tiistai 23. lokakuuta 2012

Anna Ahmatova Fontankan talossa


…Annettuaan Aleksei Tolstoille korvapuustin OM palasi kiireesti Moskovaan ja sieltä soitteli joka päivä Anna Andrejevalle ja rukoili tätä tulemaan. Anna Andrejeva empi, OM oli vihainen. Jo pakattuaan ja ostettuaan lipunkin Anna Andrejevna seisoi ikkunan luona miettimässä. ”Rukoiletteko että menköön pois teiltä tämä kaikki?” kysyi Punin, viisas, sapekas ja säkenöivä mies. Hänpä juuri kävellessään Anna Andrejevnan kanssa Tretjakovin galleriassa sanoi äkkiä: ”Ja nyt mennään katsomaan, miten teidät viedään teloitettavaksi.” Niin syntyivät säkeet: ”…ja sitten vankkureilla hämärissä lantalumeen uppoaa…Kuka hullu Surikov viime tieni kuvaa?” Mutta sitä matkaa Anna Andrejevna ei joutunut tekemään: ”Teitä pidätellään aivan loppuun asti”, Nikolai Nikolaevitš Punin sanoi, ja hänen kasvolihaksensa nykivät. Mutta Anna Andrejevan unohdettiin eikä häntä viety, sen sijaan hän koko elämänsä ajan saatteli ystäviään näiden viimeiselle matkalle, myös Puninin.

Nadežda Mandelštam: Ihmisen toivo (Vospominanija, Otava 1972, suomennos Esa Adrian)

Saadessani käteeni Pirjo Aaltosen, Anne Hämäläisen ja Sanni Sepon yhteistyöteoksen Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012) hetki löi. Vaellettuani vuosia Neuvostoliiton vankileirien saaristoissa, sitä ennen Venäjän kirjallisuuden klassikoissa ja viimeksi Romanoveissa, olin tullut sille ovelle, jonne runoilija Osip Mandelštamin (OM) puolison, Nadeždan, kirja minua houkutti jo vuosia sitten ja siinä ovessa luki: Anna Ahmatova. Hän on nainen, joka kaiken aikaa oli mukana Mandelštamin muistelmissa, mutta loppuun asti nimellä Anna Andrejevna.  Hän sai elää ilman karkotusta, mutta vuosikausia pannassa, sillä Stalinin aikana, elokuun 14. päivänä 1946, astui voimaan ns. Ždanovin asetus, joka oli voimassa aina lokakuun 20. päivään vuonna 1988. Neuvostojärjestelmä vei Ahmatovalta ’äänen’. Hän ei voinut julkaista mitään, joten hän elätti itseään vaivoin käännöstöillä ja pääasiassa muiden avustamana. Jälkipolville hän soi sitäkin kirkkaammin, mistä on osoituksena jo tämä kipeänkaunis Anna Ahmatova Fontankan talossa, jonka kokonaisvaltainen hohto lävitse pannan ja aikain tarjoaa Ahmatovan äänen kuin ’valoksi, kunnian säteiksi!’
Runo ei ole erakko, sen kumppani ovat kuvat, tarinat, kyyneleet, kuolemat ja himot. Mistä muusta kannattaa kirjoittaa kuin rakkaudesta ja kuolemasta! Sitä täynnä on tämä kaunis kirja, jonka teksti on Pirjo Aaltosen, valokuvat Anne Hämäläisen ja kollaasit ja ulkoasu Sanni Sepon. Kirjan tekijöiden yhteistyö on tuonut esille Stalinin ajan erään taiteilijakohtalon, mutta monta muuta siinä ohessa. On tavoitettu rujon kauneus, nälän kyyneleet, pelon kipu, öiset koputukset ja lähdöt ja myös se pahin eli pienen Valjan kohtalo, jota…

Ahmatovalla oli useita miehiä, mutta vain yksi lapsi, Lev Gumiljov, jonka hän oli saanut ensimmäisestä avioliitostaan Nikolai Gumiljovin kanssa. Äidin ja pojan suhde oli aina vaikea ja Lev joutui vuosikausiksi leireille ja toistuvasti, arvellusti siksi, että hän oli Ahmatovan lapsi. Pirjo Aaltonen kirjoittaa Ahmatovasta runoilijana näin:

Ahmatova saavutti jo 1910 –luvulla suurta mainetta runoilijana, ja hän oli Osip Mandelštamin ja silloisen aviomiehensä Nikolai Gumiljovin ohella akmeistisen runouden johtohahmo. Akmeistit tähtäsivät runokielessään yksinkertaisuuteen ja konkreettisuuteen, kun taas heitä edeltäneet symbolistit olivat ilmaisseet itseään unien, vertauskuvien ja myyttien kautta.

Ahmatovaa suomentanut Marja-Leena Mikkola kiteyttää hienosti:

Ahmatova pyrkii välittämään psykologiset tilat epäsuorasti, kiinnittämällä huomion ihmisen käyttäytymisen ulkoisiin ilmiöihin ja kuvaamalla tapahtumatilanteita ja ympärillä olevia esineitä. Ulkoisesta tulee sisäisen ilmaisukenttä.

Ahmatova oli kaunis niin naisten kuin miestenkin mielestä. Hänessä virtasi tataariverta ja hänen surumielinen ja sisäänpäin kääntynyt olemuksensa sai monet haluamaan häntä.  Ahmatovaa valokuvattiin enemmän kuin ketään toista 1900 –luvulla elänyttä venäläistä runoilijaa. Hänestä maalattiin muotokuvia ja häntä ikuistettiin grafiikan keinoin – ilmeisesti alastonkuvissa. Kirja tulvii kuvia kauniista runoilijasta. Eläessään hän koki monta suhdetta. Kun bolševikit olivat teloittaneet hänen ensimmäisen miehensä, astui kuvaan hänen pitkäaikaisin elämänkumppaninsa Nikolai Punin.  Puninin haltuunsa saamaan Fontankan asuntoon Ahmatova muutti 1926. Fontankan asunnosta monet, mm. Ahmatovan poika Lev Gumiljov ja usein runoilija Osip Mandelstam, saivat turvapaikan. Stalin terrorilta ei ollut kuitenkaan suojaa ja Ahmatova oli usein saattamassa muita, kun turvallisuuspoliisi NKVD iski.  Hän sattui olemaan paikalla myös kun Osip Mandelštam vietiin.
Marraskuussa 1945 Isaiah Berlin, Ison-Britannian Moskovan –lähetystön nuori lähetystösihteeri, saapui Leningradiin ja soitti Anna Ahmatovalle. Vain muutamia tapaamisia, joita niitäkin varjostivat turvallisuuspalvelun agentit, usein hyvinä ystävinä esiintyvät. Kaikesta huolimatta Berlinistä tuli Ahmatovan yksinäisyyteen hiljainen keskustelukumppani kuten olivat Nikolai Gumiljov sekä Osip Mandelštam. Berlinille Ahmatova kirjoitti runonsa Kolmas ja viimeinen, joka löytyy kirjasta Marja-Leena Mikkolan suomentamana.

Kuin kurjuutta ei olisi riittävästi koettu, tapahtui tätä ennen vielä Leningradin piiritys ja siihen liittyy Ahmatovan suhde lääkäri, patologi Vladimir Garšiniin. Kun piiritys alkoi, Ahmatova oli paossa Taskentissa, mutta Garšin jäi piiritettyyn Leningradiin työskennellen kaupungin johtavana patologina. Tarkoitus oli, että pari menisi avioliittoon sodan päätyttyä, mutta jotain oli tapahtunut rajoja rikkovalle Ahmatovalle Taskentissa, ja uupunut Garšin hyvästeli Ahmatovan jo rautatieasemalla.

Kuka ikinä rakastaa runoja ja mennyttä maailmaa, on joutuva tämän kauniin kirjan pauloihin. Itselleni tämä meni vähän ylikin, sillä olisinhan ilman viimeistä sotaa viipurilainen. Yhtä lujasti kuin työnnän Venäjää kauemmas, se hiipii salaa uniini, kuiskii varjoissa, välkkyy lumessa.

Kiitän kirjan tekijöitä sekä saamistani lisäkuvista että yleensä ottaen tästä kirjasta, joka jää kirjastoni timantiksi  Vuoden kaunein kirja joululahjapakettiin, unohtumattomaksi muistoksi ystävälle, vaikuttavaksi elämykseksi itselle!

Garšinille omistettu kaunis runo olkoon lumitimanttinen ylistys Anna Ahmatovalle Fontankan talossa – ja runouden vapaudelle. Suomennos Marja-Leena Mikkolan.

Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen –
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan –
mihin mahdamme mennäkään…

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli…
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Elina/Luettua elämää Susa  Jaana  Opuscolo  ja MarikaOksa

40 kommenttia:

  1. Kauniisti esittelit tämän teoksen, jonka haluan käsiini mahdollisimman pian.
    Olen menossa viikonloppuna Pietariin ja jos vain löytyy joku pieni aikarako haluan käydä tuolla Fontankan talossa Ahmatova-museossa. Olen käynyt siellä kerran aiemmin, mutta siitä on jo vuosia ja siksi haluan käydä uudelleen. Olisi ollut hauskaa saada tämä kirja jo ennen sitä, mutta parempi myöhänn kuin ei milloinkaan.

    Kerkko Koskinen kollektiivin levyllä on sävellettynä Ahmatovan runo (suomennos Pentti Saaritsan) "Käki", jonka ainakin minä tulkitsen kertovan juuri tuosta vaikenemisen pakosta, oman äänen kätkemisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, takuulla haluat ja kuumasti suosittelen. Tässä on kaikki kuin oikeassa suhteessa, ainakin minulle, joka olen siis suuri runojen ystävä, mutta Ahmatova-noviisi.

      Tämä kirja olisi nyt ollut sinulle kuin avain tuohon museoon, ihan esineistä kuviin. Kirjassa on mm. haastateltu Ahmatova-museon johtajaa Nina Popovaa...

      Kirjassa on yksi huumava Saaritsan suomentama runo, mutta ei Käki, vaan rakkausruno, joka on kirjoitettu Puninille ja jossa kukkivat lumikellot.

      Tästä tuli sekunnissa blogini tämän vuoden kaunein kirja!

      Poista
  2. Ihana kun sulta saa loistavat vinkit joulupukinkonttiin!!

    Mä taidan ottaa nyt SEN kirjan käteen ja uppoutua sohvan nurkkaan, sunnuntaina en kumma kyllä ehtinyt...
    Lillassa olis pari pikku hommaa, mutta olkoon....ehtii ne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, ole hyvä vain!

      Varo sitten ettei sulle käy kuin mulle: kaiken puun pitäisi alkaa näyttää muinaisen harmaalta, ajan syleilemältä.

      Meilläkin meni koko viikonloppu puutarhaa talviteloille laitettaessa. Ihan likellä eli Petäjävedellä oli jo satanut ensilumen...

      Nautinnollisia hetkiä SEN kirjan parissa!

      Poista
  3. Leena, sulle on jotain blogissani. Käy kiinni, jos aikaa riittää :)

    VastaaPoista
  4. Tämä kirja on upea! Olen tykännyt kaikista (lukemistani/katsomistani) Sanni Sepon kirjoista ja nyt se yhdistettynä Anna Ahmatovaan, voi ihanuutta! Kaikki kunnia tietenkin myös Pirjo Aaltoselle ja Anne Hämäläiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, siinä se juttu onkin, että näiden kuvien ja Ahmatovan runojen ja elämäntarinan suhde on kirjoitettu yötaivaan tähtiin. Tämä on kuin lumitimanttivalssia - ilman Stalinin urkkijoita. Runovalssia!

      Niin sitten tämä kaunis kokonaisuus ohitti Schjefbeckin...kuka olisi uskonut..., mutta olen alitajuisesti kaivannut Ahmatovaa jo kauan.

      Sinä takuulla ihastut tähän!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Allu, usko mua: Tilaa tämä itsellesi jouluksi! En voi luopua nyt ainoastani...

      Poista
  6. Täällä rupeaa aina raksuttamaan. Olisiko tämä minun vai jonkun muun. Kenen. Itseasiassa olen joutunut nettikauppojen uhriksi. Miten helppoa on tilata ja maksaa netissä. Toivottavasti emme ole kohta konkurssissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, minulle on näin käynyt elokuvien suhteen. Ilmankos niitä onkin joka lauantaiksi;-) Se on aivan liian helppoa...,mutta minä en osta, jos pitää maksaa luottokortilla eli olen asiakkaana CDON.COMilla ja Peter Hahnilla, koska sieltä tulee oikea lasku.

      Jos sinulla on yksikin kirjallinen/runollinen/visuaalinen ystävä, osta tämä nyt jemmaan, sillä kohta taas myydään 'ei oota'. Annat sitten lahjaksi kun aika on.

      Minä en siis nyt luovu omastani...,mistä sen tietää, miten tälle syttyisit. Tässä on vain 75 sivua, kaunis kuin koru ja paljon suurta venäläistä tunnetta. Ensi yönä taas olen unessa Lara, istun troikassa ja puuterilumi pöllyää. Olen onnellinen.

      Mietitään konkursseja vasta sitten joskus...;-)

      Poista
  7. Onpa kiehtovalta kuulostava historiallinen kirja;historiahan muutenkin kiinnostaa minua.Hieno esittely Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä on. Ja kaunis, kaunis...olisit ihan myyty. Joko tiedät, mitä haluat joululahjaksi?

      Minuakin historia vei melkein ammatiksi asti. Se on nyt rakas harrastus.

      Kiitos!

      Poista
  8. Minäkin ihastuin, innostuin..
    ihana kollaasi tuossa postauksessasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, tämä on kultaa! Sinä taiteilijana arvostaisit...

      Kirjassa on upeita kollaaseja, joissa kuvat eivät 'syö' toisiaan, vaan kuin kasvavat yhteydestään.

      Poista
  9. Oh, kiitos tästä postauksesta! Ahmatova on helmi! Tämä kirja täytyykin ehdottomasti absolutely lukea. Samalla tuli kyllä ikävä Ahmatovaa. En ole iäisyyksiin lukenut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ehdottomasti. Tässä sulle vinkki, mitä toivot kotipuolen joulun tontuilta.

      Minä vasta aloitan, sillä Venjän historia on niin runsas, että vasta nyt on runojen aika.

      Poista
  10. Kaunis tarina ja esittely Ahmatovasta.
    Olen lainannut hänen runojaan useasti omaan blogiini.
    Sympaattinen Alma, ajatuksien runoilija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulleriina, kiitos. Kummassa blogissasi sinulla on runoja? Kävin kurkkimassa ja vastasin yhteen Sveitsi -juttuun;-)

      Niin...hänestä ei voi olla pitämättä. Kunhan todella luen kaikki suomennetut runonsa, tiedän enemmän.

      Poista
    2. Hei Leena!
      Kuvia ja mielikuvia on mun oma blogini: http://ulleriina.blogspot.fi/
      Samakasa on taasen meidän porukan yhteinen pulinakasa.

      Ahmatova-fani:), voisin itsestäni sanoa.
      Hyvää syksyn jatkoa Sinulle!

      Poista
    3. Kiitos tiedosta!

      Meillä on sitten muutama asia yhteinen...otaksun.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  11. Ihanat kuvat ja kollaasit,vau.
    Jo niiden vuoksi voisi kirjan hankkia. Naapurimaamme historia on niin särmikäs ja mielenkiintoinen, että siitä lukee mielellään.
    Hieno kirjoitus tekee teoksesta haluttavan, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, eikö! Minä en ole kaikkein suurin kollaasien ystävä, sillä usein kuvat 'syövät' toisiaan, mutta tässä kirjassa kuvat vain vahvistuvat seurasta.

      Ehdottomasti ja nyt;-) Sille ei voi mitään, että Venäjä kiinnostaa, vaikka usein tekee mieli kääntää selkänsä ja unohtaa. Sitten näkee taas unen, jossa troikka kiitää...

      Kiitos! Sitä kirjoittaa, miten kirja antaa 'lentoa'.

      Poista
  12. Olemme näköjään venäläistunnelmissa molemmat ;) Julkaisin juuri jutun Tsukovskajan Vajoamisesta ja luen tätä Anna Ahmatova Fontankan talossa nyt toisen romaanin rinnalla. Sen mitä tähän olen jo tutustunut, olen todellakin ihastunut, upea teos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, loppusyksyn kaunis melankolia vaikuttanee...

      Kiinnostavaa kuulla, mitä pidät.

      Kirja kuin koru, mutta kynää kastettu niin kyyneliin kuin puuterilumeen.

      Poista
  13. Tuot tämän taas esiin niin kauniisti, kiitos siitä! <3

    Miten mie pelkään, että venäläinen kirjallisuus on liian vaikeaa? Onko se? Tuo Susan mainitsema teos on ehkä pakko lukea, puutteellisellakin keskittymiskyvyllä.

    Rikos ja rangaistus oli minulle mielettömän hyvä lukuelämys. Pelkäsin sitä tylsäksi, mutta kaikkea muuta! Tunnelma ja sen tuoma sanoma puhuttelee vieläkin, kirjan kliimakseja en unohda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiitos! Totuus ei pala tulessakaan!

      Siis nyt puhumme hiukan kahdesta eri venäläisestä kirjallisuudesta, otaksun. Kun aloin teininä luke avenäläisiä klassikoita, uuvuin henkilömäärään, nimien vaikeuteen, sotakohtauksiin, mutta jokin vain vei ja ne kaikki ovat minulla edelleenkin eli täydellistä.

      Mutta mitä jos aloittaisit tästä Anna Ahmatovasta sekä lukisit sen rinnalla Vajoamisia. Kannattaa myös muistaa, että Makinen kirja Ikuisen rakkauden kosketuksia kertoo sekä Neuvostoliitosta että Venäjästä ja millä tavalla: Huikeaa!

      Minä aion vielä lukea blogiini tuon Ihmisen toivo -teoksen, vaikka siitä on kansipaperikin kadonnut. Siinä on paitsi runoilija Osip Mandelštamin kovan kohtalo myös paljon hänen ystävästään Anna Ahmatovasta.

      Rikos ja rangaistus on upea! Jos sinä siitä pidit, niin anna virrata vain venäläisen kirjavirran.

      Poista
    2. Toki klassikot ovat asia erikseen mutta jokin "pelko" mieleeni on silti jäänyt ihan venäläistä nykykirjallisuuttakin kohtaan. Nyt heitän romukoppaan turhat ennakkoluulot ja annan mennä :)

      Poista
    3. Just niin! Joskus on hypättävä pimeään löytääkseen valon.

      Poista
  14. Täytyy kävellä huomenissa kirjakauppaan hypistelemään ja haistelemaan. Saat jotenkin villiintymään näihin runoilijoihin, ja kun nainen on vielä noin kaunis ja monessa elänyt, niin...

    Jos päivässä olisi tunteja 30, mutta kun ei ole ;-) Jos olisin vapaaherratar, niin tekisin, lukisin, olisin, kirjoittaisin, maalaisin ja rakastaisin. Nyt jotkin tunnit päivistäni menevät johonkin aivan muuhun, eikö se ole jotenkin epäreilua.

    Ihanaa iltaa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, siis tämä on myös elämänkerta. Vähemmän runoja kuin kuvia ja muuta tekstiä, mutta kaikki on upeaa. Lupaan, että innostut!!!

      Minä olen muutaman vuoden elänyt kuin tunteja oli minulla 48. Sitten tuli Anjutan 'herätys'.

      Minusta niin elämän hukkaan heitettyjä tunteja ovat vaikkapa siivoukseen käytetyt. Nekin voisi tehdä vaikka mitä. Yritän olla ajattelematta, sillä tieto vain lisää tuskaa. SE KAIKKI ON NIIN EPÄREILUA. Tästä aiheesta saisi muuten ison jutun, mutta eihän sitä kehtaisi sanoa, että haluaa jonkun muun siivoavan ja valmistavan arkiateriat ja...

      Kiitos samoin sinulle! Tämä likka sulkee koneensa nykyisin aikaisin, ei rieku enää yli puolen yön edes lukien, lenkkeilee, ja viikonloput pois koneelta melkein kokonaan. Siis oon saanut herätyksen. You too!



      PS. Käy ostamassa tämä kirja. Minäkin teen sen. Ystävälle lahjaksi.Omaani en anna pois.

      Poista
  15. Hei! Olen uusi tulokas tässä kirjablogien ihmeellisessä maailmassa. Olen 13-vuotias ja minulla on kirjablogi. Siellä on arvosteluja kirjoista, musiikista, elokuvista, tv-sarjoista ja muodista, mutta enimmäkseen kirjoista.

    Jos kiinnostuit, tsekkaa:
    http://taiteentaikaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. Taiteen Taika, sinulla on kyllä blogistanian upein bloginimi!

    Onnea ja intoa sinulle♥

    Kaikki nuo aiheesi kiinnostavat minuakin, tosin muodin voisin vaihtaa sisustukseen;-)

    Kiinnostuin jo, mutta kun sinulla eivät lukijat näy...

    VastaaPoista
  17. Kirja on visuaalisesti erittäin hieno, siitä kiitokset valokuvataiteilijoille Anne Hämäläiselle ja Sanni Sepolle.

    Sen sijaan Pirjo Aaltosen kirjallisessa osuudessa on paljon toivomisen varaa, koska se sisältää liian paljon ylimalkaista ja suorastaan virheellistä tietoa. Tästä syystä en suosittelisi sitä Anna Ahmatova museon opaskirjaksi, niin kuin Hesarin kriitikko. Hyvän ja luotettavan käsityksen Anna Ahmatovan elämästä saa Jelena Kuzminan kirjasta `Ahmatova - koditon`

    Marja Puhakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja Puhakka, minä pidin kirjasta kaikkineen, enkä osaa ottaa kantaa tekstiin muuta kuin haltioissani, sillä olen Ahmatova -noviisi, vaikka olenkin paljon venäläisyyttä koenut mm. Venäjän klassikoissa ja Romanov-kiinnostukseni puitteissa. Minulle tämä oli enemmän.

      Sirpa Pääkkönen Hesarin jutussaan mainitsi, että 'kirja voisi olla sisältönsä puolesta opaskirja museoon.' Ja sitten hän seuraavassa lauseessa perusteli kantansa. Minä koin tämän vain 'oppaana' Ahmatovan kiintoisaan elämään, josta olen tähän asti saanut vain pieniä palasia Osip Mandelštamista kertovan kirjan yhteydessä.

      Kiitos vinkistä! 'Ahmatova-koditon' kuulostaa kiinnostavalta.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  18. Tämä kirja Joulupukin konttiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, parempaa et voi toivoa. Tulin juuri kaupungilta ja kävin ostamassa näitä muutamia juuri joulupaketteihin.

      Poista
  19. Hei Leena
    Siunattu Facebook! Siellä törmäsin ihanaan Anna Ahmatovin runoon ja sitten pian sinuun, aikani Annan perässä surfattuani. Tässä sinulle runohelmi, jos vaikka et tätä muista...Tätä ei ole Marja-Leena Mikkolan kootuissa:

    LOITSU
    Läpi tyrmän portin
    takaa Ohtan soiden,
    umpeenkasvanutta polkua pitkin,
    yli villiintyneen niityn,
    läpi yön vartioketjun,
    pääsiäiskellojen lupausta seuraten,
    kutsuttuna,
    ylös nousseena, -
    tule luokseni illalliselle.
    15 huhtikuuta 1936 Leningrad
    Kokoelmasta Ruoko (1924-1940)
    suom. Anneli Heliö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pelastajani!

      Olen miettinyt pääni puhki, mistä löytäisin sopivan runon nyt Lumikarpaloon, runoblogiini: Kiitos tästä! Huomenna etsin siihen vaikka mistä tähän sopivan kuvan. Ihan mieletöntä taas! Ihokarvani nousevat pystyyn ja olen loihdittu.

      En kovasti ole perustanut facebookista, mutta ehkä minun täytyy muuttaa nyt käsitykseni;)

      Minäkin surffailen Annen perässä. Seuraavkasi noudan kirjastosta minulle kovasti suositellun Anna Ahmatova koditon.

      Kiitos, että laitoit kaikki tiedot, voin alkaa etsiä kokoelmaa ja nyt kohta kirjoitan tämän Ahmatovan Valittuihin, ettei vain katoa.

      You made my day ♥

      Poista