tiistai 4. syyskuuta 2012

Marko Hautala: Unikoira

Prologi

”Haluatko haistaa luntani?” tyttö kysyy.

En kutsunut Unikoiraa. Olen nyt niin likellä omia vaarallisia uniani, että ei olisi tullut mieleenkään kutsua tuota outoa, mustaa otusta, joka katsoo minua hehkuvilla silmillään, on jotenkin rujo, mutta kuitenkin hellyttävä, kuten koirat ovat. Se tuli silti.

Marko Hautalan Unikoira (Tammi 2012) on kirja, jolla ei olisi pitänyt olla mitään osuutta elämässäni. En ole edes ikinä kuullut kirjailija Hautalasta. Anteeksi Hautala! Minulla on aika nurja suhtautuminen suomalaisiin mieskirjailijoihin ellei heidän nimensä ole Mika Waltari, Bo Carpelan tai vaikka Pasi Ilmari Jääskeläinen. Runoilijat ovat eri juttu: He saavat minulta aina armon. Suomesta on kautta aikain tullut loistavia runoilijoita sukupuoleen katsomatta.

Vastentahtoisesti aloin lukea Unikoiraa. Pakko ei ollut, mutta sitten sain varmaan omien unieni rasitustilassa etiäisen, että tästä voisi löytyä jotain minulle. No juu. Enpä olisi uskonut, sillä jatkan lukemista. Kuulen muurieni murtuvan samalla kun vakuutan itselleni, että tämä ei ole mitään fantasiaa, vaan maagista realismia, sillä eikö tämä muka ole mahdollista tapahtua…

Kirjan päähenkilö on tyypillinen suomalainen mies, joka vaimon jättäessä kääriytyy syvään itsesääliin ja sulkeutuu tylsän virastotyöpäivänsä jälkeen yksiöönsä katselemaan mustavalkoelokuvia ilman ääntä. Hänellä on Meerin lähtemisen jälkeen tasan kaksi vaihtoehtoa jäljellä: Löytää elämälle jokin merkitys tai tehdä itsemurha. Aikansa ahdistuneena haahuiltuaan Joonas löytää eidolon-terapian ja tapaa sitä kautta ryhmän vetäjän Aliisan…sekä koiran.

Rinnan Joonaksen tarinan kanssa viedään jonkin matkaa kertomusta Fritzénin ja Jonesin matkasta Toporiviin Venäjälle etsimään unienantajaa. Matkakertomukset ovat outoja ja aluksi saattaa tuntua, että niillä ei ole mitään tekemistä kirjassa, mutta yhteys on, sillä toimilupansa menettänyt psykoterapeutti Lars Fritzén, on eidolonin keksijä ja kehittäjä. Tämä käy lukijalle ja Joonakselle selväksi vasta puolen välin jälkeen, mutta mikään ei pidättele minulta tätä tyylinäytettä Hautalan tekstistä, jossa Fritzén kertoo Joonakselle upeasta ajatuksestaan, paljon tehokkaammasta kuin mitkään psykoterapiat:

Minun ohjelmassani pieni eliitti poikkeuksellisia ihmisiä saatettaisiin erinäisillä psykoaktiivisilla aineilla pysyvästi sellaiseen tilaan, jossa he voisivat kokea psyyken spontaaneja myrskyjä ja oppia elämään niiden kanssa. Sellainen olisi helposti toteutettavissa. He olisivat kuin antiikin ajan oraakkelit. Tai kuin kosmonautit, jotka lähtevät etsimään maailmankaikkeuden arvoituksia. Valtaosa ihmiskunnasta ei tietenkään ole soveltuva sellaiseen. Heidän mieliinsä asetettaisiin intensiivisen, pitkäkestoisen hypnoosin avulla niin sanottuja turvakuvia, psyykkisiä suojelusenkeleitä ja muuta lapsellista. Sellaista mikä pitäisi heidät rauhallisina ja ehkä estäisi aloittamasta liian tuhoisia sotia, kunnes ihmiskunnan yleinen tietoisuus on valmis astumaan uudelle tasolle.

Ajatukseni sai tietysti jokaisen moralistikollegan suunniltaan. Varsinkin ohjelmani intensiivistä hypnoterapiaa koskeva osa. Ihmistä ei muka saa pitää hypnoosissa pidempään kuin yhden vuorokauden ja jokaisella on vapaa tahto ja muuta kivikautista hölynpölyä. Jos kerran ihmisen verenkiertoon voidaan laittaa kipulääkettä, voidaan hänen mieleensä asettaa pysyviä turvallisuudentunnetta lisääviä pehmoleluja, joita ihminen voi halailla, kun pelottaa tai ahdistaa. Mitä pahaa siinä on?

Tästä voitte sitten arvata, mitä tein viime yön ja miksi olen hieman sumuinen, mutta myös vaikuttunut. Jotenkin tajuan kuun tomun lävitse, että en ole Hautalan kohderyhmää, mutta niin vain nappasi tarina iholle ja lopussa tuntui kuin psyykkiset verisuoneni ja koko pääni olisi kiepautettu moneen kertaan ympäri: Huojahti pahasti, mutta tasapaino palasi. Marko Hautala osaa kirjoittaa! Hänen kanssaan dialogi, suomalaisten kirjailijoiden syvin heikkous, oli pelkkää juhlaa. Ei mitään myötähäpeämistä vaan juhlaa! Olen juhlinut dialogia, olen juhlinut mustaa huumoria, olen juhlinut älykästä tarinaa, olen pelännyt melkein tajuttomuuteen saakka ja taidan olla juhlinut jotain sellaistakin, jota en ymmärtänyt, mutta tämä elämyskrapula ja valvominen on ollut sen väärti!

Epilogi

Jääkiteitä. Lunta. Kuun tomua.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet aikankin  Annika K  Susa  Marke  Kirsi  ja Pia

32 kommenttia:

  1. Oi ehdit tämän kimppuun jo! Kirja on ollut muistutuksena omalla syksyn uutuuksien listalla, ja yritän ehtiä lukemaan sen tämän kuukauden aikana, teemailun kunniaksi (Unikoiraa taidettiin muistaakseni kustantamon esitteessä mainostaa sanalla "painajaistakuu"). Syksy on kerrassaan täydellistä aikaa tällaisille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disa, ei ollut tarkoitus;-)

      Painajaistakuu...No, on tämä ehkä sitäkin, mutta minusta myös hiukan enemmän. Yllätyin Hautalan kirjoittajan kyvyistä.

      Oli tämä jonkinmoinen käsittely;-)

      Poista
  2. Ei tainnut uni maistua tarinan jälkeen, vai olitko uuvuksissa yöllisestä luku-urakasta?

    Vaikuttaa jännittävältä kirjalta. Pienet pätkät tuntuvat täysin mahdollisilta toteuttaa. Pöllömpääkin maailmassa tehdään ihmisille heidän tietämättään, miksi ei sitten vaikka hypnoosia.
    En taitaisi lukea tuota kirjaa yöllä enkä yksin ollessani ainakaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, nukuin aamulla muutaman tunnin, mutta huonosti. Pitää ensi yönä ottaa takaisin. Olen päättänyt, että en lue enää öitä, mutta joskus tapahtuu tällaista: Minun piti vain vilkaista kirjaa...Täytyy ihmetellä, miten joku keksii tällaista!

      No, ei tässä mässätä millään raakuksilla, ainakaan fyysisillä, sillä tämän on HIRVEÄN psykologinen kirja. Voihan tästä herkkis, kuten minä, vähän huojahtaa;-) Ehkä sinä myös.

      Poista
    2. Hanne, poistin sen toisen. Muistathan, että minulla on kommenttivalvonta ilman niitä hirveitä sanavahvistuksia;-)

      Poista
  3. Pistän tämän kirjan muistiin itselleni! Unet on hervoton voimavara, vähän niinkuin aivot :) Suurin osa kapasiteetista jää käyttämättä.

    Itse näen välillä unia tulevaisuuden kojeista ja härveleistä. Viimeksi pari yötä sitten oli todella mielikuvituksellinen maailmanpyörä. Ehkä sellainen on jossain huvipuistossa 50 vuoden päästä (tai sadan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, suosittelen. Ne ovat sitäkin, mutta myös vaarallisia. Minä olen nähnyt enneunia, jotka ovat toteutuneet. Myös kuolemaa. Herään sudenhetkellä ja muistan unen. Silloin kerron sen R:lle. Olen toivonut, että sitä ei enää, mutta nyt tuli kaksi niin outoa unta, että ei ikinä ennen. Eräs kuollut ystäväni haluaa kertoa minulle jotakin. En voi tässä kuvailla niitä, mutta toinen kerta oli jo vaatimus. Nyt minun täytyy tehdä yksi matka ja käydä...Tämä on siis nyt uutta. Ennen etiäisiä ja enneunia, nyt...

      Hyvänen aika sinua! Jos tekniikka tunkee uniini, haluan eutanasian. Nytkin blogger toitottaa jostain uudistamisesta. Ehkä kukaan ei kuule minusta sitten enää, sillä en pääse blogiini. En jaksa enää opetella mitään tekniikka ja tekniikka tappaa minut paljon ennen oletettua elinikääni, joka on 99,9 vuotta!

      Anne, sulla on keksijän aivot!

      Poista
  4. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Olipa hieno lukea arviosi Hautalan viimeisimmästä kirjasta ja huomata, että myös sinä vaikutuit hänen tyylistään ja tavastaan rakentaa lähes hypnoottinen tarina ns. reaalimaailmaan, jossa kuitenkin jokin näkymätön side sitoo lukijan sisälle tarinaan.
    Hautala on Jääskeläisen ohessa yksi lempikirjailijoistani nimenomaan tuon taitavan ja lähes maagisen kerrontatapansa vuoksi. Tekstissä kaikki toimii, dialogia myöten.
    Hankintalistallani on tämä sekä edellinen, Torajyvät, koska lukemani kaksi ensimmäistä teosta täyttivät kaikki odotuksiani ja enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marke, Hautala vakuutti minut vahvasti ja ote oli kuin sidottuna;-)

      Miten minullekin tuli vähän tästä mieleen Pasi Ilmari, paitsi, että tämä Unikoira oli kyllä paljon kovempi kuin Harjukaupungin salakäytävät, mutta jotain samaa, ehkä sitten maaginen tunnelma. Aivan: Molemmilla dialogit toimivat.

      Hautalan kaksi ensimmäistä kirjaa ovat palkittuja, huomaan liepeestä. Minä olen aivan noviisi Hautalan suhteen, mutta heti tuli tällainen alitajuntaa ryöpyttävä tarina.

      Poista
  6. Aa, tämä on selvästi hyvä kirja! Minullekin tämä tuli yllättäen. En ole lukenut, vielä. Mutta suunnittelen kirjan lukemista, koska Hautalan kirja eroaa ehkä hieman normaalilukemistostani (mitä ikinä se sitten onkin, kun luen mielelläni niin ankeaa Suomi-realismia kuin lentoon lähteää maagista realismiakin :)) ja koska olen kuullut monien kehuvan Hautalan Torajyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja,niitä tuli ja tämä veti puoleensa maagisesti;-) Kyllä tämä eroaa. Tämä on kuin meidän suloinen 'Olli Suominen' vähän rajumpana. Ja mustaa huumoriakin on. Tämä kirja on sitä lentoon lähtöä. Suosittelen!

      Poista
  7. Hmm. Kiinnostus heräsi jo pelkän ensimmäisen lainauksen perusteella: "haluatko haistaa luntani?". En ole minäkään ennen tästä herraskirjailijasta kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, sitä lausetta ei ole korvamerkitty Hautalalle, sillä luntahan ei kukaan voi omistaa: Tulevan kirjasi nimi? Ehkä runokirjan?

      Tähän herrakirjailijaan sinun pitäisi tutustua, sillä hänellä oli tietokoneruudun ääressä vähän samoja manooverejä kuin sinulla siinä, minkä annoit minulle luettavaksi...Herätys!

      Poista
  8. Minäkin olin huomannut tämän kirjan syksyn uutuuksien joukosta. En uskaltanut ottaa riskiä ja tilata, koska en ollut varma siitä olisiko tämä kuitenkaan minun juttuni. Mutta vau, mikä arvio. Nyt alkoi todellakin kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, en minäkään aikonut tätä lukea;-) Ilmeisesti joku Kustannushenkilö tuntee minut paremmin kuin minä itseni.

      Kiitos.

      Lue!

      Poista
  9. Olen lukenut Hautalalta Itsevalaisevat (tai joku sellainen). Muistan, että teoksessa tosiaan oli jotain painajaismaista. Vähän vinksallaan oleva todellisuus, kuten Pasi Ilmarilla. Koin Hautalan kerronnan ekassa kuitenkin liian sekavaksi, enkä ole nyt uusimpiin tarttunut, vaikka toki kirjailija on taatusti kehittynyt. Ehkä joskus - jos on aikaa :)

    Pasi Ilmarin Lumikko ja yhdeksän muuta on minulle se suomalaisen kirjallisuuden ykkösteos. (Nyt on sen verran kipiä kurkku, että lähden kiskomaan Allua (Aloe veraa) ja sen jälkeen pannullisen kahvia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, Itsevalaiset, joka sai Kalevi Jäntin palkinnon. Poimin näitä itetoja uuden kirjan liepeestä...

      Vinksallaan oleva todellisuus on parempaa kuin ojennuksessa oleva todellisuus, tai ainakin kiinnostavampaa.

      Kun nyt olen lukenut vain tämän, niin kyllä kirjaa vaatii myös, siksi laitoin, että osa krapulasta saattaa johtua siitä, että en ymmärtänyt kaikkea;-) Lukukokemus oli kuitenkin vahva, pitkän jälkimaun elämys, sillä munkin todellisuus heitti ympäri pari kertaa ja kaikki huojahti. Tämä mies on pelottava! Hän jos olisi liki suggestoisi minut toiseen todellisuuteen...ties minkälaiseen.

      En ole lukenut Lumikkoa, mutta 'harjukaupungin' tietysti ja pidinpidinpidin.

      Oi sinua!: Ota kolme x vrk Burana 600 ja 2 gr C:tä, sen päälle lämmintä nestettä paljon. Vaikka teetä. Sitten jos kolmessa päivässä ei helpota niin lääkäriin.

      Nyt olen jo lääkärikin! Eilen jotan muuta. Kaikki on Hautalan syytä!

      Poista
  10. Jäin nyt miettimään. Minuahan kiinnostaa kaikki psykologinen. Tosin mitään kauhuleffoja en pysty katsomaan, etenkään niitä, jotka voisi olla totta. Sairas psyyke on kamalista kamalin justiinsa sen tähden, että se on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, minäkään en pysty KATSOMAAN mitään rankkaa, mutta luen melkein mitä vain, paitsi en scifiä, fantasiaa enkä liian kevyttä tai en mielelläni sotakirjoja.

      Sairas on sairas, mutta eikö pieni sekasortoisuus ole kiinnostavaa...

      Mine, sinulla on jotain yhteistä Hautalan kanssa. Googlaa!

      Toivon, että luet tämän kirjan.

      Poista
  11. No huh, tämä täytyy ehkä lukea vaikka vähän pelottavalta kuulostaa. Näin näitä asioita kävelee elämäämme, vaikka toisin kuvittelemme. Sinä noitanainen, unien näkijä onneksi tänään paistaa aurinko ja syksy näyttää parastaan. Nautitaan ja ensi yönä nukut :) Halaus Bessu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, minä hoidan tämän niin, että sinä luet tämän. Saat silloin kun meillä on se KY.

      Niin...alan tuntea itseni velhoksi, eikä se voi johtua siitä, että sain kummipojan kanssa kovan Potter-herätyksen pari viikkoa sitten;-)

      En nukkunut viime yönäkään kuin muutamia tunteja. Luen taas unikirjaa! Ensi yönä pakkopakkopakko, sillä huomenna Harri ja...

      Poista
  12. Tämä ei ole minun genreäni, mutta olen töiden vuoksi lukenut Itsevalaisevat ja osan Käärinliinoista ja ollut hyvin vaikuttunut Hautalan kyvystä kirjoittaa ja tuottaa hyytäviä tarinoita.

    Varmaankin joskus vielä luen Käärinliinat loppuun ja sitten tämänkin. Hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, ei pitänyt olla minunkaan ja myönnän auliisti, että osa taisi pyyhkiä ohi ymmärrykseni, mutta olen nyt niin syvällä omassa uniasaissani, että vaikutti ja upposi! Sen lisäksi Hautala kirjoittaa hemmetin hyvin. Kaikki suomalaiset mieskirjailijat eivät ole minulle riittävän kiinnostavia;-)

      Poista
  13. Hienoa, että saat syttymään kotimaisellekin kirjallisuudelle. Listalle menee =) Kunhan joskus saan sellaisen vuosivapaan, jolloin kahlaan ja luen ja itken ja nauran kaikelle mitä upeat kirjailijat ovat luoneet.

    Nyt ihmettelen mihin aikani katoaa, en tunnu ehtivän kuin lipaista blogeja, leffaa, kirjaa, taulua tai muutakaan. Mutta toisaalta kahden viikon sisällä on ollut omien rajojen voitokkaita rikkomuksia, taivaaseen siirtymisiä ja upeita musiikkikokemuksiakin.

    Oi Leena, miten ihmeessä sä kerkeät tuon kaiken =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, minusta tämä on sinulle! Tunnen susta muutaman puolen...ja sinä minusta. Sinä villitset meikäläistä - toisinaan;-)

      Hetkinen nyt, olinko, enkä ollutkin mukana siinä taivaaseen siirtymisessa...minä muistan sen niin.

      Gitta, en ikinä tule tätä myöhemmin uskomaaan todeksi!

      Mutta hyvää yötä nyt sulle toivotan..., sillä tunnen olevani jo kuun tomua kokonaan.

      Poista
  14. Ihanaa, että sinäkin löysit Hautalan! Pidin paljon Käärinliinoista ja äsken lopettelinkin tämän Unikoiran. Hyllyssä odottaa jo Itsevalaisevat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, en löytänyt. Hän löysi minut. Kirja vain saapui muiden joukossa ja ajattelin vilkaista vain pari sivua...Mikä kirjoittaja! Hänellä leikkaa viiltävän, pelottavan terävästi. Luin oikeesti yön ja tässä iässä se näkyy ja tuntuu. En voinut lopettaa;-)

      Poista
  15. No minullahan kävi vähän samalla tavalla, että keväällä poimin kirjan lukupiirini eräällä kerralla kun pidimme kirjanvaihtotoria ;) Katsoin Käärinliinojen kantta ja sain vahvan muiston/tunteen, että olen joskus ajattelut lukevani ko. kirjan. Ja niin luin. Ja vaikutuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, jännää, miten jännittävät herrat löytävät meidät. Hautala on kuin 'Olli Suomisemme', mutta vähän pelottavampi...Minäkin luen Hautalalta puuttuvat heti kun ehdin. Nyt on menossa projekti, jossa aion lukea Shieldsin tuotannon puuttuvat. Miten ihmeellistä, että voitin arvonnassa yhdellä arpalipulla Shieldsin, jota minulla ei vielä ollut...Sen lisäksi on ilmestynyt yksi huomattava teos, jota et ole voinut olla huomaamatta.

      Poista