maanantai 29. lokakuuta 2012

CATHERINE MARSHALL: MUSTA KAHLE

Hän pyörähti pianoon päin ja tapaili ”Jouluyön” säveltä. Eikö elämä voisi aina tuntua tällaiselta? Ei, ei se voinut. Koulussa hän ei voinut olla tyytyväinen ennen kuin tuntisi kuuluvansa toisten joukkoon. Ja nyt tähän kaipaukseen liittyi vielä isän epäilysten kumoaminen. Jos hän nyt luopuisi haaveestaan tulla laulajattareksi, isä ei koskaan uskoisi hänen kestävän elämän kolhuja.


Julie pyörähti tuolilla ja soitti ”Finlandian” alkutahdit. Joulu oli ohi.

Catherine Marshallin tyttökirja Musta kahle (Julie’s Heritage, WSOY 1964, suomennos Kerttu Piskonen) on tarina hyvin suojattua elämää viettäneestä Julie Brownellista, joka ei missään vaiheessa ole oikein tajunnut kuuluvansa alempaan rotuun tumman ihonvärinsä takia. Julien isä on lääkäri, jolla tosin on vain mustia asiakkaita, mutta perhe elää hyvällä alueella, Julien parhaat ystävät ovat valkoiset Bets Hampton ja Doris Regan. Julie soittaa pianoa, luistelee, käy ystäviensä kotona ja on kuin kuka tahansa hiukkaa vaille viisitoistavuotias teini, kunnes…

Kaikki kuitenkin muuttuu rajusti, kun lukio alkaa. Siinä eivät auta edes upeat, New Yorkin läheltä ostetut uudet vaatteet, sillä Bets ja Doris eivät enää soita hänelle, vaikka he menevät lukioon samalle luokalle. Julie saa kokea mitä on olla värillinen. Vaikka hän olisi kuinka hyvä, kaunis ja lahjakas, sitä siltaa ei löydy, että hän voisi kumota ihon värinsä ja kävellä toiselle puolelle. Tosin kirjassa eräs hyvin valkoihoinen ja kaunis värillinen niin tekee, sillä Julien ystävän Marilynin isosisko Lorraine loikkaa yli ja jää valkoisten puolelle. Hän muuttaa pois ja jättää perheensä, sukunsa, koko värillisen historiansa, eikä tunnusta enää muuta kuin oikeutensa valkoihoisuuteen.

Julie on todella lahjakas ja pohdiskeleva nuori nainen, jolla on suuria suunnitelmia etenkin laulajan uran suhteen. Hän haluaa pyrkiä Juilliardin musiikkikorkeakouluun, mutta isä on toistaiseksi vastaan, sillä hän epäilee, että Julie ei henkisesti kestä mustien perintöosaa, sen mukanaan tuomia kokemuksia. Isä olikin oikeassa, sillä:

Hänen mieleensä tulvahti muistista pyyhkäistyjä tapauksia, joita hän aikanaan oli tuskin tajunnut: Äiti suojamuurina piittaamattomia myyjättäriä vastaan ja lieventämässä kiusallisia kohtauksia kadulla tervehdittäessä. Ja joskus ammoin se poika, joka oli virnistänyt ja huudellut heille. Mikä olikaan se herjaussana, jonka hän oli singonnut heidän peräänsä? Julie ei kyennyt nyt saamaan sitä mieleensä. Hän oli ollut silloin liian nuori ymmärtääkseen mitä se tarkoitti.

Julie saa kuitenkin aloittaa laulutunnit ja varmaan juuri niiden voimin hän selviää lukion alun vaikeista tilanteista. Sitten kuvioon astuvat pojat ja etenkin eräs Dave, joka pakottaa Julien katsomaan suoraan kohti väriään. Julie taistelee aluksi vastaan, mutta sitten tapahtuu asioita, joista kutoutuu niin Julien kuin Davenkin kasvutarina.

Tämä kirja on aikansa lapsi, mutta miten ollakaan, luin tämän alusta loppuun yhdellä kertaa. Tuli mieleeni, että kun minulle lapsena annettiin lahjaksi Salaisen puutarhan ohella Musta kahle ja Tuomo Sedän tupa, vanhemmillani oli päämäärä, jossa he onnistuivat: Olen ylitse kaiken rasismia vastaan. Ja puutarhahullu! Jos lapselle jankutetaan jostain asiasta, se ei mene perille, sillä kannettu vesi ei kaivossa pysy. Sen sijaan, jos lapsi kokee toisen lapsen kautta, millaista on olla syrjitty vain siksi, että iho on väriltään erilainen kuin muilla, siitä väistämättä herää tunne toisen kokemasta vääryydestä. Iiris rukkakin vetosi samoihin tunteisiin ja sen kirjan sain heti aapisen jälkeen. Olin hyvin herätetty kohtaamaan epäoikeudenmukaisuuden maailman, jolle oli mahdollista tehdä jotain. Sitä eivät hetkauttaneet päivittäiset poniratsastukset, isän prinsessana olo ja sen mukanaan tuomat etuudet, eivät koulumenestys tai paras lapsuuden ystävä, jonka kotona oli useita palvelijoita. Olin kotonani kaikkialla, mutta aina heikompien puolesta tavalla tai toisella. Julie löysi vahvuutensa ja polun omaan rotuunsa muita vihaamatta. Minä löysin polun kohdata ihmisen ihmisenä ja perustaa vain siitä, millainen hän on itsenään. Ehkä molemmat tytöt onnistuivat isänperintönsä vaalimisessa.



*****

Osallistun tällä kirjalla Tuntemattomat tyttökirjat –haasteeseen.


*****

Kiitän Saraa kirjan kansikuvasta.

22 kommenttia:

  1. Onpa tämä kiinnostava! Ja tosiaankin tuntematon tyttökirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juuri sitä. Itsestäkin tuntui vihdoinkin TUNTEMATTOMALTA tyttökirjalta. WSOYn Vihreä kirjasto -sarjaa.

      Poista
  2. Leena, mikä löytö tähän haasteeseen! Olen lukenut Marshallilta omaelämäkerrallisen romaanin Julie sekä äitinsä nuoruudesta kertovan romaanin Christy, en tiennyt että tällainenkin on suomennettu...

    Todella kiinnostava aihekin tässä, kuten sanoit, varmasti "aikansa lapsi", mutta ihan sympaattiselta vaikuttava sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä en tiennyt, että hän on kirjoittanut muutakin! Kirjassani ei paperikansia ja en tiedä, onko ollutkaan. Hyvin vähän tietoa, eikä tullut heti googletettua.

      Tämä oli vain niin kiinnostava, että meni kuin vettä vaan. Yksi plussa verrattuna ihanaan Montgomeryymme, henkilömäärä oli erittäin kohtuullinen eli muistan vieläkin jokaisen kirjan henkilön.

      Minä oikein säästin tätä haasteesi finaaliin, mutta en jaksanut enää pidätellä viimeiseen päivään saakka.

      Aikansa lapsi on tässä tietysti mm. tietyt sanat, joita ei enää käytetä etc.

      Poista
    2. Tuo on varmaankin niin erilainen kuin jos tummaihoisesta tytöstä näinä päivinä kirjoitettu kirja.

      Poista
    3. Jael, sitä on kauhean vaikea tajuta, miten kovaa rotuerottelu oli USAssa vielä '60 luvulla...

      Ja sitä on siellä vielä tänäänkin. Hesarin toimittaja Tuomas Niskakangas oli tekemässä haastettelua Ohiossa presidentin vaalien tiimoilta ja hän kohtasi niin syvää vihaa mustia ja homoja kohtaa, että tekstiä ei voitu painaa. Nyt vuorossa Duane Scyoc, mutta niitä siellä riittää:

      "Musta mies ei saanut mitään aikaan."

      "Scyock ei peittele rasismiaan. Hän kertoo värillisiä miehiä koskevasta ohjeesta, jonka hän antoi tyttärelleen. Se ei ole painokelpoinen."

      "Myös mustasta kansalaisoikeustaistelijasta Martin Luther Kingistä kertova vitsi on paras jättää toistamatta"

      Että tämmöistä sieltä ihmemaasta ja Wyomingista voi lukea, mitä siellä tehdään homoille...Tosi sivistynyttä porukkaa. Että kehtaakin tuokin juntti loukata vielä Kingin muistoa!

      Jael, oikeasti, oikean oikeasti kaikki vain jatkuu ja Ku Klux -klaani voi hyvin ja ristit palavat yössä, kun punaniskat rotusorron työssä.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen ja yllättävä kirjavalinta, vau! Emmepä olisi paljon erilaisempia teoksia voineet olla lukemassa :D Tämän kaltainen rasismin vastainen tyttökirja voisi olla minunkin mieleen. Ilmeisesti aivan eri osastoa kuin Häivähdys purppuraa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, olen osallistunut Marian tyttökirjahaasteeseen jo aika monella kirjalla, mutta nyt täyttyy ehkä parhaiten tuo tuntemattomuus.

      Häivähdys purppuraa on niin suositeltu, että koska aihe oli minua, otin sen kirjastosta, mutta kauhistus: Se ei ollut yhtään minun kirjani. Kirjoitustyylissä oli jotain, mikä ei vain uponnut. Tämä on ihan tyttökirja, joka kertoo 14 -vuotiaasta Juliesta. Nuoren tytön kasvukertomus mustana '60 -luvun USAssa valkoisten ylemmyyden keskellä. Ei rankka, mutta jotenkin niin helppo mennä Julien 'nahkoihin'.

      Poista
    2. Häivähdys purppuraa oli mullekin pettymys. Kaikesta suositusta ei voi eikä tarvitse pitää!

      Miten minusta tuntuu, että olen kuitenkin Salaisen puutarhan lukenut...

      Poista
    3. Huh!, onneksi en ole sitten ainoa.

      Hyvin monet ovat...ja siitä on tehty myös kaksi filmatisointia.

      Poista
  4. Samoja ajatuksia, tunteita kuin sinullakin.
    On ihmeellistä se, että ihmiset eivät ole muuttuneet, kasvaneet. Ymmärrys ja empatia riittää usein vain omaan perheeseen..

    VastaaPoista
  5. Hanne, niinhän se menee. Minä en usko mihinkään muutokseen ja siihen, että ihmisestä tulisi hyvä. Vain naiivi uskoo moista. Ihminen on aina ollut paha ja pahana pysyy. Vain eläin ei ikinä ole tietoisesti paha. Siinä se ihmisen ns. 'ylemmyys'.

    En ole kyynikko, olen realisti. Tässä asiassa.

    VastaaPoista
  6. Oi ihana mitä muistoja nostatit minun mieleeni tällä kirjalla! kylmät väreet menivät selkääni pitkin lukiessani kirjoituksesi. Minäkin olen saanut tuon kirjan joskus... ja lukenut ahmimalla! Samoihin aikoihin Salaisen puutarhan ja monen muun kirjan kanssa !
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, ihanko totta! Tämä on varmaan silloin ollut sitten joku 'hitti'. Kyllä minäkin sain koko Anna -sarjan ja Runotytöt, Pikku Naisia etc., mutta toiset vaikuttavat toisella tapaa. Annasta villiinnyin;-) Runotyttö sai rustaamaan runoja. Salainen puutarha teki minusta ikuisen puutarhurin. Ei voi sanoa, etteivätkö tyttökirjat vaikuttaisi. Enemmän ne kuin mitä aikuiset sanovat, että 'tee ' tai 'älä tee'.

      Niin...Viisikot luin myös kaikki ja Välskärin kertomukset.

      Ole hyvä ja kiva kuulla, että on samat olleet polut.

      Poista
  7. Nuo muut mainitsemasi kirjat kuluivat minullakin ja luulen, että luin koko pikkukaupungin kirjaston, mutta Mustaan kahleeseen en törmännyt. Kirjoissa ja koulussa opetettiin moraalia ja empatian tajua monin keinoin, eikä se varmaan mennyt hukkaan. Nykyisin väkivalta värittää lähes kaikkea mitä nuorille ja lapsillekin tarjotaan, samoin sekin jättää jälkensä. Ajattelin, että voisin ymmärtää millaista on olla syrjitty ihonvärinsä vuoksi, mutta kun eräänä yönä koin sen todeksi Harlemissa, ymmärsin etten ollut ymmärtänyt siitä mitään. Yksi yö on kuitenkin eri asia kuin koko elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, minä luin pienen merenrantakylän kirjaston. Tämä oli minulle kyllä ostettu ja monta muuta, ja kaikki olen säästänyt.

      Väkivalta on kaikkialla. Minun järkeeni ei käy, jos väitetään, että tv- ja elokuva-väkivalta ei vaikuta: Takuulla se sen tekee.

      Niin...muuta se koko elämäksi. Useinhan sisäistämme jonkin asian täysin vasta kokemuksen kautta. Onneksi selvisit...

      Poista
  8. Niin, lapsenlapsellani päiväkodissa kavereita monesta maasta, niin myös omilla lapsillani aina ollut (Catherine Marshallin kirjaa Musta kahle, Julie’s Heritage ei näköjään olemassa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, se on oikein hyvä juttu. Sama koskee kummipoikaani, joka oli jo päiväkodissa kansainvälisessä seurassa.

      Ai, google näytti niin. Tätä on kyllä luettu...

      Poista
  9. Leena, hienosti kirjoitit ja avasit tätä tuntematonta tyttökirjaa! Mahtavaa! :) Aion sen lukea vielä itsekin jossain vaiheessa.

    Kirja alkuperäinen nimi on Julie´s Heritage niin kuin kerroitkin ja se on julkaistu 1957. Kun katselin Marshallin elämäkertaa ja teoksia, niin sitä ei tosiaan mainita. Googlettamalla kuitenkin löytyy kirja esim. Google booksista tai Library Thingistä ja kirjakaupoistakin.

    Laitan tähän vielä linkin Leena, jos haluat katsoa kansikuvaa, joka on aika samantyylinen kuin suomenkielisessä kirjassa. http://www.librarything.com/work/3063031

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos. Tämä oli tosi nopea, sillä tästä puuttui rasittavan runsas henkilögalleria ja aihe kiinnostava.

      No, minä jo ihmettelinkin, että google ei tätä anna...Kiitos.

      Ja kiitos linkistä, toki kuvafriikkinä sen katson;-)

      Poista