maanantai 1. elokuuta 2011

Ian McEwan: Amsterdam

Kaikki alkaa Molly Lanen hautajaista kylmänä helmikuun päivänä. Hautajaisissa tapaavat toisensa Mollyn rakastajat säveltäjä Clive Linley ja päätoimittaja Vernon Halliday. Tapaaminen ei ole harvinainen, sillä he ovat pitäneet jo kauan yhtä monessa ja nyt myös inhossaan ja kaunassaan Mollyn aviomiestä Geroge Lanea, vaikutusvaltaista kustantajaa kohtaan, joka lopulta oli miltei eristänyt heidät Mollyn seurasta. Hautajaistunnelmat eivät ole kovin pyhät, sillä Mollyn muisteleminen vie väistämättä tämän vilkkaan ja rajoja kaihtamattoman naisen rohkeisiin puoliin, eikä kaunakerrosta ollenkaan vähennä se, että paikalle ilmestyy myös Mollyn vaikutusvaltainen kolmas rakastaja ulkoministeri Garmony…

Ian McEwanin Amsterdam (Amsterdam, Otava 2000, suomennos Juhani Lindholm) rakentuu upeasti kuin kolmeen näytökseen, joista kutoutuu toki tyylipuhdas McEwan tragedia mustalla huumorilla ja ihmisen alimmilla vaistoilla kirjottuna, mutta tuskin uskon itsekään mitä nyt kirjoitan: Amsterdam, vaikkakin Booker palkittu kirja, on palvomani kirjailijan välityö. Tässä näpsäkkäjuonisessa romaanissa on ainakin minulle liian paljon häiritsevää ennalta-arvattavuutta, mutta toki suon Maestrolle kunnian etenkin Cliven ja Vernonin luonteiden pimeiden puolien upeana kuvaajana. Eräs huipentuma lienee Cliven viikonloppumatka Järviseudulle patikoimaan ja lepäämään tarkoituksena löytää seuraavan viikon lopulla Amsterdamissa esitettävään Vuosituhannen Sinfoniaan kaiken yhteen kokoava ikimuistoinen loppu. Yllättäen hän näkee ylhäällä seistessään lammen rannalla naisen yrittävän vapautua miehen otteesta. Nainen huutaa kuin haavoittunut lintu ja Clive aivan tuntee miten naisen uikuttava ääni avaa hänen neroutensa virrat!  Nopeasti hän kaivaa esiin pienen muistivihkonsa ja kynän, joita aina kantaa mukanaan alkaen merkitä ylös kuolemattomia nuottejaan vähät välittäen, mitä rannalla oikeasti tapahtuu:

Hänen ja tuon pariskunnan kohtalo kulkivat aivan eri teitä. Asia ei kuulunut hänelle. Hänen asiansa oli tämä tässä eikä se ollut mikään helppo asia eikä hän ollut pyytänyt keneltäkään siihen apua.


Ensinnäkin olivat ne kolme linnunlaulun nuottia, sitten käänteismelodia piccololle, tässä kohdassa taas alkoivat ne taittuvat portaat…

Se mitä tässä paljastuu Clivestä ei ole sen vähempää tai enempää kuin mitä käy ilmi päätoimittajaystävä Vernonista, kun hän saa käsiinsä mitä ilmeisemmin Mollyn ottamat kuvat ulkoministeri Garmonysta pukeutuneena naisten hepeniin ja mitä ilmeisemmin varsin kiihottuneena omista seksifantasioistaan. Vernon kaipaa verta ja kostoa, hänen on koko ajan paha olla ja jonkun pitää nyt kärsiä:

Valokuva oli kahdeksan palstan eli koko sivun levyinen ja ulottui nimiöstä neljännessivun verran alaspäin. Hiljennyt huoneellinen keskittyi tuijottamaan yksinkertaista naisten leninkiä, muotinäytösunelmaa, sirpakkaa poseerausta joka leikkisän viettelevästi oli torjuvinaan kameran lähentelyt, pikkuisia rintoja ja taidokkaasti paljastettua liivinolkainta, hentoa meikin rusotusta poskilla, hyväilevää huulipunaa joka muovasi suun nyrpistelevää kaarta, intiimiä ja halun kyllästämää ilmettä ehostetuilla mutta helposti tunnistettavilla julkisuuden henkilön kasvoilla. Kuvan alla oli keskitetty otsikko kolmenkymmenenkahden pisteen lihavoiduilla pienaakkosilla, yhdellä ainoalla rivillä: ”Julian Garmony, ulkoministeri.” Mitään muuta sivulla ei sitten ollutkaan.

Koska kirjan ehdottomasti kiintoisin anti on Cliven ja Vernonin ystävyys sekä sen järkyttävät karikot, nämä molemmat tapaukset ovat ne koordinaatit, joiden jälkeen arvasin, mitä seuraa. Kumpikin mokaa todella pahasti ja kun lukija vielä muutenkin päästetään herrojen pään sisäisen kaikkivoipaisuuden harhan pimeyteen, on selviö, että kummaltakaan ei tuhon jano sammu ja sen tiivistää jo kirjan ensilehdellä oivasti W.H.Auden:

Ystävät jotka täällä kohtasivat ja syleilivät ovat menneet, kukin omien virheittensä pariin.

Amsterdamia lukiessa mietin, olenkohan jo liikaa Ian McEwanin pään sisällä. Se ei kuitenkaan ole totta, sillä hän järisytti minut täydellisesti varhemmalla Vieraan turva teoksellaan, jonka puolihuolimattomasti nappasin mukaan jostain kirjamessujen alehyllystä. Amsterdam saattaa olla jollekin toiselle juuri se paras McEwan, mutta minulle ainakin sitä ennen tulevat Sovitus, Lauantai, Rannalla ja Ikuinen rakkaus. Pidin jopa Sementtipuutarhasta Amsterdamia enemmän. Sementtipuutarha jäi iholleni, ei sieluuni, mutta päästä iholle, on jo kosketus. Ian McEwanin esikoinen oli Sementtipuutarha, jolla hän tuli koko maailman tietoisuuteen. En kuitenkaan suosittele esikoista hänelle, joka aloittaa lukemaan McEwania, sillä muutamille lukijoilleni se kirja on ollut 'liikaa'. Tähän kohtaan, ensikosketusrakoseen voisin suositella Amsterdamia, sillä tässä tulevat esille kuitenkin McEwanille tyypilliset asiat: kenelle vain voi tapahtua mitä vain, musta huumori älyllisin brittimaustein, oivallinen juonirakenne ja yllättävä loppuratkaisu.

McEwanin Polte on aivan oma lukunsa, sillä kirjan nerouden tajuamisen esteenä oli liika fysiikka. Tapahtui aivan sama kuin koulun fysiikan tunneilla: Menin lukkoon. Aivot sulkeutuivat! Myönnän kuitenkin kirjan upeuden vaikka listasinkin Paul Austerin täydellisen Näkymättömän ohitse jumaloidun McEwaninini.

Olen kieltänyt Ian McEwaniin kohdistuvan kritiikin omassa blogissani, mutta nyt sana on vapaa - kohtuudella.

Ja sitten Amsterdam, miksi juuri Amsterdam. No tietysti sen Cliven sinfonian takia…Senkin, mutta loppuratkaisun kannalta mikään muu paikka ei voinut tulla kyseeseen kuin kaupunki, jota halkovat lohdulliset kanavat, joita voi ylittää hyödyntäen pieniä Van Gogh –tyylisiä siltoja, kaupunki, jossa kauppiaatkin näyttävät professoreilta ja kadunlakaisijat jazz-muusikoilta. Neroksi itsensä tunteva Clive tietää, missä tulee tapahtua vuosituhannen sinfoniaa enemmän. Hän kiihdyttää finaalia crescendo ja fortissimo mitenkään aavistamatta, että eräs kolmen, harkitun lauseen kortti on sinetöinyt hänelle aivan ylittämättömän tempon.

*****

Ian McEwan Leena Lumissa

10 kommenttia:

  1. Minä olen koittanut metsästää sitä Ikuista rakkautta omaksi, sidottuna versiona, mutta Huutiksessakin myydään vain pokkarina.

    Täytyy laittaa se kohta jo varmaan sitten ihan kirjastosta varaukseen.

    Tämän Amsterdamin saatan joskus lukea, mutta sitä ennen nuo kiinnostavammat McEwanit ;)

    VastaaPoista
  2. Susa, sitä ei saa mistään sidottuna, ei ainakaan hyväkuntoisena. Minullakin on se pokkarina ja arvaa harmittaako. Ehkä täytyy ottaa jälleen kustantajaan yhteys ja alkaa anoa uusintapainoksia. Ikuinen rakkaus on todella kiinnostava. Samaa kastia Sovituksen ja Lauantain kanssa.

    Amsterdam sopii McEwan aloittelijalle ja heille, jotka eivät esim. kestä Sementtipuutarhaa, joka taas sinulle ja minulle oli vain irtiottoa arjesta;-)

    Sen verran tuosta Ikuinen rakkaus pokkarista, että sen teksti on kyllä riittävän suurta...eli jos haluat sen omistaa.

    VastaaPoista
  3. Kirjan kansi on niin kaunis ja tämä on niin hieno arvio, että voisin lukea kirjan jo ihan siitä ilosta!

    Sitä paitsi olen McEwan -aloittelija ja tämä voisi siis hyvinkin olla seuraava McEwanini. Tämä tai Sovitus. Ainoa lukemani McEwan on Rannalla, ja kuten Leena varmaan muistat, meitä ei oltu tarkoitettu toisillemme. Uskon silti että tulen pitämään McEwanista, kunhan vain löydän oikean kirjan. :)

    VastaaPoista
  4. Sara, eikö teitä ollut tarkoitettu toisillenne;-) Rannalla vaikuttaa paljon helpommalta kuin onkaan. Minä en ole tainnut sitä suositella ensimmäiseksi McEwaniksi ikinä, toivottavasti...,mutta tämä olisi juuri sellainen McEwan, jossa hänen kirjallinen neroutensa tulee ilmi aiheuttamatta sokkia.

    Luin muka kokeneena ianmcewanilaisena Vieraan turvan ja hyvä jos olen vieläkään toipunut.

    Sovitus sisältää elämää suurempaa rakkautta ja muutakin eli sitä sisaruusjuttua, mutta miten selvitä hengissä siitä, mitä se lapsipaholaissisko aiheuttaa, on aivan oma lukunsa. Kirjasta tehty elokuva ylistää kerrankin romaania.

    Olen kuullut väittämän, että eka McEwan pitäis olla Ikuinen rakkaus. Well...se voi olla totta ellei mukaan lasketa Amsterdamia, jossa lukijakin tuntee hieman pärjäävänsä tapahtumien vyöryssä.

    Oma erityissuosikkini on Launatai, mutta älä lue sitä ekaksi.

    Nyt pistä toimeksi, sillä minä JANOAN arvosteluja McEwanin kirjoista. Tai siis mitä tahansa hänestä.

    Kansi on minustakin osuva. Ja kiitos!

    VastaaPoista
  5. Hih. Kuten ehkä muistat, minulle Rannalla oli ensimmäinen lukemani McEwanin kirja ja ihastuin siihen niin, että valitsin kirjan viime vuoden top 10:iini. Ja luin rivien välit. Luulen, että seuraava McEwanini on Sovitus tai Lauantai. Kumpaa suosittelet?

    Joskus luen tämänkin. :)

    VastaaPoista
  6. En ole lukenut Amsterdamia, mutta olen samaa mieltä siitä, että McEwan on julkaissut keskenään todella erilaisia teoksia (joista jotkut minulle liian rankkoja aiheeltaan). Sama pätee Austerin tuotantoon ja siksi sekoitinkin nämä kaksi suosikkiherraasi tänään blogissani ;). Liika lukeminen jne...

    Ja niin samaa mieltä tuosta raivostuttavasta Brittany-siskosta, niin julma vääryys...

    Ihanaa elokuuta, Leena!

    VastaaPoista
  7. Katja, sadasta lukijalle kolmelle voisin suositella Rannalla ekaksi McEwaniksi ja sinä olet yksi niistä kolmesta. Siinä on jotain niin brittiläistä ja sitten ne rivine väliset jutut, jotka eivät ihan yksinkertaisia ja...

    Minä olen tässä ihan tasan eli kumpi vain. Sovitus kertoo´sodanaikaisen rakkaustarinan ja se toinen kertoo tarinan kirurgiperheestä, jolla kaikki oli niin hyvin ja sitten vielä ne taianomaiset lauantai-iltapäivän hetket, jolloin hämärä putoo, vaan mitä sitten tapahtuukaan. Choice is yuors!

    Amsterdamin luet päivässä/illassa. Hiukan simppelimpi kuin muut McEwanit, mutta siis ei huono, ei huono.

    VastaaPoista
  8. Maria, ai hän olikin Brittany, onneksi olen jo unohtanut melkein hänen nimensäkin. Niin ravoistuttava ipana!

    Siis joillekin nämä herrat siellä sun täällä voivat olla hiukan rankkoja, mutta minulla on viehtymystä tällaisiin outoihin tyyppeihin;-) Liika lukeminen sekoittaa päätä, mutta lisää ymmärrystä lupasi Waltari. En minä huomannut mitään sekoittamista, joten mulle on sitten tullut lukihäiriö liiasta lukemisesta.Mihin me vielä joudummekaan.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  9. Täällähän on keskustelu kiinnostavasta aiheesta! ; )

    En uskaltanut lukea juttuasi vielä tässä vaiheessa - vilkaisin vain vähän tirkistellen sormien välistä - mutta palaan, kun olen lukenut Amsterdamin. Tosin voi olla, että kirjaa ei saa hetkeen kirjastosta, kun tuntuu, että niin monet haluavat sen lukea juuri nyt.

    VastaaPoista
  10. Joana, minäkin luin tämän kirjastosta. Olen yrittänyt sada kovakantisena omaksi, mutta ei löydy. Haluan täydellisen kokoelman Ian McEwanin kirjoista.

    Komentoi tähän, kun olet lukenut ja minä kommentoin sitten sinulle;-)

    VastaaPoista