sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

VÄLÄHDYKSIÄ BLOGIYSTÄVÄN JA...

Välähdyksiä blogiystävän ja allekirjoittaneen tapaamisesta vähin sanoin, enempi kuvin. Eilen Jael ja minä piipahdimme ensin harjukaupungin torilla. Siellä armoitettu hovikuvaajamme taltioi minun ja R:n näin
sekä myös näin:

Suukon jälkeen arvon naiset suuntasivat kulkunsa kohti Sitä Yhtä Paikkaa, jonka edessä tässä Jael:

Ja rouvien antipasto oli kantarellikeitto double;-)

Katsokaa mikä lautanen! Koska Sen Yhden Paikan kanterellikeitto on maankuulua, otimme sen tuplana, jonka tähden jätimme pääruoan väliin ja valitsimme dolcen, joka on iki-ihana jälkiruokaklassikko Romanovin mansikat:
Innokas ruokabloggaaja Appelsiineja ja hunajaa -blogista oli suorastaan mykistynyt upeista lautasista, miljööstä sekä hurmaavista makuelämyksistä:
Illan tullen, päivän mennen rouvat kuitenkin jo kokkasivat innokkaina paratiisisaaren terassilla monenlaista,
kuten grillattua lohta suppismuhennoksella, katkarapusalaattia, tzazikia ja grillattua munakoisoa tahinikastikkeella. Illan dolce olivat tietenkin suomalaiset mansikat, mutta nyt siirrymme sunnuntai-illan aurinkoon terassille nauttimaan
Love
Leena & Jael

PS. Perjantaina tarjosin siis munakoisoa kahdella tavalla , joka löytyy myös nimellä munakoisorullat 

PPS. Jaelin juttu viikonlopusta meillä täällä ja hänen kulinaariset elämyksensä, mm. käyntimme Pöllöwaarissa (minulle Ranskalaiset korot tai Se Yksi Paikka) ja Viherlandiassa täällä

46 kommenttia:

  1. Tommottos, mekin söimme kanttarelleja eilen :)
    Puss puss!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmottis;-) Mää en ikinä kyllästy kantarelleihin.

      Puss puss!

      Poista
  2. Oi, nyt on lomalaisilla herkkua monenlaista! :) Ja eikö kesä olekin ihana - makunautintoihin kun löytyy kaikkea tuoretta & hyvää. Mansikat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kaikki tuo on niin ihanaa ja kun sitä kaikkea jakamaan löytyy samanhenkinen ystävä, on ilo double.

      Well...myönnän, että kesä on hyvä tarjoomusten osalta.

      Poista
  3. Teillä on ollut ihanaa!
    Suloista kesän jatkoa Leena ja ihanaa nimipäivää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos kyllä!

      Kiitos ja kiitos samoin sinulle!

      Poista
  4. Kiitos Leena ihanista ja herkullisista kuvista. Oi saako Yöpuun ravintolasta tuollaisia herkkuja? Olen aina ohi ajaessani miettinyt, että millainen paikka.. Näyttää ulos niin kauniille. :)
    Ihanaa sunnuntain jatkoa ja nimppari-onnittelut!

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka, ole hyvä. Yes, try it! Et muuten kadu. Yöpuu/Pöllöwaari/Ranskalaiset korot on Suomen paras ruoka&viiniravintola.

      Riikka, se on juuri oikea paikka kahdelle viettää vaikka tapaamisen merkkipäivää tai hääpäivää. Kysy pöytää numero 3..., joka on vain kahdelle eli...

      Kiitos samoin ja kiitos onnitteluista!

      Poista
  5. Suloista Leenan nimipäivää! Nuo kuvat sinusta ja Lumimiehestä ovat ihania! Oikein säteilette suihkulähde takananne. Vautsi!

    Tekisi mieli laulaa: herkkua on siinä monenlaista...
    Ja kanttarellit nostaa kyllä veden kielelle. Meillä on noussut ja nousemassa valtaisa määrä tätä keltaista herkkua ja joka päivä on jo syöty ja nautittu. Mutta ei toki teidän laillanne sillä teidän herkuttelunne mausteena on ystävyys. Todella kiva postaus. Aurinkoa viikkoosi, Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, kiitos ja kiitos. Jael on niiiiin hyvä kuvaaja etten sanotuksi saa.

      Juu, tiedän...,me niin nautimme hyvästä ruoasta, ellemme sitä syö tai valmista, puhumme siitä.

      Anja, miten teillä voi olla kantarelleja, kun mulla ei ole! Elämä on niin epistä! Viime suvena meidän lehto tarjosi niitä yltä kyllin ja nyt ei yhtään...

      No, arvaatkin: Nautinnot on ihana jakaa...

      Kiitos sinulle ja aurinkoa, kantarelleja ja kaikkea ihanaa viikkoosi.

      Poista
  6. Suutelu on aina yhtä iiiihanaa!

    Olipas tosi hauskaa ja nautinnollista yhdessäoloa ystävien kesken, hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, täysin samaa mieltä!

      Oli upeaa ja sitä samaa toivon sinulle ja kaikille!

      Poista
  7. Teillä on ollut kaikinpuolin ihana viikonloppu :) Kiitos, kun jaoitte tunnelmia meidänkin kanssamme! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, toivottavasti sinullakin on ollut ihanaa.

      Emme voineet olla jakamatta;-)

      Poista
  8. Olettepa te ihania R:n kanssa!
    Ja sinun ja Jaelin herkuttelu- ja kokkaushetket ovat varmasti olleet kaikin tavoin ikimuistoisia, onnellisia ja yksinkertaisesti upeita.

    Hienoa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitoskiitos!

      Näin syntyy muistoja, kun herkuttelut jaetaan...Jaettu ilo: Moninkertainen ilo.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  9. Ihana viikonloppu ollut sulla ja Yaelianilla, ystavat ovat elaman suola ja sokeri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, kiitos kyllä! Täysin samaa mieltä ystävistä.

      Poista
  10. Onpa iahanta kuvat ! Voit vaan uskoa miten onnellinen olin kun mies pyörälenkiltä tullessaan toi ison läjän kanttarelleja, nyt ne odottaa huomista herkuttelua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos.

      Ihana mies tuo kotiin kantarelleja! Kävimme iltamyöhällä Jaelin kanssa meidän lehdossa ja löysimme kuin löysimmekin kantarelleja, tosin vielä pieniä, mutta sieltä niitä tulee.

      Poista
  11. Ihmeellist treffat plokiystävä Israelist astikka. Mää kävinki tämä Jaeli plokis ja löysi siält mm. applesiinipuu, Oto, Niilo ja Bambi. Jael puhhuu sentää suamee. Terveisii häl ja sul.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, eik vaa olekki. Siäl kannatta poiket, nii näkee maailma ihmeit ja pali kissoi. Toises häne plokis o sit kaikkii eksoottisii ruakaohjeit. Jael puhuu mitä kiält vaa;-)

      Kiitos pali ja lystikäst viikko!

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, eikä vain kuuloinen;-) Juuri nautimme runsaan aamiaisen, jonka kunkkuna R:n tekemä juustomunakas. R.vie nyt Jaelin Hesan junalle, joten yksi visiitti siirtyi muistojen kultaiseen huoneeseen.

      Poista
  13. Onnellisen tuntuinen viikonloppu, jota on ilo muistella pitkään.

    Hyvää viikkoa ja toivottavasti kantarelleja löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, sitä juuri.

      Kiitos samoin! Illalla löysimme Jaelin kanssa lehdostamme runsaasti pieniä kantarelleja, jotka saavat vielä kasvaa hetken. Metsän kultaa...

      Poista
  14. Olipa ihana lukea yhteisistä hetkistänne Yaelianin kanssa, hän on sellainen henkilö, joka tuo auringon sateiseenkin päivään.

    Ah, niin romanttiset kuvat sinusta ja R:sta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, hän on aurinko, kuten sinäkin. Sade ei haitannut ollenkaan...

      Niin, Jael kuvaa meitä parhaiten;-)

      Poista
  15. SORRY, LEENA!

    Ihanaa mennyttä nimipäivää.<333
    Unohtumaton tapaaminen tuo sinun ja Yaelianin...

    HIENO postaus, kiitos tästä!

    oikein hyvää alkanutta uutta viikkoa, LEENA-IHANAINEN.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ei mitään sorryja, sillä minä en ikinä muista kenenkään nimipäiviä, sillä en muista. Kiitos.

      Unohtumaton tämä ja viimesuvinen tapaaminen myös. Ollaan aika vilkkaita molemmat;-)

      Ole hyvä.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  16. Niin herkkä kuva suutelevasta pariskunnasta!♥

    Teillä tuntuu olleen ihastuttava kaupunkireissu ja herkut mitä parhaimmat.
    Täällä vesi kielellä katselen upeita kuviasi.
    Hienoa, että tapaa samanhenkisen ihmisen näin blogin välityksellä.
    Terkkuja teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, mitä tuohon nyt sanoisi, muuta kuin, että ihanaa, kun kaikki liekki roihuaa;-)

      Meillä oli ihan super. Sun pitää joskus tulla Jyväskylään kokeilemaan...

      Se on ja kyllä jo netissä huomaa, ollaanko saman henkisiä vai ei.

      Kiitos ja kaunista viikkoa sinulle!

      Poista
  17. Aivan upeaa, Leena! Ruoat näyttävät herkullisilta! Seurakin on ollut varmasti loistavaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kiitos. Kaikki on ollut kiinnostavaa ja herkullista!

      Poista
  18. Oli todellakin ihanaa,olet kyllä mahtava emäntä ja muutenkion ihanNAINEN! Kiitos taas kerran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ole hyvä ja ilo oli yhteinen! Minulla ei ollut tylsää hetkeä;-)

      ♥♥♥

      Poista
  19. Oi kun te olette Niiiin herttaisia kuvassa, rakastuneita kuten silloin nuorna! Elämä on hyvää juuri tässä iässä, juuri tänä päivänä, ai että jos voisin kaiken sanoin kuvailla! Kesä on ollut ihanaa aikaa sateista huolimatta. Eilen vietimme naapurin 60-vuotissynttäreitä (mies) ja hauskaa oli! Mies karjalainen juuriltaan, kahdeksan sisarusta, evakkotaipaleelle lähtö. Mä taidan laittaa bloggini kuvia Empusta (ok you know :)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate, on onni huomata onni, kun se on. Ja kiitos!

      Minusta tuntuu just samoin: Se kaikki on tässä ja juuri nyt.

      Karjalainen vilkkaus se minussakin virtaa ja hämäläinen mies on onneksi oppinut pysymään kyydissä;-)

      Tulenkin heti katsomaan kuvia ja otaksun, että...(yes, I know;-)

      Poista
  20. Voi, oisinpa saanut olla mukana. Hyvä, että pääsi edes virtuaalirääppiäisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, sinä olit mukana! Me kehuttiin Jaelin kanssa sun blogia maasta taivaaseen, kun sä jaksat tehdä niin perusteellista työtä.

      Jyväskylä olisi muuten mahtava kaupunki blogikokoontumiseen...suvella.

      Poista
    2. Jyväskylässä asuu esikoisen ja kolmosen kummit. Ja mies tekee väitöskirjaansa työn ohessa sinne opiskelukaupunkinsa yliopistoon. Eli, kun saapuu se suvi, jolloin olemme autoinemme siellä, minä muistan kyllä sinut:). Yaelian saa luvan satuttaa lentonsa Istanbulin kautta, ei siinä muu auta:).

      Poista
    3. Mine, no sittenhän me taidamme syödä yhdessä - hyvin;-)

      Hän varmaan tekee sen jos voi, sillä lahjoitamme toisillemme mm. Istanbul-kirjoja etc. Täytykin nyt vinkata hänelle tästä...

      Poista
    4. Nyt on minulla sellainen onni edessä, että Karoliina saapuu Istanbuliin ja meillä on perjantaina treffit. Hän on ostanut minulle sen Kirotun. Eli, ensi lomalle saan lähteä sen kanssa. Jos maltan odottaa..

      Poista
    5. Mine, no sattuipa sinulle hienosti. Kävin juuri Karoliinalla, mutta en osannut kommentoida mitään, kun siellä oli joku i- tai a-pad -esittely. Tekniikka mykistää minut.

      Lue Kirottu Istanbul kotona iltaisin rauhassa ja ota matkakirjaksi joku pokkari. Moni laatukirja tehdään myös pokkarina...

      Sinä tietysti sitten postaat Karoliinan ja sun viikonlopusta.

      Poista
  21. Iiik, mitkä kuvat ! <3

    Ja ruokajutut, namnam ! ( Miten musta tuntuu, että mulle tulee juuri tässä blogissa usein kiljuva nälkä ?! )

    Kivaa alkanutta viikkoa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petriina, niinkö;-)

      Ei ole mikään ihme, sillä sain yhtenä päivänä kutsun johonkin ruokablogiyhteisöön;-) Kerroin olevani KIRJAbloggaja, joka harrastaa ruokaa ja puutarhaa. Aivan hirveää kun koko ajan miettii ruokaa...Pidän sinä huoli, että tarjoat ihania ohjeitasi ainakin kerran kahdessa viikossa. Minulla tulee nälkä sinulla, joten tasoissa ollaan. Kokeile muuten tuo munakoisorullat ja nauttikaa se vasta seuraavana päivänä UUNIlämmityksen jälkeen eli ei mitään mikroa tähän.

      Kiitos samoin sinulle! By the way: Löysin nyt sen yhden harjukaupungin putiikin, josta kerran sinulle mainitsin, kun oltiin räteissä ja lumpuissa,

      Poista