sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Sitä sun tätä sunnuntaina ja kohti kevättä

Sille ei voi mitään, että tällainen paatunut lumenrakastajakin kuin minä kuulee, miten linnut laulavat jo keväisesti, valoa riittää iltapäivisin pidempään ja kaupoissa silmä väistämättä osuu tulppaaneihin. Osaan silti nauttia näistä Riitta Sinikan talvisista kuvista:
Tässä ruukut vielä talviunessaan ja alakuvassa jäätä Riitta Sinikan tyyliin:
Alla hänen tunnelmallinen, suvinen kuvansa puutarhablogin puolelta:
Täällä Riitta Sinikalla on nyt arvonta, jossa voi voittaa
...keijuja!
Mitä nyt on tulossa minulta, on persikoiden tuoksua, kaunis, liikuttava kirja hallavasta hevosesta ja...ehkä upein ruokakirja, jonka olen ikinä nähnyt. Eipä ole vaikea arvata, että kirjan kuvaaja on Sami Repo!

Yleisesti ottaen tulossa on runsaasti puutarhakirjoja, mutta sitten tietysti myös paljon kevään kaunokirjallisuutta ja helmikuussa ponihullut saavat jälleen uuden Sinttu-kirjan. Eräs kirjailijaelämänkertakin jo odottaa yöpöytähyllyllä...

Tänään kokeilen yhtä uutta reseptiä, jonka tarjoilen sitten myös teille, mikäli kuvat onnistuvat. Jokaisella naisella pitäisi olla 'oma Sami Reponsa'! Ennen herkkuhetkeä kuitenkin lenkille ja ruoka saa jäädä uuniin muhimaan. Suksetkin otin jo esille joten ei tiedä, vaikka jääaurinkomurtomaahiihto iskee vielä lujaakin, sillä saaremme ympäri kiertää tosi hyvä latu. Vielä sitä aurinkoa vielä, niin sitten minua ei pidättele mikään.

Suloisia sunnuntaitunnelmia!

Love
Leena Lumi

30 kommenttia:

  1. Ihania tulppaaneja. Minäkin olen sortunut (!) niihin jo kolmesti tänä vuonna. Heti, kun joulu siivottiin pois (paitsi niitä talvivaloja, ne saavat vielä olla), alkoi mieli kaivata tulppaaneja. :)

    Meillä tyttö ei vielä innostunut Sintuista. Yksi luettiin. Mutta ehkä 7-vuotias on vielä hieman pieni. Uskon, että Sinttu-aika tulee vielä, koska ainakin ystäväni 10-vuotias on ihan niiden lumoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, eivätkö olekin. Tarkkana kuvaajana tosin huomaat, että alakuvassa väri on pielessä. R:n puhelinkamera kuvaa paremmin kuin mun pinkki. Yhdet valot siirtyivät tänään valkoisten verhojen taakse, mutta saavat palaa vielä kauan...Pari on tungettu vaaseihin ja nehän ovat sitten valaisimia.

      Tiedätkö, niitä Sinttuja käyvät aika nuoret innokkaasti lukemassa, joku joskus kommentoihin: Kivaa! Minusta Sinttu-ikä alkaa jostain 10 vee...ja sitten sille ei ole mitään yläikärajaa...

      Poista
  2. Onpa kauniita kuvia!! Enkä ihmettele, että kevät jo siintää mielessä :) Etenkin kun sinä varmasti palat halusta puutarhuroimaan. Kuulasta sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kiitos.

      Sitäkin ja paljon, paljon muuta.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Tammikuussa täälläkin vielä talvi. Katsotaan miten Lontoosta ostamani Lumikellon sipulit tykkääväät pakkasesta...

    (sait minut tilamaan tuon The Secret Garden jopa Tasha Tudorin kuvittamana, minulla sellainen topiary-kuvitettu hieno kirja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täälläkin, mutta sieluissa itää jo kevät. Hyvä sun on, kun saat lumikelloja, minulta myyrät vievät ne.

      Olisit tilannut samalla minulle, sillä olen niin kyllästynyt noihin nettikirjautumisiin. Olen jo monen liikkeen asiakas ja taas pitäisi muistaa uuden paikan salasanat ja kaikki...

      Poista
    2. (salasanat pitää kirjoittaa muistiin Ruottissa lähetetään kirjat ilmatteks ILMAN postimaksua, Suomeen on postimaksu enemmän kuin kirjan hinta!)

      Poista
    3. Hannele, luuletko ettei minulla ole niitä Filofaxini täynnä.

      Suomen postimaksut ovat sairaita: Usein maksaa lähettäminen enemmän kuin paketin sisältö. En tajua, miksi tämä vain hiljaa hyväksytään. Ei sun sitä tartte oikeesti mulle tilata, tilaan itse jos jaksan. Tässä on nyt ollut ja on vähän kaikenlaista: Tämä vuosi on meille suurten muutosten vuosi monin tavoin...

      Poista
  4. Tulppaanit on kyllä jo ihan kevättä. Täällä niitä joudutaan vielä hetki odottamaan. Kun saapuvat kauppaan, ostan joka kerta kohdille osuessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, Suonmessa tulppaanikausi alkaa heti joulun jälkeen!

      Melkein joka kauppareissu pitää saada kimppu tulppaaneja...

      Poista
  5. Vaikka eletään ihan sydäntalvea pakkasineen niin tulppanit kyllä tuo tuulahduksen keväästä, valokin lisääntyy joka päivä. voiko ihanannpaa ollakkaan kuin valon lisääntyminen valkoisille hangille, ennen nautin kevättalven hiihtolenkeistä, nyt ne olen jo museoinut omalta kohdaltani.
    Oikein mukavaa tammikuun loppukolmannesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, jos tutkittaisiin suomalaisten tulppaanien ostamista näin sydäntalvella, saataisiin aikaan varmaan yllätys: Kaikki ovat hulluina näihin kevään airuisiin.

      Kiersimme lenkin rantoja pitkin ja kyllä siellä näkyi hiihtäjiä vielä näin sinisen hämärän pudotessakin. Minä odotan nyt vain aurinkoa.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Persikoiden tuoksua....Täälläkin on valo lisääntynyt ja viikonloppua kohden on taas puiden uusi vuosi;mantelin pitäisi silloin kukkia.Mukavaa sunnuntaita Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, niin...olen ihan muissa maailmoissa;-)

      Selvästi huomasi jo eilen iltapäivällä että on jo eroa vaikka joulukuuhun.

      Puiden uusi vuosi kuulostaa kauniilta ja mantelipuut ovat kukkiessaan tosi kauniita.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  7. Valo saa liikkeelle. Olen ollut parina päivänä hiihtelemässä järven jäällä ja se vasta on ihanaa, meditatiivista puuhaa. Myös hiihtolenkin jälkeinen väsymys on miellyttävää, täydellinen rentous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, siinä nollautuu mitä täydellisimmin. Minä kun lähden jäälle hiihtämään olen vähintäin 3 tuntia. Sitten kun palaa olo on kevyt kuin lumen tomu. Siis se täydellinen rentous.

      Poista
  8. Minä sain ystävältä viikonloppua ilostuttamaan kimpun keltaisia ruusuja ja voi kuinka ruusuisen väriterapian ja auringon yhdistelmä sai kaiken näyttämään niin ihanalta :)
    Kun kevät vielä etenee on meilläkin maljakossa nimenomaan vaaleanpunaisia tulppaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, just värit ja kukat nostavat mielialaa. Hätätapauksessa mukaan liitetään vielä suklaa;-)

      Onneksi on jotain edullista vielä eli voi ostaa kimpun vaikka joka viikko ja ne kestävät tosi hyvin, kun leikkaa välillä uutta imupintaa ja laittaa sitten kylmään veteen. Yöksi pudotan pari jääpalaa vielä piristykseksi.

      Mukavaa kevään odotusta sinulle!

      Poista
  9. Kitos ihanista ja tuiki tärkeistä kommenteista. Oikein mukavaa ja inspiroivaa alkavaa viikkoa. Kevättä kohti ja päivä pitenee, voisiko paremmin olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, ole hyvä. Tapasin tänään puolitutun iäkkäämmän naisen ja kun aloin mielessäni ihmetellä hänen lysähtänyttä olemustaa ja sain kuulla, että hän ei ikinä, ikinä ole syönyt mitään D:tä tai muutakaan vitamiinia, niin tajusin...Onneksi äitini uskoo nyt tytärtään;-)

      Ehkä minäkin nyt sitten sallin kevään tehdä tuloaan, että pääsen aurinkoiselle jäälle hiihtämään. Katsos,kuten tiedätkin, pidän lumensta, ellei se ole loskaa.

      Innoittunutta viikkoa sinullekin! Sun draivi on niin huima, että pitäisi kysyä, onko löytynyt joku uusi ihme-eliksiiri;-)

      Poista
  10. Home sweet home... Kotiuduimme reissusta ja Blogistaniassa on taas ehtinyt tapahtua vaikka mitä! Ihanat postaukset sinulla, tämä ja edellinen <3 Tuli keväinen olo, mielihalu ostaa itsellekin tulpaaneja (joita katsoin jo viimeisellä kauppareissulla sillä silmällä mutta jätin pakkasen takia hyllyyn).

    Innolla odotan, mitä sinä olet kevätkatalogeista bongaillut. Varmasti olemme paikoin osuneet yksiin :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...niin ja 'Borta bra, hemma bäst'. No, ei ainakaan minulla mitään erikoista...Ja niin, tuo hauska puutarhahaaste!

      Tulppaani kestää kylmää. Ja se laitetaankin vähään, mutta kylmään veteen. Katso tarkemmat ohjeet yllä, mitä vastaan Jennille.

      Tiedätkin, etten kerro;-) Varmaan on samojakin...pakko olla.

      Poista
  11. Kevätauringon pilkahduksia on jo nähtävissä, kaamos taittuu. Tämä on ihanaa aikaa, kun jokainen päivä on toista pidempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kiravi, ehkä minäkin nyt sitten lähden tähän kevätvöyhötykseen mukaan;-) Kunpa ei vain olisi sitä huhtikuuta, loskaa ja liikaa valoa, ja kaikki talon ikkunat näyttävät pahimpansa etc.

      Eilen kyllä tuntui aika kivalta ajella kotiin iltapäivällä, kun oli jo valoa aikana jolloin joulukuussa ihan pimeää.

      Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle!

      Poista
  12. Tulppaanit valloittavat täälläkin. Sain muutama päivä sitten muhkean kimpun vierailtani. En avannut kukkakauppiaan sidontaa, nyt ovat venähtäneet joten parasta leikata varsia.
    Ruokaasi odottelen, minullakin kuvien taso vaihtelee, tämä varakamera ottaa päivänvalossa ihan ol kuvia, mutta ei keittiössä halogenien valossa.
    Mukavaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, joskus joku helposti saavutettava tuo niin paljon iloa...Minä luin kerrankin ohjeen ja siinä kehoitettiin laittamaan ne niissä marketin pusseissaan tunniksi kylmään veteen ja avaamaan hela hoito vasta sitten. Nyt vaihdan vettä, leikkaan uutta leikkuupintaa ja annan yöksi jääpaloja veden joukkoon, näin uskon ilon kestävän kauimmin.

      No, nyt se ruoka mitä tänään söimme oli hyvin simppeli ja tuhti, mutta lupaan sen loppuviikosta, vaikka to, ELLEI siihen ehdi tuo upea ruokakirja, sillä sille on annettava kuninkaallinen tila;-) Olemme aivan ähkyssä eli su on aina sama kaava eli brunssilla vetelemme pimeän putoamiseen ja sitten syödään hyvin. Oli vinkki kaikkea venäläisyyttä harrastavalta ystävältäni ja siitä syödään hyvin kaksi päivää.

      Siis mulle on tullut oman kamerani kanssa sisäkuvatrauma. Kaikki kuvat kuin kellaantuvat, eikä ole kyse mistään kauniista seepiasta. R:n puhelinkameralla on otettava ruokakuvat. Kun katsot noita tulppaaneja niin yläkuva on R:n koneella ja alakuva mun. Ero on iso.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. ♥ ♥ ♥ Kiitos,Leena, ihanasta postauksesta! Oikein hyvää kevään odotusta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka,ole hyvä, sinä olet tämän kaiken ansainnut, sillä teet niin paljon blogihommia ja jos olen oikein ymmärtänyt hoidat myös puutarhaa, teet käsitöitä, sisustat etc.etc.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  14. Ihanat kuvat ja kiitos ihanan puutarhan jakamisesta. Olenkin ihaillu jo tovin sen ihanaa värileikkiä. Aurinkoa Leenan viikkoon:)
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, kiitos. Puutarhaa aion jakaa jatkossakin kasvi kasvilta. Koti odottaa jotain remppaa;-) Taas.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista