lauantai 23. helmikuuta 2013

Ensirakkaus

Sanovat
että ensirakkaus on tärkein.
Se on hyvin romanttista,
mutta niin ei ole minun kohdallani.

Jotain meidän välillämme oli ja ei ollut,
tapahtui ja meni ohitse.

Käteni eivät vapise,
kun niihin osuu joitain pieniä muistoja
ja narulla sidottuja kirjepinkkoja
       - olkoonkin vaikka silkkinyörein sidottuja.

Meidän ainoa tapaamisemme vuosien jälkeen
kahden tuolin keskustelu
kylmän pöydän ääressä.

Muut rakkaudet
hengittävät minussa yhä syvästi.
Tällä ei ole happea edes sen verran,
että se voisi henkäistä.

Ja kuitenkin juuri sellaisena kuin se on,
se kykenee siihen mihin ne muut eivät vielä kykene:
unohdettuna
jopa uniin tulemattomana,
se totuttaa minut ajatukseen kuolemasta.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

First Love

24 kommenttia:

  1. Varmaan osuva runo monenkin ensirakkuden kohdalla, niin suloista kuin se on olevinaan. Hah, minun ensirakkaus lopahti lopullisesti, kun vuosia myöhemmin sattumalta tavattiin linja-autossa ja mikä jättiläinen olikaan tullut tuosta uljaasta nuoresta, hyvä, kun auton penkille mahtui. Oli se julmaa. Tuo kuva on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, elämä on...julmaa;-) Uskon, että siitäkin voi repiä huumoria, edes yksin ja hiljaa, mutta jos hirveästi alkaa sitä ajatella, tulee vähänsurumieli.

      Ah, tuo kuva on niin ihana.Uskallan vielä fanittaa lunta!

      Mukavaa viikonloppua sinulle & co♥

      Poista
  2. Mielettömän hyvä runo!Samaistun tuohon osittain.Mutta se,jonka ensirakkaus olin minä,sanoi minulle muutama vuosi sitten tavatessamme vuosien jälkeen,että ensirakkauttaan ei koskaan unohda....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, minäkin...osittain.

      Ja mitä sanookaan John Irving kirjassaan Until I find you:

      "Moni nainen tulee hulluksi siksi ettei pääse yli ensirakkaudestaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?"

      Viikonloppua♥

      Poista
  3. Tuo kuva, aina yhtä ihana! Hyvä runo, hyvin ovat suomentajat onnistuneet. Tunnelman aistii ja sanat muuttuvat tarinaksi jonka näkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, eikö vain! ...ja jotain niin totta. Olen syvällä sekä Ahmatovassa että Szymborskassa.

      Poista
  4. Upea kuva ja runo! Täydentävät hienosti toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My life, just kohden ja kuuntele myös Adelen levy!

      Ihanaa viikonloppua sinulle♥

      Poista
  5. Runo on niin hieno että..
    Miten minä en edes muista kunnolla ensirakkauttani:(
    Kaunista viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, eikö vain. Minä voisin elää Szymborskan ja Ahmatovan runoista...

      Muistat sinä...;-)

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  6. Kaunista ja niin paljon aisaa :) mitäs siihen muuta sanomaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, sitä juuri.

      Ihanaa viikonloppa sinulle♥

      Poista
  7. Ensirakkauteni sanoi vuosien, vuosien kuluttua minulle: "Meillä oli sellaista platonista rakkautta". Ja niin se oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, sekin on osa rakkauden kaikkeutta.

      Mukavaa viikonloppua sinulle♥

      Poista
    2. Tosirakkauteni on oma mieheni :)
      Mukavaa viikonloppua sinulle ♥

      Poista
    3. Kika, sama täällä...ja miten ihanaa on se tuntea, kun 30 -vuotishääpäivä lähestyy.

      Poista
  8. Minä muistan. Ja edelleen se on minusta söpöä. Mutta ensirakkaus ei ollut tosi rakkaus. Ei todellakaan. Siksi rakkain on tämä oma mies. Joka kestää hyvinä ja huonoina päivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, ensirakkaus, usein se teinirakkaus, ei unohdu ikinä, mutta olisko siitä ollut surun ja vaikeuksien päiviin...ehkä ei. Pidetään kauniit muistot, mutta eletään tässä hetkessä rinnallamme meille tarkoitettu.

      Mukavaa viikonloppua sinulle♥

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Allu, hän: Iki-ihana!

      Mukavaa viikonloppua♥

      Poista