perjantai 4. toukokuuta 2012

PUUTARHAA, MURHIA, SALAISIA LEIKKEJÄ JA VIIKONLOPPUA!

Keväällä on kuin en ehtisi lukea ollenkaan! Tai sitten on kuin puutarhanhoito herättäisi himon dekkareihin, murhiin;-) No, kyllä Miss Marplessakin kunnon myrkyttäjättäret olivat innokkaita puutarhureita... Jouduin laittamaan minua kiinnostavan tietokirjan pienelle paussille, sillä muuten olisi ollut hiljaiset kolme viikkoa. Jos aihe vie liikaa, en muista muuta, en kuule, en näe, olen poissa. Keskityn nyt murhiin, harrastuskirjoihin ja ehkä myös runoihin. Olen myös rakentamassa Leena Lumi's Flower Powerin lisäksi pientä tiedostoa Puutarhavierailuja. Käyn pitkin kesää kuvaamassa kotikadullani erästä puutarhaa ja teen siitä postauksen jo sydänsuvella. Syyskesän kuvia voi sitten lisäillä myöhemmin. Puutarhavierailuja tulee palkkiin heti kun keksin kuvan sille. Kaksi vierailuahan on jo tehty ja ne liittyvät mukaan. Yllä oleva viehko malvakuva on Sarin puutarhat -blogista. Menkää sinne, kun teillä on asiantuntemuksen tarvetta. Minulta on tulossa vielä yksi puutarhakirja, mutta sitten kai jo siirrymme sanoista tekoihin.

Äitini vauhdikkaan ja mieluisan vierailun jälkeen keskityn nyt odottamaan Kanadan vierastamme. Sitä ennen pitää löytää uusi ruokapöytä isolla parvekkeellemme, jossa syömme koko suven. Usein myöhään illalla. Taisin jo löytää pöydän Ikeasta, nyt vielä pitää se noutaa.

Tiedättekin, että olen aika ihastunut Kate Winsletiin eli katson ehkä kaiken, missä hän esintyy. Mildred Pierce menee vielä tiistaisin ja tänään tulee Teemalta Salaiset leikit (Little Children). Tarkoitus olisi katsoa, vaikka usein käy niin, että kirja voittaa ja myöhemmin yritän ostaa filmiä jostakin. En uskalla nyt suositella, kun en tiedä, mitä tuhmuuksia filmissä on, mutta ei Kate yleensä halpaan sorru, mutta rohkea hän on ja laittaa itsensä likoon sataa. Ja kuunnelkaa hänen ääntään...Yllä kuva aivan loistavasta leffasta Revolutionary Road, jota suosittelen myös kirjana. Blogistani löydät kirjan täältä

Nyt blogi on puutarhapainotteinen, mutta sesonki on lyhyt ja tiheä. Sen jälkeen siirrymme muihin juttuihin. Toivotan kaikille kaunista viikonloppua ja lähden tästä ihmettelemään mitä yön aikana on noussut puutarhassa esiin. Tiedän kaksi vahvaa tapaa torjua ikävystymistä: Kirjat ja kukat!

Love
Leena Lumi

PS. Ja Toukoarvontaani pääset tästä

PPS. Puutarhahullut nyt tänne ja musiikki tulee bonuksena.

25 kommenttia:

  1. Ihanaa, että käyt puutarhavierailuilla ja laitat meidänkin ihailtavaksi kuvia...:)

    Pari dekkaria tarttui minunkin matkaan kirppikselta viimeviikolla...vielä en ole päässyt niitä lukemaan, kun edellinen kirja on kesken.
    Aamulla lehdestä bongasin tuon samaisen elokuvan.....ajattelin sen katsoa.

    Mukavaa viikonloppua sinulel!

    VastaaPoista
  2. Irmastiina, myt on helppoa, kun on likellä, että voin käydä ilman erillissopimusta sään mukaan: Aurinkoisella on pahinta kuvata, sillä aurinko syö kukkien värit.

    Luen nytkin dekkaria. Ja lisää on tulossa. Dekkari on vähän kuin maailman ainutlaatuisin juoma eli tee: Se sekä rauhoittaa että virkistää.

    Kyllä me katsomme, sillä trailerit olivat sen verran vetäviä ja onneksi tulee kivaan aikaan, sillä 21.30 sopii hyvin elokuvahullulle, joka haluaa vielä filmin jälkeen lukeakin.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oikein ihanaa viikonloppua sinulle kaunosieluinen Leena-Lumitar.<333

    Ps. Sain vihdoin loppuun kirjan Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt. Voisinko lainata sinulta kansikuvaa?

    Terveisin Aili

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle Aili-Havutar!

      Saat aina ottaa minulta kannet, joten ole hyvä vain.

      Tarkoitat varmaan Ylimartimon Anna ja muut ystävämme...otaksun. Tulen kohta katsomaan.

      Poista
  4. Hyvää viikonloppua sinne ihanalle saarelle!Ja loistopäivää sinulle rakas ystäväni. Kuulen oikein kuinka puutarhasi kasvaa ja puro solisee. Halauksia Bessu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kiitos samoin sinulle Siniseen Kotiin. Huomenna on ainakin loistopäivä, kun minua passataan;-)

      Joka hetki kaikki muuttuu. Pakko kokea taas kasvit, linnut, puro, tunnelma...kohta saapuvat siilit.

      Poista
  5. Kaunista keväistä viikonloppua myös sinulle!

    Minäkin huomasin tuon leffan ja ajattelin katsoa. Tulee vielä kivaan aikaankin. Revolutionary Roadia en ole nähnyt. Kiinnostaisi sekin. Kirjan lukemisesta on sen verran aikaa, ettei "sekoittaisi" mun leffanautintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos samoin sinulle!

      Mekin katsomme eli tänään kirja jää toiseksi. Revolutionary Roadin näin ensin elokuvateatterissa ja sitten ostin sen ja on monasti katsottu. Hengästyttävät pääosasuoritukset.

      Onkin aivan tosi, että kirjan ja leffan pitäisi saada hengähtää toisiltaan.

      Poista
  6. Mildred Pierce oli tosi hyvä minisarja,näin sen vuosi sitten:)
    Ja sieltä lähiseudultasi löytyy varmaan kauniita puutarhoja oman ihanan puutarhasi lisäksi. Kaunista viikonloppua Leena!

    VastaaPoista
  7. Jale, ja miten Kate tekeekään taas roolinsa...Vielä kaksi osaa jäljellä.

    Kävin äsken katsomassa tällä kadulla olevaa pihaa, jossa kohta alan kuvailemaan. Odotan vielä vähän ja sitten pilvisenä päivänä...

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Onneksi avasin koneen ja blogisi...tänään taas niin 'hengästyttävä' aamupäivä huh, auton huollossakäyttö ja puhelimessa höpinää, että siihen tämä päivä tuhraantui. Niin ja kun avasin masiinan, ystävä oli laittanut viime kesän ristiäisvalokuvat zip-tiedostona, no sain ne auki mutta en ole vielä keksinyt miten siirrän ne omaan tiedostokansiooni, oi nyt pätkii pahasti.
    Niin piti sanomani, että tuo Mildred Pierce on aivan huippu ja olen surrut, kun toinen osa meni ohi, kun olin etäkodissa eikä poika onneton muistanut ottaa kiintolevylle. Kiitos tuosta Salaiset leikit muistutuksesta. Nyt otan lopun päivää iisisti ja lähden pihalle rapsuttelemaan :).
    Hyvät viikonloput sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate56, ymmärrän täysin;-) Minun elämäni kulkee juuri noin...No, onneksi tulee pieniä keitaita kuten juuri tuo Mildred Pierce ja ehkä se tuo Salaiset leikit. Kaikkein rauhallisemmin menee, jos on vähän aikaa koneet kiinni, piuhat irti, mutta eihän me hyviä leffoja ohiteta. Oletkos miettinyt, että voisit ostaa tuon Mildred Piercen. Kestää varmaan katsoa toistekin.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  9. Little Children on yksi suosikki leffoistani (noh, listallani on aika monta hyvää...), joten suosittelen. Kate on tosiaan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh, niinkö! Kiitos tiedosta: Nyt minua ei saa silloin lukemaan mikään. Ehkä armahdan itseäni tänään kokonaan...Kate on suuremoinen. Se jokin hänessä.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Kirjat ja kukat. Aivan totta! Kuten ehkä muistat, haikailen asumaan keskiseen tai itäiseen Suomeen, mutta täällä Etelä-Suomen keväässä on jotain hyvää: kukat ilmestyvät aikaisin. Nyt lähimetsämme on täynnä valkovuokkoja, omenapuissa on pulleat silmut, tulppaanit aukeavat varmasti ihan viikon sisällä ja narsissit kukkivat täyttä päätä. Ja keittiön ikkunalla krassit, auringonkukat ja koristekurpitsat kurkottelevat siinä määrin kauas, että toivon pääseväni istuttamaan ne ulos. Vielä pitänee kuitenkin odotella muutama viikko.

    Ihanaa viikonloppua, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Asun itsekin mielelläni täällä. Jotenkin sopivaa. Saan toki joka vuosi kuulla etelämpänä asuvilta, miten he ovat meitä edellä, kuten sinulla on nyt, mutta sitten teiltä ovat tulppaanit ohi kun meillä ne kukkivat täysillä. Minulla on nyt menossa se jännä Leivon pariskunnan suosittelema tulppaanikoe, jolla estetään myyrien pääsy sipuleilla herkuttelemaan ja se...toimii! Pitkästa aikaa minulle nousee tulppaaneja. Olisin istuttanut sata, jos olisin tiennyt.

      Jos krassit, ruusupavut yms. nousevat liikaa, laita niille joku kehikko, jossa ne saavat sitten jatkaa myös ulkona. Minä laitoin krassit kaiken kiiren takia vasta pari päivää sitten.

      Kiitos samoin sinulle, Katja!

      Poista
  11. Voi Leena, olen niin samaa mieltä kesä on ihan liian lyhyt kaikki puutarha vaan peliin.
    Aurinkoa viikonloppua!
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, tulee vain välillä mieleen, että kun kaikki eivät ehkä ole niin puutarhaintoilijoita...,mutta kun minä en voi tälle mitään;-)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Puutarhapainotteisuus on vain hyvä! Mä olen pikkuhiljaa kiinnostumassa viherpeukaloinnista..tosin huonolla menestyksellä, sillä osa kukistani riippuu jo nyt onnettoman lötköinä tuolla ranskalaisella partsilla, vaikka olen niitä kastellut ja kaikkea...hmm...

    Hyvää, luonnonläheistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, tietäisitpä, miten paljon kasvimurhia minä olen tehnyt ennen kuin olen nyt tässä ja siltikin uusi kasvi voi aina yllättää. Ja sisäkukissa olen oikein sarjamurhaaja.

      Varovaisesti ehdotan sinulle vähemmän romanttisia altakasteluruukkuja. Minun ehdoton stailaaja tyttärenikin kelpuutti ne jo Hesan partsilleen, sillä tuli hulluksi mun kärhöistä ja kasvattaa niitä nyt siellä parvekkeella;-)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle ;-)

    -Tuija-

    ps. sisustuskuvahaasteen saa napata ihan vapaasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos samoin!

      No, ehkä olisin vielä pari viikkoa sitten ehtinyt siihen, mutta nyt on tämä puutarha- ja vierassesonki jo alkanut. Kiitos tarjouksesta ja odotetaan uusia haasteita paremmalla ajalla. Idea siinä kiva.

      Poista
  14. Kevät saa kiirettä aikaseksi monenlaisine tapahtumineen, totta ja sitten on vielä houkuttelevat puutarhapuuhat.

    Vilkaseppa viimeistä postaustani puutarha-aiheesta, johon laitin erään blogiisi liittyvän.

    Riemukasta kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, niin totta. Onneksi eilen satoi koko päivän, joten pääsimme hoitamaan muita asioita;-)

      Tulenkin heti...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista