sunnuntai 8. toukokuuta 2011

KUOLEMA KATSOO KOHTI

Aikanaan ylvään mutta sittemmin rapistuneen rivitalon ulko-ovi aukesi. Ulos astui nuori nainen silkkimekossa, joka näytti yhtä aikaa sekä tarrautuvan hänen pitkiin sääriinsä että leijuvan tuulessa. Oli aurinkoinen, heinäkuinen aamu – hänen elämänsä viimeinen.

Näin perhosmaisen keveästi aloittaa Peter James täydellisen rikosromaaninsa Kuolema katsoo kohti (Looking Good Dead, Minerva Crime 2011, suomennos Leena Mäntylä) ja saa lukijan ihastumaan brightonilaisen asianajotoimiston viehkeään oikeustieteen opiskelijaan Janie Strettoniin. Lukija tietää jo heti alkusivuilta, että suhteesta ei tule pitkäkestoinen, mutta nauttii joka hetkestä mitä aikaa on jäljellä muistuttaen itselleen lukevansa jännitysromaania. Lukija katsoo kelloa, joka on jo yli puolenyön. Hän hakee itselleen pakastimesta jäätelön, tukee tyynyt selkänsä takana parempaan asentoon ja rentoutuu nauruun asti lukiessaan Janien muistelua edellispäivän asiakkaasta:

Lauhkeanoloinen, pienikokoinen, 70-vuotias mies oli edellisenä päivänä istunut heidän toimistossaan siistissä, harmaassa puvussa ja huolellisesti solmitussa kravatissa. Herra Milsin valitti, että häntä kolme vuotta vanhempi rouva Milsin oli vaatinut häneltä suuseksiä ruokaa vastaan. ”Kolmesti päivässä”, mies kertoi Martin Broomille. ”En jaksa sellaista, en tässä iässä. Polviin sattuu, kun niissä on niveltulehduskin.”


Janien ajatuksen katkaisi saapuvan tekstiviestin piippaus juuri kun hän saapui punavalkoiselle Mini Cooperilleen. Hän katsoi puhelintaan.


Illalla 20.30?

Tästä hetkestä lukija on puolen tuhannen sivun verran ripustettuna lihakoukkuun, jossa haluaa roikkua ihan himosta dekkarien aateliin kuuluvaan rikosromaaniin, jossa kaikki on kohdillaan eikä melkein. Tarinan tahti on juuri oikea, draama koetaan niin uhrien, rikosetsivien kuin hieman rikollistenkin osalta. Rikosten toteutukset ovat karmeat, mutta lukija kauhistui yhtä paljon jo viime lauantain Midsomeria. Henkilögalleria on mitoitettu kohdilleen niin ettei lukijan tarvitse palata kesken jännittävän kohdan tutkimaan alkusivuja ymmärtääkseen, kuka kyseessä oleva henkilö kulloinkin on. Tulevien uhrien tavallisten elämien tavallisuus vuorottelee rikosetsivien rankkojen arkipäivien kanssa ja välillä kohtaamme ’niitä toisia’ vain voidaksemme saada varoittavan aavistuksen siitä, mitä on tulossa. Kaiken kuorruttaa brittiläisyyden ikiaikainen 'murhan taju' ja tunnemme roikkuvamme lihakoukuista todella ylhäällä, mutta nyt joku on siirtänyt allemme ison, avoimen rikkihappoaltaan ja ymmärrämme, että jos…

Peter Jamesin ensimmäisen dekkarin Kuoleman kanssa ei kujeilla luettuani olin jo hyvin vaikuttunut, mutta kuin peläten ettei herran ’tatsi’ kanna, tartuin tähän uuteen vain todetakseni, että yksi Ison-Britannian myydyimmistä dekkarikirjailijoista on kunnianhimoinen mies, joka tietää, miten vaativa dekkariharrastaja tyydytetään. Tämä rikosylikomisario Roy Gracesta kertova sarja esittelee mielestäni jännityskirjallisuuden sympaattisimman rikosetsivän, joka on hämmentävästi menettänyt vaimonsa 30-vuotissyntymäpäivänään, jolloin Sandy vain katosi. Tätä tapahtumaa vasten Roy peilaa kohtaamiensa rikosten tapahtumia, saaden niihin uutta likeistä näkökulmaa. Sandyn katoaminen vie Gracen meedioiden maailmaan, sillä hän ei ole menettänyt vieläkään toivoaan vaimonsa löytymisestä. Selvännäkijät tekevät Royhin niin syvän vaikutuksen, että hän alkaa käyttää heidän palvelujaan myös ratkaistavana oleviin rikoksiin.

Kuolema katsoo kohti kirjan keskiöön ei nyt kuitenkaan nouse Roy eikä edes Janie, vaan kaksi henkilöä, Kellie ja Tom Bryce, jotka tavallisuudellaan imevät lukijan osaksi uskomatonta, julmaa tapahtumavyyhtiä. Etenkin Tom on jollain oudolla tavalla henkilö, jolle väistämättä haluaa antaa huomionsa. Tom, jonka liikelahjayritys ei kata edes toiminnan kuluja, Tom jonka velkataakkaa shopholistinen Kellie paisuttaa päivittäisillä täysin käsittämättömillä nettiostoksillaan, Tom, joka kulkee housuissaan ikuinen seisokki vain odottaen, että kun hän tulee kotiin vaimo ei olisi ostanut mitään, olisi hyvällä tuulella ja edes hiukan suosiollinen. Tom rakastaa heidän lapsiaan ja perheen koiraa. Tom haluaisi vain nauttia kodista, kasvattaa kasvihuoneessa tomaatteja ja olla edes vähän onnellinen. Hänellä ei ole aavistustakaan, missä kotona todella mennään.

Lukija lukee tarinaa siitä, mitä alkaa tapahtua, kun Tom ihan tavallisena työpäivänä on palaamassa ruuhkajunalla Lontoon ulkopuolella sijaitsevaan kotiinsa, mutta huomaakin äkkiä, että junasta aiemmin noussut matkustaja on jättänyt viereiselle istuimelle CD-levyn. Tom ottaa levyn minkään varoituskellon soimatta ja katsoo sen yksin kotonaan. Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä nyt lukija tempautuu niin tiiviisti Tomin iholle, että viikon unet jäävät. Koen elämyksellisesti kaikki Tomin pelot ja kauhut, joudun sietämään pedofiilit sekä sairaat tyypit, jotka haluavat filmata muutakin, vielä jotain muuta. Tunnen suussani kadonneen Kellien kyyneleet, olen yhtä hukassa kuin Tom ja kaiken yötä scarabeekuoriainen, Copris lunaris, ryömii pitkin ihoani edestakaisin, ylös ja alas…sen piikikkäät jalat raapivat ihoani ja sen käyrä tuntosarvi tunnustelee minua milli milliltä, enkä pysty sidotuilta käsiltäni tekemään mitään. Viimeinen ajatukseni ennen armollista tajuttomuutta on, että Peter James olisi edes voinut aavistaa lukijan kärsivän vakavasta entomofobiasta.

Hyvä herra Bryce


Vierailitte eilen sivustolla, jolle teillä ei ole oikeuksia. Nyt olette yrittänyt käydä siellä uudelleen. Emme pidä kutsumattomista vieraista. Jos ilmoitatte näkemästänne poliisille tai yritätte vielä kerrankin päästä sivustolle, lupaamme, että vaimollenne Kellielle, pojallenne Maxille ja tyttärellenne Jessicalle tapahtuu sama kuin mitä tietokoneellenne kohta tapahtuu. Katsokaa tarkasti ja miettikää asiaa sen jälkeen huolella.

Ystävänne Scarab Productionsista

Erinomainen jännitysromaani, jolle annan vain kaksi pientä moitetta: Sen sijaan, että Kuolema katsoo kohti päättyi hurjaan toiminallisuuteen, josta kirja ei muutoin kärsinyt, olisin suonut saavani lukea lopuksi, mitä eloonjääneille tapahtui kaiken jälkeen. Kun kutoo tyylikkään draaman, pitää sen päätkin lopettaa tyylillä. Toinen miinus on kirjan addiktoiva vaikutus: Tätä ei voi olla lukematta yö yön jälkeen, kunnes viimeinen piste on lyöty. Nyt tarvitaan vähintäin tuhkimotippoja korjaamaan Peter Jamesin liian koukuttavan kirjan yöaikaisesta lukemisesta aiheutuneet tuhot!

*****

Tästä kirjasta ovat kertoneet lisäkseni ainakin Susa, Dekkarimania ja Elegia

20 kommenttia:

  1. Siis tämä on minun loman aloituskirja. Uskomaton postaus ja kirja. Kiitos tästä hienosta dekkaritarjoilusta. Ammu käynnistyi hyytävän hyvin. Mukavaa aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Anne, nimenomaan tällä aloitat suven!

    Hyytävät yöt voittavat hyytävän aamun, tulet sen huomaamaan;-)

    Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  3. Tämä oli mielestäni jopa parempi kuin ensimmäinen osa. Kirjoitin siitä blogissani taannoin, tässä linkki jos kiinnostaa:

    http://mainoskatko.blogspot.com/2011/03/murhavideon-silminnakijan-painajainen.html

    Minä kiinnyin myös pariskuntaan Tom ja Kellie. Molemmat varsin kiinnostavia henkilöhahmoja.

    Myös kolmannen osan olen lukenut.

    VastaaPoista
  4. Elegia, samoin minusta! Pidin kovasti myös ekasta, mutta en kai sanonut sitä täydelliseksi...

    Huomaathan, olet nyt linkitettynä;-) Yleenäs googlaan näin: kijan nimi ja sitten 'blogit'. Sain sillä vain Dekkarimanian.

    No, Tomista ja Kelliestä olisin halunnut kuulla enemmänkin eli miten he sitten selvisivät henkisesti yms.

    Minulla on kolmannesta vasta brittiläinen kansi. Käyn yhden naisen sotaa noita synkkiä mustia kansia vastaan ja siksi nytkin olen linkittänyt arvosteluni sekä suomalaisilla että brittikansilla. Arvaa kummat kannet jäävät palkkiini pidemmäksi aikaa;-)

    Kansi merkitsee kaikissa kirjoissa!

    VastaaPoista
  5. Hupsista ja muuten anteeksi: laitoin vahingossa linkin siihen kolmanteen osaan, vaikka piti laittaa kakkoseen. Onneksi huomasit asian heti itse ja jätit lukematta!

    Minäkään en aina halua lukea etukäteen arvioita kirjoista, joita aion lukea. Ja sitten toisaalta jos kirja ei ole tuttu, niin juurikin kirjablogien kautta olen saanut uusia vinkkejä lukemiseksi. Sinulta keksin tämän Peter Jameskin, joka siis ei ollu minulle ennestään tuttu :)

    Minäkin tykkään noista brittikansista, niissä on kauniit maalausmaiset kuvat ja "dekkarimainen" tunnelma :)

    VastaaPoista
  6. Elegia, toki huomasin.

    No en ollut minäkään kuullut ennen kuin ilmestyi Kuoleman kanssa ei kujeilla. Kumpikin viilsi aika syvältä kun ekassa oli se suljettu tila ja nyt tuo hyönteinen, minulla kammo molempiin.

    Niin...ne ovat dekkarimaiset, mutta silti muuta kuin mustat. Jos tarina on kova, kansi saisi olla vaikka hieman mystisen kaunis. Siihen riittä jo meri/satama/silta ja aamu-usva tms.

    VastaaPoista
  7. Voi apua, taas luettavien pino kasvaa...

    VastaaPoista
  8. Kulta-Anki, täällä ei ole yhtään helpompaa. Olen itseasiassa alkanut pohtia voiko liikaan lukemiseen kuolla...Siis kirjat olisivat niinkuin kollektiivinen murharyhmä ja minä se uhri...tai sinä.

    Pelkkä runoblogin pito olisi ehkä kevyempää...

    VastaaPoista
  9. Hyvin samanlaisia tuntemuksia herättää James minussakin. Muuten lähes täydellisiä ahmimiskirjoja, mutta lopussa olisi voinut olla vähemmän toimintaa ja enemmän selostusta siitä, kuinka kaikille henkilöille sitten kävi.

    Mainos: haastattelin Peter Jamesia uusimpaan Ruumiin kulttuuri-lehteen, joka ilmestynee kesäkuun puolenvälin paikkeilla -kannattaa lukea!

    VastaaPoista
  10. Lumikko, nimenomaan näin. Myönnän auliisti, että en ole kovasti actionin perään. Siitä en pidä elokuvissa, enkä kirjoissa. James kyllä pidätteli itseään hyvin ihan loppusivuille. Kukapa ei kaipaisi tietää miten Kellie ja Tom OIKEASTI selvisivät.

    Lumikko, sano nyt, mistä sitä voi ostaa? Myydäänkö minun ruokakauppaprismassani, josta ostan kaiken vai esimerkiksi vain krijakaupoissa vai missä?

    Minä meilasin Jamesille;-) Olin kutsuttu häntä tapaamaan, mutta minun rakas vanha koiruus tarvitsee minua enemmän kuin Peter James.

    VastaaPoista
  11. Niinpä.

    Helpointa on liittyä Suomen Dekkariseuran jäseneksi, jolloin posti tuo tuhdin lukupaketin neljästi vuodessa suoraan kotiovelle. Helsingissä Ruumiin Kulttuuria myydään Akateemisen lehtiosastolla, mutta muista irtonumeroiden myyntipaikoista minulla ei ole tietoa. Prismoista lehteä ei saa, se on kyllä valitettava puute! Aika moniin kirjastoihin se tulee.

    Olisimme ehkä sitten olleet samassa tilaisuudessa..? Jututin Jamesia yli tunnin ja sain hänestä kyllä irti yhtä sun toista kiinnostavaa. Hän mm. kirjoittaa vain iltaisin, levysoittimessa jatsia tai oopperaa ja pöydänkulmalla vodkamartini. Kirjoittamisrupeaman jälkeen hän rentoutuu katsomalla Täydellisiä naisia ;)

    Ruumiin kulttuurin voi tilata täältä: http://www.dekkariseura.fi/

    VastaaPoista
  12. Lumikko, olisimme olleet - otaksun. Minä olisin ollut siellä Minervan kutsumana...

    Minun ei toinna liittyä mihinkään, mistä tulee lisää kirjoja, sillä niitä tulee nyt arvostelukappaleina niin paljon kuin ehdin lukea.

    Juu, vähän kuulinkin jälkeenpäin, että herra on 'dead fun'.

    Harkitsen tilausta, sillä olen supistamassa kaikkia lehtiä, koska en ehdi niitä lukea!

    Jos viitsit, ota jutusta kopio minulle. Sähköpostiosoitteeni on profiilissani ja kerron sitten osoitteeni, jos asiasta tulee totta.

    VastaaPoista
  13. Tarkoitin tuhdilla lukupaketilla nimenomaan Ruumiin kulttuuri-lehteä, en kirjoja :)

    Minulla ei valitettavasti ole mahdollisuutta/aikaa kopioida/postitella juttujani, mutta lähimmästä vähän isommasta kirjastosta löydät ko. lehden ja jutun (tosin vasta kesäkuun puolen välin jälkeen).

    VastaaPoista
  14. Lumikko, kyllä minä ymmärsin, mutta olen jo lopettanut Paransson tilaamisen, kun en shtinyt sitä lukea ja nyt pohdin samaa uoren Voiman Liiton kohdalla. En muista, milloin olisin oikeesti lukenut muuta kuin kirjoja, paitsi selannut. Nyt menee päivät täysin puutarhassa.

    Ymmärrän ettei ole mahdollisuutta/aikaa, sillä näin minäkin joudun vastaamaan melkein aina. Niin ikävää kuin se onkin.

    Yritän suvella päästä edes tältä saarelta seuraavalle ja sitten sitä seuraavalle, sillä aion lukea jotain ei ihan uutta. Jos pääsen Suomen Ateenan kirjastoon, sieltä lehti kyllä löytyy.

    Etsi sinä kirjastosta Viherpiha, joka ilmestyi 29.4.2003, siinä on minun seitsemän sivun juttuni puutarhastamme. Sitten ymmärrät miksi aikani on niin rajoitettua. Iso puutarha antaa paljon, mutta kyllä se myös jotain ottaa.

    Sain juuri Peteriltä meilin;-)

    Aurinkoista toukokuun viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  15. Okei, taas listalle yksi hyvä kirja. Jos joku tekisi lisätilaa kirjahyllyyn niin olis kiva.

    Mut talossa asuu kaksi lukijaa, tai toinen lukee enemmän ja toinen ostelee enemmän. Se toinen luulee ehtivänsä lukea joskus kaikki ne ihanat kirjat mitä se hankkii (tai ne kaikki lehtileikkeet ja muut sellaiset). Ja se toinen se lukee samoja kirjoja uudelleen ja uudelleen ja innostuu heti dekkareista, varsinkin brittien sellaisista.

    Lisää tilaa, lisää ;-)

    VastaaPoista
  16. Birgitta, minä annan joitakin kirjoja pois, mutta en takuulla niitä, jotka tieädn lukevani uudestaan.

    Minä olen ne molemmat;-)

    Täytyy opetella raivaamaan. Minäkin olen aloittanut vasta nyt sen. Sain sokin kun luin yhden jutun tavaroista...

    VastaaPoista
  17. Mä yritän tehdä aina tilaa tänne kotiin. Vähintään kerran vuodessa heitän sopimattomat tai vuoteen käyttämättömät vaatteeni pois. Kylmästi vaan myyntiin tai hyväntekeväisyyteen.

    Kirjoista myyn kirppiksellä kesäisin aina sellaiset joita en toistamiseen lue. Siippa osaa jo hiukan katsoa kirjoja sillä silmällä, että niistä voisi luopua, mutta mutta ;-)

    Yleensä käy siis silleen, että mä raivaan kirjahyllyyn tilaa, jotta kirjoillakin olis vähän happea. Mutta jossain välissä huomaan, että raot on tilkitty (salaa). No eihän tälle voi kuin hymyillä. Molemmat kuitenkin rakastetaan kirjoja =)

    VastaaPoista
  18. Birgitta, minä olen sinua huonompi tässä asiassa. Vasta tänä keväänä yhden lehtijutun jälkeen heitin ihan ehjiä yli 10 vuotta vanhoja vaatteita pois;-)

    Minäkin rakastan kirjoja, mutta tällä hetkellä en saa näihin järjestystä...

    VastaaPoista
  19. Loma alkoi tällä, uskoisin yksi elämäni parhaista dekkareista. ( Ja luen niitä kohtuullisen paljon.. ;) Juoni oli rakennettu loistavasti, teksti soljui ja vei mukanaan. Yöllä lukiessa ikkuna auki, kissat tappelivat lähimetsikössä ja olin saada slaagin, niin uppoutunut olin, etten hetkeen ollut varma mikä ja mistä ääni tuli. Tiheää jännitystä ja hyvä loppu jännitys. Suosittelen lämpimästi kaikille lomalukemistoon.Leenan postaus ei kehu suotta, tämän sarjan seuraavaa odottaa!

    VastaaPoista
  20. Anne, kuvittele, tämä oli niitä yksi harvoja dekkareita, jotka kelpuutin Leena Lumi -blogin 50 parhaimman kirjan joukkoon. Näet ne oikeassa sivupalkissa, kun klikkaat Leena Lumi's 50TOP tms. En nyt muista mikä kuva siinä on...Yksi oli tietysti Tiimalasi, jonka uudelleenlukemista jo odotan. Susa luki tämän myös juuri eli Järjellä ja tunteella blogista löytyy...

    VastaaPoista