keskiviikko 18. toukokuuta 2011

ROMUROMANTTINEN SISUSTUSKIRJA

Hyvin romanttisnostalgisesti puhuttelee Sari Sirkkiä-Jarva lukijoitaan hänen ja Ilpo Kuparisen kirjan Romuromanttinen sisustuskirja (Tammi 2011) alussa ja mikä paremmin kirjan henkeen sopiikaan. Sari kertoo kuinka hänellä oli lapsena pieni, kahden neliön oma piirustussoppi, jossa oli punainen pöytä, vanha lypsyjakkara sekä vaaleanpunainen matto. Näistä kauniisti patinoitunut lypsyjakkara sekä vaaleanpunainen matto kulkevat vieläkin hänen matkassaan ja kun mieli unohtuu unelmiin, katse kohtaa jakkaran pinnalla kisaavien pölyhiukkasten leikin.

Kirjan kansi on niin harmonisen kaunis, että kiitän valokuvaaja Ilpo Kuparista aivan mykistyneenä sekä tästä taidonnäytteestä että kuvista, jotka sain tähän esittelyyn. Sanomattakin lienee selviö, että teoksen kuvat ovat taidetta, jota nautitaan pienin siemaisuin kuin parasta samppanjaa. Koska kyseessä ei ole pelkkä katselukirja, vaan vinkkikirja romuromanttiseen sisustamiseen, osa kuvista on hyvinkin arkisia, mutta…silti kuin taidetta.


Romuromanttisen sisustuskirjan alussa Sari kertoo, että kuvia otettiin vuoden 2010 aikana, jolloin kuvauspäivien lämpötilaeroksi saatiin huikeat 59 astetta kun verrataan kylmintä ja kuuminta työpäivää. Se antanee työlle oman uniikin leimansa…

Kirjassa on paljon valkoista, sillä valkoinen valloittaa nykyään sisustuksessa –ja jopa puutarhoissa, vrt. kuupuutarhat. Kaikki ei onneksi ole kuitenkaan ihan vain valkoista, sillä romuromanttisen tyylin väriskaala on laajempi kuin sateenkaari. Tällöin jokainen tulkinta ruosteisesta pinkkiin on yhtä oikea, sillä onhan romuromanttinenkin mielipideasia. Ja näin selittää tätä tyylisuuntaa kirjan toinen tekijä Sari:


Romuromanttinen tarkoittaa toisaalta romanttista sisustustyyliä pitseillä ja nauhoilla kruusattuna, toisaalta risojen, rikkikuluneiden tai –ruostuneiden ja monella tavalla hylättyjen esineiden käyttökelpoisuudella leikittelyä.


Romuromanttiseen tyyliin liittyvät myös käsitteet mummolatyyli tai maalaisromanttisuus, onpa mukana usein myös ripaus ranskalaista tai tanskalaista sisustamisperinnettä. Kaikkien näiden sisustamisnäkökulmien käsitteet ovat harrastajien keskuudessa kovin häilyviä ja tulkinnanvaraisia aivan kuten antiikki-, retro- tai vintage-käsitteetkin.

Esipuhe ennen ideoita on kaunis ja voin hyvin alleviivata siitä kaiken, jopa kertoa kokeneeni saman kauppiastalolapsuuden kuin Sarikin, mutta siinä missä Sari ja Ilpo hylkäävät rappioromanttisen termin, minä edelleen liehutan sen lippua. Minulle sana rappio on meidän pohjoisen päädyn vonksallaan olevat luonnonkiviraput sekä Merin vanha kivinen leikkimökki, joka pian kokee uuden tulemisen ympärivuotisena puutarhan Salaisena Paikkana. Minulle rappioromantiikka on jotain niin Kaurismäkeläistä, että hänen elokuviensa ihailijana, haluan itse säilyttää tuon sanan. Mutta tässä kirjassa menemme isäntäparin lumoavaan tahtiin.


Kirjan kuvat ovat kuvia tavallisista suomalaisista kodeista, joissa asuu tavallisia ihmisiä. Jokaisella kodilla on kuitenkin omat tarinansa ja niihinkin tässä kirjassa päästään, joskin kuvat ja sisustusvinkit ovat pääosassa. Tämän kirjan tekijät ovat Romukasojen Valtiaita, jotka ovat kiertäneet kirpputoreja, huutokauppoja, kierrätyskeskuksia ja jopa kaatopaikkoja. Arvostan ja ymmärrän, sillä minä löysin olohuoneen kauniin pöytäni osissa roskalavalta…


Uskokaa tai älkää, niin ensimmäinen sisustusvinkki tehdään eristenupeilla, toinen vanhoilla ruostuneilla nauloilla…sitten seuraa jotain maagista vanhoista puusuksista, nahkarukkasista, hajonneesta haravasta, ikkunan pokista, vanhasta karvalakista, Viri-kaakao purkeista…ja voin luvata, että kuten kirjassa Yrttitarha ruukussa, myös tässä teoksessa vanhat alumiinikattilat ovat kova sana.


Kirja neuvoo myös huonekalujen vanhentamista eli patinan tekoa, mutta ylitse kaiken yhdyn tähän Sarin neuvoon:


Toisinaan kannattaa harkita kerran jo toisenkin puupintaisen tai vanhassa maalissa olevan huonekalun maalaamista. Inhimillistän esineitä luvattoman usein, mutta se on tapa auttaa kunnioittamaan vanhoja esineitä. Sellainen kaappi, joka henkilönä ansaitsisi teitittelyn, ansaitsee tulla kohdelluksi ikänsä ja olemuksensa mukaisesti.

Vanhojen esineiden aarrejahti ei ole aivan vaaratonta puuhaa, sillä jotkut esineet ovat kuin suoraan Haisulin kodista. Tarvitaan hengityssuojaimia sekä myös iho pitää muistaa suojata. Ja kädet. Työhanskaan verhoutuneet kädet voittavat tässä sarjassa hienostelukäsineisiin verhotut. Haisulin tavaroissa voi vaania myyräkuume ja haavan saaminen vaikka ruostuneesta esineestä ei ole leikin juttu.


 Koen nyt suurta tunnetta, sillä täältä löytyvät myös vanhat gobeliinit uusiokäytössä…Tunnen myös eroahdistusta, sillä tämän hurmaavan kirjan lupasin jo arvontapalkinnoksi, enkä ikinä, ikinä peru lupaamaani. Eräs kuva jäi nyt uniini ja siihen liittyvät kolme minulle tärkeää asiaa: valon ja varjon leikki, vanhat kirjat sekä rappuset…

♥♥♥♥♥

Onni ja autuus kohtasivat minut tänään: Sain valokuvaaja Ilpo Kupariselta yllä mainitun kuvan tuonne kirjastoni 'oveksi', katso oikea yläkulma.  Kiitos Ilpo♥

16 kommenttia:

  1. ...huoh...en mä muuta...

    paitsi, että hakusassa pinkkiä virkkauslankaa...

    VastaaPoista
  2. Pepi, olet oikean värin jäljillä;-)

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaapa tämä teos tosi mielenkiintoiselta. On niin paljon vanhaa kertynyt omiinkin nurkkiin ja osaa varten on pitänyt varastointitilaa lainata toisiltakin. Kirjan kansi on huikean kaunis.
    Kiitos tästä Leena.

    VastaaPoista
  4. Minttuli, näkisitpä meidän autotallin, jonne auto ei ole mahtunut 20 vuoteen...tai talon sisällä olevan ns. välivaraston. Suurin painajainen olisi muutto.

    Ai teillä on jo tilaa lainattu;-) Meillä Päämies, joka säästää kaiken, suunnittelee uutta varastotilaa;-)

    Kadun kyllä kaikkia vanhoja kattiloita, joita olen heittänyt pois. Vanhat huonekalut eivät minulta lähde.

    Kansi on huikea ja niin ovat sisäkuvatkin. Ja vinkkejä on joka lähtöön.

    Ole hyvä ja mukavaa viikon jatkoa! Meillä on satanut valtavasti ja puutarhuri minussa nauttii.

    VastaaPoista
  5. Viri-kaakao, voi tätä nostalgiaa!

    VastaaPoista
  6. Ja Viri-vanukkaat...etenkin suklaavanukas oli ihan juhlaa. Kysyin just R:lta viikonloppuna, että muistaako hän Viri-vanukkaat ja kyllä niitä oli heilläkin ollut ja hyvin olivat maistuneet.

    VastaaPoista
  7. Romujen kerääjän vaimona ja sisustusartesaanin äitinä olen kiinnostunut tästä kirjasta. Meillekin on kertynyt aika lailla sukujemme vanhoja huonekaluja, tai oikeammin olemme niitä haalineet ihan tarkoituksella (mm. pari päästävedettävää sänkyä, yksi isäni tekemä sivustavedettävä sohva, isäni 15-vuotiaana tekemä erittäin hyvä keinutuoli, mummoni vanha ompelukone + pöytä, mummoltani peritty kirjakaappi, tuoleja, yksi pyöreä pöytä). Suurin osa on kunnostamatta, koska ovat aika hyväkuntoisia ja patina saakin näkyä. Minusta on ihanaa, kun noihin huonekaluihin liittyy tarinoita ja itselle läheisten ihmisten elämänhistoriaa.

    VastaaPoista
  8. Anne Elina, se minunkin kappaleina roskalavalta löytämäni pöytä oli äitni sinne laittama. Sodan kokenut sukupolvi, eivät kaikki, mutta osa heistä, kokee usein uuden paremmaksi. En tiedä vaikuttaako asiaan vielä sekin, kun on kaksi kertaa joutunut lähtemään Karjalasta ja kaikki on jäänyt sinne. Koti, puutarha, tavarat, muistot. Minä taas kerään vanhaa.


    Sinulla on valtaisa kokoelma. Ei mitään oikeasti tarvitse entisöidä ellei halua. Tunnen rouvan, joka tosissaan kerää vanhaa, hänellä on oikein vuokrattu varasto tätä harrastusta varten. Hänen kodissaan kaikissa huonekaluissa on elämän kosketus, mitään ei ole entisöity. Toisaalta, joskus jo esineen kasassa pysyminen edellyttää taidokasta kunnostamista. Minulla on odottamassa sellainen fiini kirjahylly, joka pitäisi kunnostuttaa. Purkaa osiin ja sitten alkaa siitä koota ja entisöidä...

    Sivustavedettäviä minulla on yksi ja päästä vedettäviä sama määrä.

    Kiinnostavaa, että lapsesi on artesaani. Sinulla on kotikenttäetu;-)

    VastaaPoista
  9. Jael, eikö vain. Harmittaa kun tuo palkkii pienentää pyytämättä, vaikka tilaa olisi...

    Näyttää minulta, että mennään sinne vintille 'kirjastoon' kollaamaan vanhoja kirjoja;-)

    VastaaPoista
  10. Viehättävä kansi, ja kirjan nimikin. Vanhassa ja patinoituneessa on vain sitä jotakin...

    VastaaPoista
  11. Kirjastosi ovi on aivan ihana! Se johdattaa moniin tarinoihin, salaisuuksiin ja elämyksiin.

    Kiinnostavan oloinen on tämä Romuromanttinen sisustuskirjakin. Sellainen, jota selailisin mielelläni. Vaikka tykkään omassa kodissani vain pienellä määrällä romantiikkaa maustetusta pelkistetystä tyylistä (Ikea ja Lundia kohtaavat aavistuksen hempeyttä), niin nautin tällaisten kirjojen selailusta. Ihmisten luovuus on ällistyttävän hieno asia.

    VastaaPoista
  12. Liinu, niin minustakin. Esine on melkin elävä kantaessaan muistoja...

    VastaaPoista
  13. Katja, kiitos Ilpon. Toisn tuossa pidän vaihtuvaa kuvaa, mutta nyt vaihtuvien kuvien sarjaan tuli laatua. Olihan siinä talvella se Unelman kuurainen ruusukin, se pinkki.

    Minulla Ikea ja Lundia kohtaavat Laura Ashleyn, mutta Lauraa vain tapeteissa, joita ei joka huoneessa. Liian rönsyistä ei saa olla ja liika tavara tekee hullukis.

    Tiedätkö, kadotin tänään kirjan, jota en ole vielä edes arvostellut. Hieman noloa...;-)

    (Katja, kun olet reissussa, teen kirjan, josta sinä pitäisit...)

    VastaaPoista
  14. Minkähän kirjan teet? Me emme ole lähdössä reissuun vielä viikkoon. ;)

    Minäkin pidän Laura Ashleyn tyylistä. Liikaa rönsyjä ei saa olla, mutta jotain kuitenkin. :)

    VastaaPoista
  15. Katja, no sitten saat odottaa, teen sen seuraavaksi, mutta olen vasta yli puolen. Sen verran vinkkaan, että kirjan nimi on eri maasta kuin mistä tarina alkaa ja mihin se päättyy. Tarina alkaa ja päättyy siellä, minne olimme kerran jo muuttamassa ja kävimme taloakin siellä katsomassa...

    Joskus on kiva tehdä kirja, joka ei ole vielä pyörinyt blogeissa itseään pyörryksiin. Otin lonkalta ja osui ihan nappiinsa. Ainakin minulle.

    Laura on suloista - paikassaan.

    VastaaPoista