tiistai 26. heinäkuuta 2011

JOUDU JO SIELUNI


Prologi

Tämä kaikki tapahtuu Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, kaikkialla…Me luemme kirjaa ja laitamme sen luettuamme syrjään, mutta se Asia ei väisty. Se miten ennen oli epäkorrektia puhua maahanmuuttajista, on tänään sallittua. On lupa lietsoa Vihaa eikä kukaan tajua vaatia Rekisteriä rotuun, kulttuuriin ja uskontoon perustuvista Vihanlietsojista. Suomalainen karjuu bussissa, että norjalainen murhaaja teki aivan oikein! On salonkikelpoista vihata, mutta tuulet ovat ennenkin kääntyneet, vuoret väistyneet ja vedet muuttaneet virran suuntaa…

Norjan tragedian tapahtuessa olin sekä lomalla että lukemassa lomittain kolmea aivan erilaista kirjaa. Ei todellakaan tullut ensimmäiseksi mieleen tuoda vihauhrien jälkeen blogiini dekkaria, kunnes eräänä yön tuntina tajusin, että Åke Edwardsonin Joudu jo sieluni (Gå ut min själ, Like 2011, suomennos Jonna Joskitt) tiivistää mitä parhaimmalla tavalla sen kauheuden, mikä on asettunut keskuuteemme tänne Pohjolaan, Euroopan lintukotoon: muukalaisvihamielisen ääriaineksen.  Kirja  on toinen Edwardsonin Jonathan Wide –sarjassa ollen taidokas jännityskirja, kuten aivan kaikki muutkin hänen dekkarinsa, joista olen lukenut useimmat. Aikaisemmin menin toisilla fiiiliksillä ja rentoutuen, nyt siitä ei ollut tietoakaan, vaan luin kirjaa yhä vain enemmän tiedostaen, sillä vaikka Joudu jo sieluni ytimessä on mystinen sarjamurhaaja Göteborgissa ja juonen kudelma on todella huikea, jäi kaikki sen varjoon, mitä tutki rikospoliisi Kajsa Lagergren ja mitä hän huomasi tutkiessaan vihaiskuja maahanmuuttajien yrityksiin. Kajsa alkaa painaa neuloja kartalle rikospaikoille huomaten neuloista muodostuvan hakaristikuvion. Tämä on Kajsalle melkein liikaa, mutta sitkeänä poliisina ja monikulttuurisuuden kannattajana hän näkee kuviosta puuttuvan vielä palan ja hän päättää kenellekään erityisesti asiasta kertomatta alkaa seurata vaistoaan eli vahtia erästä pizzeriaa, johon iskua ei ole vielä tehty ja siitä alkaa Kajsan tuskien tie, jota hän ei osannut aavistaa avustaessaan vastaanottamalla puheluita Göteborg-Postenin toimituksessa, johon niin sanottu yleisö sai soittaa mielipiteitään maahanmuuttajiin kohdistuneista iskuista::

Kajsa Lagergren ajatteli lehtitalossa viettämiään tunteja. Yksi soittaja oli puhunut poliittisesta korrektiudesta. Toistaiseksi oli poliittisesti korrektia suhtautua suopeasti maahanmuuttajiin ja nurjasti niihin jotka suhtautuivat nurjasti maahanmuuttajiin, mutta odottakaa vain. Tuuli kääntyisi, piakkoin. Siinähän sitten ajattelette korrektisti. Kansa ajatteli toisin, ja kansa sai nyt päättää. Kai tämä oli edelleen demokraattinen maa, helvetti! Mutta se siitä demokratiasta, jos mutakuonot saisivat lisää sananvaltaa. Eikö herra ollut poliisikomisario? Eikö hän tiennyt, että suurimman osan rikoksista tekivät ihmiset joilla oli ties mitä outoja ja vastenmielisiä nimiä!

Undsoweiter. Kajsa ajatteli kuitenkin myös läpi tihkuneita toisenlaisia ääniä, jotka kertoivat siitä miten ’ruotsalaiset’ vastustivat käännytyspäätöksiä, pienestä liikkeestä joka suojeli pakolaisia karkotukselta. Niin kuin sota-aikana, Euroopassa. Vastarintaliike.

Joudu jo sieluni käsittelee siis sarjamurhia ja rasistisia rikoksia. Minulle rasismi ja sen vastustaminen on aina ollut ohitse kaiken, mutta katsotaanpa myös vähän muunlaista väkivaltaa eli koulukiusaamista, joka tässä kirjassa sijoittuu lähinnä kaupungin varattomien perheiden lapsille järjestetyille kesäleireille. Mitä tapahtui tällaisella leirillä ’60-luvulla ja mitkä olivat lasten julmuuden seuraukset. Toinen julmuus ei sulje pois toista. Ei vähennä sen kauhua tai painoarvoa, mutta jotenkin lasten toisiinsa kohdistamiin kiusaamisiin ei ole ikinä päästy kunnolla, todella kunnolla kiinni. Rasismiin päästään kiinni, jos kielletään lailla kaikki muukalaisvihamieliset lausunnot, yllyttämiset ja teot ja laitetaan niihin päälle kovat sanktiot, mutta miten puuttua lasten julmuuteen on kuin tyhjään huutaisi ja siitä on myös Edwardsonin kirja osuva ja kaunistelematon esimerkki.

Jonathan Wide on kirjassa eronnut vaimostaan ja osin alkoholisoitunut, mutta hän yrittää päästä alkoholista tosissaan irti,. kuuntelee oopperaa, tapaa lapsiaan, on eronnut  poliisista, mutta alkaakin yllättäen avustaa entistä kollegaansa Sten Ardia privaatisti, kunnes huomaakin, että jokin hänen lapsuudessaan on kulkenut ristiin eilisen kiusatun, tämän päivän kostajan kanssa. Kasvot, kasvot leijuvat ilmassa, ne tavoittivat hänet jossakin kuin tropiikissa…palmuja, vanhan koulun vuosikirja ja luokkakuvat. Mitä näkyy luokkakuvissa, mitä lasten leirikuvissa ja missä ovat kasvot, missä mies, jolle ne kuuluivat? Missä helvetissä on Kajsa!

Åke Edwardson on takuuvarmaa vastavoimaa militanteille, muukalaisvihamielisille ääriaineksille ja sopii äärettömän hyvin blogiini, jossa olen sen alusta alkaen kieltäytynyt julkaisemasta mitään rotuun, ihon väriin, uskontoon kohdistuvaa vihamielisyyttä. Monikulttuurisuus on kansakunnan rikkaus ja se lähde, josta isänmaamme kasvotkin kauniimmin heijastuvat.

Epilogi

Nyt näen pahuuden todellisen voiman. Taivas on tyhjä. Maan päällä on vain ihminen.

- Vasili Grossman -

12 kommenttia:

  1. Nimenomaan, monikulttuurisuus on todellinen rikkaus!

    VastaaPoista
  2. Allu, mutta miten saada tämä viesti perille.

    Ehkä me kaikki voimme kantaa kortemme kekoon ihan omalla käytöksellämme ja mielipiteillämme. Joskus purosista syntyy joki, joista virta, virroista meri...

    VastaaPoista
  3. Hienosti kirjoitettu Leena! Ja hyvin yhdistit tuon kirjan viestin ja viime aikojen tapahtumat.Monikulttuurisuus on todellakin rikkaus! Lääkäriystäväni mukaan Suomi on niin sisäsiittoinen maa,että ulkoa päin tulevat ihmiset tekevät hyvää geeniperimälle....

    VastaaPoista
  4. Jael, kiitos: Puran tuskaani.

    Lumimies on aivan samaa mieltä kuin lääkäriystäväsi. Ja tottahan se asia on.

    VastaaPoista
  5. Leena, olimme uimassa joten ehdin nyt vasta vastaamaan kommmenttiisi (haastepohdintaa-postauksessani), mutta huikkaan tässäkin että olen juuri lukemassa erästä todella viihdyttävää, kuitenkin kaunokirjallista ihmissuhdesoppaa, josta sinäkin olet blogannut tänä keväänä ;). (Kotimainen romaani).

    VastaaPoista
  6. Hyvä kirjoitus. Suvaitsevuus on hyve ja me tarvitsemme toisiamme. Pelottavaa mihin suuntaan olemme menossa. Kirjan tahdon lukea kyllä!

    VastaaPoista
  7. Maria, minäkin olin uimassa ja nyt söin juuri liikaa mieheni ulkona paistamia lettuja kera kuningatarhillon.

    Mitä!, olenko minä kirjoittanut ihmissuhdesopasta? Älä vain sano, että MT! Käyn nyt sinulla koko ajan kurkkimassa, mistä on kyse;-) Eikun siis viihdyttävä...ei se siis voi olla MT, se on siis Bolñsoin perhonen! Oikein odotan mitä sanot siitä.

    Lukihäiriö..'kotimainen'...nyt kyllä en heti muista...

    VastaaPoista
  8. Anne, kiitos. Nimenomaan suvaitsevaisuutta me tarvitsemme. Sitä muuta kyllä löytyy toivomattakin. Kirja odottaa sinua täällä...

    VastaaPoista
  9. Hei Leena minä en ole nyt kesällä ehtinyt lukemaan suunnittelemiani dekkareita, mutta katsoin Wallanderin sunnuntaina ja siinä oli elementtejä, jotka toivat Norjan tapahtumat mieleen. Nyt tavallaan on huomannut kuinka tärkeätä on, kun on lukenut ihmisten selviytymistarinoita ja auttamisista oman henkensä uhalla, joka luo uskoa taas ihmisen hyvyyteen. Dekkarit ovat minusta tärkeä osa kirjallisuutta, koska ehkä sitä kautta voimme tarkastella pahuutta, jota on aina ollut maailmassa ja on tuleva olemaan. Ne samalla luovat uskoa siihen, että hyvyys kuitenkin lopulta voittaa ja paha saa palkkansa. Näin nämä vastavoimat toimivat. Eli ymmärtääkseen maailmaa pitää lukea dekkareita siinäpä tämän illan väsynyt viisaus! Mutta nyt johdatan sinut Leena siihen parempaan maailmaan ja käyppä kurkkaamassa blogiani, mitä olen kirjoittanut sinullekin tutusta kirjasta. :)

    VastaaPoista
  10. Sara, älä välitä, huomaat vielä, että minulla toteutui vain Sininen linna.

    Teit hyvää analyysia dekkareista. Lisään tähän vielä vain yhden nyanssin: On tutkittu, että dekkarien lukijat ovat hyvin harvoin väkivaltaisia. Ne toimivat kuin päinvastoin! Ja ne todellakin luovat uskoa hyvän voittoon.

    Ja niin, Norjan saarella oli myös sankareita...sekin antaa uskoa hyvään.

    Sinä olet niin ihanan optimistinen, vaikka tiedostatkin realiteetit ja kiitos, että jaksat muistuttaa minua eli nyt tulen;-)

    VastaaPoista
  11. Upea yhteenveto kirjasta, samoin kirjailijan kertoman, kerrostuneiden tarinoiden, yhdistäminen Norjan tapahtumiin. Elämme todella aikoja, jolloin jokainen joutuu kurkistamaan sieluunsa ja päättämään hyväksyäkö kaikki se maisema, joka sieltä avautuu, vai onko liian myöhäistä muuttaa kurssia, toivottavasti ei. Ihmisen kasvamiseen edelleen uskovana, haluan uskoa nytkin, että nämä "vastarintaliikkeen" ihmiset keräävät kerta kerralta enemmän ihmisiä ympärilleen, kunnes vastarintaliike on enemmistönä. Kirja-arviosi herätti todella monia ajatuksia, syvyyksistä nousi pintaan kysymyksiä, joihin ei enää riitä vastaukseksi niiden piilottaminen vieläkin syvemmälle. Kiitos, kirjoituksesi meni luihin ja ytimiin...:)

    VastaaPoista
  12. Pitsit sekaisin, kiitos.

    Mikään piilottaminen ja vaikenenminen ei tule enää kyseeseen eikä se, että ne poliitikot ja etenkin toinen heistä, Suomen suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja vetäytyy ympäripyöreisiin lausuntoihin, vaikka hän johtaa puoluetta, jossa on vahva muukalaisvihamielinen siipi. Katso tämän päivän Hesarista Kari Huhta Näkökulma ja jutun nimi on Peruskristilliset arvojohtajat.

    Minä olen tainnut ymmärtää krsitillisyyden aivan väärin. Olen luullut, että siihen kuuluu suvaitseminen ja heikompien auttaminen.

    VastaaPoista