perjantai 31. elokuuta 2012

TOMAATTI-MOZZARELLASALAATTIA JA VIIKONLOPPUA!


Etsin aina reseptejä, joista saan uusia lisukkeita pääruoan oheen. Silloin tietenkin erilaiset salaatit ovat suuri kiinnostukseni kohde. Koti ja keittiö -lehdessä 8/2012 on juttu Mamma mia, mikä ateria! ja siitä poimin yksinkertaisen tomaatti-mozzarellasalaatin eli capresen ohjeen. Tämä sopii monen oheen. mutta viime viikonloppuna sitä oli meillä grillatun lihan kera, joskus valmistamme vain useita salaatteja ja nautimme niitä. Katri Schröderin jutusta voi lukea, että tätä salaattia kutsutaan myös nimellä insalata tricolore eli kolmivärisalaatiksi. Nimi tietenkin viittaa Italian lipun väreihin.
6 kypsää tomaattia
2 tuoretta (bufala)mozzarellaa (á 125 g) (Minä käytän Juustoportin valmiiksi viipaloitua mozzarellaa)
nippu tuoretta basilikaa
3 rkl oliiviöljyä
ripaus sormisuolaa
rouhittua mustapippuria
(1 rkl balsamiviinietikkaa)

Pese ja viipaloi tomaatit. Valuta mozzarellat ja revi tai leikkaa ne 4-6 palaan. Irrota basilikan lehdet varsista. Revi isoimmat lehdet pienemmiksi.

Asettele tarjoiluvadille lomittain tomaattia, mozzarellaa ja basilikan lehtiä. Väliinkin voi ripotella sormisuolaa ja/tai mustapippuria.

Valuta salaatin päälle hyvälaatuista oliiviöljyä. Ripottele mausteeksi hieman sormisuolaa ja rouhittua mustapippuria. (Valuta lopuksi halutessasi päälle loraus balsamiviinietikkaa.) Etikkaa me emme tähän käytä.

Minä käytän Juustoportin valmiiksi viipaloitua mozzarellaa, josta sitten revin siivuja puoliksi. Kay Scarpetta käyttää aina bufalaa, mutta...;-)Tuoretta basilikaa meillä on kotona melkein aina kasvamassa ja tomaatteja syödään niin kauan kuin saadaan kotimaisia. Sormisuolan tarjoilen erikseen, sillä kaikki eivät halua käyttää suolaa ollenkaan. (Paitsi nykyään ripottelen jo hiukkasen mukaan tekeytymään.) Viikonlopusta tulee viime viikonlopun toisinto, sillä haluamme vieläkin nauttia ulkona syömisen autuudesta kera kesän makujen. Teen tätä salaattia nyt usein. Se on joskus niin pienestä kiinni löytää uutta vaihtelua tuttuun menuun.
Aterian jälkeinen dolce voi olla vaikka oman puutarhan luumut!

Toivotan kaikille tunnelmallista viikonloppua kera herkkujen♥ Kuunnellaan, miten lepakot suihkivat ja hedelmät kypsyvät puutarhoissa...

Love
Leena Lumi

Summer Wine 


Kirjassaan Puhdasta ravintoa professori Sinikka Piippo mainitsee tomaatti-mozzarellasalaatin maailman terveellisimmäksi salaatiksi.

Ruokareseptit Leena Lumissa

torstai 30. elokuuta 2012

SILJA-ROUVAN KESÄKUKKAPATIOLLA

Lähtiessäni lenkille, yksi ensimmäisiä taloja, joiden ohitse menen on Siljan koti, jossa hän asuu miehensä ja pienen koiransa kanssa. Kuvassa edessä ulkorakennus, jossa mm. sauna, kesähuone etc. Talo jää vasemmalle ja sen edessä on patio vai peräti pergola, joka tulvii kukkia keväästä myöhäiseen syksyyn.
Verenpisarat ovat kuin puita ja niiden talvisäilöön viemisessä oli joku erityinen juttu, jota en enää muista, mutta helppoa se ei ole! Kyselin vähän kukkimisen runsauden saloja ja sain kuulla, että monenmoisia taikoja on...

Siljan orvokit ovat vielä elokuulla näin hyvät, kun minä olen omani istuttanut maahan jo juhannukselta.

Tässä upeaa dahliaa, jota minulla ei ole ikinä ollut, kun se pitää viitsiä kaivaa syksyisin pois maasta. Korvaan tämän laiskuuteni sitten runsaammalla sipulikukkaistuttamisella.

Pation seinät suorastaan kasvavat kukkia ja mitään kiinnittimiä ei ole näkyvissä. Kukkien keskellä on ruokapöytä sekä mukava pehmustettu keinu, jossa näen joskus ahkeran emännän iltapäivänokosilla. Missäs sen parempi kuin siellä kukkien sylissä!

Tässä vähän taiteellinen otos;-) Mitäs siinä nyt onkaan...liljaa ja olisiko ukonhattua.

Ja tässä karjalanneito!

Pation ympärillä on tietenkin pihaa ja hyötypuutarhaa, josta saadaan mehut omalle sekä lasten perheille. Tässä ehkä lumipalloheisi...

Iloinen auringonkukka, josta lienee tulossa pikkulintujen talviateriaa.

Ja piharakennuksen edessä 'aurinkoa' riittää. Oli muuten sellainen sauna ja ikkunasta maisema, että varmaan moni pitäisi.

Patiolta puutarhaan vievät myös jättiläisen jalanjäljet...

Oikealla näette Siljan pässin. Siihen liittyy tarina, mutta en tohdi sitä kertoa;-) Siljalla on muutenkin kohtuullisesti puutarhassa kaikkia kivoja pikkujuttuja, jotka eivät ole kasveja, vaan koristeita.

Ja tässä Siljan maisema yläkerran makuuhuoneen parvekkeelta Päijänteelle. Olemme siis nyt Muuratsalon saarella, Alvar Aallon huvilasaarella, jossa sijaitsee Aallon kuuluisa koetalo. Minä asun tässä hyvin liki. Siljalta vaan näkyy paremmin Muuratsaloon Lehtisaaresta tuleva tie ja Satasarvisen alapuolella olevat talot. Kaukaa pilkottaa Säynätsalon pääsaari, jonka merkkinä tehtaanpiippu. Nämä saaret ovat osa Jyväskylää eli asumme harjukaupungin saarella, täydellisessä paratiisissa.

Kiitos Silja♥

*****

Tämä liittyy nyt osaksi Puutarhavierailuja, jonne viikon parin sisällä saadaan lisäkuvia Jonnan puutarhasta Jos tulee hyvä ruska, saatan vielä innostua, sillä nyt ovat mukahillittykasvuiset pilvikirsikat näyttäneet todellisen luonteensa. Niiden ruskaväri on uniikki! Silloin saatan tehdä ruskapostauksen Leena Lumi's Flower Power -sivuille.

Tässä vähän esimakua. Tuo puu on melkein tuplannut kasvunsa vuodessa ja sama juttu on etupihalla. Se hillittykasvuinen ei siis pidä paikkaansa ollenkaan.

Love
Leena Lumi

keskiviikko 29. elokuuta 2012

PATRICIA CORNWELL: PUNAINEN USVA

”Sinun ei pitäisi lähteä Savannahiin”, Benton sanoi, ja minä sanoin, että minun oli pakko ja voisiko hän kiitos avata viinipullon ja kaataa meille molemmille, ja me joimme erimielisinä. Maistelimme mieli muualla ruokaa, jonka olin valmistanut syö hyvin ja elä onnellisena – ruoanlaiton hengessä – mangia bene, vivi felice cucina – eikä kumpikaan meistä ollut onnellinen. Kaikki oli Kathleen Lawlerin syytä.

Yhdeksästoista lukemani Patricia Cornwellin jännitysromaani Punainen usva (The Red Mist, Otava 2012, suomennos Ilkka Rekiaro) alkaa kuin elokuva: Kay Scarpetta on matkalla kohti Georgian naisvankilaa tapaamaan Kathleen Lawleria. On kesäkuu ja Kay ajaa pitkin melankolista Georgian rannikkokaistaletta ohittaen rantaliejukoissa vaanivat käärmeet ja alligaattorit, ylivalossa kylpevät heinikot ja matalalla lentävät lumihaikarat, jotka piirtävät jaloillaan viestejään murtoveden pintaan…Edellisillan viini painaa vielä päässä, avoimesta ikkunasta hönkii etelän kuumuus ja maatuvien kasvien pistävä rikinkatku.

Yhdeksästoista kuolinsyytutkija Kay Scarpettasta kertova romaani on jälleen vanhaa kunnon Cornwellia. Jokainen, joka on yhtä hullaantunut kuin minä Scarpettan totuuteen, obduktioon, hänen tapaansa valmistaa italialaista ruokaa surussa, ilossa, pelossa, kaiken pahan jälkeen lohduksi, kykyynsä suhtautua erikoisiin ihmisiin ja lopulta vaikka koota läheisensä yhteen ja pitää puhe muistoleivästä, saa jälleen odotetut Kay-hetkensä.

Tarina on rankka ja sen pitääkin olla, sillä Scarpettan kanssa ollaan syvimmässä pahassa kiinni. Punainen usva on tarinan sumu, joka sekoittaa hyviä ja pahoja, mutta lopulta aina paha saa palkkansa, tosin kalliisti maksetun. Kathleen Lawler on pyytänyt Scarpettaa tulemaan vankilaan häntä tapaamaan. Kay päättää lähteä, sillä heitä yhdistää Jack Fielding, Kayn alaisuudessa työskennellyt oikeuslääkäri, joka on kuollut murhan seurauksena. Kathleen käytti Jackia seksuaalisesti hyväkseen tämän ollessa vain kaksitoistavuotias ja siitä suhteesta syntyi lapsi, joka…Kathleen oli aikanaan terapeuttina hoitolaitoksessa, jossa Jack varttui. Mitenkään ikinä, kukaan ei koskaan olisi voinut aavistaa, mitä tuosta tapahtumasta seurasi. Tapahtui se, mistä fyysikot sanovat

Yhden perhosen siipien liikahdus aiheuttaa hirmumyrskyn jossain päin maapalloa.

Koko Punainen usva selvittää tätä hirmumyrskyä ja tavalla, josta Scarpetta-fanit pitävät. On paljon ruumiin todistusta, Kayn upeita päätelmiä, Bentonin viileää etäisyyttä, pelkokerrointa ja tarina, jossa et takuulla arvaa tekijää, vaikka niin kirjan puolessa välissä luuletkin. Minulle parasta oli Jaime Bergerin tärkeä rooli tarinassa, tämän New Yorkin piirikunnan entisen apulaissyyttäjän, joka on nyt löytänyt elämälleen aivan uuden mission ja kuinkas sattuukaan juuri Savannahissa! Myös Marino on vahvasti mukana, mutta jotain on tapahtunut, sillä viina, tupakka ja sokeri eivät enää tälle ronskille miehelle maistu, mutta senkin edestä hänen mielialansa vaihtelevat raivonsekaisen epätoivon puuskissa ja kaikki, kaikki on mahdollista – jälleen kerran. Mutta Marino rakastaa olla etelässä ja Jaime jos kuka saa hänet uskomaan mahdollisuuksiinsa tehdä elämällään mitä ikinä keksii haluta.

Kayn tavattua Kathleenin tapahtumat alkavat vyöryä ja vastaan tulee muiden muassa eräs yhdeksän vuotta aikaisemmin Savannahissa tapahtunut perhesurma, jossa koko perhe, äiti, isä ja kaksi lasta löydettiin surmattuina. Tulee hetki, jolloin Kay on heikoimmillaan, eikä voi luottaa oikein keneenkään ja miettii

Ihmisen pitää elää elämänsä siellä, missä hän herää, vaikka olisi joutunut sinne jonkun toisen unessa.

Me kuitenkin tunnemme Scarpettamme ja tiedämme, että lopulta hän kuin italialainen mamma kokoaa pesueensa yhteen, puhaltaa haavat ja alkaa laittaa ruokaa.

Punainen usva on tyylipuhdasta Cornwellia, josta olemme saaneet nauttia jo kauan. Välissä oli pieni notkahdus, mutta se oli vain yhden tarinan notkelma. Valokeilassa romaanissa Scarpetta oli jälleen timanttia. Cornwellin sarjamurhaajatrillereitä on julkaistu jo yli viidessäkymmenessä maassa ja erityisen rakastettu hän on Suomessa, jossa hyvää ruokaa ja viiniä harrastava tohtori Scarpetta on saanut vahvan ja hiukan itsekkään lukijakunnan, sillä omia Scarpettoja ei edes lainata muille! Nyt sitten, jos joku ei satu tietämään, miksi en ole tuonut muita Scarpetta –kirjoja esille, voin paljastaa, että en millään haluasi jakaa Kayta muiden kanssa. Kaikkein parasta ovat olleet Scarpettan tutkimukset jouluöinä. Tiedän ihan täyspäisinä pidettäviä, kunnon äiti-ihmisiä, jotka ovat vuosikausia säästäneet uutuuskirjansa juuri jouluyöksi. Kun on ollut ihana jouluaatto, on vaellettu lävitse lumisen hautausmaan ja viety edesmenneille rakkaille muistokynttilät, on niin täydellistä aloittaa puolen yön jälkeen seurustelu Kay Scarpettan kanssa. Oi joulun henki! Oikein odotan, että joku tutkija tarttuu tähän aiheeseen!

Jaksan aina vain hämmästellä Patricia Cornwellin täydellisyyttä. Tarinassa ei ikinä mikään onnu ja kirjat ovat kuitenkin täynnä tieteellisiä yksityiskohtia sekä kaiken lomassa liimana sujuva kertomus, joten ikinä ei lukija pääse tuntemaan puutumusta runsaan informaation kanssa. Ehkä se kaikkein vahvin Patrician tarinoissa on kuitenkin pahan äärirajoille meno. Hän vie lukijansa kuilun reunalle ja ojentaa pelastavan, vasta hetki sitten tomaattikastiketta hämmentäneen kätensä juuri ennen suurta pimeää. Kuitenkin on eräs, joka jäi yöhön ja kirjoitti

Älkää luulkokaan, etten minä tiedä lähdettä. Sopulit on johdatettu mereen.

Valot sammuvat viideltä. Taas tulee pimeys.
*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Annika K  Susa

*****

Muut lukemani jännitysromaanit löydät täältä 

tiistai 28. elokuuta 2012

HYVÄNMIELEN KIRJOJA

Sain Paulalta haasteen listata kymmenen hyvänmielen kirjaani. Kiitos Paula♥ Tätä haastetta olen pelännyt, sillä minä olen vahvojen makujen ja pitkän jälkimaun ystävä, joten luen pääosin aika rankkoja kirjoja. Itsellenikin oli yllätys, miten monta suloista, romanttista ja hauskaa kirjaa olenkaan lukenut! Olisin voinut helposti tuplata listani. Koska tämä haaste on kiertänyt jo monilla, enkä ole ehtinyt sen polkuja seurata, tästä saa napata mukaansa Hyvänmielen kirja -haasteen kuka ikinä haluaa. Kaikki muut kirjat olen blogiini lukenut paitsi en Taikavuorta, jonka luin ennen blogiani varmaan yhden kerran liikaa. Mutta jonain päivänä katseeni kääntyy kohti alppeja ja aloitan jälleen matkani Berghofiin. Sitä odotellessa:

1)  Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus

2) Jacques Bonnet: Kirjaston henget

3)  Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

4)  Tommy Tabermann: Eroottiset runot

5)  L.M.Montgomery: Sininen linna

6)  Kari Nurmi, Matti Murto: Seikkailun suolainen maku

7)  Jussi Siirilä: Juoksija

8)  Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

9)  Thomas Mann: Taikavuori

10) Satu Koskimies: Hurmion tyttäret

Ja sitten se 11., jota en ole lukenut blogiini, mutta johon tartuin jo lapsena ja siitä lähtien se on kulkenut matkassani, minne ikinä olenkaan mennyt. Kirja, joka sai minut toteuttamaan yhden ison unelmani, vei minut lehtien sivuille ja televisioon eli F.H.Burnettin Salainen puutarha. Olen elänyt puutarhaunelmaa nyt kymmeniä vuosia, vierailijoita on ollut niin tuttuja kuin tuntemattomia, kirsikat ja luumut ovat kypsyneet ja tunnen jokaisen ihmeen, joka keväisin nousee salatusta kolostaan. Rakastan puutarhaani sataa, mutta kaikella on aikansa: Nyt on aika suunnitella seuraavaa 'salaista puutarhaa' ja sen viekoittelevia polkuja ja siimeksiä...

Toivotan kaikille intoa ja voimia tehdä unelmanne todeksi! Make your dreams come true!

Love
Leena Lumi

The Winner Takes It All

sunnuntai 26. elokuuta 2012

SYYSKESÄÄ, JÄLKIHEHKUA, TUNNUSTUKSIA JA ...

Tänään nautimme jälkihehkusta. Kaikkihan tietävät, mitä se tarkoittaa, mutta minä en nyt tarkoita aivan sitä...;-) Eilen illalla aterioimme terassilla kauan ja hartaasti. Odottelimme lepakkoja, mutta ilmassa oli jotain muutakin. Tiesimme kettujen saapuvan, mutta emme olleet koskaan kokeneet vielä sitä, mistä Riku Cajander kirjoittaa upeassa Luontopiha -kirjassaan eli kettujen ääniä. Ken on ketun ilmoituksen 'täältä minä tulen' kuullut, ei sitä ikinä unohda. Henkeä salpasi, onneksi Olga oli sikiunessa ja saimme kuunnella koko aarian. Se oli tietysti Arkajalka, sillä hänen piti varoittaa tulemisestaan. Sitten Suuriruhtinatar Olga heräsi ja Arkajalka katosi ensihaukun myötä. Meni vain hetki,kun saapui Reipastassu, jonka kanssa vaihdoimme katseita, solmimme arkaa ystävyyttä...Irlannin mytologiassa on ollut naisia, jotka ovat muuttuneet hylkeiksi ja hylkeitä, jotka ovat muuttuneet naisiksi: Lue Regina McBriden kirja Ennen sarastusta

Ehkä minä muutun ketuksi...

...sitä ennen kuitenkin voin kertoa, että yksi viime aikojen suosikkijuttuja on ollut Aamulla kun hain lehden postilaatikosta...Ja se asia mitä siinä käsitellään on järjestymässä nyt parhain päin, sillä minulle on tulossa kolme yöpöytähyllyä Ikeasta. Päämieskin on positiivisen odottavalla kannalla eikä enää marise siitä mun makkarin nurkkauksesta. Hyllyn nyt varmaan kaikki arvaavat, se on kuvassa oleva Ikean tummanruskea Lack, jolla olen löytänyt edullista sisustusapua moneen, moneen paikkaan, mutta tämän casen jälkeen rauhoitun.

Sain Opuscololta ihanan I♥YOUR BLOG -tunnustuksen. Kiitos Opuscolo♥ Nyt minun tehtävänäni on jakaa tätä eteenpäin seuraavin säännöin:

1) Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2) Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3) Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4) Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Minä ojenna tämän tunnustuksen seuraaville bloggaajille, jotka ovat monin tavoin tuottaneet minulle kiinnostavia hetkiä:

Anni M
Norkku
Katja/Lumiomena
Rakkaudesta kirjoihin
Tuulia/Lukutuulia
Pionihulluutta ja puutarhaunelmia
Jaana
Marian koti&puutarha
Kanelia ja kardemummaa

Mukavaa alkavaa syyskesän viikkoa kaikille! Ai niin, me sitten jaoimme sen yhden herrrrrkullisen mustaherukan, jonka nimestä ei ole tietoakaan. Täysin puutarhaohjeiden vastainen jakotapa, mutta on se onnistunut aiemminkin - ainakin karviaisella.

Love
Leena Lumi

PS.Kirjasuositus NYT: Sinikka Piippo Suomalaiset marjat!

perjantai 24. elokuuta 2012

PUUTARHAILUA, POTTERIA, LETTUJA, KETTUJA...

Viikonlopuksi on tiedossa puutarhailua aika erikoisessa muodossa, sillä kun mietin sitä yhtä mustaviinimarjapensasta, jonka marjoista erityisesti pidän ja jota ei saa enää mistään, päätimme jakaa sen. Olemme tehneet saman herkulliselle karviaiselle ja hyvin on onnistunut. Muitakin keinoja kyllä on. Puutarhailu jatkuu blogissani vielä sen verran nyt syksylläkin, että piipahdin lenkillä Siljan terassilla, joka on yksi kukkien meri ja ne kuvat tulevat varmaan ensi viikolla. Jonnalla käyn kuvaamassa syyshortensian, joka on siis aivan eri kuin minun raskaan runsaat jättiläiseni. Juuri saapui suosikkipuutarhalehteni eli Koti ja puutarha. Tässä lehdessä on maailman kaikkeuden parhaat kuvat. Paljon vinkkejä istutuksiin sekä myös ruokaohjeita. Uusin lehti tarjoaa 29 reseptiä aina ruusunmarjajäätelön valmistamisesta pekoni-sipulipiiraaseen. On myös juttu, jossa luetellaan Parhaat perennat - TOP12. Arvata saattaa, että mukana on lehtoakileija, rohtosuopayrtti, lehtosinilatva, särkynytsydän..Jokaisesta kahdestatoista kasvista kerrotaan plussat ja miinukset. Juttu Koristeomena somistaa ja maistuu huumasi kaikellaan. Kannessa yksi jutun kuvista. Lehdessä myös ihana juttu Hyvän olon puut.

Kirjaviikko on ollut kuuma, sillä muutamassa päivässä Kuolema sypressin varjossa on kiinnostanut jo kolmea sataa lukijaa. Orjan kirjakin on vuorokaudessa innoittanut jo yli sataa henkilöä ja syyshortensia tuntuu olevan nyt puutarhapuolen ykkönen, sillä katsojia on ollut muutama sata. Vähän aikaa sitten katsotuin oli pilvikirsikka Yli kolmen vuoden listalta on jälleen pakko mainita, että Maanpeitekasvit on edelleen kymmenen luetuimman joukossa...

Tiikerikakku on tehty, kohta saan leivinuunin pellit kiinni ja alkaa tuntua viikonlopulta. Kummipoika tulee tänään yökylään joten vuorossa lienee koripalloa pihalla kummisedän kanssa, Potteria minun kanssani, lettuja terassilla ja hämärän pudotessa kettujen odottamista. // Miten kauheasti sitä nainen oikein haluaakaan miestä miellyttää;-) R. sanoi kerran, että 'on niin ihanaa tulla perjantaina kotiin, kun tuoksuu tiikerikakulta...' Ehkä leipova nainen on miehille vähän sama kuin kutova nainen eli vaaraton ja rauhoittava. Hymyilen sisäänpäin...

Suloista viikonloppua teille kaikille elokuisilla mausteilla ja tunnelmilla!

Love
Leena Lumi

PS. Laitoin tänne hauskan lisäyksen!

torstai 23. elokuuta 2012

HELI SLUNGA: ORJAN KIRJA

Prologi


I should just be my own best friend
not fuck myself in the head with stubid men.

Amy Winhouse: Tears dry on their own

Heli Slungan kolmas teos Orjan kirja (WSOY 2012) jatkaa kanssani siitä, mihin jäimme Varjomadonnassa, kirjassa, joka oli niin nauttimista, Afrikka-ikävää, polvistumista, naurua, nussimista ja kolmessa sekunnissa rakastumista. En ollut ’löytänyt’ Orjan kirjaa, sillä pelkään kesyyntymistä. Olen koko ajan pelännyt, että yhtäkkiä Heli ilmestyy naistenlehtien sivuille istuen omakotitalon hiekkalaatikolla kaksi taaperoa vieressään ja kaunis noutaja nojaamassa häneen. Ei mitään pelkoja! Sain paketin, yllätyksen. Siitä kuoriutui kirja, joka on kauniisti signeerattu: ’Leena Lumi: Kiitos upeasta blogista ja hyviä lukuhetkiä 19.8.2012 ♥:Heli Slunga’ Ja kirjasta löysin Varjomadonnan melodian, mutta lisää uuttaa, kiihkeää, raivoisaa, paljastavaa, uskaltavaa Heliä, joka rakastaa miten huvittaa, näyttää näreet kaikille suopursupimeää kosteissa pikkuhousuissa ja tuntee naisen, ehkä minut, joka samettiesiripun takana, riisun hatun suruverhon ja vanhenen kaksikymmentä vuotta.

Kustantajan sanoissa Orjan kirja on säälimätön, röyhkeä runokokoelma, jossa jaellaan sekä ruoskaniskuja että rakkaudentunnustuksia kenelle tahansa – maksusta ja maksutta. Minulle totuus ja siitä kertominen ei ole röyhkeyttä, se on rohkeutta ja ilmaa, jota hengitän, siksi Heli Slunga on minun runoilijani. Tämä nainen pohjoisesta, jolta on aiemmin ilmestynyt Jumala ei soita enää tänne (Minerva 2008) ja Varjomadonna (Minerva 2009).

Varjomadonnan osaan ulkoa ja siitä löytyy joitakin runoja vaikka Lumikarpalosta. Erityisesti pidän ’Olet pannut lapun luukulle: enää ei tuoretta miehenlihaa, teräviä cumshotteja tarjoilla…’ Mutta maailman kaikkein eniten pidän Slungan lauseesta:

Vain tämä on selvää: runoutta ei saa tuhlata savukkeensytyttimiin; siitä on tehtävä puukko.

Heli kirjoittaa edelleen puukolla, ja minä ikihippinä luen barrikadilla seisten hänen runojaan. Ensin luin Orjan kirjan yksin. Sitten luin sen miehelleni ääneen ja eilen ystävälleni valitut palat, joissa samaistuimme kotiorjaan, huushollaajaan ja/tai luksushuoraan, jonka köyhä mies otti

Voidaanko yksin minua syyttää mieliteostasi:
huushollaajan sijasta otit luksushuoran
vaikka olit köyhä mies, eikä sinulla ollut varaa
vaimon lisäksi kokkiin, lastenhoitajaan, siivoojaan
ja puutarhuriin. Hädin tuskin naisesi kampauksiin!
Miten ahne voi köyhä mies olla?
Minusta oli kovin ikävää kontata pitkin lattioita
pienet kultaiset geishakuulat vaginassani, yhteensä 100 grammaa
ja niinpä jätin sen…

Nyt minulla on pillu kuin satiinihansikas
ja sileät vikkelät sormet
nypityt kulmakarvat
ja kauniisti ajeltu häpy,
mutta onko niistä sinulle iloa:
olet aina niin väsynyt poimittuasi granaattiomenoiden
ja greippien kuoria, viinirypäleiden…

Olen liian vanha
saumasukkiin, pitkiin hiuksiin,
hymyilemään tällä tavalla

kun kaikesta on tullut äkkiä irstasta:
suonikohjunviolettia,
märkivää ientä,
epäonnistuneita kasvojenkohotuksia…

Orjan kirja on myös kauneutta. Jos palvoo elämää ja kaunista, antaa armon sille, että puutarhassa lentävät rajatilaperhoset ovat kaikista kauneimmat. Nekin voivat kaivata ja ikävöidä. Muistella, millaista oli olla nuori ja lentää aamunkoittoon, ja silti tunnisti vielä aamulla itsessään uskomattoman kasteen janon…tähtisumujen sytyttämän

yöt minä hengitin selkäsi takana / yhteisen nimen, peiton alla
uneksin leijonista, hevosista, krokotiileista / parittelemassa kanssani

Orjan kirjan sisällysluettelosta löytyy vaikka Esiliinassa Che Guevara, Näet linnun, Palveluammatti, Tarvitaan sisäsiistejä taiteilijoita, Aviomiehelle tms. –sarja, Saituus sairastuttaa avioliitot, Rakkaudentunnustuksia kenelle tahansa -sarja, Onko minun syyni ja Viisikymppisinä…Luettuani viikkoja Pahan kukkia, löydän Slungasta samoja hämärän polkuja, myös pimeää, mutta huumoriakin ja sitten tietysti sitä 'tatsia', joka syntyy naisen mielestä. Kaikkein kovinta oli kohdata se etiäinen, että sitten kun tai jos, Heli ei enää kirjoita näin furioso, minä olen pelistä pois. Sitten janoni on sammunut ja kaikki on ohi. Runo Viisikymppisinä on niiiiiin hyvä, että menkää nyt ja etsikää tämä kirja käsiinne, sillä minä en tarjoile sitä, vaan Saituus sairastuttaa avioliitot

Saituus sairastuttaa avioliitot,
hetki, jona alkaa laskea toisen
orgasmeja, nukuttuja tunteja,
huvituksiin käytettyjä rahoja
ja vertailla niitä,
ajatella ansainneensa
hyppysellisen enemmän:
mehukkaamman pihvin,
muhevamman tyynyn,
perheen ykkösauton,
vähän parempaa viiniä
kuin tuo –

(Elävän tiikeriturkin,
kultaisen wc-istuimen
ja miespalvelijan)


Epilogi

…mutta onnellinen kuolema suodaan vain niille
jotka ymmärsivät tarpeeksi varhain että rakastajista,
hallusinogeeneistä tai aamupäiväsamppanjasta,
ei tule millään tekosyyllä kieltäytyä…

*****

Kiitos Heli♥

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Annika K  Paula  Mari A. ja Noora

*****

Tears Dry On Their Own

tiistai 21. elokuuta 2012

VERA VALA: KUOLEMA SYPRESSIN VARJOSSA

Lily oli saanut pääroolit kuin tarjottimella. Kukaan ei ollut miettinyt Mariagrazian kokemusta, kaikkia niitä nöyryytyksiä, joita hän oli nuorena joutunut kokemaan ohjaajien ja tuottajien taholta. Äkisti hänen mieleensä palasi takana seisseen miehen kuuma huohotus kaulalla. Suuri möhömaha painumassa selkää vasten. Hänen reisiään sivelleet kädet, jotka olivat nostaneet hameen ylös….

Vera Valan esikoisromaani Kuolema Sypressin varjossa (Gummerus 2012) aloittaa Arianna de Bellis –sarjan, jossa yksinäinen, mutta ylelliseen seurapiirielämään tottunut Arianna toimii osakkaana etsivätoimistossa pikkuserkkunsa Ermeksen sekä Angelon kanssa. Angelo on tarinan huumorin kantaja, sillä tämä sanavalmis homoseksuaali tarjoaa Ariannalle paitsi syvää, mutta suorasanaista ystävyyttä, myös viettelyohjeita, kun Ariannalle alkaa vihdoinkin aueta oma yksinäisyytensä sekä suoraan sanottuna miehen puutteensa ja hän kutsuu erään herran illalliselle

En tarkoita mitään hikisen spaghetin keittämistä virttyneissä verkkareissa, vaan vanhaa kunnon viettelyä. Pointtini on se, ettei ruoka ole illallisellanne tärkeätä. (Angelo)

Mikä sitten? Juoma vai? Juotan Bartolomeon humalaan ja vien sammuneena sänkyyn? Todennäköisesti ainoa tapa, jolla ylipäätään onnistun miehen sinne raahaamaan. (Arianna)

Ei missään tapauksessa liikaa alkoholia. Tarvitaan paljasta pintaa ja kunnolla. Ei mitään epäselvyyksiä, ulkoministerille on tehtävä selväksi, miltä suunnalta tuuli puhaltaa. (Angelo)

Ota huomioon, että hänelle minä olen vain Giovannin leski ja säälittävä huolenpidon kohde. (Arianna)

Siinä tapauksessa on syytä avata miehen silmät. Teet sen yhteisen edun vuoksi. Jos ulkoministeri pääsisi pukille, hän saisi uutta pontta ajaa Italian etuja maailmalla. (Angelo)

Tämän hauskan ohjeistuksen jälkeen on aika syväsukeltaa Vera Valan jännitysromaaniin, joka on erikoinen. Saamme muuten kirjassa harrastaa myös syväsukellusta meressä, mutta miten valitettavaa ja vaarallista, että vesi on sameaa…Trilleriksi kirja pelottaa yllättävän vähän. Minua, paatunutta dekkarien lukijaa pelotti vain teoksen viimeisessä sukelluskohtauksessa, jolloin päätinkin lopullisesti, että pintasukellus on enemmän minun lajini. Olisi ollut nautinnollisen pelottavaa päästä murhaajan pään sisälle, olla mukana sairaassa mielessä. Pohjaimussa.

Aluksi koin tarinan itselleni aivan liian kevyenä. Oli liikaa marmoria, palvelijoita ja Rooman herroja. Tasapaino huutaa kontrastia, heitä, jotka seisovat katuojassa ja katsovat tähtiin. Yksi ainoa eksentrikko, er Filosofo, ei täyttänyt pienellä roolillaan kontrastivajetta. Toinen mihin väistämättä takerrun, on italian kielen runsas viljely tervehdyksissä ja tarinan henkilöiden ammattinimikkeissä. Minä olen lukenut italiaa pari vuotta, mutta oli ihan pakko ottaa sanakirja esille, että sain tietää, mikä on maresciallo. Tämä oli minulle selvää: ’Contessa, che piacere.’ tai ’Come sta, parde?’, mutta entä hänelle, jolla ei ole takanaan huimia intohimon vuosia kaikkeen italialaiseen. Tyylikeinona maan kielen viljely tuo Italian toki iholle, mutta minusta ammattinimikkeet pitää olla käännetty, sillä muuten juonen seuraaminen voi vaarantua ja lukija tuntee olevansa stronza!

Henkilöitä on liikaa, mutta jos kirjan alussa niihin on hukkua, niin puolen välin jälkeen kuvio selkiintyy samassa tahdissa kuin meriveden näkyvyys heikkenee eli kannattaa jatkaa, sillä kun pääsin tietyn kohdan yli, alkoi tarina viedä ja koin Kuolema sypressin varjossa hyvin näyttämöllisenä. Kun Tolfan pikkukylässä on surmattu monin tavoin kateutta herättävä amerikkalainen Lily ja Arianna saa lesken veljeltä Lucianolta toimeksiannon, huomaan istuvani katsomossa, joka saattaa olla Tolfan teatteriseurueen Kuinka äkäpussi kesytetään tai sitten jotain aivan muuta. Kuulen dialogien ylitarjontaa, näen ryhmiä seisomassa, kävelemässä kohti, ohi, katse syrjässä, katse joka seuraa ylitse näyttämön, puiston, seuraa ryhmää, salaista paria, selonteot esiintyjien asuista sekä tietenkin runsas ympäristön eli kulissien kuvaaminen ja jossain kaunistakin kauniimpi ruumis ja murhaajan täytyy olla joku näyttelijöistä. Kaikki kulkee kuin italialainen puhe, nopeasti ja runsaasti.

Se mitä jäin kaipaamaan oli enemmän jännityksen piinaa, peliin erotiikkaa ja paljon rosoa tyylikkääseen Ariannaan. Mutta varmaan sitä on luvassa, sillä jossain ovat Ariannan kadoksissa olleet vuodet ja vaarallinen mies, el Lobo. Ja nyt sain etiäisen, että kunhan kirjailija Vala löytää roson ja pahan ytimen, saamme vielä lukea kirjan kuin on Kate Mossen Krypta. Tajusin sen heti, kun alkoi tuntua, että jollain oudolla tavalla Ranskan raja lähestyy ja loup.

Hieno veto Veralta ottaa mukaan lukuja, joissa ilman dialogia saa omissa tarinoissaan päästä eräiden päähenkilöiden mieleen. Olemme Loredana, Marcello, Mariagrazia, Paola, Daniela, Teresa, Davide…siis kukapa tietää, vaikka olisimmekin olleet murhaajan mielen syövereissä. Nämä kultaiset luvut rauhoittavat runsaan dialogin uuvuttamaa ja tuovat tarinaan aukaisevaa syvyyttä.

Istun katsomossa, mutta olenkin oopperassa. Väistämättä kuulen Carmenin iki-ihanan musiikin, mutta eihän juoni niin ollut, vai oliko se? Miksi juuri Bizet'n Carmen? Siksi, että Mariagrazia olisi ollut kuin luotu Carmeniin, mutta hän seisookin lavalla laulaen ’Viha ei ole rakkauden vastakohta vaan sen ikuisesti seuraava varjo…Surun sisaria me kaikki…’ Tunnen kyyneleet ja mustat varjot:

Koekuvaus oli ollut Caprille sijoittuvaa elokuvaa varten. Mariagrazia oli lukenut rakastuneen päähenkilön vuorosanoja, tuottaja oli työntynyt häneen ähisten, hän saattoi yhä kuulla miehen puuskutuksen. Mielessään hän oli toistellut vuorosanoja, kuvitellut itsensä Caprille, pakottautunut pysymään vaiti. Rooli oli kuin luotu häntä varten. Menestyksestä oli maksettava, hän tiesi sen kyllä.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Marke  Kaisa Reetta Norkku Maria  Kuutar    Rachelle ja Kirsi
*****

Kuolema sypressin varjossa kansi on niin upea, että lähtee mukaan blogini Vuoden Kauneimmat Kirjan Kannet -kisaan.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

HELÄHTÄÄ VILUN CELESTA...

Helähtää vilun celesta.

Syysilta, saunavastankostea, sakenee
vihreä hämärä...istun
madonsyömällä laiturilla, yksin, ja sorsapoikue
ui keltaisen ruovikon suojaan,
sen vanavesi ohenee, katoaa, ja järven pinta
on tyyni taas. Kuin platinaa.

Kajahtaa, kaksi laukausta.

Niin kuin airot läjähtävät veteen,
tältä tutulta rannalta
on silmänräpäyksen matka Tuntemattomalle,
veden kalvossa kelluu sininen sulka,
poikue räpiköi pakoon
henkensä hädässä. Äiditön.

Helähtää, vilun celesta.

Istun madon syömällä laiturilla, yksin,
kuuntelen laukauksia kaukaa, haistelen
ruudin ja saunan savuja.

Surun heleys tummuvaa taivasta vasten,
tuuli, liikkumaton. Kuin vaate iholla.

- Arto Meller -
kuva Seijastiina

Una Furtiva Lagrima

perjantai 17. elokuuta 2012

OI IHANA ELOKUU: UIMISTA, VALKOISIA HORSMIA, VATTUJA JA...

Elokuu on kuin jonkun uuden alku. Ihana alku. Nyt ovat isotkin vedet lämpimät ja rannat rauhalliset. On niiiin taivaallista uida yksin rauhassa, sukeltaa pinnan alle ja yrittää lisätä sukelluksen pituutta kaikessa rauhassa. Nyt minä nautin!
Tämä kuva vangitsi minut eräässä blogissa: Valkoisia horsmia! Eikä aikaakaan, kun

kuvien ottaja paljastui! Katsokaa kuvaa tarkkaan, kenen pinkki käsilaukku siellä lepää horsmien edessä: Hannelen! Kuva on otettu Sissinghurstissa ja lisää maailman kuuluisimmasta horsmasta löydätte täältä Ne, jotka pitävät horsmaa rikkaruohona valaistuvat, kun kuulevat missä kaikissa puutarhoissa tuota upeaa kukkaa kasvatetaan, sillä joukosta löytyy kuninkaallisiakin.

Noin kymmenen vuotta sitten Päämies kehoitti minua kitkemään tontilta kaikki horsmat ja minä hullu tein töitä käskettyä. Minua ei kyllä helposti käskytetä, mutta mikä heikko hetki lie ollut...Eilen sain sitten postissa jymy-yllätyksen eli Hannelelta juurakon valkoista horsmaa! Kiitos Hannele♥ Illalla istutin ja huolellisesti kastelin ja jatkan kastelua Hannelen ohjeiden mukaan. Nyt kun Päämies kuuli, missä puutarhoissa tätä valkoista kaunotarta kasvatetaan, hän lupasi tehdä pihan keskeiselle paikalle kauniin kehyksen suojaamaan kasvia...Niin ne ajat muuttuvat;-)

Vadelmat ovat nyt parempia kuin koskaan: Isoja, makeita, terveellisiä herkkuja! Jos haluaa valmistaa parempaa kuin on jäätelö, sekoittaa purkin rahkaa, kaksi desiä kuohukermaa kevyesti vaahdotettuna sekä vaniljasokeria ja vadelmia: Voiko ihminen enempää pyytää!
Heinäkuussa alkaa, mutta elokuussa jatkuu metsän kullasta eli kantarelleista nauttiminen. Minusta kantarellit ovat kaikkein parhaita kevyesti pannulla voin ja sipulin kanssa paistettuna ja nautittuna ruisleivän kera. Tänään aion kuitenkin lähteä nauttimaan jälleen Sen Yhden Paikan kantarellikeitosta
ja aion syödä nyt pitkän kaavan mukaan, sillä vietämme serkkuni kanssa Salaisen Aiheen Juhlaa. Istumme tietenkin vakipöydässäni ja lopetamme ruokailun

Romanovin mansikoihin, joiden makuun pääsin samaisen serkkuni kanssa oopperaillan jälkeen Savonlinnan Casinolla vuonna kirves ja kivi. Onko mitään kuin on harjukaupungin elokuinen yö paitsi sukeltaminen Päijänteeseen...

Tunnelmallista elokuun viikonloppua♥  Ja nyt uimaan...

Leena Lumi

Always

torstai 16. elokuuta 2012

TANJA LINTULA:HUOMENNA RAKASTAN VÄHEMMÄN

Ja niin minä menin, ohi ruskean kissan ja vanhan naisen ja naukuvien käytävien, maailmojemme rajalle hilpeyttäni lihottamaan. Ja niin minä menin, läpi keltaseinäisten kerrosten, kantapäistäni lensivät korennonkeveät huomiset ja piirtelin mielessäni ovia ilmaan enkä katsonut lukkoja ollenkaan ja väritin valoa ikkunaan vaikka oli pimeää.

Tanja Lintulan esikoisteos Huomenna rakastan vähemmän (Moreeni 2012) on melkein kuin joku Aulikki Oksasen runo tai Ultra Bran laulu, sillä kieli soi ja soi, tulvii onnistuneita kielikuvia. Tällaiselle kauniin kielen palvojalle kuin minä, kirjan suurin anti on siinä, missä Lintula on huikein eli kielessä.

Miten minä olen koskaan voinut odottaa joltain niin paljon, niin pimein silmin.

Kerro minulle jokin hetki jota sinä pidit kauniina ja keveänä etkä ajatellut kuolemaa ollenkaan, ja minä kierrän vapisevat käteni sen hetken ympäri enkä päästä koskaan irti.

Lähden kävelemään Hemmon vierellä, marraskuun kylmä kasvoilla, silmien pohjissa muistojen reikäiset varjot.

Yllä olevien sitaattien hohtavassa valossa olen aika varma, että saamme Lintulalta joskus runokirjan! Ilman näitä kielitaivaan tähtiä, en olisi ehkä lukenut Huomenna rakastan vähemmän aiheen kiinnostavuudesta huolimatta. Kirjan tarina kertoo omanlaistaan tarinaa hullusta rakkaudesta, joka on kuuma aihe niin kauan kuin ihmiskunta on, mutta se miten Uula jäi vellomaan Sofian menetykseen, miten pitkäksi aikaa ja miten syvälle hän sinne jäi, ei ollut minusta lukuelämyksellistä. Toisaalta olen valmis myöntämään, että hänelle, joka on kokenut läheisen poistuvan viereltään itsemurhan ovesta, tämä kirja saattaa olla vahvaa vertaistukea. Ja uskokaa tai älkää, tässä kirjassa saa myös nauraa.

Sofia ja Uula ovat seurustelleet runsas viisi vuotta, kun Sofia tekee kauan harkitsemansa ratkaisun ja lopettaa itsensä. Tämän jälkeen Uula on aivan hukassa niin ajatustensa kuin jokapäiväisen elämänsä kanssa. Hän piirtää sarjakuvia, mutta työskentelee päivät valaisinliikkeessä, jossa työkaverina on Hemmo, tarinan arkiterapeutti ja huumorin varmistaja. Hän jakelee auliisti neuvojaan etenkin, kun Uula löytää ja pitää kiinni Kertusta, jota ei rakasta, mutta jota Kerttu rakastaa sataa. Kerttu on kuitenkin kuin joku pyörremyrsky, sillä hän on täysin hiljaisen Sofian vastakohta. Siinä missä Sofia rakasti hiljaisuutta, Norah Jonesia, kurpitsansiemen sämpylöitä ja hämärää, Kerttu on kuin oranssi tuli, joka ei ole hetkeään hiljaa eikä paikallaan. Tähänkin Hemmolla on lääke:

Naiset sekoittaa pään. Kato enemmän televisiota niin kyllä se siitä. Mitä enemmän tuijottaa televisiota, sitä vähemmän ehtii ajatella omiaan ja sen parempi.

Onneksi Lintula on tuonut rankkaan aiheeseen mukaan huumoria, sillä muuten kirja olisi vajaalla kahdella sadalla sivullaan ollut jokseenkin puuduttava. Puuduttava siksi, että Uulan vellomiset itsesyytöksissä ja vanhojen muistelut sekä Sofian vertaamiset Kerttuun kiertyvät esiin uudelleen ja uudelleen. Tämä kirja olisi voinut olla tiivistämällä pieni timantti. Johan Bargumin kolmiodraama ja osin samaa itsetuhoaihetta käsittelevä, täydellinen Syyspurjehdus on vain satakaksikymmentä sivua.

Jotain lukijaa Kerttu voi alkaa ärsyttää, sillä onko oikeasti tuollaisia ihmisiä olemassa. Hänen pitää tuoda kerrostaloasuntoon pieni perhoskoira, hän tuo tanskandoggi Ulpukan, hän kutsuu vieraaksi pieneen asuntoon kaikki sukunsa melkein satavuotiaat ja esittelee jo parisuhdealbumia hänestä ja Uulasta, vaikka kunnon suhdetta ei edes ole, ja sitten hän tilaa oranssin sohvan, joka ei mahdu olohuoneeseen, vaan toinen puoli täyttää keittiön. Tapahtumasta saadaan hyvin näyttämöllinen kohtaus ja jopa Uula unohtaa hetkeksi itsesäälinsä

"Ei ole totta!" Kerttu huutaa ja juoksee ulko-ovelta kohti oranssia ilmestystä. "Eikö se mahtunut!"

Palautetaan se! (Kerttu)

Ei voi. Istu tähän nyt vain. Sohva mikä sohva. (Uula)

Minä inhoan sitä! (Kerttu)

Tervetuloa kerhoon. Kerho kokoontuu aina arki-iltaisin tällä sohvalla. (Uula)

"Minä en istu siihen ikinä" Kerttu sanoo ja kantaa retkituolin sohvan viereen ja istuu sen päälle.  "Myydään se."

Ei varmasti myydä. Tämä oli sinun unelmasohva ja se on vaan nyt kestettävä kun unelmat toteutuu.

Huomenna rakastan vähemmän on kirja marraskuisesta itsemurhasta hieman farssilla höystettynä. Sofian jälkeenjääneet viestit tuovat oranssiin tummia sävyjään ja Uula vain pohtii pohtimistaan ’miksi ei merkinnyt Sofialle niin paljon, että tämä olisi jaksanut elää.’ Sinänsä ymmärrettävä, mutta ihan turha ajatus, sillä jos joku on päättänyt lähteä, hän lähtee. Tanja Lintulalta kirja on vahva näyttö, joka antaa odottaa jatkossa vieläkin vahvempaa teosta. Huomenna rakastan vähemmän on ensimmäinen Moreenin kustantama kotimainen kaunokirjallinen teos.

Tästä aihepiiristä kiinnostuneet haluavat varmasti lukea myös Ann Heberleinin En tahdo kuolla, en vain jaksa elää ja Karin Johannissonin Melankolian huoneet – Alakulo, ahdistus ja apatia sisällämme. Suosittelen myös Lage Johanssonin pientä kirjaa Yritä ymmärtää, jossa mies kertoo vaimonsa depressiosta ja itsemurhasta. Kirjan lopussa lukija saa psykiatrin jälkisanat. Mutta tämä kirjaelämys päättyy nyt Uulan ajatuksiin

Minä odotan tulevia eilisiä, päiviä jolloin tämä päivä, nämä päivät, ovat pienentyneet ihmistä isommista ihmistä pienemmiksi. Aika kuluu, se kuluu koko ajan, ja juuri siksi minä jaksan, huomiset tulevista eilisistä täysiä.

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Susa

tiistai 14. elokuuta 2012

PAUL TORDAY: VENTOVIERAS

Toisinaan ajattelin, että suhteemme oli kuin lämmin kylpy: jonkin aikaa erittäin mukava, mutta veden jäähtyessä on ponnisteltava ammeesta.

Saattaisinko tosiaan viettää seuraavat neljä- tai viisikymmentä vuotta miehen kanssa, jonka käsitys tunnekuohusta oli bridgen peluu klubilla?

Mitä me oikein tekisimme keskenämme seuraavat viitisenkymmentä vuotta?

Näitä asioita pohtii Paul Tordayn kirjassa Ventovieras (The Girl on the Landing, Atena 2012, suomennos Jukka jääskeläinen) Elizabeth, joka suostuu varakkaan, mutta tylsän Michael Gascoignen kosintaan paremman mahdollisuuden puutteessa. Varsin tyynesti hän aikoo kestää englantilaisen yläluokan hillityllä ja sinnikkäällä charmilla tylsyyttä, jota onneksi helpottaa hänen oma työnsä, pakopaikka Michaelista. Michael, joka ei varsinaisesti tee mitään työkseen, puolestaan viettää mieluusti aikaa peribrittiläisellä herrainklubilla Grouchersilla. Se on hänelle kuin turvallinen tylsä satama täynnä samanhenkisiä herroja, sillä naisilla ei ole klubille mitään asiaa. Toisaalta klubilla viihtyy myös hänen ehkä läheisin ystävänsä Peter Robinson, jonka vaimo Mary on Elizabethin luottoystävä. Michael ei ole koskaan kertonut vaimolleen, missä on tavannut Peterin ja muutenkin hän on hyvin vaitonainen monista asioistaan saaden Elizabethin hälytystilaan tämän löydettyä lääkekaapista purkin erästä psyykenlääkettä. Peter puolestaan on päättänyt tuulettaa luutunutta ja rasistista klubiaan ja tukea ensimmäistä kertaa Grouchersin historiassa muun kuin brittiläistä syntyperää olevan jäsenyyttä, mikä aiheuttaa käytännössä herrojen turvasataman jakautumista kahteen toisiaan vastustavaan leiriin.

Sitten tapahtuu jotain odottamatonta ja Elizabeth saa huomata olevansa avioliitossa hurmaavan, nauravan, yllättävän Michaelin kanssa. Avioliitto muuttuu kuin toiseksi kiihkeine rakasteluineen, yllättävine Rooman matkoineen ja alituisena nälkänä saada olla toisen kanssa. Lääkepurkkilöytö ja muutamat muut asiat saavat kuitenkin Elizabethin lähtemään oudoille poluille etsimään Michaelin salattua menneisyyttä…

Ventovieras on avioliittotrilleri, jossa kumpikin puoliso vuorollaan kertoo omaa tarinaansa tapahtumien kulusta ja omista tuntemuksistaan. Rakenne on erittäin toimiva, uskottava ja jännityksen piinaa kasvattava. Kiinnitin myös huomiota lukujen otsikointiin, joka ei voinut olla tekemättä vaikutusta: ’Michael oli jotenkin toisenlainen’, ’Serendipozan’, ’Sitä luulee tuntevansa toisen, muttei sitä oikeastaan ikinä tunne’, ’Minä haistoin veren’, ’Unohdettuna vaan ei poissa’…

Ventovieras on taidokkaasti kirjoitettu kirja pirstaleisesta todellisuudesta, särkyneestä mielestä, epätodellisista kokemuksista, jotka kasvavat sairaan mielen harhoista. Se on tarina, joka paljastaa, että siinä, missä emme tunne edes lähintä ihmistämme, yhtä vähän tiedämme siitä, keitä me oikeastaan olemme. Kaikki on vain kadonnutta unta ja rantaan murtuvia aaltoja.

*****

Kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Elegia  Kata  Rachelle Lukutuulia ja Susa

sunnuntai 12. elokuuta 2012

SYYSSUVEN LEVOTTOMUUS VAIKUTTAA KAIKKEEN JA JOPA...

Syyssuven levottomuus vaikuttaa kaikkeen ja myös lukemiseeni. Luin muutamia öitä liian hyvää kirjaa, jota en julkaise vielä ja nyt putosin suureen tyhjyyteen. Eilen oli oikein sovittu, että emme grillaa terassilla yömyöhään, emme katso elokuvaa, vaan teemme kumpikin jotain erikseen. Se tarkoitti sitä, että R. katsoi urheilua Lontoosta ja minä tartuin kirjaan, jonka olin tilannut kannen ja katalogin tietojen perusteella. Mitä enemmän luin, sen tyhjemmältä ja tyhmemmältä alkoi tuntua. Noudin avuksi Valion nougatjäätelöä, mutta sekään ei auttanut.  Olen sen ennenkin sanonut, mutta edelleen jaksan: Mitä kaikkea sitä kustannetaankaan! Onneksi Atena oli lähettänyt minulle pyytämättä kirjan, joka nappasi kiinni, joten tulevaisuus on pelastettu. Minusta alkaa tuntua, että monet kustantajat tuntevat minut jo paremmin kuin itse tunnen itseäni...Katso palkista, mitä on tulossa. Ja vakuutan, että pian puutarha antaa tilaa syksyn uutuuskirjoille. 
Tässä kirja, jonka aion vielä lukea Sinisen linnan Marian Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen. Olen varma, että edes Sara ei tiedä, mistä kirjasta on kyse;-) Tämä installaatio paljastaa täydellisesti kirjan nimen...
Tässä ei ole tämän päivän sunnuntaiateriamme, sillä grillaamme tietysti lohta, jonka nautimme tarassilla auringonpaisteessa, mutta tänään aion tehdä valmiiksi suuren annoksen kaalilaatikkoa, joka on meidän perheessä yksi syyssuven ensimmäisistä merkeistä. Minä rakastan monia kaaliruokia ja tämä taitaa olla aikamoinen terveyspommikin, sillä kaali torjuu monia sairauksia ja ohjeessani on myös mielettömästi sipulia sekä kuivattuja yrttejä. Puolukka on vielä bonusta kaiken päälle. Kun nyt teen muutaman päivän ruoat, jotka vain paranevat lämmityksestä, olen vapaa ruoanlaitosta ma, ti ja ke. Omistan nuo vapaat lenkeilylle eli nappaan kaksi terveellistä kärpästä samalla ja miten herkullista kaalilaatikko onkaan!
Minulle parasta lääkettä levottomuuteen on olemassa kaksi. Toista en paljasta, mutta toinen ovat laadukkaat brittisarjat. Hyvin oletettua, että tänään, kauniina elokuun iltana katson klo 18.55 minun mielestäni parhaan Christien dekkareista eli Kohti nollapistettä. Olen sen lukenut puhki sekä nähnyt monta kertaa, mutta lumo ei katoa. Tässä on sitä jotakin! Traileri filmiin Towards Zero

Hämärän hyssyt menevät nyt varsin kiintoisissa merkeissä, sillä olemme saaneet luontopuutarhaamme uuden asukkaan: Ketun! Hämärän pudotessa me kaikki kolme, R. Olga ja minä makaamme vatsallamme hiiren hiljaa isolla partsillamme ja odotamme tätä suosikkivillieläintäni. Kettu on puutarhan hyötyeläin ja Riku Cajanderin kirjassa Luontopiha kerrotaan, mitä hyötyä ketusta on. Luontopiha oli paras puutarhakirja Leena Lumissa vuonna 2010! Kuvan kettu on Pekka Mäkisen kuvaama. Tarvittaisiin järkkäri ja paljon enemmän taitoa, että me saisimme 'oman' repolaisemme kuvattua. Tiesittekö muuten, että Suomi on ainoa läntinen maa, jossa kettua saa murhata ympäri vuoden, myös pesintäaikaan. Helposti näemme Kanadan hyljemurhat, mutta emme korjaa oman kuistimme sotkuja.
Syyskesässä on jotain levotonta. En voi keskittyä, kun korennot lentelevät, illat ovat samettiset ja ilmassa tuoksuvat kypsyvät hedelmät. Muuallakin saattavat puhaltaa levottomuuden tuulet...en tiedä. Yli kolmen vuoden kirjatilastoa johtaa edelleen Eroottiset runot, josta on ollut kiinnostunut 2 586 lukijaa ja toisena tulee ansaitusti Marilyn, josta tehtyä elämänkertaa Marilyn Monroen monta elämää on käynyt lukemassa jo 1843 kiinnostunutta. Puutarhakirjoista on tänä vuonna tähän mennessä ollut kiinnostavin Maanpeitekasvit, josta on innoitusta etsinyt 889 puutarhailijaa. Suosituin ruokaohjeeni on ollut Katkarapusalaatti, jota on halunnut valmistaa 1905 kulinaristia. Kuukauden listalla Untu ja sydäntalven salaisuus sekä Illallinen ovat kumpikin saaneet huomiota jo noin kahdeltasadalta lukijalta.
Suvi alkoi tästä Marimekon sovituskopista, kun löysin päärynämekon. Kaikki on ollut niin ihanaa, sillä kesään on mahtunut lukuisia vieraita kuin myös kaksi viikkoa kahdenkeskistä aikaa, jonka päätimme ottaa ihan itsellemme. Viikonloppuna aion taas nauttia Sen Yhden Paikan lumoavista herkuista, mutta sitä ennen teen kaalilaatikkoa ja mustaviinimarjahyytelöä, kävelen joka aamu lenkin, joka päättyy vuorelle nousuun, luen kirjan tai kaksi ja kitken kukkapenkkejä, että keväällä on sitten siistimpää.

Nyt suvipaljastus: Minä en perusta auringonotosta, sillä aurinko on ihon vihollinen numero yksi ja yksi melanooma riitti, kiitti. Mutta: Koska blondit sääreni ovat kuin kuolleet kynityt kanaparat ilman väriä, käytän niihin itseruskettavaa kesäkuun alusta elokuun loppuun, jonka levittää huolellisesti polvillaan...;-) Kun yritin laittaa itse, jälki oli kuin pakanamaankartta. R. ei valita yhtään;-)

Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa teille kaikille!

Love
Leena Lumi 

Cry me a river

perjantai 10. elokuuta 2012

MALVAT - JA ERÄS VIIMEINEN TERVEHDYS

Minun ei enää pitänyt kirjoittaa juttua kasvitiedostooni Leena Lumi's Flower Power, mutta malvat eivät antaneet rauhaa. Niihin liittyy tarina, joka haluaa tulla esiin nyt.
Vaikka Säkylässä ikänsä asunut mummoni Amanda oli minulle hyvin läheinen, isäni satakuntalainen suku oli aina jotenkin etäällä. Ja Amandan kuoltua vieläkin etäämmällä. Tietenkin oli isä, joka kertoi tarinoita Säkylästä sekä omat muistoni sieltä, joista jotain on kirjoitettu tarinaan Amanda Vasta aikuisena aloin tajuta, että isän perhekuvio oli hiukan erikoinen. Hän syntyi perheeseen, jossa oli seitsemän muuta, jo aikuista tai aikuistuvaa ihmistä, hänen isänsä ensimmäisestä avioliitosta. Kun K. jäi leskeksi, hän avioitui itseään paljon nuoremman, mutta jo hyvin aikuisen Amandan kanssa ja tästä liitosta syntyi yksi lapsi eli isäni.

Mielestäni isälleni ei koskaan tullut suuren ikäeron takia kovinkaan läheisiä välejä sisar- ja velipuoliinsa, mutta sen sijaan äidin ja hänen ainoan poikansa suhteesta tuli lämmin ja läheinen. Seurasin sitä likeltä ja tunnen saaneeni siinä lahjan. Isän poismenon jälkeen, alkoi isän suku kiinnostaa ja sainkin tietää, että minulla on Turussa ja Turun seudulla neljäkymmentäyhdeksän serkkua ja pikkuserkkua! Minun ikäeroni heihin oli tietysti iso, mutta onneksi vanhempani olivat pitäneet tiivistä yhteyttä yhteen serkuistani ja häneen puolisoonsa. Tätä kautta minulle syntyi ystävyys Turussa asuvaan Ester-tätiin, jonka kautta sain sitten kontaktin serkkuuni Heikkiin, joka oli satakuntalaisuudestaan huolimatta vilkas kuten minäkin ja täysin puutarhan viemä!
Aloimme tavata ja näissä kuvissa olemme Ester -tädin luona Turussa. Heikki, hänen vaimonsa ja Ester vierailivat myös luonamme Muuratsalossa. Heikin kanssa tapahtui kiinnostavaa sukuselvitystä ja sain myös osan isän puoleisen suvun kuvista, jotka tulevat vielä minulle tarpeeseen, sillä minulla on missio myös juurilleni Säkylään, jossa ehdin asua lapsuudestani viisi vuotta sekä viettää myöhemmin monia kesiä.
Sitten tuli se joulukuu, jolloin sain Heikiltä joulutervehdyksen, joka oli kirjekuori täynnä erilaisten malvojen siemeniä. Siinä oli ruusu- ja myskimalvaa sekä harmaamalvikkia. En tuntenut malvaa aikaisemmin, joten jäin innokkaana odottamaan kevättä. Pian uuden vuoden jälkeen tuli kuitenkin viesti, että Heikki oli mennyt pois yllättävän sairauskohtauksen myötä. Tästä tuli kevätistutuksiini aivan uusi sävy, josta ei puuttunut ikävää häneen, jonka kanssa ehdimme tuntea niin lyhyesti. Heikki oli mies, joka sadekesinä kuori pinseteillä jokaisen mustialan ruusun päällimmäisen nupun tummuneen kerroksen, että ruusupensas saisi tilaisuuden aueta kauneuteensa!
Jo ensimmäisten kukkien auettua aloin tajuta, että se malvapenkki, jonka olin runsaista siemenistä istuttanut etupihalle, ihan sisääntuloon, tarvitsi täydellistä muutosta. Kaikki ruusu- ja myskimalvat roikkuivat velttoina ja niitä piti tukea. Sen sijaan harmaamalvikit seisoivat suorina kuin sotilaat, kauniit sellaiset ja päätinkin siirtää rennot malvat rinteisiin ja näyttävät harmaamalvikit etu- ja kakkostason katseenvangitsijoiksi. Kaikki minun kuvani tässä ovat harmaamalvikkeja.

Kävin tänä aamuna mittaamassa tämän harmaamalvikkipehkon korkeuden ja se oli reippaasti yli puolitoista metriä eli hyvin näyttäviä loppusuven pensaita.
Vaikka malva on komea kaukaa katsottuna, kannattaa sitä lähestyä ja katsoa ihan liki. Sopii myös olla ihan hiljaa ja kuunnella, mitä tarinaa malva kertoo eilisestä ja hänestä, joka on kukan joskus jonnekin isuttanut ja sitten kerännyt siemenet ja lähettänyt sukulaistytölle, jonka oli eniten tuntenut silloin kun likka oli polvenkorkuinen. Tänä viikonloppuna soitan piiiiitkän puhelun Ester-tädille Turkuun. Tovotan kaunista viikonloppua minua paljon paremman kuvaajan eli Annen malvakuvalla♥

Love
Leena Lumi