sunnuntai 15. toukokuuta 2011

YLLÄTYSARVONTA!

Ahneus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä ja en aio siihen sortua edes kirjojen kanssa. Mitä minä teen kaikilla maailman puutarha-, sisustus- ja muilla kirjoilla, kun voin laittaa hyvän kiertämään. Nyt siis arvonta, kuten muuten Leena Lumissa oli myös viime toukokuussa.

Osallistua voi vakituinen lukijani tai kirjautumalla sellaiseksi. Tarkennan vielä, että vakituinen lukijuus ei maksa mitään. Se on ilmaista! Minä kirjaudun kaikkialle vakilukijaksi yhtä usein kuin aivastan, enkä menetä siinä mitään, mutta ehkä ilahdutan jotakuta...


Arpalippuja saa yhden, olemalla vakituinen lukijani ja kaksi linkittämällä arvontani. Palkinnoksi kolme ensimmäiseksi tullutta saa kukin kaksi kirjaa. Ensiksi valitsee ekaksi tullut, sitten tokaksi ja vikaksi kolkki.

Toivon sydämeni pohjasta, että jokainen ilmoittaa jo osallistuessaan, onko kirjautunut lukijakseni ja linkittääkö. Näin minulta säästyy kultaakin kallimpaa aikaa uusille kirjoille eikä tarvitse jokaisen kohdalla alkaa salapoliisitöihin. Kiitos!

Siis selvä kaava: ensimmäinen arpalippu lukijaksi kirjautumisesta ja lisäarpalipun saa linkittämällä arvonnan. Tässä on ollut hiukan ymmärtämisen vaikeutta, joten tein nyt tämän lisäyksen. Lukijaksi kirjautuminen vie aikaa kolme sekuntia, kokeilin juuri itse. M.O.T.

Anonyyminä ei voi osallistua, sillä siitä ei arvonnan järjestäjä selviä. Reippaasti vain oma tai bloginimi näkyviin!

Kirjat ovat nyt pääsääntöisesti puutarhaa, mutta mukana on myös sisustusta sekä dekkareita ja myös muuta kirjallisuutta. Suurin osa on ihan uusia, joten niitä voi antaa vaikka lahjaksi. Osa on vanhempia, mutta kaikki ovat sidottuja sekä hyvin pidettyjä. Paljon lukevat kyllä tietävät, mitkä näistä ovat uutuuksia ja yksi merkki on myös se, että vanhimpia kirjoja en ole tehnyt blogiini. Arvostelut ovat omiani paitsi Paljain käsin tulee Lumiomenalta ja Ars Magica tulee Ammalta.

Arvontaan on aikaa osallistua su 29.5. klo 12 asti. Sunnuntai-iltapäivänä Päämies toimii jälleen onnettarena.


Ja tässä kirjat:

Glaudie Gally: Tyrskyt
Stina Pyrrö - Hanna Marttinen: Puutarhan vihreä vuosi
Sari Sirkkiä-Jarva ja Ilpo Kuparinen: Romuromanttinen sisustuskirja (varattu)
Deporah Schneebeli-Morell: Yrttitarha ruukussa (varattu)
Soili Soisalo - Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta
Katja Rinkinen: Vintagen viemää (varattu)
Agneta Ullenius: Yrttimaa
Arja Paasio: Unelmien huvimajat
Marie Hansson - Björn Hansson: Bambut ja koristeheinät - Uusia ideoita puutarhaan
Agneta Ullenius: Keittiöpuutarhurin käsikirja
Jouko Rikkinen: Suomalaiset perinnekasvit
Sara Gruen: Vettä elefanteille
Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
P.D.James: Yksityispotilas
Henning Mankel: Rauhaton mies
Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus
Majgull Axelsson: Kuiskausten talo
Jörn Donner: Isä ja poika
Anne Holt: Kahdesti kuollut
Anne Holt: Julkkismurhat
Ellen Dyrop - Hanna Kristinsdóttir: Ajan patinaa - vanhojen tavaroiden uudet mahdollisuudet
J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa
Danuta Reah: Yön enkelit
Nikolai Gogol: Kuolleet sielut
Heinrich Böll: Enkeli oli vaiti
Isaac Bashevis Singer: Orja
Denise Mina: Yössä yksin
Essi Tamminen: Paljain käsin
Ursula Karven: Helppoa joogaa
Tom Lundberg: Kaikki on hyvin - Lohduttavia tarinoita ilon ja toivon lähteillä
Paulo Coelho: Brida
Robyn Russell: Gluteenitonta ruokaa koko perheelle
Sara Burlin Pellbäck: Opi sanomaan Minä, Opi sanomaan Ei - Elämän ohjat omiin käsiin
Mary Higgins Clark: Yö kuuluu minulle
Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis (varattu)
Knut Faldbakken: Miehen päiväkirja
Jörn Donner: Vapauden vangit
Max Frisch: Minä en ole Stiller
Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Nick Cave: Bunny Munron kuolema (varattu)
Ann Rosman: Majakkamestarin tytär
Andrew Weaving: Kauneimmat klassikot - Sisusta kotisi ajattomasti
Valérie Tong Cuong: Pariisissa sattumalta
Viherpiha: Värien lumoa puutarhaan - Ainutlaatuinen opas kasvien valintaan (varattu)
Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
Mitchell G. Bard: Kristalliyö
Mary Webb: Pieni Suuri Neulekirja - 300+ modernia ja perinteistä mallineuletta
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
Kirsi Kostamo: Hyvän olon keittiö - Reseptejä ruoanlaittoon ja hyvinvointiin
Nerea Riesco: Ars Magica 
Colon Tóibín: Brooklyn 
Carol Shields: Larryn juhlat (pokkari)

Kannattaa seurata tätä listaa, sillä tämä elää sen mukaan mitä keksin tähän lisätä.

Iloista arvontaa!

Leena Lumi

PS. Linkitän sitä mukaa kun ehdin, niitä kirjoja, jotka olen tehnyt blogiini.

210 kommenttia:

  1. Hep! Mukana kahdella arvalla! Onpas muuten komea kirjalista!

    T.Amma

    VastaaPoista
  2. Amma, olet mukana kahdella.

    Lista kasvaa vielä. Yritän lukea tähän myös uutuuden, jota en ole nähnyt missään blogissa.

    VastaaPoista
  3. Ilman muuta haluan olla mukana arvalla näin ihanassa yllätysarpaisjuhlassa!Kivaa kevään aikaa sinulle Leena edelleen♥

    VastaaPoista
  4. Huh mikä valikoima.Mukaan ehdottomasti kahdella.

    VastaaPoista
  5. Onpa hyviä kirjoja arvottavana. Olen kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  6. Osallistun kahdella kans - lähden kokeilemaan linkitystä tästä paikasta :)

    VastaaPoista
  7. Maria, olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin Sinulle!

    Maija, olet mukana kahdella.

    Anna Elina, olet mukana kahdella.

    Sari, olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  8. Huuh, nyt iski kyllä ahneus. Mahtava lista. :)
    Mukana tuhannella arvalla. ;) Noh, kaksi riittää.

    VastaaPoista
  9. Ehdottomasti mukaan! Haaveilen edelleen siitä omasta puutarhasta.. puutarhakirjat on aivan ihania. :)
    Kaksi arpaa, kiitos.

    VastaaPoista
  10. Minä myös, mukana kahdella! Upea lista hienoja kirjoja! Ja vaikka ahneus on perisynti, minusta tuntuu siltä, kuin ei koskaan olisi kirjoja liikaa! Lukuaikaa vaan liian vähän, sitä ne eläkeläisen kiireet, hih!

    VastaaPoista
  11. Voi vihnale, yhden kirjan vuoksi toivon, että kerrankin olisi onnea arvonnassa ☺
    Kahdella mukana, menen heti linkittämään!!

    VastaaPoista
  12. Vau mikä kirjalista! Pakko osallistua KAHDELLA arvalla, tapojeni vastaisesti jopa linkitin arvontasi blogiini (en ole toistaiseksi linkittänyt yhtään arvontaa, saat kunnian olla ensimmäinen!). :)

    Kaunista sunnuntai-iltaa sinulle Leena! <3

    VastaaPoista
  13. Tähän on ihan pakko osallistua.....mulla ei vieläkään ole ensimmäistäkään puutarhakirjaa....:(

    VastaaPoista
  14. Upea arvonta! Kahdella mukana, totta kai. Olen muuten ihan samaa mieltä blogien lukemisesta: on pieni vaiva kirjautua lukijaksi, mutta toivottavasti iso ilo blogin pitäjälle.

    VastaaPoista
  15. Mukana yhdellä. Oikein hyvää kesänodotusta sinulle!

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla kiitos! Ihania kirjoja olet laittanut palkinnoksi, joten odottelen toiveikkaana, josko onni suosisi : )

    VastaaPoista
  17. Erittäin mielenkiintoinen kirjalista eli ihan pakko osallistua! Mukana siis kahdella. :)

    VastaaPoista
  18. Hei Leena, olen mukana yhdellä arvalla. Luen blogisi päivittäin ja nämä puutarhakirjat sykähdyttävät nyt eniten tässä arvonnassasi! Kiitos kivasta blogistasi! Lukuintoni on kasvanut blogisi seuraamisen myötä ja olen löytänyt nyt sellaisia kirjoja, jotka muuten olisin ohittanut hyllyssä.

    VastaaPoista
  19. Oijoi mikä kirjalista! Mukana kahdella, ehdottomasti :)!
    Leppoisaa sunnuntai-iltaa...

    VastaaPoista
  20. Mukana tietysti,yhdellä arvalla..

    VastaaPoista
  21. Hei
    Ihana lista, olen mukana yhdellä arvalla.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  22. Mukana, ja tietenkin kahdella ;)

    Monia hyviä kirjoja listassa!

    VastaaPoista
  23. Mina kahdella mukana, vaikka huonoa onnea onkin arvonnoissa.

    VastaaPoista
  24. Kahdella mukana. Listassa on monta hyvää kirjaa!

    VastaaPoista
  25. Ehdottomasti mukana kahdella arvalla! Nämä kirja-arvonnat ovat aivan ihania, mutta onni ei ole vielä suosinut minua niissä. Ehkäpä tällä kerralla... Ihanaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  26. Hyviä kirjoja. Kahdella mukaan, kiitos.

    VastaaPoista
  27. Voi mikä ihana arvonta Leena! Osallistun kahdella. :)

    VastaaPoista
  28. Hanna, olet mukana kahdella.

    Peikkoneito, olet mukana kahdella.

    Anja, olet mukana kahdella. No, pieni kirja-ahneus sallittakoon;-)

    Pepi, olet mukana kahdella. Minä taas luulen, että tässä on kaksi kirjaa, joita sinä mielisit.

    VastaaPoista
  29. Sara, kiitän kunniasta!

    Olet mukana kahdella.

    Kiitos samoin Sinulle!

    Leena, olet mukana yhdellä. Jos J. osallistuisi teillä olisi KAKSI arpalippua.

    Katja, olet mukana kahdella.

    Ihan samaa mieltä: Siinä ei itse menetä mitään ja voi antaa toiselle iloa.

    VastaaPoista
  30. Kirsi, olet mukana kahdella.

    Riina, olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin Sinulle.

    Anne, toivotaan, toivotaan...Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  31. Kuutar, kiva, että pidät. Olet mukana kahdella.

    Päivi Helena, olet mukana yhdellä.

    Pienen mökin emäntä, olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  32. Jael, olet mukana yhdellä.

    Helena, kiva, että pidät. Olet mukana yhdellä.

    Susa, mukana kahdella. Voipi tulla sellaista, mitä et ole vielä huomannut...jos vain ehdin.

    VastaaPoista
  33. Anu, olet mukana kahdella. Älä sano, sitä ei koskaan tiedä.

    Marjukka, olet mukana kahdella.

    Absolutely white, olet mukana kahdella. Ei sitä ikinä voi tietää...Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  34. VAu, mitä kirjoja!
    Laitoin linkin blogini sivulaatikkoon. Seuraan blogiasi lukijana blogilsitalla.

    VastaaPoista
  35. Houkutteleva kirjalista! :) Osallistun kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  36. Minttuli, kiva, että pidät. Olet mukana kahdella.

    Linnea, olet mukana kahdella. Mukavaa tulevaa viikkoa!

    Helena, olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  37. Minna, olet mukana kahdella.

    Irmastiina, olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  38. Sukkamari, oletko siis kirjautunut vakituiseksi lukijakseni, jolloin kuvasi näkyy blogini lukijoiden joukossa?

    Olet mukana yhdellä linkityksestä ja saat toisen arvan heti, kun ehdin tsekata, oletko listallani.

    Zephyr, olet mukana kahdella.

    S., olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  39. Ei ne palkinnot, vaan osallistumisen ilo - kahdella.
    Kun ensi kerran kävin blogissasi ymmärsin heti, ettei se ollut viimeinen kerta !

    www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista
  40. Jee- kevät on yllätysten aikaa! osallistun 2 arvalla! :) siellähän olikin mainio lista!!

    VastaaPoista
  41. Nami-Hiiri, olet mukana kahdella. Sinulla on asenetta!

    Birgitta, olet mukana kahdella.

    Akissfromthepast, olet mukana kahdella. Niin, eikä lista ole vielä valmis...

    VastaaPoista
  42. Oi mikä kirjalista! Kahdella mukana!

    VastaaPoista
  43. Villiviini, siitä nyt vain valitsemaan;-) Olet kahdella mukana.

    VastaaPoista
  44. Kahdella mukana :)

    Näin muuten Leena sinusta unta toissa yönä. Sinulla oli tosin mustat hiukset..Olin sinun luona jonne tuli ikkunankorjaaja. Lausuit ikkunankorjaajalle jonkin runon, mutta sitä en muista, että mikä se runo oli. Jäit vain elävästi mieleen!

    Hih! Mukavaa viikkoa sinulle Leena!

    VastaaPoista
  45. Hei vuan, ja osallistun nyt yhdellä ! Olen vähän vältellyt sinua, lienet huomannut... En ehdi lukemaan nyt yhtään. Mutta jos tulen blogiisi, joudun heti kirjakauppaan, kirjahyllyyn, kirjastoon, johonkin piilon viereen.... ja KAIKKI tekemättömät työt seisoo taas. Odotan seesteistä aikuisuutta ja järkeä päähän kolahtavaksi ihan lähitulevaisuudessa, että saisin jotain järjestystä nyt niin kaoottiseen elämään Mäntylässä =/

    VastaaPoista
  46. Voi mitä ihania kirjoja listasta löytyykään ! Mukana yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  47. Jos ja kun on hyvää onnea, yksikin arpa riittää. :D

    Sinulla on ihana tapa putsata kirjahyllyjäsi!

    VastaaPoista
  48. Naakku, olen siis ihan aito blondi;-) ja ikkunakojraajaa en odota, vaan sitä, että saapuisi ikkunoiden pesijä. Inhoan sitä hommaa niin, että pesen ikkunan per päivä. Ehkä unesi oli etiäinen ja pihamme lähistöllä pyörivä haukka syksyy ikkunasta läpi...ja sitten tilaan sen korjaajan sekä lausun hänelle runoa...Se osa untasi on jo toteutunut, että lausun, sillä sitä tein opettajieni halusta vuosikausia ja muutaman kerran varsin isolle yleisölle.

    Hauska, että kerroit! Kunpa tietäisi, mistä uni tuli...kaikki unet merkitsevät jotain.

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  49. Satu, olet kahdella mukana.

    Aila, olisi kiva huomata, mutta minulla on keskimäärin 500 kävijää per vuorokausi, joten en ehdi. Elän myöskin siirtyen kaaoksesta toiseen odottaen suuren seesteisyyden päivää. Olen alkanut kaivata pienempää taloa ja pienempää puutarhaa...

    Olet mukana yhdellä.


    Riitta, olet mukana yhdellä. Kevään parhaita tässä tarjoilen...

    VastaaPoista
  50. Hei Leena

    Olen mukana kahdella arvalla ja arvontasi on jo linkitetty blogini juttuun. On niin mielettömän mahtava kirjalista!

    VastaaPoista
  51. Ensimmäistä kertaa kirjaudun blogin lukijaksi, koska tätä arvontaa ei voi vastustaa :)

    VastaaPoista
  52. Muutaman kerran aikaisemmin vieraillut täällä, nyt kirjauduin lukijaksesi. Mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  53. Marjatta, olet yhdellä mukana.

    Tuula, yhdellä mukana.

    Ruiskaunokki, yhdellä mukana.

    Tämä on pakkotilanne;-) Joko laitan kaksi seinää kirjoille tai en, mutta sitten tästä kulmahuoneesta tulee ihan vain kirjasto. Tänne pitää mahtua muutakin. Vielä ainakin.

    VastaaPoista
  54. Uusi kävijä ilmottautuu ja osallistuu arvontaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  55. Myös mukana!!! Upea lista, otan kaikki... (vitsi, vitsi :D)

    VastaaPoista
  56. Uutena lukijanasi ja suurtena kirjojen ystävänä mukaan kahdella arvalla!!

    VastaaPoista
  57. Sara, olet mukana kahdella.

    Yritetty on, kiitos!

    Maija, olet mukana yhdellä. Huomaat, että taivas ei putoa, vaikka kirjauduit vakilukijaksi;-) Tervetuloa!

    Jaana, tervetuloa joukkoon. Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  58. Pilvitarha, tervetuloa! Olet mukana kahdella.

    Mirka, kiva, että pidät. Olet mukana yhdellä.

    Sari, tervetuloa mukaan! Olet mukana kahdella. Jaamme rakkauden kirjoihin.

    VastaaPoista
  59. Hei.
    Mahtava kirjalista..rakastan kirjoja ja luen blogiasi säännöllisesti olenhan ollut seuraajasi muutaman kuukauden jo, en osaa sanoa milloin liityin.
    Laitan linkin blogiini. Saat päättää montako arpaa. :)
    Kikka

    VastaaPoista
  60. Hauska ja tosi kiva arvonta. Mukana siis lukijanasi ja linkitän omaanikin.
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  61. Heippa Leena!

    Olipa yllätysarvonta tosiaan.;)

    Mummokin innostui ja ilmoittautuu mukaan kahdella arvalla.

    Hyvää viikon jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  62. Vau, mikä kirjalista! Ehdottomasti mukana kahdella :--)

    VastaaPoista
  63. No miten sinne arvontaan osallistutaan, luen itsekkin kirjoja, nyt kuitenkin vähempi, kun tietsikka vie ajan. Blogini ei ole kirja blogi, mutta saa siellä käydä ja jäädäkkin, kuvat on minun omia kaikki, vähän on vielä aihetta, mutta vähän aikaa vasta olen ollutkin siellä. t. pipsa htt://sanosekukkasin.blogspot.com

    VastaaPoista
  64. Hei, olen mukana kahdella arvalla.
    Ihana lista josta jotkut onnelliset pääsee valitsemaan :)

    VastaaPoista
  65. Kikka, en löydä sinua lukijalaistaltani. Oletko siellä jollain muulla nimellä?

    Minä olen jo sinun lukijasi. Kirjautuminen vei 3 sekunttia.

    Periaatteessa tämä arvonta on vain vakilukijoille, mutta menköön nyt yhdellä arvalla linkityksestä. Eli säännön mukaan ensimmäinen lippu vakilujana olemisesta ja toinen lippu linkityksestä.

    VastaaPoista
  66. Willenmiina, olet mukana kahdella.

    Kiitos samoin Sinulle!

    Heippa Aili!

    Kiva, että innostit, pitäähän sitä säpinää olla. Olet mukana kahdella.

    Kiitos samoin!

    Laura, olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  67. Voi ihania kirjoja, yritin linkittää sivua kolmeen kertaan. En tiedä mikä tökkäsee. Olen mukana nyt yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  68. Allu, olet mukana yhdelä.

    Pipsa, osallistut niin, että kirjaudut lukijakseni. Siitä saat yhden arpalipun ja toisen saat, kun linkität arvontani.

    Käyn sinulla heti, kun joudan. Juuri nyt yritän päästä yhteen työhön käsiksi...

    Mummo, mistä tiedät, vaikka itse olisit tuo onnellinen;-) Olet mukanan kahdella.

    Valokki, olet mukana yhdellä. Ilmoita, jos saat linkityksen onnistumaan.

    VastaaPoista
  69. Heippa. mummelikin täältä nöyrästi ilmottautuu kahdella arvalla oottamaan yhden ihanan kirjan päättymistä meidän kotiin

    kiitos yllätysarvonnastasi.

    VastaaPoista
  70. Mummeli, kaikki kolme saavat valita KAKSI kirjaa.

    Nöyrimmästi ilmoitan, että olet mukana kahdella;-)

    Ole hyvä vain!

    VastaaPoista
  71. Mukana tässä ihanassa arvonnassa yhdellä arvalla :) Aurinkoista kesää! aa.kallio(a)luukku.com

    VastaaPoista
  72. Kikka, asia ok ja olet mukana kahdella;-)

    Anskuu, olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  73. Heippa Leena Lumi!

    Kiitos, kun olit käynyt blogini arvonnassa! Tulin vastavierailulle ja tokihan jäin heti lukijaksesi :) Myönnän, että itsestänikin löytyy pieni sisustuskirjojen hamstraaja :)

    Samalla vissiin voin osallistua sinun arvontaasi yhdellä arvalla, kun olen lukija. Toivon, että saisin jotain uutta lukemista!

    Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  74. Hieno kirjalista, ehdottomasti mukana arvonnassa kahdella arvalla. Linkitys tähän arvontaan on Mainoskatko-blogissani :)

    VastaaPoista
  75. Mukaan yhdellä arvalla. Mukavia nämä arpajaiset! :-)

    VastaaPoista
  76. Kahdella arvalla mukaan arpajaisiin!=)

    VastaaPoista
  77. Maria, minä sitä paattia;-)

    Minä vähän katsoin blogiasi ja näin arvelinkin...

    Kiitos itsellesi!

    Olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  78. Elegia, olet mukana kahdella. (Miten ikinä opin muistamaan blogisi...kunpa se olisi Elegian Mainoskatko...älä välitä, valitan kaikille, joilla on monia nimiä.)

    Paula, mukana yhdellä. Juu, mukavia ja vaihtelua.

    Sari, olet mukana kahdella.

    Karoliina, olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  79. Osallistun kahdella!

    Upea arvonta!

    Terveisiä sohvalta: täällä on menossa painimatsi (tuttisuu vs. isä), mokkamuffinssit ovat jähmettymässä ja pian mennään suihkuun ja nukkumaan. ::

    VastaaPoista
  80. Ilse, olet mukana kahdella.

    Jotenkin osui saumaan;-)

    Terveisiä tutustumisesta suloiseen blogiystävään.

    VastaaPoista
  81. Unet ovat kyllä mielenkiintoisia. Harmi, että aina en pysty ymmärtämään niitä. Tämä uni kuitenkin palautui niin elävästi mieleen seuraavana päivänä kun blogiasi luin, että se oli pakko kertoa sinulle :)

    VastaaPoista
  82. Naakku, on suloista, että kerroit. Minua unet kiinnostavat.

    Kiitos!

    VastaaPoista
  83. Leena, ehdottomasti mukaan arvontaan kaikilla mahdollisilla arvoilla, puutarhakirjoja ei voi koskaan olla liikaa, eikä varmaan muitakaan...:)

    Onko sulla ollut ongelmia bloggerin kanssa, mulla edellisen postuksen kaikki tai sen päivän kun sen päivityksen tein,kommentit katosivat taivaan tuuliin, harmitti, kun en ollut ehtinyt lukea edes niitä kaikkia.


    Tänään on pakko sanoa, ihanaa Leijonat ihanaa..olen tippa silmässä katsonut Leijonien kultajuhlia, vaikka EN oikeasti olen jääkiekkohullu..

    Hyvää viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  84. Tuija, ollenet sitten mukana kahdella.

    Minulla ei viimeisen ison katastrofin jälkeen mitään ongelmia. Se tästä nyt vielä puuttuisi: menin ihan lamaan.

    No, minäkin katsoin eilen matsin. Tottakai. Tänään on ollut vähän viuhuvaa, joten tv on saanut olla.

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  85. Ja kahdella arvalla mukana. Hyviä kirjoja!

    VastaaPoista
  86. Kivaa! Ihana arvonta! Minä ja yksi arpa ollaan mukana :)

    VastaaPoista
  87. Yhdellä arvalla mukaan tähän mahtavaan arvontaan ja toivottelen samalla mukavaa kevättä ja kesän odotusta sinulle.

    VastaaPoista
  88. hieno idea, laittaa kirjat kiertoon.. ja joukossa on todella hyviä kirjoja, osan olen lukenut ja itsekkin kierrätän.. olen mukana ainakin yhdellä katson osaanko linkitää et olis kahdella..

    VastaaPoista
  89. kiitos olen tehnyt linkin ja oikein kunnon mainoksen sivulleni PIENIÄ SANOJA ..niin mukana siis kahdella arvalla

    VastaaPoista
  90. Palkintolista on niin laaja ettei malta olla osallistumatta. Kaksi arpaa, kiitos!

    VastaaPoista
  91. Hei.
    Löysin sinun blogiisi aiempien blogiystävieni kautta.
    Osallistun mukaan arvontaan yhdellä.
    Yritin linkittää sivuja, mutta mie onneton en tainnut osata, joten yhdellä mukaan arvontaan.
    Kevätterveiset täältä Itä-Suomesta.

    VastaaPoista
  92. Jaana, olet mukana kahdella.

    TN olet mukana yhdellä.

    Kate, olet mukana yhdellä. Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  93. aikatherine, olet mukana kahdella.

    Olen lukenut näistä osan kahteenkin kertaan...

    (Piipahdan tänään.)

    Jori, olet mukana kahdella.

    Eila, olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin täältä Keski-Suomen saarelta. Sukua löytyy minullakin Itä-Suomesta.

    VastaaPoista
  94. Hei, täällähän on hieno arvonta!Tykkään kovasti kirjoista, sekä kauniita kuvia sisältävistä, että viisaita ajatuksia sisältävistä:) Myös kaikki käytännölliset tee-se-itse-kirjat kuuluu suosikkeihin. Tulen mukaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  95. Marjatta, olet mukana yhdellä.

    Minä tykkään melkein kaikista kirjoista;-)

    VastaaPoista
  96. Hieno palkinto :) Mukana yhdellä arvalla. Hyvää kesänodotusta!

    VastaaPoista
  97. Sofia, ja niitä on monta.

    Olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  98. Olen mukana yhdellä arvalla. Liityin juuri lukijaksesi. Olen kyllä käynyt blogissasi lukemassa aiemminkin.

    VastaaPoista
  99. Ihania kirjoja sinulla! Mielelläni olen mukana arvonnassa. Ja onnettaret olkoont suosiollisia.

    VastaaPoista
  100. Ihana palkinto yhdellä arvalla :) Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  101. Enkuli, millä nimellä olet lukijoissani?

    Sirkka, tervetuloa joukkoon!

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  102. Kuunlilja, juuri niin toivomme. Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  103. Löysin blogiisi tänään Tuijan koti ja puutarha blogin kautta.
    Ihania kirjoja! Pienten lasten äitinä en ole pitkään aikaan ehtinyt lukea romaania ja blogisi heti herätti minussa sen kaipuun. Sisustus-, puutarha ja käsityökirjoja tulee selailtua, mutta joku kiehtova tarina olisi ihana lukea pitkästä aikaa.
    Sinulla on mielenkiintoinen blogi, joten palaan hakemaan vinkkejä kirjoista.

    VastaaPoista
  104. Niin ja kahdella arvalla mukana ;)

    VastaaPoista
  105. Riikka, tervetuloa Leena Lumiin.

    Minulla on yleensä aika paljon puutarha-, ruoka- ja sisustuskirjoja. En ole kovasti käsityöihminen, vaikka olenkin kutonut yhdelle ihanalle issikalle loinen ja valmistanut ystäville joka vuosi kaikissa väreissä jättipitkiä kaulaliinoja. Mutta laitan tuohon sarjaan nyt yhden pienen käsityökirjan mukaan. Haluaisin kyllä oppia kutomaan/neulomaan villapuseroita, mutta aika ei anna myöten.

    Tässä sinulle kiehtovia tarinoita: Bolšoin perhonen, Tyrskyt, Noidan rippi, Meriharakat, Kaikki mitä rakastin, Señor Peregrino, Nora & Alicia, Punainen morsian etc.

    Sitten vähän toisesta sarjasta: Rakkauden aikakirja, Kabbalisti, Kirjan kansa.

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  106. J. yritti äsken kirjautua,mut salasanat on taas hukassa.....:(

    VastaaPoista
  107. Linkitin arvonnan, tai ainakin yritin.....

    VastaaPoista
  108. Leena, tee J:lle uusi salasana, jonka hän muistaa ja se on: Kuunpimennys;-)

    Linkit...mihin? Onko sulla blogi?

    VastaaPoista
  109. Leena, ihania kirjoja jälleen! Pakkohan tähän on osallistua! Linkitän eli mukana kolmella.

    Nyt vain lyhykäisesti, kun työ vie minua tuulispäätä...

    Ihanaa ja aurinkoista viikkoa, ihana Leena!

    VastaaPoista
  110. Valkoinen kirahvi, kiva, että pidät. Siis nyt osallistutaan kahdella eli yhden saa vakilukijana olemisesta ja toisen linkityksestä eli olet mukana kahdella.

    Niin täälläkin...kunpa saisi jostain lisäaikaa...

    Kiitos samoin sinä Ihanuus!

    VastaaPoista
  111. Pistäthän nimeni hatuun! Korkea aika, että minäkin jotain voitan...edes joskus.
    Osallistun kahdella ja linkitän huomenna, jos kuninkaallisilta vierailtani ehdin!

    VastaaPoista
  112. Vihreätniityt, olet mukana kahdella.

    Toivottavasti Hänen Majesteettinsa sallii sinulle tuokion vapaata...

    VastaaPoista
  113. Haluan puutarhakirjan ilman muuta koska muutossa annoin omani pois miettii mustis, joka muuten kirjoitti näistä kuoleman synneistä.

    VastaaPoista
  114. Mustaleski, oletko kirjautunut lukijakseni...Yksi arpalippu tulee lukijana olosta ja toinen linkityksestä. Kirjautuminen lukijaksi kestää kolme sekuntia. Kävin tänään ties monettako kertaa kaikki lukijani läpi, enkä löytänyt sinua ainakaan nimellä Mustaleski.

    Minä luin kuoleman synneistä vuosikausia sitten amerikkalaisen todella massiivisen dekkarisarjan. Kirjat olivat varmaan kukin ainakin 500-700 sivuisia ja se meni niin, että Ensimäinen kuolemansynti, Toinen kuolemansynti etc.

    VastaaPoista
  115. Minulla oli vain hyvin pelkistetysti tämä 7 kertaa 7:) http://mustaleski.blogspot.com/2011/01/7-x-7.html

    VastaaPoista
  116. Heips, tähän pitääkin osallistua, kun vielä ehtii, sitten mökille touhuamaan!

    Linkitän ja olen lukija jo, kiitos Leena ja kaunista tulevaa kesää, en malta kauan olla täällä, veri vetää luontoon, vaikka hiukan satelee vielä :D
    t
    seijastiina

    VastaaPoista
  117. Oi, kirjalista on edelleen niin houkutteleva, että pakko osallistua jälleen mukaan yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  118. Mukana ollaan. Laitoin linkin blogini värikollaasipostaukseen, silloin käy usein paljon katsojia.

    VastaaPoista
  119. Tietysti mukaan :) Olen käynyt kurkkimassa blokissasi;)

    VastaaPoista
  120. Mustaleski, olet mukana yhdellä, mikäli olet lukijani. Sinähän sen itse tiedät.

    Seijastiina, olet mukana kahdella. Minäkin lähden kohta sateeseen puuhailemaan. Mikään ei voita ulkoilmapuhailua.

    Mukavaa toukokuuta.

    Mutu, olet mukana yhdellä. Ihana kuva! Minulla on Mymmeli-muki...

    Unelma, olet mukana kahdella. Sinä rakastaisit kirjaa, joka on yksi palkinnoista ja jonka kohta esittelen.

    Askartelin itte, oletko ystävällinen ja kerrot, oletko kirjautunut vakituiseksi lukijakseni?

    VastaaPoista
  121. Minä olen mukana kahdella arvalla. Tämä onkin nyt sitten eka arvontaan osallistumiseni blogimaailmassa ja eka linkitys:) On niin hyvät kirjapalkinnot, ettei voinut olla osallistumatta näin kirjafriikkinä.

    VastaaPoista
  122. Saija, olet mukana kahdella.

    No jo oli aika sinunkin aloittaa;-)

    Tervetuloa Leena Lumiin!

    VastaaPoista
  123. Hip, olen vakilukija siis yksi arpa minullekin! Kiitos :)

    VastaaPoista
  124. Ihania kirjoja, kyllähän tähän täytyy osallistua siis :) Kahdella arvalla tietysti.

    VastaaPoista
  125. Ihana blogi sinulla! Ehdottmasti kahdella arvalla mukana =)

    VastaaPoista
  126. Osallistun tietenkin. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  127. Askartelin itte, tervetuloa Leena Lumiin!

    Olet mukana yhdellä.

    Liinu, olet mukana kahdella.

    Suveliina, olet mukana kahdella. Kiitos!

    Soolis, olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  128. Valtava kirjamäärä! Mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  129. Kevätsateista päivää kaikille! Osallistun yhdellä lipulla.

    VastaaPoista
  130. Sirpa, tervetuloa Leena Lumiin!

    Olet mukana kahdella.

    Nette, kiitos samoin. Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  131. Hieno kirjalista! Olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  132. Heips.
    unohdin kiiressä commata kun lukijaksi aikanaan laittauduin. On muuten mielenkiintinen blogi, ja linkitin tämän blogin myös meidän "samakasa"blogiin. :D

    Mutta arvontaan tulen mukaan tietenkin ihan omana itsenäni.

    Hyvät päivänjatkot. :)

    VastaaPoista
  133. Olen aivan uusi lukijasi, mukana arvonnassa yhdellä siis!

    VastaaPoista
  134. Mervi, olet mukana yhdellä. Kiitos, että pidät.

    Orvokki, olet siis mukana kahdella.

    Johanna, tervetuloa Leena Lumiin! Olet mukana yhdellä.

    Petra, olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  135. Mahtavia kirjoja... moni noista on joskus ostettavien listallani. Siksi yhdellä arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  136. Kahdella olen mukana, ihana arvonta!:)

    VastaaPoista
  137. Sanna, olet kahdella mukana. Kiva,että pidät.

    VastaaPoista
  138. Käyn usein kurkkimassa, mutta nyt liityin oikein virallisestikin lukijaksi.
    Siis yhdellä arvalla, kiitos!

    VastaaPoista
  139. Rakkauden talon Paula, tervetuloa Leena Lumiin.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  140. oi, mukaan arvontaan yhdellä arvalla ;)
    Ihanaa viikonloppua sinullekin !

    VastaaPoista
  141. Wihtori, olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  142. Mukaan arvontaan kahdella arvalla, lisään linkin juuri blogiin... :)

    VastaaPoista
  143. Olen lukija ja olen linkittänyt. Siis mukana kolmella arvalla?

    VastaaPoista
  144. Marja_leena, olet mukana kahdella.

    (Nyt ei ole sitä kolmen lipun systeemiä, vaan vakilukija saa ensin yhden arpalipun ja linkityksestä hän saa toisen.)

    VastaaPoista
  145. Yhdellä arvalla pyytäisin päästä mukaan. :)

    Hauskaa kesän alkua!

    VastaaPoista
  146. Kaarina, olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  147. Mukana ehdottomasti! Yhdellä ja on muuten upeat palkinnot!

    VastaaPoista
  148. Hei!
    Mielettömän paljon ihania kirjoja!
    Olen mukana yhdellä arvala. Yritin linkittää tuota sinun kuvaasi sivulleni. En osannut. Pelkän linkin osaisin, mutta mielestäni siinä pitää olla tuo hukea kuva mukana. Täytyy pyytää lapsilta taas oppia.

    VastaaPoista
  149. Anne, olet mukana yhdellä.

    Irene, olet mukana yhdellä. Sun pitää ensin kopioida tuo kuva sun kuvatiedostoosi. Sitten siirrät sen blogiisi kohtaan, johon sen haluat ja sen jälkeen liität siihen linkin, mikä on helppoa. Kerro, jos onnistut niin saat toisen arpalipun.

    No, tytär minuakin on opettanut;-)

    VastaaPoista
  150. Hei! Liimasin naamani tuohon pikkulukijalootaan nyt vaikka olen täällä kyllä kurkistellut jo aikaisemminkin. Linkitän arvonnan myös omalle sivulleni.
    Kevätterveisin,
    TuijaR.
    http://ruusujajarikkaruohoja.blogspot.com/

    VastaaPoista
  151. Arvonnassa mukana.Olen linkittänyt.

    VastaaPoista
  152. TuijaR, siinä ei ole yhtään vaarallista olla, eikä maksa mitään;-)

    Tervetuloa Leena Lumiin ja olet mukana kahdella.

    Marja-Leena, olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  153. Olen mukana. Olen linkittänyt.Olen logisi lukijoita.

    VastaaPoista
  154. Marja-Leena, olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  155. Kukkahattuneiti, tervetuloa Leena Lumiin.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  156. Täällä ilmoittautuu myös yksi uusi lukija ja linkittäjä kauniin blogisi arvontaan :)
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  157. Ellis, tervetuloa Leena Lumiin.

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  158. Muhku, tervetuloa Leena Lumiin.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  159. Hei! Olen lukijanasi mukana yhdellä arvalla. Ihanaa kesää sinulle :).

    VastaaPoista
  160. Eiju, tervetuloa Leena Lumiin.

    Olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  161. Kiitos kun vinkkasit arvonnasta. Kirjauduin lukijaksi eli olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  162. Sannamarjaana, ole hyvä vain ja tervetuloa Leena Lumiin.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  163. Rohkeasti yhdellä arvalla lähden mukaan minä... Olen siis uskollinen lukija :-)

    VastaaPoista
  164. Hei Katri, muistan sinut kyllä!

    Olet yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  165. Huh valikoimaa. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  166. Kotoilija, olet mukana yhdellä, jos olet kirjautunut lukijakseni.

    VastaaPoista
  167. Oi, vielä ehdin! Linkitänkin, ihanaa anteliaisuutta :)

    VastaaPoista
  168. Uuden Kuun Emilia, hyvinkin ehdit.

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  169. Minäkin haluan mukaan.. Ihanaa viikonloppua teille...

    VastaaPoista
  170. Yhdellä mukaan:)
    Puutarhakirjaa tässä juuri tarvittaisiinkin.

    VastaaPoista
  171. Jukka, ei sinua jätetä 'puh, pah, tästä pelistä pois', vaan olet yhdellä mukana;-)

    Kiitos samoin teille!

    VastaaPoista
  172. Elmiira, olet yhdellä mukana.

    Palkinnoissa ovat kevään parhaat puutarhakirjauutuudet, joten toivoa on;-)

    VastaaPoista
  173. Apua ihania kirjoja täällä. En juurikaan haaveile vaatteista ja uusista esineistä tms, mutta tämänlainen kirjaluettelo saa melkein epätoivon partaalle. Ollapa pinkka ihania selailu- ja uppoamiskirjoja ja aikaa unelmoida. Olen (toivottavasti ymmärtääkseni) mukana kahdella arvalla.
    PS. JOs vähääkään lähihistoria kiinnostaa niin tuo kirja Mitfordin tytöistä on tosi kannattava tuttavus.

    VastaaPoista
  174. Tiiti66, minäkään en muuta kaipaa kuin kirjoja ja elämyksiä. Se riittää.

    Olet mukana kahdella.

    Mitfordin tytöt ovat lukulistallani ja minua historia kiinnosti melkein ammatiksi saakka. Eli historia kiinnostaa aina vaan.

    VastaaPoista
  175. Yhdellä arvalla tulen minäkin arvontaan mukaan, kun ei ole (vielä) blogia mihin linkittää. Kirjakauppa on minullakin se paikka jossa takuuvarmimmin "sekoaa", vielä kun oppisi kierrättämään reippaammin kirjoja. Erityisesti minua tässä arvonnassa kiinnostaa nuo sisustus- ja puutarhakirjat, molempiin osa-alueisiin kaivattaisiin meillä nyt vähän inspiraatiota.

    VastaaPoista
  176. Alfors, minä yritän kierrättää, mutta ihan kaikkia ei pysty. Tosin tässä lähtee nyt monta, josta olisi ollut iloa itsellekin, mutta olenhan ne kuitenkin lukenut...Vain yhden uutuuspuutarhakirjan jätin itselleni. Sisustuskirjoista en edes yhtä uutuutta ja rakkaan Ajan patinankin laitan nyt kiertoon...

    Olet mukana yhdellä.


    Inspiraatioita Sinulle!

    VastaaPoista
  177. Vielä viimemetreillä ilmoittaudun mukaan kiehtovaan arvontaan yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  178. Mukana minäkin!


    Salaisen puutarhan emäntä

    VastaaPoista