perjantai 22. heinäkuuta 2011

SININEN LINNA


Omistan tämän arvostelun Saralle, joka tyttökirjoista paljon tietävänä, jakaa meille näiden hurmaavien kirjojen iloa taidokkaassa blogissaan. Sara on itsekin kuin yksi Montgomeryn hahmoista...Sara, kiitos tästä kirjasta♥  Mitenkään en voi olla mainitsematta, että Maria Sinisen linnan kirjastosta on valinnut blogilleen hyvin kauniin nimen...Ja: Minä tiedän, että tämä ei ole tyttökirja, mutta tämä on Montgomerya!
***

Niin kauan kuin hän saattoi muistaa, Stickles serkku oli koputtanut hänen ovelleen kello puoli kahdeksan.


Tämä lause voisi olla aivan hyvin L.M.Montgomeryn Sinisen linnan (The Blue Castle, Karisto 1969, suomennos A.J.Salonen) ensilause, sillä siinä tiivistyy niin hyvin kaksikymmentäyhdeksänvuotiaan Valancyn elämä äitinsä, serkkunsa ja koko sukunsa nujertamana kodissaan Elm-kadun rumassa punatiilitalossa. Hän ei saanut päättää edes milloin heräsi, puhumattakaan että olisi saanut itse päättää päiviensä vietosta tai valvoa iltaisin katsellen kuutamoa. Ei, ei ja ei! Rouva Stirling tiesi aivan tarkkaan, mikä oli parhaaksi hänen tyttärelleen, joka ei olllut syntynyt edes poikana, joka ei ollut kaunis, joka ei ollut saanut aviomiestä, jolla oli heikko terveys, ja joka ennen kaikkea ei ollut yhtään mitään verrattuna kauniiseen, persikkaihoiseen serkkuunsa Oliveen. Vaan miten outoa, että Olivekin on vielä naimaton…ehkä häneltä kuitenkin puuttuu ’se jokin’. Valancyn vaiteliaisuus ja myöntyvyys kaiken pilkan edessä vain pahentaa tilannetta ja kenellekään ei tule mieleenkään, että kaiken takana on puhdas pelko. Koettuaan ikänsä kaiken vain sukunsa ylenkatsetta ja pilkkaa, jouduttuaan asumaan maailman rumimmassa huoneessa nähden aamulla heti herättyään kattonsa vuotojäljet ja kuvastimen, jonka keskellä kulkee ruma särö, Valancy ei jaksa muuta kuin hiljaa ihmetellä, miksi hän nousee aamuisin ollenkaan, kun päivä toisensa jälkeen on yhtä surkeiden päivien saattoa ja näiden päivien saatossa kaikkein kurjin päivä on syntymäpäiväaamu, jolloin hän täyttää kaksikymmentäyhdeksän vuotta ja on kadottanut Sinisen linnansa avaimen.

Valancylle Sininen linna on ruman ja katkeran elämän sijaiselämä, mielikuvituslinna, jossa kaikki on kaunista, siniutuista, vanamon tuoksuista, mutta ennen kaikkea päiviä ja hetkiä, joissa elämä ei ohita häntä. Lukijalle Sininen linna avautuu ehkä vieläkin laajemmin, sillä kirjan myötä siitä tulee kaikki se, mikä on sateenkaaren tuolla puolen, siellä, missä kaikki unetkin ovat totta ja kaikki, ihan kaikki menee elämässä niin oikein ettei ole olemassakaan sanaa ’jos’. Toisaalta, intohimoiselle Montgomeryn lukijalle Sininen linna on kuin lukisi Maudin salaista päiväkirjaa tai näkisi suoraan hänen sieluunsa. Kuka on lukenut Anna ja muut ystävämme tai Pat – Vanhan kartanon valtiatar, tietää takuulla, mistä on kysymys ja mistä kimpoaa Barneyn hahmo…pettymyksestä ja unelmasta.

Sininen linna voisi alkaa myös näin:

Toivon, että minulla olisi yksi pieni hiekkaläjä ennen kuin kuolen.

Tämän lauseen Kohtalo kuuli ja tapahtui jotain täysin odottamatonta, jonka jälkeen Valancy kadotti tyystin pelkonsa todella epäempaattista perhettään ja sukuaan kohtaan ja alkoi nähdä ja tarkastella heitä sellaisina kuin he olivat. Hän huomasi, että heissä ei ollutkaan mitään arvostettavaa tai pelottavaa, kun hän katse katseelta alkoi riisua heitä alastomiksi. Mildred täti oli suurikokoinen ja omahyväinen luomikasvoinen nainen, Gladys serkku pelkkää hermotulehdusta ja Isabel täti kerrosleukainen määräilijä, jonka leukojen lukumäärää ’uusi’ Valancy ei pysty edes laskemaan, James setä puolestaan oli tappanut vaimonsa elämännälkään ja Benjamin sedällä on märkäpäitä suussa. Ja Olive, Olive, jolle hänen oli täytynyt lapsena antaa ainoa hiekkaläjänsä, hän on kuin kasteeton aamu, täysin vailla persoonallista hehkua…

Sinisen linnan alussa lukee Rakkausromaani ja on tämä sitäkin, sillä Valancy saa voimia irtautua kotoa ja lähtee hoitamaan Karjuvan Abelin tuberkuloosia sairastavaa tytärtä Ceciliaa, joka on Valancya vain kolme vuotta nuorempi. Tämän seurauksena:

Hän suoristautui äkkiä ja katsoi Barneyta. Heidän silmänsä kohtasivat toisensa – ja Valancy tunsi äkkiä heikkoutta. Oliko sydänkohtaus taas tulossa? Mutta tämä oli aivan uusi oire.

Totta totisesti on ja sen seurauksena Valancy rakastuu ja unohtaa, että hän on kestänyt elämää vain kuoleman toivossa. Ja nyt kirjassa alkaa romanssiosuus, jossa lukija tempautuu täysillä mukaan unohtaen kaiken muun paitsi rakkauden ja saaren, joka on täydellinen Sininen linna.

Toisinaan he menivät hakemaan lumpeita. Barney tiesi, mistä niitä voi löytää Mistawisin poukamista ja lahdista. Sitten Sininen linna oli loistavana niistä, jokainen astia, jonka Valancy voi keksiä, oli täynnä noita hienoja kukkia. Jollei ollut lumpeita, oli heillä punaisia lobelioita, ne oli poimittu tuoreina ja eloisina Mistawisin soilta, missä ne paloivat liekkinauhojen lailla.

Ja kaikkialla Valancy kulkee savunsinisessä leningissään vanamonkukkia hiuksillaan ja villikukkakimppuja sylissään ja Barney alkaa kutsua häntä Kuutamoksi:

Kuutamo ja sininen hämärä – sellaiselta sinä näytät. Keijukainen.. Metsän hengetär.. Sinä kuulut metsiin, Kuutamo, sinun ei milloinkaan pitäisi lähteä niistä. Ja sinulla on niin kaunis, suloinen, syvä, kesäinen ääni. Niin kaunis ääni lemmenleikkiin.

Mitä sanoa Sinisestä linnasta muuta kuin toivoa, että meillä kaikilla olisi oma Sininen linnamme. Se vahva tunne, että elää itsensä näköistä ja oloista elämää oman ihmisparinsa löytäneenä ja vailla muiden päällekäyvää mielivaltaa. Ellei näin ole suotu, Sininen linna hohtaa vieläkin kauniimmin, sillä se on jotakin, mitä kukaan ei ikinä voi sinulta viedä, koska Unelmat ovat elämän suojelukohde ja ehdottomasti yksityisiä.

Sinisen linnan tarinasta, en muuttaisi mitään, mutta kyllä Barney olisi kelvannut minulle ihan ilman lopun yllätystäkin, joka onkin sitten jo materiaa, eikä ollenkaan sitä, mistä kirja hengittää: Unelmasta!

Ja juuri nyt, Rakas Lukijani, jos suljet silmäsi, voit nähdä miten kaksi ihmistä kiitä pitkin jäätä luistimilla kuin tuulessa tanssien. He kiitävät yli valkoisten järvien, ohitse tummien saarien. Mies ottaa kiinni lumikeijuaan, tavoittaa hänet ja jääkukkien tuoksun, nauraen he kietoutuvat toisiinsa ja ennen suudelmaa kuiskaus kuin lumikeijun siipipöly:Kuutamo!

*****

Sinisestä linnasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sara
Anni M
Salla
Liisa
Marjis

20 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta, pistän korvan taakse.

    VastaaPoista
  2. Allu, mikä helpotus kuulla, että joltain muultakin on jäänyt Sininen linna lukematta: Luulin olevani ainoa.

    VastaaPoista
  3. Oi, Sininen linna on ihana! Arvaa mitä? Luin ensin Annat, sitten Sinisen linnan ja vasta sitten Runotytöt ja olen edelleen sitä mieltä, että minulle Valancy on Emiliaa rakkaampi hahmo.

    Minulle Sininen linna on muistojen kirja. En ole lukenut sitä varmaan liki pariinkymmeneen vuoteen, mutta ihana äitini lahjoitti oman kirjansa minulle viime kesänä, kun innostuneena kerroi Saran bloggauksesta. Odotan vain oikeaa ja sopivasti otollista aikaa, että voisin nyt aikuisena lukea kirjan uudelleen, sillä tässä kirjassa on syvyyttä.

    Unelmat ovat yksi tärkeimmistä voimavaroistamme.

    <3

    VastaaPoista
  4. Katja, tässä kirjassa on todellakin syvää vetovoimaa. Luin tämän nopeasti, mutta nauttien. Maudin tavassa kuvata VETOVOIMAISTA miestä on aina taikaa ja tässä hän sai tehdä sen aikuisille kirjoittaen.

    Anna on minä nuorena, mutta Valancyssahän on Anna piirteitä, kun hän ensin saa vähän vauhtia. Emilia on eteerinen: Kaikki haluasivat olla hän, mutta kun on temperamenttia yms;-) Minä olen nyt Valancy ja meillä on ihan sama miesmakukin...

    Lue tämä nyt suvella...tiedäthän miten syksyllä taas käy.

    Mukavaa viikonloppua sinulle! Otetaan vielä relasti, please...

    VastaaPoista
  5. OIh, tämä on niin ihana <3. Kiitos tästä!

    Olen samaa mieltä Barneysta vetovoimaisena mieshahmona; jos olisin päässyt huhtihaasteessa kohtaan "paras kirjallisuuden mieshahmo" olisin maininnut Barneyn.

    Kirjoititpa kauniisti noista unelmista, ja muutenkin.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Maria, kiitos!

    Niin...minäkään en tiennyt tätä ennen Barneysta, vain Rhettistä;-)

    Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  7. Minun on kyllä pakko joskus lukea tuo kirja;hetket L M Montgomeryn tekstien seurassa silloin joskus ovat vieläkin mielessä...

    VastaaPoista
  8. Hei Leena, minä luin niin nautiskellen tämän tekstisi! Ihanaa, kun sinulla oli nyt aikaa lukea tämä kirja ja minä tiesin kyllä, että sinä hurmaannut tähän. Minä en ole Valancy niin kuin sinä, mutta Montgomery on kuulunut minunkin kesääni ja nyt minulle on taas selkeytynyt jotain itsestäni. Palaan myöhemmin tähän Leena, teen siitä postauksen.

    Sydämellä Sara

    VastaaPoista
  9. Jael, suosittelen lämpimästi. Tämä on kirja paitsi rakkaudesta, myös rakkaudettomuudesta...suuret tunteet, suuret vääryydet.

    VastaaPoista
  10. Hei Sara!

    Kerro kuka Montgomeryn 'tytöistä' sinä olet!

    Minä olen Anna, mutta myös Valancy heti kun hän 'parantuu' eli näyttää näreet kiusaajileen. Samiastuin kaikkeen samaan mistä hän piti: Barney, se eroottinen marjojen syönti, jossa marjojen mehu valuu...,kukat, vuodenajat, kuukaudet, unelmointi, taimenten pyytäminen, säilöminen, kokkailu, intohimo, kauneuden taju, vähäisten auttaminen...

    Sara, moni muu kirja, jonka olin aikonut ja jopa raahannut kirjastosta, ei ehdi. Tämä oli tämän suven Iso Juttu! Kauniisti jaksoit odottaa: Kiitos!

    Odotan kiinnostuneena, mitä postaat Montgomerysta...

    VastaaPoista
  11. Olipa viehättävä kirjoitus! <3

    Et ole Leena ainoa jolta on ollut tämä lukematta, en minäkään nimittäin ole tätä lukenut. Mutta mikä vielä nolompaa, minulta ovat Runotytötkin lukematta!! Anna-kirjoja olenkin sitten lukenut niidenkin edestä, niin että omat kappaleeni ovat miltei resuisessa kunnossa. :) Tosin jostain syystä minusta näin aikuisena tuntuu että Runotytöt olisivat vielä enemmän minun kirjojani, ja että enemmän minun sisälläni taitaisi olla Emiliaa kuin Annaa... Pitäisikin lukea Runotytöt, ja uudelleen Annat, ja katsoa voisinko todella olla sitä mieltä.

    Sinisen linnan ostin hyllyyni viime vuonna, siellä se kiltisti odottelee lukuvuoroaan. :)

    VastaaPoista
  12. Aivan huikeaa...
    Olen myös minä lukenut aikanaan nämä tyttökirjat ja jollakin tavalla kai ne muovasivat jokaisen lukijansa mielikuvia, unelmia ja tulevaisuuden toiveita.

    Tähän kirjaan en vielä ole tutustunut, mutta taidanpa pyydystää sen käsiini ja jonain kesän viileänä, kuutamoisena iltana kietoudun saaliini, läheisyydenkipeä kissa molemmilla puolin nojatuoliani ja syvennyn kirjaan, joka on lupaus unelmista...:)

    VastaaPoista
  13. Sara, kiitos!

    Nyt minun on aivan pakko todeta, että ehkä sinulta ovat lukematta myös Sara -kirjat ja mikä pahinta Pat -kirjat. Maud kirjoitti salaisen oman itsensä Patin hahmoon!!! Älä nyt vain masennu tästä;-) Muista, että meiltä kaikilta on lukematta jotain TÄRKEÄÄ, JONKA KAIKKI MUUT TUNTUVAT LUKENEEN.

    Olen muuten jälkeenpäin huomanut, että äitini yritti hillitä Annaa minussa ja suosia Emiliaa, mikä näkyy kirjaostoissa. Hankin myöhemmin puuttuvat Annat ja katsoin Anna-sarjan KAHTEEN kertaan ja ikinä en ole lakannut rakastamasta Gilbertiä, vaikka hänestä ei sitten tullutkaan Annalle ihan sitä toiveaviomiestä...

    Lue Sininen linna ehdottomasti!

    Kunpa me kaikki kirjabloggaajat voisimme nyt juuri jättää kaiken muun ja ryhtyä vain näihin kirjoihin...

    VastaaPoista
  14. Pitsit sekaisin, kiitos.

    Tämä on siis aikusille kirjoitettu rakkausromaani, ei tyttökirja, joten kohtaamme Montgomeryn toisin. Tässä hän on suoraan kirjoittanut unelmansa auki kohden aikuista lukijaa. Tässä ei ole enää mitään väärinymmärryksen mahdollisuutta...Voi, ehkä en olekaan Anna tai Valancy, vaan Maud, mutta sitähän kunniaa kukaan ei tohdi itselleen edes yrittää ottaa;-)

    Minä avitan sinua hiukan tässä kirja-asiassa ja mainostan Saran kirjat -blogia. Saralla on oma nettikauppa ainakin tyttökirjoista ja tämäkin tuli häneltä...

    Älä hyvä nainen nyt puhu minulle viileistä kuutamoilloista ja huovista, sillä minä suorastaan kuolen elleivät ne saavu ja pian! Rakastan kaikkea viileää ja koirani vieläkin enemmän. Istuin eilen taas kellarissa, jossa syötin novascotialaiselleni jäätelöä...käytiin me uimassakin, mutta jopa Päijänne alkaa olla liian lämmin. Kaipaan siis mertakin. Montgomery saa ihmisen haaveilemaan ja kaipaamaan.

    (Tuo sinun pikkukuvasi on kyllä aivan ylittämätön!)

    Siis unelmista: Mitä meillä olisi ilman niitä ja minusta ne kaikki on tehty toteutettavaksi. Sanon vain itselleni: 'Make your dreams true' ja ryhdyn toimeen. Ainakin kärsivällisyys kehittyy...

    VastaaPoista
  15. Vaikuttaapa kivalta. Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  16. Enkulin käsityöt, tämä on!

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  17. Tämä on jotenkin terapeuttinen kirja kaikessa romanttisuudessaan. Se kirjan alku on jotain niin surkean harmaata, että kuka tahansa voi siihen samaistua, mutta onneksi Valancy palkitaan ihanasti.

    VastaaPoista
  18. Salla, ehkä aikuisten Iiris rukka, joka oli minun ensimmäinen tyttökirjani.

    Minusta oli hirveän kiinnostavaa lukea Montgomeryn tekstiä, jonka hän kohdensi aikuisille.

    Tämä on yksi niistä lohtukirjoista, joita tässä maailmassa tarvitsemme. Yksi muu on Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

    VastaaPoista
  19. Kiitos Leena! Tarvitsin tata rentouttavaa hetkea stressin keskella. Kirjoitat upeasti, ja tunsin jo olevani Sinisen linnan sisalla...Kiitos! <3

    VastaaPoista
  20. Tuuli, ole hyvä! Ja kiitos!

    Sinulla on stressi, minulla helle;-)

    VastaaPoista