torstai 14. huhtikuuta 2011

PUUTARHAKIRJOJA KOSKEVA TIEDOTUS JA VÄHÄN MUUTAKIN

Hei!

Koska sivupalkkini täyttyy täyttymistään puutarhakirjoista, mikä luonnollista onkin vuodenaika ja harrastukseni huomioiden, vien tämän ja huomisen aikana viimeistään vuoden 2009 ja 2010 puutarhakirjat yhden kuvan alle. Kuva on aina vaihtuva kuva puutarhastani. Sen sijainti on Sarin puutarhat -blogin kuvan alla. Näin saan lisätilaa vielä vasta tulemassa oleville puutarhakirjoille ja jo tehdyt uutuudet saavat näkyä palkissani kaikki tämän kiihkeän sesongin ajan. Ajattelin muuten tehdä saman ruokakirjoille jossain vaiheessa. Lastenkirjat ovat tähän aikaan vuodesta palkissa 'hännillä', mutta joulun aikaan varsin hyvinkin esillä.

Nyt on tulossa paljon! Tulee puutarhaa, sisustusta, vintagea, dekkareita, ruokaa, kiinnostavia romaaneja ja ehkä myös vähitellen muutakin, vähän uutta. Odottamassa on ollut muutama rankka kirja, joita olen siirtänyt ja siirtänyt, vaikka kiinnostaa, mutta taidan tehdä alta pois ennen suvea, jolloin kevennetään rajusti.

Puutarha vie jo tunteja päivästä, joten aikatauluni vain tiukkenee. Sain eilen dekkarin, jota olen kovasti odottanut ja kun Bessu näkin sen pöydälläni, hän suorastaan määräsi, että 'minun täytyy viettää kokonainen viikko sen parissa levätäkseni'. No, alan ihmisenä hän tietää, mikä rentouttaa, joten taidan totella, mutta ensin vielä muuta. Toisaalta tiedän hänellä olevan 'oma lehmä ojassa', sillä hyvä ettei vienyt kirjaa, jota en ole vielä edes lukenut!

Odotan nyt kovasti, että paras ystäväni kommentoisi Siri Hustvedtin Vapiseva nainen ja Elif Shafakin Rakkauden aikakirja -teoksia. Ne hän palautti eilen. Vapiseva nainen on ihan hänen koulutusta vastaavaa, joten...

Jos minua ei kuulu joka päivä kommentoimaan, se on vain merkki siitä, että aikaa ei ole. En ole hetkeäkään jouten!  No, joskus lauantai-iltana leffan/Midsomerin ja homejuustojen äärellä...Jotain kiireestäni kertonee se, että taas minua pyydettiin julkisuuteen ja nyt sanoin elämäni eka kerran 'ei'. Tänä vuonna ei sovi tehdä puutarha- eikä sisustusjuttua meiltä. Katsokaamme vuotta 2013, silloin en toivottavasti enää tee tätä kaikkea täällä yksin...Valoa tunnelin päässä!

Eilen soi musiikki, nyt soi lehtomme halki virtaava puro, joka onkin sitä kauneinta musiikkia. Lähden siitä nyt nauttimaan samalla puutarhaa tehden ja toivon, että puutarhakirjat löytävät sijansa ennen huomisiltaa. Siis ne vanhemmat. Haluan kaikkien puutarhaan hurahtaneiden löytävän ne helposti ja saman kuvan alta, siksi siis tämä yhdistäminen. Kukaan ei ehdi niitä kollata keväällä Leena Lumi kirjastosta...

 Palataan♥

Leena Lumi

15 kommenttia:

  1. Leena, kiireen kuvauksesta huolimatta minulle tuli hyvä mieli tästä tekstistä! Niin täyttä elämää kirjojen ja puutarhan parissa, tietysti vähemmän mieleistäkin tehtävää mahtuu jokaisen elämään, mutta - ihanaa työsarkaa sinulla! Minun iloani ja työsarkaani ovat tällä hetkellä omat pienet lapset, kodin piiri avartuu kirjojen ja blogien kautta. Tänään on ihanan keväinen päivä! Terveiset täältä (alunperin puutarhurille rakennetusta) pienestä mökistä!

    VastaaPoista
  2. Nyt on kommentoitu, se vaan kesti kun piti vähän sulatella :) Painavia lukukokemuksia molemmat. Nyt levähdetään dekkareissa, sitä tarvitaan. Annetaan kevään tulla ja auringon lämmittää. Kevät on kasvun ja uuden aikaa, annetaan siihen mahdollisuus. "Tohtorin" määräys. Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Pienen mökin emäntä, ei ollut tarkoitus valittaa, sillä elän nyt todeksi unelmaani! Mitä muuta se voisikaan olla kun saan lukea, kirjoitta ja hoitaa isoa puutarhaa. Mutta se kaikki muu, vaikkapa ikkunoiden pesut ja pölyjen pyyhkiminen ja imurointi...niin syvältä. Onneksi Lumimies ei anna minun enää imuroida eli jotain edistystä. Lämmitän edelleen leivarin, keväisin pinoan talviput, syskyisin raahan ne pannuhuoneeseen etc.etc. vain rännejä en putsaa,e nkä uskalla leikata nurmikkoa kolmessa tasossa olevassa puutarhassani, sillä kone on raskas.

    Kaikilla on niitä vähemmän mukavia töitä, mutta jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Meilasin muuten aamulla yhden ystäväni kanssa ja hän valitti kun joutui ennen töihin lähtöä pyykkäämään. Minä siihen lohduttamaan, että kun uusioperheemme lapset olivat kaikki koolla usein juuri juhlapyhien aikaan, niin muistan monta joulua, jolloin en jouluyönä vaeltanut hautuumaan kynttilämeressä, vaan tyhjensin pyykkejä koneesta. Tätä ei ehkä tapahdu kuin huushollissa, jossa poikia...

    Nyt sait minut kiinnostumaan 'alunperin puutarhurille rakennetusta mökistä'. Minulla on kotipitäjässäni lapsuudenmuisto tällaisesta mökistä ja siitä vanhasta puutarhurista, joka salli minun vaeltaa siellä ja haaveilla. Siellä oli kuin kasvien luolastoja ja valojen ja varjojen leikkiä, jonne oli suvisena iltapäivänä ihana vaipua unelmoimaan. Ja mitä luumuja häneltä syksyisin sainkaan.

    Käyn heti rollaamassa blogisi läpi kun ehdin sisälle. Nyt pitää jo rynnätä....

    VastaaPoista
  4. Anne, kiitos että ehdit. Minulla on ainakin toiseen painavaa sanottavaa.

    Ja: Kyllä tohtori!

    VastaaPoista
  5. Aurinkoista päivää eteläiseltä rannalta, ja puutarhaunelmia odotellessa (tai noh, unelmat jo, toteutus joskus sitten...)!

    Kiva kuva muuten sinusta tuossa LL-kirjaston linkkinä! Keväiset värit ja hyvä tunnelma!

    VastaaPoista
  6. Ai siellä jo puro solisee, voi että! Kuuluu melkein tänne asti. Ihanaa.

    (Ei, se onkin tiskikone. :))

    Mutta hyviä kiireitä sinne, siltä ne kuitenkin vaikuttavat, eivätkä tyhmiltä, stressaavilta, rasittavilta. Erityisen hyvä oli tuo ein sanominen. Lisää sitä! :)

    Voi hyvin.

    VastaaPoista
  7. Anne, sinulla vasta hurmio on edessä, kun saat alusta asti suunnitella. Mikääne ei voita puutarhan suunnittelua.

    Kiitos! Ammattikuvaaja kai saa mallistakin enempi irti:-) Idea kuvata peilin kautta tuli minulta.

    Ilse, se on pyykkikone! Olin kyllä puroakin kuuntelemassa ja samalla sain jotain aikaiseksi ja tein myös jo varauksia kauppapuutarhalle ja nyt vähän sisällä ja sitten toinen rupeama pihjalle. Koiruus tulee siinä samalla piristettyä.

    Kuvittele, kun sanoin 'ei' taivas ei pudonutkaan päälleni.

    Minä olen vähän sellainen kuin moni muukin, että parasta syntyy pienessä stressissä. Se on kai sitten sitä hyvää kiirettä.

    Kiitos samoin.

    VastaaPoista
  8. Puutarhassa ja kirjoissa on iso onni. Vaikka mieli kaipaa välillä muuta, on niihin aina ihana palata.

    Naurattaa tuo sinun ja Ilsen puro/astianpesukone/pyykkikone-keskustelu. Täällä asianpesukone juuri lopetti, joten on aika sammuttaa virta siitä ja suunnata päiväkodille. Meillä muuten piti jo eilen laittaa harso särkyneensydämen päälle! Pienet versot uhmaavat yöpakkasia.

    <3

    VastaaPoista
  9. Puutarhakirjat ovat erittäin hvyin aikaa kestäviä.

    Arjen naisia;-), jotka välillä liitävät.

    Sinä suojaat niitä alkuja pakkaselta ja minä huputan ja riisun, huputan ja riisun YHTÄTOISTA kartiovalkokuusta. Tämä on se vaativin aika. Vapun jälkeen jo selviävät. Jos sinulla on arkoja havuja, muista että lämminkastelu edistää juuriston sulamista ja täten lyhentää ruskettumis- eli kuivumisvaaraa.

    Tilasin tänään muuten luottopuutarhaltani tai siis varasin VALKOISTA sä´rkynyttä sydäntä taimina ja muutaman puun.

    VastaaPoista
  10. Selvästi hippulat vinkuu ja naisella on vauhti päällä. Hienoa, että osasit sanoa kiitos-ei kun sen tarve oli. Kaikkeen ei voi aina ehtiä ;-)

    Puutarha, kukat, linnut, kirjat, elokuvat, musiikki... kaikkea sitä mikä on tärkeää ja koskettavaa. Ja aurinko.

    Hengähdä välillä (Midsomerin verran ainakin), sitten taas jaksaa jatkaa.

    <3

    VastaaPoista
  11. Leena, voisin laittaa sinulle sähköpostia! Blogini on pelkkiä kirjoja, ei valitettavasti mitään puutarha-, sisustus-, remontti- ym. juttuja. Yksi syy on se, etten osaa valokuvata etc., toinen se, että joutuisin remontin ja arjen kaaoksen keskellä rajaaman aika paljon, että tulisi kauniita kuvia :), kolmas ja tärkein syy on se, että bloggaan anonyymisti. Mutta palailen asiaan mailitse jonain sopivana hetkenä, lumoava tuo sinun muistosi lapsuuden puutarhavierailuista!

    VastaaPoista
  12. Birgitta, pitäähän mun välillä ilmoittaa, missä mennnään, että Ilse saa kuunnella mun pyykkikonetta ja sinä muistutit mieleeni hauskan sanonnan, jossa hippulat vinkuvat. Mulla on vinkunut aina, vaikka en edes tiedä, mikä on hippula.

    Kuule, kyllä minä oikeesti pyssään muutakin kuin Midsomerin äärellä. Viimiestään kun aurinko paistaa suloisesti siivilöityen puiden lehtien lomasta...sileen lempeästi. Kuvittele nyt iso puutarha ja kevät ja sitten siihen kaikki muu. Yhtälö on aika hurja. Ja innnoittava.

    Taidan hengähtää jo huomenna. Tuli sellainen tunne. Sunnuntai meneekin sitten arvonnassa osan päivää etc.

    Kaikkea ihanaa Sinulle!

    VastaaPoista
  13. Pienen mökin emäntä, jestas sentään sinua: Mikään ei ole niinkuin vanhat puutarhat. Me kaikki joudumme hirveesti rajaamaan;-)

    No, ota minulle sitten muutamia kuvia suvella kun ehdit ja laita vaikka meiliin. Minua kiinnostaa. Sähköpostiosoitteeni löytyy profiilistani.

    Kerroin vain osan tarinaa. Sen lumo oli niin suuri, ettei se mahdu yhteen kommenttilootaan. Se vanah puutarha oli satua. Sellainen ei synny yhden sukupolven aikana. Eikä varsinkaan uusiin asuntoalueisiin. Vanahat puut pitää olla ja ei ihan tasaista, paljon siimestä ja sitten taidokkaita kasveja, sireenimajoja, kärhöjä, jotka muodostavat kuin keijun pesiä...

    VastaaPoista
  14. Minäkin olen alkanut viihtyä enemmän pihalla, haravoiden, kalkiten, siementäen..
    tai vain unelmoiden...
    Olen ollut passiivisempi täällä maailmassa...
    Olen herännyt puutarhan ihanuuksiin..
    aloitan kuitenkin varovaisemmin..
    toisaalta olen kokeillut pihassani monia, jotka eivät ole viihtyneet..
    ehkä haluan luonnonn iityn kaltaista vaikka parantelenkin nurmikkoa..
    Voi hyvin leena ♥

    VastaaPoista
  15. Hanne, pihatyöt tekevät hyvää, kropalle ja mielelle ja syntyy kaunista. Minäkin joka päivä juon ison kupin kahvia istuen korituolilla ja kuunnellen puron laulua, unelmoiden.

    Minäkin viilliinytän puutarhaani. Kukat saavat kasvaa, missä huvittaa ja nurmikkoa vähennetään.

    Kiitos samoin, Hanne♥

    VastaaPoista