perjantai 15. kesäkuuta 2012

VIIKONLOPPUA SÄRKYNEIDEN SYDÄNTEN AIKAAN!

Viikko on ollut nopea ja ensi viikolla on jo juhannus. Mittumaari ei ole ikinä tullut näin yllättäen. Ensi viikolla sekä grillaamme, että tutustumme erääseen söpöön puutarhan hyötyeläimeen, mutta sen lisäksi vielä myyttiseen vesilintuun. Jos hyvin käy tulee myös romaani. Käyn myös kuvaamassa Jonnalla...sekä esittelen teille yhden blogin, jossa viihdyn.
Nämä valkoiset särkyneet sydämet ovat puutarhani ensimmäiset ja ne on istutettu viime suvena. Tämä kuva on vähän hauska: Aivan kuin pyykkiä eikun siis särkyneitä sydämiä pyykkinarulla;-) Olen suuri valkoisten, sinisten ja vaaleanpunaisten kukkien ystävä, mikä ei liene kenellekään epäselvää.
Tämän viikon menestys olivat Kirjankansirunot ja minulle ovat upeasti runoillaan vastanneet Sara, Opuscolo, Hanne, Aili, Anni M. ja Helmi-Maaria. Tänään kiitän Lumikarpalon lukijoita pienellä 'puheella'. Viikko on siis ollut mitä runollisin.
Se mitä touhuan on alkanut kiinnostaa nyt muitakin ja tänään oli paikallislehdessä aika iso juttu, jonka löydät täältä Kiitos Sanna & co♥
Aika lähteä puutarhaan ja sitten alan laatia viikonlopun ruokaohjelmaa;-) Se on niiiiin kiva, kun voi sekä valmistaa että nauttia ruoan ulkona.

Lumoavaa kaiken väristen kukkien viikonloppua teille kaikille♥

Love
Leena Lumi

63 kommenttia:

  1. Oi niin kauniita! Minä olen toivoton puutarhuri, mutta pinkkikukkainen särkynytsydän jostain syystä viihtyy ja kukoistaa villisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, kiitos. Olenkin miettinyt, että se pinkki on varmaan kestävämpi. Sen alutkin keväällä ovat punertavat ja topakat,kun tällä herkällä kaunottarella ne ovat kalpeanvihreät.

      Kaunista viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Ihania kuvia! Tätä kukkaa täytyy saada, eli ainakin Viherlandia myy? Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    halaus Bessu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kiitos. Viherlandiasta tätä sain viime keväänä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Huomaa se pyytämäsi linkki Säykki -lehteen on tässä jutussa.

      Poista
  3. Särkynyt sydän sopiikin tämän viikonlopun kukaksi.<3

    Kaunista ja lämmintä viikonloppua sinulle & Hänelle, Leena-IhaNainen.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, juuri niin, mutta sinä korjasit sen jo...särkyneen sydämen. Kiitos!

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen & co!

      Poista
  4. Kiva juttu sinusta lehdessä!

    Aaaah, ruokaa ulkona - voiko olla mitään parempaa? Minä joudun odottamaan vielä viikon, ennen kuin pääsen mökille, mutta sitten riemu repeää ;)

    Ihanaa viikonloppua, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, juu. Olin ihan yllättynyt;-)

      Kaikki maistuu ulkona paremmalta. vain viikko...se kuin perhosen lento.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Luinkin jutun se oli tosi onnistunut. Olitte tavoittaneen olennaisen. Kiirettä sinulla kyllä on ja teet valtavasti töitä, mutta se lienee niin sinun tapaasi elää. Kaikki täysillä, kunhan maltat välillä ottaa lunkisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, erittäin onnistunut.

      Tässä nyt pata kattilaa soimaa;-) Vrt. hiljaiset vedet...

      Otan minä: R. grillaa koko viikonlopun ja minä vain nautin herkkuja.

      Poista
  6. Niin ja teidän parveke ja uusi pöytä suorastaa huutaa laittamaan ja nauttimaan ateriat ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kohta se testataan neljällä. Kerrankin minä toivon aurinkoa.

      Poista
  7. Hyviä kirjavinkkejä kesäksi sinulla tuossa listassa! Siis lehdessä.

    Ja Ssrkyneistä sydämistä mieleeni tulee ainna edesmennyt mummini, joka kaatoi kahvipannusta mahdollisesti sinne jääneet pohjat sakkoineen särkyneen sydämen juureen. Tai usein sen tekivät me lapset, ettei mummin tarvinnut huonoilla jaloillaan kulkea edestakaisin kuistin portaissa. Siitä syystä särkynyt sydän on yksi minulle tärkeimmistä kukista, vaikken edes ole mikään kukkaihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ne ovat hyviä, mutta listat ovat liian lyhyet. Kiitos.

      Ja minulle kukka on tärkeä, koska mammallani oli sellainen ison kaunis. Minäkin kannan Robertsin suklaakahvin 'porot' joko köynnöshortensioille tai muille kukille, vaikka en ole edes mummo!

      Kaunista viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Voi miten ihania sydämiä, nimenomaan valkoisena tykkään!

    VastaaPoista
  9. Kauniita, kauniita! Särkynyt sydän on munkin suosikkeja, yhdessä verenpisaroiden kanssa.

    Ihanaa viikonloppua ja juhannustakin jo, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, kiitos. Verenpisara viihtyi yhden kesän, että ehdin saada aika kivat kuvat, mutta en saanut talvehtimaan.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Oi että ovatkin ihania nämä valkoiset sydämet! En olekaan nähnyt ennen, pitääpä yrittää löytää vaaleanpunaisten seuraan.
    Lehtijutun luin, hienoa!

    Kaunista suviviikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, näin eka kerran Mirkan blogissa eli Uppoa hetkeen ja myös Ilonalla oli niitä yhdessä sisustuskirjassa. Näiden alut eivät sitten olleet sellaiset punakat ja terhakat, kuten Katjalla...luulin ensin, että ovat saaneet kylmää. Hyvin selvisivät talvesta.

      Harasin kyllä vastaan, mutta kun en osaa helpostikaan sanoa 'ei'.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  11. Hieno juttu! Hassua vain, että se kirjaston kävijäkuva oli niin isona, olisivat voineet ennemmin laittaa vaikka sinun kukkiasi niin isoiksi. ;->

    Valkoisia särkyneitä sydämiä en ole nähnytkään. :-o Verenpisara on yksi minunkin lemppareitani. Meillä oli Suomessa useana kesänä parvekkeella sellainen, joskus pyramidimainen, joskus amppeli. Se kukki aina niin kauan. Olen todennut, että itselleni kukissa tärkeää on se pitkä kesto. Siksikin tykkään hortensioista, vaikka toki ne ovat muutenkin upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kiitos psta! Minun pitää nyt varmaan olla ihan hiljaa kuin hiiri, mutta minä olisin laittanut sen kirjastotalon kunnolla näkyviin, sillä kyseessä on Alvar Aallon yksi hienoimpia töitä. Nyt kukaan ulkopuolinen ei sitä tästä tajua, mutta eihän yhteen juttuun voi saada kaikkea mahtumaa. Kaiken kaikkiaan Sanna oli tehnyt hienon työn. Siis kyseessä kirjasto, jota tullaan katsomaan ympäri maailmaa...

      Minä kun olin kaksi nähnyt, päätin, että 'noita pitää saada.' Verenpisara on minulle vain kesäkukka, sillä en osaa talvehdittaa sitä. Hortensioita ilman ei ole elämää! Hortensia on minusta maailman sisustuksellisin kukka niin sisällä kuin puutarhassa.

      Kaunista viikonloppua sinulle!

      Poista
    2. Etsin kuvan tuosta kirjastosta ja heti tuli mieleen Teekkarikylä/Dipoli. Tosin ei kai ihme, kun nekin ovat Aallon suunnittelemia.

      Olin Hollannin lomareissuillani niin ihastunut täällä kaikkialla kukkiviin hortensioihin, että pyysin hääkimppuuni sinisiä hortensioita (hääpukunihan oli myös sininen; niiden seuraksi tuli valkoisia ruusuja). Sen jälkeen on ollut kiva kasvatella itsekin sinistä hortensiaa.

      Tuo valkoinen särkynyt sydän olisi myös kaunis häissä (jos se kestää leikkokukkana?), vaikka yhtään taikauskoisempi ei varmaan voisi sen nimistä kukkaa valita häihinsä.

      Poista
    3. No Aalto on suunnitellut paljon, mutta kerron vähän...Siis asumme nyt Säynätsalon viimeisellä saarella, joka on Alvar Aaallon huvilasaari. Hänen erikoinen huvilansa on meistä noin kilometri. Kaikki kolme saarta kuuluvat nyt Jyväskylään.

      Kun olimme vasta muuttaneet tänne, ihmettelimme, mitä turistibusseja meidän ohi ajoi suhteellisen rauhallista tietä suviaikaan. No, siinä matkasivat tutustumaan Aallon huvilaan, joka on auki vain tiettyinä aikoina. Kun sitten menin hyvin upeaan kunnantaloon, jossa siis myös kirjasto sijaitsee, siellä oli kesällä oikein tunku ja on vieläkin ympäri maapalloa tulleista turisteista ja etenkin arkkitehti opiskelijoista. Voisin sanoa, että erikoisempaa kunnantalorakennusta saa etsiä, kun pääsee tutustumaan yksityiskohtiin.

      Hortensia on niin romanttinen, että sopii oikein hyvin hääkukaksi. Minulla oli pari vuotta se Endless summer etupihalla, joka muuttaa kukkien väriä sen mukaan,millaiseen multaan sen istuttaa. Minäpä halusin niistä vaaleanpunaiset ja sitten niistä tuli upeat ja tosi suuret. Meillä ei ollut mitään rauhaa, sillä tieltä alkoi tunkea ihmisiä meidän etupihalle niitä katsomaan;-) Siirsin kasvin alapuutarhaan, mutta hän ei pitänyt siitä, joten nyt olen suurien syyshortensioideni, mustilan hortensian ja kuutamohortensian varassa.

      Mikä sääli, että sinulla ei ole kuvia blogissasi, voisit laittaa hääkuvasi esille...Onhan sulla ollut: Muistan kun järjstit keväällä joitain juhlia ja oli pöytä koreena...

      Arvaa vaan, kokeilenko tuota nyt leikkokukkana, kun just sain sen ekaa suvea kukkimaan puutarhaani. En tosiaankan tiedä, miten kestää, mutta olisihan se kaunis ja dramaattinen hääkukka, särkynyt sydän. Toiset pitävät hääkukkana valkoisesta kallasta ja joillekin se on sama kuin kuolema. Niinpä, se kukkien kieli ja kuka siihen uskoo ja etenkin noihin nimiin. Mutta ei kai me! Ne ovat vain kauniita nimiä.

      Poista
  12. Voi että tuo valkoinen särkynyt sydän on kaunis, Minä sain kerran lahjaksi tyttäreltä mutta se vain vähitellen häipyi ,pieneni ja enään ei noussut yhtään. Lienee paikka ollut sopimaton sille.
    Oikein hyvää Juhannuksen odottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, en voi kieltää;-) Minulla on näitä nyt kaksi ja ne ovat siis vasta vuoden talvehtineet. Laitoin kanankakkaa ja olen aika huolellisesti kastellut. Katsoin myös paikat, jossa ne ovat hieman eri olosuhteissa, että jos toinen katoaa, niin edes toinen jää.

      Kiitos samoin sinulle & Himmulle!

      Poista
  13. Hyvin kirjoitettu juttu ja tosiaan ihan sinua. :) Ihana kuva puutarhastasi ja hyvin kerrot blogistasi sekä kirjasuosikeistasi - sekä Vieraasta miehestä.

    Minä istutin valkoisen särkyneensydämen pihallemme tänä keväänä. Vanha vaaleanpunainen on niin suuri, että vie ison osan perennapenkistä. Se on myös rakas.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos. No tuo suosikkilista on aina niin hankala, kun lukukonkarilta se tulisi kilometrin mittaisena, vaan aina ei voi.

      Niin, sinun punaisen särkyneen sydämesi kevätkuva oli yksi innoittajani, se on vieläkin tiedotossani. Halusin vain valkoisen. Mammalla se vaaleanpunainen oli suuri kuin pensas. Minulla kasvaa töyhtöangervo niin. Ei olisi ollut mammala mammala ilman sitä surta särkynyttä sydäntä heti sisääntulon rappujen vieressä...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  14. Ihanat valkoiset kukat! Ja olipa mielenkiintoinen ja hyvä juttu sinusta tuossa lehdessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, eikö vain! Kiitos psta;-)

      Kaunista, rentoa viikonloppua sinulle! Me aletaan just kohta grillata ja keli on mitä parhain...

      Poista
  15. Voi miten kauniin herkät kukat ja valkoisena varsinkin.. Olipa mukava lukea juttu lehdestä, aurinkoa viikonloppuusi! <3

    Terkuin, Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka, eikö vain. Ilonalla on jossain kirjassaan kuva myös valkoisista särkyneistä sydämistä ja joku hieno lause...

      Kiitos samoin sinulle ja nyt Riikka, minä toivon, että aurinko paistaa teille, syreenit tuoksuvat, omenankukkien terälehdet satavat alas satuna ja...♥

      Poista
  16. Oli hyvä ja osuva juttu. Kiitos, että linkitit.

    Mukavaa viikonloppua ihanan puutarhasi kukkien tuoksuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, kiitos ja ole hyvä!

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  17. Ihanaiset kuvat ja kuulumiset - Sinulla ihanalla sitten energiaa piisaa!
    Samat kukkasävyt täällä minunkin puutarhassa:)

    Sydämellista viikonloppua♥

    toivottelee Hymytyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymytyttö, en tiedä, miksi virta ei voi pysähtyä...

      Tulenkin katsomaan, jos olet vaikka kuvannut puutarhaasi.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  18. Kui särkyny sydän voi olla valkone?

    Hyvää viikonloppua. Viikon päästä palaa kokot ja
    city hiljenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukaloinen, siks et keijut voi tanssia valkoisten lyhtyjen valossa...

      Kiitos samoin!

      Poista
  19. Huisia, kiva juttu sinusta ja bloggaamisestasi :) Onnittelua noin positiivisesta huomiosta! Ja totta tosiaan, kauniita, erikoisia kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, niin minustakin!

      Kiitos!

      Olen nyt niin näiden valkoisten kaunotarten viemä...

      Kaunista viikonloppua sinulle!

      Poista
  20. Valtavan kauniita nuo valkoiset särkyneet sydämet ja etenkin tuo pyykkinarukuva on hassunhauska :-) Omalla pihallani en ole onnistunut noita talvettamaan, vaikka vyöhyke on yksi. Ehkä minulle on osunut huonoilla geeneillä varustettuja yksilöitä.
    Upea juttu Säynätsalon Sanomissa, sitä luki ilolla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rina, miten outoa, että ne menehtyivät I-vyöhykkeellä. Keski-Suomi on IV, mutta meidän saarella on Päijänteen suojan takia vyöhyke III.

      Niin minustakin se oli kivasti tehty juttu.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  21. Hei Leena ja mukavaa viikonloppua! Kiva juttu sinusta ja kuten Katjakin sanoi niin ominta sinua :)

    Kiehtova kukka tuo särkynyt sydän ja olisi ihana omallakin pihalla. Joskus pitäisi kysellä sinulta puutarhavinkkejä! Meidän pihalle paistaa aurinko koko päivän ja mikään ei oikein tahdo kasvaa ja sitten kun ei ole sitä puutarhurin taitoa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minä taidan olla hyvin läpinäkyvä;-)

      Kysy mitä vain niin täältä pesee. Olen käynyt muutamilla ystävillä tekemässä jopa puutarhasuunnitelmia. Ihan olen piirtänyt kasvikartat etc. Sinä olet niin romantikko, että sinulla pitäisi tämä kukka olla puutarhassasi.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  22. Upean valkoiset pyykit langalla =). Lehtijuttusi on mainio, kirjoja kannattaa mainostaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kuva on hassu.

      Minäkin pidän jutusta ja mitä olisikaan elämä ilman kirjoja...

      Mahtavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  23. Ihastuttava kuvasarja särkyneistä sydämistä!
    Tuo valkean ja sinisen yhdistelmä on todella hurmaava.

    Itselläni valkeat särkeneet sydämet menehtyivät. En tiedä miksi. Niitä on ihan pakko hankkia lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kiitos.

      Sattuivat somasti samaan aikaan kukkimaan lemmikit monen valkean kukan kanssa.

      Voi kauheeta, olet jo toinen, joka eteläisestä Suomesta moista kertoo...toivottavasti en koe samaa ja toivon sinulle uusia kestäviä, valkoisia särkyneitä sydämiä!

      Poista
  24. Juhannus lähestyy kyllä hurjaa vauhtia ja vasta tänään oli mun mielestä ensimmäinen kesäpäivä, tarkeni pihalla t-paidalla ja shortseilla:)
    Ja kyllä sitä taas pihalla oltiinkin...
    Valkoinen särkynytsydän on kaunis, ja aika hyvä leviämäänkin siemenistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, tavallista viileämpää on ollut, mutta ei kylmä. Olen painellut pikkumekossa jo monta viikkoa paljain säärin...

      Me asumme pihalla;-)

      Kiva tietää, että leviää. Ja kaunis on kuin mikä.

      Poista
  25. Ihanat särkyneet sydämet!½!
    Minun särkyneet sydämet, jotka kukkivat ihanasti vuosi sitten, ovat enään pieni muisto vain..Toinen kukka on kuollut tai hävinnyt jonnekkin, toinen yrittää kovasti puskea itseään maasta..ei kuki mutta vihreää levistöä löytyy.. Pilkku on hyppinyt kukkamaassani..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, eikö vain!

      Jo kolmas, joka kertoo näiden ihanuuksien kadonneen, apua!

      Kuule, meidän vanha rouvakin on kaivanut etupihan kukkapenkissäni. En raaski kieltää häntä yhtään ja hän taitaa vähän käyttää kuurouttaan hyväkseen;-)

      Poista
  26. Ompa kiva juttu Leena, kiitos jakamisesta:). Tuli niin ikävä valkoista särkynyttä, ihan täytyy lähteä metsästämään sitä tähänkin pihaan.
    voi hyvin:)
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, kiitos. Sinä olet tähän yksi innoittajani. Se kuva ja ihana lause oli siinä ainoassa tekemässäsi kirjassa, jota minulla ei enää ole, mutta onneksi on kuva. Kun postaan tämän ihanuuden Leena Lumi's Flower Power -juttuun, sinun kuvasi pääsee mukaan ja tietysti linkitän. Ah, kunpa en olisi sitä kirjaa antanut heikkona hetkenä pois...Siinä oli eniten roosaa ja kukkia ja...

      Ainakin Viherlandia on myynyt hyviä yksilöitä.

      Kiitos samoin!

      Poista
  27. No nyt on saatava tuota valkoista särkynyttä sydäntä kukkapenkkiin! Alkaa tulla kalliiksi tämä blogissasi vierailu:) Ihanaa, kun esittelet nämä aina nimellä ja selkein kuvin, niin tällainen aloitteleva perennapenkkiläinenkin saa hyviä ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanelia ja kardemummaa, minä ihmettelen, miten olen saattanut olla näin kauan ilman...No, muut taas syyttävät kirjaostoksistaan minua, olen tottunut;-)

      Tarkoitus on tehdä hyvin yksinkertainen Leena Lumi's Flower Power. Vien sinne valkoisen sydämen ehkä jo vain näillä kuvilla...harkitsen.

      Paas kuvaten nyt hienosti:Esitten sinun blogisi 3-4 kuvalla, jotka olen sinulta poiminut luvallasi. Siis ennen juhannusta...Kaikki pitävät blogista, jossa on puutarhaa, ruokaa ja sisustusta. Älä ota nyt mitään sisustuskuvia, sillä se vaatii liikaa, otin sinulta jo yhden kivan eli sen turkoosin puusohvan. Ollaan nyt vaan ulkona ja herkkujen kimpussa.

      Poista
  28. Minäkään en ole törmännyt valkoiseen särkyneeseen sydämeen (en tosin olekaan varsinainen viherpeukalo), näyttää kauniilta <3

    Kiva lehtijuttu sinusta, onnittelut :) Tosin minuakin tuo kirjastokuva hämäsi, se veti katsetta puoleensa -minunkin mielestäni sinun kuvasi olisi sen huomion ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, en minäkään ikinä livenä, mutta yhdessä blogissa ja sitten Ilonan sisustuskirjassa. Heti olin ihan myyty. Nyt en voi kuvitella elämää ilman tätä viehättävää kaunotarta.

      Kiitos. En taida voida tähän kommentoida;-) Olen jäävi! Kiitos.

      Poista
  29. Kiva lehtikirjoitus. Ihania nuo valkoiset sydämet langalla! Harmi, että ovat särkyneet... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-Leena, kiitos.

      Ne ovat. Ne ovat kuin itse elämä: harvoin täältä selviää ilman särkynyttä sydäntä.

      Poista