torstai 3. maaliskuuta 2011

BLOGISAVUA MUISTOJEN HUONEILLE!

Luin Susan Fletcherin Meriharakat, kun Ilse blogissaan toivoi blogisavua kirjalle ja koin iloisen yllätyksen. Oikeastaan vähän enemmänkin...Nyt minä toivon blogisavua Richard Masonin Muistojen huoneille. Tämä kirja on enemmän kuin voisi olettaa. Kertoo Alzheimeriin sairastuvasta äidistä, jonka aikuinen tytär haluaa siirtää äidin hoitokotiin. Hänellä on kuitenkin asiasta huono omatunto ja niinpä hän päättää järjestää sitä ennen äidille matkan suvun juurille Etelä-Afrikkaan. Mikään ei ole kovin tavalllista ja helppoa, sillä: liikaa muistoja, tyttären mutkikas yksityiselämä sekä äidin ja tyttären monimutkainen suhde painavat kirjaan oman poltinmerkkinsä. Kirja on tosipohjainen ja kaikki, jotka ovat tämän tuttavapiiristäni lukeneet, ovat yllättyneet positiivisesti. Oman kirjani annoin Evelle, kun hän lähti yli kuukauden lomalle Turkkiin
Loma jäi Even viimeiseksi, mutta hän ehti kommentoida kirjaa minulle blogiin ja puhuimme siitä myös puhelimessa. Eve oli suuri eläinten ystävä ja hänen Rilke käännöksistään takuulla vaikuttavin lienee Pantteri, jota en pysty itkemättä lukemaan. Eve on vanginnut suomennokseensa häkkiin vangitun eläimen henkisen kuoleman veret seisauttavalla tavalla. Runo löytyy kirjasta Tahto tahtojen/ Der Grosse Wille.

PS. Katsokaa, minkä yllätyksen Anki on järjestänyt minulle Lumikarpaloon!

10 kommenttia:

  1. Muistojen huoneita on sinun lisäkseni kehunut yksi ystäväni, jonka kirjamakuun luotan aika lailla täysin. Tämä kirja onkin mielessäni ja jossain vaiheessa aion tämän lukea. Nyt vähän muuta, pian Meriharakat ja sitten... Kuka tietää. :)

    Ja oi, Eve. En häntä tuntenut muuta kuin muutaman viestin ja upean elämäntyön välityksellä. Niin valovoimainen ja valoisa ihminen ♥

    VastaaPoista
  2. Muistojen huoneet odottaa pinossa, joten toivon pääseväni sytyttelemään savuja näin päin tällä kertaa. :)

    Meriharakat on unohtumaton jotenkin. Sen tunnelmissa on tuulta ja suolaa ja merivedessä karheutuneita hiuksia...

    Vuhvuh, sanoo lapsi sylissään jänis. Meillä on hyvä päivä! Sellaista sinullekin toivotan!

    VastaaPoista
  3. Katja, Eve valloitti kaikki olipa tavannut tai ei. Hän oli Valonkantaja vailla vertaa. Minulla on koko ajan tunne, että jotain nyt puuttuu...Even valo kajasti minulle niin suuresti. Olen hauras ilman häntä.

    Odotan kiinnostuksella niin Meriharakoitasi kuin Muistojen huoneitasi♥

    VastaaPoista
  4. Minulla tämä odottaa yhä lukemistaan kirjahyllysäni, pitäisikin tarttua tähän vihdoin. :)

    VastaaPoista
  5. Ilse, wuff, sanoi rakastunut nainen, sylissään mies. Meillä on tänään 27 vuotta siitä kun katseemme kohtasivat ja se oli menoa se. Siksikin jään tänään pitkälle viikonlopulle, sillä saan lahjaksi mieheni kotiin huomiseksi♥

    Kiitän 4-ever sinua Meriharakoista. Se on just mun kirja!

    Jään odottamaan sinun Muistojen huoneitasi...

    Mukavaa päivää Sinulle myös, wuff!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoisen oloinen kirja! Kuka tietää... Jos kirja ja aika löytyisivät.

    Ihanaa pitkää viikonloppua rakkaasi kanssa, Leena!

    Ilse, meillä Dani tahtoo taas kutsua kaikkia eläimiä pupuiksi. :)

    VastaaPoista
  7. Karoliina, tee suvikirjalistaus. Minulla on ollut sellainen jo pari vuotta. Luen silloin niin monta suositusta kuin mahdollista.

    Kiitos♥

    Mukavaa viikonloppua myös Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Muistojen huoneet on ehdottomasti lukulistalla jo pelkästään koskettavan aiheensa vuoksi. Aitini äiti (= mammani) sairastui Alzheimeriin ja nukkui pois viime vuoden lopulla. Tiedän kuinka rankkaa aikaa läheisille kyseisen taudin kanssa kamppailu on ja siksikin kuvaus äidin ja tyttären matkasta ja suhteesta kiinnostaa.

    VastaaPoista
  9. Absolutely white, sitten kirja yllättää sinut, sillä...

    Joskus myös sairastuneesta saattaa löytyä yllättäviä voimavaroja etc. Enkerro enempää.

    Seuraan nyt itse likeltä vastaavaa ystäväni perheessä, jossa sairastunut on vielä niukin naukin kotona, mutta jokainen päivä on kuin ystäväni eläisi veitsenterällä, koska on lähin jaksava omainen. Monenlaista on tapahtunut ja pahaa pelkään, että...

    VastaaPoista