maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

He veivät minut yöpaidassani.

Näillä sanoilla aloittaa Ruta Sepetys kirjansa Harmaata valoa (Between Shades of Grey, WSOY 2011, suomennos Maria Lyytinen). Kirja on omistettu Jonas Šepetyksen muistolle. Kirja kantaa mukanaan kaikkien maailman leirivankien kohtaloa, vaikka se kertookin viisitoistavuotiaan Linan ja hänen perheensä kohtalosta Stalinin vankileirien saaristossa. Kirja on kertomus rakkaudesta, välittämisestä, sisusta ja uskomattomasta halusta elää. Kirja on myös kertomus siitä, mitä neuvostomiehitys teki liettualaisille, virolaisille ja latvialaisille. Myös suomalaisia kuljetettiin junissa kauemmas kuin mihin käsitys yltää. Missä oli Jumala? Ehkä hänkään ei nähnyt niin kauas…


Suomalaisia. Olin unohtanut Suomen. Muistin sen illan, kun tohtori Seltzer oli tullut meille tapaamaan isää. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen.


”Se on vain kolmenkymmenen kilometrin päässä Leningradista, Jelena”, tohtori Seltzer oli sanonut äidille. ”Stalin haluaa suojautua länttä vastaan.”

”Ryhtyvätkö suomalaiset neuvotteluihin?” äiti kysyi.


”Suomalaiset ovat vahvaa kansaa. He taistelevat”, tohtori Seltzer sanoi.

Kesäkuun 14. päivä 1941 muutti täydellisesti Linan perheen elämän. Isää ei kuulunut kotiin, kun ovea paukutettiin ja perheelle, Linalle, pikkuveli Jonakselle ja Jelena-äidille annettiin kaksikymmentä minuuttia aikaa pakata nyyttinsä ja lähteä NKVD:n eli Neuvostoliiton salaisen poliisin mukaan.

”Me tarvitsemme enemmän aikaa. Olemme aamulla valmiina”, äiti sanoi.


”Kaksikymmentä minuuttia – tai ette näe enää aamua”, virkailija sanoi.

Lina lähti yöpaidassa matkalle junavaunussa, joka kuljetti ihmisiä vailla mitään ihmisarvoa 440 päivää Liettuan Kaunasista Trofimovskiin pohjoisnavalle, paikkaan, joka oli ei minkään reunalla. Alkaa orjatyö, jonka ainoa tarkoitus on näännyttää ihmiset hengiltä. Vartijat syövät amerikkalaisen aluksen tuomia säilykkeitä ja juovat vodkaa ja asuvat puurakennuksissa, mutta Lina ja muut saavat selvitä savimajoissa sietämättömässä kylmyydessä sulattaen lunta juomaksi ja syöden kuivaa leipää, jonka määrä oli tarkoin rajoitettu. Eristys ulkomaailmaan on käytännössä rikkumaton.

Siltä varalta, että joku ei tiedä, miten Isä Aurinkoinen toimi, niin mikä tahansa ilmianto riitti. Syytös maanpetoksesta rapsahti vaikka viattomasta piirustuksesta tai yhdestä sanasta. Se oli heti neljännesvuosisata elävältä kuolemista jossain kaukana tundralla, ei missään. Jos haluat tietää lisää, suosittelen vaikka Aleksander Solženitsynin kirjaa Vankileirien saaristo sekä Ensimmäinen piiri. Aivan vastaavaa tapahtui Romaniassa ja siitä voitte lukea Herta Müllerin kirjoista Ihminen on iso fasaani, Matala maa ja Sydäneläin. Rikkomus ihmisyyttä vastaan on aina sama ja yhtä anteeksiantamaton, sillä julmuus viattomia kohtaan ei tunne rotua, uskontoa eikä maiden rajoja. Sillä ei ole kotimaata ja se kulkee kuin kuoleman usva valtioiden rajoista tai ihmisyydestä piittaamatta. Se on se pahoista pahin, jonka tähden pitää lukea kaikki, mitä selviytyneet ovat kirjoittaneet, sillä heidät piti helvetissä hengissä halu kertoa juuri sinulle!

Harmaata valoa on kaunis kirja! Uskallan näin sanoa, sillä Ruta kirjoittaa kuin todeten ja antaen lukijan nähdä harmaata valoa, jonka ääressä Lina sai kirjoitettua ja piirrettyä viestiksi tuleville, mitä he ovat kokeneet. Lina halusi taiteilijaksi. Hän ihaili Munchin töitä. Hän oli menossa Liettuassa taidekouluun, mutta sen sijaan hän nousikin junaan ja lähti kohtaloon, josta hän selvisi vain unelmiensa avulla. Hänellä oli unelma selvitä hengissä, voidakseen kertoa. Häneen eivät pystyneet täit, pilkkukuume, nälkä, kylmä, epätoivo, pelko…Ja leirillä hän tapasi Andriuksen, jonka äiti pelasti poikansa hengen antamalla itsensä yö yön jälkeen vartijoiden raiskattavaksi.

Kun Andrius siirretään, Lina selviää vain piirtääkseen kaiken. Pöllön sulkaa ja tuhkaa saamme kiittää siitä, että tiedämme, mitä kirjailija Ruta Sepetyksen isosedän perheelle tapahtui Stalinin vankileirien saaristossa. Voimme osoittaa Linalle kunnioitusta hänen sisukkuudestaan ja lukea, mitä hän on kokenut sekä viedä viestiä eteenpäin ettei yksikään ikinä kiellä tapahtunutta.

Ruta Septys kirjoittaa tyylillä, josta pidän. Toteavuus, mutta ei liian kliininen, on häntä. Myös rauhallinen ja selkeä kerronta, jossa julmuuksilla ei ’huorata’. Pidän jopa alun kartasto-osasta, jota ilman olisi ollut miltei mahdotonta tajuta, minkä matkan juna kulki Liettuasta Trofimovskiin. Pidän kirjan kannesta. Pidän kirjan jaottelusta, jossa numeroidut kahdeksankymmentä selkeää lukua ovat saaneet jäsentävät väliotsikot Varkaita ja huoria, Karttoja ja käärmeitä sekä Jäätä ja tuhkaa. Pidän siitä, että tapahtumaa mitenkään kieltämättä, anteeksi antamatta, unohtamatta, saamme onnellisen lopun. Mielettömän kaunis kirjaa, joka hohtaa valoa kyynelten lävitse!

Kun Andrius siirretään, hän ojentaa Linalle kirjan Dombey ja poika luvaten samalla etsiä hänet käsiinsä. Ja Lina kuiskaa: ”Etsi minut.”

Marraskuun 20. päivänä, Andriuksen syntymäpäivänä Lina istuu lukemassa Dombeyta ja poikaa.


”Krasivaja. En ollut vieläkään löytänyt tuota sanaa. Ehkä löytäisin sen, jos harppaisin eteenpäin. Selailin sivuja. Silmiini osui merkintä. Käänsin sivun uudelleen esiin. Sivun 278 reunaan oli kirjoitettu lyijykynällä jotakin.


Hei. Lina. Olet päässyt sivulle 278. Aika hyvin!


Kääntelin sivuja varovasti ja silmäilin niiden laitoja.


Sivu 300:


Oletko oikeasti päässyt sivulle 300 vai harppasitko eteenpäin?


Jouduin tukahduttamaan naurua.


Sivu 322:


Dombey ja poika on tylsä. Myönnä pois.


Sivu 364:


Ajattelen sinua.


Sivu 412:


Mahdatkohan sinä ajatella minua?


Suljin silmäni


Kyllä, ajattelen sinua. Paljon onnea, Andrius.

***

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin  Annika K   Elma Ilona  Norkku  Aino  Mari A  Anneli ja Joana

23 kommenttia:

  1. Tärkeä ja mielenkiintoinen aihe tuolla kirjalla,ja tuotakin tekee mieli lukea.Kiitos esittelystä Leena:)

    VastaaPoista
  2. Jael, ole hyvä vain. Tällaiset vaiston varassa otetut kirjat ovat toisinaan helmiä.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kirjalta, jonka haluan lukea. Kauniisti kirjoitetut kirjat koskettavista asioista ja tapahtumista ovat mielenkiintoisia, vaikka niiden jälkeen voi helposti tulla surumielinen olo.

    VastaaPoista
  4. Absolutely white, mitä olen sinusta profiilia rakentanut blogisi perusteella...;-)....uskon, että pitäisit tästä kirjasta. Tästä tulee kauniin surumielinen olo.

    Ihan kaikelta ei voi sulkea tietoisuuttaan. Sade lankeaa littyy Darfuriin ja sekin on tärkeä kirja, mutta en tune sinua niin, että voisin sanoa: Sade lankeaa on juuri sinun kirjasi!

    Harmaata valoa on hyvä kirja sinulle.

    VastaaPoista
  5. Lisään tämän ehdottomasti lukulistalleni! Tärkeä aika!

    VastaaPoista
  6. Susa: Aika?

    Tiedän, että pidät tästä.

    VastaaPoista
  7. Voi kun kiva, kun muutkin säheltävät etten minä aina yksin.

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaa kauniilta ja koskettavalta. Ja hienoa, että keskiössä on Baltiaan alueen ihmisten kohtalo. Niin lähellä oleva alue, jonka historiasta suuri osa on edelleen tuntematonta.

    Tavattoman upea kansi!

    VastaaPoista
  9. Voi, meinasin kirjan itselleni ostaa lentokentältä, mutta sinne se jäi.. Upea kansi vetää heti puoleensa, nimikin on niin kaunis.

    Kiitos että palautit kirjan muistiini, täytyy kirjata heti ylös luettavien listalle.

    VastaaPoista
  10. Katja, tämä kosketti minua kovasti, sillä Viron, Liettuan ja Latvian tie olisi voinut olla myös Suomen tie. Näillä Siperian vankileireillä oli kyllä myös suomalaisia.

    Olen samaa mieltä: Järkyttävän kaunis kansi. Pitää muistaa, kun tulee Vuoden Kaunein Kansi -kisa.

    VastaaPoista
  11. Merrymums, vahinko ei ole korjamaton, sillä tämä on uusi kirja. Minuakin tämä veti heti puoleensa sekä kannella että nimellä. Ja mikä patrasta, myös sisältö vastasi odotuksia.

    Ole hyvä vain! Sinun listasi ei takuulla ole yhtä pitkä kuin minun, mutta kirjojen mereen minä voisin vaikka hukkua...

    VastaaPoista
  12. Päätin valita tämän kirjan maailmaympärimatkani Siperian-pysäkikseni. Ja kun en malttanut odottaa kirjan saapumista, kävin kurkkimassa mitä muut ovat kirjasta sanoneet... arvaa maltanko NYT odottaa kirjan tuloa!?!

    VastaaPoista
  13. Elma Ilona, minusta on niin harmi, että niin monet eivät ole tätä löytäneet. Tässä hieno kirja aina kantta myöten. Pidin niin kirjailijan äänestä, joka ei mässäillyt kurjuuksilla, vaan tosiaankin näki edes sitä harmaata valoa.

    VastaaPoista
  14. Hirveen ihanan kirja. Pakko myöntää kuitenkin, että jälkeen päin tuli surumielinen olo, mutta iloinen selvinneiden puolesta ja siitä, että itse ei tarvinnut tuota kestää.


    Surumielisin tarveisin:Ruusu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu, surumielinen kylläkin, mutta ei niin toivoton kuin tulee monista Stalinin ajan leirikuvauksista puhumattakaan Kolmannen valtakunnan keskitysleirikirjoista.

      Saamme olla kiitollisia, että itsenäisyys säilyi...

      Poista
  15. Mahtava kirja! Ei mennyt, kuin yksi yö lukea tämä ja oli niin koskettava, että kyyneleet vieri silmistä kirjan loppu puolella :(
    Olisi kiva, jos joku osaisi suositella samasta aiheesta kirjoja, jotka sopii kans suunnilleen 15-20-vuotiaille nuorille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, tämä onkin aivan erityinen kirja. Tämä on minulle ainoa Stalinin leirikirja, jota uskallan susoitella 15-20 vuotiaalle, sillä vaikka itse luin kaikki vankileirien saaristot jo 16-vuotiaana, ei se ehkä voi olla suositus, joten en ota riskiä, kun en tunne vastaanottajaa.

      Juutalaisten vainosta sen sijaan on yksi kirja, jota kaikki ovat kiittäneet ja se on tämä http://leenalumi.blogspot.fi/2011/10/nakymaton-silta.html

      Näkymätön silta on kaunis eikä mässäile kauheuksilla, mutta antaa ymmärtää, mitä on menossa.

      Viime yönä aloin lukea 16 -vuotiaan Lena Muhinan Piirityspäiväkirjaa. Alku on vielä helppoa, mutta veikkaan, että kun tosi alkaa, tulee rankkaa.

      Eräs Darfurin sodasta kertova kirja on jäänyt mieleeni eli ei siis nyt Venäjällä ja se on Sade lankeaa. Jotkut eivät edes tiedä, mikä oli Darfurin sota...

      Juutalaisiin liittyy vielä eräs erittäin hyvä kirja, joka menee minulla tämän vuoden parhaisiin eli Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Siitä voi lukea, mitä oli vaikka Wienin ja Pariisin juutalaisilla ennen ja jälkeen Hitlerin.

      Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme on huikea kirja, jossa perhe elää Stalin varjossa, osin maanpaossa ja sitten palaa takaisin Neuvostoliittoon...

      Poista
    2. Jos haluaa taas tietää tyttöjen ja naisten asemassa tämän päivän Iranissa, on Jakarandapuun lapset suositeltava. Aluksi on aika rankka vankilakuvaus, mutta muu onkin sitten jo valoa kohti...

      Poista
  16. Tämä oli kaunis kirja rankasta aiheesta huolimatta. "Loistaa valoa kyynelten läpi" on osuvasti sanottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, tämä on sitä ja myös unohtumaton, sillä muistan tämän vieläkin nin hyvin. Kiitos <3

      Poista
    2. Luin juuri tämän kirjan "toisen näkökulman". Dalia Grnkeviciuten Dalian kirjan, ajattelin, että saattaisi kiinnostaa sinuakin, jos et ole vielä tutustunut.
      http://sheferijm.blogspot.fi/2017/01/dalia-grinkeviciute-dalian-kirja.html

      Poista