tiistai 22. maaliskuuta 2011

SUOMALAISET PERINNEKASVIT

Esikoiden takana kasvaa kukkia, joita sinä kerran maailmassa värisevin käsin ja sykkivin sydämin olet tarjonnut, niin, itsehän parhaiten tiedät kenelle?

Rudolf Abelin (1912)

Vaikea ei ole arvata, mitä kukkia Rudolf kerran on saanut lemmityltään, sillä lemmikit ovat ikuisia ’älä unohda minua’-kukkia.

Edessäni on aivan hurmaava kasvitieteen professori Jouko Rikkisen kirja Suomalaiset perinnekasvit (Otava 2011), joka yhdistää minun kaksi intohimoisinta lajiani eli puutarhan ja historian. Jouko Rikkinen on tehnyt teoksen, jossa kohtaavat perinnekukkiemme yli viisisataavuotinen kauneus hänen loistavissa valokuvissaan niihin henkilöihin, jotka ovat menneiden aikojen puutarhoissa niitä havainnoineet ja niistä kirjoittaneet. Saamme siis kunkin kasviesittelyn lomaan perinnetietoa, joka saattaa joskus hieman huvittaa, mutta useimmiten osuu täydellisesti oikeaan.

Jouko Rikkinen on julkaissut useita tieteellisiä tutkimuksia kasvi- ja sienitieteen eri osa-alueilta. Hän on myös kirjoittanut oppikirjoja ja tietoteoksia sekä ansioitunut luontokuvaajana. Hänelle tiedoksi, että hänen kirjastaan kirjoittaa nyt nainen, jonka tarvitsi vielä koulussa kerätä kasveja kahtena suvena yhteensä kahdeksankymmentä eikä enää opetella nimiä latinaksi. Vaan mihin botanisti itsestään pääsee: Likka meni ja keräsi kaksisataa kasvia ja opetteli nimet latinaksi ja sai opettajaltaan kasviostaan 10+! Siinäpä alkoi minullakin hymy karehtia, kun luin Joukon kirjan alusta Lukijalle: ’Suomalaiset perinnekasvit –kirja esittelee suomalaisen perinnepuutarhan ruohovartisia kasveja ja antaa perusohjeet niiden kasvatukseen ja lisäykseen. Kuvituksen painopiste on tällä kertaa perinnekasvien kauneudessa – ei niinkään lajitunnistuksen kannalta tärkeiden tuntomerkkien esittelyssä.’ Siis hän on oikeassa kuvituksen suhteen, mutta olisin ollut hyvin, hyvin pettynyt, jos en olisi saanut edes osittaisesti tieteellistä tutkijan tekstiä, sillä kun tutkija kirjoittaa kiinnostavasti, se on parasta mitä tiedän ja sitä tässä kirjassa saamme. Ossian Lundén (1918) oli aivan oikeassa:


Että puutarhatyö kohottaa ja jalostaa mieltä, on tunnettu asia.

Jo kirjassa Yrttimaa tuli esille kasvien leviäminen luostareista muualle rohdoskasveina. Keksiaikaisissa puutarhoissa viljeltiin lähinnä lääke. ja keittiökasveja ja vasta renesanssiajalla herrasväen puutarhat alkoivat muuttua koristekasvipuutarhoiksi. Huomiotani kiinnitti monien 1900-luvun alun puutarhakirjojen harmittelu ’vanhan ajan koristekasvien’ kuten akileijojen ja siperianunikon, harvinaistuminen. Onneksi tämä tilanne ei jäänyt pysyväksi, sillä isoäitiemme pihat sorastaan rönsysivät punaisina näistä upeista, suurista unikoista ja kaikkihan me tiedämme jo LM.Montgomeryn tyttökirjoista, että puutarha, jossa ei ole akileijaa, on vailla taikaa: Siellä eivät keijut viihdy. Minulle ainakaan ei ole puutarhaa ilman akileijaa tai unikoita. Jouko Rikkinen mainitsee monta akileijaa, mutta tietysti niistä ylinnä lehtoakileijan, josta:

Lehtoakileija viihtyy auringossa tai puolivarjossa, mieluiten kosteassa puutarhamaassa. Sillä on vankka paalujuuri eikä täysikasvuista kasvia ole helppo jakaa. Se kuitenkin kylväytyy helposti itsekseen, jolloin nuoria siementaimia voi siirtää uusiin paikkoihin.

Edellä mainitun olen päätäni seinään hakaten saanut oppia. Meillä akileija saa kasvaa, missä ikinä haluaa! Se on aivan hurmaava kun putkahtelee kiveysten väleistä ja värit ovat aina yhtä yllättävät. Olen huomannut, että mutantteja syntyy kasveista kuin kasveista. Ja näin Rudolf Abelin (1912) akileijasta:

Ne olivat tunnetut jo keskiajalla, olivat munkkien lempikukkia luostarien rauhaisissa yrttitarhoissa ja kukoistavat vielä tänäkin päivänä vanhojen raunioiden keskellä.

Jouko Rikkisen Suomalaiset perinnekasvit alkoi taas kiihdyttämään minua niin, että olen aivan pakotettu lisäämään vielä muutaman lajin lehtoomme, sillä siellä on hyvin kutsuva kivikkoryhmä vain odottanut Pulsatilla vulgarista eli tarhakylmänkukkaa:



Jouko Rikkisen Suomalaiset perinnekasvit on sekä intomielisen puutarhurin että myös botanistin kirja. Teos esittelee lähes kaksisataa perinnekasvia. Kuvat lumoavat, teksti on selkeää kuten tutkijalta sopii odottaakin, mutta kuin bonuksena herra professorin kiintymys kasveihin niiden historiasta kauneuteen pirskahtelee läpi sivujen kuin rohdoskasvin taianomainen ja elvyttävä neste. Narkissos hymyilee sillä professorimme tarjoaa narsisseista kauneimman, valkonarsissin, Narcissus Poëticus, jonka huumaavan tuoksun myötä vaellamme lävitse muscari- ja kielolehdon suoraan suveen, jossa rohtosormustinkukat vievät meidät taitelijoiden villeihin pihoihin oppimaan, että digitalis aina valitsee kasvupaikkansa itse. Siinä kukka joka tietää, missä on eniten edukseen! Ja villin pihan tunnelma vain kasvaa kohdatessamme lehtosinilatvat, jotka kukkivat sekä valkoisin että sinisin kukin ja levittävät  hunajan tuoksuaan pölyttäjien houkuttamiseksi.  Kalliokilkka peittää lumoavasti kiviaitaamme ja puun takaa ilmesty Jenny Elfving, joka muistuttaa, että:

Mitä vähemmän huomaa ihmiskäden jälkeä istutuksessa, sitä onnistuneempi se on. Tähän tarvitaan kauneusaistia ja kasvien tuntemusta.

Jennyn toteamus on niin oikeaan osunut, sillä ennen puutarhavaelluksemme loppua, professorimme, jonka kanssa kasveista keskustellessa, päivä ehti jo iltaan ja lehdon varjot ja valot aloittavat leikkiään, ojentaa minulle kimpun tarhapäivännoudon kukkia


Kiitos Jouko♥

24 kommenttia:

  1. Hieno postaus, Leena<3

    Huomaa, että rakastat puutarhaa ja kasveja. Olisi mielenkiintoista tutustua tähän kirjaan;)

    Minäkin keräsin toistasataa kasvia tieteellisine nimineen. Elämässä on ollut siitä paljon iloa;D

    Valoisaa kevään jatkoa sinulle, Leena<3

    VastaaPoista
  2. Aili, kiitos!

    Tämä puutarhahulluus on geeneissä: Ensin mamma, sitten äitini ja nyt minä. Merikin intoilee kovasti sisäkukkien kanssa...

    Aili, mikä sääli, että enää ei kerätä kasveja! Mitään tavallisimpiakaan eivät monet nuoret tunne.

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  3. PS. Siis Aili, tämä olisi juuri sinun kirjasi, koska harrastat perinnetietoakin monin tavoin ja epäilenpä, että myös kauniita kukkia.

    VastaaPoista
  4. Voi miten kivankuuloinen teos! Taas yksi lisää listaan, johon kerään teoksia jotka vielä joskus luen/hankin.

    Kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Assari, ja miten paljon sitä Waltarin 'kaunista turhuutta' kera runsaan tiedon.

    Tämä on kiinnostava kirja itselle, sekä loistava lahjakirja!

    VastaaPoista
  6. Perinnekasveissa on sitä jotain. Joskus haaveilen puutalosta ja perinnepihasta. Ja miksi tosiaan puutarhoihin istutetaan kaikenlaisia muotilajeja, jotka eivät jaksa talvehtia täällä pohjoisessa? Perinnekasvit ovat usein uskollisia ja kauniita!

    Kauniita ja upeita tuntuvat olevan tämän kirjan kuvat. Onko sinulla tietoa, miten helppo/vaikea kasvatettava tuo tarhakylmänkukka on? Ihastuin siihen oitis.

    VastaaPoista
  7. Katja, siihen syntiin on niin helppo langeta, että yrittää jotain, minkä tietää jo ensimmäisen talven vievän. Minä olen nyt oppivuoteni elänyt ja järkiintynyt.

    Kävin äsken kaksi isoa kasvikirjaani läpi, enkä löytänyt tälle kukalle vyöhykekerajaa...Merkillistä! Ehkäpä se tarkoittaa, että minä voin huoleti alkaa toteuttaa suunnitelmaani;-) Nyt se rakentamani kivikasa yhdessä lehtomme notkelmassa saa vihdoinkin asukkaat.

    Muuten Rikkinen kirjoittaa tästä kaunottaresta: 'Tarhakylmänkukka viihtyy auringossa tai puolivarjossa, kuivahkossa ja kallkipitoisessa hiekkamaassa.' Apua!, ei meidän lehto sellaista maaperää ole...

    'Sopivalla paikalla se muodostaa vuosi vuodelta komistuvan lehtiruusukeen. Kylmänkukilla on vankka, syvälle ulottuva pääjuuri, minkä vuoksi niitä on vaikea jakaa.'

    Mutta viittaisiko tämä kukan viitymiseen Suomessa. Jenny Elfving (1929): 'Niinpä on puistoon rakennettu kaksi kiviryhmää ja niihin istutettu, paitsi tavallisia kalliokasveja, myös metsästä tuotuja, kuten arvokas sinikukkainen Pulsatilla patens (kylmänkukka, kaarivuokko).'

    Minun vanha koulukasvikirjani esittelee mäkivuokon (Anemóne pulsatilla), jonka kertoo viihtyvän Etelä-Ruotissa sekä ahojen kylmänkukan (Anemóne paténsis), josta ei sanota vyöhykettä ollenkaan. Lumimies sanoisi tähän, että 'katsokaa netistä'!

    Minä kuvittelin sinut heti alusta lähtien puutaloon, jonka ympärillä jo valmis, vanha puutarha perinnekasveineen ja vanhoja hedelmäpuita...

    VastaaPoista
  8. Kirja vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Juuri nämä perinnekasvit, jotka lapsuudenkodissani, maalaistalossa, villiintyen kasvoivat ja putkahtelivat milloin mistäkin esiin. Akileija, siitä pidän erityisen paljon, minulla tekee vanhan roosan värisiä kukkia. sormustikukka, joka todella valitsee kasvupaikkana ja monet muut pihaamme olen siirtänyt.
    Taas on aihetta kirjaston sivuille.
    Kiitos upeasta esittelystä.

    VastaaPoista
  9. Tarhakylmänkukka on yksi lempikasveistani : ) Se kun on perenna eli ruohovartinen, sille ei ole kasvuvyöhykesuositusta. Kasvu- eli menestymisvyöhykkeet on enemmänkin puuvartisille....
    Tarhakylmänkukka on hyvin kestävä. Menestyy puolivarjosta aurinkoon, ja maan tulee olla läpäisevä. Eli kosteassa kohdassa mätänee pois.
    Luonnonvaraisia kylmänkukkia meillä on hämeenkylmänkukka (Pulsatilla patens) ja kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) - nämä ovat siis rauhoittettuja !
    Leena toivottavasti tämä auttoi : )

    VastaaPoista
  10. Minttuli, sormustinkukan kanssa olen todellakin saanut nöyrtyä: Se valitsee paikkansa;-)

    Ja sitten malvat,nuo iosäitien pihojen lumoavat kukat. Niitä meillä on alkanut kasvaa siellä sun täällä.

    Ai sinulla on sitä vanhan roosan väristä akileijaa...Minulla on tietysti sitä tavallista sinistä ja sitten kalpeaa vaaleanpunaista sekä paljon valkoista, sillä yhtenä suvena OSTIN Viherlandiasta valkoista alppi-ja japanin- ja lehtoakileijaa. Etenkin puistossa, jossa isot lehmukset jo alkusuvesta ovat lehdessä, valkoiset kukat näyttävät hyviltä.

    (Se, mihin viittasin tänään sinulla, meni ok eli elämä ei pysähtynyt - vielä. Hän on minulle niiiiin rakas♥)

    VastaaPoista
  11. Sari, kiitos hurjasti♥

    Aina sitä oppii jotain uutta eli en tiennyt tuota, että ruohovartisille ei ole vyöhykesuosituksia.

    Nyt täytyy vinkata Katjalle, että: Jihuuu, me voidaan istuttaa tätä!

    VastaaPoista
  12. Vuosi vuodelta innostun yhä enemmän kukkien maailmasta..
    Pihani on entistä suota, joten en ole onnistunut kasvimaan kanssa kovinkaan hyvin..
    Kukkamaa voisi olla helpompaa...

    Minkä näköinenon se akileija on...
    entä kylmätahakukka?..
    Entä nuo violettiset, jotka muistuttavat saint Paulian kukkia..

    Olen onneton kukkien nimien kanssa vaikkolenkin kerännyt 120 kasvia, tosin luonnonkasveja..

    VastaaPoista
  13. Tuohan on kuin sinulle tehty kirja! Hienosti kirjoitit siitä,ja mielenkiintoista onkin oppia Suomen perinnekasveista:) Ihania kukkakuvia!

    VastaaPoista
  14. Hanne, kylmätarhankukka on tuo lila. Minulla on ollut kuvia akileijoista, mutta et muista. Yksi hyvä kuva on jemmassa, mutta se ei ole minun. Pyydän siihen luvan ja sitten vinkkaan sinulle.

    Ensin oli suo, kuokka ja Jussi, sitten oli suo, kuokka ja Hanne;-)

    Hyvä nainen, ei siihen mitään puutarhakukkia saanut kerätä, ne olivat luonnonkasveja, joita kerättiin. Niitä voi vieläkin oppia...Kukat antavat niin paljon ja etenkin puutarha, jossa on erilaisia 'huoneita', siimeksiä, salaisia paikkoja, forget-me-not -polkuja, melankoliselle ravulle vainajien muistelulehto, kansituoli kahdelle kirsikkapuiden katveessa....

    VastaaPoista
  15. Vanhojen talojen pihamaat ovat kiinnostavia. Löytöretkeilyä suorastaan, kun maasta pukkaa jotain yllättävää. Välillä tietysti vanhan penkin kunnostaminen on paikallaan, ja möyhitystä maasta saattaa puskea esiin sellaisiakin kukkia, jotka pitkään ovat olleet tukahduksissa.

    Tuota toisen kuvan kukkaa kasvaa joillain pihoilla upeasti ja laajasti keväisellä nurmella. Sinisävyisenä on kuin hetkellinen meri pihamaalla.

    ♥ puutarhaunelmia...

    VastaaPoista
  16. Anne, onnistuit muistuttamaan minua siitä, että nostaisin pari penkkiä kokonaan ylös. Pitäisi, pitäisi, mutta...yhtenäkään suvena en ole raaskinut, kun siinä menee sen suven kukkimiset sitten sen sileän tien.

    Ai että kasvaa oikein kuin sinisävyinen meri...tämä ei kun vain lisää pökköä pesään;-)

    Niitä...puutarhaunelmia♥

    VastaaPoista
  17. Jälleen mielenkiintoinen kirja ja mielenkiintoisia kommentteja!

    Lapsuudenkotini on veljen omistuksessa. Iloksemme olemme siskojeni kanssa saaneet luvan täydentää puutarhaa periaatteena kerätä nimenomaan perinnekasveja. Malvat, tiikerinliljat ja monet muut ilahduttavat vuodesta toiseen, samoin sireenit, juhannusruusut ja lumipallopensas.

    Toki niitä kasvattaisin omassa pihassakin, mutta tilaa on vähän.

    Kylmäkukka on Hämeen nimikkokasvi ja tiedän kotini läheltä monta kasvupaikkaa. Kaiholla muistelen aikaa, kun koulussa kerättiin kasveja eli yhteensä 120. Kerättyjen kasvien nimet ja tieteelliset nimetkin piti opetella ja sitten oli kasvitentti.

    VastaaPoista
  18. Marjatta, kiitos!

    Mieheni on hämeestä, joten lasken sen varaan että voin vielä aloittaa 300 kasvin jälkeen uuden sataluvun puutarhassani;-) Siis muistin niistä Arabian kasvilautasista että kylmänkukka on Hämeen maakuntakukka. Äidilläni on niitä seinällä paljon.

    Malvaa levitän nyt oikein vimmalla. Se kasvi mukautuu puutarhaan,kun digitalis tekee mitä huvittaa...Haluaisin niin sellaisen villin taiteilijapihan ja nurmikkoa vain suvisiin krokettipeleihin. Meillä on siis menossa nurmikon hävityskampanja. Osa jää laatoituksen alle, osa merenrannan liuskekivien ja osa villien kukkien. Sain jo taulun johon oli kukkien päälle painettu teksti 'villin naisen villi puutarha'.

    Mukavaa lopppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  19. Allu, eikö! Nyt pitäis päästä jo istuttamaan.

    VastaaPoista
  20. Mielenkiintoisa kirjoitus!

    Oletko muuten koskaan kurkistanut 'lumikelloa' altapäin?
    Se tuntuu odottelevan kello alaspäin lumen sulamista päältään ja suojelevansa sisintään. Uteliaisuus palkitaan - eteen ilmestyy kaunis vihervalkoinen luomus, joka harvinaisemmassa kerratussa muodossaan on kuin 'ruusu'.

    nami-hiiri

    VastaaPoista
  21. Nami-Hiiri, sitä en ole tehnyt. Istutin ensimmäiset lumikelloni vasta viime syksynä! Aion kokeilla!

    Olen nyt viihdyttänyt Kanadan vierastani kertomuksillani Sveitsistä...;-)

    VastaaPoista
  22. ....no jokos olet muka ehtinyt kertoa kaikki ihanat kertomukset Suomesta ? Sveitsi on toki kertomuksen arvoinen, mutta kotimaata ei mikään voita - ei edes suomalaista voita tuoreen leivän päällä! ;-)))

    nami-hiiri

    VastaaPoista
  23. Nami-Hiiri, no hän on niin ihastunut Suomeen, että ei tiedä, vaikka tänne vielä muuttaisi. Hän on muuttanut täältä 2-vuotiaana ja sitten äitinsä kuoleman jälkeen alkoi yllättäen käydä ja on alkanut opetella myös kieltä.

    Sveitsi tuli siitä mukaan, kun pohdimme, missä maassa mikäkin on ideaalisinta - teoriassa. Ja minä sitten tokaisin...no en viitsikään sanoa sitä;-)

    Suomalainen ruisleipä ja voi on kova juttu ja minä roskaan vuoteemme joka ilta syömällä hapankorppua sängyssä samalla kun luen.

    VastaaPoista