lauantai 14. toukokuuta 2011

ERÄS AJATUS JA PITKÄÄ VIIKONLOPPUA!

Illalla kuvatuissa valkovuokoissa on oma hurmansa. Vuokot muuttuvat kellomaisiksi 'nukkuvuokoiksi.'
Tämä viikko on ollut omanlaisensa toukokuun touhuviikko. Illalla saapuu lisää multaa ja viimeisetkin kevään istukset saataneen tehtyä. Sanoin jossain vaiheessa, että vielä tulee yksi puutarhakirja. Eikun niitä tulee kaksi ja toisella onkin jo kiire. Ensi viikolla sitten. Viikonlopun luen Tyrskyjä ja olen kuin muualla. Toivottavasti silti hiukan myös läsnä. Minulla on nyt jo perjantaiolo ja siksi päätin suoda itselleni pitkän viikonlopun. Kunpa sen voisivat saada kaikki, jotka haluavat...edes toisinaan. Vielä kuitenkin:

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Laura Kaapron jutussa sadantuhannen viinin maistaja esitellään maailman paras sommelier, Gérad Basset Ranskasta, joka tosin on asunut jo 27 vuotta Englannissa, jonka maan viinivalikoimaa pitää ylivertaisena. Se mikä lamppu minulle syttyi jutusta oli se, mitä Basset sanoi jutun lopussa, kun hän antoi ohjeita suomalaisille viinimestareille:

Tärkeämpää on selvittää, mistä asiakas pitää ja paljonko hän on valmis käyttämään rahaa viiniin ravintolassa.

Toinenkin toivomus maailman parhaalla on suomalaisille: purkakaa Alkon monopoli.

Varmasti siellä osataan valita hyviä viinejä myyntiin. Mutta kilpailua ei voita mikään!

Tästä päädyin miettimään, että mikä on sellainen maa, jossa ruokajuomaa ei voi ostaa samasta paikasta kuin ruokatarpeet, mutta siinä maassa saa äänivyöryn puolue, jonka kärkihahmoihin kuuluu innokas bloggaaja ja aseintoilija. Tämä henkilö on jonkun lehden tietojen mukaan kirjoittanut blogiinsa tms., että on innokas sisäministeriksi ja haluaa päättää aseista! Siis nyt olen ymmärtänyt, että eräs puolue pitää Suomen aselakia liian tiukkana. Tätä mieltä on joku tai jotkut maassa, jossa tehdään agressiivisuuden vallassa ja juopuneena enemmän ampumissurmia kuin muissa Euroopan maissa. Tätä mieltä siis voi joku olla maassa joka ei ikinä toivu koulusurmasurusta. Tätä mieltä, että aseille helpompi saatavuus voi joku olla maassa, jossa ruokaviinikin pitää noutaa valtion monopolista. Summasummarum: Siis enemmän valvontaa viinille, vähemmän valvontaa aseille!

Sanon nyt sitten, että vastustan aseita. Tiedän ihmisiä, jotka ovat liittyneet ampumaseuraan vain saadakseen aseen. Kuka tahansa selviää ampumaseurojen testistä. Tämän jälkeen ladattu kulkee mukana, mutta hyvin kätkettynä. Tekisi mieli ummistaa silmät ja mieli, mutta koulusurmien jälkeen en ole enää kyennyt.

Suomen Kuvalehti 13.5. puolestaan esittelee Pekka Ervastin jutussa Aito tavallinen persu yksitoista yli 500 000 perussuomalaisesta tai siis heitä äänestäneestä. Kaisa Rautaheimon kuvat tekevät perussuomalaisista jotenkin hyvin tunnistettavia, mutta kaikkein järkyttävintä oli lukea oikeus jokaisen suomalaisen lupaan kantaa asetta perheeltä, jossa nuori äiti ja isä toteavat:

Uusi aselaki. Ihmisillä pitää olla oikeus omistaa ase. Ase ei tee ihmisestä pahaa - ihminen on valmiiksi paha.

Pariskunta seisoo kerrostalon pihamaalla varsin tuhdin näköisinä ja äiti on oletettavasti raskaana ja vieressä seisoo heidän leikki-ikäinen lapsensa...

*****

Pihallamme kukkivat nyt scillat rinnatuksin valkovuokkojen kanssa. Monensorttiset narsissit ovat aukeamassa, köynnöshortensioissa on lehdet, pelakuut saavat olla jo yöt ulkona. Kärhöt ovat osin lehdessä ja pilvikirsikat ovat aukeamassa. Teen nyt pitkää päivää ulkona ja nautin joka hetkestä!

Jos sinulla on vanha puu pihallasi ja aiot sen syystä tai toisesta kaataa, mieti hetki, miten hyvä kärhön olisi kiivetä sitä pitkin, miten puuvanhus kantaisi talvella kauniisti lunta, miten kolopesijät löytäisivät siitä kodin ja ennen kaikkea mieti, miten kauan puulta on mennyt aikaa ennen kuin siitä tuli suuri, lempeästi varjosta puuvanhus.

Puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle. Me kaadamme ne ja muutamme ne paperiksi kertoen siten tyhjyydestämme.

- Kahlil Gibran -

Suloista pitkää viikonloppua kaikille lukijoilleni♥

Leena Lumi

PS. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, palaan jo sunnuntaina, sillä maanantaina olen lounaalla tapaamassa blogiystävää, jota en ole ennen tavannut. Saatte myös matkakirjeen Baden-Badenista, joka on vanha, lehdessäkin julkaistu, mutta jotenkin aina ajankohtainen - ainakin lapsiperheille.

PPS. Tässä oli runsaasti kommentteja! Toivon googlen nimeen, että ne palautetaan!

37 kommenttia:

  1. Kiitos samoin! Nauti viikonlopusta ja puutarhasta. Mieki aion - huomenna on tosin Hesassa yhden kirjan julkkarit, johon olen mieki kirjoittanut yhden artikkelin.

    VastaaPoista
  2. Minunkin mielestäni aselakia pitäisi TIUKENTAA, ei höllentää!

    Kirjoitit kauniisti myös vanhoista puista, olen samaa mieltä <3

    Ihanaa viikonloppua, Leena!

    VastaaPoista
  3. Oikein nautinnollista pitkää viikonloppua Leena =)

    Toiveissani on saada vastaavanlainen ensiviikolla...

    VastaaPoista
  4. Helena, kiitos samoin! Ja hauskaa julkistamistilaisuutta!

    Pienen mökin emäntä, minä olen niin odottanut sitä TIUKENNUSTA ja nyt ilmassa liikkuu ihan muita aatoksia. Olen pettynyt. Mikä kaikkia oikein vaivaa? Pitääkö surmia tapahtua lisää? Mikä on tämä maa, jossa me asumme ja jonka päättäjät me valitsemme?

    Kiitos samoin Sinulle!

    Kiitos samoin Birgitta!

    Mikä vastaavanlainen...siis pitkä viikonloppu;-) Toivotaan, että lykästää.

    VastaaPoista
  5. Puutarhassa on mukava touhuta näin keväällä.
    Mekin haimme lisää multaa ja huomenna saan ystävältä pari uutta kasvia.
    Nyt on pidettävä taas pieni blogitauko, kun yhtä köynnöstä on käytävä hakemassa parinsadan kilometrin päästä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  6. Unelma, liiankin, sillä en malttaisi tehdä nyt muuta. Minun ei pitänyt aloittaa mitään puiden ja pensaiden massiivisia istutuksia, mutta tässä taas mennään,

    Oih, köynnös niin kaukaa...toivottavasti kerrot blogissasi sitten köynnöksen tarinan.

    Kiitos samoin, Unelma!

    VastaaPoista
  7. Valkovuokot ovat ihania!Uskomatonta tuo,että aselakia halutaan höllentää.Ne pitäisi kieltää kokonaan,paitsi metsästäjiltä.Pitääkö tapahtua vielä pari joukkosurmaa,ennenkuin huomataan,että aseiden valvonta on äärimmäisen tärkeää!

    VastaaPoista
  8. Ai niin ja ihanaa pitkää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Hyvää ja rentouttavaa pitkää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  10. Leena, rakastan valkovuokkoja, olen niin iloinen kun valkovuokkomättäitä on ilmestynyt kuin tyhjästä tontillemme, tykkään siitä, että edes joku osa tontista on luonnontilassa, yhdessä nurkassa on myös kieloja. Jee.
    Keijunmekko istutuksia olen tänään tehnyt, vielä se on vaatimaton, mutta kesän kuluessa "mekkoset" komistuu. Pionipenkki näyttää lupaavalta...:)

    Ihanaa viikonloppua sinulle Leena.

    VastaaPoista
  11. Hyvää ja pitkää viikonloppua! Puutarhapuuhat ovat kivoja, mutta käyvät kyllä työstä. Minulla olisi hirveä inspis uuden pihan perustamiseen, mutta pakko odottaa kunnes pikku kaivuri palaa pihalle ja levittää talon alta kaivettua multa kasaa. Sen verran on tuota korkeuseroa, että talon ympäryksen täyttämisessäkin on jo oma hommansa.

    VastaaPoista
  12. Hyvä Leena!
    On uskallettavaa ottaa kantaa näin tulenpolttaviin aiheisiin, kuten koulusurmat.
    Kohta tarvitaan poliisit kouluihin, ja jos edes riittävät nekään.

    VastaaPoista
  13. Jael, minusta tulee näissä asioissa kyyninen, tiedän: ikävä piirre!, mutta en voi mitään sille, että se mitä nyt yritetään, on huonompaan menoa: Lisää aseita, vähemmän muita kansallisuuksia etc.

    Minä suorastaan palvon molempia vuokkojamme. Ja olen saanut lapin vuokkoakin eräältä kuvaajalta, mutta se on aika kranttu...nyt kukkii yksi ainoa. Se ei ainakaan leviä.

    Kiitos samoin, Jael!

    VastaaPoista
  14. Susa, kiitos samoin Sinulle!

    Tuija, on tosiaankin mukava, kun kaikki ei ole ihan tip-top. Puutarhassa pitää ollan luonnonmukaista. Valkovuokoista sanoit osuvasti, että ne ilmestyvät kuin tyhjästä. Niillä on jotenkin vaatimaton lehti ja kuitenkin, kun kukat aukeavat, ne ovat todellisia katseenvangitsijoita.


    Minulla oli silloin tv-kuvaussuvena SEITSEMÄN keijunmekkoa ja kaikki mitä erilaisimmissa kohteissa, yksikin kasvoi kaarisiltamme reunusta piktin...arvaa vain kävikö kamera kertaakaan näissä kaunottarissa. Voi, kunpa se olisi monivuotinen! Taidan nyt laittaa vain ruusupapua ja krassia, kun muuten on monta kärhöä, villiviiniä ja köynnöshortensiaa. Tosin yksi paikka olisi vielä vapaaa kuin keijunmekkoa varten...

    Kiitos samoin, Tuija!

    VastaaPoista
  15. Tässähän tulikin paljon asiaa. Mietittävää ja pureskeltavaa.

    Miksi tosiaan haemme viinimme monopolista ja miksi jotkut haluaisivat höllentää aselakia.

    Puut ovat tärkeitä, enkä käsitä sitä, että joku kaataa puita pihaltaan vain siksi, että se varjostaa.. Puunhan juuri kuuluukin varjostaa..

    VastaaPoista
  16. Oikein ihanaa viikonloppua sinulle, Leena<3

    Aseet pitäisi kieltää kokonaan ja kaikilta...

    VastaaPoista
  17. Anne, sinä pääset ehkä kiinni jo loppusuven istuksiin. Silloinkin voi istuttaa melkein mitä vain. Esimerkiksi puita usein suosotellaan istuttamaan alkusyksystä, sillä uusi puu ei silloin joudu niin helposti kuivuuden armoille ja luonnollisesti kastelutarve on vähäisempää. Jos käyt elokuulla kauppapuutarhalla vilkaisemassa pilvikirsikoita ja/tai tuurenpihlajia, veikkaan ettet tule kotiin ilman muutamaa puuta. Ja sinua odottavat sitten kaikki lumoavat sipulikukat etc. Minulta saisit kestävää Iris Sibiricaa, joka on monivuotinen perenna ja jota minulla on PALJON. Sitä voi isuttaa elokuussa, jopa syyskussa.

    Kiitos samoin, Anne!

    VastaaPoista
  18. Tuuli, koulusurmien tragedian luulisi jo riittävän, mutta kun ei vaan.

    Minusta ei ole olemaan kaikkien kanssa samaa mieltä. En siedä aseita, enkä rasismia. Paraskaan puhuja ei minuun tässä vaikuta.

    Huomasithan maalauksen edellisessä postauksessa...Oli ihanaa kun sain kuvitusta, kun sitä ymmärsin kysyä.


    Kiitos ja oli kiva kuulla Sinusta! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Soolis, tämmöisiä tulee mieleen joskus kun rääkkää itseään fyysisesti...silloin on kuitenkin ajatus vapaa.

    Puut ovat kautta aikain suojanneet niin ihmisiä kuin asumuksia. Puilla voidaan vaikuttaa jopa puutarhan pienilmastoon niin, että kun on suojapuita puutarhan reunoilla, sellainenkin arka kasvi voi pärjätä talven yli, joka ei muuten pärjäisi.

    Mikä on niin kuin puun lempeä, auringon valoa suodattava varjo, ainakin vaahteralla se on valon ja varjon leikki.

    VastaaPoista
  20. Aili, täysin samaa mieltä!

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  21. Niin ihanalta kuulostaa puutarhasi kun sitä kuvailet - voin nähdä sieluni silmin miten siellä viihdyt puuhissasi. Valkovuokot näyttävät aivan hurmaavilta, ihan älytöntä, että Runotalon puutarhassani ei niitä vieläkään ole!

    Suojelen ja rakastan vanhoja puita, niin paljon, että minua pidetään hulluna, koska pihassamme on koivu, jossa ei montaakaan oksaa edes ole jäljellä, mutta se on vanha...ja kuulemma vaarallinen ;)

    Ei varmaan ole epäselvää mitä ajattelen aseista. Toivoisin, että ihmisillä olisi kaikilla itsellään järki päässä ja pysyisi, mutta kun ei aina ole.

    Kaunista keväistä nautinto-viikonloppua sinulle LeenaLumi :)

    VastaaPoista
  22. Sari, arvasin sinut puuihmiseksi...

    Juu, aina kaikki sanovat, että ne vanhat puut ovat vaarallisia. Minulle sanottiin nyt niin haavasta, jossa on kolopesijöiden kerrostalo. Rupesin oikein selvittämään asiaa, eikä siinä ollut mitään toden perää.

    Kukaan ei tuntisi minua kun näkisi puutarhatöissä. Minulla on oikein semmoinen rönttisvaatesarja näihin töihin. Äskenkin olin rakentamassa yhtä köynnössysteemiä vesisateessa ja vermeet sen mukaiset. Tukka ponkarilla, kynnet ihan menetetyt etc. Pääasia, että saa tehdä, mistä nauttii.

    Niin, aseet...ei jaksa tajuta. Niitä on usein niin väärillä henkilöillä, kuten koiriakin. Ikuisuuskysymys.

    Kiitos samoin Sari ja toivon myös pian valkovuokkoja puutarhaasi!

    VastaaPoista
  23. Leena, kyllä se on särkynyt sydän, ei se pikkusydän, tiedän kyllä mitä tarkoitit. Valkoisessa särkyneessä sydämessä ei vielä ole kukkia,mutta tässä vaaleanpunaisessa on.
    Elähän nyt höpötä, jos yksi paikka on tyhjänä, se on ihan selvästi keijunmekon paikka...:D

    VastaaPoista
  24. Tuija, sinä asut sitten etelämpänä...Istutan tänä vuonna valkoista särkynyttä sydäntä.

    Niinhän sitä luulisi, mutta kun ostin niitä krassin siemeniä niin paljon;-) Kevättalvella ei pää muista kaikkia ihanuuksia. Keijunmekko on melkein kauneimpia köynnöstäviä, mitä on. Ja siis olen hulluna kaikkiin kiipeäviin ja köynnöstäviin.


    Sinulla on niinkuin melkein kuukauden edellä meihin, vaikka tämä saari, ison Päijänteen ympäröimä, tekeekin meidän vyöhykkeestämme kolmosen.

    VastaaPoista
  25. Pakko jatkaa vielä noista rönttisvaatteista...aattelin, että voisi olla hauska live-kamera puutarhaan ja nettiin blogiin, mutta sitten tajusin, että hiippailen aamuisin puutarhani käytävillä ihan kuvaan sopimattomana...todennäköisesti meistä puutarhahulluista useimmat tunnistavat itsensä...

    VastaaPoista
  26. Sari, mitäs luulet, että mulla on päällä suviaamusiin, kun vaellan puutarhassa ja odotan, että Hänen Majesteettinsa tekee tarpeensa;-) Nyt on vielä vaatetta päällä, mutta kun oikea suvi koittaa...

    VastaaPoista
  27. taitaa olla bloggeri ihan sekaisin!!
    veikkaanpa, että siellä ne on kaikki meidän puutuuvat bloggaukset ja viestit jossain turhautuneina ihmettelemässä "mitä me TÄÄLLÄ tehdään"!

    VastaaPoista
  28. Blogger on luvannut,että kommentit palautetaan viikonlopun aikana...

    VastaaPoista
  29. Pepi, tämä on niiiin syvältä!

    Jael, muistatko kuinka minulta 'katosi' 145 000 kävijää!

    Olen jotenkin ihan lukossa nyt blogin suhteen. Piti laittaa pari ylläriä, mutta enää en tiedä viitsinkö.

    VastaaPoista
  30. On kyllä inhottavaa, kun blogger on ollut päivityksen ja korjausten alla. Toivon mukaan blogipohja paranee entisestään, mutta pelottaa toisaalta että blogi teksteineen häviää taivaan tuuliin. :(

    VastaaPoista
  31. Joo - o! Eipä tunnu hyvältä, kun katoilee tosta noin vaan luovuuden tuotokset. Toivottavasti ei tapahdu usein...

    VastaaPoista
  32. Ihanaa puutarha- ja kirjaviikonloppua sinullekin!

    Vanhoista puista.. Olen onnellinen että äitini ei varmaan myykään meidän vanhaa taloamme omenapuineen, jättituijaa ja kuustakin tulisi ikävä. Ja vakivarista. Huh.

    VastaaPoista
  33. Hanna, tästä ei voi sanoa muuta kuin, että lamauttaa. Tiedät, mitä on tehdä joku paksu teos ja sitten tiivistää se luovuudella muiden luettavaksi. Paljon tunteja, monia öitä...Tunnen olevani nyt vedenjakajalla, sillä tämä oli toinen iso katastrofi runsaan kahden vuoden aikana. Mitä seuraavaksi!

    Sari, tuo matkapostauskin oli kauan hukassa. Vaikka toisin voisi luulla, se vei todella paljon aikaa kuvapyyntöineen kaikkineen. Ellei se olisi palautunut, en enää istuisi tässä.

    Linnea, hienoa, että kotitalosi säilyy. Mikään ei voita vanhoja hedelmäpuita! Olen antanut kärhöjen vallata ne. Saan samalla puutarhaan siimestä ja romantiikkaa.

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  34. Hei Leena pitkästä aikaa, minulla on oma miniläppärikin pätkinyt jo jonkin aikaa täällä mökillä. Yhteydet kun ovat aika heikot. Huomaa helposti kuinka riippuvaisia ja haavoittuvia olemme, kun sähköiset yhteydet eivät pelaa.

    Muistan hyvin sen, kun laskurin tarjoajat muuttivat ohjelmiaan ja hävittivät kaikkien kävijämäärät.

    Mukavaa lauantaita Sinulle!
    -Hanne-

    VastaaPoista
  35. Hanne, yritn päästä blogiisi toissapäivänä, mutta se ei auennut...

    Siis todellakin, olemme ihan teknikan orjia.

    Ai muiltakin hävisi...olin silloin ihan sokissa...

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  36. Ihanaa viikonloppua, nautitaan keväästä ja kasvusta. Se on uuden alku. Täälläkin asiat pikkuhiljaa ratkeaa, viimeinen paperi ensiviikolla matkaan, sitten.. Lähden nyt tallille katsomaan kisoja. Vien Rhönille silityksiä sen suurelta fanilta.

    VastaaPoista
  37. Anne, kiitos samoin!

    Rhönin samettiin suukkoja ja lörppöhuulin lurputusta ja kuiskaa, että 'eräällä on häntä ikävä kuussa, jossa ponit pudottavat karvansa.'

    VastaaPoista