perjantai 6. heinäkuuta 2012

PIENI SIILIKIRJA

Mikä onkaan se pieni sympaattinen tuhisija, joka herää talihorroksesta hyvin nälkäisenä toukokuulla ja jolle silloin oikein suositellaan tarjoamaan ruokaa, että tämä eläin sekä säilyisi hengissä varhaiskeväästä että myös jäisi pihapiiriin? No se on tietysti siili!

Michael Lohmannin Pieni siilikirja (Das praktische igelbuch, Minerva 2012, suomennos Marita Vihervuori) tarjoaa pienestä koostaan huolimatta tuhdin tietopaketin tähän puutarhurin pikkuapulaiseen, joka voidaan houkutella jäämään pihalle tarjoamalla sille sopivaa ravintoa. Suotava tarjoomus on kissan- tai koiranmuona kuivana tai tölkistä, tuore rasvaton jauheliha ja elävät jauhomadot. Me olemme tarjonneet koiran kuivamuonaa ja siitä huolimatta siilit vielä syövät sekä alku- että loppuruoaksi lehtokotiloita, joten hyöty on taattu. Toinen asia on, että kaikista, mutta etenkin lapsista, siili on kiinnostava seurattava.


Pieni siilikirja kertoo runsain kuvin kaiken mahdollisen siilien ravinnosta, taudeista, suojelusta, hoidosta ja talvehtimisesta. Pelkkä ravinto ei riitä siilien pitämiseen pihapiirissä, vaan puutarhaan pitää raaskia jättää hoitamatonta aluetta ellei sitten peräti rakenna siileille johonkin puutarhan perälle kunnon talvipesää, jonka pitää pysyä kuivana koko talvihorroksen ajan. Meillä on nyt risukasa, jota emme aio silputa siistiksi, vaan jätämme sen silleen. Toinen paikka, jossa siilit tuntuvat viihtyvän, ovat puupinojen aluset.


Kirja käsittelee myös siilien viholliset, joista pahin on tietysti ihminen. Eniten siilejä näkeekin maanteillä liikenteen uhreina. Siilin luontaisia vihollisia ovat huuhkaja, kettu ja hilleri. Siilejä menehtyy myös aliravitsemukseen sekä loiseläimiin. Siilit pitävät rauhasta, joten ne saattavat kadota pihoilta, joissa on irtokissoja tai niitä jahtaavia koiria, liian innokkaita lasten palloleikkejä tai alituista ramppaamista. Tähän suositellaan, jos pihapiirissä on tilaa, luomaan pieni rauhoitusalue siilien turvaksi. Siiliä ei saa ottaa hoidokiksi kuin erittäin äärimmäisissä tilanteissa hetkellisesti ja siitä kirjassa kerrotaan enemmän.


Pieni siilikirja on saksalaisen kirjoittajan eli Michael Lohmannin tekemä ja kaikki käytänteet eivät ole täysin samat kuin Saksassa. Kummassakin maassa siili on kuitenkin rahoitettu eläin. Saksan lain mukaan siili kuuluu erityissuojeltuihin eläimiin ja olenpa nähnyt Saksassa siileille ja muille piennisäkkäille rakennettuja alikulkutunneleitakin. Kunpa Suomessakin. Meillä on kuitenkin Siili kiikarissa, joka on keskittynyt luonnonvaraisena elävien siilien auttamiseen.

Lisää siileistä ja cottage garden tyyppisistä pihoista, joissa myös eläimistö otetaan huomioon, voi lukea Riku Cajanderin upeasta kirjasta Luontopiha – Ympäristöystävällinen piha ja puutarha.

Minullapas onkin puutarhan siilien lisäksi oma Voimasiili.


Jos sinäkin haluat tällaisen ota yhteyttä Runotalon Sariin.


Tässä jälleen kirja, joka on mukava suvituliainen koko perheelle, mutta varmaan etenkin kouluikäisille ’luontotutkijoille’. Ja vanhemmille sitten Cajanderin Luontopiha, josta on tullut oma puutarharaamattuni.

Tässä kuva seinältäni. Kuvaajana sisareni mies valokuvaaja Pekka Mäkinen. Katsokaa erityisesti pikkusiilin varpaita!

21 kommenttia:

  1. Suloista, siilit ovat ihania. Olen niitä meidänkin pihapiiriin kaipaillut. Yhtenä vuonna oli koko perhe :) Teillä niitä on aina ollut, niinkuin oraviakin. Hyvää viikonloppua! Täällä aloitelaan heinätöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, ne ovat. Ja niitä on riittänyt vieraidenkin kuvattavaksi.

      Kiitos samoin! Täällä aloitetaan lomaa, mutta äsken tilasin valkoisia iiriksiä kuupuutarhaani ja rappuprojekti alkaa ma.

      Poista
  2. Oi, siilit!
    Meidän pihapiirissä on ainakin yksi siili, joka tosin luonnollisesti liikkuu lähinnä iltahämärissä. Ruokkiminen on tällä alueella ankarasti kielletty, sillä jostakin syystä täällä on kuulemma paljon rottia (yäk! onneksi me emme ole niihin törmänneet.)
    Jaksan aina hämmästyä sitä, miten nopeasti siilit voivat juosta :) Jotenkin ne mieltää helposti sellaisiksi verkkaisesti lyllertäviksi hidastelijoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, niin...ihania ovat.

      Me annamme vain tuota pikkukoiran kuivamuonaa ja onneksi rottia ei ole näkynyt. Siili on huima hyötyeläin, joka pitää käärmeet loitolla ja syö lehtokotilot ja etanat pois.

      Ne ovat yllättävänkin nopeita, mutta vain liikenteelle liian hitaita ja siksi monet näkevätkin siilejä vain maanteillä liiskaantuneina.

      Poista
    2. Siilit ovat ihania ja tosi nopeita. En taida ikinä unohtaa sitä yhtä, joka luuli varvastani kastemadoksi ja hyökkäsi kiinni kukkamaan toiselta puolelta... :-)

      Poista
  3. Voi, siilit ovat kyllä niin herttaisia piikkipalloja!
    Vähän aikaa sitten luin jostain ikävän ennustuksen, ettei siilejä tällä häviämisvauhdilla ole Suomessa enää 50 vuoden kuluttua. Hirveä ajatus.

    Saksalaisteos päätyy takuulla hankintalistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disa, ne ovat.

      Ennustus saattaa hyvinkin pitää paikkansa...

      Hanki myös tuo Luontokirja ja jos et muuten saa, lainaa kirjastosta. Siinä kerrotasan, miten puutarhakin voi paremmin, jos sinne saa houkuteltua tiettyjä eläimiä.

      Poista
  4. Siili on ihana otus, joka täältä hävis kokonaan, sanovat supikoirien ne tuhonneen. En sitten tiedää onko syy siinä. Meidän edellinen koira jaksoi haukkua siilille joka viis veisas koiran komentelusta. Himmu ei ole sitten edes nähnyt siiliä ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, no siksipä sisarellani ei enää siilejä, kun heillä niitä supeja, joita on ansiokkaasti myös kuvattu.

      Olga haukkuu myös ja siilit viis siitä veisaavat;-) Vanhaa matriarkkaa se kovasti turhauttaa...Hauska olisi kuvitella,mitä Himmu tekisi. Merin pikkuinen villakoira ei tajunnut, kunnes pyysi leikkimään liian likeltä, mutta oppi on muistissa;-)

      Poista
  5. Ihana kuva pikkusiilistä! Ja tuo siilikirja on ihan pakko käydä ostamassa ... kiitos vinkistä!

    Meillä ruokitaan siilejä maapähkinöillä, joita ne tuntuvat rakastavan. Varsinkin syksyllä olen ajatellut, että ne ovat hyviä talvirasvakerroksen kasvattajia ;) Ja vettä on tietenkin tarjolla koko ajan.

    Mukavaa viikonloppua ja loman aloitusta teille! Minulla meneillään viiden päivän lomanen, lisää sitten elokuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, eikö vain;-) Ole hyvä: Jaettu ilo on suurin ilo.

      Ihanko totta. Arvaa meneekö meillä pähkinöitä talvella oraville ja taas on yksi yksinäinen, jota yritän vierottaa, en siis anna kesyyntyä liiaksi. Siis orava.

      Pähkinä todellakin onkin hyvä vinkki tuohon rasvan kerryttämiseen, sillä siilit voivat talviaikana kuolla nälkään. Niitä kehoitetaan syöttämään etenkin toukokuulla ja kesäkuun alussa ja sitten taas loppusuvesta.

      Kiitos samoin sinulle! Minulla on vielä yksi juttu, mistä arvasitkaan, että jään...R. jää katsos nyt lomalle. Palaan tänään vielä siitä kertomaan etc.

      Lumoavaa lomaa sinulle!

      Poista
    2. Matoja syövät kuulemma innoissaan ja niitä kaivoivat pojat tässä yhtenä päivänä, kun löysivät siilin pihamaalta. Hyvin oli kelvannut !

      Poista
    3. Minna, nimenomaan madot, etanat ja kotilot.

      Ja mikä ilo ja ihmetys siili onkaan lapselle.

      Poista
    4. Iloa ja ihmettä riitti niin, että äiti piti oikein soittaa puhelimella katsomaan :-)

      Vähän kyllä tuli haikea olo - itselläni siilit olivat lapsuudessa ihan jokapäiväisiä pihakavereita, omilla lapsilla yksi kesän suurista ihmeistä. Kovasti ovat vähentyneet...

      Poista
    5. Jaettu ilo, on moninkertainen ilo!

      On paljon eläimiä, joita ei enää näe kuten aikaisemmin. Nyt puhutaan, että jopa varpuset saattavat kadota, sillä niiltä on mennyt monta niille luonnossa tärkeää asiaa.

      Poista
  6. Meillä oli ensimmäisenä mökkikesänä täällä pikkusiilejä kolme kappaletta, koiranmuonalla ruokittiin pikku herkkusuita :)
    Nyt en tiedä minne ovat hävinneet, kävikö kovat talvet kohtaloksi vai mikä.... :/

    Pähkinät kyllä laitan tarjolle jos vaan alkaa näkyä, kyllä täällä jokunen siili kuulemma pitää kukin omia reviireitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, myös kova talvi voi viedä siilejä, mikä kirjassa mainitaankin. Ja huonot, märät talvipesät.

      Minä olen aina nähnyt juuri siirtolapuutarhat siilien paikkana, mutta jos ne pidetään liian siisteinä, ei siili viihdy, sillä sillä pitää olla joku kasa, missä olla suojassa.

      Poista
  7. herttaisia tuhisioita nuo siilit!

    talollamme oli ja on ollut siilejä, mutta täällä ailinkalliolla en ole niitä nähnyt...

    oikein ihanaa viikonloppua, leena-iha-nainen & CO.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ne ovat.

      Kumma, että Ailinkalliolle eivät tule....,vaikka niin ehtoisa emäntä.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen ja toivon, että kätesi on paramaan päin.

      Poista
  8. Ihanaa, siilikirja! Mehän asumme SIILINjärvellä ja voin sanoa, että tämä kohta missä me satumme asumaan on varmaan siilirikkain koko pitäjässä. Emme ole siilejä sen kummemmin ruokkineet, niillä kun taitaa olla melko ihanteelliset olosuhteet vieressämme olevalla tyhjällä tontilla. Toki joskus käy vahinkoja kuten eilen kun yksi oli jäänyt auton alle:(

    Lapsuuden maisemissani ei ollut ollenkaan siilejä ja minulle oli aluksi todella eksoottista, kun täällä niitä mennä viilettää pihanmaalla jatkuvasti!

    Ihanaa viikonloppua, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, se tyhjä tontti varmaan juuri niitä viehättää. Ei meidänkään lehdossa suvella paljon muut liiku kuin eläimet. Siellä jättimäisten saniaisten joukossa on siilin hyvä elellä. Siilinjärvi kuulostaa hyvältä paikalta asua;-)

      Minulla oli Säkylän mummolassa aina siilit. Mummo vei nille maitoa, kuten siihen aikaan vielä tehtiin, mutta se oli oikeaa maitoa, ei mitään pluttanaa. Kun mummo huuteli niitä alkoi puskista kuulua rapinaa ja sieltä tuli emo perässään kaikki poikaset kauniissa jonossa. Oli siinä minulle aina riemu.

      Kiitos samoin sinulle, Amma!

      Poista