keskiviikko 7. marraskuuta 2012

VUODEN LUONTOKUVAT 2012 - SUOMEN LUONNON VUODENKIERTO


Mustaa ja siinä jääkiteitä. Yksinkertaisen kaunista luonnon kristallia, jonka on upeasti kamerallaan tallentanut meidän kaikkien iloksi Antti Harkko, tämän vuoden luontokuvakilpailun voittaja. Kädessäni on kuten arvaatte Vuoden luontokuvat 2012 – Suomen Luonnon Vuodenkierto (Suomen Luonnonkuvaajat Ry/WSOY).  En tiedä mennäänkö nyt jo luonnon pinnan alle, sillä selvästi kuvattavat kohteet alkavat muuttua. Vedenalainen kuvaus on koettu, ketut, supit, joutsenet tallennettu, nyt on kuin haettaisiin pientä, josta kamera kasvattaakin elämää suurempaa. Tämä näkyy niin oivasti paitsi voittajakuvassa myös monen muun tallenteissa. Esa Ilmolahti on kuvannut kevätjään kuplimisen, Lasse Niskalan kuva koralliorakkaasta pursuaa näkemisen neroutta, jota tuomaristokin kuvailee näin:

Tämä kuva voisi olla ”Peikkometsän urkupillistö”. Koralliorakkaan jääpuikkomainen pillistö on saatu hienosti esille lähes mustaa taustaa vasten. Valkoinen sieni täydentää sopivasti kuvan sommittelua.

Vuoden luontokuva –kilpailu järjestettiin nyt 32. kerran. Kuvia kilpailuun tuli yli tuhannelta kuvaajalta 10 771 kappaletta! Kilpailun esituomaristossa vaikuttaa mm. Heikki Willamo, jonka kirjat Tintti ja Tiiteri, Kultaturkki ja Pihasta metsään ovat oman kirjastoni luontohelmiä.

Kirjan alussa mainitaan eri sarjojen voittajat, kilpailun säännöt sekä miten sarjat jakaantuvat. Esimerkiksi sarjaan ’kasvit’ voi osallistua suomalaisia luonnonvaraisia kasveja ja sieniä tai niihin liittyviä aiheita esittävillä kuvilla. Vuoden luontokuvat on paitsi hurmaava kuvateos myös kirja täynnä artikkeleita vuoden ajan sääilmiöistä, erilaisista tapahtumista ja vaikka kertomus ’Kesä tulee tunturiin.’ Tunturijutun teksti ja kuvat ovat Jorma Luhdan ja olisin jälleen kerran niin halunnut tarjota teille kuvan tunturipöllöstä, mutta kuvaajien tavoittaminen on tosi vaikeaa. Kun heidät tavoittaa, he ovat aivan innoissaan antamassa kuvia. Minulta meni päiviä ja sain kiinni vain kolme kuvaajaa! Toivonkin, että kirjan tekijät laittavat seuraavaan kirjaan yhteystiedot niiltä kuvaajilta, jotka ovat innokkaita edistämään vuoden luontokuvien suosiota. Tunturipöllöä voitte ihailla nyt siis blogini viime vuoden kauneimmassa kirjassa eli Linnut lumen valossa.

Yllä vanhan tuttumme Mauri Leivon kuva Kosiomenot. Maurinhan muistamme kirjoista Savanni hengittää ja Kuikka alkulintu. Näin Mauri riskilöiden kosiotouhuista:

Sumu lepäsi raskaana Porvoon Söderskärin ulkoluodon yllä, oli arktisen lintumuuton välipäivä. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja lähdin saarikierrokselle mukanani teleobjektiivi jatkeineen. Pian huomasin aktiivisesti soidinta käyvän ja viheltelevän riskiläryhmän rantakalliolla kulkureittini varrella. Näkösuojassa hiivin lähelle riskilöitä ja kalliolla maaten aloin kuvata ja seurata lintujen hauskoja kosiomenoja. Putken alle pistin paksun karvahatun herneettömän miehen hernepussiksi.

Minä kyllä en nyt ymmärtänyt mitään tästä hernepussista, mutta olen ennenkin jäänyt ulalle, kun Mauri alkaa kuvailemaan…

Tämä kirja on kaunis ja se alkaa jo kannesta, johon on valittu juuri oikea kuva: Juha Sajannin Aamutanssi on huikea! Kalatiirojen aamuinen kisailu ei jätä ketään kylmäksi ja minulle tulivat mieleen monet seikkailut merellä, kun piti pesintäaikaan varoa menemästä tiirakarien lähelle, sillä muuten sai kyllä linnuilta kyytiä.

Kauneuden lisäksi Vuoden luontokuvat on hyödyllinen, sillä vaikka kuvaajien yhteystiedot on salattu kuin kruununjalokivien säilytyspaikka, on kirjan lopussa tarkat tiedot kunkin teoksessa mukana olevan kuvan teknisistä tiedoista, joista harrastaja löytää vinkkiä, millaisin välinein ja asetuksin kuvat on otettu.

Minulle kuitenkin tunnetusti kaikki vähänkin koiramaiset nisäkkäät vaikuttavat ja liikuttavat. Muistatte varmaan Esko Kivistön koskettavat supikuvat kirjassa Vuoden luontokuvat 2011. Nyt minua vei aamu-usvainen suo, jossa

VilleHeikkinen on kuvannut tämän pastellisävyisen suden Kuhmon Viiksimossa. Hän oli siellä tarkoituksenaan kuvata karhuja ja niitäkin tuli, mutta myös tämä komistus.

Suden olemus kantaa sitä taikaa, jonka minä näen ja tunnen olevan luontokuvauksen sielu ja veri: Saada olla liki villiä! Jos ikinä vain ehdin, ryhdyn vielä luontokuvaajaksi, sillä onko mitään kuin olla yhtä luonnon kanssa. Maata aamun kajossa hiirenhiljaa väijypaikassa havujen peitossa kameran, ei ikinä aseen kanssa. Luontokuvaus edistää luonnon ja villieläinten arvostusta. Se tuo kaikille liki sen, minkä pitäisi olla meille kaikille tärkeintä: Villin luonnon suojelemisen.

Ari Kuuselan Liito-oravat saavat edustaa sekä kirjan söpöstelyä että uhanalaista luontoamme. Jos haluat puutarhaasi liito-oravan, älä ikinä kaada sieltä pois viimeistä haapaa. Meillä on nyt vanha haapa, jossa joka kevät pesivät kahdessa tai kolmessa kerroksessa tikat. Olen lukenut, että kun tikat jättävät puun, seuraavaksi tulevat lepakot ja liito-oravat…

*****

Kiitos kuvaajille taas kerran ikimuistoisista kuvista♥

34 kommenttia:

  1. Ties vaikka teillä jo asustaakin liito-oravia.

    Benjam Pöntinen, pohjanmaalainen luontokuvaaja, kertoi jossain lehtijutussa 'metsästäneensä' liito-oravia vuosikaudet, kunnes eräänä kauniina päivänä huomasi, että niitä asustaa heidän kotipihallaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, olen kuullut saman hauskan tarinan ja se juuri pitääkin toivoani yllä;-)

      Ainakin lepakoita on...sekä lumikko ja...

      Poista
  2. Hauskoja ja kauniita kuvia, joista riskilät ovat kyllä suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, no eikö vain. Minä en taidan pitää kaikista...

      Poista
  3. Jopa on kaunis kansikuva!
    Ei muissakaan mitään vikaa, laatukamaa :) -liito-oravat todella on sitä söpistelyosastoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, eikö vain: Tuo ihmeellinen keltasävuinen värikin...ja mikä riemu tiiroilla.

      Liito-orava tuo heti mieleen sanan 'söpö'.

      Poista
  4. Mielettömän ihanat kuvat!
    varmaan upea teos!
    Hieno lahja jollekkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, ja kirja aivan tulvii kuvia.

      Upea lahja vaikka isälle, rakkaalle, itselle, joululahjaksi...

      Poista
  5. Minä olisin valinnut voittajaksi tuon pastellisuden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileija, pastellisusi olisi upea seinällä isona.

      Poista
  6. Tuo liito-orava, voi ei kuinka söpöä! Ja kansi on todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, liiturien suuriin silmiin hullaantuu;-)

      Kansi on napakymppi.

      Poista
  7. Todella upea kansikuva!
    Nämä Vuoden luontokuvakirjat ovat hienoja.
    Uskomattomia valokuvaajan ja eläimen kohtaamisia juuri oikealla hetkellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, eikös tulekin ne sun ja mun tutut maisemat mieleen...

      Minulta menee aina lahjaksi tuttuun pitäjään luontokuvaajalle ja eläinten ystävälle.

      Kuin minulla nykyään usein paitsi en ota tilanteisiin enää kameraa pilaamaan tunnelmaa.

      Poista
  8. Ei voi mitään, mutta tuo liito-orava on kyllä näistä paras! Huippusuloinen :)

    Lauantai lähestyy... Muista sanoa Ilonalle terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ja kuvittele miten pehmeä...

      Olen ansainnut lauantaini;-) Kerron, kiitos.

      Poista
  9. Leena, varmasti ihana kirja, kansi varsinkin!

    Oikein hyvää loppuviikkoa, Leena-IhaNainen!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, tämä on, tämä on. Kuvittele nyt: Kasvit, vesi, maisemat, monet eläimet, joista sinäkin takuulla sulat noiden liitureiden edessä;-)

      Kansi on kuin mun mennyt maailma.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  10. Upeita ovat kaikki kuvat.
    Mutta pysäyttävin on kyllä susi. Villikoira! Se on vaihtamassa juuri karvaa. Ja tuo ympäristö myös hehkuu.
    Söpöin on tuo liito-oravakuva. Onneksi meilläkin on noita haapoja. Tontin suurin puu on haapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ja niitä kirja täynnä!

      Villikoira kiehtoo, sille ei voi mitään...Olen kettutyttö, mutta myös yhtä paljon susien ihailija. Kerran olen nähnyt luonnossa suden ja se oli kyllä hieno hetki. Kuvaajalla on ollut sekä taitoa että tuuria värien kanssa. Ja mieti: Taas suo! Jos muistat sen jokin aika sitten julkaistun suokuvan...ja runon.

      He ovat niin uhuuu-uhuuu♥

      Irene, Aura Koivisto on muistaakseni julkaissut kirjan haapa. Minä niin pidän haavoista, mutta niiden sijainti olkoon niin, että eivät sotke kalliotamme;-) Nyt annan uusein haapojen kasvaa lehtoomme liito-oravien toivossa.

      Poista
  11. Sanna, tässä kommenttisi, joka yhtäkkiä katosi. Koppioin tämän sähköpostiltani:

    Jos teidän haapaan muuttaa liito-orava, niin mä muutan vähäksi aikaa teidän parvekkeelle jotta voin seurailla sitä.;) Karhu ja susikin olisi hieno nähdä, mutta ei kai niitä teidän pihalle...
    Mutta WAU (ja lievä kateus!), sä olet nähnyt suden!! Upeeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, parvekkeen puoleinen jättimäinen haapa on kaadettu, koska se sotki kalliotamme, mutta pieni pöytä-istuinryhmä löytyy kyllä haapojenkin puolelta...joten kerron heti, jos näin tapahtuu.

      Ei meillä karhuja eikä susia, vain kettuja, haukkoja, lumikkoja, lepakoita etc.

      Suden näin maantiellä jolkottamassa kun ajoimme Hesasta kotiin. Se kulki ihan tien myötäisesti, oli vähän liikennettä ja ajoimme tosi hitaasti eläintä ihaillen.

      Sorry tämä kommenttisotku, en tiedä, mitä tapahtui, mutta R. soitti juuri kun olin julkaisemassa kommenttejasi.

      (Palaan siihen toiseen kohta...)

      Poista
  12. Itkettävän kauniita, liikuttavia kuvia...ajatella, että juuri nyt poikkesin - ehkä kävitkin muistuttamassa minua telepaattisesti juuri tästä - täytyihän minun nämä nähdä! Hernepussi on kameran jalusta tarvittaessa - luin siitä juuri jostain kameran käytön opastuksesta :) En ole vielä kokeillut, vaikka voisi olla parempi kuin tuo minun valtava jalusta...

    Tuli mieleeni, että huomasitkohan minun voimakortin nro 10 missä on se valaistu vanha koivu usvassa? Luulen että pitäisit siitä - en ole kyllä ihan varma ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, se oli telepatiaa! Se oli sen sun oranssi syyskuva. Parille kuva-avustajalleni tänään tosin ehdin jo vinkata...

      Hernepussi on kameran jalusta, hyvänen aika sentään;-)

      En huomannut, mutta käyn nyt kurkkaamassa, kiitos vinkistä.

      Poista
    2. http://runotalo.blogspot.fi/2012/11/voimakortti-nro-10.html
      tässä linkki kuvaan...

      Poista
    3. siis ei tarvitse julkaista tässä linkkiä, tämä oli auki mulla vielä niin oli helpoin tapa saada linkki perille :)

      Poista
    4. Täytyi avata, sillä ei antanut muuten kopsata tuota osoitetta.

      Tätä en ollenkaan löytänyt kun vaelsin kuviesi meressä. Kiitos♥

      Poista
    5. Olit voimakortti-blogissa, jossa ovat painetut voimakortit nettipuotia varten, joten siellä vain vähän kuvia. Uusimmat ovat RunoTalo blogissa, jossa luon uusia päivittäin ja nyt on menossa numeroitu sarja. Helpoin tapa löytää on googlettaa runotalo voimakortti nro 10. Tässä tuli nyt googlemainos...

      Linkki on aivan oikein tuossa palkissa eli menee pääblogiini RunoTaloon. Selkeintä olisi olla vain yksi blogi - taidan jonain päivänä tiivistää :)

      Poista
    6. Sari, mun pitäisi sitten käydä sinulla tuon palkkikuvan 'ovesta'. Vaihdoin nyt siihen maagisen koivusi. Kaunis!

      Minä olen jo kauan ajatellut, että yksi blogi olisi sinulle eduksi. Tai ehkä muut selviävät, mutta minä en enää tunnut löytävän mitään, kuten en tätä koivuakaan. Olen kirottu tekniikan shteen.

      Saat mainostaa!

      Poista
  13. Mahtavan näköisiä nuo riskilöt. En ole koskaan tavannut, mutta pitää kysyä josko mies on nähnyt. Kosiomenot on varmasti kivoja, kun on noin kaunis ulkomuoto ja punaiset räpylät =)

    VastaaPoista