lauantai 17. maaliskuuta 2012

TOUKOKUU KASVOJESI TAKANA

             Viimeinkin tuiskutti lunta,
ja siitä pitäen olen kulkenut alituisessa lumisateessa,
en ymmärtänyt, miten ruusupensaat rohkenevat puhjeta kukkaan
yhden ainoan päivän aikana, miten ruohot,
orvokit uskaltavat pistää päänsä esiin, miten vuorollaan
kaikki muut kevään kukat - olen unohtanut niiden nimetkin -
miten pääskyset ja rastaat pystyvät lentämään -
             oli kevät, kieltämättä,
kevytmielisiä, räikeitä värejä
primitiivisen maalarin lehtiössä,
mutta en uskaltanut koskettaa kultasadetta,
ikäänkuin se olisi ollut juuri maalattua paperia,
enkä taittanut enää kirsikkapuiden oksia pannakseni
ne maljakkoon, kiirehtiäkseni kevään tuloa,
kuljin vain kuin unissakävijä, ikään kuin olisin
katsellut talvisessa ulkoilmateatterissa
             liian räikeää amerikkalaista elokuvaa.
Lunta tuiskutti jäätelöä ahmiville kevätkasvoille,
pääsiäisjäniksille, koko tukahduttavalle kukkaismaailmalle.
Ja niin on aina oleva, minulla ei ollut sille sanoja,
vaikenin kuin salaa alkanut, keskeneräinen romaani.

Illat olivat vaikeita, mentävä sänkyyn tämän sanattomuuden kanssa,
             Jumalankin edessä salattujen
lauseiden kanssa: vielä kerran kirjoitan runoja,
tarvitsen aikaa vain television taukojen verran
pitkinä talvi-iltoina, iltasadun jälkeen, ennen uutisia,
minun täytyy vain sitkeästi ajatella jotakin,
niin kuin appelsiini ajattelee autiolla pöydällä
appelsiinisynnyinmaataan. Vaikeinta oli yöllä, kun
             en tiennyt, ketä syleilen,
sinua vai tätä puolivalmista runoa, kun en uskaltanut
nukahtaa enkä olla valveilla, kuuntelin tyynyn sinisiä kukkia,
nurkassa raksutti kello, yöpaitaani käärittynä,
 niin kuin kapalolapseksi naamioitu helvetinkone, vaikka tiesin:
kaikki tämä on turhaa, minunhan pitäisi kapaloida aivoni,
             jotta tulisi hiljaista.
Nyt sinä olet täällä, istuudut sängylleni, ja lumisade on poissa,
vain kuumuus pitää minua otteessaan, vuodenajat vaihtuvat äkkiä
kovissa, kevytmielisissä runoriveissä. Minun täytyy nyt painaa
tarkasti mieleeni toukokuun puut kasvojesi takana: en voi tietää,
milloin tulet takaisin. Kenties minä silloin odotan sinua
             jo kirsikoiden
ja ruusujen kanssa, mutta sinä näet vain minut,
riisut minut nopeasti ja saat nähdä, miten paljon aurinkoa
olen kerännyt iholleni sinua varten. Sillä aurinko löytää meidät
myös silloin, se paistaa sänkyymme, vaikka tuntematon jumala
on julistanut ulkonaliikkumiskiellon.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

Ne me quitte pas

14 kommenttia:

  1. Ihanasta Kate Winsletistä tuli mieleen sarjavinkki, joka varmaan kiinnostaa sinuakin. Ensi kuussa Yle esittää laadukkaan HBO:n Mildred Perce- sarjan (5-osaa), missä Kate on pääosassa. Alkaa 17.4!

    VastaaPoista
  2. Oi, kiitos vinkistä! Kunnon brittisarja onkin nyt se, mitä kaipaan sen yhden toisen asian oheen, josta kirjoitinkin jo sinulle. Laitan heti muistiin! Minustakin Kate on ihana ja jollain tavalla omien polkujensa kulkija.

    VastaaPoista
  3. Leena,tuo Susan mainitsema Mildren Pierce-minisarja on upea! Näin sen vuosi sitten ,ja se on amerikkalainen ,mutta tosi upeasti toteutettu tarina,ja Kate Winslet on siinä mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ai se ei olekaan brittiläinen...Kate on silti britti. No, luotan sinuun, että se on hyvä;-)

      Poista
  4. Kaunis runo ja Kate Winsletin yhdennäköisyys tämän blogin pitäjän kanssa näyttää hämmästyttävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, eikö olekin. Onkohan kukaan niin intona Tóthin runoihin kuin minä;-)

      Kiitos! Brittiläinen Kate on yksi suosikkinäyttelijöistäni. Helen Mirren toinen.

      Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  5. Ihana runo.
    minä todella pidän Tohtin runoista.
    ostin tuon samaisen runokirjan mutta halusin lahjoittaa sen siskontyttärelleni.

    Ja Kate on myös minun lempinäyttelijäni.
    Ihanaa viikonlopun loppua sulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, minusta ei löydy ihan noin suurta hyvyyttä kuin sinusta;-) Olen tunnustanut jo aikaa sitten, että runoilijat, joille sytyn, jäävät minulle. Tóth on minun 4-ever!

      Hänessä on jotain aitoa.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Hannele, miten minusta tuntuu, että sinulla on tänään myös täytekakkua...muscarien ja kevättunteiden lisäksi!

    VastaaPoista
  7. joo, sampanjaa ja miniä yllätti ihanalla täytekakulla, suorastaan taideteos!

    VastaaPoista
  8. Toukokuu tule jo, julman huhtikuun yli voisi hypätä. Kaunis runo, puhuva. Kevät ja valo lisääntyy ja outo levottomuus. Olisiko keväällä jotain annettavaa, toisiko lämmin puhallus mukanaan uusia tuulia?

    VastaaPoista
  9. Anne, kunpa voisikin hypätä yli huhtikuun...Täytyy keksiä siihen joku projekti ettei huomaakaan koko kuukautta.

    Tóthin runo on kultaa.

    Toukokuu kaiken muuttaa voi.

    VastaaPoista