitini rasittui 'mitä itteen', mutta ihana Ellimme ei.

    Kyllä se olikin ja on. Toivon aina muille käyvän samoin eli löytävän juuri sen oikean. Se ei ole aina selviö. Minullakin on menneisyys;-)
    Kiitos♥

    VastaaPoista
  11. Unelma, reipas, räväkkä, romanttinen ja herkkä! Blogini voi antaa minusta reippaamman kuvan kuin olenkaan...

    Hyvänen aika, minä poistan sitten tuon meedion. Unelma, olihan meillä jo muutama muukin asia, kuten koirat, uiminen, kukat, valokuvaus ja sitten se, mistä silloin tavatessa puhuimme;-) Ja nyt vielä olemme Enneunittaria!

    Unelma, minä olin vaikuttunut tunnustustesi äärellä. Kukaan koskaan ei ole ennen tehnyt vastaavaa♥

    VastaaPoista
  12. Kiva lukea sinunkin tunnustuksesi :-) Rakkaustarinanne kuulostaa niin romanttiselta <3

    Hihittelen tuolle hätätapaus-Geishalle. Tottamaar nyt akuutteja tilanteita pitää ajatella ;-) Miten muuten on, onko se sokeriton pitänyt ?

    VastaaPoista
  13. Petriina, tämä oli vain jäävuoren huippua;-)

    Itse asiassa hirveän romanttista, mutta tietysti myös paljon, mitä sitä ennen ei koskaan: intohimoa! Sen tähden toivotankin kaikille hääpareille: intohimoa, intohimoa, intohimoa! Jos ei ole kipinää, ei onnistu. Tämän sanon kokemuksesta rankasti oppineena.

    No, sinäpä muistat! Hyvä niin, että kysyt, pysyn ruodussa;-) En ole nauttinut yhtään sokeria missään muodossa tänä vuonna!Ja kaiken huipuksi Lumimies käveli yhtenä päivänä kotiin mukanaan KAKSI RASIAA GEISHA-HARMONYA. Ei tehnyt heikkoakaan. Joskus yöllä kun luen myöhään, muistan nuo rasiat, mutta vielä on kantti kestänyt. Olen kestänyt myös sen, kun Lumimies lukee vieressäni ja syö Fazerin sinistä kuin leipää...

    VastaaPoista
  14. Onnittelut tunnustuksesta =)

    Aikas tutun kuuloisia tunnustuksia. Paitsi nuo enneunet, en muista nähneeni sellaisia, ehkäpä juuri sen vuoksi, että saattaisin pelätä niitä tai unien näkemistä ylipäänsä.

    Ehkä enneunia näkevät on juuri niitä, joilla on suuri rohkeus =)

    Nautinnollista viikon jatkoa sinulle1

    VastaaPoista
  15. Birgitta, kiitos!

    En minäkään niitä kaipaa, enneunia.

    Ehkä he ovat vain muita herkempiä...tai sitten kuten sanot: rohkeampia. Ovatko nuo toistensa vastakohtia. Eivät.

    Birgitta, pysy linjoilla, kuvasi on torstaina erittäin tärkeässä asiassa mukana. Ja kiitos samoin!

    VastaaPoista
  16. Hei Leena ja kaunis kiitos sinulle! Tein nämä seitsemän tunnustusta viime vuoden puolella ja niissäkin oli oma hommansa. Kirjoista on helpompi puhua :) On niin ilo lukea blogiasi, kun sinusta hehkuu elämän lämpöä ja voimaa! Jos Geisha on suosikkisi, niin minulla on taas e Fazerin sininen. Laitan sinulle mailia.

    VastaaPoista
  17. Onnea tunnustuksesta ja kiitos!! Palaan asiaan ehkä jo huomenna.

    Sanoitko, että alkaa jo lumi riittää?!? LEENA!!! Nyt kyllä perut puheesi. :)

    Ja se vielä, että jäin miettimään tuota, miten sinä olet sinä, siis se joka sinun pitääkin olla. Aistin sen sinusta jo kauan sitten ja ihailen sitä. uskollinen itselleen, rehellinen muille, suora kaikille. Näin sinut näen. <3

    VastaaPoista
  18. Onnea :) hauskaa että saatiin tunnustukset samana päivänä :) ja riitelevät ja inttävät ihmiset pomppasivat listaltaltasi yhdessä geishan kanssa :D nyt alkoi tehdä mieli geishaa..musta se pakkaus meni pilalle kun ne poisti siitä sen geishan kuvan.. musta se oli paremmman makuinenkin sen kuvan kanssa :D

    VastaaPoista
  19. Onnea Leena! Kivoja tunnustuksia. Mina myos olen Geishan pauloissa. Kohta taas on jaakaapista kaikki syoty. Etta voikin olla hyvaa suklaata...

    VastaaPoista
  20. Sara, minä olen tehnyt näitä vaikka kunka monasti. Ensin ole se facesta lähtenyt 25 asiaa minusta ja sitten tuli se Sata asiaa minusta. Äläs nyt ujostele, vaan anna palaa;-) Sinä olet niiiiin perusteellinen...Fazerin sinisessä jaat Lumimiehen intohimon, sillä hänelle juuri se on se 'hänen juttu'. Odotan postiasi. Ja ole hyvä vain!

    Ilse, ole hyvä vain!

    No, voin peruakin, mutta eilen oli tosi kova lumiTYÖpäivä. Se ei enää ollut nautinnollista puuterilumen lykkimistä vaan tuntien rääkkiä.

    Well...ehkä olen sitten edelleenkin 'minä itte'. Ja olenhan minä tässä blogissani ihan omana minänäni, en esitä mitään muuta eli olen laittanut itseni täysillä tähän. Ei tässä ehdi mitään rooleja leikkimään.

    VastaaPoista
  21. Akissfromthepast, kiitos samoin!

    Juuri niin, toki ne pomppasivat, toinen hyvässä, toinen pahassa. Elämä on liian lyhyt riitelyyn ja inttämiseen. Ihmiset, joilla on hyvä olla sisällään, eivät riitele. Nimenomaan se vanha, kunnon Geisha-patukka on se mun juttu. Toisn nyt jouluaikaan aloin vaarallisesti tottua siihen Harmonyyn...;-)


    Johanna, kiitos! Siis sulla on tämä sama salainen jääkaappistrategia. Kuulostaa ihan kuin elokuvasta Kummisetä;-)

    VastaaPoista
  22. Ui, Geishat on kyllä hyviä, ja voi mikä rakkaustarina!

    VastaaPoista
  23. Tessa, juu;-) Geisha on liian hyvää ja rakkaustarina oli niin erikoinen, että kirjoitin sen puhtaana faktana yhteen lehteen. Samana päivänä kun tapasimme ensimmäisen kerran, olimme jo illallisella pienessä ryhmässä. Sisareni sanoi jälkeenpäin: Kukaan ei tajunnut, mitä te kaksi puhuitte, tehän olitte kuin aina toisenne tunteneet!

    VastaaPoista
  24. Ihana! Niin sinua :) Aurinkoista pakkaspäivää!

    VastaaPoista
  25. Anne,sinähän sen tiedät;-)

    Juu...aurinkoista...hammaslääkärissä.

    VastaaPoista
  26. Ihana tunnustus, on hyvä että joku muukin rakastaa Geishaa.mmh...
    Kaunis sydän, onnea pitkästä liitosta.

    VastaaPoista
  27. Geishaa kuluu myös, mutta DaCapoa ilman ei voi elää! Sitä löytyy kaapista kaiken varalle :-) .
    Suklaan paikka ei ole jääkaappi. Olen sen jostain lukenut.

    Minäkin sain tunnustuksen, mutta valikoin 'mustan' vierestä pienemmän ja vihreän - pieniä tunnustuksia varten! ;-)

    www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista
  28. Nami-Hiiri, mulla taitaa olla semmoinen aika hurja pakina kuin Da Capo blogissani...

    Minä tykkään kun suklaa ei ole löllöä.

    Miten sulla uskaltaa käydä, kun sulla niitä herkkuja...Laitappa sinne muutakin juttua;-) Muista mun ankara sokerittomuus tilani nyt. Käyn varovasti kurkkaamassa...

    VastaaPoista
  29. Hei Leena nyt on blogissani tunnustuksia tehty! :)

    VastaaPoista
  30. Sara, kiitos vinkistä! Olen jo matkalla...

    VastaaPoista