keskiviikko 31. lokakuuta 2012

HASSELBACKAN PARMESAANIPERUNAT

Kodin Kuvalehdestä no 20, Kiia Rengon jutusta Peruna on parasta, nappasin hiukan tuunatun ohjeen Hasselbackan perunalle. Kirjoitan sen lehden mukaan, mutta kerron jo nyt, että tuskin peruna kypsyy mainitussa ajassa, riippuu tietenkin paljon perunan koosta ja lajikkeesta. Me pidimme tunnin 175 asteessa ja sekin saattoi olla liian vähän.  Pidämme superherkullista Aurajuustoperunavuokaa tunnin 200 asteessa. Jutussa on suositus tälle herkulle pihvin kanssa, mutta kyllä maistui grillatun lohenkin kera. Kuten tavalllista halusin taas oheen tomaatti-mozzarellasalaattia, mutta nyt vedin nopeasti 'hihasta', kun kotona olikin vain kotimaisia, luomukirsikkatomaatteja, mutta saman asian ajoivat, vaikka olin unohtanut ostaa mozzarellaa;-) Kun keskityn tuohon salaattiin, teen sitä heti kahdeksi päiväksi. Muutenkin on tapana varmistella seuraavaa päivää siten, että ainakin sunnuntain brunssille löytyy ruokaa. Sitten on kiva fiilistellä pitkään hyvän ruoan ääressä hämärän pudotessa kynttilöiden valossa.

Huomatkaa valkoinen 'kastikkeeni' perunalle. Se on taas sitä herkullista, joka valmistuu, kun sekoittaa Estrella Tzaziki Dipmixin kermaviiliin edellisenä päivänä ja laittaa jääkaappiin vetäytymään. Sitä aina myös katkarapusalaatin kanssa. Lehden jutussa ei ollut kastiketta, mutta minä kaipasin sitä ja sopi todella hyvin. 

5- 6 annosta

20 pientä, kiinteää perunaa
suolaa
1 dl voisulaa
1 dl korppujauhoja
1 dl parmesaaniraastetta

Kuori perunat. 

Leikkaa perunoihin syviä viiltoja noin puolen sentin välein leveyssuunnassa siten, että viillot yltävät lähes pohjaan. Varo, ettet leikkaa pohjaan asti ja katkaise perunaa.

Nosta perunat voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan.

Valele perunat voisulalla.

Ripottele pinnalle suolaa makusi mukaan, sekä reilusti korppujauho-parmesaaniseosta.

Paista perunoita 175 asteessa uunin keskitasolla 30-40 minuuttia (meillä tunti!)

Valele perunoille paistamisen puolivälissä voisulaa ja lisää korppujauhoseosta.

Tarjoa esimerkiksi pihvien ja salaatin kera.

***

Pyhäinpäivänä aiomme valmistaa joko gulassia tai toscanalaista uunilohta. Oheen tietysti Hasselbackan parmesaaniperunat, jotka maistuvat myös seuraavana päivänä lämmitettynä.

Guten Appetit!

28 kommenttia:

  1. nuo perunasi ovat kyllä mahtavan herkullisen näköiset.Ensin ajattelin että perunoiden välistä pursuaa sulaa juustoa mutta sehän olikin tzatzikia.Nami!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä oli niin pikaseen kuvattu, kun R. ei tykkää, kun aina sohlaan blogikuvien kanssa, jopa ennen syömistä. Ymmärrän häntä kyllä. Olisin siis voinut tuota vasentakin perunaa vähän avata etc. Tzaziki kuin herätti perunan maut! Se olisi minusta ollut muuten hieman kuivahkoa, ehkä kiitos korppujauhon. Muistan usein Kreikkaa, sillä sinähän tiedät minun ja tzazikin liiton;-)

      Jouluna en kuvaa, mutta saatan tehdä etukäteen pari juttua, joita tarjoan jouluna. Teen siis koe-erät ja kuvaan ne.

      Olisin voinut tyytyä kahteen perunaan, mutta kun maistui niin hyvältä.

      Poista
  2. Mmm, kuulostaa ihanalta! Sitten kun ryhdytään sokerilakkoon (tulekko mukkaan? ;) täytyy panostaa aitoon ruokaherkutteluun! Pidän ruuanlaitosta ja varsinkin leipomisesta, mutta usein on niin kiire, että kuittaan ruuan jollain helpolla tyyliin jauhelihakastike, josta ei ilman tuunausta hyvää tule. Sen jälkeen kiertelen kaapeista herkkunaposteltavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, just minuutti sitten päätin, että aloitamme yhdessä!!! Tarkennetaan aika sitten lähempänä...Sama täällä, sama täällä, voin pantata vaikka koko päivän ja sitten on illalla jo aivan hirmuinen nälkä.

      En minäkään jaksa näitä arkena valmistaa, mutta teen yleensä ma tai tiistaina jonkun ns. pitkän ruoan, jota voi syödä muutaman kerran ja siihen väliin tulee salaattipäivä. R:n koripallon takia se ei voi olla ma ti vaan ke tai to.

      Nautitaan nyt kun vielä voidaan, mutta sitten löydetäänkin aivan uusia nautintoja. Onneksi lakat ovat sitten jo loppu ja vadelmat. Kuvittele, en tiedä montaa herkkua kuin se, että puolet kuohukermaa, puolet rahkaa, sokeria, vaniljasokeria ja sitten ne vadelmat, Kun sen antaa viipyä jääkaapissa, on nautittuna jopa parempaa kuin jäätelö. No, keväällä sitten vapautuu aikaa, kun en enää leivo tiikerikakkujakaan...

      Poista
    2. Vadelma- tai puolukka/punaviinimarjakermarahka on ehdottomasti parempaa kuin jäätelö! Mmm. Kaupasta lähti tänään mukaan Toblerone... Kyllä on kevääksi työsarkaa. Kiva, että lähdet mukaan sokerittomalle linjalle - niin, sitten keväällä! :) Nyt saa vielä syödä. Minä olen toivoton iltasyöppö. Päivisin ei tosiaan ole mitään ongelmia mutta ne illat...

      Poista
    3. Tässä tulee nyt käymään niin, että meille kevät saapuu nopeammin kuin tajuammekaan;-) Minulle juttu on kova, sillä en voi käyttää mitään sokrittomia tuotteita, joissa niitä hirveitä keinomakeutuksia. Varmaan sitten syön juustoa hulluna.

      Niin minäkin. Yöpöytähyllyköllä on klo 22 alken jotain syömistä aina...

      Ei päivisi: Voisin olla ihan vain kahvilla, vedellä ja/tai teellä. Mutta annas olla kun klo on tullut 18!

      Poista
  3. Kiitos tästä, ehdottomasti menee viikonlopun kokkailuagendaan - nyt kun taas innostuin tästä puolesta ;) Eilen sain pöytään itse leipomani ruislimput, ja kyllä oli hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, ole hyvä. Kokeile jollain piikillä sitä perunan kypsyyttä, se voi oikeasti viedä tunnin ja ehkä minä nyt testaan tuon lämpötilan noston...

      Erittäin paljon, että leipoo itse ruisleipää: Hyvä sinä!

      Poista
  4. Lääh, kuola valuu... Pakko kokeilla, vaikka sitten viikonloppuna! Kiitos taas kerran vinkistä. Olen jotenkin huono tekemään perunaruokia, vaikka peruna on hieno raaka-aine. Koetan parantaa tapani! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, ole hyvä. Tee tuo tzaziki myös: Yllätyt.

      Minä vannon perunan nimeen. Tykkään pastasta, mutta sitä syön aina liikaa.

      Jospa vain tietäisit, mikä on suosituin/eniten katsottu resepti blogissani..., niin palvoisit perunaa;-)

      Minäkin koitan parantaa tapani kaikessa - vähän myöhemmin.

      Poista
  5. Hasselbackan perunoita en ole koskaan tehnyt. Palaan tähän postaukseen kun saan mökkikeittiöni paremalle mallille:)
    Vietämme tammi-maaliskuun lopun sapattia ennen talopaketin toimitusta, onneksi on sinun kirjasuositukset joihin palaan ja hamstraan kirjoja luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, en minäkään...tai en ainakaan muista. Tässä on nyt tuo parmesanlisä ja minä tarjoilisin tzazikin kanssa.

      Oi, mikä tunnelma teillä siellä onkaan ja sitten vielä lomaa. Lomaan kuuluvat ehdottomasti kirjat;-)

      Poista
  6. Voi että mitä herkkua. Mulle tuli kamala nälkä yks kaks..
    Täytyypä kokeilla noita ohjeita..
    peruna on hyvää, vaikka syönkin aika harvoin sitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, oikein hyvää. Minulla on aina illalla nälkä;-)

      Löydä nyt se helppo tzaziki. Sitä dippijuttua myydään siellä, missä niitä kaikkia muita vastaavia, joihin dipataan niitä suolalastuja vai mitä ne ovat. Suvella Estrella Tzaziki on usein loppu, joten ilmeisesti sana on kiertänyt.

      Ennen peruna oli perusruokaa, mutta nyt meillä sydään esim. riisiä useammin kuin perunaa. Keväällä, kun peruna on mitä on, pastaa, salaatteja, kalaa, kanaa, riisiä ja aina puuroja sekä kiisseleitä. Pizzaa en ole syönyt vuoteen, joten nyt tekisi jo mieli...

      ***

      Kiitos, Sinä Ihanuus♥

      Poista
  7. Kiitos viikonlopun ruokavinkeistä. Hasselbackan perunat parmesaanilla, nam.
    Taidan tehdä hirvipadan seuraksi!
    Maistuvaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ole hyvä. Maistuvat takuulla.

      Hirvi sopii tähän oikein hyvin.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Leena, pitkästä aikaa istahdin tänne lukemaan kaikkia ihania juttujasi. Kiitos, siitä tuli hyvä hetki.

    Ja nuo perunat kuulostavat herkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kiva, että ehdit. No, Ahmatovaa ja sisustusta, voiko kumpaakaan vastustaa;-)

      Kokeile: Yllätyt, etenkin jos teet tuon helpon tzazikin oheen.

      Poista
  9. Kiertoilmauunissa tuo aika riittäisi (ehkä), mutta ei tavallisessa.
    Tosin perunalajike vaikuttaa myös.
    Herkullinen annos. Olen pitänyt perunalupaukseni ja emme ole syöneet perunaa viiteen kuukauteen. Aion jatkaa tällä valitsemallani tiellä. Haastetta on tosin keksiä pihveille ym lisukkeita, mutta onneksi on juureslajikkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, meillä on varsin uusi ja tasokas kiertoilmauuni, ei vain riittänyt. Perunalajike on minulla syksystä kevääseen kaikessa sama eli Van Gogh, suvella tietysti siikli. Gogh on taipunut minulla kaikkiin ruokiin, mutta kyllä tämä vaatii tunnin...

      Hyvänen aika, miten te nyt tolleen syrjitte terveellistä perunaa. Perunan GI-hömpötys on haudattu jo aikaa sitten, moni muu, mitä paljon syödään, omaa korkeamman GI-luvun. Mieheni syö kolme perunaa ja paljon kalaa, mutta myös etanoita etc. ja hän on hoikka kuin mikä ja juoksi vasta viime keväänä MM-kisoissa...Nyt on perunasta hyviä ruokaohjeita myös Koti ja keittiölehdessä.

      Minun suosituin reseptini on ollut perunasalaatti uusista pernoista, sillä sitä on katsottu jo yli 2000 kertaa. sen kuva vain pitää ottaa joskus uusiksi.

      Jos haluat oheen muuta, suosittelen helppoa Toscanan vihannekset, josta löydät enemmän Toscanalaisen uunilohen ohjeesta. Sikke Sumarin uusimmassa keittokirjassa on myös se pinaattilisuke, jota aion itse kokeilla.

      Poista
  10. Kiva ruokavinkki :) Sitä syödään viikonloppuna poron kanssa.
    Minä laitan tomaatti-motsarellasalaattiin lipstikkaa ja on tosi hyvää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi-Maaria, oooh, poro on parasta!

      Sitähän voi varioida oman maun mukaan. Minulla se olisi rucolaa ellei olisi basilikaa.

      Maistuvaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Nuo perunat ovat niin hyviä!
    Liian harvoin tulee tehtyä, mitään erikoista perunasta (saamaton?), vaikka vaihtoehtoja olisi mielin määrin.
    Meillä taitaa pyhäinpäivänä valmistua hirvenpaisti. Sitä on nyt pakkasessa, kiitos hirvestäjien:) Se on niin hyvää ja terveellistä.
    Kala on yksi favorite myös!

    Nautinnollista loppuviikkoa Sinulle♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, ne ovat!

      Sitä ei vain viitsi, pitää oikein pakottaa itsensä;-)

      Hanne, kokeile sitä hirveä siihen mun gulassiohjeeseen. Nyt nostan itse omaa häntääni, mutta en ole ikinä tykännyt hirvestä ennen kuin keksin tehdä siitä gulassia. Se juo pullon punkkua mm.

      Me syödään kalaa noin kaksi kertaa viikossa. Jos palaamme rannikolle, menetäme valkeat joulut, mutta saamme parempaa kalaa, merikalaa ja siikaakin aina, kun haluamme.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
    2. Niin, muistan hyvin ne loskaset talvet ja merituulet:)

      Täytyykin kokeilla tuota teidän ohjetta!

      Poista
    3. Niin...ei niitä ole ollut ikävä, hyviä kalatiskejä senkin edestä. Noudamme taas joulukalat Luvialta;-)

      Suosittelen!

      Poista
  12. Tässä ihan nälkä tulee lukiessani sinun ruokajuttujasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, minulla on usein nälkä,mutta etenkin iltaisin. Hapankorput ovat illalla kova sana. Ja sen jälkeen ne murut sängyssä...

      Poista