sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Michael Cunningham: Illan tullen

Kauneus on vain kauhun alku.

- Rainer Maria Rilke -

Hänen sisällään leimahtaa raivo, ja se yltyy nopeasti kuin pakokauhu; raivo paksunilkkaista tytärtä ja toverillista, etäistä vaimoa kohtaan, ja Utaa ja sitä helkkarin Carole Potteria kohtaan, kaikkia ja kaikkea, Gusin töyhdöksi leikattuja hiuksia ja pieniä punaisia irlantilaisia korvia kohtaan. Raivo kohdistuu kaikkiin ja kaikkeen muuhun paitsi tuohon vieressä istuvaan eksyneeseen poikaan, ainoaan ihmiseen jolle hänen oikeastaan pitäisi olla vihainen, poikaan joka aloitti (aloittiko?) sen mahdottoman suudelman ja jatkoi epäuskottavalla imartelulla (eikös se sitä ollut?).

Michael Cunninghamin Illan tullen (By Nightfall, Gummerus 2011, suomennos Laura Jänisniemi) on yhtä monitulkintainen kuin on kirjan huumaavan kaunis kansi tai minun oman suhteeni kirjailija Cunninghamiin, joten varoitan, että aion aukaista tätä kirjaa hieman enemmän kuin kustantaja on tehnyt takakannen ingressissä tai liepeissä. Minä en voi pidättyä, mutta toki jätän loppuyllätyksen paljastamatta. Siis minulla on pakahduttava olo ja tästä ellen pääse nyt eroon, en voi jatkaa.

Entertainment Weekly, sama lehti, joka niin upeasti tiivisti Näkymättömän sillan, toteaa tästä teoksesta:

Romaanissa on lauseita, jotka ovat niin huolella merkittyjä ja kauniita, että ne melkein leijuvat.

Tämä on täysin totta, mutta kustantajan tiivistys onkin jo vähän muuta:

Michael Cunninghamin upea romaani on tutkielma elämän tarkoitusta etsivästä miehestä. Se on ylistyslaulu öiselle New Yorkille, kauneuden etsimisille ja elämän pienille sattumuksille.

Edellä mainitusta en löydä oikeastaan mitään samaa kirjan kanssa. En tunnista siitä tätä kirjaa, mutta ymmärrän hyvin, että kustantaja haluaa madaltaa potentiaalisen ostajan kynnystä hankkia tämä kirja omaksi. Ja näin ympäripyöreällä ja öiseen New Yorkiin vetoavalla tekstillä se varmaan sujuukin, mutta aivan kuin minä en olisi lukenut juuri tuota kirjaa, vaan aivan muun.


Luin toki newyorkilaisesta taidegallerian omistajasta Peter Harrisista, joka on kauneuden palvoja ja hänen vaimostaan Rebeccasta, sekä Mizzystä eli Ethanista, Rebeccan veljestä, joka tulee heille hetkeksi asumaan ja mitä sitten sattuukaan, mutta mikään tässä kirjassa ei päästä helpolla ja eniten huutavat lauseet, jotka voivat mennä tarkkaamattomalta lukijalta ohi. Nyt minua ei ollenkaan häirinnyt, että arvasin heti missä mennään, kun kirjassa Peter toimii kertojana ja näin välittää meille itselleen tarkoitushakuista kuvaa Rebeccasta, avioliitostaan, suhteestaan aikuiseen tyttäreensä Beaan sekä Mizzyyn. Koska tiesin mitä on tulossa, koin sitä samaa lievää huonovointisuutta, jota Peter kokee pitkin tarinaa. Ehkä Peterkin voi pahoin samasta syystä kuin minä: Omasta elämänvalheestaan! Olen lukenut saman lauseilla, jotka eivät näin huolellisen lumoavia, John Wainwrightin dekkarista Umpikuja. Jaksan siinäkin aina ihmetellä ’syyllisen’ kykyä kääntää itsensä elämänuhriksi ja pitäähän sille löytyä joku syntipukki: oma puoliso.

On suorastaan absurdia, miten Peter niin itsestään selvästi tuntee olevansa pariskunnan se osapuoli, joka kaipaa vapautta, mutta jää suhteeseen kuin armosta toisen vuoksi aavistamatta ollenkaan, että toinenkin kaipaa vapautta, mutta vieläkin enemmän. Peterin onnettomana olemisen yksinomimisen autuus on mukaempatiaa, joka saa ravintonsa omahyväisestä narsismista ja muodostaa itsessään heikon ja valheessa elävän ihmisen elämän tarkoituksen.

Jo Peterin kuvailema pariskunnan intiimielämä on kuin vanhainkodista, vaikka Rebecca on alle neljäkymmentävuotias ja hän itse on muutaman vuoden vanhempi. Hän kuin hyväksyy ja alistuu, että Rebecca haluaa jättää rakastelun kutsujen jälkeen väliin samalla kun on itse pitkästi ruotinut, että eikö tässä iässä olekin jo normaalia, että harvemmin tai ei ollenkaan enää ja toki Vertigon katsominen aina uudestaan voittaa rakastelun. Hemmetti: Tuossa iässä naidaan kuin kaniinit, jos mies ei halua nähdä vaimonsa tilalla tämän veljeä Mizzyä!

Tätä Peter taiteelta haluaa. Eikö niin? Tätä sieluntuskaa; tätä tunnetta että on lähellä jotain kaunista ja katoavaista, jotain (jotakuta) jonka hehku kuultaa lihan haurauden läpi, kyllä, niin kuin Manetin huora-jumalattarella, kauneutta josta on karsittu sentimentaalisuus, sillä Mizzyhän on (eikö olekin?) omalla tavallaan huora-jumala, hän ei olisi yhtä kiehtova jos olisi hyvätapainen, huippuälykäs ja henkinen olento, jollainen hän omien sanojensa mukaan toivoo olevansa.

Ennen kuin jatkan, on pakko sanoa, että minulla ei ole mitään homoja tai lesboja vastaan. Minulla on vain vastaan valhetta. Ystäväpiirini kuuluu ihmisiä, jotka ovat parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa, mutta he ovat sitä rehellisesti. Ja senkin totean, että tämä kirja on niin hyvä, että olen kierroksilla ja jos tämä menee arvonnassa, on pakko ostaa ikioma toinen.

Erityisesti inhoan elämänvalhetta, joka vahingoittaa niin monia ja tekee valehtelijasta itsestään virheettömän uhrin. Toki Peter kipuilee kirjassa ikäänsä, luulee sairastavansa vatsasyöpää, kärsii harmaista hiuksistaan, polvet naksuvat ja vyötäröllä on jotain ylimääräistä, mutta arvostelun todellinen kärki osuu hänen vaimoonsa, tyttäreensä sekä äitiinsä:

Keski-iässä heistä tuli mystinen miten–ihmeessä-tuo-mies-on-päätynyt-yksiin-tuollaisen-naisen –kanssa-pariskunta (isä oli komistunut, mutta äidin kauneus oli alkanut jo lakastua), mutta Peter tiesi että he vain vanhenivat asetelmassa, joka oli ihan tavallinen nuorten välisessä seurustelusuhteessa: äiti oli hurmaava nuori tyttö, jolle oli vaikea olla mieliksi, ja isä komea mutta hintelä poika, joka päihitti lukuisat kilpailijansa palvomalla häntä hartaammin kuin he.


Ei heidän liittonsa huono ollut, mutta ei hyväkään. Roolijako sai liian keskeisen osan: äiti oli aina palkinto ja isä kiitollinen anoja.

Tässä kohtaa tekee mieli huvittuneena todeta, että kumpiakohan sitä on enemmän pariskunnissa, niitä joissa ihmettelee, että ’miksi tuo voi olla tuollaisen kanssa’, miehiä vai naisia. Minä jaksan aina ihmetellä miten hyvässä kuosissa naiset itsensä pitävät, kun taas heidän puolisonsa saavat rauhassa kasvattaa valtaisaa vatsaansa ja olla muutenkin turpeita.

Peterin elämänvalheen suurin kärsijä on tytär Bea. Koska kertojana toimii Peter, niin tietenkin hän kuin alistuu muutamiin erehdyksiinsä, mutta onnistuu kuitenkin sysäämään kaiken lopulta karsinaan, jossa tapahtuneelle ei voi enää mitään. Hän ei ollenkaan tajua, miksi tytär nukkuu yksin kapeassa vuoteessaan vähemmän viehättävässä asunnossaan ja käyttää ylisuuria villapuseroita, jotka kätkevät vartalon. Jokainen psykologiaa lukenut tietää, että tyttären naiseus ja naisellinen itsevarmuus syntyy ja varttuu vain isän palvonnassa. Jos isä on kyvytön aidosti rakastamaan ja ihailemaan prinsessaansa, tyttärestä ei kasva vahvaa elämänpärjääjää. Ja ihan tosi, tästä on olemassa oikein tutkimuskin! Peter on syyllisistä syyllisin, koska lähti peiteavioliittoon takuulla tietäen suuntautumisensa, mutta haluten käydä heterosta. Bean elämä on pilalla, mutta miten käy Rebeccan…

Minulla on outo suhde Cunninghamiin. Tunnit avasi minulle niin paljon uusia polkua, joilla kuljen vieläkin, sitten sain lahjaksi Säkenöivät päivät, joka on vieläkin lukematta ja nyt hän yllättäen soittaa minua turhautuneen miehen sormin vyöryttäen samalla ylleni tarinaa, jossa upeat lauseet ja niiden sisällään pitämä tarina ovat melkein liikaa…: Minussa vuorottelevat kiukku, ihailu ja jokin outo muisto tapahtumasta, jossa olin mukana ja siellä oli myös Peter. Voi Peter, Peter…

Otaksun, että kukaan ei voi jättää lukematta Michael Cunninghamin Illan tullen!

Voi meitä hupsuja ihmisiä. Paukutamme pesusoikkoa saadaksemme karhun tanssimaan, kun voisimme hellyttää tähdet.

***

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Sannabanana  Sanna Helmi-Maaria Tessa Linnea Valkoinen kirahvi  Zephyr Minna ja  Karoliina.

42 kommenttia:

  1. Sinulla on selvästikin ollut vavisuttava lukukokemus! Aion luultavasti lukea Illan tullen, mutta ihan vielä en ehdi. Tunnit on tosiaankin ihana.

    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Maria, no Cunningham vähän riepotteli;-) Kirjan kieli on lumoavaa ja tarina niin eril kuin Tunneissa. MC on kovasti innovatiivinen.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  3. Minä en ainakaan jätä tätä lukematta. Nyt on aion muutamasta syystä lukea ensin pari muuta kirjaa, mutta sitten on tämän vuoro.

    Tunnit on minulle eräs elämäni kirjoista, Koti maailman laidalla oli paha pettymys. Säkenöivät päivät on vielä lukematta, mutta tätä odotan - monisyisenä.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen kirjaesittely! O_O

    Kiitos sinulle, Leena-IhaNainen<3

    VastaaPoista
  5. no nyt tätä ei ainakaan voi jättää lukematta. tämä jotenkin puhutteli jo ennakkoon, ilman että tiesin mistä on kyse :D
    hienosti kirjotit ton kuvauksen. tämä pitää nyt saada luettua :D

    VastaaPoista
  6. Katja, minun elämäni on nyt myös nyt täynnä syitä, että miksi...

    Tämä on niin monisyinen, että...ravisuttaa.

    VastaaPoista
  7. Aili, mitä tarkoitat;-) Nauti nyt vain kun pääsin taas vauhtiin...

    Ole hyvä Aili-IhaNainen!

    VastaaPoista
  8. Akiss, kiitos. Eihän tiedä, vaikka voittaisit arvonnassa...

    Kirjasta löytyy sitten Kultahattua ja Taikavuorta etc.

    VastaaPoista
  9. Meinasin eilen aloittaa tämän, mutta tartuin sitten Virtasen Kirjeitä kiven alle ja olen nyt jossain ihan muualla...;)

    VastaaPoista
  10. jaa kultahattuakin...hmm hmm! vaikuttaa siis lupaavalle :D

    VastaaPoista
  11. Susa, niinhän se menee. Miten valitettavaa, että ei oikeesti voi lukea kolmea kirjaa kerrallaan;-)

    ***

    Akiss,niin...Ellet voita arvonnassa, niin sitten kipin kapin kirjakauppaan. Kahden viikon päästä.

    VastaaPoista
  12. Luin tästä kirjasta arvostelun New York Timesissa muistaakseni viime vuonna,ja kiinnostuin,mutta sitten unohdin kirjan.Kiitos,nyt muistan taas,ja on takuulla edelleenkin sellainen,mitä haluan lukea.

    VastaaPoista
  13. Jael, minä olen lukenut vain kirjan ja voin suositella. Ole hyvä.

    VastaaPoista
  14. Ihmettelen, miten saat aikasi riittämään bloggaamiseen, lukemiseen, kotitöihin, puutarhanhoitoon, itsesi hoitoon, läheistesi hoitoon, kirjoittamiseen, ym. ym. Sinun täytyy olla tavattoman energinen, Leena.

    Cunninghamista sen verran, että pidän tosi paljon hänen kirjoistaan, niistä, jotka olen lukenut. Luettuani tämän kirjaesittelyn, tuli valtava halu saada lukea tämäkin. - Kirjan kansi erottuu kyllä edukseen useimmista muista. Se on kaunis yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista
  15. Pikkuliisu, minä olen toivoton ja hulvaton...Minä itsekin ihmettelen samaa asiaa alituisesti, mutta toisaalta, muut saavat nyt hoitaa itsensä, eikö niin. Vanhalle koiruudelle olen järjestänyt hulppeat eläkepäivät ja mies ravaa työmatkoilla, juuri tunti sitten tuli Kiinasta, joten ehkä edes yöt ovat minun aikaani, kun lapset ovat jo isoja. Siis nukun liian vähän ja kuvittelen, että kun 'otan unirästit viikonloppuna takaisin', se riittää.

    Oikeasti en ole niin energinen kuin näyttää. Minulla on jyrkät energiapiikit ja sitten olen muutaman päivän ihan 'down'. Se muuten näkyy myös blogini syklissä;-) Kerron joskus koko stoorin siitä, mitä minulle on tapahtunut tämän kuuman bloggaamisen takia, mutta en vielä...

    Pikkuliisu, tottakai sinä luet tämän. Ota osaa arvontaani! Tämäkin kirja on yksi palkinnoista.

    Kiva kuulla sinustakin...Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  16. minä silmäilin kun en ihan uskaltanut lukea... mutta tosiaan: nuo kustantajan teksti riepovat minua usein. en enää luekkaan takakansia kuin aivan välttämättömistä syistä ;) kuvaat hyvin sen tunteen, eli aivan kuin olisi eri kirja kyseessä... En tiedä onko tämä minun kirjani. kansi on kaunis ja tuo kiukku ja ihailu ja Peter kiinnostaa...

    VastaaPoista
  17. Anni, siis sitä ymmärtää, kun he myyvät, mutta eihän se tekstit kerro kirjoista mitään. Olen viime aikoina törmännyt usein juuri tähän tunteeseen, että en kirjan luettuani tajua, mistä kirjasta kustantaja takakannessa oikein kertoo...

    Olen ollut huomaavina, että pidät mystisfilosofisista kirjoista. Tämä ei ihan siihen mene, mutta tämä on syvällinen kuvaus yhden ihmisen itsepetoksesta ja samalla aviolittoromaani, joskin vaimolle jätetään haitallisen kulissin rooli, mutta...enhän kertonut lopun yllätystä, enhän;-)Knasi on järkyttävän kaunis!

    Jos nyt sanon, että tämä on Cunninghamin paras, minut teloitetaan Tuntien takia, mutta sanon siltikin.

    VastaaPoista
  18. Minua voisi kiinnostaa...
    Kirjan kansi on kutsuva..
    kuin ihana, herkkä hame,
    vaikka onkin tulppaani..viehkeä värimaisema..

    VastaaPoista
  19. Leena, olen niin samaa mielä kannesta. Se on järkyttävän kaunis ja siinä on hurjasti symboliikkaa kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    Kirjoitat, että tämä on Cunninghamin paras tuossa viimeisimmässä kommentissa, ja minä mietin samaa, mutta rakenteen taidokkuus yms. ei jotenkin silti ihan riitä, kun koko ajan lukiessa tuntui, että on jotenkin hirveän kaukana tästä maailmasta ja näistä ihmisistä. Että sellaista samastumisen tunnetta kaipasin kuitenkin? Tai jonkinlaista ihanuuden kokemusta?

    Ja tuosta valheessa elämisestä olen eri mieltä, ennemmin se oli minusta keski-iän kriisiä kuin sitä.

    ps. Olen ihan vähän loukkaantunut, kun sinua ei ole näkynyt uuden blogini puolella. ;)

    VastaaPoista
  20. Täytyy sanoa, että olen hieman kateellinen tuolle sinun lukutahdille. Juuri kun olet esitellyt aivan älyttömän mielenkiintoisen kirjan, niin ei viikkoakaan niin on uusi ihanuus taas esillä. Mistä ihmeestä bongaat juuri nuo oikeat kirjat:)

    Tämäkin esittelemäsi teos tuntuu todella koukuttavalta, lukulista vaan kasvaa ja kasvaa. Senhän pitäisi välillä lyhentyäkin, mutta kun perässäsi ei vaan yksinkertaisesti pysy:)!!!!

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  21. Hanne, sinä päitäisit tästä kirjasta.

    Ihanat värit...

    VastaaPoista
  22. Minna, nyt en tajua, mistä uudesta blogista puhut ja kuka 'puhuu'???

    Klikkasin auki ja näin, että Ilselä? Onko kyseessä sama blogi kuin Juuri tällaista -blogi, jota mainostin kauan palkissani ja vielä senkin jälkeen, kun Juuri tällaista Ilse ei ikinä kommentoinut minulle?

    Jos täällä blogimaailmassa alkaa loukkaantumaan, niin minä voisin olla sitten jo lopettanut kokonaan. Olen lukijana kirjablogeissa, jotka eivät ole minulla lukijoina. Kommentoin kirjablogeja, jotka eivät kommentoi minua etc. Tässä täytyy olla vahva nahka ja tätä kestää aikansa, kunnes lopettaa.

    Voin minä kirjautua sinulle lukijaksi, vaikka en edes tiedä, kuka blogia pitää. Toivottavasti sinä olet lukijani.

    ***

    Minusta tämä oli elämänvalhetta ja keski-iän krisiiä eli sitä kaikkea. Olen sattumalta ollut mukana tällaisessa oudossa kuviossa, mutta onneksi siitä on aikaa...Minulle tämä tuli ihan iholle ja minusta Cunningham oli kiejoittanut hyvin todentuntuisesti.

    Minä koin ihanuutta kirjan kauniista kielestä sekä lopusta.

    VastaaPoista
  23. Hanne, olitko se sinä, joka totesit kerran tahdistani, että 'sinua huimaa'...

    Olen pyrkinyt siihen, että vain kirja viikossa, mutta toistaiseksi olen epäonnistunut ja se on myös minun tappioni eli pois terveydestä eli kuntoilusta.

    Eivät nämä kirjat niin piean katoa. Ota pieni vihko, johon kirjaat niitä ylös. Kirjoita sinne nyt Shriverin Jonnekin Pois, Orringerin Näkymätön silta ja sitten tämä SCunninghamin Illan tullen. Ja ellet ole vielä lukenut Mortin Paluu Rivertoniin, niin se myös.

    Sinullahan on ollut sitä mökkiremppaa etc.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  24. Leena olen just se sama Hanne, jota energisyytesi huimaa.... edelleen.

    Jep, mulla on jo vihko mihin olen kirjannut noita suosituksiasi ja muita mielenkiintoisia kirjoja.

    Meillä on mökki remppa käynnissä, mut toivottavasti edes se yksi huone kolmesta valmistuu jouluksi. Toiveissa on:)

    VastaaPoista
  25. Hanne, kyllä minä sen muistin;-) Ja meidän yhteinen nimittäjä on meri ja...

    Minuakin huimaa ja tekee pahaa ja kaikkea. Välillä on sitten mielettömän 'high'. Ei tänään.

    Voi miten kultainen ja kiltti lukija sinä oletkaan♥

    Tulenkin nyt katsomaan sinun mökkiäsi...Joulu ehkä siellä: Wau!

    VastaaPoista
  26. Leena, kirjoitin tästä tänään, ja olen samaa mieltä, että tämä on paras lukemastani kolmesta Cunninghamista (enkä tiedä, uskallanko muita enää lukeakaan). Siis toisin sanoen uskomaton kirja, kun Tunnit jo oli upea!

    Tulkitsin joitakin asioita ehkä eri tavalla ja kiinnitimme huomiota vähän eri juttuihin arvioistamme päätellen, mutta olen iloinen, että koit samalla tavalla tämän tosi vahvaksi teokseksi. Minusta tuntuu, että Michael Cunningham on hieno ihminen. Hänen täytyy olla.

    VastaaPoista
  27. Tämä on lukulistallani ja odotan kovasti hyvää, ellei jopa vavisuttavaa lukuelämystä. Siitä syystä en vielä uskaltanut lukea perusteellisesti sinuna arviotasi, koska yritän ryhtyä lukemaan kirjaa ns. puhtaalta pöydältä. Tosin Cunninghamin ollessa kyseessä odotan joka tapauksessa hyvää lukukokemusta (olen pettynyt hänen kirjoistaan vain Säkenöiviin päiviin).

    Hypistelin jo kirjaa, kun se tuli meille kirjastoon, mutten sitä vielä siinä vaiheessa voinut lainata. Ihastuin kovasti kirjan kanteen ja sen värimaailmaan ja sitä sun kauneimmat kirjan kannet äänestyksessä äänestin.

    VastaaPoista
  28. Karoliina, minä tiedän jo, että tätä Cunningham ei ikinä ylitä ja laitoin arvontaan Säkenöivät päivätkin...Siis Tunnit ja Illan tulle, siinä Cunninghamin paras elämä! Well...tuhmasti sanottu minulta eli annetaan miehelle amhdollisuus tehdä vielä yksi huippukirja. Kolme on niin hyvä luku.

    Minulla on syyni, miksi katsoin ja painotin tiettyjä asioita. Ne tietenkin myös aivan hyppäsivät kirjasta pälleni.

    Olen samaa mieltä, että hän on hieno ihminen, sillä hän ei ole Peter, vaan hän tajuaa millainen Peter on eikä halua ikinä olla samanlainen. Niin alleviivatusti hän kuvailee Peterin luonnetta.

    VastaaPoista
  29. Anna Elina, minäkin haluan lukea ne kirjat, joilta odotan paljon, puhtaalta pöydältä.

    Säkenöivät päivät laitoin arvontaan lukematta sitä, sillä tämn jälkeen en jaksa mitään keskitasoista Cunninghmia.

    Anna Elina, mikset osta sitä itsellesi pikkujoululahjaksi. Tämä kirja on pakko omistaa! Nyt menin laittamaan sen arvontaan, minä ylihöveli ja joudun ostamaan itselleni uuden;-)

    VastaaPoista
  30. Heh, luin vaan alun ja sitten siirryin loppuun. Pitää jättää jotain omaksikin luettavaksi. Taitaa olla herkullista luettavaa =) Ja kansi on kaunis.

    VastaaPoista
  31. Birgitta, juu, kerroin tässä vähän enempi, mutta varoitin.

    Voisit postata siitä kirjasta, kun olet lukenut.

    Kansi on kaunis kuin taideteos.

    VastaaPoista
  32. Mä en ole kovin kirjoista postannut, kun toiset tekee sen niiiiin paljon lahjakkaammi =)

    VastaaPoista
  33. Birgitta, älä ny viitti;-) Minä olen lukenut, miten sinä kirjoitat!

    VastaaPoista
  34. Leena: menin, näin, voitin... vai miten se menikään. Nyt se on puserrettu tekstiksi. Hämmentävä lukukokemus, pettymys ja toisaalta ihailu. Tämä oli ristiriitainen kirja minulle. Alku oli kankea kuin raudasta valettu ja lopussa lauloimme samoja lauluja, Peter, Rebecca ja minä.

    Tunnit on niin hieno kirja, että en oikein odottanutkaan tämän sitä ylittävän. Koin, näin, luin.

    Sinun arviosi oli paljon vahvempi kuin omani. Tämä ei mennyt minulle ihon alle.

    VastaaPoista
  35. Valkoinen kirahvi, veni, vidi, vici...Ymmärrän oikein hyvin. Tämä ei todellakaan ole edes minulle 12 parhaan joukossa tänä vuonna, mutta tämä oli minulle silti hirveän vaikuttava, mutta tiesin jo lukiessani, että monetkaan eivät koe näin.

    Tästähän oli iso arvostelu eilisessä tai tämän päivän Hesarissa. On niin kiire, että päivät sekoo.

    Minun vahvuuteni tässä pursui koetusta kärsimyksestä.

    Tulen lukemaan...

    VastaaPoista
  36. Leenaseni, minä näin tämän kirjan kirjastossa ja ajattelin heti ääneen: Leena! mutta- pitää paljastaa että en (hätähousuinen keskittymiskyvytön kun olen) lukenut tätä arvosteluasi ajatuksella! Humalluin öisestä new yorkista, kauneuden kaipuusta ja elämäänsä etsimisestä ynnä muista ympäripyöreistä laatusanoista mutta tämä kirja olikin ,kun luin, aivan erilainen aivan kuin sanoitkin- takakannen ympäripyöreydet ja monikuvainen kansi..vs. sitten todellienn teksti. Eipä silti, mainio teos silti. JA vielä parempi tämän sinun syväanalyysin jälkeen.
    hyvä leena!

    VastaaPoista
  37. Akiss, tämä kirja on minulle vähän ongelma ja se näkyy kiihkeässä tekstissäni. Olen kokenut tästä jotain ja siksi...

    Siis kirjallisesti tämä on jopa parempaa Cunninghamia kuin Tunnit, mikä on todella paljon sanottu, mutta aihe repi tällä kertaa minua. Ongelma on vain minun, mutta myöntänet, että Bea oli kärsijä.

    Arvasin, että pidät tästä kirjasta!

    Kiitos!

    VastaaPoista
  38. Luin kommenttejasi kirjasta muista blogeista ja tunnistin niistä jotain samaa, mitä itsekin havainnoin kirjassa. Mutta yhtä päätelmääsi kirja ei mielestäni tue:

    "Peter on syyllisistä syyllisin, koska lähti peiteavioliittoon takuulla tietäen suuntautumisensa, mutta haluten käydä heterosta."

    Eihän Peter edes kirjan lopussa tiedä suuntautumisestaan. Hän selittää rakastumisen mieheen rakastumisena kauneuteen. Mielestäni myös nuo psykosomaattiset oireet puhuvat tiedostamattomista tunteista.

    En pitänyt kirjaa syvällisenä sen luettuna, mutta ehkä se sittenkin oli, nyt tarkemmin mietittynä. Oliko kirjan perimmäinen teema petos? Mizzy petti Peterin ja Peter itsensä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tämä kirja on syvällinen, sillä niin paljon tämän ympärillä velloo.

      Selitys 'rakastumisena kauneuteen' on itsepetoskieltä, jonka musertamaksi jää yksi perhe, etenkin teini-ikäinen tytär, joka on niin vailla isänsä ihailu, ettei hänestä tule koskaan vahvaa, aikuista naista.

      Olen itse kauan, kauan sitten elänyt 'Peterinin', joten tämä kirja tuli minua aivan liian liki.

      Psykosomaattiset oireet voivat olla myös syyllisyyden synnyttämiä. Toisaalta, milloin me oikein tiedämme, mitä teemme ja ehkä kaikki onkin vain unta, ei mitään esen enempää.

      Poista
  39. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  40. Mielenkiintoinen kirjoitus.
    Kertojasta sen verran, että Peterhän ei ole teoksen kertoja. Kertoja on ekstra- ja heterodiegeettinen eli eläytyvä, mutta kerronta fokalisoituu Peterin kautta. Esimerkiksi alkukielisen teoksen sivulla 170 tämä käy ilmi kertojan puhutellassa lukija: "Yes, reader, she married him."

    Cunningham siis pelaa myös tekstin itsensätiedostavuudella, muun muassa tällaisen metakommentoinnin kautta. Lisää itsetiedostavuutta tulee myös intertekstuallisuudesta, jota teos vilisee; kokonaisuudessaan kirjaa voi pitää jopa Thomas Mannin "Kuolema Venetsiassa" -pienoisoromaanin uudelleenkirjoituksena.

    Lukijan tulkittavaksi jää sitten kertojan luotettavuus, ja esimerkiksi se mitkä asiat ovat kertojan näkemyksiä, ja mitkä Peterin hahmon. Itse kun otan huomioon huomattavan viittauksen Manniin (Kuolema Venetsiassa jopa mainitaan teoksessa) on jotenkin vaikea pitää Peteriä niin petollisena hahmona kuin sinä häntä tunnut pitävän. Sekä Gustav von Aschenbach että Peter ovat tavallaan surullisia hahmoja, mutten koe kumpaakaan petolliseksi.

    VastaaPoista
  41. Tovi V., ehkä minun ei olisi pitänyt, mitä koen tästä kirjasta;-)

    Siis minulle Peter on tässä se epäluotettava kertoja. Hän muistuttaa minua niin eräästä entisessä elämässäni, että ehkä olisin vain voinut lukea tämän ja olla siitä kokonaan kirjoittamatta. Siltikin katson, että minullakin on oikeus mielipiteeseeni, joka yhtyy sinuun vain siinä, että sinäkin annat lukijalle 'luvan' edes pohtia Peterin luotettavuutta. Minulle hän on ja pysyy täysin epäluotettavana ja huom. kohdat, joissa Peter kertoo kuin 'vain lievästi valittaen', millainen pihtari hänen vaimonsa on, millainen outous on hänen tyttärensä ja miten hankala hänen äitinsä, hän kirjoittaa aivan kuin muille nähtäväksi tarinaa, kuin tekisi todistusvoimaista dokumenttia. Tässä kohtaa mieleeni tuli välittömästi eräs dekkari, nimittäin John Wainwrightin Umpikuja, jossa homoseksuaali mies on peiteavioliitossa naisen kanssa, mutta uupuu ja murhaa vaimonsa. Hän pitää ylettömän tarkkaa, mutta vääristelevää päiväkirjaa, jossa hän kuin kertoo pojalleen 'millainen äiti todella oli'.

    Nyt on aika löydä pöytää faktakortti: Minulla ei ole mitään homofobiaa. Minä en vain pidä siitä, että ei näytetä mitä ollaan ja huijataan toisia väärin merkein avioliittoon, jossa kärsivät kaikki. Tunnen homoja, joiden on ollut mielestään pakko toimia näin ja vielä saada lapsikin, yhteiskunnallisen statuksensa säilyttämiseksi, mutta höpön, höpön, sanon minä. Kaapista ulos vain tai ainakin sitten pitää jättää leikkimättä niiden tunteilla, joihin syvimmät halut eivät kohdistu.

    Kirjassa suurin kärsijä oli Bea. TYTÄR EI KASVA ITSEVARMAKSI, VAHVAKSI NAISEKSI ILMAN ISÄNSÄ IHAILUA. Isän tyttäristä tulee pärjääjiä. Keskity Bean elämään. Miten hänestä tuli se varjo, mikä hänestä tuli.

    Palvon Mannia, mutta se koskee häntä, hänen elämäänsä ja Taikavuorta, jonka luen aina vain uudestaan. Kuolema Venetsiassa on minulle vain nimi hänen tuotannossaan.

    Tässä Cunninghamin teoksessa on paljon tulkittavaa. Oi, miten helppo, kaunis ja ihana Tunnit onkaan tähän verrattuna. Pidän toki haasteista, mutta tämä haaste Illan tullen, on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Kirja on hyvä, sille ei mahda mitään, mutta Peter on minulle syvältä ja olen hänet kokenut.

    Toni, mielenkiintoinen on sinunkin tekstisi.

    Jos oudot kirjat kiehtovat lue Ian McEwanin Vieraan turva.

    VastaaPoista