torstai 31. toukokuuta 2012

TASSULAN ILOINEN KEITTOKIRJA

Tiesitkö, että sipulin kuorimisen aiheuttamaa kyynelehtimistä voi helpottaa muutamalla vinkillä, joita ovat vaikkapa pitää sipulia kylmässä vedessä ennen kuorimista, käyttää uimalaseja, leikata sipuli tietyllä tavalla ja pitää tilkka vettä suussa samalla kun leikkaa sipulia. Näitä ohjeita löydät Mauri Kunnaksen Tassulan iloisesta keittokirjasta (Otava 2012), jossa herra Hakkarainen ystävineen valmistaa aamiaisia, välipaloja ja retkieväitä.

Kirja alkaa hauskasti Merkkien selityksillä, jossa kokkihatut kuvaavat ruoan valmistamisen vaikeusastetta. Yksi hattu on tosi helppo, kaksi melko helppo, kolme vähän mutkikkaampi ja neljä hattua on vaikea ja vaatii jo mestarikokin. Viimeisessä hatussa on selitys, että mestarikokkiohjeita ei tästä kirjasta löydy. Mukana on myös mittataulukko ja ohjeet ovat neljälle hengelle ellei toisin ole mainittu.

Tassulan iloisessa keittokirjassa on vauhdikas kuvitus ja ohjeet ovat hyvin selkeät sekä niiden nimet hauskat.  Valmistamme Kaviolan seriffin tortillatäytettä, Merirosvojen maakrapukeittoa, Bella bulla makaruunia eli pastakastikkeita herra Hakkaraisen tapaan, Signorinan sitruunapastaa, Kuutamoillan hiukopalaa ja Herra Gekkosen helppoa punajuurisosekeittoa. Leivomme Pullan poikineen sekä myös Mukavien muistojen mestarimuffineita. Köyhät ritarit ovat mukana ja tietysti Pappilan hätävara. Hirveän herkulliselta vaikutti Ålandin Åken uuniåmenat ja Pesukarhun pumpulikakku maistuu varmaan kaikille. Me aloitamme kuitekin sillä mikä tiellä pitää eli puurolla. Vuorossa on Haamuäidin suklaa-aamupuuro:
5 dl maitoa
3/4dl mannasuurimoita
1,5 rkl tummaa kaakaojauhetta
ripaus merisuolaa
1-2 rkl sokeria
(1,5 tl vaniljasokeria)

1. Kuumenna maito kattilassa kiehuvaksi.
2. Vatkaa kaakao ja mannasurimot maidon sekaan ja keitä.
3. Mausta suolalla, sokerilla (ja vaniljasokerilla), tarjoa kylmän maidon kanssa.

Halutessasi oikein hienoa, jälkiruuaksikin sopivaa suklaapuuroa, voit lisätä keittovaiheessa puuron sekaan hieman suklaalastuja ja vaikkapa pikku lorauksen kermaa.

Koska haamuperheet kummittelevat öisin ja nukkuvat päivisin, he syövät aamupuuronsa illalla!

Puurot ovat tärkeässä osassa Tassulan iloisessa keittokirjassa, sillä valmistamme myös Martan omenaista marjapuuroa, Mansikkamannapuuroa sekä Ohrauunipuuroa, jota Suomessa on syöty terveydeksi sukupolvesta toiseen. Ja mikäpä puuron kanssa paremmin sopisikaan kuin Marjastajan soppa ja ellei puuro maistu voi syödä vaikka Kapteenin kesäkiisseliä, jossa käytetään raparperinpaloja sekä omenamehua. Nythän raparperit ovat juuri parhaimmillaan!

Nuorta kokkia saattaa kuitenkin kiinnostaa Ohjaustehostinomeletti, joka siis tarkoittaa munakasta:

(yhdelle nälkäiselle kartanlukijalle)
3 munaa
3 rkl vettä, maitoa tai kermaa
pieni ripaus valkopippuria
1,5 tl suolaa
paistamiseen 1 rkl rasvaa

1. Riko kananmunat kulhoon. Lisää neste ja mausteet ja sekoita vispilällä tasaiseksi.
2. Kuumenna paistinpannulla tilkka rasvaa. Kaada munaseos pannulle ja sekoita muutamia kertoja lastalla tai puuhaarukalla niin, että teet munakasmassaan kahdeksikon muotoista kuviota.
3. Kun munakas on alkanut kiinteytä, laita paistinpannuun kansi päälle ja kytke levy pois päältä. Munakas hautuu hetkessä kypsäksi jälkilämmöllä. Valmiin munakkaan pinta on vielä mehevän kostea.

Hakkarainen ystävineen valmistaa myös Voimajuomia, kuten Hedelmäherkkua, Ruista ranteeseen, Pirtelöä, Mansikkapiimää, Marakattimaitoa, Tropiikin aurinkoa ja Mustikkamaitoa, jota viime mainittua meistä lienee jokainen nauttinut mustikka-aikaan heinätöiden jälkeen tai meren rannan kallioilla tai...

Tässä pientä kokkia keittiöön houkutteleva kirja! Ja kannattaa päästää myös pojat ruuan valmistuksen ääreen, vaikka he eivät aina jälkiään niin muistaisikaan siivota. Minä tein paljon poikani kanssa yhdessä ja nyt hän on minua paljon etevämpi kokki! Tyttärelle olen puolestani valmistanut kirjan kaikista omista resepteistäni ja kun hän avaa Herkkuja äidin keittiöstä, hän muistaa meidän ikimuistoiset tuntimme ison pöydän ääressä keskustellen, kynttilöiden liekkien tanssin, sen että olimme ihan läsnä ja vain toisillemme. Kerran viikossa aika katosi ja muu maailma jäi jonnekin...  Hyvä ruoka kokoaa perheen, antaa lapselle ja nuorelle tunteen aidosta kuuntelemisesta, kantaa rakkaita muistoja sekä kokemustunnetta siitä mitkä asiat ovat tärkeitä: perhe, rakkaus ja hyvä ruoka!

*****

Muut lukemani ruokakirjat löydät täältä

tiistai 29. toukokuuta 2012

Pilvikirsikka - kevään ja syksyn puukaunotar

Pilvikirsikka, 'Prunus pensylvanica', on yksi ehdottomista puusuosikeistani. Näin ko. puun ensimmäistä kertaa eräänä syksynä tullessani ulos saksan kertauskurssilta Jyväskylässä. Ihmettelin miehelleni, että missä puussa voi olla noin upea ruskaväri. Seuraavana vuonna kävelin harjukaupungin kävelykatua valkoisten kukkien vaahdossa ja kun palasin kotiin soitin kaupungin puutarhurille ja kysyin, että mitä ihmeen kaunista puuta kaupunki on istuttanut sinne sun tänne. No, sehän on tämä pilvikirsikka, kevään varhainen kaunotar, katseenvangitsija, joka vaatii huomionsa myös syksyllä, sillä pilvikirsikan ruskaväri on uskomaton:



Se, miten aikainen tämä puu on kukkimaan eli kukkii nyt samaan aikaan muutaman lehtomme rajalla olevan tuomen kanssa, näkyy alla olevasta kuvasta, jossa mukana kallion reunalla vielä valkovuokkoja sekä takana olevassa penkissä narsisseja:



Vasemmalla näkyvät omenapuut (keltakanelilajike), jotka ovat vasta aloittamassa kukintaansa. Tämä keskipihan pilvikirsikka on istutettu keväällä 2008. Samaan aikaan istutimme pilvikirsikan etupihalle. Tässä etupihan puu nyt:


Tässä näkyy kärsimätön luonteeni, sillä tämä puu ei ole vielä aivan auki, mutta en voinut pidättyä, koska takana ovat tulossa jo lemmikit sekä jos aiot istuttaa tämän kaunottaren, tee se nyt. Tämän etupihan puun aion kuvata teille tähän postaukseen vielä ruskaväreissä ja ehkä täydessä kukassa. Ruskaväreissä siksi, että kun kävelin normaalia lenkkireittiäni näin tämän:

Pilvikirsikan voi siis kasvattaa myös tällaisena pehkona ja meille on tulossa alapihallemme nyt vastaava eli annamme yhden neljästä pilvikirsikastamme kasvaa pehkona. Olen kuullut, että nämä joko tekevät sivuversoja tai eivät. Ystäväni osti mökille pilvikirsikan, jonka toivoi versovan pehkona: Siitä tuli kaunis puu. Toisen hän osti kaupungissa olevan etupihansa sisääntulonaa ja toivoi siitä kaunista pikkupuuta: Siitä on tullut näyttävä pehko;-) Kauppapuutarhan kasvimääritelmässä tästä puuusta sanotaan, että pilvikirsikan kasvupaikkavaatimukset ovat tuore, ravinteikas puutarhamaa. Kasvikuvaus on: " Hillittykasvuinen pienehkö puu. Runko vaaleanruskea, kiiltävä, tuohimainen. Valkoiset kukinnot pitkin oksia. Kukkii runsaasti kesäkuussa. Pienet punaiset marjat. Lehdet pitkät ja kapeat, syysväri kaunis vaaleankeltainen. Kestävä tuholaisia vastaan." Meillä tämä on mennyt hiukan toisin. Puut kasvavat nopeammin kuin luulimmekaan, mutta onneksi on tilaa. Kukinta on todellakin tiheä, mikä siis totta, mutta kukkivat meillä jo toukokuun lopulla, vaikka olemme tällä saarellamme vyöhykettä III. Pilvikirsikan kestävyysvyöhykkeiksi on ilmoitettu I-VI. Ruskaväri sen sijaan on paljon luvattua parempi kuin vaaleankeltainen, sillä olemme löytäneet kaikkia sävyjä oranssista punaiseen. Ja tämän pikkupuun ruska on hidas nautinto: Kestää kauan! Tässä keskipihan puumme kuvattuna viime syksynä parvekkeeltamme:

Tässä alla sama puu vuotta vanhempana viime viikonloppuna samasta paikasta kuvattuna:


Pakko kertoa, että kuva oli niin nurin ja kun kääntelin sitä sain sen toiselle puolelle kalliotamme eli siis tuo harmaa kallio on oikeasti vasemmalla puolella;-) En ehdi enää tämän kanssa pelata, sillä puutarha odottaa jo minua.



Tässä sama puu kuvattuna tunti sitten ja nyt on kalliokin siellä, missä pitää...Onneksi sain taas tänään R.:n nauramaan. Hän päivittelee nyt, että osasin ollenkaan kääntää kuvaa, mutta tuo kalliojuttu...;-)

Alla minä Merin kuvaamana sinä toukokuisena pilvikirsikkapäivänä, jolloin soitin harjukaupungin hortonomille. Koko kävelukatu oli täynnä valkoisten kukkien vaahtopilveä:


Ja alla vielä keskipihan pilvikirsikkamme ilmeisesti ensimmäisenä syksynään ennen täyttä ruskaa:

Tämän kuvan tilalle tai lisäksi, saatte syksyllä samasta kulmasta otetun, jossa mukana kartiovalkokuusen takana oleva pilvikirsikka:



Oikealla näkyvät mongolian vaahteran oksat. Niitä meillä on kolme etupihalla. Yksi saa oranssin, toinen punaisen ja kolmas keltaisen ruskavärin. Oikealla näkyy myös nuori kuutamohortensia ja vasemmalla vanhat syyshortensiamme

Liitän tämän nyt Leena Lumi's Flower Power -postaukseen, jossa voit lukea lisää kasveista, joita meidän puutarhassamme kasvaa.

*****



Tässä keskipihan pilvikirsikkamme viidentenä vuotenaan. Viime loppusuvesta olimme pakotetut leikkaamaan tästä puusta valtavat alaoksat, jotka suorastaan estivät kulun hedelmäpuutarhaamme. Onneksi tiesimme, että jos pilvikirsikkaa leikkaa, siihen pätee sama kuin kirsikka- ja luumupuihin eli leikataan syyskesästä tai syksyllä ei ikinä keväällä kuten omenapuita. Nyt toivomme, että emme enää joudu leikkaamaan ja pihavalokin mahtuu nyt olemaan tuossa toisin kuin oli viime suvena, jolloin iso oksa painoi valaisinta. Ihana, ihana puu, mutta ei mikään hillittykasvuinen. Nyt siis menossa suvi 2013.


 Tässä sama puu parvekkeen pohjoispäädyn kera. Sungrade-grillikatos on juuri asennettu ruokakatokseksi, sillä valokate ei ollut meidän juttu. Grilli on talon mittaisen parvekkeen toisessa päädyssä ja siellä grillataan kaikilla keleillä jättimäisen auringonvarjon suojissa tai ilman.


Ja sama puu, mutta nyt kallioltamme kuvattuna.


Tässä syyslokakuulla sateella. Villiviini kiertää jo ruokakatosta ja pilvikirsikka on katoksen tukipylvään takana.

pilvikirsikkaterveisin
Leena Lumi

PS. Ja näistä lähikuvista näette, miksi pilvikirsikka on kaukaa katsottuna niin taiteellinen kukkiessaan

Kukat ovat täydellisen tiheässä ja lehdet ovat vasta tulollaan. Meillä eivät edes kirsikka- ja luumupuut kykene vastaavaan kukkatiheyteen omenapuista nyt puhumattakaan.



Nyt on kesäkuu 2014 ja surukseni kerron, että näissä kuvissa eniten esitelty pilvikirsikka eli tuo ensimmäinen, upein ja keskipihalta ruokaterassillemme kurkotteleva, menehtyi lumettomaan talveen! Oli kauheaa kaataa se ja sitten mietimme, että mitä tilalle. Emme osanneet ajatella siihen mitään muuta kuin pilvikirsikkaa eli aloitamme alusta:


Pienokainen on tuo pieni törö kartiovalkokuusen ja valaisimen takana. Kuvaan pikkupuuta lisää syksyn ruskassa eli aivan kuin ympyrä sulkeutuisi tai joku kiertäisi kehää, sillä tämä eniten seurattu pilvikirsikka on kuvattu teille tähän juttuun ensimmäisenä syksynään ja otan tänä syksynä samasta suuunnasta ruskakuvan. Se kuva on kymmenes ylhäältä laskettuna eli olin niin innoissani että kuvasin jo ennen kunnon ruskaa;)

Heinäkuun 17. pvä 2015 ja kuvakulma sama kuin jutun kuvassa 10. Sen jälkeen on paljon vettä virrannut ja etenkin kasveja. Meillä on tähän kevääseen asti ollut koko ajan neljä pilvikirisikkaa ja kaikkein komein on ollut tuo lampun vieressä ollut, joka jo oli about 7 vuotta. Jos minulta olisi kysytty, mistä pilvikirsikasta vähiten luopuisin, niin ikinä en juuri tuosta! Luulimme että edellistalven lumettomuus vei sen ja ostimme tilalle uuden. Tänä keväänä se kuivui ihan silmissä, vaikka maa oli kosteaa ja kaikki piti olla hyvin. Olin aika epätoivoinen, mutta sitten sain kuulla luottopuutarhuriltani, että joskus kirsikkasukuiset puut tai jopa omenapuut voivat alkaa erittää omasta juuristostaan jotain bakteeria tms. joka lopulta tappaa puun. Siihen samaan paikkaan ei saa sitten istuttaa samansukuista puuta, jos mielii sen isoksi saada. Tuolta jostain varjoliljojen välistä pilkottaa nyt päärynäpuu Pepi, joka lupaa aikaisia ja mehukkaita hedelmiä, mutta vasta muutaman vuoden päästä. Jos siihen tulee luvattu ruskaväri kuvaan sitä ja tieytysti alan muutenkin seurata. Meillä eivät pilvikirsikoiden tarinat tähän välttämättä lopu, sillä etupihalla on yksi, naapurin rajalla toinen ja kolmas on alapihalla kaarisillan kohdalla. Tämä keskipihan vain oli kaunein...ja sen kukat näkyivät jo minulle makkariin. Niin monta juttua ja tämäkin kertovat, miten paljon pidin tuosta puusta juuri tuossa...


Heinäkuun 6. pvä ja kuvakulma edellisen pilvikirsikan vierestä eli katso oikea reuna. Kuvattu siis pergolan sisältä alapuutarhaan päin. PäärynpuuKAAN ei selvinnyt tuossa lampun vieressä, joten kohta emme tajua mitään, mutta nyt siinä on rautatieomenapuu. Tosin tammikuu oli poikkeuksellinen: Meillä oli 3 viikkoa -30 astetta ja aivan lumetonta. Viimeksi koimme saman täällä tammikuun alussa 1987. Emme saa koskaan tietää, että talviko vei nuoren päärynäpuun, mutta halusimme nyt sitten kokeilla jotain sellaista, mitä emme olleet ikinä edes aikoneet. Meillä on suri tontti ja paljon suuria metsälehmuksia ja muutenkin suuria puita, mutta ajatukseni on muuttunit niin, että haluan enemmän kerroksellisuutta eikä se tarkoita vain isoja ja pieniä pensaita vaan myös pieniä puita. Etupihallakin on kaksi helmiorapihlajaa...

maanantai 28. toukokuuta 2012

HENKEÄSALPAAVA

”Sinä olet siis Kate”, Greg sanoi viettelevästi.

”Ilmeisesti.” Megan oli iloinen, kun ääni oli kuulostanut niinkin vakaalta.


”No, ”ilmeisesti”, Greg toisti ja kuulosti ihan CSI Miamin David Carusolta, ”minut on lähetetty kesyttämään sinut.”


Megan tunsi poskiensa lehahtavan punaisiksi. Sen sijaan, että olisi painanut katseensa ja alkanut plärätä roolivihkoa, hän kallisti päätään keimailevasti ja katsoi suoraan Gregin tummiin silmiin. ”Niinkö?” hän kuuli sanovansa. ”Onko sinusta siihen?”


Seurasi hetken hiljaisuus. Ruskeat silmät sädehtivät. ”Voi, aivan varmasti.”


Suloinen teinikohtaus on Torrancen abiturienttiluokan näytelmäharjoitusten tunnelmista. Koulun oppilas Liana Martin on murhattu ja ilmaisutaidon opettaja Lipsmanin mielestä Kiss me Kate –näytelmän harjoitukset päihittävät mennen tullen kaiken maailman terapiat. Pääosiin valitut opettaja Sandy Crosbien tytär Megan ja komea Greg vain ottavat roolinsa enemmän kuin tosissaan…


Joy Fieldingin trilleri Henkeäsalpaava (Heartstopper, WSOY 2012, suomennos Kristiina Savikurki) on kaikkea muuta kuin suloinen, sillä mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Vahvan trillerin tyyliin teoksessa vuorottelevat perhe- ja etenkin koulumaailmajaksot Tappajan päiväkirjan kanssa. Pääsemme siis heti sarjamurhaajan pään sisälle, mutta emme saa tietää kuka hän on ja ehdokkaita on monia hyvinkin sopivia, mutta minäkin, kokenut dekkarien lukija, sain tietää ratkaisun vasta viime hetkillä, mikä on tietysti yksi laatudekkarin ominaisuus.


Joy Fielding ei ole mikään uusi kirjailija vaan hän on dekkarikuningatarsarjaa kirjoitettuaan jo kahdeksantoista menestystrilleriä, joista jokainen on vuorollaan ollut USA:n listojen huipulla. Fieldingin tavaramerkki on se vahvin: Hän osoittaa, miten kenelle tahansa meistä voi tapahtua ihan mitä tahansa. Arkipäivä vuorottelee todella puistattavan kauhun kanssa. Henkeäsalpaavassakin voi kuvitella alkuun lukevansa vain yhtä avioerotarinaa, jossa tohtori Ian Crosbie tekee vaimolleen Sandylle ilkeän häntäheikkitempun. Ensin hän houkuttelee kunnon talvista ja lumesta pitävän vaimonsa muuttamaan New Yorkin osavaltion pohjoisosasta Floridan Torranceen ja sitten jättää Sandyn yksin vastaamaan kahdesta murrosikäisestä lapsesta ryhtyäkseen itse nautiskelemaan silikonihinkkien autuudesta. Sitä voi tuudittautua tällaiseen ellei Tappajan päiväkirja tulisi tätäkin ennen ja aina väliin ja ellei Sandy valppaana opettajana huomaisi pohjavirtoja tai ainakin hän luulee ne huomaavansa, kunnes…

Tutkijana häärii seriffi John Weber, jolla on itsellään kotiongelmia sekä tyttärensä Amberin että vaimonsa Paulinen kanssa, sillä kunnon seriffimme tuntee samat silikonit kuin Sandyn mies Ian, josta Sandy ei ole vieläkään saanut otettua virallista eroa. Mitä ihmettä tämä nainen oikein odottaa! Ja kaiken aikaa kulisseissa häärii tappaja, joka merkitsee kaiken päiväkirjaansa jopa kehdaten ihmetellä muiden mukana tapahtumien kulkua:

Oliko vain ajan kysymys, ennen kuin nuorten naisten mätäneviä ruumiita alkaisi nousta kuin outoa orasta ympäri Alligator Alleyn? Riehuiko Floridan eteläosassa mielipuoli? Ja siinä tapauksessa, oliko tuo mielipuoli joku vieras vai tuttu?

Henkeäsalpaava ei ole brittiläisen tyylikästä murhadraamaa, vaan sitä kuorruttavat sen maan otteet, jossa rikollisuus on huippukorkeaa, naiset eivät uskalla kulkea yksin iltaisin kaduilla ja Ted Bundy on kaikkien tiedossa. Fieldingille eduksi ja vahvuudeksi on monta seikkaa, joista yksi on se, että hän osaa pitää henkilömäärän kohtuullisena, tempon sopivana, tuo mukaan arkiarkea ja päästää lukijan heti murhaajan pään sisälle. Fielding on myös taitava kirjoittaja, joten yhtäkään sivua en antaisi pois. Ja onneksi poliisitutkinta on ’poloisen’ seriffimme kontolla, joka tuo asiaan oman mausteensa. Olen varmaankin joskus jossain lukenut Fieldingin trillereitä, mutta siitä on aikaa. Mikä tuuri kohdata juuri tämä Henkeäsalpaava, joka on kirkkaasti sukua eräälle brittidekkarille, joka minulla kuuluu elämäni kymmenen parhaimman dekkarin listalle! Tietenkään en voi sanoa mille, sillä paljon jännityskirjoja lukevat arvaisivat jo siitä tiedosta tämän kirjan murhaajan, joten vaikenen tässä kuulaassa yöilmassa, sillä jossain laulaa nuori tyttö äänellä, joka solisee kuin vuoripuro:

Voitko pelastaa minut aamulla?


Täytyy taas istahtaa ja jano sammuttaa. Ennen kuin rajan ylitän, voitko sen asettaa?

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku Rachelle

perjantai 25. toukokuuta 2012

HELEÄÄ HELLUNTAITA JA VIELÄ KERRAN KYSYMYKSIÄ...

Olen jo vastannut täällä 11 kysymykseen, mutta sitten sain vielä kolme haastetta, joihin yritän vastata tässä, mikäli pystyn. Kiitos haastajille! Yllättäen puutarhakysymykset kävivät minulle vaikeimmiksi;-) Puutarhakysymyksiin haastoi Arkiporinaa, joka tosin heti totesi, että vastata voi vaikka yhteenkin vain. En nyt jatka näitä kenellekään, mutta jos joku haluaa ottaa, niin olkaa hyvät.

Arkiporinaa kysyy mm.:

Monet puutarhaihmiset tykkäävät kirjoittaa. Mikä yhdistää kirjoittamisen ja puutarhan?

No tietysti luovuus!

Mikä on puutarhaunelmasi yhteen lauseeseen tai sanaan tiivistettyänä?

Villin naisen villi puutarha.

Mikä oli ensimmäinen kasvi, jonka istuttamisen muistat ja miten sen kasvin kävi?

Tuoksuherne ja kasvoi hyvin.

Mikä on suhteesi tunkioosi, kompostiisi, kompostoriisi?

Intohimoinen! Se on niin intohimoinen, että olen ollut kompostoinnista jopa maakuntalehden haastattelussa. Meillä kaikki muuttuu mullaksi. Ja sitä tulee paljon.

Mikä on mielestäsi pahin rikkaruoho?

Se, jonka nimeä en tiedä. Sain sen toisesta puutarhasta lahjana tuodun kukan mukana. Kukan antaja itse kertoi myöhemmin, että hänellä on sitä rikkaruohoa kaikkialla, vaikka mitä tekisi. Sen lehti näyttää kuin porkkanan lehdeltä ja juuri kasvaa tiukasti suoraan alaspäin. Tämän jälkeen kukaan ei ano minulta enää pesuvatikaupalla lemmikkejä;-)

Valkoinen leinikki kysyy mm.:

Elätkö unelmaasi vai unelmoitko elämääsi?  Teen molempia!

Mikä eläin on lähinnä sydäntäsi?  Koira.

Mikä oli lapsuutesi haaveammatti? Eläinlääkäri.

Mitä pelkäät? Unelmien katoamista.

Musta vai valkoinen?  Riippuu asiasta.

Mikä on horoskooppimerkkisi ja kuvaako se sinua? Olen härkä ja täysin kuvausten mukainen. Olen itsepäinen aina härkäpäisyyteen asti, toisaalta olen myös hirveän sisukas, haluan olla koko ajan kädet mullassa tai luoda jollakin tavoin kauneutta. Ystävänä olen luotettava, mutta myös omistuhaluinen. Takarivin tytön roolissa olen huono, sillä otan helposti johdon ja olen hyvä innostamaan muita parempiin suorituksiin. Olen tunteellinen ja herkkä ja nouseva merkkini rapu aiheuttaa minulle joskus jopa melankoliaa. Mikä dilemma, että mieheni, joka on rapu, on nousevalta merkiltään härkä ja hän on taas saanut härän itsepäisyyden...

Oletko urbaani city-ihminen vai nautitko maaseudun rauhasta? Haluan olla liki luontoa ja luonnon rauhaa.

Minkä taidon haluaisit opetella? Purjehtimisen.

Kenet haluaisit tavata? Monia...

Minkä asian muuttaisit maailmassa? Kaiken naisiin kohdistuvan sortamisen sekä eläinten kaltoin kohtelun.

Elämä rakastettuni kysyy 11 kertaa: Mistä olet elämässäsi kiitollinen?

1)  Löysin sielukumppanin.
2)  Meri on niin...Meri;-)
3)  Olga jaksaa vielä...
4)  Äiti selvisi syövästä.
5)  Saan asua saarella.
6)  Olen saanut matkustaa Eurooppaa pitkin ja poikin.
7)  Sain oman Salaisen Puutarhani.
8)  Jaksan aina ilahtua suvisateesta...
9)  Minulla on Bessu, jonka kanssa saan olla vaikka mitä.
10) Minulla ei ole ikinä tylsää.
11) Unelmista, sillä ilman niitä...

Heleää helluntaita kaikille!

Love
Leena Lumi

Voi itku! Menkää katsomaan koko kuvasarja Sarpun oravavauvoista tänne ja lukekaa juttu. Tämä pieni on leikistä uupunut ja ottaa iltapäiväunet, mutta kun tästä herätään niin...

torstai 24. toukokuuta 2012

Sanna Pelliccioni&Loviisa Kangas: Punajuuri - Ruokaohjeita ja ideoita

Omistan intohimoisen suhteen punajuureen! Niinpä ollessani kerran serkkuni pöydässä ja saadessani alkukeitoksi punajuurikeittoa, pyysin lisää ja mielessäni ajattelin, että ’kunpa voisin syödä vain tätä ja jättää pääruoan väliin.’ Kellarissani on aina purkki etikkapunajuuria, niitä pieniä, pyöreitä, makeita. Kun elämä kolhii, menen kellariin haarukka mukanani ja syön suoraan purkista punajuuria, elämän eliksiiriä! Kaupasta ostan lisukkeeksi valmista punajuurisalaattia, jossa on piparjuurta ja eihän joulupöytää voi olla ilman rosollia…

Sanna Pelliccioni ja Loviisa Kangas ovat tehneet hurmaavan kirjan Punajuuri – Ruokaohjeita ja ideoita (Gummerus 2012), jossa he monin tavoin tuovat esiin tämän herkullisen ja terveellisen juureksen monipuolista käyttöä. Kirjan alussa Sanna toteaa punajuuren taipuvan pastaan, piirakkaan, keittoon ja kuskusiin ja saapa siitä tumman suklaan kera jopa suussa sulavaa kakkua. Sitten ääneen pääsee Sannan äiti, Anneli Niemelä, joka hauskasti kertoo lapsuudenkokemuksistaan punajuurenviljelyssä maatalouskerholaisena:

Ja sitten jännittävää odotusta. Vihdoin alkoivat sirkkalehdet ponnistautua ylös mullasta, sitten ensimmäiset kasvulehdet, ja kun taimet olivat muutaman senttimetrin mittaiset, päästiin harvennusvaiheeseen…


Viikkojen kuluessa työ alkoi palkita tekijäänsä. Taimet kasvattivat punaisen ruodin, vahvat tummanvihreät lehdet ja mehevän juurimukulan. Kuivina kausina…

Punajuuri kaikissa muodoissaan maistuu minulle. On maistunut pienestä pitäen jopa siinä määrin, että valkoisen posliinipotan…

Tämä Annelin kertomus Pohjois-Pohjanmaalta on niin hauska, sillä olen itse vuonna kirves ja kivi hoitanut 4H-palstaa Satakunnassa ja muistan hyvin saviheinän kitkemisen, kastelut ja sitten sadon odotuksen. Meidän piti pitää sadosta myös tarkkaa kirjanpitoa…Siis punajuuri on myös nostalgiaa, mutta tuokaamme se tähän päivään ja innostakaamme myös muita tähän terveyspommiin, joka sisältää kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, kuparia, rautaa ja sinkkiä. Siinä on myös paljon vitamiineja, kuten B-vitamiinia, joten ei mikään ihme, että punajuuren syönti kellarissa rentouttaa niin ihanasti. Punajuurta on käytetty myös lääkkeenä mm. hammas- ja päänsärkyyn sekä maksa ja munuaisvaivoihin. Onpa siitä ollut apua myös ihottumissa, flunssassa ja hermostohäiriöissä.


Sannalla ja Loviisalla on selvästi ollut hauskaa kirjaa tehdessään ja se hauska leviää myös lukijalle. Sanna kirjoittaa innoittavasti ja Loviisan kuvat täydentävät herkullisesti. Punajuurella värjätyt langat ovat niin upeita, että…Saamme 10 punaista faktaa ja sen jälkeen alkavat alkuruoat ja lisukkeet, joista minä valitsisin Kreikkalaisen punajuurisalaatin. Voisin tarjota teillekin, mutta kun söin jo kaiken. Suolaan upotetut punajuuret vuohenjuuston kera ovat myös maistuvat. Katso kannen kuva! Muumimammasäilöjä minussa heräsi kun pääsin Punajuurihilloon, jonka reseptin on kehittänyt Šašlikin taitava kokki:

400 g punajuurta
1 dl valkoista balsamietikkaa
40 g tuoretta piparjuuriraastetta
2 dl hillosokeria
ripaus suolaa
3 rkl rypsiöljyä kuullottamiseen


Kuori ja kuutioi punajuuret pieniksi kuutioiksi. Pane öljyä teräskattilaan lämpenemään hellalle. Kuullota punajuuria öljyssä muutama minuutti.


Lisää balsamietikka ja keitä 5 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää piparjuuri ja hillosokeri ja jatka keittämistä noin 15 minuuttia, kunnes punajuuret ovat kypsiä. Lisää hieman suolaa.

Purkita pestyihin, uunissa kuumennettuihin lasipurkkeihin. Punajuurihillon voi tarjota esimerkiksi savustetun kalan kanssa, kaalikääryleiden tai lihapadan lisukkeena.


Vakuutan, että on herkkua, sillä punajuuren ja piparjuuren liitto on kirjoitettu tähtiin!

Alkupalojen ohella kirja tarjoaa siis hillot ja säilykkeet, mutta myös keitot, juomat (mm. Beetroot Margarita), laatikot, leivät ja levitteet, lisukkeet, makeat leivonnaiset, naattiruuat, pastat, risotot ja kuskusit, pihvit ja pyörykät, piiraat, pikkusuolaiset, punajuurta á la, salaatit ja vegaaniset ohjeet. Kirjan taitto ja graafinen asu on hurmaavan raikas ja siitä vastaa Sanna, jonka oman suosikkireseptin mukaan valmistamme viikonlopuksi Risotto Rosaa:

1 sipuli
2 keskikokoista punajuurta
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
450 g risottoriisiä (esim. Arbusi)
0,5 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kuumaa kasvislientä
1 dl parmesaaniraastetta


Kuori ja silppua sipuli. Kuori ja raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi.


Kuumenna öljy kattilassa tai tilavassa paistokasarissa. Kuullota silputtu sipuli ja kokonaiset kuoritut valkosipulinkynnet öljyssä. Lisää riisi ja kuullota miedolla lämmöllä, kunnes se on läpikuultavaa. Kaada joukkoon valkoviini ja anna kiehahtaa, kunnes viini on imeytynyt riisiin.


Lisää punajuuriraaste ja sekoittele. Lisäile kuumaa kasvislientä pari desilitraa kerrallaan ja sekoittele välillä.

Risotto on valmis noin 25 minuutissa, kun kaikki neste on imeytynyt riisiin. Poista lopuksi valkosipulinkynnet ja sekoita kevyesti joukkoon parmesaaniraaste.

Sanna on omistanut kirjansa näin:


Mummulleni Hilja Björnille, jolla oli aina purkki punajuuriviipaleita kylmässä.

Me omistamme nyt tämän innostavan ruokakirjan itsellemme, ystävillemme, tyttärillemme…ja pidämme visusti vaarin, että meillä on tarjolla pöydässämme vaikka punajuuri-vuohenjuustolasagnea, mutta kylmässä aina myös se maaginen purkki punajuuria, sillä koskaan ei voi tietää, milloin sille tulee kova tarve.

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

Ruokareseptit Leena Lumissa

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

KULLEROITA ODOTELLESSA MINÄ...

Kulleroita odotellessa päiväni kiitävät kuin huumassa. Olen iltaisin niin poikki, että eilen en jaksanut lukea sivuakaan. Fyysinen työ puutarhassa takaa armottoman nopean nukahtamisen ja vieläkään ei ole vuorokauteeni tullut lisää tunteja. Nyt odotan oman puutarhani ihmeitä sekä niiden puutarhojen, joihin ehkä pääsen kurkistamaan. Yhdessä käyn tosin jo joka toinen päivä, joten liikettä on. Eilen tajusin yllättäen, mitkä kukat sopivat suuren kalliomme koloihin. Meillä nimittäin kävi Puutarhaneuvos, joka kehoitti minua istuttamaan koloihin jotakin. Samalla reissulla hän toi tämän:
Muistatte ehkä kuivannäköisen tikun, jonka istutin viime syksynä etupihalle hyvin epäileväisenä ja suojasin annettujen ohjeiden mukaan syksyn lehdillä. Nyt vihdoinkin tikku on alkanut elää ja kuvaan sitä myöhemmin teille. Tästä pitäisi tulla ruusu. Joku etelän kranttu kaunotar...Tätä on Suomessa kaksi kokeilussa ja minulla on tällä saarella toinen koeasema;-)
Siis jäin siihen, että keksin eilen istuttaa kalliomme koloihin, en suinkaan värikästä sammalleimua, vaan lehto-orvokkeja, joita sitten eilen siirsin kottikärryllisen omasta lehdostamme ja tein istutukset. Ehdin jo äsken vilkaista, että ovat terhakkaasti pystyssä. Kamera ei anna ulos orvokkien viehkoa väriä, mutta ehkä kuitenkin aivan täydelliset sydämenmuotoiset lehdet. Tämä kukka on kaunis kukkimattakin, mutta kukkii silti melkein koko kesän.

Te tiedättekin jouluruusuni kuukahtamisen heti istuksen jälkeen. Sain sen hengissä ruukussa joulukuulta puutarhaan, mutta ehkä muutama toukokuun kylmä yö oli sille liikaa. Sitten sain Pepiltä kuulla, että tätä kaunotarta myydään keväisin ja ajoinkin heti Viherlandiaan ja nyt minulla on yksi valkoinen ja kaksi tummanviininpunaista. Piti olla kaksi valkoista ja yksi punainen, mutta valkoiset olivat jo vähissä. Ensi vuonna jatkan, jos nämä talvehtivat hyvin. Kuka haluaa tietää jouluruusun historian, löytää sen kirjasta Satu Kukkameri ja lumen ihme. Liitin muuten kirjan puutarhakirjoihini. Kirjassa Helle kertoo tarinan kukasta Helleborus niger ja loppu on kaunista legendaa:
"Olipa kerran pieni tyttö, joka oli niin köyhä, ettei voinut hankkia lahjaa Jeesus-lapselle Beetlehemiin. Tyttö seisoi talviyönä kylmässä hangessa itkemässä. Siihen, mihin tytön kyyneleet putosivat, kasvoi myöhemmin ihana kukka nimeltä jouluruusu, Helleborus niger."
Tässä suosikkikukkani lehdykkä kantaa kauniisti kastehelmeä, yön timanttia. Kyseessä akileija, keijukukka, johon kastehelmet ovat yhtä tykästyneet kuin poimulehteen. Hetki vielä, niin pääsemme ihmettelemään, mitä värejä tänä vuonna saamme ihmetellä...
Jotenkin mennyt talvi on ollut ihanteellinen kaikille kasveille. Vuosia sitten alpeilta tuomani esikot ovat röyhähtäneet hurjaan kasvuun ja leviämiseen. Vaikka en ole kovastikaan keltaisen ystävä, niin esikonkeltainen menettelee hyvin etenkin kun kaikkialla on hurjasti levinnyttä sinistä scillaa.
Ja tässä Tuijalle valkolehdokki, sydänsuven kuningatar, yön tuoksuva valtiatar. Tuija kysyi minulta, millainen on valkolehdokki ja kaikki määrittelyt taisivat nyt tullakin paitsi, että tämä kasvi on rauhoitettu ja kuuluu kämmekkäkasveihin. Onneksi lehdossamme kukkii tämä viettelijätär. Meillä on tämä, mutta Tuijalla on pinkki jouluruusu. Toivottavasti suvikeiju tuo myös Tuijalle valkolehdokin...
Nyt siis vain kuljemme kohti suvea nauttien näistä hellänsopivista lämpötiloista, jotka pitävät minut tiiviisti ulkona. Yritän tänään jaksaa lukea hirrrrrveän jännittävää kirjaani, mutta viikonlopuksi saatte hieman yllättävän ruokakirjan. Ja nautitaan kaikki välillä tätä kevään herkkua:
Vielä tuli mieleeni tässä hypähtelevässä tekstissä, että jos joku nyt miettii kivikkokasveja, niin tässä on minusta yksi kaunis ja jotenkin luonnonmukainen valinta, ei niin silmille hyppäävä. Kyseessä on patjarikko:
Love
Leena Lumi

PS. Täältä löydät lisää puutarhaani.

PPS. Tätä on nyt rinteissä sekä lehdossa runsaasti. Nimi on joko Texas, Dallas tai Tahiti. Ei voi muistaa, kun on näitä yli 25 vuotta kaikkia istuttanut:
Oma suosikkini on kuitenkin hienostuneen tuoksuinen runoilijan narsissi eli Poeticus Actae:

Ja tässä Sir Winston Churchill:

maanantai 21. toukokuuta 2012

TODENNÄKÖINEN TARINA

Hänen himonsa halusi tulla yllätetyksi, halusi että sen herättäisi odottamattomalla hetkellä joku, joka halusi hänet tässä ja nyt eikä kyennyt hillitsemään itseään. Hän haaveili siitä että vapautuisi vastuusta, halusi että turvalliset kädet kiihottaisivat hänet pisteeseen, jossa hänen olisi pakko antautua ja jossa hän saisi kerrankin päästää tilanteen hallinnastaan. Mutta Martin ei ollut hillitöntä tyyppiä. Hyvin kasvatettuna miehenä hän pyysi lupaa, vaikka Helena olisi halunnut vain tulla otetuksi.

Karin Alvtegen on kirjoittanut kirjan Todennäköinen tarina (En sannolik historia, WSOY 2012, suomennos Laura Jänisniemi), joka ensi katseesta, siis kun näin kirjan kannen, veti minua puoleensa kuin Karin olisi kirjoittanut kirjan minun tiettyyn hetkeeni. Sellaiseen hetkeen, jossa outo uupumus tulee kohti, vaikka kaikki ympärillä on täynnä elämää. Todennäköinen tarina on mahdollista tapahtua ja kirjan pariskunta, Helena ja Martin, voivat olla kuka tahansa meistä. Heillä on teini-ikäinen tytär ja kaikki näyttää ulospäin hyvältä, mutta vanhemmista kumpikin on hukannut aidon polun toiseen. Tätä asiaa pakoon he lähtevät Tukholmasta Norrlantiin, jossa Helena on saanut olla yhteiskunnan varoilla aikanaan kesälapsena maalla. Nyt Helena haluaa vihdoinkin toteuttaa unelmansa hotellista Norrlannissa, mutta muita perheenjäseniä tämä ei kovin vakuuta ja sitten Martin tekee oman siirtonsa.

Samalla toisaalla eräs mies, Anders, on päättänyt leikkiä elämän ja kuoleman leikkiä toiveenaan saada kuolema. Aston Martininsa ratissa hän sulkee silmänsä ja antaa mennä samalla kun laskee kolmeenkymmeneen…

Palatessaan kaipaamilleen juurille Helena ei ottanut lukuun paikoilleen jääneiden pysähtymistä, sitä, miten he pitäisivät kiinni kaikesta saavuttamastaan ja myös siitä, mitä eivät olleet todellisuudessa saavuttaneet. Hän oletti lapsuuden ystävänsä Anna-Karinin hengittävän lapsuuden yhteistä hengitystä vieläkin, melkein viisikymmentävuotiaana. Helena ei voinut tietää, että on ihmisiä, jotka haluvavat periä kaiken, mitä ei ole naulattu kiinni ja loputkin he yrittävät irrottaa katkeran pettymyksensä kirveellä. Sukutilaa veljensä ja tämän vaimon kanssa ’valvomaan’ jäänyt Anna-Karin vähät välittää veljensä ja tämän vaimon tunteista ja kaiken keskiössä pitää olla hänen, virheettömän ja kaiken niin oikein tekevän. Anna-Karin ammentaa itsetietoisen, mutta ikääntyvän naisen pettymysten sammiosta ja siinä hän on todella etevä:

Hän kaipasi huomiota. Huomiota jota oli jo varhain tottunut herättämään. Kun miesten katseet olivat liimautuneet hänen vartaloonsa ja hän oli joutunut torjumaan ei-toivottuja seuralaisia. Jos hän oli käyttänyt erityistä katsettaan, hän oli tiennyt että siihen vastattiin aina. Elämä oli ollut hauskempaa, kun oli tuntunut siltä että sai itse valita. Se kyky oli kadonnut varoittamatta. Katseet, jotka hän oli ennen kyennyt vangitsemaan, liukuivat yhtäkkiä ohi, katsoivat suoraan hänen lävitseen aivan kuin häntä ei olisi olemassakaan. Menetys tuntui hämmentävältä. Hän oli jatkanut yrittämistä mutta joutunut lopulta luovuttamaan. Yksi niistä harvoista areenoista, joita hän oli hallinnut, ei enää ollut hänen. Hänestä oli tullut näkymätön.

Näkymättömyys ei tosin yhtään hidasta Anna-Karinin omahyväistä toimeliaisuutta, jossa hän haluaa itsevaltiaana määrätä kaikesta sukutilansa vanhasta kastanjasta aina aikuisen poikansa elämään ja kaikesta sillä välillä.

Alvtegen on luonut kiinnostavan naisparin, jotka ovat olleet ystäviä lapsuudessa, mutta kasvaneet hyvin eri suuntiin. Anna-Karinin rasistista omavaltaisuutta vastassa ei ole isoakaan vastusta Helenan taholta, joka yrittää viimeiseen asti välttää riitelyä ja myy siinä samalla omat periaatteensa halvalla sielussaan lapsuuden varjot sekä täydellisesti poispyyhitty sisarsuhteensa. Kaiken todistajaksi saapuu hotelliin asumaan kyyninen mies, joka ei löydä elämästään paljonkaan elämisen arvoista. Hän haluaa vain olla rauhassa, eikä tiedä mihin jo menneisyyden pimeässä tapahtuneisiin asioihin joutuu mukaan. Kaiken avain saattaa olla erakkona asuva kummajainen, Verner, joka näkee ihmiset väreinä eli hänellä on todettu synestesia ja sitten hän uskaltaa kertoa Helenalle, että tämän tytär Emelie…

Olen hyvin kiitollisen hämmästynyt Karin Alvtegenistä, joka on kuulemma kirjoittanut tätä ennen jännityskirjoja. Sitähän ei ole vaikea uskoa, sillä tässäkin romaanissa Karin kutoo psykologista seittiä tavalla, johon lukija tarttuu kuin kärpänen kiinni. Karinin kuuluisan isotädin, Astrid Lindgrenin lahjakkuus säteilee lävitse Alvtegenin tekstin, sillä sanaakaan en olisi jättänyt pois: Näin kirjoitetaan kiinnostava lukuromaani, joka pakottaa meidät kaikki ajattelemaan, mitä me olemme, mistä me tulemme ja joko olemme riittävän pohjalla, että olisi aika ponnistaa ylös.

Kuinka paljon maailma muuttuisi, jos me kaikki kääntäisimme joka ilta hetkeksi katseemme tähtiin ja miettisimme maailmankaikkeuden äärettömyyttä. Maailma on mysteeri, mutta me pidämme sitä itsestään selvänä ja olemme niin tottuneita siihen, että olemme unohtaneet ihmetellä.

*****

Tämän kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Karoliina  Susa Erja  Elma Ilona, Tuulia/ Lukutuulia ja Rachelle

torstai 17. toukokuuta 2012

OLISIPA KAIPAUS VIINIÄ

Olisipa kaipaus viiniä,
ympäripäissäni
minä odottaisin sinua.

- Tommy Tabermann -
Eroottiset runot (Gummerus 2009)

One And Only

PERENNAT KOTIPUUTARHASSA

Eva Robildin ja Görgen Perssonin Perennat kotipuutarhassa (Perenna rabatter, Otava 2012, Suomen oloihin soveltaen suomentanut Hannele Vainio) on kevään viimeinen puutarhakirjamme, josta oma puutarhalehtenikin käytti nimitystä perennaraamattu, eikä suotta! Kirja esittelee lukemattomia perennoiksi luettavia kasveja, kertoo niiden historiasta, eri aikojen tyyleistä, tarjoaa mallipiirroksia kasvien ryhmittelyyn, esittelee yhdeksän innokasta perennaharrastajaa, joiden perennaryhmiä pääsemme katsomaan sekä tarjoilee huikeita koko sivun kuvia, joiden edessä ei voi kuin ihastella. Näemme keväisen varjorikon, joka on kuin herkin maalaus, kohtaamme jouluruusun, jonka kasvimuotokuvassa kerrotaan tämän kaunottaren monet värimuodot sekä hoito, Birgitan puutarhassa näemme kukat pyöreissä ryhmissä isoäidin ajan tyyliin ja pohjoisessa tapaamme Ethelin, joka tietää, miten ritarinkannukset saa pysymään pystyssä ilman tukia: Niiden istutusalueet kitketään vasta kukinnan jälkeen!

Kun luin pohjoisen kestävistä lajikkeista, sieltä löytyi monta tuttua, josta minulla on tarve mainita lehtosinilatva, jota suosittelen kaikille, jotka ovat samaa mieltä kuin perennakirjan Elsie ja Yngve sekä minä, että ’kasvit saavat ryöpytä vapaasti’. Ostin yhtenä keväänä puutarhalta muutamia sinisiä ja muutamia valkoisia lehtosinilatvan taimia ja nyt tätä kaunista hunajantuoksuista kukkaa puskee kaikkialta. Kokeilkaa!

Pohjoisen perennoista siirrymme pienilmaston parantamiseen, mikä on toimiva ratkaisu. Yksi keino on muodostaa puutarhasta useita tiloja erilaisilla tuulensuojilla, kivillä, puilla, isoilla lammikoilla (vesi varastoi lämpöä) ja istutuksille valitaan lämpimät rinteet ja vältetään vetoisia paikkoja. Olen itse huomannut, miten oikealla suunnalla oleva kuusiaidanne hyödyttää puutarhaa. Myös ympärillä oleva iso vesi on kuin luontainen suoja ja saattaa jopa muuttaa kasvuvyöhykeluvun eteläisemmäksi, kuin mitä on maakunnan muissa osissa.

Viihdyn Elsien ja Yngven puutarhassa, sillä täällä kasvit ryöppyävät ja vaeltavat ja kukkaryhmät muuttuvat, kun vaikkapa kaksivuotinen digitalis kylväytyy uuteen paikkaan. Digitalis eli sormustinkukka muuten tietää itse, mihin se värinsä ja muotonsa puolesta on kuin luotu! Kukkavalikoima on todella runsas: Tapaamme tuttua myskimalvaa, valkoista peurankelloa, keskenään risteytyneitä akileijalajeja, lemmikkiä ja yli viisikymmentä muuta perennaa. Elsie on kuitenkin tomerana siinä, että tasapaino pitää säilyä niin, että yksi kasvi ei voi viedä kaikkea tilaa. Kirjassa esitellään mallipiirroksella, miten toimii tällainen muutosten perennaryhmä.

Väreistä ja niiden sommittelusta haltioitunut saa tyydytystä luvusta Seitsemän sävy sävyyn –ryhmää. Valkoisen ryhmän muodostaa arovuokko (Anemone sylvestris), mooseksenpalavapensas Dictamnus albus ’Albiflorus’), särkynyt sydän (Lamprocapnos spectablis ’Alba’) ja lehtosinilatva (Polomonium caeruleum ’Album’). Muita ryhmiä ovat ruusunpunainen, sininen, punainen, vihreä, keltainen ja violetti ryhmä. Sinisessä ryhmässä on mm. valeunikko, joka esitellään myös kasvimuotokuvassa yhdessä kirjan kannessa koreilevan tarhaidänunikon ’Queen Alexandran’ kanssa.

Tässäkin kirjassa esitellään tarkoin kivikkoryhmän tekoa, mutta lehdon haltijana minua kiinnostavat varjokasvit. Toisin kuin voisi olettaa niitä löytyy paljon ja myös kukkivia, ne vain kukkivat jo alkusuvesta ollen parhaimmillaan kun puut ovat lehdessä. Täältä löydämme valkovuokot, lemmikit, kevätlinnunsilmät, sinikiurunkannukset, perhoangervon, kuunliljat, monet esikot, kullerot ja monta muuta. Vivian Tisting, jolla on lehtevä puutarha toteaa, että:

Varjoa ei pidä aliarvioida. Siellä on mukava oleskella, ja lisäksi varjoisiin paikkoihin sopivia kasveja on runsaasti, muun muassa kaunislehtisiä perennoja.

Sitten onkin iso kuva kuunliljoista, mutta jutussa mainitaan myös kuningassaniainen sekä japaninhiirenporras. Varjokasvien mallipiirros on kaarteleva ’kuunliljakäärme’, jossa kuunliljat sekä jakavat että yhdistävät ryhmän muita kasveja. Pergola on osa varjokukkaharrastajan unelmaa. Toivon, että kirjassa on tässä kohtaa yksi virhe, sillä eihän särkynyt sydän ’Alba’ ole varjon kasvi, eihän? Istutin omani aurinkoon…

Perennat esitellään myös ruukuissa sekä maljakoissa, tarjotaan vuoden hoitokalenteri, vanhan perennaryhmän uudistaminen, lisäys eli jakaminen, tuholaiset…Kuuluisista perennaihmisistä mainitaan mm. kruununprinsessa Margareta, joka perusti suurenmoiset perennaryhmät Helsingborissa sijaitsevaan Sofieron kesälinnaan sekä Ulla Molin, Hem I Sverige –lehden toimittaja, jolla oli kiinnostusta moderneihin arkkitehtonisiin puutarhoihin.

Kirja on aloittelijalle runsauden kukkameri, josta hän voi valita omien mieltymystensä mukaan. Kokeneelle konkarillekin löytyy uusia ideoita ja lajeja sekä sitä ikuista inspiraatiota, jota puutarhuri kaipaa luodessaan elämänsä kauneinta maalausta, Salaista puutarhaansa, jossa vain taivas on kattona ja ideoiden raja äärettömyys.

*****

Täältä löydät muut lukemani puutarhakirjat.

*****

Leena Lumi's Flower Power jatkuu kunhan kasvit ehtivät. Aloitamme ehkä pilvikirsikalla ja sitten taidan tuoda mukaan myös lehtosinilatvan ja...

Kiitos Pepi  Minulle saapuu tänään kaksi jouluruusua. Ilman sinua en olisi edes tiennyt, että niitä voi ostaa myös keväällä!