perjantai 20. heinäkuuta 2012

LOMA JATKUU, VIIKONLOPPUA JA KIITOS HANNE!

Jotenkin niin hurmaavaa saada samana päivänä kaunis kortti blogiystävältä: Kiitos Hanne♥, kuin saada toinen blogiystävä vieraaksi. Kortin turkoosi ja pinkki ovat kuin luodut toisilleen ja tämä menee nyt kehystettäväksi. Koska Jael istuu nyt turvallisesti junassa ja minusta hänellä ei ole mitään i- tai muutakaan padia, voin kertoa, että aion yllättää hurmaavan munakoisokursittajamme tänään minun bravuurillani, joka on munakoisoa kahdella tavalla. Valitettavasti arkisemman version nautimme jo eilen;-) Jukra, että oli herkkua...,mutta Jaelille jäi paras ja kyllä meillä on muutakin syömistä eli on antipasto, sitten primo piatto, contorno ja dolce. Huomiseksi on yllätys, josta en uskalla tähän inahtaakaan, jos hän vaikka vilkaisee vielä tänään blogeja. R. aikoo virittää kolmannen tietsikan vierasmakkariimme...

Ellei meistä kuulu, olemme päättäneet viettää täysin privaatin viikonlopun, mutta ehkä jostain kohdasta irtoaa kuva tai kaksi, mutta sen näkee sitten.

Kaikille ihanaa viikonloppua ja lumoavaa loman jatkoa! Minä en vielä isosti näyttäydy etenkään, kun luen nyt rinnatuksin kolmea teosta: tietokirjaa taiteesta, vaativaa runoteosta ja hyvin erikoista latinoa jännityskirjaa. Ja kaiken hyvän päälle. R:llä on vielä lomaa kaksi viikkoa, joten...

Love
Leena Lumi

Feeling Good

48 kommenttia:

  1. Ai ai mitä herkkuja vieras saa ja hän voi sitten kirjoittaa heti nettiin hyvät arvostelut ruuasta, kun on tietsikka vierashuoneessa. Minäkin ostin munakoisoja, sillä minullekin on junassa tulossa blogiystävä H. Hauskaa viikonloppua, sano terkkuja Jaelille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, ei niin paha;-) Ja sitten kerron myöhemmin, mitä huomenna...tai MISSÄ.

      Kiitos samoin sinulle vieraasi kanssa ja terveiset menevät perille. Mistä sitä koskaan tietää, vaikka päättäisimme Jaelin kanssa tulla sinua tapaamaan yhtenä vähemmän sateisena päivänä vuonna x. Sinähän alat olla niin tunnettu seitsemän tähden emäntä...

      Poista
  2. Mukavaa viikonloppua ja ihanaa loman jatkoa! Nauttikaa oikein pitkän kaavan mukaan. Täällä siivoiltu ja laiteltu paikkoja ojennukseen. Palkitsen itseni saunalla, uinnilla ja pienellä pullolla kuoharia. Halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, Anne! Niin aiomme tehdä.

      Minäkin haluasin siivota kaikki komerot eli tavaraa vähemmäksi, mutta ehkä jonain toisena hetkenä;-)

      Minä aion nyt palkita itseäni kiinnostavalla seuralla kera ihanien herkkujen. Huomenna vuorossa RK!

      Poista
  3. Lämpimät terveiseni teille molemmille. Pitäkää hauskaa, privaatisti tai näkyvämmin:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, kiitos! J. ja R. ovat juuri yhdessä ostoksilla;-) Rouva valitsee huomisillan kurssimateriaalia ja herra tuo, mitä listalta jäi viimeksi uupumaan.

      Kiitos pidämme: Meillä on ollut ensihetkestä kotoisaa yhdessä. Katsos, me molemmat ajattelemme ruokaa 24/7 ja ruoan äärellä kerrotaan tarinoita...

      Poista
  4. Oikein ihanaa viikonloppua sinulle ja vieraallesi, ja tietysti herra Alfaurokselle.<3333

    ONNELLISTA lauantai-iltaa, Leena-IhaNainen.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle & co, Aili-Ihanainen!

      Herra Alfauros on nyt aika paljon hovimestarivuorossa, mutta minulla on sitten aikaa palkita häntä seuraavat kaksi viikkoa;-)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Irmastiina, kiitos samoin sinulle!

      Meillä saattaa paistaa vain sielun aurinko, sillä edelleen sataa. Minä ihmettelen, kun uutisissa ei mainita mitään Suomen Tahitin sademääristä...

      Poista
  6. Have fun!!
    Ja koita nyt pysyä masiinalta pois, ei tämä blogistania täältä mihinkään häviä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, we'll have fun, thanks!

      Hyvänen aika, minä en ikinä jätä vastaamatta, jos joku kommentoi ja viimekse, se joka alkoi kuvata meillä pöydässä oli Jael,en minä. Miten minä nyt estäisin innokasta ruokabloggajaa toteuttamasta itseään;-)

      No, juu. Ole rauhassa vain. Ei takuulla ilmesty ensi viikolla kirjaa eikä luultavasti muutakaan...R. lomalla ja sen päälle vielä kaikki säilöminen etc.

      Et sinäkään ole koneelta pois, olen käynyt kurkkaamassa...

      Poista
    2. No, täytyy myöntää että ei kauhean monen päivän taukoja tule, mutta se johtuu VAIN siitä, että olen yöt kotona enkä Lillassa :)
      Sieltä ei tulis päiviteltyä, tulis vain kommentoitua -jos sitäkään!

      Poista
    3. Well...minä olen suvet Villa Lenassa ja talvet vain valkoisessa kivitalossa järven rannalla...Päivitys on ilma jota hengitän;-)

      Poista
  7. Hauskaa viikonloppua ystävän ja hyvän ruuan seurassa!
    Parempaa ei olekaan!

    VastaaPoista
  8. Kaunis kortti!

    Aurinkoista viikonloppua ja tapaamisen iloa teille kaikille!

    VastaaPoista
  9. Hienon kortin saitkin, täällä vasta torstai ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sain ja täällä on jo lauantai. Nyt lähdemme torille ja sitten...

      Poista
    2. Sun kalenteri on sekaisin, sillä minä postasin tämän pe;-)

      Ja tämä: ♥

      Poista
  10. Hei, miksei minulle ole tulossa junalla ketään blogiystäviä, joille laittaa munakoisoja. :-> Laittaisin toki Jaelillekin, jos hän tulisi käymään.

    No, lomaan on enää viikko ja olen menossa Suomeen 1,5 viikon päästä. Siellä tapaan toivottavasti myös blogituttuja, joskin ilman niitä munakoisoja. Tai mistä sitä tietää.

    Hauskaa viikonloppua teille molemmille/kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, niin...tämä on aika onnekasta. Ja Jael TODELLA rakasti mun munakoisobravuuriani! Illalla on hänen vuoronsa näyttää taitonsa;-)

      Täällä on satanut sikana. Tohmajärvellä esim. on satanut kuukauden aikana KOLME metriä! Nyt paistaa hämmästyttävästi aurinko ja lähdemme torin kautta rimssalle.

      Kiitos samoin sinulle/meille kaikille!

      Poista
  11. Hei Leena ja hyviä nimppareita näin etukäteen!♥

    Viettäkää rentouttavaa aikaa, ei me täältä mihinkään kadota, niin kuin Pepi totesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos ja kiitos samoin sinulle tänään!

      Me ollaan aika vauhdikkaita, Jael myös;-), joten mennään niin kuin tuntuu.

      Poista
  12. MInun lempivärini, täydelliset. Oikein hyvää loman jatkoa, tiesin ettet voi täältä olla pitkiä aikoja pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, kuvittelin tämän jo isona, superisona tauluna, sillä niiiiin ihanat värit.

      Hah-hah, kyllä minä aina vastaan kommentteihin. Jos en vastaa, olen vakavasti sairas;-)

      Sateetonta jazzia sinulle & co!

      Poista
  13. Aivan ihana kortti! Turkoosi ja pinkki ovat myös minun värini :)

    Virkistävää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachelle, eikö vain! Turkoosi ja pinkki ovat kuin elämän eliksiiriä, tarvitaanko sitä enää muuta...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  14. Oikein ihanaa viikonloppua teille! ... ja kiitokset myös tuosta musalinkistä ... feeling good, too :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, kiitos samoin sinulle!

      Nina Simone on niiiin upea...Ole hyvä.

      Poista
  15. Mukavaa viikonloppua ja terveisiä Yelanille.
    Munakoisopostauksia odottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle ja terveiset ovat jo perillä.

      Klikkaa vaikka mun munakoisoa kahdella tavalla alkunälkään. Lisää munakoisoa löydät Jaelin Appelsiineja ja hunajaa blogista.

      Poista
  16. Oikein kivaa viikonloppua !

    Kortti on mieletön, värit ovat kerta kaikkiaan ihanat !

    Ai että, nyt alkoi tehdä mieli munakoisoa, namnam. Pitänee kuitenkin tyytyä Pyhäjärven ahveniin ja siikliin tällä kertaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petriina, kiitos samoin sinulle!

      Eikö vain: Kunpa saisi tuon isona tauluna...

      Munakoiso nam! Kyllä siikli ja ahvenet ovat myös huima juttu.

      Poista
  17. Aivan hurmaava tuo Hannen taulu! Ihanaa, ihanaa viikonloppua Jaelin seurassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, eikö vain.

      Kiitos samoin sinulle! Me startataan kohta taas jonnekin syömään;-)

      Poista
  18. Oikein ihanaa lomaa Leena, nautitaan tästä ihanasti välillä pilkahtavasta auringosta! :)
    Ja niin herkulliselta kuullosti tuo munakoiso..

    Terkuin, Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, Riikka! Nautitaan ihan kaikesta ja myös hitaista aamuista kuin siitä, että illalla voi valvoa vaikka omalla terassilla ja odottaa yöperhosia...

      Kokeile sitä mun ekaa versiota, mutta nauttikaa se vasta tokana päivänä ja uunissa lämmitettynä, ei mitään mikroilua tähän. Mukaan sitten vain patonkia ja vesi/viini.

      Poista
  19. Mukavaa viikonloppua täältä Allulasta! Äsken teimme kivan retken mm. Aacheniin, jossa on upea tuomiokirkko, maailmanperintökohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, kiitos samoin täältä Leenalasta! Jael lähettää myös terveisiä Leenan 7 tähden hotellista, mutta ajatuksissa virisi eilen visiitti Allulaan testamaan sikäläistä tasoa;-) Sinua takuulla hemmotellaan!

      Mekin visiteeraamme, mutta Unescon suojelukohteen, Petäjäveden kirkon jätämme tänään väliin ja menemme taas jonnekin ruokailemaan. Jonnekin, jossa on kaunista. Eilen nautimme ihanan lounaan Maailman Parhaassa Ravintolassa. Usko tai älä!

      Luanikast jatkoo!

      Poista
  20. Kirjaisaa ystävyyden viikonloppua sinne!

    Kuulostaa satumaiselta tuo viikonlopun viettosi blogiystävissä. Ja aurinkoa lomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos samoin sinulle!

      Sitä juuri: Kaksi kiihkeää ruoka- ja blogi-ihmistä yhdessä;-)

      Aurinkoa myös sinulle!

      Poista
  21. Ihana kanttarellikeitto. Harmi, täältä ei löydy kanttiksia.
    Kiitos munakoiso-resepteistä. Pitää rullata ja laittaa niitä.
    Mukavaa lomailua, terveiset Jaelille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, kai torilta sentään saat kantarelleja. Meillä on oma pieni mesta lehdossamme, mutta sen lisäksi ostamme, sillä tähän aikaan vuodesta on PAKKO saada kantarelleja. Ja ravintolassa pääruoan kulkeenkin otan kantarelli- tai korvasienimuhennoksen - aina.

      Tuo rullatut munakoisot on tosi herkullinen ruoka. Ja siis ehdottomasti paras kun nauttii vasta toisena päivänä kunnolla uunissa lämmitettynä.

      Kiitos samoin sinulle ja kerron terveiset!

      Poista