perjantai 1. huhtikuuta 2011

VIIKONLOPPUA KOHDEN



Hei!

Näiden Seijastiinan kuvaamien laulujoutsenten myötä lähdemme kohti viikonloppua. Kolmas tapahtumarikas viikko on takana ja se näkyy ja tuntuu. Toivottavasti saan viikonloppuna aikaa myös lukemisille, sillä ohjelmaa tuntuu olevan. Huomenna olemme Jyväskylän Kirjamessuilla, joilla toivon olevan jotain antia myös blogiini tai edes kirjastooni. Minulla on myös polttava halu lähteä yrttiostoksille, mutta se tapahtuu vain jos aikaa jää. 

Huomasin, että lauantaina alkavat uudet jaksot Midsomerin murhia. Nyt on vuorossa erittäin lupaavat Verihäät 1/2, joten se saa luvan riittää televisiosta. PAITSI: Sunnuntaina alkaa kolmas tuotantokausi Helppo elämä -sarjaa. Sarja on ensimmäinen kotimainen sarja, johon minulla on totaalinen addikti. Äänestin sarjaa myös siinä Venla-kisassa ja tämähän sen voitti. Pääosissa ovat suosikkinäyttelijäni Anu Sinisalo ja Carl-Kristian Rundman. Uusin Anna-lehti tietää kertoa, että kohta saatetaan nähdä Hollywood-versio, sillä Warner Brothers on ostanut sarjan oikeudet. En tajua, miksi eivät ostaneet tätä suomalaista ja tekstittäneet sitä, sillä Anulle ja Carl-Kristianille uskottavampia esittäjiä tälle draamalle on vaikea löytää. En siis kestä nähdä ketään Hollywood -komistusta Carl-Kristianin tilalla.

Ja tässä kuussa saamme kauppoihin Susanne Bierin DVD:n elokuvasta Kosto (In A Better World). Vielä on leffa-aika, sillä suloinen hämrä putoo edelleen ja puutarhakaan ei odota mitään toimenpiteitä eikä tarvitse suven yli-innokkaana rynnätä paikasta toiseen, vaan voimme vielä nauttia sohvan ja leffan kutsusta.

Ensimmäiset joutsenet ovat  jo lentäneet meidänkin saaremme ylitse ja menkää katsomaan lisää joutsenia ja muita lintuja Seijastiinalle tänne

Luen kirjaa, joka on ihan kuin minulle tarkoitettu. Nyt on vain ollut sitä valivalivali aikavajetta, mutta ei lannistuta, vaan katsotaan tähtiin.

Ihanaa Viikonloppua Kaikille!

♥:lla Leena Lumi

kuva Seijastiina

The Winner Takes It All

29 kommenttia:

  1. Tänään näin niin ison rusakon loikkivan, että luulin sitä sivusilmällä katsottuna koiraksi tai valtavaksi kissaksi. Valkoista lunta vasten se upea näky loikkiessaan ruskeana.. En ole koskaan nähnyt niin isoa rusakkoa. Joten keväältä tuntuu, vaikka lunta onkin vielä kinoksiksi asti.

    Koko kevät on hyviä elokuvia täynnä. Onneksi osa tulee suoraan dvd:lle kuten juuri tuo Susanne Bier oscaroitu elokuva. Kaikkia elokuvia kun ei kuitenkaan pääse elokuviin katsomaan.

    Helppo elämä on hyvin tehty, ja näyttelijät ovat karismaattisia. Suomen versio olisi voitu myydä Amerikkaankin, mutta amerikkalaiset haluavat aina tehdä oman versionsa. Siksikin, ettei heidän tarvitse lukea tekstejä.. Tämä on totuus. Ei irvailua amerikkalaisia kohtaan.

    VastaaPoista
  2. Loisto biisi! Olen useampana päivänä jäällä ihaillut aurinkoa ja joutsenia. Ei lannistuta, katsotaan tähtiin ja löydetään polvet ruvella hauraita hedelmiä. Mukavaa viikonloppua sinne! Halaus, olet ajatuksissa.

    VastaaPoista
  3. Ihastuttavaa viikonloppua sinulle Leena!

    VastaaPoista
  4. Minäkin niin odotan Helppo elämän uusia jaksoja ( Joita kuulema on harmi vain 8 luvassa), Anu & Carl-Kristian ovat aina niin hyviä ;)

    Tuota Kostoa odotan myös, mietinkin, että tilaisinko sen suoraan omaksi vai otanko ensin vuokralle. Hyvä se varmasti on, jo trailerin perusteella!

    ps: minä tein juuri leffapostauksen ;)

    pps: Koita ehtiä hakea ne yrtit, niiden kanssa touhuaminen varmasti tekee sielulle hyvää ♥

    VastaaPoista
  5. Ai, Midsomerin murhat jatkuu huomenna? Kiitos tiedosta, olisin muuten missannut uudet jaksot. Ihanaa, jotain katsottavaa minullekin (sen Greyn anatomian lisäksi). Midsomerin murhien katsominen on minun ja Kemistin yhteinen juttu. ♥

    Ihanaa viikonloppua, kirjamessuja ja kaikkea!

    (Ai niin, aion huomenna laittaa blogissani pystyyn arvonnan. Kuiskaan siitä ennakkoon vain täällä, jos olet huomenna niin tiiviisti messuilla tms. Mulle tulee sinne lukemisäänestys ja mukana on se sinun ei-suosikkikirjasikin, josta kirjoitit tuossa 30 Days of Books-haasteessa, en ole nimittäin sitä kirjaa lukenut.)

    VastaaPoista
  6. Oikein kivaa viikonvaihdetta sinulle♥

    VastaaPoista
  7. (((((Leena)))))

    Toivon sinne rauhaa ja muutenkin kaikkea hyvää sekä ihanaa. Toivottavasti messut ovat antoisat ja saat aikaa yrttiostoksille. Minulla on vieläkin kaikki viime viikonloppuna ostetut siemenet kylvämättä, mutta kai tässä ehtii.

    Halauksia!

    VastaaPoista
  8. Käyhän muuten Morren blogissa ;)

    VastaaPoista
  9. Soolis, kevättä ilmassa...Meillä asusti lehdossamme yhden suven metsäjänis, joka oli iso ja hyvin suuret korvat. Kun näin sen eka kerran (ilman silmälaseja) kaukaa, sanoin R:lle: Katso bambi;-)

    Ihan mieletön elokuvakevät ollut. Bierin ostan ekaksi.

    Meidän Kandan vieraamme sanoi, että niin Amerikassa kuin Kanadassa kenenkään ei tarvitse olla kiinnostunut muusta kuin heistä itsestään. Harva kuulemma edes tietää, minne Suomi sijoituu kartalla, kun täällä sen tietää jokainen peruskoulun käytyään.

    Yksi suomalaisen lukutaidon kulmakivi on meidän tekstitys! Siitä minäkin opin, kun kukaan ei ehtinyt lukea minulle tekstejä.

    Mukavaa viikonloppua, Soolis!


    Anne, minä menen joka päivä rantalnekkiä, mutta en ole nähnyt kuin ylilentäviä joutsenia. Tähdet syttyivät jo;-)

    VastaaPoista
  10. Linnea, kiitos samoin Sinulle!

    Susa, kuitenkin 8 sunnuntain iltaa menee siinä ja sitten onkin jo kevät pitkällä. Ihme sarja, kun se kiinnostaa yhtä paljon myös Päämiestä.

    Sinä sen sanoit! Minä tilaan sen heti. Kiitos!

    Doctor Susa, yritän, yritän, sillä tarvitsen nyt juuri yrttiterapiaa;-)

    VastaaPoista
  11. Katja, UUSIA jaksoja. Minä olen ostanut kaikki Brothers & Sisters, joten tiedät, että seuraan su myös UUSIA ja sitten ostan ne myöhemmin;-)

    Kiitos!

    (Siis ei voi osallistua sun arvontaan ellei lue jotain tiettyjä kirjoja! Tiedäthän, että HUKUN nyt uutuuksiin. Minun silmäni eivät näe sen yhden nimeäkään...Tarkoitus on käydä viikonloppuna kaikki blogivisiitit, mutta osissa. Nyt ensin kuitenkin tämä perhe ja messut.)

    Oi Maria, kiitos samoin♥ Kuten yllä saatoit lukea, teen visiittejä viikonloppuna.

    VastaaPoista
  12. Karoliina, minä toivon ostavani sekä kirjoja, että yrttejä. Mutta olen hiukan laiskempi kuin sinä eli ostan laventelit, sitruunameliissat yms. taimina. Vain salaatin ja ruusupavun istutan siemenistä.

    Piipahdan jossain välissä. Odotan sinun 30 päivän kirjalistaasi;-)

    VastaaPoista
  13. Susa, mitä mää nyt olen tehnyt tai tekemättä jättänyt...;-)

    VastaaPoista
  14. Olet tänään onnekas ;) Siksi mene kurkkaamaan ;)

    VastaaPoista
  15. Susa, blogistania on minun onnenmaani: Tämä on neljäs kerta puolen vuoden sisällä ja IKINÄ en ole voittanut mitään missään arvonnassa ns. oikeassa elämässä.

    Usko tai älä, olin tilaamassa tuota kirjaa. Enkä edes tiedä kirjailijasta mitään. Siitä tarttui minuun katalogista jotain...

    Kiitos ilmoituksesta♥

    VastaaPoista
  16. Onnea Leena! Tein tuon kirjan, jos haluat käydä lukemassa:

    http://kirjavakammari.blogspot.com/2011/03/turinatorstai-kirjoja-siskoista-ja.html

    Ai niin paitsi että taidat lukea mielelläsi aina vasta jälkeenpäin. :)

    VastaaPoista
  17. Sanna, kiitos samoin♥

    Karoliina, luen jälkeenpäin. En pelkää tieotisa plagiointia, vaan haluan säilyttää oman 'ääneni', joten luen sen mielelläni - myöhemmin. Laitan sen nyt muistiin ja ellei minua kuulu, muistuta! kiitos♥

    Koska onnittelit, arvelen, että etiäiseni oli oikea.

    VastaaPoista
  18. Ihana tuo Abban Agnethan laulu<3

    Midsomerin murhat kuuluu lemppariohjelmiini, se on katsottava ehdottomasti.

    Kivoja kirjamessuja, Leena, siellä Suomen Ateenassa<3

    VastaaPoista
  19. Aili, eikö vain!

    Midsomerin murhat on ehdoton, tosin pidin myös Morsesta ja Yorkshiren etsivistä.

    Kiitos!, ja mukavaa viikonloppua Sinulle♥

    VastaaPoista
  20. Heips, olipa kiva kuva ;D
    Jyväskylään mekin jo kohta matkalla, tunnin päästä.
    Kirppiskierroksia tyttären kanssa ja muuta mukavaa, yrttejä minäkin mielin, jos vaikka Plantageen ennättäsi vielä.
    Morse oli hyvä ja nyt tykkään puutarhaetsivistä joka alkoi taas, ja Midsomerin murhat on hyvä myöskin.
    Helppo elämä tulee varmaan myöskin katsottua..
    Mukavaa päivää sinulle ja iloista huhtikuuta :)

    VastaaPoista
  21. Oikein inspiroivaa ja rentouttavaa viikonloppua. Iida myynnissä ja laitan pian blogiini mainoksen :). Niin ja voi sinua, alkoi tehdä mieli rahkapullia, vaikka yritän päästä entisistäkin pullista eroon ;).

    VastaaPoista
  22. Hyviä messuja!! En meinannut päästä tänään blogiisi. Tuli vain ilmoitus, että etsimääsi sivua ei enää ole. Mutta täällähän tämä blogi on kunnossa, blogger vain vähän sekoili. :)

    Mie olen kuullut blogeissa Midsomerin murhista niin paljon kehuja, että aion katsoa sarjaa myös.

    VastaaPoista
  23. Seijastiina, ja sitten on Viherlandia myös.

    Näin yhtenä päivänä pätkän Puutarhaetsiviä ja sehän olisi ihan äitini sarja, sillä hän on kovin kiinnostunut kasveista. Ja se oli aika jännä myös. Minun on valittava tarkkaan, sillä aikani menee kirjoihin ja huusholliin & puutarhaan.

    Morset omistan kaikki yhtä lukuunottamatta.

    Kiitos samoin Sinulle!

    Sarppu, kiitos vinkistä! Käyn heti kun ehdin. Nyt lähdössä kirjamessuille, Viherlandiaan etc.

    Pullat...niin, miten niistä luopua...

    Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    Hanna, kiitos! Ja minulle tulee usein ilmioitus, etten seuraa yhtään blogia, vaikka oikeasti niitä on kai kohta sata;-)

    Me kaikki siis illalla tapaamme Midsomerissa!

    Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  24. Mäkin huomasin tänään, että Midsomner alkaa taasen. Ihanaa, on taas jotain leppoisaa dekkaria katsottavaksi =) Britit niin taitaa tämän puolen tai sitten olen muuten vaan niin hurmioitunut niiden maalaismaisemiin ja hienohelmoihin ;-)

    Ihanaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
  25. Birgitta, tässä juuri kelataan kirjamessupäivää ja odotetaan Midsomeria. Minä olen niin anglofiilinen, että kaikki mikä tulee sieltä päin uppoaa minuun, paitsi ei jalkapallohuliganismi;-)

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  26. Midsomerin murhista minäkin iloitsen! Noh, ei niinkään murhista, mutta sarja on kyllä ihana puutarhoineen ja taloineen kaikkineen.

    Ihanaa viikonloppua itsellesikin!

    VastaaPoista
  27. Hyvää viikonloppua sinulle ja Lumimiehelle!

    VastaaPoista
  28. Rita, brittiläisyyttä parhaimmillaan, kuten Arsenikkia ja vanhoja pitsejä;-)

    Kiitos samoin!

    Unelma, kiitos samoin Sinulle ja Taatalle!

    VastaaPoista